Netti on räjäyttänyt suomalaisen ostosmahdollisuudet uudelle tasolle. Mutta miten siellä internetissä oikein ostellaan?

Halvempaa kosmetiikkaa, kivempia vaatteita, tv-sarjojen uusia
kausia dvd:llä ennen kuin ne on nähty Suomessa televisiossa. Erikoisia lankoja, leivontatarvikkeita, retrovauvanvaatteita. Musiikkia, ekotavaraa, kauppaketjuja, joita ei kotimaassa ole.

Internetshoppailu on moninkertaistanut suomalaisen kuluttajan
valinnanmahdollisuudet. Erityisesti netissä viihtyvät naiset
ovat innostuneita klikkailuostelemiseen, selvisi asiantuntijayhtiö
Smilehousen tekemästä kyselytutkimuksesta. Saman tutkimuksen
mukaan joulunalusshoppailu netissä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta lähes 20 prosenttia. Ei ihme, sillä kaksi kolmesta
aktiivisesti nettiä käyttävästä naisesta ilmoitti aikovansa
ostaa lahjoja netistä.

Nettikaupat houkuttelevat ostajia yleensä kivijalkakauppoja
halvemmilla hinnoilla, ja ulkomaisissa kaupoissa suomalaista kuluttajaa tietysti kiehtoo erilainen tuotevalikoima.

Mihin kauppaan, häh?

Nettiostelun suurin ongelma tuppaa edelleen olemaan se, miten
löytää hyvä kauppa. Edulliset ja luotettavat sivustot kulkevat vähän kuin kansantaruina suusta suuhun, ja kaverin suositus onkin ehkä paras vinkki: jos on saanut, mitä on tilannut, ja maksaminen on hoitunut lailla ja kunnialla, kauppaa kannattaakin mainostaa.

Kotimaiset suuret nettikaupat myös panostavat mainontaan, ja
kaikki tietävät Verkkokauppa.comin ja Netanttilan.

Mutta hyvän kaupan voi löytää googlaamallakin, kun on muutama perustieto hallussa. Esimerkiksi se, että Saksa on halpa maa ja moni luomukosmetiikkamerkki on saksalaista alkuperää. Silloin kannattaa kirjoittaa tuotemerkki hakukenttään, lisätä perään sana shop ja tiirailla de-loppuisia sivustoja. Tai etsiä edullisia naisten uikkareita hakusanoilla women swimwear outlet.

Jos kaupan nimi lukee osoiterivissä ja siellä voi maksaa suojatussa yhteydessä (maksusivun osoite alkaa https-kirjainsarjalla) luottokortilla, pulju on lähes varmasti turvallinen. Luottokorttiyhtiöt nimittäin tsekkaavat yhteistyökumppaninsa eivätkä ala bisneksiin vehkeilijöiden kanssa.

Mitäs sitten?

Vaikka mielii ostoksille kotimaan rajojen ulkopuolelle, helpoimmalla pääsee, kun pysyttelee EU:n rajojen sisäpuolella. Jos halvan amerikandollarin houkutukset käyvät voittamattomiksi, kannattaa tullihässäkän lisäksi tarkistaa postituskulut ja etenkin toimitusajat. Joillakin isoilla yrityksillä, kuten Amazonilla, on omat verkkokauppansa sekä Yhdysvalloissa (Amazon.com) että Euroopassa (Amazon.co.uk), joten kannattaa asioida aina oman mantereen virtuaaliliikkeessä. Se selviää useimmiten jo siitä, millä valuutalla hinnat on ilmoitettu.

Eurooppalaisten nettikauppojen toimituskulut vaihtelevat 7 ja 12 euron välillä, kaupasta ja paketin koosta vähän riippuen. Brittikauppojen sivuilla on usein muuntimet, jotka vaihtavat hinnat automaattisesti euroiksi, joten kurssimatikkaa ei tarvitse hallita.

Toimitukseen monet kaupat käyttävät kuriirifirmoja, joten paketti saatetaan toimittaa ovelle asti. Silloin kannattaa toimitusosoitteeksi ilmoittaa se paikka, jossa päivisin aikaansa viettää. Suosituista ja hyvistä kaupoista tavara tulee perille viikossa, usein jo parissa arkipäivässä.

Lue myös:

6 käytännön kysymystä nettishoppailusta

Parhaat nettikaupat

Nettihuutokaupoissa shoppailun alkeet

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)