Tunnistaisitko huumekarkin? Vasemmanpuoleisessa nallekarkissa on muutakin kuin sokeria. Kuva: Reuters
Tunnistaisitko huumekarkin? Vasemmanpuoleisessa nallekarkissa on muutakin kuin sokeria. Kuva: Reuters

Kannabista sisältävää nallekarkkia on lähes mahdoton erottaa tavallisesta nallekarkista.

Coloradossa voi tänä Halloweeninä tulla saaneeksi sekä karkin että kepposen samassa namussa.

Kannabista sisältävät elintarvikkeet laillistettiin aikuisille alkuvuodesta Coloradossa ja Washingtonissa. Nyt Halloweenin lähestyessä kannabista sisältävät karkit, suklaat, keksit ja muut herkut ovat alkaneet aiheuttaa erityistä huolta.

Vanhemmat pelkäävät, että lasten perinteinen herkkukierros ei ole enää yhtä turvallinen kuin ennen. Myös Coloradon poliisi on varoittanut vanhempia siitä, että kaikki karkit eivät ole välttämättä enää sitä, miltä ne näyttävät.

– Omenat, nallekarkit – kaupoista saa lukuisia elintarvikkeita, joissa on mukana marihuanaa, sanoo Brett Hinkle Denverin poliisilaitoksen virallisessa podcast-tiedotteessa, kertoo Daily News.

Perheitä onkin ohjeistettu tarkistamaan lasten ovelta ovelle keräämä karkkisaalis ennen sen syömistä – tosin terästetyn karkin tunnistaminen pelkän ulkonäön perusteella voi osoittautua melkoisen haastavaksi tehtäväksi.

Marihuanaa sisältävät nallekarkit vasemmalla ja perinteiset nallekarkit oikealla. Kuva: Reuters

Lue myös:

Kannabiksen kotikasvattaja: "Menettäisin työpaikkani, jos toimintani paljastuisi"

Pössyttely ei ole riskitöntä – kannabiksen viihdekäyttö muuttaa aivoja

Huumekoukusta irti päässyt Carita: "Pääsisipä tyttärenikin kuiville"