Hovikohut eivät ota laantuakseen, vaikka hääkellot soivat jo. Hämminkiä herättävät prinsessa Madeleinen ero ja vihkikaava.

Kuninkaallisessa perheessä on ollut viime aikoina vauhtia enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin taival kihlaparina on juuri alkanut, kun eteen tulee Danielin munuaissiirto.
Nuorenparin on pakko hiljentää tahtia toipilasajaksi samalla kun arvailut hääjärjestelyistä alkavat. Sulhanen näyttäytyy leikkauksen jälkeen ensimmäistä kertaa koko kansalle Victorian 32-vuotispäivänä heinäkuussa 2009.
Hieman sitä ennen on saatu tieto, että prinssi Carl Philip on eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään Emma Pernaldista. Elokuussa hovilla taas on kerrottavanaan seuraava jymyuutinen: prinsessa Madeleine ja Jonas Bergström ovat menneet kihloihin. Perheeseen on tulossa toisetkin häät!
Kuningasperhe on kuitenkin autuaan tietämätön muutaman kuukauden takaisesta välirikosta. Madeleine on jättänyt huhtikuussa Jonaksen, kun suhde on hiipunut hitaasti mutta varmasti. Kesäkuussa he tekevät vielä viimeisen pelastusyrityksen ja lähtevät Italiaan Caprin saarelle. Siellä Jonas yllättää Madeleinen kosinnalla, ja kotiin palataan sormukset sormessa.Kahdeksan vuotta seurustellut pari asuu Tukholman Östermalmilla, ja onni näyttää kukoistavan.
Siskosten välejä peräkkäiset kihlaukset eivät ainakaan huononna. Nyt he voivat jakaa ajatuksiaan hääjärjestelyistä!

Hovi on kertonut, että Victoria ja Daniel muuttavat häiden jälkeen asumaan Hagan linnaan. Moni oli veikannut heidän päätyvään samaan järjestelyyn kuin Silvia ja Kaarle Kustaa aikoinaan: asumaan suureen huoneistoon Tukholman kuninkaanlinnaan. Pari päättää kuitenkin toisin.
He valitsevat kuninkaan lapsuudenkodin, joka remontoidaan 40 miljoonalla kruunulla sopivaksi kuninkaallisen lapsiperheen kodiksi. Vuonna 1805 valmistunut linna sijaitsee suur-Tukholman alueella Solnassa. Siellä ovat asuneet monet kuninkaalliset, ja siellä syntyivät aikoinaan Victorian isä, kuningas Kaarle XVI Kustaa sekä tämän sisaret Margaretha, Birgitta, Désirée ja Christina, joita kutsuttiin Hagan prinsessoiksi.
Viime vuosikymmenet linnan käyttöä on hallinnoinut Ruotsin hallitus ja siinä ovat majoittuneet korkea-arvoiset ulkomaiset vieraat. Keväällä 2009 valtio siirsi linnan jälleen kuninkaallisen perheen hallintaan.
Perusteellisessa remontissa Victoria ja Daniel saavat muun muassa uuden keittiön ja kylpyhuoneen. Tiloja tarvitaan myös henkilökunnalle, edustamiseen ja toimistolle. Turvallisuuskin saatetaan ajan tasalle, ja linnasta tulee yksi Ruotsin tarkimmin vartioiduista rakennuksista. Alueelle tulee kymmeniä valvontakameroita, ja linnan ympärille on pystytetty korkea rauta-aita.
Hagan päärakennuksessa on 25 huonetta, tilaa on kaikkiaan 1 555 neliötä. Sisustuksen päävastuu on sisustusarkkitehti Helena Belfragella, jonka apureina ovat prinsessa Madeleine ja tämän ystävätär Louise Gottlieb. Sisustus ja design ovat jo pitkään kiinnostaneet Madeleinea, ja hän tietää täsmälleen, millaiset ratkaisut ovat isonsiskon makuun. Louise taas työskentelee yrityksessä, joka on erikoistunut arvoasuntojen sisustamiseen.
Kihlapari itse on tiiviisti mukana muutostöissä. Victoria on ottanut mittoja linnan ikkunoista verhoja varten, ja pari kiertelee vapaa-aikanaan sisustusliikkeissä. Kun edessä on muutto kaksiosta hulppeaan linnaan, tarvitaan monenlaista. Jotain he ottavat mukaansa myös Drottningholmin linnasta. Yhdestä huonekalusta Victoria on jo kertonut julkisestikin: hän vie uuteen kotiinsa valkoisen Carl Malmstenin suunnitteleman kirjoituspöydän, jonka sai 30-vuotislahjaksi.

JULKISESSA KESKUSTELUSSA häiden lähestyminen näkyy kiihkomielisten rojalistien rankkoinakin hyökkäyksinä. He vastustavat sitä, että kenestä tahansa voi tulla kruununperijän puoliso. Rojalistit haluavat varjella kuninkaallista perhettä kansanomaistumiselta. Jotkut puhuvat, että Westling-dynastia on nousemassa valtaan ja maa on rappion tiellä. Osa vaatii, että tämä olisi estettävä perustuslailla.
Rojalistit hyökkäävät vapaamielisempiä kuningashuoneen puolustajia vastaan kiihkeästi, ja tasavallan kannattajatkin työntävät lusikkansa soppaan. Facebookiin perustetaan useita ryhmiä, joissa vaaditaan, että kansalaisten ei tarvitsisi osallistua kruununprinsessan häiden kustannuksiin.
Kuningashuone ei ota kantaa kiivaaseen keskusteluun, mutta muutama vuosi aiemmin Victoria on todennut haastattelussa pitävänsä yhtenä monarkian vahvuutena sen epäpoliittisuutta.
”Kuningashuone edustaa koko Ruotsia, olipa vallassa mikä puolue tahansa. Monarkia on yksi tapa ylläpitää jatkuvuutta nopeiden muutosten keskellä. Ruotsin kuningashuone on osa Ruotsi-nimistä tavaramerkkiä yhdessä muun muassa Ruotsin lipun kanssa”, tuleva kuningatar muotoili.
Danielin tausta on nostattanut maassa jopa luokkahalveksintaa. Sitä ei lievennä edes tosiasia, että ensimmäistä kertaa keskiajan jälkeen Ruotsi saa nyt hallitsijaparin, jossa kumpikin puhuu äidinkielenään ruotsia.
Pienestä Ockelbosta kotoisin olevaa sulhasta on moitittu milloin juntiksi, milloin kielitaidottomaksi tai liian tavalliseksi. Kolmisen vuotta ennen Victoriaan tutustumista Daniel seurusteli muutaman kuukauden Maria Ekmanin kanssa, joka on sittemmin tullut tunnetuksi valokuvamallina. Nyt Maria nousee Aftonbladetissa puolustamaan ex-poikaystäväänsä.
”Daniel on mukava, kohtelias ja hyvin kasvatettu. Hän on täydellinen mies, joka välittää aidosti. Unelmien poikaystävä kenelle tahansa”, Maria sanoo.
Danielia pahat puheet eivät lannista. On kuin hän haluaisi näyttää kaikille onnistuvansa sekä liiketoimissaan että suhteessaan. Hän on toiminut määrätietoisesti ja vastuullisesti. Danielilla on Tukholmassa jo viisi kuntosalia, mutta hän on luvannut jättäytyä häiden jälkeen sekä kuntosali- että hotelli¬bisneksen johtotehtävistä. Omistuksia hänelle vielä jää. Yrittäjätaustansa vuoksi Daniel on monissa tiedotusvälineissä nimetty Ruotsin elinkeinoelämän uudeksi suurlähettilääksi. Hänestä povataan myös terveiden elämäntapojen sanansaattajaa.
Heti kihlajaisten jälkeen Danielia aletaan valmentaa perusteellisesti, onhan Ruotsin monarkian tulevaisuus jatkossa pitkälti tämän nuorenparin varassa. Valmennusohjelma syventää Danielin tietoja monarkian seremonioista ja kulttuuri¬perinnöstä. Puolitoistavuotinen koulutus sisältää myös valtiotieteiden, historian ja kulttuurielämän opintoja sekä opintomatkoja.
Daniel on saanut kuningas¬parin täyden tuen, ja entiset epä­luottamuslauseet on pyyhitty pois. Victoria on tärkeä tuki sulhasensa sisäänajossa hoviin. Kruununprinsessa on sanonut, että rooli, johon Daniel on asettumassa, ei ole yksinkertainen – eikä liioin perhe, johon hän on liittymässä.
Daniel kertoo olevansa hyvin tietoinen niistä paineista ja odotuksista, joita häneen kohdistuu.
”Tiedän myös, että luottamusta ei anneta vaan se ansaitaan. Teen kaikkeni, jotta ansaitsen ruotsalaisten luottamuksen”, hän sanoo.
Victorian valtionpäämiestaitoja ei kyseenalaisteta. Päinvastoin: häntä pidetään erinomaisena tulevana hallitsijana. Victoria on osoittanut ottavansa tehtävän vakavasti. Kesällä 2009 hän on myös saanut korkeakouluopintonsa päätökseen ja valmistunut filosofian kandidaatiksi Uppsalan yliopistosta pääaineenaan rauhan- ja konfliktintutkimus.
Victorian välittömyys ja vilpittömyys herättävät ihastusta, ja kun niihin lisätään hänen hyvä tilannekomiikan tajunsa ja huumorinsa, kaikki ovat myytyjä. Hänen kihlauksensa on monen mielestä merkki monarkian liikahduksesta inhimillisempään ja tavallisempaan suuntaan – ja sitä kautta se vahvistaisi eikä heikentäisi monarkiaa. Jo pelkästään kruununperimysjärjestyksen muuttaminen aikoinaan naista suosivaksi on eduksi Ruotsille, joka pyrkii esiintymään tasa-arvon edelläkävijämaana.

VARSINAINEN HÄÄHURMA on puhjennut, mutta ajoittain siihenkin tulee säröjä. Yksi koetaan alkukeväästä, kun norjalaislehti Se & Hør julkaisee nuoren norjalaisnaisen Tora Uppstrøm Bergin haastattelun. Hän kertoo viettäneensä pääsiäisenä 2009 yön Madeleinen kihlatun Jonas Bergströmin kanssa Åren hiihtokeskuksessa.
Paljastusta seuraa muutaman päivän kiihkeä mediapyöritys, jota Madeleine ja Jonas parhaansa mukaan karttelevat. Heidän huhutaan käyvän terapiassa, eikä juristina työskentelevä Jonas ilmesty kohun aikana työpaikalleenkaan. Julkisuudessa ruoditaan parin suhteen ylä- ja alamäkiä armotta, ja Jonakselle lankeaa roiston osa.
Kun Madeleine lähtee huhtikuun 24. päivänä ennalta sovitulle työmatkalle New Yorkiin, hovin nettisivulle ilmestyy tieto hänen kihlauksensa purkautumisesta. Kohun keskellä Madeleine istuu jo lentokoneessa. New Yorkissa hän työskentelee tiiviisti Childhood-säätiön tehtävissä ja karttaa julkisuutta.
Toukokuun alussa Madeleinen ilmoitetaan olevan niin uupunut suhdekohusta, että hän vetäytyy New Yorkissa vietettävän Ruotsi-viikon sovituista edustustehtävistä. Hänen sijaisekseen lentää isosisko Victoria kesken kiihkeiden häävalmistelujensa.
Yksi ja jos toinenkin kyselee, miten Madeleinen rakkauskriisi heijastuu Victorian häihin. Ruotsalaiset pohtivat, viekö Madde huomion siskonsa suuressa juhlassa, jos hän astuu julkisuuteen ensimmäistä kertaa vasta häiden alla tai häissä. Onko Madeleine lopulta juhlien seuratuin nainen?
Toukokuussa näyttää siltä, että Jonas Bergströmin syrjähyppy nostaa kummasti Danielin osakkeita. Salonkikelpoiseksi sukeutunut hillitty sulhasmies näyttäytyy uudessa valossa, ja tavallisuus ja turvallisuus nousevat uuteen arvoon. ”Hän näyttää kuninkaalliselta James Bondilta”, ruotsalaislehti Svenska Damtidning hehkuttaa.

POLTTARIT KUULUVAT ASIAAN kuninkaallistenkin häiden alla. Toukokuun alkupuolella siepataan ensin sulhanen. Ajoitus on mietitty tarkkaan. Daniel on yksin kotona, kun Victoria on matkustanut Yhdysvaltoihin. Päivän seremoniamestarina on Danielin hyvä ystävä, ravintola- ja hotelliyrittäjä Alessandro Catenacci. Mukana on myös prinssi Carl Philip ja Danielin liikekumppaneita kuntosalilta.
Samppanja-aamiaisen jälkeen Daniel kyyditään studioon, jossa häntä odottaa laulutuokio Carola Häggkvistin kanssa. Expressen-lehden mukaan he laulavat yhdessä Främling-hitin taustakuoronaan polttariporukka. Seurue siirtyy veneillä merenrantaravintolaan. Ohjelmassa otetaan huomioon Danielin elämäntavat, kuten vähäinen alkoholin käyttö. Seuruetta saattaa turvallisuuspoliisi Säpo.
Victoria saa omat polttarinsa muutamia päiviä myöhemmin. Hän istuu Drottningholmin linnassa nauttimassa veljensä 31-vuotisjuhlapäivällistä, kun oveen koputetaan ja joukko hänen lähiystäviään ryntää paikalle naamioituneina. Mukana ovat muun muassa Caroline Nilsson, Caroline Dinkelspiel ja Leonie Persson – sekä tietysti Yhdysvalloista isonsiskon tärkeään päivään saapunut Madeleine. Polttarit vietetään merellisissä tunnelmissa Tukholman saaristossa sankarinsa näköisesti.
Voi vain kuvitella, millä mielellä Madeleine viettää sisarensa juhlaa, kun hänen omat hääunelmansa ovat juuri hajonneet.
Madeleinen kerrotaan tulevan ensimmäistä kertaa julkisuuteen toukokuun 30. päivänä, kun Victorian ja Danielin kuulutukset luetaan. Tieto kuitenkin muuttuu päivämäärän lähestyessä, ja pian ilmoitetaan, että Madeleine nähdään vasta häissä.
Polttaripölyt ovat tuskin laskeutuneet, kun kansa saa seuraavan kohunsa. Victoria on toivonut, että vihkikaavassa poiketaan normaalista niin, että kuningas saattaa hänet alttarille. Siitäkös pillastutaan piispaa myöten. Osa ruotsalaisista ihmettelee, mitä kuninkaallisten häiden saattoseremonia merkitsee maassa, jossa nainen ja mies astelevat yleensä tasa-arvoisina rinta rinnan alttarille. Kunnon jupakka roihahtaa hetkessä.
Piste asialle laitetaan, kun kuningas saa jauhamisesta tarpeekseen. Hovin lehdistöpäällikkö sanoo, että kyse ei ole mistä tahansa vihkimisestä vaan myös symbolisesta eleestä, jossa Ruotsin kuningas johdattaa tulevan kruununperijän alttarille. Asia on sillä selvä, eikä Victorian tarvitse luopua toivomastaan kaavasta.
HÄÄVALMISTELUJEN KESKELLÄ julkisuudessa analysoidaan ahkerasti tulevan prinssin ja hallitsijan ominaisuuksia. Mutta mikä kaikki tätä paria lopulta yhdistää?
Molemmat ovat aamuvirkkuja ulkoilmaihmisiä, joita kiinnostaa liikunta. Aktiivinen elämäntapa näkyy heidän olemuksessaan. Victorian kerrotaan innostuneen häiden alla kuntokuurista, jossa on normaalien kävelyn, juoksun ja voimaharjoittelun lisäksi erikoissatsi joogaa. Siitä on tullut hänen suosikkilajinsa, johon hän perehtyy oman opettajansa johdolla.
Kun hän lisäksi on tarkka ruokavaliostaan ja ottaa matkoillekin omat myslinsä mukaan, ei ole ihme, että keväisillä Tanskan kuningatar Margareetan syntymäpäivillä Kööpenhaminassa hänen entistäkin säteilevämpi olemuksensa herättää huomiota. Musta-valko-raidallinen iltapuku paljastaa tehotreenin muokkaamat käsivarret ja hartiat.
Myös Daniel treenaa säännöllisesti. Hän pitää yhä nuoruutensa suosikeista jalkapallosta ja jääkiekosta, mutta myös golf on vienyt hänet mennessään. Daniel on lajissa varsinainen haka: hänen tasoituksensa on viisi. Pari on viime kesinä golfanut yhdessäkin, ja Victoria on liittynyt öölantilaiseen Ekerumin golfklubiin. Talvisin he laskettelevat ja hiihtävät yhdessä.
He molemmat rakastavat rauhaa ja maalaiselämää piilopaikoissaan Ockelbossa ja Westlingin suvun kesäpaikassa Acktjärassa samoin kuin kuninkaallisessa Sollidenin kesälinnassa, josta on tullut myös Danielille tärkeä paikka. Kotimaassa reissaamisen vastapainoksi he nauttivat vuosittain myös yhteisistä ulkomaanmatkoista.
Danielin sairaus on asettanut pariskunnan arvot kohdalleen, ja Victoria on esimerkiksi joutunut luopumaan lemmikeistään sulhasensa munuaissiirron jälkeen. Koska Danielin elimistö on altis tulehduksille, varotoimet ovat tarpeen. Tuleva prinssi joutuu syömään lääkkeitä loppuikänsä, eikä toinen munuaissiirto ole poissuljettu. Mies itse vakuuttelee huolestuneille ruotsalaisille ennen häitä, että hän on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Leikkauksen jälkeen hän ei ole kärsinyt esimerkiksi flunssista niin usein kuin aiemmin.
Todellisen ystävyyden arvo on viime vuosina valjennut sekä Victorialle että Danielille. Ystäväpiiriä on jouduttu tarkistamaan pariinkin otteeseen, kun lähipiiristä on tuntunut vuotavan tietoja julkisuuteen. Ehdoton luottamus on noussut arvoon arvaamattomaan, ja kihlapari tunnetaan ystävilleen uskollisena. Kumpikin on päässyt ystäviensä lasten kummeiksi, ovathan he kertoneet olevansa lapsirakkaita. Victorialla kummilapsia on peräti 14.
Ei epäilystäkään, etteivätkö heitä yhdistä huumori ja optimismi. Victoria ei myöskään epäröi kertoa mokailuistaan, mikä on inhimillistänyt häntä kansan silmissä.
Eräässä haastattelussa hän totesi olevansa armoton kompastelija. Eikä hän unohda koskaan ensimmäistä valtiovierailuaan, jossa hän 14-vuotiaana istui päivällisillä kuninkaallisessa seurassa. Hän oli selviytynyt mielestään hienosti, vaikka hermostunut olikin. Sitten pöytään tuotiin jälkiruoka, sorbetista muotoiltu marenkisiipinen joutsen vadelmasoseessa.
”En tajunnut, että marenki oli kivikova. Painoin siipeä lujasti lusikallani – ja marenki lensi suoraan Norjan kuninkaan Haraldin paidalle. Onneksi uhrina oli juuri hän, maailman hienoin ihminen. Hän hymyili ja poimi siiven huomaamattomasti rinnuksiltaan. Kun aloin tavoitella lautaseltani toista siipeä, Harald nosti lautasliinansa kasvojensa suojaksi”, Victoria on kertonut.

KULUVA VUOSI ON osoittanut, että mielikuvitus on rajaton, kun häähurmio saa vallan. Kihlaparin kuvalla koristellut krääsämarkkinat kukkivat, ja hääarvailut elävät villeinä. Ne koskevat yhtä lailla hääpukua kuin kimppua, sormusta, kampausta tai kakkua. Minkälaisia ne ovat? Mistä ne hankitaan?
Suunnitteleeko hääpuvun ruotsalainen Pär Engsheden, jonka käsialaa muutamat Victorian kauneimmat puvut kihlapäivän mekkoa myöten ovat olleet? Etukäteen julkisuudessa on kerrottu, että hääpuvussa on pitkät hihat ja huntu on kaksi metriä pitkä. Salaisuus säilyy viimeiseen asti – myös se, onko puku klassinen vai rohkea.
Entä onko hääkimpussa kieloja, jotka ovat Danielin kotiseudun kansalliskukkia? Onko kimppu valkoinen kuten kuninkaallisilla morsiamilla usein – vai näkyykö siinä Victorian värikäs persoona?
Jo ennen suurinta hurmosta saadaan sytytetyksi rojalistinen runosotakin. Liljevalchsin taidehallin johtaja Mårten Castenfors tilaa häiden kunniaksi tunnetuilta ruotsalaisrunoilijoilta rakkausrunoja, jotka olisivat myöhemmin kansan kuultavissa rantakadulla näyttelijöiden lukemina. Runoista koottaisiin myös kaksi kirjaa, erikoispainos lahjaksi hääparille ja kansanpainos myyntiin.
Projekti kaatuu kuitenkin alkuunsa, kun valtaosa runoilijoista kieltäytyy kunniasta. Osa ilmoittaa vastustavansa monarkiaa, toisista idea on banaali. Pari runoilijaa näyttää vihreää valoa mutta ilmoittaa, että mitään Victorian ja Danielin ylistysoodia ei heru.
Muut soraäänet liittyvät muun muassa hääbudjettiin, joka on yli kaksi miljoonaa euroa. Puolet pulitetaan veronmaksajien rahoista, mikä on ylittänyt monen ärsytyskynnyksen. Facebookin Kieltäydy maksamasta Victorian häitä -ryhmässä on kymmeniätuhansia jäseniä.
Hovikaan ei selviä valmisteluista puhtain paperein. Kun on tarkoitus lähettää hääkutsu Danielin kuntosalilla työskentelevälle Håkan Kjellgrenille, kutsu meneekin aivan toiselle samannimiselle miehelle. Julkisen sotkun jälkeen väärä Håkan palauttaa kutsun.
Tiedot hääohjelmasta ovat toistaiseksi huhujen varassa. Laulaja Carola Häggkvistin sanotaan esittävän juhlissa kaksi kappaletta, ja Abban Benny Anderssoni huhutaan säveltävän aattoillan konserttiin uuden kappaleen. Margareta Hallinin kerrotaan sanoittaneen Victoria-valssin, jonka esittää sopraano Kjerstin Dellert. Hän lauloi aikoinaan Silvian ja Kaarle Kustaan häissä valssin O, min Carl Gustaf.
Se kuitenkin tiedetään, että Victoria ei ole tulevana kesänä itse paikalla 33-vuotissyntymäpäivillään Öölannissa. Tuore aviovaimo on tuolloin häämatkalla.

KESÄN ALUSSA vanhoillisimmat ruotsalaiset saavat taas kauhisteltavaa: Carl Philip näyttäytyy autokilpailussa julkisesti Sofia Hellqvistin kanssa. Kaksikko on alkanut tapailla viime kesänä, mutta kaikki eivät pidä Hellqvistiä sopivana tyttöystävänä prinssille.
Pahennusta on herättänyt se, että Hellqvist on poseerannut miestenlehdessä yläosattomissa ja työskennellyt bikinimallina ja tosi-tv-tähtenä. Pari ei tosin ole kertonut virallisesti seurustelevansa. Toukokuun autokilpailussakaan he eivät edusta virallisesti yhdessä.
Samoihin aikoihin Victoria ja Daniel myöntävät haastattelun Svenska Dagbladetin toimittajalle Karin Thunbergille. Siinä he kertovat harvinaisen avoimesti tunnoistaan häiden alla.
Kun Danielilta kysytään, mitä rakkaus on, vastaus kuuluu:
”Se on sitä, että joku toinen on tärkeämpi kuin minä itse.”
Victoria on samaa mieltä ja täydentää määritelmää:
”Rakkaus on sitä, että haluat viettää joka ikisen minuutin toisen kanssa, kokea kaiken yhdessä. Häiden jälkeen se on aivan uudella tavalla mahdollista Danielille ja minulle. Meillä on sitten ilo edustaa Ruotsia yhdessä!”
Kumpikin myöntää, että häät hermostuttavat. Mutta hermoilulle ei haluta antaa valtaa.
”Kunhan ei unohda hengittää, niin kaikki menee hyvin. Emme saisi pyörtyä alttarilla. Minua rauhoittaa se, että olen mukana suunnittelemassa päivän ohjelmaa ja tiedän, mitä tuleman pitää”, Victoria sanoo.
Daniel myöntää, että kun H-hetki lähestyy, hänellä on varmasti perhosia vatsassa. Hänellä ei ole kihlauksen merkkinä sormusta, ja toimittaja kysyykin, saako hän sormuksen häissä. Daniel nyökkää myöntävästi, ja tuleva vaimo huikkaa:
”Kyllä, jos hän on kiltti.” Sitten Victoria antaa kihlatulleen pusun poskelle.
Saman tien käydään läpi sekin, miten Danielin vanhemmat reagoivat, kun poika soitti heille ja kertoi seurustelevansa Ruotsin kruununprinsessan kanssa.
”En muista aivan ensimmäistä soittoa ja reaktiota. Mutta varmasti he hämmästyivät – vaikka he olivat ennen kaikkea iloisia siitä, että olen löytänyt itselleni niin rakkaan ihmisen.”
”Minä muistan, kun tapasin ensimmäisen kerran sinun vanhempasi. Luulen, että se hermostutti minua enemmän kuin heitä. Mietin, mitä he tykkäisivät ja ajattelisivat. Ajattelin myös, että nyt heidät raukat vedetään mukaan tähän kaikkeen”, Victoria sanoo.
Danielille ei ole kynnyskysymys, että hänestä tulee päätoiminen vaimonsa tukija. Hän sanoo kasvaneensa tasa-arvoisessa kodissa.
”Minulle ei ole ongelma kävellä askel tai kaksi tai vaikka kymmenen askelta Victorian perässä ja säilyttää silti itsetuntoni”, hän sanoo haastattelussa.
Omaa tämänhetkistä vointiaan hän kuvaa loistavaksi. Hän kertoo, että hänen munuaissairautensa ei ole perinnöllinen, vaan se on saattanut aiheutua hänen äitinsä raskausajan vilustumisesta.

KUULUTUSPÄIVÄ on sunnuntai toukokuun 30. päivä. Jumalanpalveluksessa kuninkaanlinnan kirkossa nähdään vapautuneen oloinen kihlapari. Eturivissä vasemmalla istuvat Victoria ja Daniel sekä kuningaspari ja Carl Philip. Eturivissä oikealla istuvat Danielin vanhemmat Eva ja Olle sekä sisar Anna. Kohokohta koittaa, kun luetaan Victoria Ingrid Alice Désiréen ja herra Olof Daniel Westlingin kuulutukset.
Kirkonmenojen jälkeen linnassa järjestetään vastaanotto, johon osallistuu myös muun muassa pääministeri Fredrik Reinfeldt vaimonsa Filippan kanssa.
Reinfeldt luovuttaa tilaisuudessa kihlaparille yhdessä puhemies Per Westerbergin kanssa hallituksen ja eduskunnan lahjan, lasia noin 31 000 euron arvosta. Se on Reinfeldtin mukaan Ruotsin kansan lahja Victorialle ja Danielille. Lasit on suunnitellut professori Erika Lagerbielke ja ne on valmistettu Orreforsin tehtaassa.
”Uniikki astiasto uniikeille persoonille”, Lagerbielke totesi Ruotsin television mukaan. Hän kertoi saaneensa inspiraation suunnitteluun, kun kuuli kruununprinsessan kihlautuneen talvisessa Drottningholmissa. Lasien pohjat muistuttavatkin huurretta.
Victoria ottaa yhden lasin pakkauksesta ja tutkii sitä ”Oi, miten kauniita”, hän huokaa spontaanisti.
Victoria ja Daniel ovat jo hyvissä ajoin toivoneet, että elinkeinoelämä välttäisi tavaroiden lähettämistä. Sen sijaan toivotaan lahjoituksia hääsäätiölle, joka toimii lasten ja nuorten hyväksi. Toiveesta huolimatta muun muassa moni kunta antaa häälahjan. Esimerkiksi Öster-
åkersin kunta on päättänyt perustaa rahaston, joka tukee lukivaikeuksista kärsiviä lapsia. Sillä kunnioitetaan kruununprinsessaa, joka on puhunut avoimesti lukihäiriöstään.
Kuulutuspäiviä on kaikkiaan kolme, ja perhe käy yhdessä joka tilaisuudessa. Vain yksi puuttuu joukosta: Madeleine. Osa ruotsalaisista pitää hänen poissaoloaan skandaalina, osa tyytyy pohtimaan hänen todellista vointiaan. Onko bileprinsessana tunnetun Madden vointi huonompi kuin on annettu ymmärtää? Pitääkö paikkansa, että hän aikoo muuttaa pois Ruotsista ja Jonas pakenee töihin Aasiaan, kuten lehdet väittävät?
Jos hovi toivoi Madeleinen julkisuuspaaston ja Yhdysvaltoihin pakenemisen hillitsevän mielenkiintoa, siinä mentiin pahasti pieleen. Suuri uutinen ruotsalaisille on myös se ensimmäisenä kuulutuspäivänä saatu hovin tiedonanto, että Danielia tituleerataan häiden jälkeen seuraavasti: hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Daniel. Hänestä tulee myös Länsi-Götanmaan herttua, sillä Victoria on Länsi-Götanmaan herttuatar.

HÄÄJUHLAPUTKI ALKAA Ruot-
sin kansallispäivänä 6. kesäkuuta. Silloin Tukholmassa pyörähtää käyntiin Love Stockholm 2010 -rakkausfestivaali, joka päättyy häihin. Tapahtuman ajan puistoissa soi musiikki ja pyörii monenlainen ohjelma. Puutarhurit ovat panneet parastaan hääkesän kukkaistutuksia suunnitellessaan. Häähumun vastapainoksi myös monarkian vastustajilla on omat bileensä Galeasen-
teatterissa teemalla Real Love.
Varsinaiset hääjuhlallisuudet ovat kolmepäiväiset ja alkavat kesäkuun 17. päivänä, kun kuningaspari isännöi linnassa päivällisiä. Seuraavana päivänä hallitus järjestää vastaanoton kaupungintalolla.
Huippuhetki 19. kesäkuuta televisioidaan juuri restauroidusta Tukholman Suurkirkosta, ja katsojia arvioidaan olevan 750 miljoonaa eri puolilla maailmaa. H-hetki on kello 15.30, ja parin vihkii arkkipiispa Anders Wejryd. Vain viidesosa kirkossa olevista vieraista näkee alttarille esteettömästi, joten kirkkoon asennetaan suuria kuvaruutuja.
Vihkimisen jälkeen aviopari, ajaa hevosvaunuissa Tukholman keskustassa komeassa saattueessa pari tuntia. Sen jälkeen heidät soudetaan kuninkaanlinnaan Vasaorden-purrella nauttimaan hääateriaa 600 vieraan kera. Aterian suunnittelu ja valmistus on uskottu ravintola Operakällarenin kokin Stefano Catenaccin vastuulle. Mies on Danielin hyvän ystävän Alessandron veli. Kakuista huolehtii kondiittori Maria Grave.
Vieraiden joukossa nähdään suuri joukko Euroopan kuninkaallisia. Suomesta ainoat kutsutut ovat presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi.
Paikalla on myös ystävien sisäpiiri, johon kuuluvat itseoikeutetusti muun muassa Victorian bestis Caroline Nilsson, entinen Kreuger. He ovat tunteneet toisensa pienestä pitäen, sillä jo heidän äitinsä ovat olleet ystävykset. Toinen kruununprinsessan tärkeä Caroline on Dinkelspiel, entinen Svedin. Hän lähti aikoinaan Victorian mukaan Yhdysvaltoihin, jonne tämä matkusti opiskelemaan ja hoitamaan syömishäiriötään. Kutsuttuihin kuuluu myös Victorian lapsuudenystävä Andrea Engsäll. Hänen isänsä oli aikoinaan kuningas Kaarle Kustaan koulutoveri, ja Victoria on Andrean Diana-tyttären kummi. Leonie Persson on kruununprinsessan koulutovereita lukioajoilta Enskilda gymnasietista, ja myös hänen miehensä, H&M:n toimitusjohtaja Karl-Johan Persson kävi samaa koulua. Sittemmin Daniel ja Karl-Johan ovat ystävystyneet, ja he pelaavat yhdessä golfia.
Danielin ystävistä mukana ovat muun muassa Alessandro Cate-
nacci sekä ockelbolaisista Oscar Hallberg. Oscar on Danielin paras ystävä kotiseudulta ja opettaa nykyisin Gävlen urheilukoulussa.
Ockelbokaan ei jää juhlista osattomaksi. Danielin kotikunnassa on hääpäivänä ohjelmaa aamusta iltaan. Päivä alkaa kuohuviinipiknikillä puistossa ja päättyy suuriin tanssiaisiin.

VAIKKA PARATIISISSA ON varjoja, kaikki alkaa olla valmista satuhäitä varten. Ei epäilystäkään, kuka on päivän todellinen kuningatar.
Yli tuhat vierasta, 1 500 toimittajaa, tuhat poliisia sekä sadat miljoonat television katsojat eri puolilla maailmaa todistavat, kuinka rakkaustarina saa sinettinsä.

Lähteet: Johan T Lindwall: Victoria – Prinsessan privat (Forum 2010), Aftonbladet Royal 1/2010, Alice Bah ja Elisabeth Tarras-Wahlberg: Kruununprinsessa Victoria (Helmi Kustannus 2004), Jenny Alexandersson: Victoria & Daniel, rakkaustarina (Ajatus Kirjat 2009), Victoria & Daniel. Kunglig bröllops-special 2010 (LRF Media 2010). Lisäksi haastatteluja ja lehtijuttuja Aftonbladetista,
Expressenistä ja Svenska Dagbladetista.

 

Mirjamin on aika selvittää suhteensa Stefanin kanssa ja päättää, miten hänen ja Jarkon käy.

Luin Wikipediaa, selasin Google mapsia, ja Salim piti minulle pikakurssia Irakin kulttuurista, tavoista ja politiikasta. Oletin, ettei herra Yang tietäisi siitä ainakaan enempää kuin minä. Salimin tehtävänä oli lisäksi hankkia mahdollisimman paljon faktoja rakennushankkeista. Loin nettisivut ja sähköpostiosoitteet.

Kirjoitin Usvalle poissaoloanomuksen kirottuun Wilmaan. Syyksi ilmoitin tutustumisen työelämään. Matkustimme hyvin varhaisella junalla Helsinkiin, sillä meillä ei ollut varaa yöpymisiin.

Viestintätoimisto Armo oli kokenut muodonmuutoksen. Fatboyt olivat kadonneet nurkasta, ja avaraan tilaan oli ilmestynyt sermejä, jotka jakoivat hallin työskentelykopeiksi. Seinät oli maalattu siistin siniharmaiksi.

Neukkari oli entisensä. Pulssi nousi, kun astuin neuvotteluun herra Yangin ja rouva Murtorannan kanssa. Tiimini osasi asiansa. Usva oli yrmeä ja vaitonainen, Salim tyyni ja viisas, minä terävä ja aikaansaava.

Saimme vihreää teetä ja pahoja inkiväärikeksejä.

Salim puhui Yangin kanssa englantia, jota kumpikaan ei hallinnut erityisen hyvin, ja Murtorannan kanssa myös ranskaa. Hän oli vakuuttava. Salim oli seikkaillut internetin ihmeellisessä maailmassa, puhunut puheluja omituisilla kielillä ja löytänyt paljon kauniita lukuja, jotka koskivat dollareita, euroja, rakennusneliöitä ja tuhottuja kaupunkeja. Hän osasi luvut ulkoa, mutta pyysi silloin tällöin Usvalta tarkennusta. Usva oli selaavinaan läppäriään ja vahvisti Salimin tiedon tai korjasi sitä hiukan. He olivat harjoitelleet kotona.

”Salim puhui Yangin kanssa englantia, jota kumpikaan ei hallinnut erityisen hyvin.”

Intentions International oli kiinnostunut, mutta katsoi, että ehdotuksemme meni kauas heidän toimialueeltaan Euroopasta. Ehdin jo pettyä, mutta herra Yang kertoi ottavansa yhteyttä sisaryritykseen, jolle Irakin jälleenrakennus sopisi paremmin.

Kättelimme ja kiittelimme.

Tiimini oli tyytyväinen. Lähdimme siihen kalliiseen ravintolaan, jossa minun piti tavata Stefan. Annoin Salimille kaksikymppisen ja käskin hänen ja Usvan käydä syömässä lounasta. Usva vaati toisen kaksikymppisen. Sovimme tapaavamme rautatieasemalla.

Siemailimme alkoholittomia mutta kalliin näköisiä drinkkejä, kun Stefan saapui.

Stefan oli hyvää vauhtia luisumassa alamäkeä. Aiemmin veitsenteräviksi leikatut viikset ja leukaparta olivat pörhöttyneet ja harittivat. Tukka oli liian pitkä – oliko sitä suorastaan saksittu omin käsin? Puvun tunsin hyvin, olin ostanut sen hänelle Lontoosta. Kyynärpäät olivat pullistuneet, kauluksen taitteet pehmentyneet. Puku oli ollut kovassa käytössä.

Esittelin Salimin ja Usvan pikaisesti Stefanille. Vaihdoimme poskisuudelmia. Salim lausui sovitusti useita ranskankielisiä lauseita, joihin vastasin ”oui, merci beaucoup”. Kuvitteelliset neuvottelukumppanini katosivat kadulle, pizzalle luultavasti.

Ryhdyimme lukemaan ruokalistaa ja vakuutin, että oli niin ihanaa nähdä Stefania pitkästä aikaa. Kyselin ylenpalttisen maireasti, miten hänellä meni, mitä taideprojekteja oli työn alla, millaiset olivat gallerianäkymät.

”Pieni pyöristyminen pukee sinun ikäistäsi naista.”

Tilasimme alkupaloiksi heinillä savustettua hauenmätiä kuivattujen mustikoiden ja saaristolaisleivän murujen kera. Pääruuaksi valitsimme glaseerattua sorsanrintaa, maustepippurikastiketta ja pihlajanmarja-perunaa. Juomaksi päädyimme ottamaan sommelierin suosittelemaa Dr. Pauly Bergweiler Riesling Sektiä koko aterian läpi. Jälkiruoaksi tarjoilijamme ehdotti tuoksusimake-kreemiä ja villiruusua, mutta päätimme tarkastella jälkiruokatilannetta vasta pääruuan nauttimisen jälkeen.

Koko satsi maksoi järkyttävästi, mutta siihen olin varautunut. Jotkut asiat elämässä nyt vain ovat hintansa arvoisia. Kuten ex-rakastajan nöyryyttäminen.

Stefan tökki haarukalla mustikankippanoita ja kertoi edistävänsä videoprojektejaan entistä keskittyneemmin ja harkitummin. Hän halusi tässä elämänvaiheessa ajatella projektiensa filosofisen ja yhteiskunnallisen sfäärin kunnolla ja laajasti ennen toteuttamista. Galleriakuvioita oli tähtäimessä, vain aikataulut vielä auki.

”Olet siis mennyt päivätöihin”, heitin arvauksen lonkalta. Heti osui ja upposi.

Stefan meni vaikean näköiseksi, meloi hauenmätiä ja selitti väliaikaisesti kokeilevansa media-alaa sisältäpäin. Hän oli havainnut tarvitsevansa ihan raakaa käsityötaitoa edistyäkseen taiteellisissa pyrkimyksissään. Siksi hän parhaillaan editoi myynninedistämismateriaaleja.

Hah! Hän oli siis leikkaajarottana jossain mainostoimistossa.

”Ajattele, meidän erostamme seurasi pelkkää hyvää.”

”Entä sinä”, Stefan hymyili viattomasti kuin inkvisiittori. ”Näytät tosi hyvältä. Pieni pyöristyminen pukee sinun ikäistäsi naista.”

Se oli törkeä lyönti vyön alle.

”Ihan kuule raakaa lihasta”, kehuin. ”Minulla on mielipuolisen sadistinen uusi traineri ja lihasmassaohjelma plus ruokavalio. Olen varmaan ollut liiankin innostunut. Siis ohjelmaan, en traineriin. Tai ehkä molempiin. Mutta ei puhuta minusta, olen niin ikävystyttävä. Entä sinä, oletko vaihtanut parturia? Olet jotenkin eri näköinen. Pörheä.”

Stefan pyyhkäisi nolona hiuksiaan ja kertoi halunneensa huolettomampaa, vähän boheemimpaa lookia. Työkuviot olivat helppo rasti. Kerroin, että minulla oli oma viestintätoimisto ja olin siirtynyt tekemään bisneksiä arabimaailman kanssa, koska serious money on siellä.

Kas, miten ankan maustepippurikastiketta takertuikin huuleeni. Pyyhkäisin sen kevyesti ruokaliinalla, niin että timanttieni välke pääsi häikäisemään ateriaseurani. Stefanin oli pakko kysyä, olinko kihloissa.

Hihittelin nolona ja sanoin, että näin oli päässyt käymään. Kihlattuni, lääketieteen tohtori, suhtautui hiukan varauksellisesti työmatkoihini ja tahtoi, että minulla on sormus sormessani, kun matkustan niin miehisessä ympäristössä kuin Irakissa ja Saudi-Arabiassa. Huomautin havainneeni itsekin, että sormus antoi tietyn signaalin ja rauhoitti tilanteen bisneksille. Kuiskasin, että en näköjään pääse eroon kohtalostani: kihlattuni oli nuorempi kuin minä.

”Entä sinä ja se sinun – mikä hän olikaan Aada, Ansa, Armi, joku aalla alkava kuitenkin?”

”Adelina”, Stefan ryki ja laski kämmenensä pöydälle. Hänellä oli kammottava hopeinen sormuksenmötikkä, sellainen, joita myydään muutamalla eurolla markkinoilla.

”Voi miten suloista”, henkäilin. ”Ajattele, meidän erostamme seurasi pelkkää hyvää.”

Stefan veti palan lihaa väärään kurkkuun, yski ankarasti ja joi vettä. Hän sai kyyneleet silmiinsä.

”Niin”, hän huokasi ja itki vähän lisää. ”Olen niin onnellinen. Tai siis me olemme onnellisia”, Adelina ja minä.

Kysyin riittävän vihjaavasti, oliko onneen jokin erityinen syy, kuten isyys.

”Me asutaan Aden kanssa siinä kahdenkymmenen neliön kämpässä ja ollaan onnellisia.”

Stefan pudisti päätään ja sanoi, että Adelina oli kovin nuori äidiksi. Hänen piti saada elää vielä huoletonta nuoruutta, matkustella, seikkailla ja kehittyä ammatillisesti, sitten vasta olisi lasten aika. Adelina priorisoi tällä hetkellä opiskelut.

Kysyin, missä Adalmiina opiskelikaan. Oliko hän Aalto-yliopiston kamerapuolella? Tekikö hän kandin vai maisteriohjelman lopputyötä? Stefan punehtui ja sai sanotuksi, että Adalmiinan opinnot ammattioppilaitoksessa olivat aivan loppusuoralla.

”Aah”, oivalsin ilahtuneena. ”Media-assistentti!”

Stefan vakuutti, että olisi mielellään tarinoinut kanssani pitempään, mutta hänellä oli ikävä kyllä tapaaminen, josta hän ei mitenkään voinut myöhästyä. Sitten hän teki viimeisen virheensä. Nykäisi rannettaan vilkaistakseen kelloaan – ikään kuin hänellä olisi muka ollut oikeasti jokin tapaaminen.

Aterian loppu oli lyhyt ja sujui kevyesti rupatellen. Ei tarvinnut enää miekkailla, ottelun tulos oli selvä. Kun Stefan oli lähdössä, hän halasi minua lujasti, työnsi vähän kauemmas itsestään ja katsoi. Hänellä oli tosiaan kyyneleet silmissään.

”Tiedätkö, minä olen oikeasti kauhean onnellinen”, hän melkein parahti. ”Me asutaan Aden kanssa siinä kahdenkymmenen neliön kämpässä ja ollaan onnellisia. Me ollaan kyllä kaupungin asuntojonossa, että jos jossain vaiheessa tilavampaan.”

Sitten Stefan palasi muottiinsa, kansi sulkeutui, hymy muuttui tehdyksi ja hän poskisuuteli minua molemmille poskille. Toivotimme toisillemme kaikkea hyvää ja oli kyllä tosi ihanaa nähdä sinua ja hei nyt sitten.

Minä istuin tuolilleni ja tilasin laskun. Olin aivan poikki.

”Äiti oli samanlainen kuin ennenkin, mikä on laskettava plussaksi.”

Pitkästä aikaa minulla oli syytä olla tyytyväinen. Sain yhteydenoton kiinalaisyritykseltä, joka oli kiinnostunut yhteistyöstä ja ehdotti neuvotteluja.

Minähän en jäisi Köyhäluomalle jonkun elähtäneen konitohtorin kainaloiseksi kanaksi. Ehei. Aika aikaansa kutakin. Bisnes kutsui ja minä vastaisin kutsuun steppaamalla piikkikoroillani kireän riverdancen. Pohdin tosin sitä mahdollisuutta, että avioituisin eläinlääkärini kanssa, houkuttelisin hänet asumaan taloomme ja vyöryttäisin Usvan ja äidin hänen vastuulleen, kun itse lähtisin valloittamaan maailmaa. Se ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto.

Ihme ja kumma, Salimin valitus hyväksyttiin ja hänen anomuksensa otettiin uudelleen käsittelyyn. Karkotukseen tuli toimenpidekielto.

Usva kävi koulua ja alkoi äksyillä ja olla nenäkäs normaalin teinin tapaan. Puoli vuotta äitinsä kuoleman jälkeen hän näytti siirtyneen pykälän eteenpäin, mykästä ahdistusmurjotuksesta kiukkuiluun. Se oli tervettä.

”Haluan, että minua rakastetaan. Jos ei rakasteta, niin olen mieluummin ilman ja yksin.”

Äiti oli samanlainen kuin ennenkin, mikä on laskettava plussaksi. Meillä ei edelleenkään ollut varaa ostaa hänelle virallisia hoivapalveluja, mutta kun Salim nyt asui meillä, hän auttoi äidin hoidossa, työnsi pyörätuolia ulkona ja piti seuraa.

Olin virkistynyt. Jaksoin nousta aamuisin ja toimin normaaliälyisen ihmisen lailla. Kihlaukseni Jarkko Mäen kanssa toimi molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Kun asiat näyttävät olevan hyvin, jokin sortuu. Tämä tapahtui aivan tavallisena keskiviikkona, runsas viikko Helsingin retkemme jälkeen, vieläpä keskellä päivää.

Jarkon farmari kääntyi pihaamme. Hän kertoi, että olisi asiaa. Hän halusi puhua kahden kesken. Ajoimme syrjemmälle. Jarkko pysäköi metsäautotielle ja päästi Retun riehumaan metsään. Hän alkoi nytkyttää sormusta irti sormestaan.

Kysyin, mikä oli vikana. Hän sanoi ymmärtäneensä, että minulla on liikeidea ja alkava bisnes, joka tulisi viemään minut kauas Pohjanmaalta. Työ oli minulle tärkeää. Työ tulisi aina olemaan minulle ykkösasia eikä kansainvälisiä kontakteja hoidettaisi Köyhäluomalta käsin.

”Hoidetaanpa”, kiljaisin. ”Nykyaikana on skype, chatti ja sähköposti. Suurin osa neuvotteluista hoidetaan virtuaalisesti. Köyhäluoma ei ole sen kauempana kuin Oulu ja miten paljon Oulusta käsin tehdään kansainvälistä bisnestä. Sitä paitsi, en ollut yksin. Minulla oli Salim, jonka voisin pistää matkustamaan pitkin ja poikin. Ei minun tarvinnut kaikkea tehdä.”

”When there is a will, there is a way”, ilmoitin aforistisesti.

”Jarkko pysäköi metsäautotielle ja päästi Retun riehumaan metsään.”

Jarkko mumisi, että näinhän asian voisi nähdä, mutta tilanne ei ollut niin yksinkertainen. Hän oli oivaltanut, että maailmamme olivat erilaiset. Hänen maailmansa oli konkretiaa. Verta, limaa, sontaa, sairaita eläimiä, rokotettavia eläimiä, madotuksia, sterilointeja. Minun maailmani oli virtuaalinen. Sanoja, numeroita, suunnitelmia, neuvotteluja. Missä tällaiset maailmat muka yhdistyisivät?

”Sängyssä”, vastasin kerkeästi ja vetosin siihen, että yhdyselämämme oli vilkasta ja pirtsakkaa.

”Pirtsakkaa?”, hän kysyi kulmakarvojaan kohottaen, johon lisäsin, että toki myös intohimoista ja hellää.

”Pelkällä seksillä ei pitkälle potkita”, hän summasi. ”Pohjimmainen ongelma on, että et välitä minusta. Olen sinulle ajankulua, rakastaja paremman puutteessa. Olen aina vaihtoehto bee, joka jää käteen, kun ei saa sitä minkä todella haluaa.”

Hän hyppyytti sormusta kämmenellään ja pisti sen taskuunsa.

”En halua olla se, jonka otat, ettet jää kokonaan ilman”, hän melkein nyyhkäisi. ”Haluan, että minua rakastetaan. Jos ei rakasteta, niin olen mieluummin ilman ja yksin.”

Ajoimme vaitonaisina takaisin. Jarkko jätti minut pihaan mutta ei tullut sisään. Hän kaasutti tiehensä. Horjuin tupaan, istuin penkille ja katselin sormustani. Itkeminen ei kuulu tapoihini, mutta märkää alkoi lirua nenänpieltäni pitkin kohti leukaa. Aloin selvästikin rakoilla.

Usva tuli punaposkisena sisään ja aikoi raportoida kilien voinnista ja terävästä älystä, kun hän huomasi minut ja tuli halaamaan.

”Mikä on, Mirjami”, hän kysyi myötätuntoisesti ilman ivaa.

Otin sormuksen sormestani ja panin sen pöydälle.

”Jarkko purki kihlauksen”, sanoin. ”Ihan aiheesta. Ansaitsin sen.”

”Se on minun syyni!”, parkaisi Usva. ”Anteeksi. Minä mähläsin sen. Se vain jotenkin lipsahti. Ei minun pitänyt kertoa. Se oli vahinko.”

”Mitä sinä kerroit?”, kysyin.

”Että sinulla on Helsingissä se Stefan. Se jonka kanssa jäit ravintolaan.”

Pyyhin nenäni hihaan, sieppasin auton avaimet ja lähdin.

Irmelin Toyota käynnistyi heti ensi yrittämällä. Ajoin Jarkon asunnolle keskustaan. Pelkäsin, että hän olisi eläinlääkärikäynnillä, mutta minulla oli onnea. Hän avasi oven, näytti hämmentyneeltä eikä ollenkaan ilahtuneelta, mutta tuuppasin hänet sisemmälle.

”Tiedän. En ole rakastettava ihminen. En ole lämmin ja inhimillinen niin kuin sinä. Silti minäkin haluan, että minua rakastetaan.”

”Minulla ei ole ketään toista”, sanoin. ”Usva on ymmärtänyt väärin. Minulla on ollut suhde Stefanin kanssa, mutta se oli… se oli… en minä osaa sanoa, mitä se oli. Molemminpuolista hyväksikäyttöä, käytännön järjestely, näyttämistä, näyttelemistä, teeskentelemistä. Ei ollenkaan sellaista, mitä meillä on, sinulla ja minulla.”

Jaa, ilmaisi Jarkko informatiivisesti.

Retu toi minulle limaisen puruluunsa ja pudotti lahjuksen syliini.

”Halusin tavata Stefanin, koska halusin ylpeillä hänelle”, tunnustin. ”Näyttää, että minulla on nyt jotain paljon parempaa, sinut. Kerroin hänelle, että olen lopultakin onnellinen. Hän oli muuten onnellinen myös, hänkin oli löytänyt jotain parempaa.”

Jarkko näytti vastahakoiselta.

”Kyllä, olet oikeassa”, sanoin. ”Meidän maailmamme ovat kaukana toisistaan, mutta se on juuri mielenkiintoista. Bisnes on kuitenkin vain bisnestä. Raha menee ja tulee, mutta oikea elämä on jotain muuta.”

”Minä välitän sinusta”, sanoin. ”Olet väärässä. Meikäläinen on kalsea narttu, joka ei osaa näyttää tunteita eikä puhua niistä. Tiedän. En ole rakastettava ihminen. En ole lämmin ja inhimillinen niin kuin sinä. Silti minäkin haluan, että minua rakastetaan. Eipä, en halua, että minua rakastetaan vaan että juuri sinä, Jarkko Mäki, rakastat minua.”

Olin ihan hengästynyt. Sydän hakkasi. Pelkäsin kauheasti, että Jarkko sanoisi jotain tylyä.

”Älähän lupaile liikoja, kyllä minä sinut tunnen”, Jarkko sanoi.

”Oletko sinä ihan viisas”, hän kysyi.

”En”, tunnustin. ”Lääkäri sanoi, että minun pitäisi tutkituttaa pääni, ettei se halkea ja sen aion tehdä ihan lähiaikoina. Haluan elää kauan, sinun kanssasi.”

Jarkko kaivoi sormuksen taskustaan ja katseli sitä.

”Että pitäisikö tämä pistää takaisin”, hän kysyi.

”Juu”, nyyhkäisin ja otin omani esille.

”Laitetaanpa sitten”, hän sanoi.

Pujotimme sormuksen sormeemme, kumpikin omaansa.

”Jos bisnes tulee sinun ja minun rakkauden väliin, niin ennemmin luovun siitä kuin sinusta”, vannoin.

”Älähän lupaile liikoja, kyllä minä sinut tunnen”, Jarkko sanoi.

Jatkis päättyy. Uusi Jatkis alkaa ensi lauantaina.

Mirjamilla on monta rautaa tulessa, äidin ja Usvan lisäksi hänelle olisi tyrkyllä useampikin mies. Usva tyrkyttää Salimia, Jarkko tunkee Mirjamin elämään ja Stefaninkin kanssa pitäisi hoitaa välit kuntoon.

Usva oli piilotellut ja ruokkinut Salimia navetan vintillä. Olin vihainen. Hän oli toiminut vastoin lakia ja olisi voinut aiheuttaa meille vaikeuksia. Usvan mielestä olimme velkaa Salimille, koska Irmeli oli rakastanut häntä ja hän Irmeliä. Irmeli oli ollut hyvä ihminen ja auttanut kaikkia.

Minä siis olin paha ihminen enkä auttanut ketään. Rakkauden voimallahan tämä maailma tosiaan pyöriikin. Hölmöt idealistit kylvävät tuhoa ja onnettomuutta ympärilleen.

En kuitenkaan soittanut poliisille paperittoman löytymisestä. Oli sentään joulu ja hyvää tahtoa tai ainakin jotain sinne päin.

Parrakkaaksi muuttunut Salim valitteli aiheuttamaansa harmia ja oli muutenkin surkea. Veimme hänet tupaan joulupöydän ääreen, mutta hän halusi ensimmäiseksi suihkuun. Vaihtovaatteet hänellä sentään oli.

”Usva yritti uudelleen järjestää avioliiton Salimin ja minun välille.”

Olin lähes kiitollinen, kun Jarkko alkoi järjestelmällisesti nyhtää tietoja Salimilta. Kyllä, tämä oli saanut kielteisen päätöksen. Hänen kertomuksensa kristittyjen vainosta Irakissa uskottiin, mutta tilanteen arvioitiin olevan jo rauhoittunut ja viranomaisten hallinnassa, joten Salimin henki ei ollut vaarassa. Salim itse oli eri mieltä.

Jarkko kysyi, oliko Salim tehnyt valituksen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaatinut toimenpidekieltoa.

Ei ollut. Ei osannut. Ei uskonut, että sillä olisi vaikutusta.

Usva yritti uudelleen järjestää avioliiton Salimin ja minun välille.

Jarkko ilmoitti kiireesti, että se leimattaisiin joka tapauksessa valeavioliitoksi. Päätöksestä piti valittaa nopeasti ja asiantuntevasti. Hän katsoi minua ja arveli, että olisin hyvä laatimaan sellaisen asiapaperin. Myönsin, että olisin. Kaikki katsoivat minua ikään kuin olisin luvannut jo. Taas minut oli painostettu johonkin järjettömään hankkeeseen.

Valituksen perusteet on esitettävä asiallisesti ja kiihkottomasti. Olimme tekemisissä viranomaisten kanssa, Jarkko painotti. Hengenvaara, kristillinen vakaumus, hyvä sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan – voisi mainita kihlauksen ja Irmelin äkillisen kuoleman, lämmin suhde Usvaan ja äitiin ansaitsi tulla muistetuksi.

”Entä työperäinen maahanmuutto”, Jarkko keksi ja kyseli Salimin koulutuksesta. Hän oli rakennusinsinööri. Sitäpä en ollutkaan tiennyt. Ilmeni, että Salim puhui arabian lisäksi kurdinkieltä, englantia, ranskaa ja auttavasti farsia.

”Puhuthan sinä myös suomea”, Jarkko muistutti. ”Kuusi kieltä, ei paha.”

”Minun suomi erittäin heikko”, Salim valitteli. ”Vaikka ollut täällä kaksi vuotta.”

”Eikö keitettäisi joulukaffeet”, äiti ehdotti.

”Kyllästyimme jouluruokiin, mutta söimme ne kuuliaisesti loppuun.”

Joulun ja uudenvuoden välinen viikko meni hissutellessa. Usva luovutti huoneensa Salimille ja kiskoi Irmelin entisen, minun nykyisen huoneen lattialle varapatjan.

En ollut aikoihin nukkunut kenenkään kanssa samassa huoneessa ja tilanne rassasi hermojani. Usvalla oli hyvät unenlahjat. Hän heittäytyi patjalle ja paf, alkoi puhista saman tien. Minä pyörin sängyssäni ja kuuntelin hänen rauhallista hengitystään.

Usva ja Salim hoitivat eläimiä ja olivat innoissaan kilien kehityksestä. Todella lahjakkaita elukoita. Laadin Salimin kanssa valitusta. Kapulakielessä olen mestari. Kyllästyimme jouluruokiin, mutta söimme ne kuuliaisesti loppuun.

”Seksiä olin saanut viimeksi alkusyksystä.”

Uutta vuotta juhlitaan kylässämme siten, että puolikasvuiset paukuttelevat rahaa taivaalle ja täysikasvuiset imevät sisäänsä viinaa tai veisaavat seuroissa. Salim ei uskaltanut näyttäytyä keskustassa mutta lupasi kyyditä Usvan katsomaan ilotulitusta ja notkumaan samanikäisten pölvästien kanssa.

Eläinlääkärimme poikkesi talossa ja kysyi, enkö lähtisi hänen seurakseen katsomaan ilotulitusta. Sanoin nähneeni niitä aivan riittävästi. Hän tarjoutui laittamaan illallista ja tarjoamaan kuplivaa. Takaisin pääsisin joko Salimin tai eläinlääkärin kyydissä.

Kyydit ovat maalaiselämän kirous. Jos ajat autolla, et voi juoda lasillistakaan, jos haluat juoda lasillisen, se edellyttää monimutkaisia järjestelyjä tai kallista taksia, jota ei uudenvuoden kaltaisena pyhänä edes saisi. Koska Salim oli äidin seurana, lähdin. Niin epätoivoinen olin.

Tilanne lipsahti hiukan hallinnasta, mutta seksiä olin saanut viimeksi alkusyksystä, se on lieventävä asianhaara. Huikean romanttinen ei tilanne liioin ollut. Riisuin sukkahousuja eläinlääkärin sängynlaidalla, mies rullasi sukkiaan samaisen huonekalun toisella laidalla ja eteiseen teljetty bokseri valitti kovaa kohtaloaan.

Ihan mukavaa ja tyydyttävää oli kyllä, mitä sitä kieltämään. Viisikymppinen mies on pehmeämpi ja kulahtaneempi kuin kolmekymppinen mutta myös lämpimämpi ja inhimillisempi. Ei tarvinnut vetää vatsaa sisään eikä miettiä, pitäisikö laitattaa silikonit rintoihin, kun kumppanillakin oli laskoksensa ja ravintovarantonsa. Oli rennompaa, ja silloin seksi sujuu.

Kotona ei yökyläilyni herättänyt huomiota, sillä muutkin olivat valvoneet pitkään. Se oli helpotus. Vuosiluku oli vaihtunut numeroa suuremmaksi.

Äiti täyttäisi tänä vuonna 46, Usva muisteli ja ilmeisesti laskutoimituksia tehtyään lisäsi iloisesti: Täti hei, sinähän täytät ensi vuonna viisikymmentä!

Nyt ei ole ensi vuosi enkä ole vielä lähelläkään viittäkymmentä, huomautin.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta piristyin. Ehkä siihen vaikutti tuhruisen syksyn päättyminen. Päivät pidentyivät, ja minä sain aikaiseksi muutakin kuin pitäisipitäisiä.

”Oli järjetöntä, että vastaanottokeskuksessa lojui työkykyisiä ihmisiä vailla mielekästä tekemistä.”

Tein Salimin valituksen valmiiksi ja lähetin sen kirjattuna kirjeenä. Rupesin tekemään kävelylenkkejä, en ehkä joka päivä, mutta usein, sillä Salim halusi kävellä pitkällisen piilottelunsa jälkeen ja pyysi minua seuraksi.

Ryhdyin miettimään, mitä halusin tehdä ja kyselin Salimilta, mitä hän aikoi tehdä siinä tapauksessa, että saisi jäädä Suomeen ja siinä tapauksessa, että hänet karkotettaisiin Irakiin.

Hän levitteli käsiään ja sanoi laiskistuneensa Suomessa. Täällä oli niin helppoa ja turvallista. Joka päivä tuli kuumaa vettä ja sähköä. Ketään ei siepattu eikä kidutettu, omaisilta ei vaadittu lunnaita. Ei tarvinnut maksaa lahjuksia. Poliisi ei hakannut.

Jos hän saisi jäädä, hän järjestäisi turvapaikanhakijoille työosuuskunnan. Oli järjetöntä, että vastaanottokeskuksessa lojui työkykyisiä ihmisiä vailla mielekästä tekemistä.

Salim oli navetanvintillä lojuessaan kirjannut Usvalta saatuun suttuiseen kouluvihkoon suunnitelmiaan: kotiapua vanhusten hoivaamiseen, kuljetusapua, rakennustöitä, siivousta, kesäisin puutarhatöitä ja maatalouden kausitöitä.

Entä jos hän joutuisi palaamaan? Se oli erittäin realistinen vaihtoehto, muistutin.

Salim kohautti olkapäitään. Hän oli ajatellut sitäkin.

Kotiseudulle hän ei voisi palata. Siellä hänet tunnettaisiin ja ennen pitkää listittäisiin. Pitäisi solahtaa suureen kaupunkiin, jossa voisi kadota miljoonien ihmisten joukkoon tuntemattomana. Rakennustöitä varmaan löytyisi.

Irakin jälleenrakentamiseen oli myönnetty miljardeja euroja ja dollareita. Tosin niistä suuri osa valuisi virkamiesten voitelemiseen, mutta riittäisi luultavasti oikeaankin kohteeseen.

Salimin kummallisilla kirjaimilla tekemissä suunnitelmissa oli ideaa. Päässäni alkoi rätistä. Jossain liikkui isosti rahaa. Rakennusprojekteja. Kansainvälisiä. Tarvittiin osaamista, organisoimista, yhteyksiä. Kenellä niitä oli, kuka niitä tarvitsi?

”Kuulin heti koston suloisuuden Hannelen äänessä. Viestintätoimisto Armoa ei enää ollut.”

Kun pyörin littanalla superlonpatjallani ja Irmelin unisieppari oli jälleen kerran siepannut uneni, aivoissani rätisevät ideanpalaset löysivät toisensa ja virta alkoi kulkea. Bisnes. Raha. Lobbaus. Kiinalaiset.

Muistin näkemäni televisiodokumentin kiinalaisten sijoituksista Afrikkaan. Mikseivät kiinalaiset tekisi bisnestä myös arabien kanssa? Miten herra Yang saataisiin kiinnostumaan? Tarkemmin ilmaisten, millä keinoin lobbarintaitoni onnistuisivat suuntaamaan herra Yangin rahanahneen bisnessilmän kohti Irakia?

Seuraavana päivänä vedin pari kertaa syvään henkeä ja näpäytin yhteystietoja Galjun kohdalta. Galjun puhelimeen ei juuri nyt saatu yhteyttä. Soitin Geelille, mutta kas, hänenkään puhelimeensa ei juuri nyt saatu yhteyttä. Pojat olivat ehkä hiukan venähtäneellä uudenvuoden matkalla.

Soitin Hannelelle ja kysyin kuulumiset. Hannele sanoi kiitos hyvää, kirjanpitotoimisto oli lähtenyt liikkeelle pienesti mutta kuitenkin. Muitta mutkitta tiedustelin uusimpia juoruja Viestintätoimisto Armosta.

Kuulin heti koston suloisuuden Hannelen äänessä. Viestintätoimisto Armoa ei enää ollut. Geeli ja Galju oli vähemmistöosakkaina ostettu ulos. Huonolla hinnalla, Hannele iloitsi. Toimiston nimi oli nyt Intentions International, ja siellä oli entisestä ketjusta töissä enää Rastapää.

Tähdet säteilivät minulle suotuisasti. Rastapään kanssa olin tullut toimeen jos en hyvin, niin vain vähäisen vihamielisesti, suunnilleen ärtymysmielisesti.

Soitin Rastafarille, joka säikähti suunnattomasti ääneni kuullessaan. Rauhoittelin häntä kertomalla, että olin kuullut toimiston kehittyneen jättiharppauksin kansainväliseen suuntaan ja että Armo oli kuulemma täysin luonut nahkansa. Rastapää änkytti, että money talks, bullshit walks.

Löin lipevyysvaihteen silmään ja kerroin aina tienneeni, että Rastan kaltaiselle multitalentille löytyisi sija bisnesmaailmasta oli tilanne sitten uphill tai downhill. Hän kaltaisiaan osaajia ei paljon ollut. Toivoin, se näkyi myös hänen palkassaan.

”Pain léger? Oui, mon petit, ostamme ryloota säänk kappaletta. Bökyy elegaant.”

Päästyäni näin vilauttamaan käsitettä ”raha”, jatkoin kertomalla, että minulla oli nykyään oma viestintätoimisto, joka toimi siellä missä rahaa teki pesää ja lisääntyi eli arabimaailmassa. Minulla oli ehdotus, joka voisi hyvinkin kiinnostaa Intentions Internationalin toimivaa johtoa. Kysyin Rastalta, keneen minun kannattaisi ottaa yhteyttä.

Rasta mumisi mutta onnistui sylkäisemään suustaan sanan Yang itse tai projektijohtaja Murtoranta. Sain puhelinnumerot. Projektijohtaja Murtoranta oli nainen ja nopea. Muutamassa minuutissa minä ja tiimini olimme sopineet tapaamisen.

Nyt piti vain kehitellä se tiimi.

Otin Usvan ja Salimin puhutteluun ja selitin heidän roolinsa. Salimin lähetin Seinäjoelle syyrialaiseen parturiin ja pukua vuokraamaan. Korostin puvun istuvuutta. Käskin hänen ostaa kalliit kengät ja kävellä niillä loskassa, etteivät ne näyttäisi uusilta. Komensin Salimin puhumaan ranskaa.

Mitä, nytkö, sinulleko? hän ihmetteli.

Anna tulla, mitä vain, kehotin.

Salim puhui ranskaa. Hämmästyttävää, miten ranska kuulostaa tyylikkäältä, vaikka henkilö vain kysyisi, ostammeko sämpylöitä vai hiivaleivän. Rouleau? Pain léger? Oui, mon petit, ostamme ryloota säänk kappaletta. Bökyy elegaant.

Sanoin, että hänen piti puhua pelkästään ranskaa tapaamisessamme, arabiaa ja farsia voisi tarvittaessa käyttää myös. Salim kysyi, osasinko minä ranskaa. Enpä osannut. Siinä meni hyvä taisteluase. Meidän olisi pakko puhua keskenämme suomea tai englantia.

”Englantia”, painotin. ”Et missään nimessä saa paljastaa, että olet turvapaikanhakija. Olet irakilainen insinööri ja minun leivissäni. Olet työskennellyt paitsi Irakissa, myös Euroopassa ja Saudi-Arabiassa. Olet tiimini asiantuntija isolla aalla. Tiedät kaiken. Jos et tiedä, täytät aukot valheilla.”

Salim nyökkäsi. Totuuden jälkeinen aika ja vaihtoehtoiset faktat olivat tulleet tutuiksi vastaanottokeskuksessa.

Mikä minä sitten olen? Usva halusi tietää.

”Viesti on, että kaiken taiteellisen hörhötyksen takana on impi, joka on valmis tarvittaessa potkaisemaan kipeästi.”

Sinä olet tiimin taiteellinen osuus. Minun henkilökohtainen assistenttini, opastin. Otat läppärin mukaan ja olet tekevinäsi muistiinpanoja. Olet vähäpuheinen. Nyökkäät tai pudistat päätäsi. Jos puhut, puhut minulle. Kunnioittavasti.

Usva vänkäsi, ettei aikonut pukeutua kynähameeseen.

Sanoin ettei tarvinnut. Casual pukeutuminen sopi nuorelle ja säännöistä piittaamattomalle nerolle. Usva ilahtui neron nimityksestä, mutta muistutin, että imago on kuitenkin vain imago.

Käskin hänen etsiä hautajaisvaatteensa ja lähetin hänetkin kampaajalle, hiusten kotivärjäys paljasti liikaa. Paljon sormuksia, stailasin. Isot korvikset. Painavat monot. Mustaa kynsilakkaa ja huulipunaa, vahvat rajaukset silmiin.

Kengät ovat oleellisen tärkeät, painotin. Salimille käytetyn näköiset, kalliit nahkakengät. Ne osoittavat, että hän asiantuntijuuden lisäksi hänessä on tyyliä. Usvalle metallivahvisteiset maihinnousukengät.

Viesti on, että kaiken taiteellisen hörhötyksen takana on impi, joka on valmis tarvittaessa potkaisemaan kipeästi. Minulle piikkikorot, jotka antavat kymmenen senttiä pituutta lisää ja mielikuvan tikareista.

Tiimini alkoi olla koossa.

Jarkko sen sijaan hermostui, kun luonnostelin tulevaisuuden näkymiäni lemmensession jälkeen. Hän tuntui olettavan, että kun olimme päätyneet sänkyyn yhden kerran, päätyisimme sinne toisen ja kolmannenkin kerran, itse asiassa aina, kun tapaisimme. Näin olikin käynyt, sillä rakastajatarjonta Köyhäluomalla oli köyhää.

Elukkatohtorini epäili, mahdoinko hinkua pois meidän idylliseltä, onnelliselta Köyhäluomaltamme, etten vallan suunnitellut karkaavani syntiseen kaupunkiin. Kysyin, miksi se häntä askarrutti, mutta ei olisi pitänyt kysyä. Nokkelan one-linerin sijaan sain tunnustuksen suoraan sydämestä.

Hän säikäytti minut. Jarkko väitti rakastavansa minua. Hän halusi olla kanssani aina ja ikuisesti. Hän ei halunnut minua omakseen, koska ymmärsi, että kaltaistani vapaata sielua ei voinut kahlita, mutta hän toivoi, että tunsin jotain samankaltaista häntä kohtaan ja haluaisin liittää kohtaloni yhteen hänen kanssaan.

”En kaivannut avioliittoa enkä avoliittoakaan, heti tuli mieleen niksipirkka, kanta-asiakaskortti ja lauantaisauna.”

Liittää kohtaloni yhteen! Mikä klisee! Mikä miehiä vaivaa? Kuvitteliko hän tosissaan, että halusin konitohtorin rouvaksi Pohjanmaalle?

Tokenin yllätyshyökkäyksestä nopeasti. En raaskinut romuttaa hänen haaveitaan. Hän oli mukava mies, ja seksikin oli yllättävän hyvää. Sitä paitsi tarvitsin häntä. On hyvä olla olemassa suunnitelma b, jos a-vaihtoehto sattuisi pettämään. Vakuutin, etten aikonut hylätä häntä. Suunnitelmani olivat vasta unelmien asteella, tuskin ne toteutuisivat.

Mitä sanoisit kihloista? kysyin.

Hän sanoi ajatelleensa avoliittoa. Että muuttaisin tavarani hänen luokseen ja olisin täällä aina kun hän palaisi hoitelemasta sikojen rokotuksia. Hän varmaan näki minut Retun kaltaisena häntäänsä huiskuttavana ääliönä, joka juoksisi riemusta ympyrää isäntänsä nähdessään ja nuolisi hänen naamansa.

Ilmoitin, ettei meidän pitänyt kiirehtiä. En kaivannut avioliittoa enkä avoliittoakaan, heti tuli mieleen niksipirkka, kanta-asiakaskortti ja lauantaisauna. Kihlautumisessa olisi tyyliä. Se sopisi kaltaisillemme keski-ikäisille ihmisille. Sormus kertoisi, että olimme vakavasti sitoutuneet toisiimme eikä ihmisten tarvitsisi arvailla suhteemme laatua, mutta välttäisimme toisaalta byrokraattiset kuviot.

Kun kyllästyisimme toisiimme tai siis minä kyllästyisin Jarkkoon, ottaisimme sormuksen pois nimettömästä ja sillä hyvä. Kätevää ja nopeaa. En tosin lanseerannut ratkaisun vaivattomuutta tulevalle kihlatulleni.

”Halusin sormuksen sormeeni ennen kuin lähtisin Helsingin houkutuksiin.”

Jarkko sanoi miettivänsä asiaa. Hän mietti myös, olimmeko enää keski-ikäisiä vai jo senioreja. Nelikymppinen on keski-ikäinen, viisikymppinen seniori, valistin ja hän naurahti, että hänellä oli vielä viisi vuotta armonaikaa.

Se mokoma oli minua nuorempi.

Ilmeisesti hän oli miettinyt kihloja unissaan, sillä heti aamukahvia keittäessään hän sanoi, että kihlautuminen oli hyvä ajatus. Voisimme järjestää juhlan sukulaisille ja ystäville. Sanoin, etten kaivannut juhlia, mutta minusta olisi ihanaa olla hänen kanssaan kihloissa vaikka jo tänään. Oltaisiin kerrankin villejä ja spontaaneja. Juhlat voisimme järjestää myöhemmin, keväällä kun olisi valoisaa ja kaunista.

Halusin sormuksen sormeeni ennen kuin lähtisin Helsingin houkutuksiin.

Niinpä ajoimme Seinäjoelle, menimme kultasepänliikkeeseen ja valitsimme sormukset. Halusin valkokultaa ja timantteja, Jarkon sormus oli valkokultaa ilman timantteja. Jätimme sormukset kaiverrettaviksi. Menimme lounaalle, jolla hihittelimme ja suukottelimme kuin teinit. Kävimme ostamassa konditoriasta kihlakakun ja kukkakaupasta tulppaaneja. Jarkko maksoi kaiken. Haimme kihlasormuksemme.

Kotona vilkuttelimme sormuksiamme, joimme kihlajaiskahvit ja söimme kakkua. Usva ja Salim onnittelivat hämmentyneinä, mutta vakaasti uskoen, että tulisimme onnellisiksi, nyt kun kypsällä iällä olimme löytäneet rakkauden.

”Ex-rakastajan alennustilan katseleminen on kieltämättä nautinnoista hekumallisimpia.”

Äiti pyyhki silmiään ja sanoi olevansa tyytyväinen, kun vihdoin olin vakiintunut ja löytänyt niin mukavan poijan ja aiva krannista. Hänen mielestään sormukset osoittivat, etten ollut mihinkään tyhjätaskuun pohjaksunut. Äiti uskoi, että nyt jäisin kotiseudulle ja eläisin onnellisena elämäni loppuun saakka tai ainakin hänen elämänsä loppupisteeseen.

Kihlajaiset loppuivat tylysti sulhasen joutuessa pelastamaan puhistuksiin joutunutta nautaeläintä. Hän kertoi jutun naispuolisesta kollegastaan, jonka kihlasormus oli kirjaimellisesti joutunut hevon perseeseen ja lupasi olla varovaisempi.

Illalla pyörittelin sormusta sormessani. Siinä oli riittävän muhkea timantti, jota pienet timantit ympäröivät. Minua hykerrytti. Olin soittanut Stefanille ja sanonut haluavani tavata kuin ystävät. Meillähän oli niin paljon kauniita muistoja toisistamme.

Kutsuin Stefanin huippukalliiseen ravintolaan ja arvasin oikein: hän ei pystynyt vastustamaan kiusausta päästä näyttäytymään sellaisessa paikassa. Olimme siis sopineet pikku rendez-vousin vanhojen aikojen muistoksi. Miten somaa.

Halusin nähdä sen pikku porsaan omahyväisen naaman, kun välkyttelisin sormustani hänen kärsänsä edessä ja kertoisin bisnesnäkymistäni. Halusin niin tietää, missä jamassa ja köyhyydessä se wannabe-taidemaakari rämpi pikku Adalmiinansa kanssa.

Stefanin Kallion yksiö oli liian pieni kahdelle. Ehkä hän oli joutunut muuttamaan Kontulaan. Tai Keravalle. Miten toivoinkaan sitä.

Ex-rakastajan alennustilan katseleminen on kieltämättä nautinnoista hekumallisimpia.

Jatkis päivittyy lauantaisin.