Valitsetko itse omat elämäntapasi?

Moni yhteiskunnalle kallis sairaus johtuu elämäntavoista, joten aika ajoin julkisuudessa vaaditaan, että niillä itsensä pilanneet vastaisivat itse aiheuttamistaan kustannuksista. Tästä syystä bioetiikan ja yhteiskuntafilosofian väitöskirjatutkija Johanna Ahola-Launonen nosti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla esille sen, että ihminen voi vaikuttaa elämäntapoihinsa vain rajallisesti.

Omien valintojen lisäksi terveyteen vaikuttavat kulttuuri, perimä sekä sosioekonominen asema, kirjoittaa Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijan Ahola-Launonen.

Kirjoitus on kirvoittanut vastalauseita, jotka leviävät sosiaalisessa mediassa.

”Liikuntaa voi harrastaa erittäin monipuolisesti halvalla tai ilmaiseksi, kunhan saa nostettua takapuolensa ylös sohvalta”, Ari Katro kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

Kauppalehden toimittaja Olli Herrala tyrmää blogikirjoituksessaan Ahola-Launosen asiantuntijanäkemyksen. Herralasta me olemme juuri niin terveitä kuin haluamme.

”Usein nimittäin riittää, että meistä jokainen ottaa lusikan kauniiseen käteen. Itselläni on loman jäljiltä ylipainoa, mutta otanpa käyttöön toimivan korjaussarjan”, hän kirjoittaa.

”Vähennän annoskokoa ja syön nykyistä säännöllisemmin väliajoin. Kannan näin vastuuta omasta terveydestäni ja hyvinvoinnistani.”

Mutta kun ei ole kyse vain siitä, kuka viitsii nousta sohvalta tai ottaa lusikan kauniiseen käteen.

Moni tietää omasta kokemuksestakin, että väsyneenä ja stressaantuneena tarttuu ennemmin suklaapatukkaan kuin puurokulhoon. Kuten Ahola-Launonen sanoo, huoli omasta ja perheen toimeentulosta vaikeuttaa terveellisten valintojen tekemistä.

Köyhä sairastaa enemmän ja kuolee nuorempana

Toki on köyhiä, jotka elävät terveellisesti, ja rikkaita, jotka eivät välitä treenaamisesta ja kasviksista pätkän vertaa. Mutta keskimäärin alhaiset tulot ja matala koulutustaso tarkoittavat Suomessa, että sairastaa enemmän ja kuolee aiemmin kuin koulutettu ja hyvin tienaava.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on moniin Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen isot erot sosioekonomisten ryhmien kuolleisuudessa. Esimerkiksi 35-vuotiaan työntekijämiehen elinikä on keskimäärin 74 vuotta, kun taas samanikäinen johtajamies elää kuusi vuotta pidempään.

Lähes kaikki terveysongelmat ovat muita yleisempiä matalatuloisilla ja vähän kouluttautuneilla. Niin ovat myös tupakointi, runsas alkoholinkäyttö, epäterveellinen syöminen ja lihavuus.

Onko joku tosissaan väittämässä, että tämä joukko ihmisiä on vain luonnostaan laiska?

Onko joku tosissaan väittämässä, että tämä iso joukko ihmisiä on vain luonnostaan laiska?

Terveellisissä elämäntavoissa ei ole kyse vain siitä, että on varaa harrastaa liikuntaa ja maksaa ruoasta. Ja kyllä, toki marjoja voi poimia ilmaiseksi eikä kävelylenkki maksa mitään.

Ympäristö muovaa elämäntapoja. Jos perhe ja ystävät vetävät röökiä, alkaa helposti itsekin sauhutella. Jos taas vanhemmat kuskaavat jo lapsena treeneistä toisiin ja aikuisena tutut käyvät crossfitissä ja syövät lehtikaalia, on todennäköisempää, että itsekin huolehtii terveydestään.

Matala sosiaalinen asema periytyy Suomessa edelleen.

Koulutus lisää tietoutta terveydestä ja saa satsaamaan omaan hyvinvointiin – eikä koulutustasokaan ole vain oma valinta. Kauppalehti uutisoi toukokuussa, että vanhempien koulutustaso vaikuttaa lasten koulutusvalintoihin, eli matala sosiaalinen asema periytyy Suomessa edelleen.

Eivätkä yksilöön vaikuta vain ympäröivät ihmiset. Lääkäriseura Duodecimin lehden viime vuonna ilmestyneessä artikkelissa todetaan, että ihmiset lihovat varsinkin ruokaympäristön muutoksen vuoksi. Epäterveellistä ruokaa on aiempaa paremmin saatavilla, se on halvempaa kuin koskaan ja pakkaukset ja annoskoot ovat kasvaneet huomattavasti. Samaan aikaan ruokaa mainostetaan historiallisen paljon ja varsinkin lapsille ja nuorille.

Yksilöiden syyllistäminen ei auta eikä riitä

On helppo sanoa, kuten Olli Herrala, että jättäkää nyt se tupakka, niin vältätte sairaudet. Kuka tahansa joskus laihduttanut tai tupakoinnin lopettanut tietää, että elintapojen muuttaminen voi olla elämän vaikein asia.

Saarnaamisen sijaan olisi syytä miettiä, miten esimerkiksi julkinen terveydenhuolto voisi tukea terveellisiä elämäntapoja nykyistä paremmin. Esimerkiksi ravitsemusterapeutille on vaikeaa päästä julkisella puolella, ja harvalla on varaa yksityisen asiantuntijan palveluihin. Satsaus tukeen voisi pitkällä tähtäimellä säästää yhteiskunnan varoja.

Toisaalta tekoja tarvitaan myös laajemmalla tasolla. Professori Pentti Mustajoki huomauttaa Duodecimin artikkelissa, että maailmalla lihavuutta on yritetty ehkäistä vaikuttamalla yksilöihin: esimerkiksi tarjoamalla tietoa ja kannustamalla terveydenhuollon ammattilaisia puhumaan painonhallinnasta. Tämä on toiminut huonosti.

”Väestön lihominen ei johdu ihmisten vähentyneestä tahdonvoimasta tai itsekurista.”

”Väestön lihominen ei johdu ihmisten vähentyneestä tahdonvoimasta tai itsekurista, vaan on seurausta normaalien ihmisten normaalista reagoinnista epänormaalille ympäristölle”, Mustajoki kirjoittaa.

Kun ihminen näkee herkkuja kaikkialla, hänen alkaa tehdä niitä mieli. Ihmisen elimistö ei usein osaa viestiä, milloin se on saanut riittävästi ruokaa. Myös se, että sokeria ja rasva maistuvat ihmiselle, on valitettava tosiasia.

Ihmisen aivotoimintaa ja fysiologiaa ei pysty muuttamaan, joten siksi pitää muuttaa ympäristöä, Mustajoki sanoo. Yksi keino on verotus, toinen pakkaus- ja annoskokoihin puuttuminen. Ja lisää pitäisi keksiä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti