Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat... Näyttelijä Melanie Griffith on yrittänyt säilyttää nuorekkuutensa ja komeat miehensä lukuisten kauneusleikkausten avulla. – Olen kaikissa suhteissani pelännyt, että minua petetään tai että minut jätetään.

"Kuin rusina!"

"Melanie Griffith voitti leikellyin naama -palkinnon."

"Melanie kirjautui taas vieroitukseen."

"Onpa naisellista: Melanie vetää röökiä kuin korsteeni!"

Ei ole helppoa olla viisikymppinen nainen Hollywoodissa, jossa parasta ennen -päivämäärä menee umpeen kolmekymppisenä. Näyttelijä Melanie Griffith, 54, on saanut tuntea tämän nahoissaan, kirjaimellisesti. Milloin naista on pilkattu rypyistä ja roikkuvista polvista, milloin taas kauneusleikkauksista – jotka ovat olleet arvostelijoiden mielestä jo liian näkyviä.

Melanie on siitä poikkeuksellinen Hollywood-tähti, että hän on antautunut arvosteltavaksi avoimesti; hän on kertonut julkisuudessa rehellisesti alkoholi-, lääke- ja huumeriippuvuudesta, petetyksi tulemisesta, epäonnistuneista avioliitoista, lapsettomuushoidoista ja vanhenemisen pelosta. Avoimuus on kuitenkin kostautunut, julkisuus ei ole kohdellut Melanieta aina silkkihansikkain.

– Olen luopunut kaikesta muusta epäterveellisestä, joten hitto vie, antakaa minun nyt edes polttaa, Melanie parahti, kun maailmalle levisi kuvia hänestä kyykkimässä supermarketin parkkipaikalla rööki suussaan. Paparazzi oli zoomannut niin, että suipistuneen suun juonteet näkyivät varmasti.

Melanieta on ollut helppo kiusata ehkä siksi, että hän vaikuttaa puolustuskyvyttömältä. Hän näyttää eksyneeltä bimbolta, jolla on kauriinsilmät ja upea vartalo, mutta jonka vaalean kiharapehkon alla kaksi yksinäistä aivosolua törmäilevät toisiinsa. Vielä kun pakettiin lisätään lapsekas ääni, kuva tyhmästä blondista on valmis.

Kun Melanie avioitui espanjalaisen näyttelijän Antonio Banderaksen, 51, kanssa, hän sai osakseen suoranaista vihapuhetta. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, miksi maailman seksikkäimpien miesten joukkoon rankattu Antonio halusi naida monessa kohussa ryvettyneen Melanien, vaikka tuoreempiakin tähtösiä olisi ollut tarjolla. Vaikka Melanie on Antoniota vain kolme vuotta vanhempi, hänen pilkattiin käyvän ulkonäkönsä puolesta miehen äidistä. Liiton ei uskottu kestävän puolta vuotta kauempaa.

Mutta onko Melanie sittenkin poikkeuksellisen rohkea ja vahva nainen? Sillä rohkeuttahan omien heikkouksien ja haavoittuvuuden paljastaminen vaatii.

Joka tapauksessa Melanie on upporikas ja hänellä on takanaan pitkä ura – sanottiinpa hänen roolivalinnoistaan mitä tahansa. Lisäksi hänellä on mies, josta sadat tuhannet naiset fantasioivat.

Antonio ja Melanie ovat näyttäneet epäilijöille: he ovat pitäneet yhtä jo 15 vuotta. Liitto on kestänyt Melanien alkoholiongelman ja Antonion väitetyt syrjähypyt.

Mutta löytääkseen onnen Melanien oli erehdyttävä monta kertaa.

Melanien viehtymystä botox-piikkeihin on helpompi ymmärtää, kun muistaa, että näyttelijä Tippi Hedrenin tytär kasvoi Hollywoodissa. Hänelle unelmakaupungin muovinen maailma on aina edustanut normaalielämää.

Melanien syntyessä vuonna 1957 perhe asui New Yorkissa. Myös hänen isänsä Peter Griffith yritti vielä tuolloin uraa näyttelijänä mutta ryhtyi myöhemmin mainosmieheksi ja kiinteistövälittäjäksi.

Melanie oli vain tuntien ikäinen kohdatessaan ensimmäisen kerran filmitähden, sillä Marilyn Monroe oli samaan aikaan hoidettavana sairaalassa. Marilyn oli jopa pidellyt vastasyntynyttä Melanieta hetken sylissään. Kun Melanie myöhemmin teini-iässä ollessaan riiteli äitinsä kanssa, hän haaveili olevansa vaihdokas, että oikeasti hänen äitinsä olikin Marilyn. Marilyn oli – ja on yhä – Melanien suurimpia idoleita.

Pikkutyttönä Melanie tapasi myös näyttelijä Joanne Woodwardin. Nainen kertoi, että hänellä on ollut elämässään kolme tärkeää tavoitetta: saada kuuluisa mies, Oscar-palkinto ja kauniita lapsia. Melanie päätti pyrkiä samaan.

Melaniella onkin kolme kaunista lasta – Alexander, 26, Dakota, 22, ja Stella, 15 – ja kuuluisia aviomiehiä sama määrä. Oscaria hän ei ole saanut, mutta elokuva Working Girl – tieni huipulle poiki hänelle ehdokkuuden.

Silti Melanien kirouksena on ollut saada enemmän huomiota rooleista, joille hän on sanonut ei, kuin niistä, jotka hän on tehnyt. Hän kieltäytyi päärooleista muun muassa sellaisissa menestysleffoissa kuin Carrie, Basic Instinct tai Thelma ja Louise.

– Pidin rooleja liian synkkinä ja outoina. Haluan tehdä rooleja, joihin ihmiset voivat samaistua tai joille he voivat nauraa. Haluan tuoda ihmisille hyvää mieltä, Melanie on perustellut.

Melanie on saanut tottua myös siihen, että hänet sekoitetaan tämän tästä näyttelijäkollegaansa Meg Ryaniin – joka hänkin on suuri botox-pistosten ystävä.

– Aina kun joku luulee minua Megiksi ja pyytää nimmaria, kirjoitan vain tyynesti ’Rakkaudella, Meg’, sillä en raaski kertoa, kuka oikeasti olen. Pelkään, että tuottaisin heille pettymyksen, Melanie on kertonut.

Kun Melanie oli nelivuotias, hänen vanhempansa erosivat. Tippi muutti pieni tyttö kainalossaan Kaliforniaan. Kauhuelokuvien mestari Alfred Hitchcock oli iskenyt silmänsä viileänvaaleaan Tippiin, jossa virtasi skandinaaviverta. Ohjaaja oli luvannut tehdä naisesta tähden. Tippi saikin pääosat Hitchcockin elokuvista Linnut ja Marnie, ja ohjaaja antoi Linnuissa Tippin roolihahmon nimeksi Melanie.

Hitchcock oli kiinnostunut Tippistä myös romanttisesti, mutta ihastus jäi yksipuoliseksi. Tästä loukkaantuneena Hitchcock alkoi sabotoida Tippin uraa ja yritti estää naista saamasta rooleja muidenkaan elokuvista. Melaniekin sai osansa ohjaajan outoudesta. Kun tyttö oli kuusivuotias, Alfred-setä lähetti hänelle joululahjaksi puisen rasian. Kun Melanie avasi laatikon, sen sisällä lepäsi barbinukke – jolla oli Tippi-äidin kasvot. Melanie kirkaisi ja pudotti rasian, sillä kukapa lapsi haluaisi nähdä äitinsä makaamassa ruumisarkussa.

Onneton ja ahdistunut Tippi lohduttautui agenttinsa Noel Marshallin sylissä. Kun Tippi avioitui Noelin kanssa, Melanie sai kolme velipuolta. Heidän lisäkseen tyttö sai tottua myös villieläimiin, sillä Tippi ja Noel alkoivat kasvattaa tiikereitä ja leijonia käytettäväksi elokuvissa. Kellastuneissa lapsuudenvalokuvissa Melanie ja Tippi-äiti poseeraavat hipahtavissa kukkamekoissa leijonien keskellä. Villieläinten kanssa Melaniesta kasvoi peloton nuori nainen, vaikka leijona kerran raapaisikin häntä. "Naarmu" vaati 70 tikkiä parantuakseen.

Vaikka Melanien lapsuus vaikutti päällisin puolin onnelliselta, hän kaipasi isäänsä. Hän ei pitänyt isäpuolestaan ja tunsi olonsa ulkopuoliseksi uudessa perheessään. Tyttö koki, että hänen oikea isänsä oli hylännyt hänet.

Länsirannikolla Melanie aloitti katolisen koulun mutta vaihtoi pian Hollywoodissa opinahjoon, jossa pääsi hyppäämään heti yhden luokan yli. Hän kypsyi fyysisesti jo varhain. Kaikki ystävättäretkin olivat vuoden pari vanhempia.

– Kun olin neljätoista, puolelle tyttökavereistani oli jo tehty abortti, Melanie on myöhemmin kertonut nuoruusvuosistaan.

Melanie paitsi näytti myös vaikutti ikäistään vanhemmalta. Tippi oli kasvattanut hänestä itsenäisen tytön, joka osasi pitää huolta omista asioistaan. Melanie oli työskennellyt koulun ohessa jo pitkään. Hän oli aloittanut lapsimallina ollessaan vasta yhdeksän kuukautta vanha.

Mallikeikkojen lisäksi Melanie oli esiintynyt avustajana elokuvissa. Sellaisena hän oli myös leffassa Harrad Experiment – kielletyt leikit yliopistossa, jossa myös hänen äidillään oli rooli.

Tippin vastanäyttelijänä oli nuori, komea ja innokas näyttelijälupaus Don Johnson. Mies oli kuuminta, mitä Melanie oli lyhyen elämänsä aikana nähnyt.

– Ennen Donia en ollut vielä ollut kovin kiinnostunut pojista saati seksistä, mutta hänet minä halusin, Melanie on paljastanut.

Vasta 14-vuotias Melanie lirkutteli 22-vuotiaan Donin kanssaan lounaalle, vaikka miehen huhuttiinkin olevan laulajadiiva Barbra Streisandin sydänkäpynen. Aluksi Don vastusteli, sillä olihan Melanie niin sanotusti sakkolihaa, eikä miehen mielestä riski ollut vankilareissun arvoinen. Mutta suloisen ja varhaiskypsän teinitytön huomio imarteli, eikä Don lopulta voinut vastustaa kiusausta.

– Se olin ehdottomasti minä, joka vietteli Donin eikä toisinpäin, Melanie on vakuuttanut.

Vain muutama kuukausi ensitapaamisesta Melanie ilmoitti äidilleen muuttavansa Donin luo. Rakastumisen lisäksi häntä ajoi polte päästä pois kotoa. Nuori nainen ei ollut ikinä oppinut pitämään isäpuolestaan Noelista, josta hän tyttökavereilleen puhuessaan käytti nimitystä "paskaisäni".

Melanien äiti olisi voinut syyttää Don Johnsonia sekaantumisesta alaikäiseen, mutta yllättäen Tippi suhtautui romanssiin vapaamielisesti. Hän antoi tyttärensä lähteä kotoa pois.

– En ikinä antaisi omien lasteni toimia samoin, mutta en syytä äitiäni. En oikeastaan jättänyt hänelle vaihtoehtoja, sillä olin hyvin päättäväinen, Melanie on myöhemmin sanonut.

Kun Melanie neljän vuoden kuluttua täytti kahdeksantoista, pari lensi Las Vegasiin virallistamaan suhteensa. Naimisiinmeno oli kuitenkin vain epätoivoinen yritys pelastaa suhde. Don oli nimittäin perso paitsi viinalle myös kauniille naisille. Häitä edeltävän illankin mies oli viettänyt juopotellen vieraan naisen kanssa. Melanie taas oli kuluttanut edellisen yön soitellen läpi Los Angelesin baareja Donia etsien.

"Hääkakkukin kesti kauemminkin kuin liitto", kirjoitettiin, kun Melanie ja Don erosivat vain kymmenen kuukauden kuluttua vihkimisestä.

Teini-ikäinen Melanie oli tehnyt tuttavuutta alkoholin kanssa jo ennen Donia, mutta suhteen myötä hänen juomisensa muuttui rankemmaksi. Hollywoodissa riitti bileitä joka illalle, ja vanhemman poikaystävän kainalossa alaikäinenkin pääsi niihin mukaan.

Eron jälkeen Melanie jatkoi juhlimista mutta nyt vain ilman Donia. Eräänä iltana hän oli ylittämässä sekavana Sunset Bulevardia, kun auto törmäsi häneen. Selkänsä pahasti loukannut Melanie kiidätettiin sairaalaan. Hän oli tehnyt hurjan ilmalennon mutta humalatilansa ansiosta tömähtänyt maahan rentona. Se pelasti hänen henkensä. Melanie järkeili, että ilman känniä hänen olisi käynyt vielä pahemmin, eikä hän nähnyt syytä miettiä alkoholinkäyttöään.

Melanie toipui, mutta lääkäri arvioi, että hän joutuisi syömään voimakkaita kipulääkkeitä loppuelämänsä. Kohta näyttelijä olikin koukussa myös lääkkeisiin.

Vaikka Melanie oli lapsena ajatellut ryhtyvänsä aikuisena näyttelijäksi, hän huomasi teininä, ettei erityisemmin välittänyt esiintymisestä tai edes huomion keskipisteenä olemisesta.

Melanie oli kuitenkin saanut syntymä­lahjana kauniin vartalon ja viehättävät kasvot, joten töitä mallina riitti. Mutta niitäkin hän teki vain saadakseen rahaa, sillä sitä hän kotoa muutettuaan tarvitsi.

Melanien näyttelijänura alkoi vahingossa Arthur Pennin elokuvasta Yön siirrot. 17-vuotias Melanie meni tapaamaan ohjaajaa siinä uskossa, että kyseessä oli jälleen vain yksi mallikeikka. Kun Melanielle selvisi, että häntä koekuvattiin ihan oikeaan elokuvarooliin, jossa oli jopa vuorosanoja, hän oli joutua paniikkiin. Häntä ei voinut kuvata vyötäröstä alaspäin, koska hänen polvensa tutisivat jännityksestä niin pahasti. Siitä huolimatta hän sai teini-ikäisen viettelijättären roolin.

Vaikka elokuva ei ollut kummoinen kassamagneetti, Melanien suoritus herätti huomiota, sillä rooli sisälsi nakuilua ja rohkeita kohtauksia. Hänelle alkoi sataa tarjouksia samanlaisista alastoman nymfin rooleista. Pian häntä pyydettiin myös poseeraamaan Playboy-lehteen.

Sen jälkeen Melanien kropasta tuli käsite. Kuvat näki myös 19-vuotias, Miamin yliopistossa opiskellut Esteban Echevarria. Hän oli kuubalaisten emigranttien kunnianhimoinen poika, joka haaveili tähteydestä. Melanien kuvat saivat pojan kuolaamaan; nainen oli kuin lihaksi tullut jumalatar. Esteban kuitenkin sulki lehden ajatellen, ettei hänenlaisellaan kaverilla olisi mitään mahdollisuuksia tuollaiseen tyttöön.

Viisi vuotta myöhemmin Esteban oli vaihtanut nimensä Steven Baueriksi, ja hän oli jo onnistunut saamaan muutamia pieniä elokuvarooleja Hollywoodissa. Agentilleen Steven mainitsi unelmoivansa yli kaiken Melanie Griffithin tapaamisesta.

– Se tyttö on kävelevä katastrofi, en suosittele, agentti oli huokaissut.

Stevenin tilaisuus koitti kuitenkin nopeammin kuin hän oli uskonutkaan. Hän sai roolin b-luokan tv-elokuvasta She’s in the Army Now, jossa oli mukana myös Melanie Griffith. Vaikka Steven oli epäillyt, ettei ikinä kelpaisi Melanielle, hänen ei lopulta tarvinnut edes tehdä mitään saadakseen naisen. Tumma ja komea Steven oli juuri sitä miestyyppiä, johon Melanie oli heikkona.

– Hän oli kaunein koskaan näkemäni mies, Melanie sanoi.

Romanssi käynnistyi rytinällä. Vain muutama päivä tapaamisesta Steven oli jättänyt tyttöystävänsä ja kantanut vähät tavaransa Melanien pieneen asuntoon Malibu Beachillä.

Mutta Stevenkin oli päässyt Hollywoodissa biletyksen makuun, ja onnea varjosti pariskunnan alkoholi- ja kokaiiniriippuvuus.

Steven ei kuitenkaan halunnut elämän olevan pelkkää viivojen vetoa, sillä hänellä oli yhä kunnianhimoisia urahaaveita. Hän oli tutustunut näyttelijöiden kouluttajaguruun Stella Adleriin, ja tämä oli kutsunut nuoren lupauksen oppiinsa New Yorkiin. Steven uskoi, että maisemanvaihto auttaisi paria pääsemään huumeista.

Muutto tekikin hyvää. Stevenin kannustuksesta Melanie alkoi ottaa tunteja Stellalta. Rakastuneet asuivat pienessä yksiössä ja söivät vain nuudeleita tai tomaattikeittoa. Huumeisiin ei ollut rahaa. Melanie ansaitsi purkamalla haastattelunauhoja, Steven kuljetti ja kokosi keittiönkaapistoja. Vaikka Melanie oli jo tehnyt useita pieniä rooleja, vasta New Yorkissa hän alkoi tuntea olevansa oikea näyttelijä.

Parin elämä muuttui, kun Steven sai roolin Al Pacinon apurina Brian de Palman elokuvassa Arpinaama. Koska Pacino oli jo iso tähti, sekä Steven että Melanie tiesivät, että tämä voisi olla Stevenin läpimurto. Naimisiin mennyt pariskunta päätti muuttaa takaisin Hollywoodiin. Arpinaama poiki Stevenille Oscar-ehdokkuuden parhaasta sivuosasta, ja Melaniesta ja Stevenistä tuli hetkeksi yksi Hollywoodin kuumimmista julkkispareista.

Melanie oli kuitenkin ollut koko elämänsä tunnettu ja hän oli notkunut kokkareilla 14-vuotiaasta asti. Loputtomat bilekutsut ja ensi-iltajuhlat eivät tehneet enää vaikutusta. Kuiville päässyt nainen halusi asettua ja perustaa perheen. Melanie alkoikin odottaa lasta ja esikoispoika Alexander syntyi vuonna 1985.

Steveniä isyys ei kuitenkaan saanut rauhoittumaan, sillä hän oli vasta päässyt maistamaan tähden elämää. Hän halusi juhlia yhdessä Hollywoodin "pahojen poikien" Warren Beattyn, Jack Nicholsonin ja Al Pacinon kanssa. Uudestaan huumeisin sortunut Steven ei osannut kieltäytyä, kun kaupungin jokainen kaunis nainen halusi maata hänen kanssaan.

Melanie jäi yksin kotiin, eikä hän voinut käsittää, miksi Steveniä kiinnostivat vieraat naiset, vaikka hänkin teki kaikkensa ollakseen hoikka, kaunis ja seksikäs, hyvä äiti ja täydellinen vaimo.

– Olimme saman ikäisiä, mutta Melanie oli ikäisekseen vanha ja kokenut, minä nuori ja kokematon, Steven kuvaili jälkikäteen, kun pariskunnan ero oli jo astunut voimaan.

Jos yksityiselämässä Melaniella menikin huonosti, niin uralla puhalsi myötätuuli. Stellan opit olivat menneet perille ja Melanie oli saanut ylistävät arvostelut roolistaan elokuvassa Body Double. "Hänen haavoittuvuutensa on kuin avoin, sykkivä haava", kuvaili ohjaaja Sydney Lumet elokuvan nähtyään.

Näyttelijätär teki parhaat roolisuorituksensa 1980-luvun aikana. Elokuva Something Wild nosti hänet Hollywoodin tähtikaartiin ja Stormy Mondayn jälkeen häntä ylistettiin uudeksi Marilyniksi. Kirsikkana kakun päälle Melanielle napsahti vielä Oscar-ehdokkuus.

Samaan aikaan itse sankaritar oli surullinen ja vihasi elämäänsä. Melanie turrutti avioeron tuomaa tuskaa juomalla ja nappailemalla yhä suurempia annoksia särkylääkkeitä. Hän oli saada potkut Working Girlistä, koska tuli kuvauksiin sekaisin kuin seinäkello. Eräänä iltana Melanie soitti sekavana ja itkuisena ex-miehelleen Don Johnsonille.

Raitistunut Don tuli ja toimitti ex-vaimonsa hoitoon. Vuoden kuluttua pari oli jo uudestaan naimisissa ja Melanie odotti Donille lasta, Dakotaa.

Melanien ja Donin toinen yritys onnistui jo paremmin: tällä kertaa pari ehti olla naimisissa seitsemän vuotta. Liittoa rasittivat kuitenkin kummankin ajoittaiset retkahdukset viinaan ja huumeisiin. Kuvausten takia pari oli pitkiä aikoja erossa, eikä Don aina osannut pitää näppejään erossa vieraista naisista. Kun mies mölisi umpihumalassa radioshowssa olevansa "rikas, kuuluisa ja lahjakkaampi kuin kukaan", Melanie päätti luovuttaa. Juoppo mikä juoppo.

– Emme olleet hyvää seuraa toisillemme. Pelkäsin, että hän vetäisisi minutkin uudelleen alas.

Liitto veteli viimeisiään, kun Melanie lähti vuonna 1995 kuvaamaan romanttista komediaa Two Much. Vastanäyttelijäksi oli valikoitunut latinokomistus Antonio Banderas, josta ohjaaja Pedro Almodóvar oli tehnyt tähden Espanjassa. Roolit Mambo Kings -elokuvassa ja Tom Hanksin homorakastajana Philadelphiassa olivat tehneet Antoniosta tunnetun myös Yhdysvalloissa.

Ensimmäisenä kuvauspäivänä Melanie saapui paikalle yhdessä Donin kanssa. Myös Antoniolla oli näyttelijävaimonsa Ana Leza mukanaan. Kun Melanie näki tummasilmäisen, tyrmäävän komean Antonion, hänen vatsanpohjassaan muljahti. Jokin vaisto kertoi, ettei mies tulisi vain piipahtamaan hänen elämässään. Antonio avausrepliikki sai Melanien kuitenkin vähän epäilemään vaistoa, sillä ensimmäiseksi espanjalainen töksäytti: "Kuinka vanha olet?"

– Ajattelin, että jessus, mikä mäntti! Olin luullut, että latinot ovat lipeviä. Silti jotenkin tiesin, että hänen kanssaan menen vielä naimisiin, Melanie on kertonut.

Antonio on myöhemmin selittänyt tökeröä kysymystään sillä, ettei hätäpäissään keksinyt muutakaan sanottavaa. Hän jännitti niin paljon. Kuusi vuotta aiemmin Antoniolta oli kysytty espanjalaislehden haastattelussa, keitä amerikkalaisia filmitähtiä hän ihailee.

– Melanie Griffith, siinä on nainen, jonka takia olen valmis antamaan Yhdysvalloille anteeksi kaikki heidän kulttuuriset ja poliittiset syntinsä, Antonio oli vastannut.

Kuvausten edetessä Antonio ja Melanie rentoutuivat ja huomasivat, että heillä todellakin olivat kemiat kohdillaan. Pari alkoi viihtyä yhdessä myös yhteisten kohtausten ulkopuolella. Heitä naurattivat samanlaiset jutut, mutta vitsailun lomassa tuli puhuttua elämästä syvällisemminkin.

Ulospäin suhde vaikutti kuitenkin platoniselta. Kun romanssi paljastui, se tuli yllätyksenä koko kuvausryhmälle. Seksikäs Melanie oli ulkonäöltään elegantin Ana Lezan täydellinen vastakohta.

– Pikkuhiljaa aloin tuntea enemmän ja enemmän Melanieta kohtaan. Ajattelin, että tunne menisi ohi kuvausten jälkeen, mutta ei se mennytkään. Tajusin, että olin rakastunut. Yhdessäolo oli niin luonnollista ja helppoa, lämmintä ja intensiivistä. Seksi, keskustelut, kävelyretket rannalla... kaikki oli vain niin upeaa, Antonio on kuvaillut suhteen ensimetrejä.

Erään romanttisen kävelyretken päätteeksi Antonio sitten polvistui Melanien eteen ja pyysi tätä vaimokseen. Hiekka tuntui lämpimältä paljaiden varpaiden alla ja aurinko oli juuri laskemassa värjäten taivaanrannan punaiseksi. Hetki oli täydellinen, mutta nyt oli Melanien vuoro töppyröidä.

"Te quiero – rakastan sinua...", Antonio ehti aloittaa, kun Melanie purskahti röhönauruun.

– Antonio näytti niin hupaisalta siinä kyykistellessään. Mutta en tietenkään voinut muuta kuin vastata kyllä, Melanie on kertonut.

Kihlaus piti kuitenkin pitää salassa, sillä Antonio oli vielä naimisissa.

Melanie ja Antonio vihittiin toukokuussa 1996, kuukausi sen jälkeen, kun miehen ero ex-vaimosta oli astunut voimaan. Antonio teki samaan aikaan Evita-elokuvaa Lontoossa, joten hänen täytyi pyytää ohjaaja Alan Parkerilta vapaapäivä päästääkseen vihille.

Melanie lensi lastensa kanssa Lontooseen, ja liitto rekisteröitiin koruttomasti Westminsterin maistraatissa. Intiimiä seremoniaa oli todistamassa vain tusina vierasta. Vuoden päästä ensitapaamisesta syntyi pariskunnan yhteinen tytär Estella del Carmen Banderas eli Stella.

Mutta jos häät olivatkin vaatimattomat, lahjojen suhteen pariskunta ei pihistellyt. Ensimmäisen hääpäivän kunniaksi Antonio hankki vaimolleen 150 000 punnan arvoisen timanttisormuksen, kun Melanie taas lahjoitti miehelleen aidon Picasson.

Antonion ei kuitenkaan ollut helppoa tottua ylelliseen elämäntyyliin. Vaikka pariskuntaa yhdisti moni asia, he tulivat hyvin erilaisista taustoista. Malagassa syntynyt Antonio oli varttunut ihan tavallisessa keskiluokkaisessa perheessä. Hänen isänsä oli poliisi ja äitinsä peruskoulun opettaja, kun taas Melanie oli syntynyt tähtien keskelle. Antonio oli varttunut diktaattorihallitsija Francon Espanjassa ja saanut katolisen kasvatuksen. Melanien vanhemmat olivat olleet hyvin vapaamielisiä.

Antonion myötä Melanien elämä sai kuitenkin uuden, terveemmän suunnan. Säännölliset käynnit AA:ssa ovat pitäneet naisen kuivilla satunnaisia retkahduksia lukuun ottamatta.

Häiden jälkeen Melanie ja Antonio perustivat yhteisen kodin Los Angelesiin mutta hankkivat asunnot myös Madridista, Marbellasta ja Aspenista. Urheilulliset harrastukset ovat yhdistäneet paria: molemmat rakastavat uimista, purjehtimista ja laskettelua. Ulkoilmaihmisenä Antoniolla olikin vaikeuksia sopeutua Los Angelesiin – eurooppalaisena häntä nyppi amerikkalaisten tapa ajaa autolla joka paikkaan. Hän oli tottunut Madridissa asuessaan siihen, että voi kävellä paikasta toiseen vaikka filmitähti olikin.

Nuo olivat kuitenkin vain pikku ongelmia sen rinnalla, että 40 vuotta täyttäneelle Melanielle oli tullut armoton ikäkriisi.

Melanien tähti oli ollut laskussa koko 1990-luvun. Hän oli ottanut siipeensä ulkonäkönsä arvostelusta. Lisäksi hän olisi halunnut Antonion kanssa vielä toisen lapsen muttei onnistunut enää tulemaan raskaaksi.

– Kun menin Antonion kanssa ulos ilman meikkiä, hän tuijotti minua katseella, jonka viesti oli selvä: olenko minä todellakin nainut tuon vanhan, ryppyisen kauppakassin, Melanie tilitti jo vuonna 1997.

Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Antonio olisi Melanien elämän suurin rakkaus. Melanie palvoo miestään, sen osoittaa hänen oiken käsivartensa tatuointikin – sydän, jonka keskelle on kirjoitettu Antonion nimi.

Mutta intohimoisella rakkaudella on kääntöpuolensa: Melanie on ollut valmis tekemään kaikkensa pitääkseen komistuksen itsellään. Se on tarkoittanut hysteeristä kuntoilua ja lukuisia kauneusleikkauksia. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat... Vanha lastenloru muistuu mieleen, kun alkaa luetella, mitä kaikkea Melanie on antanut kirurgin itsessään parannella.

Antonion takia Melanien ei tarvitsisi naamaansa leikellä, sillä mies on pyytänyt vaimoaan lopettamaan itsensä rääkkäämisen ja vakuuttanut rakastavansa tätä myös ryppyisenä. Antonio on myös pitänyt julkisuudessa palopuheita siitä, miten törkeästi Hollywood kohtelee ikääntyviä naisia.

– Ymmärrän kyllä Melanieta, sillä on valitettavan tosi, että miehet voivat työskennellä pitempään kuin naiset. Välillä tuntuu, että Hollywood on hirviö, joka saa elinvoimansa nuoresta lihasta. Vanheneminen on kuitenkin luonnollinen, kaunis asia ja meidän tulisi kunnioittaa sitä, Antonio on sanonut.

Melanie puolestaan on miettinyt, johtuuko hänen takertumisensa miehiin kenties isänkaipuusta ja lapsuuden hylkäämiskokemuksesta.

– Minulla on ollut tapana nostaa mieheni jalustalle. Olen kaikissa suhteissani pelännyt, että minua petetään tai että minut
jätetään. Siksi olen aina tehnyt kaikkeni miellyttääkseni kumppaniani – ja ehkä minua on siksi myös aina petetty.

Lähteet: Herald Sun, The Globe and Mail, Reuters, Toronto Star, The Washington Post, Evening Standard, New York Times, The Mail, The Antonio Banderas Web Mall, imdb.com ja Me Naisten arkisto.