Ystäväni sanoi olevansa kyllästynyt puheisiin epämukavuusalueesta. Hän on kuulemma tyytyväinen elämäänsä ilman mitään alueitakin.

Ilman epämukavuusalueita ei ole kehitystä, minä julistin.

Minusta jokaisen suoranainen velvollisuus on kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi, eikä siinä puuhassa voi ­oikein vaivojaan säästellä. ­Itsekin tein viikonloppuna monta kokeilua ennen kuin opin kypsyttämään mikrossa täydellisiä perunalastuja (se tosiaan on mahdollista, KVG, jos et usko).

En sentään kehdannut sanoa ääneen, että jos minä kehityn, koko maailmasta tulee vähän valmiimpi. Näin siis ajattelee ihminen, jonka kuolinsyyksi tullaan toteamaan omahyväisyyteen tukehtuminen. Mutta siitä huolimatta: jos virittää osaamistaan, voi hyödyttää taidoillaan ihmiskuntaa.

Ystävä alkoi saivarrella, että pitäisikö hänen nyt mennä vaikkapa tunniksi avantoon ajattelemaan maailman nälkäongelmaa? Tai mitäpä jos hän viettäisi vuoden rautanaula korvassa? Tulisiko hänestä sitten parempi ihminen?

Mietin, milloin olen itse ollut mahdollisimman kaukana omalta mukavuusalueeltani. Vastaus oli helppo: tanssiessani. Jos jonkun sanotaan svengaavan kuin hirvi, minä svengaan kuin sementillä täytetty rahtilaiva.

Tämä ei silti estänyt minua osallistumasta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

Ohjelman kirvoittamasta epämukavuudesta olisi pitänyt seurata vaikka minkälaista kehitystä. Mutta en oppinut tanssimaan, en saanut hauskaa kankeuteen viittaavaa lisänimeä, enkä edes – tietenkään – hoikistunut.

Eli kaikki tämä vaiva, ja miksi? Että voin todeta, että minua ei ­tosiaan taideta palkata Tero Saarinen Companyyn?

Ei, mutta sen sijaan pääsin eroon turhasta esiintymisjännityksestä. Aiemmin hermoilin kameralle puhumista enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Ajatukset pätkivät, ja silmät tuijottivat vauhkoina tyhjyyteen. Otsaani oli kirjoitettu: "Hei, olen Anna ja pelkään epäonnistumisia".

Mutta kilpailun jälkeen pelkkä istuminen ja puhuminen alkoikin tuntua naurettavan helpolta verrattuna cha-cha-chahan.

Ja se juuri on epämukavuusalueen idea: itsensä taluttaminen hiukan ­pidemmälle asioissa, jotka jo osaa.

Kun toistaa tätä tarpeeksi usein, voi jonain päivänä huomata olevansa jossakin todella, todella hyvä. Vaikkapa mikrosipsien valmistuksessa.

Lue myös Annan aiempi kolumni:

Tuunaa muistosi uusiksi

Mikään ei valaise lokakuista päivää kirkkaammin kuin asenneröyhtäys 1950-luvulta.

Et saa vaativia työtehtäviä, jos sinulla on silmäpussit. 

Harmaantuminen ei saa näkyä. 

Käytä hametta, jos haluat vaikuttaa menestyneeltä.

Muun muassa näin Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirjan (Alma Talent) kasanneet Minna Kiistala ja Jani Niipola opettavat Helsingin Sanomissa

– Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen, Kiistala kuvailee lehden haastattelussa.

En ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Kaksikko antaa myös joukon järkeviä (miehille suunnattuja) pukeutumisvinkkejä, mutta nämä muut... Voi hyvä jumala.

Voin vakuuttaa, etten ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Silmäpussit eivät estäneet Bill Clintonia saamasta ihan merkittäviä työtehtäviä (ne olivat ihan toisenlaiset pussit, jotka tuhosivat hänen uransa).

Ja harmaantuminen – ei edes mennä tähän. Jos vilkaisee Maailman varakkaimpien ihmisten -listaa, harmaa vyöryy päälle. Mutta ei siinä joukossa toki naisiakaan juuri näy.

Johtuu varmaan siitä, että he eivät ole tajunneet käyttää niitä hameita. Vai tuleeko mieleen mitään muuta mahdollista selitystä?

On naurettavaa, että vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä pidetään itsekkäinä. Oikeasti itsekkäitä olemme me perheelliset.

En pidä vastakkainasettelusta, joka vallitsee lapsettomien ja lapsellisten välillä. On naurettavaa, että vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä pidetään itsekkäinä. Oikeasti itsekkäitä olemme me perheelliset.

Olen aina halunnut lapsia ja heitä myös saanut, kaksi ihanaa. Mutta olen tuntenut valinnastani myös tuskaa. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä, onko minulla oikeus tähän?

Meitä on täällä jo 7,6 miljardia. Tutkijat ovat laskeneet maapallon kestävän maksimissaan 10 miljardia ihmistä. Tämä luku ylittyy näillä näkymin vuonna 2060.

”Kun joku päättää, ettei tee omaa biologista lasta, se antaa jollekin muulle mahdollisuuden tehdä.”

Jonkun on tehtävä jotain ja pian. Mutta kenen? Minä itse en ollut siihen valmis. Ajattelin enemmän itseäni kuin kokonaisuutta.

Tästä syystä vanhempien pitäisikin olla lapsettomuuden valinneita kohtaan kiitollisia. Sen sijaan, että ylenkatsomme heidän elämänvalintojaan, meidän pitäisi antaa heille aplodit. Kärjistäen: kun joku päättää, ettei tee omaa biologista lasta, se antaa jollekin muulle mahdollisuuden tehdä.

Lapsettomien ja lapsellisten välinen kinastelu pitäisi jo vähitellen unohtaa. Kun ajattelemme asiaa tarpeeksi isosti, me olemme kaikki samalla puolella.

Ehkä mä sitten vanhainkodissa..

Vapaaehtoisesti lapsettomat ansaitsisivat aplodit

Kiitos! Ja olkaa hyvä kaikista niistä veroista, joita teidän jälkikasvuanne varten maksan. Itse käytän julkisista palveluista lähinnä teitä, jotka tunnetusti ovat ala-arvoisessa kunnossa. Ja minun vanhempani maksoivat minun kouluni, joten turha tulla huutamaan. Ainiin, maksoin kyllä itsekin niitä opintolainalla ja vähäisen kelalta saamani opintotuen takaisin maksamalla laittoman suurella korkoprosentilla lisättynä!
Lue kommentti