Elokuvan päätähti Outi Kero (oik.) asuu itsekin asuntolassa. ”Siellä on paljon rajumpia tyyppejä, kuule, kuin tässä elokuvassa.” Kuvassa myös Aapo Ahtola ja Elena Leeve.
Elokuvan päätähti Outi Kero (oik.) asuu itsekin asuntolassa. ”Siellä on paljon rajumpia tyyppejä, kuule, kuin tässä elokuvassa.” Kuvassa myös Aapo Ahtola ja Elena Leeve.

Eivät kehitysvammaiset ole aina aurinkoisia ja mukavia. Hehän ovat yksiä meistä. Siitä muistuttaa elokuva Vähän kunnioitusta.

Siiri, Suski, Pätkä ja Sauli istuvat helsinkiläisen asuntolan olkkarissa ja kinastelevat, voidaanko katsoa Sinkkuelämää. Sauli hakkaa rumpuja sen merkiksi, että ei todellakaan.

Kohta Siiri eli Outi Kero, 21, koskettaa toimittajaa olkapäästä.

–Meniks hyvin? hän kysyy ja hymyilee.

Meni, tosi hyvin. Kohtaus 31 nähdään elokuvateattereissa ensi keväänä, jolloin kehitysvammaisista kertova Vähän kunnioitusta saa ensi-iltansa.

–Me ei tarvita kuin vähän kunnioitusta. Välillä tuntuu, ettei kukaan kuuntele eikä halua olla meidän kanssa. Me käydään töissä suojatyöpaikoissa, se voi olla tavalliselle nuorelle tosi vierasta, juttelee Sami Helle, 36, joka on yksi elokuvan kehitysvammaisista näyttelijöistä ja käsikirjoituksen ideoijista.

Sami ja toinen näyttelijä Aapo Ahtola, 30, innostuvat keskustelemaan typeristä päätöksistä. Kuten siitä, että vammaisia ruvettiin kuljettamaan yhteisillä invatakseilla.

–Ottaa päähän, kun muut luulee tietävänsä, mikä on meille parhaaksi. Päättäjien pitäisi tulla toimistoista katsomaan meitä.

Vähän kunnioitusta on ohjaaja Pekka Karjalaiselle hänen tähänastisista elokuvistaan tärkein, vaikka se tehdään puolella siitä budjetista, jolla pitkä elokuva yleensä.

Tarina puhuu sen puolesta, että kehitysvammaiset saisivat toimia tasavertaisina muiden kanssa. Ettei heille vain järjestettäisi irrallisia tapahtumia ja unohdettaisi muuksi ajaksi. Ettei ajateltaisi heidän olevan aina aurinkoisia, mukavia ihmisiä.

Piilarilla uskottavuutta

–Siiri, ootko syöny liikaa kasvuhormoonii! Suski eli Elena Leeve huutaa ja nauraa käkättää.

Elena on yksi elokuvan ammattinäyttelijöistä. Hänelle on laitettu vasempaan silmään tummempi piilari, mutta hänestä ei ole tehty fyysisesti vammaista.
–Jossain vaiheessa ajattelin, että apua, mun puhe ei kuulosta uskottavalta. En tiedä yhtään, olenko onnistunut kehitysvammaisena. Se on ihan ohjaajan käsissä.

–Kyllä sä oot onnistunu, sanoo Outi.

Ensi-ilta jännittää päätähteä.

–Kavereitten kanssa ollaan mietitty, miten nuoriso suhtautuu, kun on näitä ennakkoluuloja. Minusta kehitysvamma ei näy, mutta on minua nuorempana haukuttu huoraksi, Outi kertoo.

Bändejä, lyhäreitä ja tv-tähtiä

Pertti Kurikan Nimipäivät -nimisen kehitysvammaisten punkbändin biisi Kallioon on hitti YouTubessa.

Blue Sea Film Festivaleilla Raumalla on joka vuosi kehitysvammaisten tekemiä lyhytelokuvia. Tänä vuonna 21.–23.8.

