Faina Anderson-Heikkilä (vas.), Vappu Nikkinen ja elämäntilannekatsaus ennen työvuoroa. Starbucksin frappuccino saa arvion ”liian makeaa” ja cappuccino ”ihan hyvää”.
Faina Anderson-Heikkilä (vas.), Vappu Nikkinen ja elämäntilannekatsaus ennen työvuoroa. Starbucksin frappuccino saa arvion ”liian makeaa” ja cappuccino ”ihan hyvää”.

Mikään muu ei tuo suomalaisia niin yhteen kuin kahvihetki. Se sopii sekä riidan lopettamiseen että juhlaan ja kokoaa kupin ääreen niin suvun, ystävät kuin eksätkin.

Se on omanlaisensa hetki.

Tai itse asiassa se on suomalaiskansallinen iltapäivärituaali, päiväkahvi. Tumma kupillinen, joka tuoksuu pehmeän paahteiselta, maistuu kaukomailta, antaa luvan rentouttaa hartiat ja kohottaa ihmisen vartiksi arjen yläpuolelle.

Tärkeintä kahvihetkessä on tietysti seura. Hetki yhdistää työkavereita, perheitä, sukupolvia, ihmisiä läppäreihinsä, ööh, no suomalaisia! Me olemme maailman kovimpia kahvinjuojia, kaksitoista kiloa menee vuodessa per henki. Ketkä sitä tänä iltapäivänä ryystävät ja missä seurassa?

Eksät yhdessä

Esimerkiksi ex-seurustelukumppani käy seuraksi. Täällä helsinkiläisessä, uudenraikkaassa Bergga-kahvilassa päiväkahvihetkestä ovat nauttimassa Jenni Jeskanen ja Jussi Virkkunen, entinen pariskunta, nykyiset ystävät. Jennillä on lattehetki, Jussilla cappuccinohetki. Kahvin lisäksi täällä saa nauttia Pekka ja Pätkä -maalauksesta ja puistomaisemista.

– Kahvi vaan kuuluu lounaan jälkeen, miettivät Jenni ja Jussi.

Heillä on vapaapäivä, ja he ovat käyneet syömässä, sitten otettiin kahvit. Kupillisten ajan he juttelevat tulevasta vuodesta, työelämästä ja elämästä yleensä – aika synkkiä näkymiä taivaalla, tarvitaan molemminpuolista tsemppausta.


Perjantaikaffeet. Jussi on huomannut itsessään kahvisnobin oirekuvaa, Jenni taas suosii tavallista mustaa kahvia ja seurassa juomista. ”Se on mulle spesiaalihetki, kun juon kahvia. En litki pitkin päivää.”

Ennen vanhaan kahvit keitettiin kotona ja oltiin sitä mieltä, että Suomessa ei ole kunnon kahvilakulttuuria. No nyt on! Jussin ja Jennin mukaan lähistöllä on paljon kivoja, muutaman vuoden sisällä syntyneitä paikkoja, joista saa erityisen hyvää kahvia: Sävy, Good Life Coffee, Käpylän Kumma... Jussi tykkää nykyään vähän hifistellä, perusteboilkahvi ei oikein enää maistu. Jenni tykkää ihan tavallisesta.

Tietysti tässä kiinnostaa myös se, miten eron jälkeen säilytään kahvitteluväleissä?

– Ei se heti onnistu. Mutta kun toinen on ollut elämässä pitkään, niin haluaa olla tekemisissä, Jenni sanoo.

– Elämä on turhan lyhyt vihaamiseen, Jussi lisää.

Mihin kahvia voi käyttää

Ei kahvi oikein sovikaan vihaamiseen: kahvin on tarkoitus yhdistää eikä erottaa. Monta riitaa on lopetettu keittämällä sovintokahvit. On muodostettu hallituksia kahvin voimalla. Solmittu kansainvälisiä sopimuksia. Ja yksi pariterapeutti neuvoi varaamaan parisuhteen vakaville keskusteluille juuri sen ajan, mikä kahvimukin juomiseen menee. Kun kahvi loppuu, tiskataan mukit ja lopetetaan keskustelu. Jatketaan seuraavalla kerralla, toinen saa valita aiheen.

Ihan alun perin kahvia yritettiin tuoda Suomeen lääkkeeksi, mutta nopeasti huomattiin, että paloviina on sittenkin parempi lääke. Sen sijaan kahvi osoittautui hyväksi seurustelujuomaksi. 1700-luvun trendikäs aatelisto innostui kahvista välittömästi. Se piristi, juhlisti ja erotti rahvaasta: kahvin tarjoamisella antoi varakkaan vaikutelman.

Sitten kävi niin kuin trendiherkuille käy: se halpeni, koko kansa löysi sen, ja viimeiset sata vuotta tämä on ollut silkkaa Pulmun läpi imemistä, tassilta ryystämistä, keittimen roplotusta ja pientä närästystä. Kupin ääressä viihtyvät niin herrat kuin narritkin, kahvi ei erottele juojiaan. Perinteisesti me olemme tykänneet hyvin vaaleapaahtoisesta kahvista. Johtuisikohan se sota-ajasta, jolloin jouduttiin vuosikaudet lisäämään kahvin sekaan milloin mitäkin voikukkaa?

Kun brittiläinen antropologi Fred Roberts asui Suomessa 1970-luvulla, hänen mielestään suomalaisten kahvinjuonti oli niin kiehtovaa puuhaa, että hän teki siitä tutkimuksen. Hämäläisessä kahviseremoniassa erottui hänen väitöskirjassaan esimerkiksi tällaisia sääntöjä, kuulostaako tutulta:

- Kun emäntä sanoo ”kahvi on kaadettu”, ensin ei kuulu reagoida mitenkään. Olla vaan ikään kuin ei olisi kuullutkaan kutsua.

- Vähän ajan päästä emäntä sanoo terävämmin, että tulkaahan nyt jo ottamaan, kahvi jäähtyy.

- Siitä kuluu vielä tovi. Vihdoin joku sanoo ”no kai se on jonkun pakko aloittaa” -tyyppisen johdannon, nousee vaikeasti ja avaa pelin.

- Jos tarjolla on sekä pullaa että kakkua, ensin kuuluu ottaa pullaa.


Jouko Tuupasen (vas.) ja Juhani Launialan tauko työpäivän lomassa. ”Tänne oli asiaa niin tultiin.”

Miitinki kupin äärellä

Keltaisia työmaahaalareita! Tässä on selvästi kyseessä Oikealla Työllä ansaittu kahvitauko, ja se vietetään Munkkivuoren Teboililla. Jouko Tuupanen ja Juhani Launiala ovat ohittaneet hämäläiset seremoniat ja ottaneet itsepalveluna Juhla Mokkaa. Samalla saa virkistävää keskitalven auringonpaistetta, joka tulee matalalta ja valaisee kauniisti sinappi- ja ketsuppitelineitä.

–  Minä tulin tänne Vantaan Korsosta rakennustyömaalta. Oli asiaa Joukolle, hänellä on insinööritoimisto tässä lähellä. Päätettiin tulla kahville. Tietysti seura on tärkeää, ei sitä kenen tahansa kanssa viitsi kahvitella, Juhani kertoo.

Teboililla ollaan vaalean paahdon ydinalueella. Tiskin takaa kerrotaan, että huoltoasemalta haetaan nimenomaan peruskahvihetkeä.

– Oli meilläkin erikoiskahveja joku vuosi sitten, mutta ei ne oikein menneet. Meillä käy duunareita ja muuta, niin he tykkäävät tavallisesta.

Teboilin kahvi saa kuulemma enimmäkseen kehuja: se myydään suoraan keittimestä eikä ole mitään pumpputermarissa eilisestä asti seisonutta tervaa. Hintakin on useimpien mielestä kohtuullinen, euro yhdeksänkymmentä kuppi. Juhani yhtyy yleiseen mielipiteeseen.

– Hyvä kahvi on tuoretta, ei mitään baarikahvia tai aamulla keitettyä. Kyllä täällä on hyvä kahvi, hän kommentoi.

Huoltoasemalla kahvin kanssa kuuluu ottaa myös pulla. Kahvi ei ole niin iso numero itsessään, että sellainen tuntuisi liioittelulta. Launialan valinta on osunut dallaspullaan.

– Korvapuusti on toinen hyvä.

Yksin mutta seurassa

Kahvi on siitä hyvä myyntituote, että sillä on kelpo kate. Yksi suodatinkahvikupillinen maksaa keittäjälleen alle kymmenen senttiä, ja kahvilassa siitä voi pyytää pari euroa. Se on vielä kohtuuhinta. Jos kahvila sijaitsee empirekeskustassa, siellä on plyysinojatuolit ja tuote tarjoillaan pöytään kauniissa kannussa, tavallinen kahvi voi maksaa vaikka 4,50, kuten täällä Salutorgetin baarissa.

Nurkkapöydässä istuu Osmo ”Omppu” Omenamäki, joka tykkää käydä kahviloissa piirtämässä. Ompun nimi on tuttu joulukorteista, joissa on pulleita punatulkkuja ja reippaita tonttuja, mutta nyt syntyy omasta mielikuvituksesta ammentavia lyijykynäpiirroksia. Samalla hän nauttii talon kahvia maidon ja sokerin kera.

– Mä en keitä kahvia kotona ollenkaan ja muutamaan vuosikymmeneen en juonut sitä ylipäänsä. Vaimoni kuoli seitsemän vuotta sitten, ja sen jälkeen on tullut tavaksi käydä kahviloissa. Piirrän. Ja tämä on vähän sosiaalistakin, usein tulee jotain juttua, Osmo kertoo.


Osmo Omenamäki alkoi käydä kahviloissa vaimon kuoleman jälkeen. ”Yleensä käyn yksin, tykkään käydä piirtämässä. Joskus saatan tehdä tärskyt.”

Kahvistakin hän on ruvennut tykkäämään, tavallisesta kahvista. Osmo suosii keskustan klassisia kahviloita kuten Bulevardin kahvisalonkia ja Ekbergiä. Ne ovat sopivan lähellä kotia, niissä on tuttu henkilökunta, ja kahvi on hyvää. Välillä hän käy turistien ja nuorison suosimassa Starbucksissa, tietyssä nurkkapöydässä, joka on valitettavan harvoin vapaa. Osmo poikkeaa siellä ikänsä puolesta ja vähän muutenkin perusasiakkaasta: jos ihminen käy kahvilassa yksin, hänellä on yleensä läppäri seuranaan. Osmolla ei ole edes kännykkää.

– Mutta ei tämä lehtiö ole mikään protesti tai näyttämisen halua, mä vain piirrän käsin.

Työkaverit teinihitillä

Osmo ei mahtuisi tänäänkään suosikkipöytäänsä, koska Starbucks on täynnä. Se houkuttelee kermavaahtoisilla jäätelökahveillaan nuoria, niitäkin, joiden mielestä kahvi on muuten vielä liian kitkerää. Näköjään se houkuttelee aikuisiakin. Kolmekymppiset Faina ja Vappu ovat kumartuneet etunojaan toisiaan kohti: heillä on selvästi kiinnostavaa juteltavaa.

– Me ollaan työkavereita mutta myös ystäviä. Uteliaisuudesta tultiin, kun en ollut käynyt täällä, Faina selittää.

Hän on jopa tilannut Starbucksin teinihitin, kylmän frappuccinon. Se on melkein juotu ja analyysi valmis.

– Espressoa ja jäätelöä, mä luulen. En mä oikein tykkää. Liian makeaa.

Vapun kupissa on cappuccinoa, joka on ihan ok, vaikka hän kyllä tilasi latten. Faina ja Vappu ovat sopineet treffit ennen töitä. Parin tunnin päästä alkaa iltavuoro lääkkeiden annosjakelufirmassa, ja sitä ennen on hyvää aikaa jutella. Mistä?

– Kaikesta! Työasioista, asuntoasioista, sanoo Vappu.

– Opiskelusta, tulevaisuudesta. Mä haluaisin ehkä parempipalkkaisen työn, mutta teollisuuslaboranteille ei ole niin hirveästi töitä, Faina lisää.

Kaikki tärkeimmät asiat on kuulemma käyty jo läpi. No puhutaanko sitten kahvista?

Faina kertoo olevansa alun perin teeihmisiä, koska hän on kotoisin Karjalasta Venäjän puolelta. Kun Faina muutti Suomeen kaksikymmentä vuotta sitten, maa alkoi painaa parrelleen. Nyt hän juo viisi kahvikupillista päivässä. Vappu taas ei keitä kahvia kotona.

– Mulle tää on sosiaalinen juttu. Kahvi on syy tavata ihmisiä, Vappu sanoo.

– Kahvi kuuluu aikuisuuteen. Työelämässä on juotava kahvia – taukokin on nimeltään kahvitauko, Faina miettii.

Sosiaalinen juttu ja aikuisuuden tunnusmerkki, sitähän se on. Lapsena juodaan kaakaota, teini-iässä vaihdetaan ehkä teehen – ja sitten yhtenä päivänä on totuuden hetki, kun isotäti on kaatanut kaikkiin kuppeihin kahvia ja sitä on kohteliasta juoda. Paljon sokeria ja maitoa, ja siinä se on: siirtymä aikuisten joukkoon, kahvinjuojien laajaan veljeskuntaan. Jonain päivänä sitä huomaa tarjoavansa itse vieraalleen kahvia.


Minna (vas.), Yrjö-Taisto ja Ulla käyvät Elokolossa, koska siellä on aina joku tuttu. ”Kahvi kuuluu päivään. Kun porukassa juodaan, niin ai että kun se maistuu.”

Vakiokävijät olohuoneessaan

– On Tarja Halonenkin käynyt täällä! Volvo Markkanen kävi ennen usein, mutta nyt hän on vissiin mennyt huonompaan kuntoon.

Mikäs se sellainen paikka on, jossa käyvät sekä entiset presidentit että entiset rikolliset? Kallion Elokolo, ”matalan kynnyksen kohtaamispaikka”, ja täällä näyttäisi istuvan enimmäkseen hyväntuulisia senioreja. Tämä on Ehkäisevän päihdetyön Ehyt ry:n ylläpitämä, ja täällä on erittäin kohtuuhintainen kahvi: 50 senttiä kuppi. Kahvin lisäksi täältä saa ilmaista puuroa aamupäivisin, täällä voi selata nettiä, jättää tai ottaa vaatteita kierrätyspisteellä tai lukea päivän lehdet.

Ennen kaikkea tänne tullaan tapaamaan tuttuja, ja keskilattian pyöreässä pöydässä istuvat samat ihmiset kuin kuulemma joka päivä: Maija opettaa Minnaa neulomaan sukan kantapäätä, Yrjö-Taisto lukee päivän Hesaria, Ulla täyttää ristikkoa. Tunnelma on vanhanaikaisella tavalla hyvin kotoisa: huoneen täyttää puheensorina, ja kodikkuuden maksimoi taustalla menevä vanha kotimainen elokuva. Sen katsomisen seuraksi tuntuisi ilman muuta kuuluvan kupponen….

– Täällä on hyvä kahvi! Ota ihmeessä. Keksi on kymmenen senttiä, joku opastaa.

Elokolon vakituiset kävijät ovat eläkeläisiä tai muuten vain päivisin vapaalla olevia, ja monet asuvat lähikortteleissa. Pyöreässä pöydässä kaikki tietävät toistensa etunimet, mutta eivät he hirveästi henkilökohtaisista asioista juttele. Lehdet kahisevat, puikot kilisevät, välillä täytyy purkaa.

– Me puhutaan uutistapahtumista, mitä nyt milloinkin on meneillä. Ja telkkarihan se on niin kamalan tärkeä. Sitä katsotaan varsinkin, jos tulee urheilua. Uutenavuotena katsottiin presidentin puhe, Yrjö-Taisto selittää.

Hifistelijät kupposella

–Tää on aeropressiä. Suodatinkahvia, joo, tavallaan, mutta spesiaalia. Tämä on nyt trendikästä, valaisee barista valmistaessaan kahvikupillista Kuuma-nimisessä kahvilassa eteläisessä Helsingissä.

Suodatinkahvia. Tässä on siis jotenkin käynyt niin, että trendikkäin kahvi ei enää ole latte, cappuccino, frappuccino eikä macchiato, vaan suodatinkahvi. Kuuman aeropress on valmistettu Johan & Nyströmin valikoiduista kahvipavuista rakkaudella ja ammattitaidolla, mutta suodatettu mikä suodatettu. Ihan kuin Suomen suosituin kahvi, suodatinkarkea Juhla Mokka.

Tähän asti kahvilakierroksella on näyttänyt siltä, että ihmiset hakevat päiväkaffeeltaan mukavaa hetkeä, hyvää seuraa, sosiaalista tuokiota. Kahvi yhdistää. Mutta entä kahvihifistely? Erottautuminen kahvin avulla? Ennen vanhaankin Presidentti oli vähän paremman väen kahvi, Saludoa ostettiin niissä perheissä, joissa huokeampi kelpasi. Missä nyt ovat ne ihmiset, jotka haluavat juoda näyttävästi aivan erityistä, vasemmalla kädellä Andien luoteisrinteeltä poimittua, syväpaahdettua ihmekahvia soijamaitoon tehtynä?


Kuuma-kahvilassa sumpittelevat Annika (vas.), Tara, Meri ja Noora.

Heitä voisi olla täällä Kuumassa, mutta tuossa on vain neljän nuoren naisen rennosti istuva joukkio. Tara, Meri, Annika ja Noora näyttävät siltä kuin olisivat olohuoneessaan, ja he ovatkin vakipaikassaan. He ovat juuri käyneet läpi Merin kokeman iskuyrityksen Clas Ohlsonilla. Iskijän repliikki oli: ”Anteeksi, mutta minun on pakko tehdä valitus. Olet häiritsevän hyvän näköinen.” Repliikin lausuja ei jättänyt yhteystietojaan, mutta oli kyllä oikein hurmaava.

On naisissa vähän kahviasiantuntijan vikaa, eikä heille kelpaa mikään pumpputermarikahvi. Tara jopa toimii kahvilabisneksessä, ihan tässä samassa kahvilassa. He haluavat juoda tuoretta, vahvaa ja hyvän makuista juomaa.

– Vaikka kyllä kavereiden tapaaminenkin on tärkeää. Molemmat puolet on tärkeitä, seura ja kahvi, Tara sanoo.

– Ja estetiikkakin on tärkeää, että ympäristö on nätti ja kahvin saa kivassa kupissa. On tutkittu, että se maistuu parhaalta läpinäkyvästä, ei värillisestä, Noora sanoo kuppinsa takaa.

Aeropress on siis nyt se juttu heille, jotka asiasta jotain tietävät. Mutta entä vanha kunnon vaaleapaahtoinen, sen maalaisserkku? Perinteinen suomalainen suodatinkahvi ei oikein saa ääniä. Pahaa ja laimeaa, kommentoi Meri. Tara miettii hetken. Kahvin maun ratkaisevat sittenkin seura ja fiilis.

– Juhla Mokka on silloin ihanaa, kun sitä saa mummolla. Silloin se on ihan eri juttu.

Lue myös:

Helppo kikka: tee maitovaahtoa kahviin mikrossa

Olisipa tämä aina mahdollista! Pieni tapa, joka piristää supertehokkaasti

Kilpailija sukkahousuille: tiesitkö nämä keinot käyttää suodatinpussia?

Iho siliää, selluliitti katoaa – näin kahvinjuonti kaunistaa

Juotko kahvia aamulla? Ei kannattaisi

Tiesit. Mutta jos kuitenkin vielä muistutettaisiin. Kävisikö semmoinen?

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin juuri. Sen huolenaihe on sama kuin jo monena vuonna: suomalaisia syntyy koko ajan vähemmän. On Väestöliiton ydintehtäviä olla asiasta huolissaan, ja se on aivan ok.

Väestöliiton ydintehtävänä on kai myös olla hiukan ärsyttävä taho, joka harmittelee vuosittain, että lasten tekemistä lykätään liian myöhäiseen ikään. Jo sana ”lykkääminen” saakin perheen perustamisen kuulostamaan yhtä kiinnostavalta velvollisuudelta kuin kellarivaraston siivoaminen tai hammaslääkärin määräaikaistarkastus.

Varsinainen hämmästyttävä pommi on kuitenkin se, että perhebarometrin mukaan Lykkääminen johtuu usein tiedon puutteesta. Naiset eivät hahmota, että hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen. Mitä ihmettä? Eivätkö? Tämähän loukkaa paitsi älykkyyttäni, myös niitä monia hienoja ammattilaisia peruskoulussa ja terveydenhuoltoalalla, jotka ovat muistutelleet asiasta koko elämäni ajan. Olen varma siitä, että moni nainen tekee viiden vuoden lykkäämispäätöksen kiusallaan joka kerta, kun joku vihjaa kellon tikittävän.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla.

Painostuksen tunne saattaa toki tulla aivan omien korvien välistä. Väestöliittokin on huolissaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät saa niin montaa lasta kuin haluaisivat, ja perhebarometrin kanssa on tehty itse asiassa tänä vuonna tosi kiinnostavaa työtä. Nuorilta aikuisilta on kysytty, miksi lisääntyminen ei kiinnosta. Kävi ilmi, että lapsiperheiden elämä näyttää heidän silmissään pelkältä ankealta arjenhallinnalta, ruuanlaitolta ja Prismassa käymiseltä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että tasa-arvotyötä olisi vielä: naiset ovat huolissaan omasta urastaan ja oman elämänsä menettämisestä vauvan myötä. Miehet taas ovat pikkuisen huolissaan siitä, voiko lapsen jälkeen tehdä yhtä paljon ylitöitä kuin ennen. Tässä valossa syntyvyyden pieneneminen alkaakin jo saada selityksensä.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla. Väestöliiton Anna Rotkirchkin toteaa, että tällainen perhenormi ei ainoastaan näytä raskaalta setiltä vaan oikeasti on raskas. Olisiko pieni perhekäsityksen laajentaminen paikallaan? Että jospa vaikka yksi lapsi riittäisi? Eipä tällä planeetalla ihmisistä tule pulaa, vaikka muutama suomalainen jäisi syntymättäkin.

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: