Miksi kaikki tämä kohu?

Tällä viikolla kohkattiin ensin siitä, että Renée Zellweger on käynyt kauneusleikkauksissa, joiden takia hän ei näytä enää siltä kuin Bridget Jones -elokuvissa (2001 ja 2004). Sen jälkeen kohkattiin siitä, että Renée Zellwegerin pitäisi antaa olla rauhassa, koska saahan sitä ihminen tehdä itselleen, mitä haluaa, ja Hollywoodin ulkonäkökeskeinen bisnes on julmaa naisille.

Mekkala on siinä mielessä erikoinen, että se ei perustu mihinkään uutiseen. Hollywood-naiset ovat leikelleet kasvojaan ainakin Marilyn Monroen ajoista asti, eivätkä kauneusleikkausten kovaääninen moralisointi tai niiden hymistelevä hyväksyminen ole kumpikaan kovin uusia näkökulmia. Miksi siis juuri nyt ja miksi Renée? Spekuloikaamme.

1. Tarvitsemme unelmateollisuudesta myös sellaisia henkilöitä, joita voimme ihailla, mutta jotka ovat kuitenkin meille helpommin lähestyttäviä kuin kaikkein suurimmat tähdet. Renée Zellweger on Bridget Jones -rooliensa takia ollut jotenkin ihanan arkinen ja tavallinen, meidän tavallisten naisten edustaja. Nyt sinäkin, Renéeseni, menit mukaan ulkonäköhömpötykseen. Jos Renée ei riitä omana itsenään, emmekö mekään riitä?

2. Kauneusleikkaukset assosioidaan huonoon itsetuntoon ja vanhenemisen pelkoon. Pelästymme sitä, että menestyvällä, mahtavalla, kauniilla ja ihanalla Zellwegerillä saattaakin olla huono itsetunto. Miksi hän pelkää vanhenemista 45-vuotiaana? Montako vuotta meillä on jäljellä? Onko meidän kaikkien nyt syytä ajautua joukkopsykoosiin? Tai ei kai Zellweger ole mikään bimbo, kun me pidimme sitä ihan fiksuna?

3. Zellweger näyttää aivan erilaiselta vain siinä yhdessä, kaikkialle levinneessä kuvassa. Muista samassa tilanteessa otetuista kuvakulmista ja ilmeistä hänet kyllä tunnistaa. Se, että näyttää oudolta yhdessä kuvassa, ei tietenkään tarkoita yhtään mitään.

Toisaalta naiset ovat usein superkyllästyneitä ulkonäköönsä, pystyvät luettelemaan listakaupalla huonoja puoliaan ja janoavat hulluna uudistuksia ja muuttumisleikkejä, joissa muutetaan tukan väri, pukeutumistyyli ja silmälasinpokat. Toisaalta... niin, omana itsenään pitäisi pysyä.

4. Mitä Renée Zellwegerin plastiikkakirurgia-keissistä pitäisi sitten ajatella? Ehkä sitä, että naiset kaipaavat yhä vain enemmän "teen mitä huvittaa, paskat siitä, mitä muut ajattelevat" -asennetta. Koskeepa se sitten naamaleikkausta tai sitä, ettei anna ympäristön paineiden vaikuttaa siihen, mitä omalle ulkonäölleen tekee.

Lue lisää:

Tunnistatko vielä? Bridget Jones -tähti hämmästyttää

Renée Zellwegerillä erikoinen selitys muuttuneelle ulkonäölleen

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti