Ystäväni sanoi olevansa kyllästynyt puheisiin epämukavuusalueesta. Hän on kuulemma tyytyväinen elämäänsä ilman mitään alueitakin.

Ilman epämukavuusalueita ei ole kehitystä, minä julistin.

Minusta jokaisen suoranainen velvollisuus on kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi, eikä siinä puuhassa voi ­oikein vaivojaan säästellä. ­Itsekin tein viikonloppuna monta kokeilua ennen kuin opin kypsyttämään mikrossa täydellisiä perunalastuja (se tosiaan on mahdollista, KVG, jos et usko).

En sentään kehdannut sanoa ääneen, että jos minä kehityn, koko maailmasta tulee vähän valmiimpi. Näin siis ajattelee ihminen, jonka kuolinsyyksi tullaan toteamaan omahyväisyyteen tukehtuminen. Mutta siitä huolimatta: jos virittää osaamistaan, voi hyödyttää taidoillaan ihmiskuntaa.

Ystävä alkoi saivarrella, että pitäisikö hänen nyt mennä vaikkapa tunniksi avantoon ajattelemaan maailman nälkäongelmaa? Tai mitäpä jos hän viettäisi vuoden rautanaula korvassa? Tulisiko hänestä sitten parempi ihminen?

Mietin, milloin olen itse ollut mahdollisimman kaukana omalta mukavuusalueeltani. Vastaus oli helppo: tanssiessani. Jos jonkun sanotaan svengaavan kuin hirvi, minä svengaan kuin sementillä täytetty rahtilaiva.

Tämä ei silti estänyt minua osallistumasta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

Ohjelman kirvoittamasta epämukavuudesta olisi pitänyt seurata vaikka minkälaista kehitystä. Mutta en oppinut tanssimaan, en saanut hauskaa kankeuteen viittaavaa lisänimeä, enkä edes – tietenkään – hoikistunut.

Eli kaikki tämä vaiva, ja miksi? Että voin todeta, että minua ei ­tosiaan taideta palkata Tero Saarinen Companyyn?

Ei, mutta sen sijaan pääsin eroon turhasta esiintymisjännityksestä. Aiemmin hermoilin kameralle puhumista enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Ajatukset pätkivät, ja silmät tuijottivat vauhkoina tyhjyyteen. Otsaani oli kirjoitettu: "Hei, olen Anna ja pelkään epäonnistumisia".

Mutta kilpailun jälkeen pelkkä istuminen ja puhuminen alkoikin tuntua naurettavan helpolta verrattuna cha-cha-chahan.

Ja se juuri on epämukavuusalueen idea: itsensä taluttaminen hiukan ­pidemmälle asioissa, jotka jo osaa.

Kun toistaa tätä tarpeeksi usein, voi jonain päivänä huomata olevansa jossakin todella, todella hyvä. Vaikkapa mikrosipsien valmistuksessa.

Lue myös Annan aiempi kolumni:

Tuunaa muistosi uusiksi