Joulu herkistää myös parisuhdeongelmille. Kuva: Shutterstock
Joulu herkistää myös parisuhdeongelmille. Kuva: Shutterstock

Joulu aiheuttaa parisuhdeneuvontoihin ruuhkapiikin, mutta esimerkiksi Väestöliitosta vapaita aikoja voi saada vielä tämän vuoden puolelle.

Joulu on rakkauden aikaa, mutta se voi olla myös raskasta parisuhteelle. Joskus niin raskasta, että tarvitaan ulkopuolista apua.

Välipäiville on vielä muutamia vapaita parisuhdeterapia-aikoja, mutta ajanvarauksessa kannattaa olla aktiivinen, kerrotaan Väestöliiton Familia oy:sta. Yksikkö vastaa liiton yksilö- ja parisuhdeneuvonnan vastaanotoista. Tammikuussa on jo väljempää. 

Ihan halpaa touhu ei ole: Väestöliiton vastaanotoilla käyminen maksaa 135 euroa kerralta. Jos tämä on kukkarolle liikaa, liitto tarjoaa verkkosivuillaan paljon ilmaista itsehoitomateriaalia. Kokeilla voi esimerkiksi Tunnekeskeinen parisuhde -kurssia ihan omalta kotisohvalta ja vaikka heti.

Jos kuitenkin perinteinen terapia kiinnostaa, Väestöliitolla on hakukone, johon on listattu niin yksityisen, kunnan, kirkon kuin järjestöjenkin tarjoamia vaihtoehtoja.

Joulu aiheuttaa ajanvarauksissa ruuhkapiikin, kerrotaan Helsingin seurakuntien perheneuvonnan ajanvarauksestakin. Tammikuu on hyvin ruuhkainen. Pitkät lomat vaikuttavat, sama kysyntä kasvaa kesälomien jälkeen elokuussa.

Kirkon maksuttomaan perheneuvontaan joutuu yleensä jonottamaan. Ajan voi saada parhaimmillaan muutaman viikon sisään, mutta joskus voi joutua odottaman useitakin kuukausia. 

Helsingin seurakuntien perheneuvonta pystyy ottamaan pyrkijöistä neuvontaan noin kolmasosan. Ruuhkatilanne toki vaihtelee kunnittain.

Eräs asia kannattaa joka tapauksessa muistaa: kenenkään ei tarvitse jäädä vaikeiden ihmissuhdeasioiden kanssa yksin.

 

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **