Vuosikausien odottelun jälkeen Victorian ja Danielin kihlaus on vihdoin totta. Ilolle ilmaantuu kuitenkin pian vakava varjo.

Kuningas on hyväksynyt Daniel Westlingin! Näin ruotsalaislehdet julistivat kuningas Kaarle Kustaan 60-vuotispäivän jälkeisenä aamuna. Kuninkaan syntymäpäivät ovat käännekohta kruununprinsessa Victorian ja hänen poikaystävänsä Danielin elämässä, eikä yhteisen tulevaisuuden enää ole salaisuus.
Saman tien starttaavat villit hääspekulaatiot. Innokkaimmat julistavat, että häät olisivat jo vuoden kuluttua eli kesällä 2007.
Kuningas latoo kuitenkin yhä jäitä hattuun: Daniel ei saa vieläkään osallistua Victorian rinnalla esimerkiksi muiden kuningashuoneiden juhliin. Mutta pari on niin onnellinen salailun ja piilottelun loppumisesta, että muutamien edustustilaisuuksien menettäminen ei tunnu missään. Elämä helpottuu kummasti, kun he nyt voivat asua ja seurustella avoimesti myös Victorian luona Drottningholmin linnassa. Danielin Lexus-jeeppi onkin yhä tutumpi näky linnan pihalla, vaikka mies on yhä virallisesti kirjoilla omassa asunnossaan Östermalmin Banérgatanilla.
Yhteinen arki sujuu tiukkojen rutiinien ja aikataulujen mukaan. Molemmat ovat aamuihmisiä, ja päivä alkaa usein pienellä yhteisellä juoksulenkillä jopa ennen aamukuutta Drottningholmin linnan ympäristössä. Heidän suosikkireittinsä on viiden kilometrin metsälenkki.
Arkisin Victoria on työpaikallaan omassa toimistossaan Tukholman kuninkaanlinnassa ennen aamukahdeksaa. Daniel tekee välillä hyvinkin pitkää päivää kuntosalillaan.
Kumpikaan ei erityisesti rakasta ruuanlaittoa, mutta työpäivän jälkeen he innostuvat joskus kokeilemaan jotakin uutta. Erilaiset pastaruoat ovat yhteisiä suosikkeja. Iltaisinkin he treenaavat monta kertaa viikossa ja katsovat tv:tä. Heidän suosikkisarjojaan ovat muun muassa Sopranos ja 24. Victoria on myös uutisfriikki, onhan hänen työnsä vuoksi pysyttävä jatkuvasti ajan tasalla. Lukihäiriön takia hänen on kuitenkin vaikea lukea sanomalehtiä ja nettilehtiä, joten hän seuraa uutisia mieluiten televisiosta ja radiosta.

VUOSI 2007 OTETAAN vastaan ulkomailla. Victoria ja Daniel saavat lainata ystävänsä Alessandro ”Sandro” Catenaccin ja tämän vaimon Susannan talviparatiisia pienestä alppikylästä Cortina d’Ampezzosta Pohjois-Italiasta. He ovat olleet siellä kaksin ennenkin, ja yhdessä Catenaccien kanssa he ovat viettäneet niin purjehdus- kuin hiihtolomia. Usein seurueeseen on kuulunut muitakin, kuten Abban Björn Ulvaeus ja konserttibisneksen legenda, aikoinaan Abban kiertuetuottajanakin toiminut Thomas Johansson perheineen.
Maailmantähti Ulvaeus ja maailmantähtien kanssa työskentelevä Johansson ymmärtävät Victorian ja Danielin tilanteen, ja keskinäinen luottamus on rikkumaton. Kaikki pystyvät olemaan toisilleen avoimia.
Daniel on myös aloittanut Sandron kanssa yhteiset liiketoimet, ja nyt Sandro pyytää Danielia mukaan uuteen projektiin. Kyse on jättimäisestä hotellihankkeesta Koillis-Brasiliassa, ja siinä ovat mukana myös muun muassa H & M:n toimitusjohtaja Karl-Johan Persson ja Björn Ulvaeus. Hotellialue olisi 1 800 hehtaarin kokoinen ja siihen kuuluu kuusi kilometriä rantaa. Tarkoitus on rakentaa yli sata hienostotaloa ja viiden tähden hotelli, johon kuuluu kymmeniä bungalow-asuntoja.
Daniel on käynyt Brasiliassa katsomassa, mistä on kyse, ja hän ryhtyy osakkaaksi. Muille osakkaille se on enemmän kuin hyvä uutinen. Ruotsin kuningasperhe on kuningatar Silvian äidin kotimaassa Brasiliassa huippusuosittu, ja kruununprinsessan tulevan puolison osakkuus saa kaikki hykertelemään.
Nyt Victoria ja Daniel viettävät uudenvuodenaattoa kaksin Sandro Catenaccin talossa, ja heidän oleskelunsa siellä on suuri salaisuus. Italialainen paparazzikuvaaja on kuitenkin saanut siitä vihiä. Hän odottaa kärsivällisesti talon ulkopuolella eikä edes yritä piiloutua. Kun Victoria ja Daniel palaavat yhdeltä monista hiihtolenkeistään ja näkevät kuvaajan, Victoria kumartuu Danieliin päin ja suutelee häntä yhtäkkiä suulle. Se tallentuu tietysti kuviin.
Ensimmäistä kertaa Victoria voi olla varma, että kotona kukaan ei repisi pelihousujaan kuvan takia. He ovat Danielin kanssa pari, ja heidän suhteensa on melkein täysin hyväksytty. He itse eivät voisi olla varmempia valinnastaan.

YSTÄVÄPIIRISSÄ ON ELETTY jo jonkin aikaa varsinaista hääbuumia. Suurin osa Victorian ja Danielin ystävistä on mennyt kihloihin ja naimisiin. Nyt, pääsiäisenä 2007, on taas yksien häiden aika. Victoria ja Daniel lentävät Sveitsiin juhlimaan.
Victorian paras ystävätär Caroline Kreuger on jo kuukausia suunnitellut häitä Jesper Nilssonin kanssa. He ovat olleet yhdessä kymmenkunta vuotta, ja hääpaikaksi on valittu Sveitsin Verbier. Häihin tulevat myös prinsessa Madeleine poikaystävänsä Jonas Bergströmin kanssa ja suuri osa prinsessojen ystäväpiiristä.
Verbierissä vietetään kolme päivää ennen kuin häät pidetään pienessä kappelissa keskellä kylää. Victorian ystäväpiiriin kuuluvat tytöt lupasivat jo lapsena olla aikanaan toistensa häissä morsiusneitoina. Kun Caroline nyt seisoo alttarilla papin edessä, on hänen toisella puolellaan sulhanen ja toisella puolella Victoria.
Vihkimisen jälkeen Caroline ja Victoria halaavat ja kaikki kuulevat, kun Caroline sanoo parhaalle ystävättärelleen: ”Pian on sinun vuorosi.”
Siitähän julkinen häähysteria vain yltyy. Kun vielä eräs ulkoministeriön virkamies möläyttää ministeriön sisällä toivovansa ylimääräisiä resursseja kuningashuoneen häävalmisteluihin, kohu on viimeistä piirtoa myöten valmis. Hovin ärtymys on suuri. Kuninkaan mielestä spekulaatiot ovat kiusallisia ja kaikki hääpuheet pitäisi saada jotenkin vaiennetuiksi.
Victoriaa haastatellaan näinä aikoina television ajankohtaisohjelmassa, jossa hän kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan, työstään ja opinnoistaan.
”Etsin jatkuvasti uusia kiinnostavia alueita, joilla voin syventää tietämystäni”, hän sanoo ja jatkaa: ”Katsotaan nyt, minulla on joka tapauksessa jotakin takataskussani.”
Sitten hän iskee silmää katsojille.
Ruotsalaiset ovat varmoja, että tämä on suora vihje lähiaikojen kihlauksesta. Toisin taitaa kuitenkin olla.
Hovissa aloittaa Victorian avustajaksi siirtyvän Elisabeth Tarras-Wahlbergin seuraajana uusi lehdistöpäällikkö Nina Eldh, jonka tärkein tehtävä heti alkuun näyttää olevan häähehkutuksen torpedoiminen. Eldh toteaa iltapäivälehti Expressenin hovireportterille Johan T. Lindwallille, että tänä vuonna ei tule häitä.
”Se on totuus, ja minä puhun aina totta.”
Pian muu media toistaa perässä: ”Häitä ei tule!”
Spekulaatiot rauhoittuvat siltä erää, ja kuningasperhe saa hengähtää. Seuraava julkinen kohokohta ovat Victorian heinäkuiset 30-vuotispäivät Sollidenissa. Daniel pitää tyttöystävälleen puheen, ja suurissa juhlissa on lämmin tunnelma.
Syksyllä Victoria jatkaa kuningatarkouluaan, johon kuuluu nyt diplomaattiohjelma ulkoministeriössä ja ranskan opintoja ranskalaisessa yliopistossa. Daniel avaa Master Training -kuntosalin sivupisteen Bro Hof Slottin golfklubille. Julkinen pyöritys parin ympärillä jatkuu. Joulun aikaan Victoria antaa haastattelun, jossa hän kertoo väsyneensä kaikkiin kihlausarvailuihin.
”Kihlaus tapahtuu, kun se tapahtuu. Minulla ei ole mitään kiirettä, mutta toivon, että se tapahtuu jonakin päivänä. Olen iloinen kun ystäväni menevät naimisiin, mutta minulla itselläni ei todellakaan ole mikään kiire”, Victoria toteaa.
Pari rauhoittaa elämäänsä reissaamalla aina tilaisuuden tullen ulkomaille, pois spekulaatioiden keskipisteestä. He ovat Ruotsin seuratuin pariskunta, joka tunnetaan kaikkialla ja jota jokainen vastaantulija haluaa kuvata kännykkäkamerallaan. Yhä useampi myös myy kuvansa lehdille.
Vapaa-aikanaan he käyvät mielellään myös Danielin kotiseuduilla Ockelbossa ja kesäparatiisissa Acktjärassa. Danielin vanhemmat Eva ja Olle ovat erityisen helpottuneita, kun nuorenpari voi elää ja liikkua vapaammin. Vuoden 2007 alussa Olle Westling rakennuttaa pojalleen ja Victorialle lahjaksi vapaa-ajan asunnon aivan Westlingien oman kesäpaikan viereen. Uudessa talossa on kaksi makuuhuonetta, olohuone, halli, kylpyhuone ja keittiö. Sen viereen nousee myös pieni vierastupa, jossa turvamiehet voivat asua. He kun kulkevat parin mukana kaikkialle.

VUONNA 2008 Victoria ja Daniel lopulta näyttäytyvät virallisesti parina useissa tilaisuuksissa. Kun Tanskan kruununprinssi Frederik täyttää 40 vuotta ja kutsuu Victorian juhliinsa kuten ennenkin, myös Daniel saa kutsun. Jos juhla olisi ollut pari vuotta aiemmin, olisi pariskunnalle ollut mahdoton ajatus lähteä sinne yhdessä.
Victoria kysyy vielä isältään, voiko Daniel tulla mukaan. Hetki on tunteikas, kun kuningas vastaa kyllä. Kyse ei ole mistä tahansa kekkereistä, sillä paikalla tiedetään olevan paitsi kuninkaallisia myös valokuvaajia koko Euroopasta.
Frederikin juhlien jälkeen kuningas nostaa pöydälle seuraavan asian, Danielin asumisjärjestelyt. Tämä majailee nyt käytännössä Drottningholmissa ja käy vain harvoin omassa asunnossaan Östermalmilla, jossa hän on kirjoilla. Asiasta voisi tulla ongelmia, jos veroviranomaiset tarttuvat siihen.
Ja kuinka ollakaan, kesällä 2008 kuningas tekee jotakin ainutlaatuista – hän antaa Danielin muuttaa kirjansa linnaan. Kuninkaallisten maailmassa kruununprinsessa ei voisi olla kenenkään asuinkumppani ennen kihlautumista. Siksi Daniel ei voi olla kirjoilla hänen osoitteessaan, vaan hänen uudeksi osoitteekseen tulee Drottningholmin linnan läheisyydessä oleva pieni talo, jossa on kaksi huoneistoa. Daniel saa niistä toisen, vaikka asuukin todellisuudessa Victorian asunnossa.
Myöhään eräänä iltana, kun kaupungilla liikkuu tuskin ketään, Daniel tyhjentää parin kaverinsa kanssa Banérgatanin asuntonsa. Hän ottaa mukaansa Drottningholmiin muutamia huonekalujaan ja vie loput varastoon.
Hän on pitänyt kuusi vuotta pientä asuntoaan ja odottanut kuninkaalta lupaa muuttaa. Koko ystäväpiiri on onnellinen parin puolesta. Kaikki tietävät, että tämä on ratkaiseva askel matkalla alttarille. Kaikkien mielestä alkaa näyttää siltä, että häät ovat tulossa.
Danielille tämä on revanssi. Hänet on suljettu niin monta kertaa ulkopuolelle ja hän on joutunut niin monesti pilkan kohteeksi. Nyt hän saa tuntea olevansa hyväksytty.
Niille Ruotsin yläluokan piireille, jotka eivät vieläkään ole hyväksynyt Danielia, tieto muutosta tulee kuitenkin järkytyksenä. He kieltäytyvät näkemästä nuorten rakkautta ja etsivät sen sijaan kaikkia mahdollisia syitä eroon. Danielin muutto Drottningholmiin vaikuttaa kuitenkin niin, että hänestä ei uskalleta puhua ilkeästi ainakaan kovin suureen ääneen.
Nuorenparin elämä täyttyy työstä ja opinnoista. Daniel valmistelee uuden kuntosalin avaamista Solnaan Tukholman lähelle. Victoria opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta ja tekee ulkomaanmatkoja muun muassa Kiinaan ja Intiaan. Pekingissä Victoria joutuu kommentoimaan lehdistölle sitkeitä huhuja, joiden mukaan kuningas vastustaa yhä hänen avioitumistaan.
”Tuo on epäoikeudenmukaista isääni kohtaan. Joskus haluaisin kirjoittaa mielipidekirjoituksen ja selventää pari asiaa”, kruununprinsessa toteaa tuohtuneena.
Moni uskoo, että kuningasperhe ja nuoripari kaavailevat häitä seuraavaksi kesäksi, kesäksi 2009. Mutta väliin tulee jotakin niin vakavaa, että suunnitelma menee uusiksi. Danielin hengenvaarallinen sairaus muistuttaa olemassaolostaan.

DANIELILLA ON OLLUT lapsesta saakka munuaisten vajaatoimintaa. Toinen munuainen ei toimi niin kuin sen pitäisi, mutta lääkkeiden ja myöhemmin dialyysihoidon avulla lääkärit ovat saaneet sairauden pysymään kurissa. Se ei ole haitannut arkea, vaikkakin Daniel joutui 16-vuotiaana luopumaan ammattilaisjääkiekkoilijahaaveistaan, kun hänen tilansa vakavuus valkeni. Sairaus asettaa elämäntavoille selvät rajat, mutta Danielille ei ole koskaan ollut ongelma elää terveellisesti ja välttää alkoholinkäyttöä.
Daniel on ollut lapsesta asti se, joka viihtyy koulun jälkeen pisimpään jalkapallokentällä. Hän on aina rakastanut urheilua ja ulkoilua. Hän kertoi Victorialle sairaudestaan jo ennen kuin heistä tuli pari. Victoria ymmärsi eikä tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Lääkäreiden mukaan sairaus pysyisi aisoissa loppuelämän dialyysin avulla, elleivät mitkään arvot heikkenisi olennaisesti.
Nyt, vuonna 2008, Danielin kunto huononee yhtäkkiä. Hän väsyy herkästi, arvot heikentyvät nopeasti. Ruokahalu on kadonnut, ja dialyysihoidot ottavat voimille. Lääkärien mielestä edes dialyysi ei nyt auttaisi. On yksinkertaisesti pakko tehdä munuaissiirto, kunhan ensin löydetään sopiva luovuttaja.
Ruotsissa on laaja luovuttajarekisteri, mutta lääkärit eivät ensimmäiseksi turvaudu siihen. He testaavat, sopisivatko Danielin vanhemmat luovuttajiksi. Ensin testataan äiti Eva, sitten isä Olle.
Daniel käy pari kertaa viikossa Karoliinisessa yliopistosairaalassa testeissä ja kokeissa. Olle on mukana monta kertaa saadakseen selville, kuinka sopiva luovuttaja hän olisi. Ja Danielilla on onnea: hänen ei tarvitse odottaa sopivaa munuaista, kuten niin monen muun. Isä voisi olla luovuttaja, kunhan ensin laihduttaa muutamia kiloja ja kohottaa kuntoaan.
Vuonna 2009 selviää, että munuaissiirto on välttämätön. Kuningas ja kuningatar alkavat puhua, että kihlaus ja häät olisivat mahdolliset vuonna 2010. Mutta sitä Victoria ei hyväksy. Hän on odottanut jo seitsemän vuotta saadakseen osoittaa rakkautensa koko maailmalle. Menisikö vielä yli vuosi, ennen kuin hän voisi mennä kihloihin ja sen jälkeen naimisiin? Ei ikinä!
Kuninkaallisen etiketin mukaan kihlauksen ja häiden väliin ei jää pitkää aikaa. Häät ovat mieluiten jo pari kuukautta kihlauksen jälkeen.
Määrätietoinen Victoria on saanut jo monta kertaa tahtonsa läpi, eikä hänellä ole aikomustakaan odottaa kihlausta enää kauan. Ainoa este on jälleen kerran kuningas. Victorian olisi nyt vakuutettava isä siitä, että hän voisi rikkoa kuninkaallisia sääntöjä ja kihlautua runsas vuosi ennen häitä. Teoriassa se näyttää mahdottomalta, mutta Victoria aikoo pitää päänsä. Hän ja Daniel haluaisivat häiden siirtymisestä huolimatta nauttia elämästään kihlaparina.
Ja jälleen Victorian vahva tahto voittaa. Kuningas tietää, että tyttären rakkautta on vaikea vastustaa. Ennen kaikkea hän on silti iloinen Victorian ja Danielin puolesta. Nyt heidän unelmansa toteutumisen tiellä olisi enää yksi muodollisuus: Danielin on käytävä pyytämässä tulevalta appiukoltaan tämän tyttären kättä.

MYÖHÄÄN ILLALLA DANIEL koputtaa kuninkaan työhuoneen oveen Drottningholmin linnassa. Hän astuu huoneeseen, kumartaa ja pyytää Victorian kättä. Paikalla ovat vain hän ja kuningas. Kuningas tulee halaamaan häntä ja vastaa kyllä.
Victorialla ei ole aavistustakaan miesten tapaamisesta. Hän kyllä tietää, että käden pyytäminen kuuluu asiaan, mutta ei sitä, milloin se tapahtuu. Ainoat, jotka tietävät, ovat Danielin vanhemmat. He jännittävät hetkeä varmasti vieläkin enemmän kuin Daniel.
Kun kuningas on antanut suostumuksensa, jäljellä on enää tärkein: kosinta. Daniel on jo kauan suunnitellut tekevänsä sen ulkona Drottningholmin linnan lähellä. Rakastavathan he molemmat linnan ympäristön luontoa ja saattavat vaellella siellä tuntikausia. 
Pariskunnalla oli tapana kävellä seurustelun alkuaikoina linnan takana olevalla polulla, ja lähistön asukkaat ovat nimenneet sen heidän mukaansa rakkauspoluksi. Polun päässä, veden äärellä Daniel on ajatellut polvistua ja kosia. Hän on jo päättänyt ajankohdaksi ystävänpäivän. He viettävät sitä yhdessä joka vuosi ja antavat toisilleen pieniä lahjoja, kuten suklaata, koruja tai kukkia. Koska päivä on heille erityinen, se sopisi Danielin mielestä kihlajaispäiväksi.
Ystävänpäivänä Victoria ja Daniel lähtevät tapansa mukaan kävelylle Drottningholmin ympäristöön. Kuningas on matkustanut Thaimaahan, mutta hän on kuulut etukäteen Danielin suunnitelmista.
Danielilla on takintaskussa kihlasormus, joka on hankittu hovin luottokultasepältä. Merenlahti on paksussa jäässä, maisema on harvinaisen talvinen. Kun rakastuneet kävelijät lähestyvät rantaviivaa, Daniel tarttuu Victorian käteen ja johdattaa tämän jäälle. Sitten hän polvistuu ja kosii.
Sen ystävänpäiväkävelyn jälkeen Victoria on pakahtua onneensa ja siihen, ettei hän voi vielä näyttää sitä. Isä ei ole kotona, ja ennen kuin kihlaus on virallinen, kuninkaan on mentävä valtioneuvoston istuntoon ja pyydettävä lupaa kihlaukselle ja häille.
Victoria ja Daniel jakavat salaisuutensa kymmenen päivän ajan vain vanhempiensa, sisarustensa ja lähimpien ystäviensä kanssa. Se ei saa vuotaa sen laajemmalle.

SUNNUNTAINA 22. HELMIKUUTA kuningas palaa matkaltaan. Hänen esikuntansa on sopinut valmiiksi hänelle tapaamisen pääministeri Fredrik Reinfeldtin kanssa Drottningholmin linnaan. Se on erikoinen toive kuninkaalta. Yleensä heidän tapaamisensa ovat Tukholman kuninkaanlinnassa arkena, mutta nyt kuningas haluaa tapaamisen sunnuntai-illaksi.
Kun Reinfeldt saapuu Drottningholmiin, kuningas odottaa työhuoneessaan. Tapaaminen kestää vajaan tunnin, ja kuningas kertoo antaneensa nuorille luvan kihlautua.
Kuningas päättää, että kihlaus julkistetaan tiistaina 24. helmikuuta hallituksen istunnon jälkeen. Istunnossa asiasta informoidaan kaikkia ministereitä ja hallitus antaa muodollisen suostumuksensa kihlaukseen. Kuningas ja kuningatar tarjoavat ministereille samppanjaa kihlaparin kunniaksi. Moni ministeri näkee nyt ensi kertaa Daniel Westlingin, joka pitää tilaisuudessa puheen. Hän kertoo rakkaudestaan Victoriaa kohtaan ja ajatuksiaan siitä, millaisena hän näkee tulevan prinssinroolinsa. Omalla varmalla tavallaan hän puhuu itsensä hallituksen suosioon. Osa ministereistä pyyhkii kyyneliä tunteikkaan puheen jälkeen.
Heti tämän jälkeen hovista lähtee medialle kihlaustiedote, jossa kerrotaan myös, että häitä suunnitellaan alkukesäksi 2010.
Vähän ennen tiedotteen julkistamista julkaistaan myös etukäteen nauhoitettu videopätkä, jonka kuningasperhe on tehnyt tervehdykseksi ruotsalaisille. Siinä puhuvat Victoria ja Daniel sekä kuningaspari, joka toivottaa Danielin tervetulleeksi perheeseen. Virallinen kihlausvideo on päätetty julkaista hovin kotisivulla ja jopa Youtubessa. Kuningasperhe haluaa osoittaa elävänsä ajassa.
Videon tekee pieni tuotantoyhtiö, ja kaikilla sen tekoon osallistuvilla on tiukka vaitiolovelvollisuus. Mitään ei saisi vuotaa julkisuuteen ennen aikojaan. Kuningasperheellä ja Danielilla on vain vähän aikaa valmistautua nauhoitukseen, ja siksi kaikilla on lunttilaput tukenaan, kun he puhuvat kameralle.
Kruununprinsessa puhuu suoraan kameralle rauhallisella äänellä:
”Olen iloinen ja ylpeä saadessani toimia Ruotsin puolesta. Tehtävistä on kuitenkin helpompi selviytyä kaksin. Kun Daniel on rinnallani, tunnen oloni turvalliseksi. Olette varmasti huomanneet, että olen viime vuosina vaikuttanut sekä vahvemmalta että iloisemmalta. Nyt voimme siis alkaa suunnitella, toteuttaa jotakin omaa ja perustaa perheen”, Victoria sanoo ja kiittää tuesta niin äitiään ja isäänsä kuin Ruotsin kansaakin.

HELMIKUUN 24. PÄIVÄNÄ viiden maissa Tukholman kuninkaanlinnassa käy kuhina, kun lehdistötilaisuus on alkamassa ja Sininen salonki on aivan täynnä. Tilaisuus televisioidaan suorana lähetyksenä.
Kun kihlapari saapuu saliin, väki kohahtaa. He ovat pukeutuneet sävy sävyyn liilaan.  Victorialla on upea silkkinen Pär Engshedenin suunnittelema leninki, Danielilla tyylikäs tumma puku ja liila solmio. Jopa Victorian korvanapit on sävytetty samaan sävyyn.
He istuutuvat lähekkäin 1700-luvun silkkisohvalle.
”Tämä tuntuu hirvittävän oudolta”, kruununprinsessa toteaa mutkattomaan tyyliinsä.
”Olen ihan samaa mieltä”, Daniel lisää ja saa väen nauramaan ja jään murtumaan. Tilaisuuden tunnelma vapautuu heti.
Daniel kertoo siitä aurinkoisesta helmikuun päivästä, jolloin hän polvistui narisevalle jäälle Drottningholmin lähellä ja kosi.
”Tunnelma oli fantastinen ja minua tietysti hermostutti. Toivoin myönteistä vastausta, mutta en ollut siitä aivan varma”, Daniel sanoo.
”Minä vastasin kyllä, kyllä, kylläää!” Victoria lisää ja nauraa onnellisena.
Daniel sanoo olevansa valmis siihen rooliin, joka häntä odottaa.
”Olen voittanut kruununprinsessan rakkauden ja kuninkaan tuen. Siinä on niin hyvä selusta, että tunnen olevani riittävän vahva ottamaan vastaan tämän haasteen.”
Kaikki tietävät, että Victorian vanhemmat istuivat 33 vuotta sitten tällä samalla sohvalla kertomassa kihlauksestaan ja rakastumisestaan, jota Kaarle Kustaa kuvasi sanalla klick! Nyt Victoria kertoo, että hänen ja Danielin välillä klickiä ei kuulunut.
”Meidän välillämme oli valtavan hieno ystävyys, joka kasvoi rakkaudeksi. Oli turvallista rakentaa rakkautta sen päälle”, Victoria kertoo.
Kun parilta kysytään, mihin he toisissaan ihastuivat, Daniel kääntyy morsiameensa päin ja vastaa:
”Kai te näette itsekin! Ei sitä ole varmasti vaikea ymmärtää!”
Victoria hymyilee ja vastaa kohteliaisuuteen:
”Mm, obviously!”
Daniel kertoo rakastuneensa morsiamensa suureen sydämeen ja Victoria selittää olevansa läpeensä onnellinen. Mitä pidemmälle tilaisuus etenee, sitä vapautuneemmalta pari vaikuttaa. He kertovat myös olevansa hyvin lapsirakkaita. On selvää, että perheen perustaminen on kummallekin suuri haave.
Yksi toimittajista ihmettelee, miksi kihlaus tapahtuu vasta nyt.
Victoria nauraa.
”Monelle se voi olla pitkä aika, mutta meistä tuntuu, että olemme tarvinneet sen. Emme ole vain oppineet tuntemaan toisiamme vaan myös viettämään aikaa yhdessä ilman julkisuutta. Danielilla on myös ollut oma yrityksensä, jota hän on kehittänyt. Siihen on mennyt paljon aikaa.”
Myös kihlausajan pituutta ihmetellään. Miksi häitä ei pidetä jo tulevana kesänä, vaan vasta vuoden kuluttua?
Victoria nauraa ja selittää, että häät ovat suuri tapahtuma, joka vaatii perusteelliset valmistelut.
Kun Danielilta kysytään, miten kerätään rohkeutta lähestyä kruununprinsessaa, hän kertoo, kuinka helppoa kaikki lopulta oli. Rakkaus kasvoi ystävyydestä. Hän lisää, että hän ei ollut varsinainen aloitteentekijä.
”En tiedä, olinko se minä, joka kiirehti asioita.”
Victoria nauraa hersyvästi ja vastaa:
”Ja tähän kommenttiin lopetamme lehdistötilaisuuden!”

VICTORIA ESITTELEE YLPEÄNÄ kihlasormustaan median edustajille. Valkokultaisessa sormuksessa on briljanttihiottu timantti.
”Tämä sormus merkitsee minulle valtavan paljon. Enempää en kerro”, hän sanoo salaperäisesti.
Mitä hän sitten jättää kertomatta? Todennäköisesti sen, että sormus lienee äiti Silvian kihlasormus, joka on aiemmin ollut kuninkaan äidillä, prinsessa Sibyllalla.
Tilaisuuden jälkeen Victoria ja Daniel poistuvat salista salamavalojen räiskeessä. Viereiseen salonkiin on rakennettu pieni valokuvausstudio, ja siellä otetaan nyt virallinen kihlajaiskuva.
Samana iltana kihlajaispäivällisille osallistuu Drottningholmin linnassa pieni mutta kihlaparille sitäkin tärkeämpi joukko: kuningaspari, prinsessa Madeleine poikaystävänsä Jonas Bergströmin kanssa sekä Olle ja Eva Westling. Prinssi Carl Philip ei pääse tilaisuuteen Alnarpista, jossa hän opiskelee Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa.
Seuraavan päivän juhlissa on enemmän lähisukua, ja tunnelma on hilpeä. Myös Kaarle Kustaan isän yli 90-vuotias veli Carl Johan Bernadotte on tullut Tukholmaan vaimonsa Gunillan kanssa kotoaan Båstadista. Lisäksi prinssi Carl Philip ehtii mukaan tämän illan juhlaan.
Victoria on saanut toivoa ruuan, ja hän on tilannut lempiruokaansa piikkikampelaa. Alkuruoaksi on hummerikeittoa, juomana nautitaan vuosikertasamppanjaa.
Kuningas on pyytänyt Danielin vanhempia asumaan kihlajaisjuhlinnan ajaksi Drottningholmin linnaan, mutta heistä se ei tunnu hyvältä ajatukselta. He haluavat pitää matalaa profiilia. He asuvat nyt Stallmästaregården-hotellissa, josta kihlaparin ystävä, hotellin omistaja Alessandro Catenacci on varannut heille hienoimman huoneen. Se on sama huone, jossa Victoria ja Daniel asuivat Danielin  täyttäessä 30 vuotta.
Westlingejä pyydetään myös mukaan viralliseen kihlajaiskuvaan, mutta he kieltäytyvät. Vaikka heidän pojastaan on tulossa Ruotsin prinssi, he itse eivät halua olla julkisuuden henkilöitä. Kaikki kunnioittavat heidän näkemystään. Heidän ainoa toiveensa on saada elää rauhallista rivitaloelämää kotona Ockelbossa. Gaalaillallisilla kulkeminen ja julkisuus olisivat heille painajaisia.
Linnassa otetaan sitten epävirallinen kihlajaiskuva, jossa Victoria ja Daniel ovat keskellä ja heidän toisella puolellaan Westlingit, toisella kuningaspari. Sitä kuvaa ei ole julkistettu, mutta se on kunniapaikalla sekä linnassa että Westlingien Ockelbon kodissa.
Kolmantena kihlajaisten jälkeisenä iltana Victoria ja Daniel juhlivat vielä lähimpien ystäviensä kanssa. Tanssit jatkuvat aamuviiteen. Daniel pysyttelee taka-alalla. Hän tuntee, että kunto ei ole aivan entisellään, mutta hän ei halua huolestuttaa Victoriaa tai ystäviä. Nyt on juhlan aika.

KUN JUHLAT OVAT OHI, Victoria ja Daniel menevät Stallmästaregården-hotelliin Danielin vanhempien luokse. Kihlapari viipyy siellä yli kolme tuntia keskustelemassa viime päivien tapahtumista ja syömässä pitkää aamiaista. Ja ennen kaikkea Victoria ja Eva puhuvat häistä.
Evasta on tullut jo kauan sitten Victorialle erityisen tärkeä ihminen. Voisi jopa sanoa, että Eva pelasti nuorten suhteen tuella, jota hän antoi heille ja etenkin Victorialle, kun tämän omat vanhemmat vastustivat suhdetta. Victoria haluaa nyt Evan mukaan hääjärjestelyihin ja on puhunut asiasta jo kuningatar Silviankin kanssa. Silvian mielestä on vain hienoa, jos Eva on mukana valmisteluissa.
Kuningatar ja Eva Westling ovat hyvin erilaisia persoonia, mutta kummallakin on suuri sydän. Eroistaan huolimatta he ovat löytäneet toisensa nopeasti. Silvia näki heti Westlingeihin tutustuttuaan, että Eva ja Olle ovat aitoja ihmisiä, jotka haluavat hänen tyttärensä parasta. Silvia kehuukin usein ystävilleen, kuinka mahtavat vanhemmat Danielilla on.
Pian kuningasperhe toipuu siitäkin, että kihlajaisvideon julkistaminen netissä ei suju aivan niin kuin oli tarkoitus. Pian nauhan ilmestymisen jälkeen netissä alkaa kampanja, jossa pilkataan kuningasperhettä ja videota. Useimmat arvostelivat sitä, että kaikki vain istuvat ja lukevat sanottavansa suoraan paperista. Joku oli laskenut, että kuningatar katsoo reilun minuutin kestäneen osuutensa aikana lunttilappuunsa yli kaksikymmentä kertaa.
Samaan aikaa julkisuudessa nousee soraääniä, jotka vetoavat Ruotsin talouskriisiin ja siihen, että veronmaksajien rahoja voisi laittaa juuri tärkeämpiinkin kohteisiin kuin yltiöhienoihin hääjärjestelyihin. Toisten mielestä taas tapahtuma luo uusia työtilaisuuksia ja antaa Tukholmalle ja Ruotsille näkyvyyttä koko rahan edestä.
Kohujen keskelläkin tuoreen kihlaparin arki jatkuu työntäyteisenä. Reilu kuukausi juhlan jälkeen Victoria matkustaa Brasiliaan työmatkalle. Daniel tulee mukaan, ja tarkoitus on jatkaa Victorian velvollisuuksien jälkeen Pohjois-Brasiliaan seuraamaan talo- ja hotelliprojektia, jossa Daniel on mukana. Hänestä on kehittynyt muutamassa vuodessa taitava liikemies, joka ei kaihda riskejä.
Ruotsalaismedia ei ole onnistunut kovasta yrityksestä huolimatta löytämään hänen bisneksistään mitään hämärää. Jokainen kuitti, veroilmoitus ja virallinen paperi on pengottu, ja tulos on ollut aina sama: ei mitään epämääräistä.
Perillä Rio de Janeirossa Daniel pitää matalaa profiilia. Hänelläkin on nyt koko ajan seuranaan turvamies, ja hän näyttää viihtyvän uudessa roolissaan.
Nuoripari viettää Brasiliassa kaksi ihanaa viikkoa. Hotelliprojekti ei ole vielä edennyt rakennusvaiheeseen. Siihen tutustuessaan he asuvat vajaan viikon hyvien ystäviensä luona ja nauttivat rauhasta ja kävelevät pitkillä hiekkarannoilla.
Mutta matkan jälkeen kaikki muuttuu. Danielin munuaisarvot ovat tähän asti olleet hyvät, eikä sairaus ole juuri muistuttanut olemassaolostaan. Daniel ehti jopa miettiä, olisiko munuaissiirron suunnittelu hätävarjelun liioittelua. Mutta heti Ruotsiin palattuaan hän alkaa voida huonosti. Kehoon on tullut infektio, ja kunto heikkenee nopeasti. Lääkärit näkevät pikaisen elinsiirron ainoaksi parannuskeinoksi. Muuten tuloksena voisi olla katastrofi.
Danielin isä Olle on jo pitkään ollut valmis luovuttamaan toisen munuaisensa pojalleen. Siitä ei ole ollut epäilystäkään sen jälkeen, kun hän kuuli sopivansa luovuttajaksi.

ON TOUKOKUU 2009. Olle Westling ajaa autolla maanalaiseen talliin. Hänen vierellään istuu vaimo Eva. Olle parkkeeraa tottuneesti ja ottaa takakontista pienen atkalaukun. He kävelevät Evan kanssa käsi kädessä hissiin, jossa he painavat kolmoskerroksen nappulaa. Tähän asti asia on pysynyt salassa, ja nyt jäljellä on enää vajaa vuorokausi. Sitten kaikki paljastuu.
Kolmannessa kerroksessa Eva ja Olle tapaavat Danielin. He halaavat toisiaan pitkään. Sen jälkeen kolmikko ohjataan huoneeseen, jossa he saavat olla rauhassa. Mikään ei häiritse heitä eikä kukaan saisi tietää, että he ovat siellä. Steriilissä huoneessa on kolme sänkyä ja kaksi pientä nojatuolia. Ollen ja Danielin sängyt ovat vierekkäin, Evan sänky vähän syrjemmässä.
Täällä Karoliinisessa yliopistosairaalassa maan eturivin spesialistit hoitaisivat munuaissiirto-operaation. Samaan aikaan Victoria on lentokoneessa matkalla Kööpenhaminasta Grönlantiin viikon ilmastokokoukseen yhdessä naapurimaiden kuninkaallisten, Norjan kruununprinssi Haakonin ja Tanskan Frederikin kanssa. Matka on suunniteltu vuosi sitten.
Victorian olo ei voisi olla kurjempi. Mieluiten hän olisi nyt Danielin luona, sillä jos he joskus tarvitsevat toisiaan niin nyt. Victoria soittaa Danielille joka välissä, ja Daniel lohduttaa morsiantaan. Kaikki järjestyy. Äiti Eva on luvannut pitää Victorian jatkuvasti ajan tasalla operaation jälkeen. Victoria ehdotti sulhaselleen matkansa perumista, mutta Daniel ei suostunut siihen. Syitä oli monia ja yksi oli se, että silloin salaisuus olisi vuotanut julkisuuteen. Se piti estää sekä Danielin että kuninkaan mielestä kaikin keinoin.
Kun Daniel ja Olle heräävät aikaisin seuraavana aamuna, operaatioon on aikaa pari tuntia. Aamukahdeksan aikoihin huoneeseen tulee kaksi sairaanhoitajaa. On aika lähteä. Daniel tietää, että nyt hänellä on tilaisuus saada elämäänsä lisäaikaa. Tästä alkaisi uusi elämä.
Daniel soittaa Victorialle, kun nukutuksesta heräämisestä on kulunut tunti. Victoria on odottanut Grönlannissa malttamattomana puhelua. Eva on jo soittanut monta kertaa ja rauhoitellut häntä. Nyt Victorian ja Danielin puhelu päättyy sanoihin: minä rakastan sinua.
Yleensä elinsiirtopotilas viipyy sairaalassa pari viikkoa siirron jälkeen, mutta Daniel saa palata kotiin Drottningholmin linnaan jo vajaan viikon jälkeen. Seuraavat kuukaudet hän pysyttelee kotona ja linnan lähistöllä. Hän on jaloillaan ennätysnopeasti. Lääkärit hämmästyvät pikaista toipumista ja arvelevat sen johtuvan hänen rautaisesta kunnostaan.
Kun Daniel on kotiutunut, hovi lähettää medialle tiedotteen tämän sairaudesta ja operaatiosta. Tiedotteessa mainitaan erikseen, että kyse ei ole perinnöllisestä sairaudesta. Kihlauksen venyminen ja häiden siirto tulevat nyt aivan uuteen valoon.
Ja kihlauksesta puheenollen: vain kuningasperheessä tiedetään, että tulossa olisivat nyt toisetkin häät. Prinsessa Madeleine ja Jonas Bergström ovat menneet salaa kihloihin Italian Caprilla. Nyt kuningas pohtii, miten siitä tulisi ilmoittaa ruotsalaisille, jotta kihlausilmoitus ei vie huomiota Victorian tulevilta häiltä.
Madeleine ja Jonas kihlautuivat kesäkuussa, mutta kuningas haluaa odottaa elokuulle ennen kuin antaa parin julkistaa uutisen Sollidenin kesälinnassa. Kuninkaalla ja kuningattarella ei ole aavistustakaan, millaisen kriisin Madde ja Jonas ovat juuri käyneet läpi.

Jatkuu seuraavassa numerossa.

Syy siskontytön haluun jäädä kotiinsa löytyy navetasta. Hautajaisten jälkeen paljastuu myös, miksi Salim pyörii jatkuvasti nurkissa. Mirjamilla on uutisessa sulateltavaa.

Aamiaispöydässä oli paksuja viipaleita pullapitkosta, ankkastukista niin kuin äiti sanoi, suodatinkahvia ja jogurttipänikkä, josta Usva truuttasi kippoonsa viimeisiä lötsähdyksiä. 

”Ota pullaa”, äiti sanoi ja otin, kun ei muutakaan ollut.

Hytisin vieläkin. Vintillä oli yöllä kylmä.

”Haukkaa sitä pullaa vähän ripeämmin, tänään on paljon tekemistä”, Usva komenteli.

Join kahvini mahdollisimman hitaasti.

”Mutta ensin käydään katsomassa. Sinä lupasit.”

”Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat!”

Olin edellisiltana kieltäytynyt rämpimästä syysillan pimeydessä ja märkyydessä vanhaan navettaamme Usvan yllätystä katsomaan. Arvelin, että rakkauden kohde oli jokin läpiruostunut moponroju. Päätin olla kasvavan nuoren haaveita tukeva aikuinen ja lähdin kuuliaisesti kävelemään Usvan perässä navetalle.

”Katso!” Tyttö ojensi kättään ylpeästi kuin olisi esittelemässä Romanovien Fabergé-munien kokoelmaa. Paitsi että kouran pohjassa oli kaksi oikeaa kananmunaa. Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat! Navettaan oli tehty kanala.

Usva selitti, miten kanat olivat olleet kauheassa vaarassa joutua kirveenterän alle, mutta Irmeli oli ne pelastanut. Kanat olivat olleet niin masentuneita ja huonosulkaisia, kyyhöttäneet kanahäkin nurkassa päätään riiputtaen eivätkä olleet edes uskaltautuneet ottamaan askeleita sen lattialla, mutta Usvan ja Irmelin hellässä huomassa ne olivat saaneet elämänhalunsa takaisin. 

Nyt kanat olivat piristyneet ja ruvenneet munimaankin. Ne jo ruopsuttivat ja kuopsuttivat ja ne pääsivät ulkoilemaan pienestä luukusta. Ulkoilmaan ne eivät olleet ensin uskaltaneet, mutta nyt! Puhumattakaan siitä, miten kanat olivat ilahtuneet, kun saivat kukon. 

Mietin, miltä näyttää ilahtunut kana.

”Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin.”

Myös kukko oli ollut vähällä saada kirveestä, koska oli ollut pahaluontoinen räyhääjä ja kiekunut aamusta iltaan. Köyhäluoman kanaparatiisissa Musta Rudolf oli vallan lauhtunut ja onnellistunut saatuaan ikioman kanalauman. Kuusi kanaa oli nimetty sarjakuvahenkilöiden mukaan: Iines, Minni, Milla, Leenu, Liinu ja Tiinu. Siskontyttöni väitti pystyvänsä erottamaan ruskeat höyhenmöykyt toisistaan. Hän kutsui niitä hellästi tiipu-tiipu-tiipu, ja kanat teputtivat luokse. 

Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin. Usva alkoi vuolaasti selittää minulle vuohien elämäntarinaa. Kumpikin oli ollut yksinäinen hylkiö, sillä vuohi on laumaeläin ja masentuu joutuessaan yksin, mutta täällä Eeva ja Barbara elivät suloisessa sopusoinnussa. Niistä tuli maitoakin.

Tämä depressiivisten elikoiden terapiakeskus, sulkasatoiset kanat ja kauhtuneet vuohetko olivat se syy, joiden vuoksi Usva ei voinut muuttaa kotoa?

Tyttö katsoi minua ällistyneenä.

”Tietysti. Eihän mumma pysty niitä hoitamaan. Jos minä en hoida, niin mihin ne joutuu? Henki pois vaan.”

Hillitsin itseni ja nyökytin. Sanoin ”ahaa”. Kanat vastasivat koo-ko-ko-koo ja vuohet duona njä-ä-ä-ää. Kukko tuijotti minua tuikeasti ja nosteli helttaansa riidanhaluisesti. Se epäili minua, ja syytä olikin.

Lähdimme kohti Seinäjokea. Ennen hautajaisia suhasimme Irmelin rouskuvalla Toyotalla joka päivä. Aamuisin taloon ilmestyi vastaanottokeskuksesta kolme pitkähameista mammaa. He kuskasivat äidin suihkuun ja pesivät kolmiäänisen kuorolaulun säestyksellä. He petasivat ja keittivät teetä. Koko ajan he pajattivat keskenään, nauroivat ja kyselivät äidiltä jotain, mitä kukaan ei käsittänyt, mutta se ei näyttänyt naisia haittaavan. Joskus Mr Ajokortti tuli heidän mukanaan ja tulkkasi.

”Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.”

Ensimmäisen retkemme teimme ruumisarkkuliikkeeseen. Kantapäillään keikkuva vatsakas, tummiin pukeutunut herra esitteli meille tammisia ja mäntypuisia arkkuja, petsattuja ja maalattuja, mutta Usva ilmoitti yksiselitteisesti, että paperimassa riittää, myös kukkalaite mahdollisimman yksinkertainen, kun kaikki kuitenkin poltetaan. Hätkähdin ajatusta, mutta tyttö sanoi, että äiti haluaisi näin. Ostimme siis myös uurnan tuhkaa varten.

”Ekologinen, sellainen joka maatuu”, Usva tilasi.

Niin kuin olisi useinkin ruumisarkkuja ostanut, Usva sopi hautausurakoitsijan kanssa vainajan noutamisesta kappelille siunaustilaisuutta varten.

Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.

Pääsimme lääkärin puheille, ja Usva sai todistuksen. Lääkäri selitti, että sisareni äkillisen kuoleman syy oli laajan aneurysman, aivovaltimon pullistuman, puhkeaminen. Niin kuin polkupyörän sisäkumissa saattaa olla heikompi kohta, joka antaa periksi, venähtää, pullistuu ja puhkeaa. Pullistuman syy taas oli rakenteellinen, siihen eivät vaikuttaneet elintavat eivätkä sairastetut sairaudet. Korkea verenpaine saattoi olla osasyy. Lääkäri katsoi minua silmälasiensa yli ja sanoi, että minunkin olisi hyvä tutkituttaa pääni. Joskus näitä tapauksia esiintyi lähisukulaisilla kuten sisaruksilla.

”Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki.”

”Epäilette siis, että minunkin polkupyörästäni puhkeaa kumi”, vastasin viileästi.

Lääkäri selitti auliisti, että pullistuma voitiin leikata ja siten vältyttiin puhkeamisvaaralta. Onnistumisprosentti oli vakuuttava. ”Polkupyörän sisäkumi”, ”tutkituttaa päänsä”. Miten lääketieteen ammattilainen saattoi päästää tuollaisia sammakoita suustaan. Päässäni ei ollut mitään vikaa. Sitä ei kukaan sahaisi auki. 

Usva sanoi haluavansa nähdä äitinsä ennen arkkuun laittamista, ja jalkojaan laahaava laitosapulainen lähti neuvomaan meille tietä sairaalan omituisten salakäytävien kautta.

”Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä.”

Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki. Usva seisoi toisella puolella, minä toisella. Hän katsoi äitiään ja minä sisartani. Usva koski äitinsä poskea. Hän ei itkenyt enkä minäkään.

Veimme lehteen kuolinilmoituksen. Siinä ilmoitettiin siunaus- ja muistotilaisuudet ja toivotettiin vainajan ystävät tervetulleiksi. Liiallista, mielestäni, mutta en sanonut mitään. 

Kävimme pankissa esittämässä kuolintodistuksen, mutta virkailija kertoi tiedon jo tulleen heille. Kuivamustekynäänsä naksutteleva ja ärsyttävästi nousevalla nuotilla puhuva pankkityttö lupasi, että voisimme maksaa hautajaisiin liittyvät ku-LUT vainajan tilil-TÄ, hautaustoimiston, hautakiven, muistotilaisuuden kulut, kuolinilmoituksen, tuhkauksen, jopa hautajaisvaatteet ja myöhemmin perunkirjoituk-SEN. 

Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä. ”Ahaa”, sanoin, ja sisäänrakennettu laskukoneeni alkoi raksuttaa. Pankkityttö tarjosi auliisti pankin juristipalvelun apua perunkirjoituksen laatimisessa. Hinta hipoi viittäsataa. 

Usva vilkaisi kännykkäänsä.

”Ei ehditä pizzalle”, hän totesi. ”Meillä on sosiaalissa aika kello 14.”

”Ahaa”, vastasin ja ajoimme sosiaaliin.

”Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen.”

Jos jotain osaan, niin olla uskottava. Osaan lobata. Esitin eläytyneesti rakastavaa, vastuullista tätiä, ja Usva näytteli tätiinsä kiintynyttä, tasapainoista teiniä. Sosiaalityöntekijä tunsi Irmelin ja puheli Usvan kanssa kuin vanha tuttu, jutteli kanoista, vuohista ja mummasta. Kuin sivumennen tämä Sosuli heitti kompakysymyksen, miten olimme aikoneet järjestää asumisen, kun minun kotipaikkani oli Helsinki. 

En mennyt lankaan, vaan silmää räpäyttämättä selitin, että aioin jakaa aikani Köyhäluoman ja Helsingin välille. Tekisin etätöitä ja lyhentäisin työaikaani. Pari, kolme päivää viikossa Usva ja mumma kyllä pärjäisivät kahdestaan, joskin äitini luonnollisesti tarvitsisi kotihoidon palveluja selviytyäkseen kotona asumisen haasteista. Korostin, että järjestelyhän oli toki väli- ja lyhytaikainen. Toki-sanan käyttö vahvistaa uskottavuutta. Runsaan puolen vuoden kuluttua Usva lopettaisi peruskoulun, minkä jälkeen toki tarkastelisimme tilanteen asettamia haasteita uudelleen ja päättäisimme, menisikö hän lukioon täällä vai pääkaupunkiseudulla. Äidin hoivatarpeen taso vaikuttaisi toki luonnollisesti valintoihimme. Kuulostin omiinkin korviini luterilaiselta pystykorvalta, mutta Usva iski minuun Musta Rudolf -mulkaisun ja muodosti huulillaan äänettömät sanat ”vitun lukio”, jolloin ymmärsin lisätä, että ammatilliset opinnot olivat toki optio myös.

”Toki näin”, huomautti Usva sarkastisesti.

”Ahaa”, sanoi Sosuli ja piirteli kukkasia lehtiöönsä.

Selvisimme hyvin. Sosiaalista tultaisiin vielä kotikäynnille ja Usvan sekä äidin kohtaloa puitaisiin moniammatillisessa työryhmässä, mutta tiesin, että ne olivat totisella naamalla ja sosiaalisanaston repliikein näyteltyä farssia. Totta kai täti huoltajana oli Köyhäluoman köyhälle kunnalle edullisin ratkaisu. Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen. Laskuri ynnäsi ja vähensi, että tuo täti nollaisi ne tuhannet.

Hautajaisvaatteetkin piti ostaa. Usvan kamppeet olivat kyllä kaikki mustia, usein pääkallo- tai paholaissomisteisia, mutta haalistuneita ja kuluneita kierrätyskeskuksen riepuja. Olisi kuvitellut, että nuori tyttö ilahtuu uusista vaatteista, mutta Usva suostui lopulta vain siihen, että hänelle ostettiin paikallisesta halpahallista mustat farkut ja ylisuuri musta huppari. Ilman pääkalloja ja demoneja.

Olin ottanut kaukonäköisesti mustan vaatekerran mukaani, mutta en saanutkaan enää kynähameen vetoketjua kiinni. Ne pullat, perunat ja pizzat. Terveelliseen ravintoon ei ollut tarmoa riittänyt. Olimme aina aivan poikki retkiltä tullessamme, söimme voileipää ja paistoimme kananmunia voissa.

Ostin siis samasta halpahallista stretch-hameen, jossa oli joustovyötärö. Onneksi liikkeessä ei ollut ketään tuttua. Joustovyötärö. 

Hautajaiset menivät niin kuin sellaiset menevät. Äidin tililtä rapisteltiin viimeiset eurot arkun, kukkien, kuljetuksen, ruumispaidan ja sukkien maksamiseksi. Olivat melko kalliit puuvillanilkkasukat.

Siunaustilaisuus oli asiallinen, onneksi. Äiti itki vuolaasti eturivissä, minä ja Usva istuimme molemmin puolin ja pysyimme asiallisina. Taaempana istui pari riviä vastaanottokeskuksen tummatukkia ja huivipäitä. Äitiä hoitaneet kolme mammaa istuivat päät yhdessä ja pyyhkivät silmiään.

Nuori naispappi vakuutti mielestäni perusteettomasti, että viimeisen tuomion jälkeen tapaisimme vielä rakkaan vainajan. Jos vaikka enkelimäiselle Irmelille luvattiinkin taivasosuutta, minusta oli katteeton lupaus, että kaltaiseni kirkosta eronnut jumalankieltäjä ja synnintekijä pääsisi lampaiden puolelle Irmeliä moikkaamaan. Pappi kuitenkin osasi sijoittaa puheeseensa oikeita seikkoja sisareni elämästä sekä kehua hänen ystävällisyyttään ja avuliaisuuttaan. Albinonin adagio soi, ja sisareni makasi valkoisessa pahvilaatikossa edessämme. Saattoväki nyyhkytti niin kuin heiltä edellytettiin, kuivaili silmiään ja veisasi vapisevalla äänellä. Lähdimme kappelista ja sisareni jäi sinne, laatikkoonsa. Tuntui epätodelliselta.

"Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin."

Muistotilaisuus oli omituinen. Vastaanottokeskuksessa oli yritetty parastaan, ja niinpä pöydässä oli vaikka mitä ja sikin sokin. Oli kakut, pikkuleivät ja pullakranssit, mutta lisäksi omituisia kolmionmallisia piirakoita, viininlehtikääryleitä, marinoituja tofukuutioita, pitkulaisia lihapullia, tahnoja ja hunajaa valuvia leivoksia. Hautajaisvieraat söivät pullaa ja tiikerikakkua, vastaanottokeskuksen väki omia piirakoitaan ja kääryleitään.

Vastaanottokeskuksen johtaja ilmoitti, että ”joo elikkä nyt on open maik”. Halukkaat saivat mikrofonin käteensä kertoakseen, että Irmeli oli ollut hyvä ihminen, jota kaikilla oli ikävä. Monet itkivät. Vähän teatraalista minusta.

Mr Ajokortti kyyditsi meidät kotiin. Meille oli pakattu mukaan piirakoita ja leipiä. Hautajaisten jälkeen ihminen on nälkäinen ja puhkiväsynyt. Niin se vain menee. Ajokortti jäi syömään kanssamme. Äiti pyyhki edelleen silmiään ja nyyhki, että niin riski ja riuska ihminen ja sitten vain äkkiä poissa.

”Irmeli oli minun elämä”, Ajokorttikin valitti.

Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin. Viaton kysymys, mutta Ajokortti pillastui. Hän nousi seisomaan ja repi paitaansa auki. Kaulassa riippui risti.

”Minä olen kristitty! Kristitty!” hän mesosi.

Kysyin, oliko hän kääntynyt äskettäin. Olin lukenut, että monet turvapaikanhakijat olivat niin tehneet edesauttaakseen statuksen saamista.

Ajokortin tumma iho alkoi punoittaa.

”Minä olen aina kristitty!” hän huusi. ”Siksi minä pakolainen. Isis tulee, tappaa kaikki kristityt. Qaraqosh!”

”Se on Salimin kotikaupunki”, Usva selvensi. ”Ne oli melkein kaikki oli katolisia siellä.”

Mistä minä saatoin tietää, että muslimit voivat olla myös katolisia?

”Irakissa kaksi miljoonaa kristitty, nyt ei ole. Tapettu kaikki. Paennut kaikki”, mies selitti ja mieleni teki sanoa ”ahaa”, mutta pidin suuni kiinni.

Ajokorttimies nosti kätensä silmieni eteen. Hän osoitti hopeasormustaan.

”Kihlasormus. Minä ja Irmeli tahto mennä naimisiin. Nyt Irmeli kuollut.”

Hän lysähti istumaan ja alkoi itkeä. 

Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani. Miten sisareni oli saattanut? Mies oli Irmeliä ainakin viisitoista vuotta nuorempi ja lisäksi Irmelin asiakas. Ihme, ettei hän ollut saanut potkuja vastaanottokeskuksesta. Keski-ikäisen lesken ei ollut tietenkään helppo löytää uutta kumppania. Mutta onhan nykyään tindereitä ja chatteja ja vaikka mitä. Usvaa ja äitiä tieto ei näyttänyt hetkahduttavan.

