Nyt saa riittää.

”Jos et ole hetkessä, mieli vie sinua kuin pässiä narussa.”

Nuoruuteni idoli Rane Raitsikka ­puhuu läsnäolosta Image-lehden netti­videolla. Rane, jonka elämäntyö on tempaista ihmiset musiikilla tästä hetkestä toisiin maailmoihin!

Olen saanut carpe diem -fundamentalismista tarpeekseni. Haluan antaa poissaolevuudelle kasvot. Olen kotona/poissa-kytkin, joka on kotona kovin harvoin.

Sydämeni kuuluu teille, jotka ajattelette tekemättömiä töitä silloin kun muut hengittävät tietoisesti. Teille, jotka katselette Buzzfeedista hassuja kuvia, kun muut keskittyvät hyväksyvään läsnäoloon. Teille, jotka ajattelette kauppalistaa kesken avioseksin.

Läsnäolo on samanlainen termi kuin voimaruoka tai sote-uudistus. Kivoja sanoja, jotka eivät todellisuudessa tarkoita yhtään mitään.

Paitsi sitä, että läsnäolo on hyvää bisnestä. Piikkimattojen runtelemat ylisuorittajat ympäri läntisen maailman treenaavat sisään- ja uloshengittämistä huolestuneina siitä, että he googlasivat kerran sanat ”kuolen tylsyyteen” ollessaan vierailulla pikkuserkkunsa luona.

Törmäsin kirjaan, jossa neuvotaan ”läsnäolevaa unennäköä.” Pitääkö sanoa enempää?

Ymmärrän toki, mitä läsnäololänkytyksellä ajetaan takaa. Pitää kuunnella, mitä muilla on sanottavana, eikä saa olla tulevaisuuspakoinen, koska jo iltapäivällä saattaa maata ruumishuoneella. Menneisyyteen ei saa jäädä kiinni, eikä varsinkaan miettiä sitä, mitä muut mahtavat minusta ajatella.

Ihan hyviä pointteja. Mutta onko tosiaan niin, että ainoa tapa löytää tasapaino on tuijottaa ”tiedostavasti” eteensä ja miettiä ”tammikuu sohjo pimeää tammikuu sohjo pimeää?” Ja miksi me säälimme yksinäisiä vanhuksia? Hehän saavat olla läsnä vuorokaudet ympäriinsä, ilman minkäänlaisia keskeytyksiä.

Naisia on aina yritetty alistaa läsnäolopakolla, milloin hellan, milloin ristipistotöiden ääreen. Itse en aio kävellä enää samaan ansaan. Vapaasti lentävä mieli on ihmisen suurin lahja.

Jokainen korvatulehduskierteessä olevan lapsen kanssa valvonut tietää, että ainoa tapa pysyä järjissään on fantasioida elämästä jossain toisaalla. Jokainen puolisonsa vitsit tuhanteen kertaan kuullut pystyy hymyilemään, kun ajattelee samalla, mitä kivaa ostaisi Zalandosta illalla. Ja kun katson liikennevaloissa minuutin mittaisen videon, jossa selitetään Euroopan keskuspankin liikkeellelasku, koen saaneeni enemmän kuin menettäneeni.

Mutta annetaan Ranen vielä sanoa aiheesta jotain.

”Ajatukset muuttuu fiilingiks, ja fiilikset muuttuu emotioniks, ja yhtäkkiä mä oon ihan tunteessa jostain vaik ­mitään ei oo tapahtu.”

Niin juuri, Rane. Niin juuri.

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.