Kuvat: Jenni Janakka
Kuvat: Jenni Janakka

Jenni Janakka kannustaa naisia olemaan röyhkeämpiä. ”Röyhkeys on sitä, että antaa arvoa omille tuntemuksilleen ja omille kokemuksilleen.”

– Suppeat käsitykset ja raamit siitä, millaista on olla nainen tai mies, rajoittavat yksilön mahdollisuuksia toimia ja elää omaa elämäänsä.

Näin toteaa asennemuijaksi itseään tituleeraava freelance-kirjoittaja ja puhetaiteilija Jenni Janakka, 31.

– Lain puitteissa tasa-arvo onnistuu Suomessa periaatteessa hyvin. Eniten ongelmia on kulttuurissa. Siinä, miten elämme jokapäiväistä arkea ja teemme valintoja, Jenni sanoo.

Siksi hän haluaa puhua siitä, mitä asialle voi tehdä.

Hyvän esimerkin rajoittavista käsityksistä antaa vuonna 2008 Padovan yliopistossa Italiassa tehty tutkimus, jossa miehiä ja naisia laitettiin pelaamaan shakkia internetissä. Naiset osoittautuivat hyviksi pelaajiksi, mutta kun heille kerrottiin, että he pelaavat miestä vastaan, heidän tasonsa romahti.

Naisten itseluottamus siis riippui siitä, ketä vastaan he pelasivat. Ilmiön nimi on stereotypiauhka: testitilanteessa ihminen pelkää vahvistavansa omaa ryhmäänsä koskevaa stereotypiaa ja tulee peloissaan toteuttaneeksi juuri sen.

– Kulttuurissamme on oletus, että miehet ovat enemmän matemaattis-loogisia. Kasvamme kulttuuriin perheen ja ystävien muodostamassa yhteisössä ja opimme tavat ja mallit sieltä. Ne tavat ja mallit vaikuttavat todella paljon siihen, että lähdemme suorittamaan elämää sillä tavalla kuin luulemme, että pitää tehdä.

Moni nainen elääkin onnistuneesti sellaista elämää, jota hänen oletetaan elävän – ei sellaista elämää, jota hän itse haluaa elää.

Häpeästä röyhkeyteen

Jenni on kokenut sellaisen vaiheen myös itse ollessaan parikymppinen. Arki junnasi ja hänellä oli pitkään paha olla. Se sai tekemään ison elämänmuutoksen, jossa menivät uusiksi parisuhdetilanne, työ ja tulevaisuuden suunnitelmat.

Hän oli lukenut teini-ikäisenä Erlend Loen kirjan Supernaiivi. Siinä päähenkilö tekee listoja ja purkaa niiden avulla ongelmiaan. Se innoitti myös Jennin kokeilemaan menetelmää. Nykyään hän rakastaa listoja.

– Kun olin todella synkissä vesissä, aloin kirjoittaa ylös asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Siellä oli kaikkea kirsikkatomaateista Dave Matthews Bandiin, mitä tahansa, jonka tunnistin varmasti tuottavan iloa.

”Kun katsoin listaa, tajusin, että se on täysin erilainen maailma kuin missä elin.”

Synkimmässäkin elämänvaiheessaan Jenni keksi listaansa sata iloa tuottavaa asiaa.

– Kun katsoin listaa, tajusin, että se on täysin erilainen maailma kuin missä elin ja missä olin ihmissuhteissani ja työelämässä. Se oli tosi hieno kokemus, koska sen jälkeen rupesin kyseenalaistamaan kaikkea ja todella kuuntelemaan itseäni.

Sen jälkeen Jenni on suositellut menetelmää kaikille ystävilleen.

Keväällä Jenni piti Howtomo-naisverkostolle luennon otsikolla ”Naisen häpeä – ja vitut siitä”. Häpeä rajoittaa turhaan elämää, joten sille kannattaa haistattaa pitkät.

Kun Jenni mietti, mikä on häpeän vastakohta, mieleen tuli röyhkeys. Hyvä luennon aihe sekin. Röyhkeydellä Jenni tarkoittaa positiivista uskoa omaan potentiaaliin. Lokakuun lopussa pidettävän Röyhkeyskoulu-luennon paikat täyttyivät nopeasti.

– Naiset oppivat luulemaan, että pitää sulautua massaan. Röyhkeyskoululla haluan tuoda esille sen, että herkullisinta on diversiteetti.

Jenni nostaa esille tutkimukset, joissa on esimerkiksi havaittu, että parhaiten menestyvät yritykset, joiden johtoryhmässä on sekä miehiä että naisia. Hänen mielestään myös naisverkostojen lisääntyminen on hienoa, sillä ne tuovat näkyväksi sitä, että naisella on mahdollisuus olla mitä vain: yrittäjä, uraohjus, menestyjä miesvaltaisella alalla.

”Naiset oppivat luulemaan, että pitää sulautua massaan.”

Sano se ääneen

Vuonna 2010 Tiina Teräs teki Helsingin yliopistossa tutkimuksen, jossa hän kuvasi kolmen päivän ajan päiväkodin elämää. Hän laski, mistä lapset saavat kehuja. Tytöt saivat kehuja kiltteydestä, vaatteista ja ulkonäöstä, pojat reippaudesta ja tekemisistään.

– Poikalapset saivat kehuja aktiivisuudesta, tytöt ulkonäöstä eli passiivisuudesta. Tytöt ja naiset eivät saa samanlaista kannustusta aktiivisuuteen ja itse tekemiseen samalla lailla kuin pojat ja miehet. Se jää kulttuurissamme helposti huomaamatta, Jenni sanoo.

Röyhkeyttä voi kuitenkin opetella. Ensimmäinen askel on itsensä kuunteleminen. Voi vaikka tehdä sadan kohdan listan tai vain miettiä, mitä haluaa ja ei halua tehdä.

– Röyhkeys on sitä, että antaa arvoa omille tuntemuksilleen ja omille kokemuksilleen.

”Poikalapset saivat kehuja aktiivisuudesta, tytöt ulkonäöstä eli passiivisuudesta.”

Omat halut ja tuntemukset pitää Jennin mukaan myös sanoa ääneen, jotta ne eivät jää pään sisälle epämääräiseksi ajatusmössöksi.

Jennin mukaan naisten kiltti tyttö -syndrooma näkyy etenkin siinä, että meidät on opetettu pelkäämään konflikteja. Pelkäämme, että jos sanomme tai ilmaisemme jotain, se on väärin.

Epäkohtien tuominen esiin ei kuitenkaan aina tarkoita konfliktia, eivätkä konfliktit toisaalta kestä ikuisesti. Yleensä ihmisten välisessä kanssakäymisessä pyritään sovintoon ja siihen, että kaikki menisi mukavasti.

Toisaalta Jenni huomauttaa, että kiltteyden vastakohta ei ole riidanhaluisuus.

– Kiltteys on sitä, että on auktoriteettimyönteinen. Ei haasta, vaan tottelee täysin toisen toiveita. Jos kasvamme kilteiksi, kasvamme arvailemaan, mitä toinen ihminen haluaa. Kiltin tytön vastakohta on omanarvontuntoinen, päättäväinen tyttö.

Äänestä naista nainen

Kärsitkö sinäkin kiltin tytön syndroomasta? Jenni teki listan, joka avasi hänen silmänsä

Hyvää, jämäkkää perusfeminismiä, tarvitaan edelleen. Kyllä feministikin saa olla kiltti, kun pitää itsestä huolta ja on oma itsensä. Ei feminismi vaadi mitään röyhkeyttä, vaan omana itsenä olemista. Eivät muut sukupuolet ole, sen enempää perillä mistään. - Aina voi aloittaa, esim. äänestämällä naista. Se on naisten puolten pitämistä.
Lue kommentti

Ensi kesän morsiamet, varautukaa uudenlaisiin huomenlahjoihin. 

Sensuellit boudoir-henkiset kuvat morsiamesta ovat olleet trendikäs huomenlahja muutaman vuoden ajan, ja voimaannuttavat alaston- sekä alusvaatekuvaukset ovat muutenkin kasvattaneet suosiotaan.

Nyt sensuellien kuvien ottaminen näyttää saapuneen myös miesten keskuuteen, ainakin Yhdysvalloissa. Trendin nimi on dudeoir. Idea on tismalleen sama kuin perinteisissä boudoir-kuvissa, mutta naisten boudoir-kuvia mukailevat asennot ja asetelmat tuovat dudeoiriin ylimääräisen ripauksen huumoria. 

Kurpitsakuvat leviävät netissä

Arizonassa on julkaistu jo toinen dudeoir-kalenteri, jossa parrakkaat ja vatsakkaat miehet poseeraavat metsämaisemissa vain boksereihin ja flanellipaitoihin pukeutuneina. Valokuvaaja Masika May on kuvannut useammankin yhdysvaltalaisen aviomiehen dudeoir-hengessä lahjaksi heidän vaimoilleen. 

Tennesseessä valokuvaaja Gayla Thompson suostutteli hiljattain aviomiehensä poseeraamaan vähissä vaatteissa Halloweenin kunniaksi. #kurpitsapylly-hashtagilla varustetuista kuvista tuli nopeasti huippusuosittuja sosiaalisessa mediassa.

– Nämä olivat minun ideoitani, mutta kun aloimme kuvata, mieheni otti ohjat omiin käsiinsä, eikä ohjeistusta tarvittu. Hän on tosi hyvä malli, Thompson kertoo Huffington Postissa.

Ehkäpä jo ensi kesän morsiamet saavat huomenlahjaksi eroottisia kuvia.

Seksistä puhumisella ei välttämättä paranneta maailmaa, mutta yksittäisten ihmisten seksielämään sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Rosa Meriläinen treenaa vaginapainonnostoa ketsuppipullolla, kertoo saavansa orgasmin ajatuksen voimalla ja masturboi mieluummin kuin meikkaa. Mitä ajattelet tästä?

Kun julkaisimme osan Rosa Meriläisen Seksi ja minä -juttusarjaan antamasta haastattelusta verkossa, kommenttiosiot niin sivustolla kuin Facebookissakin alkoivat käydä nopeasti kuumana. Rosalle avoin puhe seksistä ei ole ongelma, mutta monta muuta se häiritsi. Ei niinkään se seksi, vaan se, että juuri Rosa puhuu siitä.

Kommenteista tulee se vaikutelma, että seksissä ja siitä puhumisessa olisi yhä jotain hävettävää. Rosahan on äiti, miten hän kehtaa! Jotain patoumia tässä taustalla on oltava, kun tuommoisia kertoo!

Kaikki kommentit – olivat ne sitten kauhistelevia, ylistäviä tai naureskelevia – kertovat, että seksistä ja seksuaalisuudesta pitää puhua enemmän. Niin paljon, että seksipuhe muuttuu tylsäksi aamukaurapuuroksi, maailman tavallisimmaksi asiaksi. Sillä asialla Rosakin on haastattelun antaessaan ollut.

Käsityksemme siitä, mitä pidämme normaalina seksuaalisuutena, on usein valitettavan kapea. Se, että joku puhuu omista seksuaalisista kokemuksistaan avoimesti, ei tietenkään tarkoita, että kaikkien muidenkin pitäisi puhua tai tehdä samoja asioita. Joskus riittää, että lukee, katsoo telkkarista tai kuulee radiosta. Voi jutella luotettavassa kaveriporukassa tai vain kuunnella, kun avoimemmat keskustelevat. Kaikki se avartaa maailmankuvaa, mikä on seksuaalisuudelle hyväksi.

Seksipuhe avartaa maailmankuvaa ja on seksuaalisuudelle hyväksi.

Rajoittuneet asenteet heikentävät seksuaalista itsetuntoa, mikä on suoraan yhteydessä nautintoon. Jos miettii, onko jokin normaalia tai yleisesti hyväksyttyä, ei pysty täysillä antautumaan nautinnolle. Häpeä ei kuulu seksin harrastamiseen, vaan siitä pitää päästä irti. Siksi tarvitsemme esikuvia, jotka puhuvat suoraan.

Lue myös: ”En pysty katsomaan alapäätäni, se ällöttää minua” – seksuaaliterapeutin mukaan moni nainen kärsii alapäähäpeästä

Se, että puhuu seksistä, ei tarkoita, että miettisi elämässään vain ja ainoastaan seksiä. Monen elämään se kuitenkin kuuluu olennaisena osana ja ainakin käväisee mielessä jopa päivittäin. Miksei siitä silloin voisi puhua? Seksipuhetta vieraksuvien kannattaa myös muistaa, että jotenkin hekin ovat päätyneet aihetta käsittelevän jutun pariin, kenties jopa lukemaan alusta loppuun.

Tiedämme, että monet tutut ja tuntemattomat, miehet, naiset ja muunsukupuoliset harrastavat seksiä ja itsetyydytystä. Intiimit yksityisasiat eivät tietenkään sovi kaikkiin keskusteluihin, mutta olisi tekopyhää kieltää niiden olemassaolo. Seksuaalisuuden pitää saada myös näkyä ja kuulua.

Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Silti Rosan haastattelun yhteydessä on puhuttu seksiä enemmän siitä, onko seksistä sopivaa puhua ja jos on, millä tavalla. Aika ei siis vielä ole kypsä vuoropuhelulle. Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Jos puhuisimme seksistä itsestään, moni hyötyisi. Ei seksipuheella välttämättä maailmaa paranneta, mutta yksittäisten ihmisten seksielämiin sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Kannattaa siis varata hetki sitä varten, että tutkiskelee Rosan sanojen herättämiä ajatuksia ja mielipiteitä. Ne nimittäin voivat paljastaa yllättävän paljon sinusta itsestäsi ja suhtautumisestasi seksiin.