Kehitysvammaisten tekemiä lyhytelokuvaklassikoita: Jari Nordströmin Suomalainen sauna ja mies (2001) ja Euran työkeskuksen Kiertoajelu Eurassa (1999).

Kehitysvammaiset ja ammattimuusikot soittavat Resonaari soi -konsertissa Savoy-teatterissa joka kevät.

Sanna Sepponen näytteli vuosia Salatuissa elämissä Roosaa.

Tiesit. Mutta jos kuitenkin vielä muistutettaisiin. Kävisikö semmoinen?

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin juuri. Sen huolenaihe on sama kuin jo monena vuonna: suomalaisia syntyy koko ajan vähemmän. On Väestöliiton ydintehtäviä olla asiasta huolissaan, ja se on aivan ok.

Väestöliiton ydintehtävänä on kai myös olla hiukan ärsyttävä taho, joka harmittelee vuosittain, että lasten tekemistä lykätään liian myöhäiseen ikään. Jo sana ”lykkääminen” saakin perheen perustamisen kuulostamaan yhtä kiinnostavalta velvollisuudelta kuin kellarivaraston siivoaminen tai hammaslääkärin määräaikaistarkastus.

Varsinainen hämmästyttävä pommi on kuitenkin se, että perhebarometrin mukaan Lykkääminen johtuu usein tiedon puutteesta. Naiset eivät hahmota, että hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen. Mitä ihmettä? Eivätkö? Tämähän loukkaa paitsi älykkyyttäni, myös niitä monia hienoja ammattilaisia peruskoulussa ja terveydenhuoltoalalla, jotka ovat muistutelleet asiasta koko elämäni ajan. Olen varma siitä, että moni nainen tekee viiden vuoden lykkäämispäätöksen kiusallaan joka kerta, kun joku vihjaa kellon tikittävän.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla.

Painostuksen tunne saattaa toki tulla aivan omien korvien välistä. Väestöliittokin on huolissaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät saa niin montaa lasta kuin haluaisivat, ja perhebarometrin kanssa on tehty itse asiassa tänä vuonna tosi kiinnostavaa työtä. Nuorilta aikuisilta on kysytty, miksi lisääntyminen ei kiinnosta. Kävi ilmi, että lapsiperheiden elämä näyttää heidän silmissään pelkältä ankealta arjenhallinnalta, ruuanlaitolta ja Prismassa käymiseltä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että tasa-arvotyötä olisi vielä: naiset ovat huolissaan omasta urastaan ja oman elämänsä menettämisestä vauvan myötä. Miehet taas ovat pikkuisen huolissaan siitä, voiko lapsen jälkeen tehdä yhtä paljon ylitöitä kuin ennen. Tässä valossa syntyvyyden pieneneminen alkaakin jo saada selityksensä.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla. Väestöliiton Anna Rotkirchkin toteaa, että tällainen perhenormi ei ainoastaan näytä raskaalta setiltä vaan oikeasti on raskas. Olisiko pieni perhekäsityksen laajentaminen paikallaan? Että jospa vaikka yksi lapsi riittäisi? Eipä tällä planeetalla ihmisistä tule pulaa, vaikka muutama suomalainen jäisi syntymättäkin.

Tauno Todellisuus

Nainen! Tiesitkö, että hedelmällisyytesi laskee nelikymppisenä!

Eikö lapsiluvun pienentäminen ja rajojen vartioiminen ole ainut järkevä toiminta tällä hetkellä? Sitten kun ja jos päättäjät heräävät todellisuuteen ymmärtäen että tämä globalismi olikin bankstereiden tilaama ja mainosmiesten luoma kusetus (taas kerran) ja jonkinlaista järkeä ja ennustettavuutta alkaa päätöksissä olemaan niin ehkä sitten voitaisiin harkita lastenkin hankkimista tähän maahan. Ihmisten ruokaketjun tietoinen tuhoaminen, mikrosäröytys ja kuplatalous malli puhumattakaan AI:n...
Lue kommentti

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: