Kuvat: Shutterstock, Instagram, Getty Images
Kuvat: Shutterstock, Instagram, Getty Images

Ennen se oli vanhanpiian tunnusmerkki. Nyt sen löytää huippusuunnittelijan paidoista, nettivideoista ja julkkisten sylistä. Kissa on kauden kuumin ilmiö.

Mistä se oikein alkoi? Jotain vihiä perustavasta muutoksesta saattoi päätellä kissanruokamainoksesta, jossa Eva Longoria konttaa ja keikuttelee satiiniyö­paidassaan ja kippaa sitten kissansa kuppiin erikoishienoa lihamuhennosta.

Hollywood-tähdille oli mielessään ­kuvitellut ennemmin pölähtäneen kääpiökoiran kurkkaamaan merkkilaukusta. Mutta että Eva Longoria, eronnut hottis ja entinen Täydellinen nainen! Eva tuskin oli niin rahan puutteessa, että olisi ryhtynyt mainostamaan kissanruokaa ellei se olisi jotenkin, no, coolia.

Jos nyt googlaa julkkuja ja kissoja, saa nähtäväkseen hämmentäviä kuvia esimerkiksi Anthony Bourdainista, Morgan Freemanista ja Dalai Lamasta, joiden seurassa retkottaa karvainen möhkäle.

Kissa, tuo pöllyävällä irtokarvalla kuorrutettu pötkö, joka työntää terävät kyntensä pehmeään reiteesi juuri kun sitä vähiten odottaisi, on nyt kaikkialla.

Vaivaton viiksivallu

Vielä muutama hiekkalaatikon tyhjennys sitten kissat olivat leimallisesti vanhojen piikojen lemmikkejä.

Englanniksihan cat lady ei tarkoita seksikkääseen lateksipukuun pukeutunutta miusaa, vaan samaa kuin meidän kassialmamme: kissanpissalle haisevaa höperöä tätiä, jonka asunto on täynnä pahvilaatikoita, vanhoja lehtiä – ja kissoja.

Nyt asetelma on käännetty voitoksi. Kissa on kiireisen, urallaan menestyvän citysinkkunaisen valinta.

– Lemmikkiin sitoutuminen voi tuntua isolta askeleelta, ainakin täällä New Yorkissa, arvelee kissanomistaja, 29-vuotias bisnesnainen Caroline McCarthy New York Timesissa.

– Kun otat kissan, teet ikään kuin tosi aikuismaisen teon, joka ei kuitenkaan muuta elämääsi liian radikaalisti, ­McCarthy jatkaa.

Niinpä. Kissa mielletään koiraa helppo­hoitoisemmaksi, ainakaan se ei ulise yksinäisyyttään kadotessasi ovesta.

Internetin kuuluisin kissa, Grympy Cat, vietti 2-vuotissynttäreitään Voguen toimituksessa. Yrmynaama ei viihtynyt kissoja rakastavan muotitoimittajalegenda Grace Coddingtonin sylissä.

Juhli kissaa

Kissojen trendiasema on tietysti räjäyttänyt kissoihin liittyvän bisneksen. Jos ylipäätään haluat myydä jotain juuri nyt, laita siihen kissan kuva.
Huippumuotisuunnittelijat lätkivät kalliisiin ryijyihinsä herttaisia kissanpäitä kuin kaksivuotiaiden päiväkotivaatteisiin.

Suuntauksen aloitti vuonna 2010 Miu Miu (!), joka painoi mallistonsa vaatteisiin pieniä kissahahmoja. Sen jälkeen kissoja ovat muotimaailmassa yrittäneet syrjäyttää muun muassa pöllöt, mutta turhaan. Katit naukuvat tämänkin ­kevään mallistoissa.

Itse Chanelin mösjöö Karl Lagerfeld on suunnitellut asusteita, joissa töröttävät valkoiset kissain viikset mustalla ­nahalla. Inspiraatiota on tietysti ammennettu omasta katista, Choupettesta, jonka mukaan asustekokoelmakin on ristitty.

Toinen, aivan mahdottoman vastustamaton idea on pelastaa kodittomia kissoja. Tänä keväänä avatun lontoolaisen kissakahvilan, Lady Dinah’s Cat ­Emporiumin kissat ovat löytökissoja.

”Miljöömme on rakennettu niin, että siinä huomioidaan kissojen emotionaaliset ja fyysiset tarpeet”, kahvilasta ilmoitetaan. Sen nettisivuilla kerrotaan myös, että päivittäin auki oleva kahvila on ­täyteen buukattu kesäkuulle saakka.

Samantyyppisiä kissakahviloita on jo ainakin Budapestissa, Tokiossa ja Pariisissa. Niissä voi lattensa seuraksi rapsutella kissoja ja leikkiä niiden kanssa. Myös Suomessa Raisiossa on kissa­kahvila, joka on auki kissahenkisille varsinaissuomalaisille joka sunnuntai.

Amerikassa vietetään myös Kansallista kissapäivää 29. lokakuuta. Sen kunniaksi voi adoptoida löytökissan tai lahjoittaa löytökissaorganisaatioille rahaa esimerkiksi ostamalla t-paidan, jossa lukee Keep calm and remove the hairball eli ­Pysy rauhallisena ja poista se karvapallo.

Suomessakin voi juhlia sentään oman kissansa nimipäivää. Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma on kirjoittanut Kissojen nimipäiväkirjan (Minerva 2012). Nimpparilahjaksi mirrilleen voi tilata netistä esimerkiksi oman kissasampoon tai kissaan kiinnitettävän kissakameran.

Grumpy Cat.

Ja ne videot!

Youtube pursuaa kissavideoita, joita tunnustavat katsovansa kaikki, niin älyköt kuin duunaritkin. Kirjailija Miina Supinen on jopa kirjoittanut aiheesta laajan artikkelin Image-lehteen. Kissavideoille on jo muodostunut oma, pelkkää hassuttelua suurempi tehtävä katkoa tietokoneen ääressä istuvien työläisten tylsää työpäivää. Ne virkistävät ja vievät ajatukset muualle. Jos ei nyt ihan luontoon, niin sinnepäin.

Helsingissä Kallion hipsterit ovat järjestäneet jo kahtena vuonna kissavideofestivaalit, joissa katsellaan ”tunnelmallisesti Youtuben kissavideoita”.

Mikäli karvat aivastuttavat, pelkkiä kissojen kuvia on tietysti loputtomasti Pinterestissä, Tumblrissa ja Instagramissakin. Kissakuvien tuijottelusta voi saada sekä ”ooh, mitä söpöliinejä” -efektejä että totaalisen päätyhjennyksen. Varsinkaan lepotilassa – ja sellaisessahan kissat enimmäkseen ovat – kissa kuitenkin harvoin on kovin kuvauksellinen otus.

Tosin suomalaisten naisten kansallinen ulkonäköpiirre ovat kuulemma ”kissansilmät”, siis vähän vinot ja ylöspäin kääntyvät (lähde: kyproslaiset ja sisilialaiset baarimikot 1990-luvun alussa).

Kissojen eleganttius taitaakin olla enemmän mielikuvituksen tuotetta kuin todellisuutta. Useinhan kissa on laiska punkero, joka vetää taju kankaalla lonkkaa kämpän lämpimimmässä paikassa.

Mitä sitten kertoo ajastamme se, että kissat ovat muotia juuri nyt?
Ei ehkä mitään sen kummempaa kuin että lemmikkejäkin valitaan nykyään trendien perusteella. Kissa on helppo ja vaivaton otus, mutta toisaalta monet käyttävät paljonkin aikaa kissoihinsa, niiden kuvaamiseen ja niiden kanssa tuusaamiseen.

Kahden vuoden päästä muotieläin voi ihan hyvin olla hamsteri.

Omituisimmat kissamuotiasiat

Hännät. Tailly-hännän voi kiinnittää vyötäisilleen. Se heiluu nopeammin, kun olet innoissasi ja hitaammin, kun olet rauhallinen. Japanilaiskeksinnön esittelyvideo löytyy Youtubesta.

Kissankorvapannat. Niin, muutkin kuin hullut kissanaiset voisivat kuulemma käyttää näitä ­osana ihan normaalia asuaan. Kissankorvat hatussa tai pipossa ovat asteen ­hillitymmät.
Vogue yhdisti maalis­kuussa matalat kengät ja kissanpennut täysin ilmiselvällä The Cat and The Flat -sanaleikillä.

Luna The Fashion Kitty on ”kissa, joka rakastaa muotia”. Sen Facebook-­sivulla on liki 700 000 ­tykkääjää. Pissiskissa käyttää pinkkiä kynsilakkaa ja ­tietty samanvärisiä tyllihörhelöitä.

Lue myös:

Tässä ovat internetin kuuluisimmat kissat

Tunnetuimmat kissajulkkiset

Russell Brand. Eläinsuojelujärjestö PETA valitsi Brandin vuonna 2011 Maailman seksikkäimmäksi vegaanijulkkikseksi. Brandin kissan nimi on Morrissey, muusikon mukaan, ja ihmis-Morrissey on ­itsekin kova kissamies.

Grumpy Cat. Internetin kuuluisin kissa, mörkin näköinen Grumpy Cat (kuvassa) on vieraillut ­jopa Voguen toimituksessa. Sillä on tietysti oma Twitter-tili.

Maru. Japanilaiskissa on kuulemma selvinnyt sekä tsunamista että maanjäristyksestä.

Chia. Suomalainen Youtube-julkkiskissa, jonka My cat forgets her tongue out -nuolemisvideota on katsottu liki 900 000 kertaa.

Hitlerin näköiset kissat. ­Ehkä tunnetuin netin kissojen alalaji, jolle on oma sivustonsa www.catsthatlooklikehitler.com

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)