Nuku öisin, niin vältyt tältä. Kuva: Shutterstock
Nuku öisin, niin vältyt tältä. Kuva: Shutterstock

Joskus on vain parempi jättää hommat kesken ja painua saman tien pehkuihin.

Ai niin, tämäkin asia piti vielä hoitaa. Vai onko sittenkään pakko?

Monen illat täyttyvät kaikenlaisista askareista, joita sitten yritetään saada tehtyä silmät puoliummessa ja rättiväsyneenä. Bustle-sivuston artikkeli muistuttaa, että joissakin tilanteissa parasta olisi vain antaa olla ja mennä saman tien nukkumaan.

Askareet voi hoitaa sitten seuraavana päivänä, hyvin levänneenä.

Näistä merkeistä tiedät, että on parempi mennä sänkyyn kuin yrittää sinnitellä.

1. Kahvi ei enää anna lisäenergiaa

Unohda energiajuomat ja kofeiinitabletit – paras piriste on uni. Sen jälkeen jaksaa taas puuhata, ja kahvikupillisen jälkeen olokin tuntuu taas pirteältä.

2. Painat vahingossa työsähköpostin ”vastaa kaikille” -painiketta turhanpäiväisissäkin asioissa

Olisiko kannattanut vain nukkua? Unenpuute vie keskittymiskyvyn ja saa töppäilemään yksinkertaisissakin asioissa.

3. Kun sarjojen uudet jaksot ovat loppuneet jo ajat sitten ja televisiosta tulee vain epämääräistä kuraa

Nyt ollaan jo lähellä keskiyötä, jolloin kuuluu olla nukkumassa. Siispä televisio kiinni ja pää tyynyyn.

4. Kaadat kahviisi vahingossa jogurttia

Maitopurkki oli ihan siinä vieressä. Arkiaskareissa takeltelu on vakavasti otettava merkki unenpuutteesta.

5. Pohdit kuumeisesti, miten voisit muokata pyjamastasi kelvollisen työasun, jotta säästyt aamulla vaatteiden vaihdolta

Älä tee sitä, vaikka voisitkin näin nukkua kymmenen minuuttia pidempään.

6. Alat itkeä julkisella paikalla

...eikä itkulle löydy edes kummoista syytä. Väsyneenä tunteet saattavat kuumentua, ja kärpäsestä kasvaa härkänen.

7. Huomaat tilanneesi nettikaupasta jättipaketin teroittamattomia lyijykyniä

Tai jotakin muuta outoa, täysin tarpeetonta rojua. Unenpuute saa ajatukset harhailemaan, etkä enää pysy aivoitustesi perässä. Nyt nukkumaan siitä!

8. Kun voisit kuvitella itsesi tämän kissanpennun tilalle


Lue myös:

Nukkumaan vaikka väkisin: 5 uutta keinoa saada unta

Tämä yksinkertainen kikka auttaa nukahtamaan nopeasti

Jo muutama huonosti nukuttu yö lihottaa – lue miksi!

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti