Miksi abortista on edelleen vaikea puhua? Kaksi naista kertoo, miksi he päätyivät aborttiin, miltä se tuntui ja mitä he ajattelevat nyt.

”Mikä minä olen päättämään kenenkään elämästä?”

Nainen, 37, teki abortin kaksi vuotta sitten. Lapsiluku oli täynnä ja parisuhde solmussa.

”Elimme ruuhkavuosia. Rakkaus oli vähissä ja rahat lopussa. Kaikki oli hirveän keskeneräistä, paljon palloja ilmassa. Nuorin kolmesta lapsestamme oli vuoden ja saatettu juuri jaloilleen. Lapsiluku oli täynnä ja talonrakennus­projekti meneillään.

Asuimme pienissä tiloissa ja odotimme uuden kodin valmistumista kuin kuuta nousevaa. Talo oli mitoitettu juuri sille perheelle, joka meillä oli.

Olin lopettanut imetyksen, ja käytimme kondomia ehkäisynä. Se meni rikki. Kävin heti seuraavana aamuna hakemassa apteekista jälkiehkäisyn, mutta kaikille sekään ei toimi.

Tajusin oireista aika nopeasti, että olen raskaana. Se oli järkytys. Parisuhde oli niin vaakalaudalla, että erokorttiakin väläyteltiin.

Mietin, miten minulla voi olla niin huono tuuri, että joudun tämän eteen. Meillä oli kuitenkin koti ja turvattu elanto. Oli kauheaa tehdä päätös vain siksi, että elämä on solmussa.

”Mietin, miten minulla voi olla niin huono tuuri, että joudun tämän eteen.”

Varasin jo seuraavana päivänä ajan yksityislääkärille, ja hän kirjoitti lähetteen toimenpiteeseen. Luulin, että homma käy kädenkäänteessä, mutta ei se mennytkään niin. Piti odottaa, että sikiöllä on tarpeeksi viikkoja. Vasta sitten voitiin tarkistaa, että se on elävä ja oikeassa paikassa.

Odotellessa alkoi pohdinta. Entä jos sittenkin?

Mies oli ehdottoman ein kannalla. Hän ajatteli järjellä ja käytännön haasteiden kautta. Uusi koti on viivoittimella mitattu, ja eihän kuusihenkinen perhe mahdu edes normaaliin autoon. Olin samaa mieltä, mutta moraalisia kysymyksiä pohdin itsekseni: onko oikein vai väärin päättää jonkun pienen elämä. Päätös oli silti yhteinen.

Jos mies olisi ollut toista mieltä, olisin joutunut pohtimaan päätöstä paljon enemmän. Vaikuttaahan se hänenkin elämäänsä.

Abortissa ei ole kyse vain mahdollisesta syntyvästä lapsesta ja äidistä. Päätökseen liittyy monen muunkin ihmisen tulevaisuus. Mietinkö vain omaa moraaliani vai koko perhettä ja sitä, miten parisuhde voi?

Pitkät odotuspäivät

Kaikkein kipein juttu oli se, kun tunsin raskauden fyysiset oireet itsessäni enkä uskaltanut kertoa kellekään, että olin päättänyt tehdä näin. Viimeiset päivät tuntuivat pitkiltä.

Kurjinta oli mennä ultraan toteamaan, että sikiö on elävä. Muistin kuopuksesta vielä, kuinka paljon ultrassa käymiseen liittyi onnea ja iloa. Nyt en halunnut nähdä koko ruutua, kuvia elämänlangasta, jonka olin itse katkaisemassa.

Tunsin syyllisyyttä siitä, että jotkut tekemällä tekevät lapsia, mutta eivät saa. Mikä minä olen päättämään kenenkään elämästä? En kehdannut tunnustaa läheisillekään, että elämämme on solmussa ja teemme näin radikaalin ratkaisun.

Häpeää en tuntenut, koska tiesin, että olin kaikkeni tehnyt ehkäistäksesi tapahtuneen.

”En ole vieläkään kertonut abortista äidille tai sisaruksille.”

Itse toimenpide tuntui vain normaalia runsaammilta ja kivuliaammilta kuukautisilta. Lääkärit ja hoitajat kohtelivat minua inhimillisesti, eikä kukaan kyseenalaistanut päätöstämme.

Kun toimenpide oli ohi, tuli tyhjä olo. Kukaan ei kysynyt, haluanko jutella aiheesta. Mietin, että tämän kanssa tulen nyt elämään.

Haikeutta muttei syyllisyyttä

Puhuimme tapahtuneesta miehen kanssa, mutta nopeasti asia hautautui arjen jalkoihin. Se tuntui kivuttomammalta.

En ole vieläkään kertonut abortista äidille tai sisaruksille. Olen puhunut vain kolmelle tai neljälle ystävälle, joilla on aika sama elämäntilanne. He ymmärtävät, etteivät asiat ole mustavalkoisia.

Ystävillekin oli vaikeaa tunnustaa, että näin on käynyt. Kai sitä pelkäsi, että ihmiset syyllistävät, jos he päättäisivät itse eri tavalla kuin minä olin päättänyt. En halunnut joutua selittämään.

Joskus tunnen haikeutta ja mielessä käy, millaista elämä olisi nyt. Olisimmeko vielä perheenä yhdessä? Olisiko hän tyttö vai poika?

En kanna syyllisyyttä. Päätös tehtiin niillä tiedoilla, jotka meillä silloin oli, ja se oli hyvä päätös. Asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestyä, ja elämästä tuli selvempää. Tarina sai hyvän lopun. Meillä on ehjä ydinperhe, kolme tyytyväistä, ihanaa lasta ja kaksi vanhempaa.”


”En tuntenut olevani tarpeeksi vahva ja aikuinen”

Nainen, 35, teki abortin 12 vuotta sitten, koska silloinen kumppani ei halunnut lasta.

”Olimme vakavasti yhdessä puolisoni kanssa, mutta raskaus oli ei-toivottu yllätys. Puhuimme aiheesta kovasti, mutta mies ei halunnut lasta. Minun oli vaikea ymmärtää, miksi ei. Mies oli työssä, vanhempi, jo sellaisessa iässä. Ehkä hän tiesi, että suhteemme ei tulisi toimimaan.

En ajatellut, että lapsen pitäminen yksin olisi vaihtoehto. Olin nuori ja opiskelin ensimmäistä vuotta. Asuimme yhdessä. Lapsi tuntui kestämättömän suurelta muutokselta yksin koettavaksi. En tuntenut olevani tarpeeksi vahva ja aikuinen.

En halunnut synnyttää lasta, jota molemmat vanhemmat eivät halua. Enkä toisaalta halunnut, että mies olisi kanssani vain lapsen takia.

Kaavinta oli mekaaninen ja kylmä toimenpide. Kukaan ei tarjonnut vertaistukea. Kertaakaan ei huomioitu, ettei tilanne välttämättä ole helppo, vaikka toimenpiteeseen tullaan omasta päätöksestä.

Lähetteen antanut lääkärikään ei jättänyt sijaa arvailuille, mitä mieltä hän oli päätöksestäni. Sain erittäin töykeää ja kylmäkiskoista kohtelua.

”En halunnut synnyttää lasta, jota molemmat vanhemmat eivät halua.”

Tuntui helpottavalta, kun toimenpide oli ohi. Ajattelin järjellä ja teknisesti. Se on nyt tässä. En uskaltanut miettiä pidemmälle.

Loppusyksystä olin työharjoittelussa suljetulla osastolla. Ympäristö oli ahdistava, ulkona pimeää, enkä saanut öisin nukuttua. Ahdistus löi vasten kasvoja. En osannut yhdistää oloani aborttiin, koska siitä oli jo muutama kuukausi aikaa.

Paikallisessa mielenterveystoimistossa tapasin hyvän psykiatrisen sairaanhoitajan. Aloin käydä hänen luonaan säännöllisesti, ensin kerran tai kaksi viikossa. Sain myös masennuslääkkeet.

Aluksi puhuminen oli todella ahdistavaa. Tuntui, että vain itkin. Lopulta siitä oli ihan suunnaton apu.

Tajusin, ettei abortti ollut täysin oma päätökseni, vaikka olin niin perustellut itselleni. Samalla meni pohja parisuhteelta ja siltä, minkä luulin olevan olemassa. Olin ajatellut, että perustaisimme perheen, jos ei nyt niin tulevaisuudessa. Että raskaus vain täydentäisi auvoa ja onnea.

Kukaan ei kysy

Syyllistin puolisoani masennuksesta ja käyttäydyin tosi vihamielisesti. En muista, että hänkään olisi suhtautunut empaattisesti. Koin, että masennus oli minun oma asiani, josta minun piti selviytyä. Suhde kesti vain vuoden abortin jälkeen.

Seuraavana keväänä olo alkoi helpottaa. Huomasin, että pysyin jaloillani. Viimeisillä käynneillä mielenterveystoimistossa jo mietin, mistä juteltaisiin, kun asiat ovat aika hyvin.

Minulla on nyt toista luokkaa käyvä tyttö. Hänen neuvolakäynneillään abortti tuli välillä puheeksi. Kukaan ei kysynyt, miten olen toipunut, oliko se kova paikka tai miten minä abortin koin. Toivoin, että ammattilaiset olisivat sanoneet ääneen, että tämä ei ole helppoa ja apua voi hakea. Jos en olisi ollut itse aktiivinen, olisin jäänyt yksin.

”Jos en olisi ollut itse aktiivinen, olisin jäänyt yksin.”

Minulla on paljon läheisiä ystäviä, eikä suurin osa heistä vieläkään tiedä abortista. Minulla täytyy olla 150-prosenttinen luotto ihmiseen, että voin kertoa. Ihmisillä on ennakkoasenteita, enkä halua ottaa sitä riskiä, että he tuomitsevat tietämättä taustoja.

Jos lapsi on vakavasti sairas, abortti ymmärretään paremmin. Monet ajattelevat, että sosiaaliset syyt eivät ole riittäviä ja abortti on itsekäs päätös. Ajatellaan pintapuolisesti eikä osata nähdä kokonaisuutta.

Vuosia pohdin, millaista elämä olisi, jos asiat olisivat menneet toisin. Annoinko toisen vaikuttaa liikaa mielipiteeseeni? Olen 98-prosenttisesti sinut päätökseni kanssa. Kahden prosentin verran mietin.

Itsensä ruoskimista

Haluaisin toisen lapsen, mutta nykyinen kumppanini ei halua. Sitä miettiessä olen tuntenut katkeruutta ja syyllisyyttä. Pilasinko itse mahdollisuuden siihen, että saisin enemmän lapsia?

Tiedän, että ajatuksissani ei ole järkeä. Ne ovat vain itseni ruoskimista.

Välillä luen lehdestä, että jotkut lääkärit eivät halua tehdä aborttia uskonnolliseen vakaumukseen vedoten. Se keskustelu ei auta asenteiden muuttumista. Jos lainsäädäntöä tiukennetaan, abortteja tehdään laittomasti tai lapsia voi syntyä hankaliin tilanteisiin. Ne eivät ole yhtään parempia vaihtoehtoja.

Ammattilaisten pitäisi olla avoimempia, kysyä vointia ja antaa abortin tekijälle tilaa olla oma itsensä. Suurin osa abortin tekijöistä on puntaroinut asiaa tarkasti ja tietää, mitä tekee. Ei kukaan tee aborttia huvikseen.”

Haastateltavat eivät halua esiintyä nimillään, koska aihe on niin arkaluontoinen.

Miksi se hävettää?

Abortista ei puhuta, koska abortin tehneelle naiselle on tarjolla vain kapea katuvaisen rooli: velvollisuus hävetä ja selitellä ratkaisuaan. Näin uskoo Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halonen.

– Pitää olla häpeissään, koska on jotenkin mokannut elämänsä. Totta kai se hiljentää, Halonen sanoo.

– Kaikki eivät kerro abortista edes kumppanille, edes vakisuhteessa elävät. Se kertoo, että tämä on hyvin henkilökohtainen asia, jota on vaikea jakaa kellekään.

Häpeän takia abortin kokeneiden ääni ei kuulu julkisessa keskustelussa ja inhimilliset kokemukset jäävät taka-alalle. Halosen mielestä suurin aborttia koskeva väärinkäsitys on, että keskeytyksiä tehtäisiin jotenkin kevein perustein. Elämäntilanteita ja perusteluja on yhtä monta kuin abortin tekijöitäkin.

– Nyt keskustelu on lakivärittynyttä ja eettisiin kysymyksiin keskittyvää: Onko abortti oikein vai väärin? Pitäisikö lakia tiukentaa vai höllentää? Halonen sanoo.

Jos abortista keskusteltaisiin avoimemmin, sen kokeneet naiset saisivat ehkä ymmärrystä itseään kohtaan.

– Nyt ei ole tilaa näyttää esimerkiksi helpotuksen tai huojennuksen tunteita, vaikka ne ovat ihan luonnollisia reaktioita.

Aborttiin liittyy valtavasti tunteita: syyllisyyttä, surua, pettymystä, ahdistusta, vihaa, helpotusta. Halosen mukaan 20–40 prosenttia abortin tehneistä saa lievän tai keskivaikean masennuksen oireita.

– Osa tarvitsee paljon tukea ja keskusteluapua. Jos apua joutuu kovasti hakemaan, se voi kääntyä tulkinnaksi, ettei ole avun arvoinen.

Se voimistaa häpeän kierrettä.

– Vertaistuki olisi merkittävää abortin kokeneille naisille. He saisivat luvan olla olemassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viime vuonna Suomessa tehtiin 9 440 aborttia. Luku on alhaisempi kuin kertaakaan sitten vuoden 1970, kun raskaudenkeskeytystä koskeva laki tuli voimaan. Sosiaaliset syyt ovat ylivoimaisesti yleisin abortin peruste. Noin puolet aborttiin päätyneistä on synnyttänyt ainakin kerran aiemmin.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Saat paljon hyvää aikaan, jos etenet asioissa pikkuhiljaa ja kohtuudessa pysytellen. Hillitse rahanmenoa. Stressi hiljenee, kunhan et lipsu liiallisuuksiin.

 

KALAT

Mieti, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja jatka siitä eteenpäin. Haistele uusia tuulia. Mieti, miten voisit vähentää rahankulutustasi.

 

OINAS

Pidä temperamenttisi kurissa, sillä muuten tiedossa on ongelmia. Harkitse sanojasi ennen kuin päästät sammakon suustasi. Rakkauselämässäsi myrskyää.

 

HÄRKÄ

Kuuntele, tarkkaile ja ota opiksi. Älä levittele henkilökohtaisuuksia suuren piirin tietoon. Suojele niin itseäsi kuin läheisiäsikin.

 

KAKSONEN

Panosta hyvinvointiisi. Vietä aikaa seurassa, jossa sinulla on turvallinen olo. Hetki on otollinen myös puhtaasti ulkonäöllisille muutoksille.

 

RAPU

Käy kaikki vaihtoehtosi läpi. Turvaudu kokemukseesi ja hoksottimiisi. On aika ottaa haltuun uusi projekti, joka voi viedä sinut pitkälle.

 

LEIJONA

On hyvä hetki uusien taitojen opetteluun ja itsesi kehittämiseen. Kohtele jokaista vastaantulevaa ihmistä hyvin, niin saat kokea ilahduttavia yllätyksiä.

 

NEITSYT

On aika kiinnostua uusista asioista. Älä aseta mielikuvituksellesi turhia rajoja. Mieti, mitä juuri sinä odotat ja toivot tulevalta.

 

VAAKA

Luota vaistoihisi, kun joudut pelaamaan riskillä. Joudut tänään vastakkain arvaamattoman ihmisen kanssa. Yritä parhaasi mukaan ymmärtää häntä.

 

SKORPIONI

Puhu ideoistasi ja odotuksistasi. Kuuntele korvat tarkkana hyviä neuvoja, joita nyt on tarjolla. Joku yllättää sinut erikoisella tarjouksella.

 

JOUSIMIES

Keskity itseesi ja tavoitteisiisi. On hyvä hetki kodin järjestelemiseen ja omien tarpeittesi miettimiseen. Romantiikka valaisee päivääsi.

 

KAURIS

Kuuntele ja tarkkaile kärpäsenä katossa. On turhaa kantaa huolta asioista, joihin et voi vaikuttaa. Anna muutosten tulla omassa tahdissaan.

 

 

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.