Olin poissa tolaltani. Kaivoin puhelimen laukustani ja aloin näprätä sitä. Olin asettanut puhelimen äänettömälle hautajaisten ajaksi ja huomasin, että Punahilkka & Susi olivat soittaneet minulle.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi.”

”Sori, minun on pakko ottaa tää”, sanoin ja pakenin vinttikamariini.

Susi vastasi puhelimeen ja ilmoitti, että minun olisi hyvä ilmaantua huomenna toimistolle. Heillä oli tarjous, josta en taatusti kieltäytyisi. Yritin kiskoa tietoja, mutta Susi ilmoitti vähäsanaisesti, ettei tällaisista jutuista keskusteltu puhelimessa, mutta tarjoukseen liittyi huomattava rahasumma.

Lupasin tulla. Soitin Stefanille. Hänellä oli minua ikävä. Sovimme tapaamisesta.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi. 

Menin alakertaan, josta Irmelin erikoinen kihlattu oli jo onneksi häipynyt. Usva oli laittautumassa navetalle.

”Lähden huomenaamulla Helsinkiin”, sanoin. ”En tiedä vielä, milloin palaan tai palaanko.”

Ärsytti ja samalla kutkutti, ettei Susi ollut kertonut minulle, mistä oli kysymys. Ehkä kiinalaiset olivat havainneet, että Saksa on kuitenkin jokseenkin suuri kansantalous ja että minun suhteillani olisi käyttöä. Ehkä Armossa oli ymmärretty, ettei hiekkalaatikkojoukkueen kanssa tehtäisi isoa bisnestä. Ehkä he aikoivat perustaa haarakonttorin. Joka tapauksessa, siellä tarvittiin nyt jämäkkää ja uskottavaa naisjohtajaa. Minua.

Jatkis päivittyy lauantaisin.

Tanssija Pian itsemurhayritys järkyttää koko M/S Fiestan miehistöä. Katrilla on edessään isoja päätöksiä.

Kaikki hälyttimet soivat komentosillalla. Tanssija Pian pelastuminen oli sekunneista kiinni. Ei riittänyt, että kaikki kriisitilanteita varten koulutetut miehistönjäsenet oli hälytetty paikalle, tarvittiin myös runsaasti onnea.

Tuulessa taipuilevista lipputangoista, kannella tuulen voimasta pyörivistä oluttölkeistä ja kannella vaivoin pystyssä pysyvien miehistön vaatteiden tempoilusta pystyi päättelemään tuulen yltyneen voimakkaammaksi.

”Tyttö lentää mereen, jos tuuli tarttuu häneen!” Mats huusi radiopuhelimeen.

Hän hoputti pelastustöihin saapunutta joukkoa, joka kamppaili yhä yltyvää tuulta vastaan. Muutama urhea oli jo lähtenyt nousemaan valomainosta kohti tikkaita pitkin.

”Kolmekymmentä metriä sekunnissa”, joku mutisi.

Huoli näkyi pelastustöitä johtavien miesten kasvoilla. Katri rukoili mielessään, että Pia jaksaisi sinnitellä siihen asti, että hänet saataisiin turvaan.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan.”

Katrin oli vaikea keksiä Pian epätoivoiselle tempulle muuta syytä kuin sen, että Pian korviin oli kantautunut, mitä alakansien hyteissä oli tapahtunut edellisristeilyn aikana. Ilmeisesti raiskaushuhut olivat totta. Pian poikaystävä, laivalla baarimikkona työskentelevä ja motoristijengin kannatusjoukkoihin kuuluva, Pete oli ollut jotenkin osallisena häpeällisessä tapahtumasarjassa.

Tai sitten Pian temppu oli yksi hengenvaarallisista Totuus tai tehtävä -pullonpyörityspelin tehtävistä, joista oli kuluneen syksyn aikana muodostunut todellinen vitsaus laivalla. Ainakin Tähti ja pääkallo -moottoripyöräkerhon partasuiset miehet olivat olleet laivassa, eikä heidän läsnäolonsa koskaan tiennyt hyvää.

Pian kohdalla jäljellä oli vain viimeinen tehtävä. Laivasta ulos saattaminen. Unenpöpperöinen tanssiryhmän vetäjä kuulosti järkyttyneeltä.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan, ja hetken päästä poistamme hänet alukselta Tukholman satamaan. M/S Fiestalla hän on turvallisuusriski. Pakkaa hänen tavaransa. Tavataan terminaalissa puolen tunnin kuluttua!” Katri lateli luuriin ja tuijotti Tukholman sataman maisemaa.

Myrskyn jälkeen ei ollut poutasää, vaan räkäsää. Sekin vielä.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli.

Katri kirjautui meiliohjelmaan. Sinulla pitää olla vahva todistusaineisto, luki Millan lähettämässä viestissä. Se oli viimeinen laatuaan ennen Millan synnytyslaitokselle lähtöä. Katri napsutteli sormiaan hermostuneena. Juuri silloin, kun hän olisi tarvinnut kipeästi lakikonsultaatiota, oli hetki, jolloin Milla synnyttämässä. Ja sitten vielä työtarjous Karibialta. Se tikitti meiliboksissa, Jay odotti vastausta. Hän saisi odottaa sitä vielä tovin.

Katri käveli hitaasti terminaalia kohti ja kuunteli matkustajien innostunutta puheenpulputusta. Matkustajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli hetki tapahtunut laivan yläkannella. Katri olisi antanut paljon siitä hyvästä, että olisi voinut olla yksi Tukholmaan suuntaavan naisporukan naisista, joiden ainut päänvaiva oli saada kaupunkipäivän rastit jetsulleen.

Laivan intendentti Timo Heinonen saattoi Piaa kohti laivapoliisien vastaanottotiskiä. Timo tervehti Katria jäykästi ja katsetta vältellen. Muisto edellispäivän mustasukkaisuuskohtauksesta välkkyi vielä kiusallisena mielessä, ja Katri ymmärsi miehen tahtovan hänestä eroon pian. Se ei ollut hyvä havainto.

”Muistutan, porttikielto laivayhtiömme kaikkiin laivoihin on ikuinen!” Timon ääni kumisi kolkossa tilassa.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli. Hän oli kalpea ja pahoinvoivan näköinen, niin kuin ei olisi tajunnut, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Katri oli niin surullinen ja huolissaan Pian puolesta, ettei tiennyt miten päin olla. Hänen katseensa harhaili kaikessa mahdollisessa alkaen verovapaan myymälän tarjousjulisteista tullin tiedotteisiin. Tullin ja poliisin yhteiskampanjajulisteessa luki suurin punaisin kirjaimin: Älä luota edes joulupukkiin. Ethän ota vastaan lahjoja tai nautintoaineita tuntemattomilta! Tietolaatikossa matkustajia kehotettiin soittamaan vihjepuhelu, mikäli heille oli tarjottu laivamatkan huumausaineita. Vähäpätöiseltäkin vaikuttava seikka voi olla merkittävä!

Hetken päästä Timo seisoi laivan turvallisuuspäällikkö Larsin työpöydän vieressä.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?”

”Haluan nähdä, miten tilanne kehittyi. Tahdon nähdä kaikki kameranauhoitteet portaista, jotka johtavat yläkannelle. Kun motoristijengin henkilöllisyydet ovat selvät, tahdon porttikiellon näille miehille!” Timo Heinonen lateli.

Katri olisi voinut halata miestä, ellei olisi aiheuttanut lähiotteella lisää hämmennystä muutenkin sekavaan tilanteeseen. Jos valvontanauhaotoksia käytiin läpi kuva kuvalta, olisi selvä asia, että samassa satsissa olisi kaikki ne nauhat, joissa Katrikin esiintyisi. Olisiko se hyvä vai huono asia, se ratkeaisi ihan pian. Sitä ennen hän tahtoisi nähdä nauhat.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?” Timo kysyi.

Kysymys oli suora ja siihen olisi ollut helppo vastata, kyllä tai ei, mutta kumpikaan vastaus ei ollut tässä tapauksessa vaihtoehto.

”Tiedän, että moottoripyöräjengi on kokoontunut laivassa ollessaan artistikongilla, ja että peli-illoissa on ollut mukana laivan henkilökuntaa. Olin itsekin kerran yhdessä illanvietossa”, Katri takerteli puheessaan.

”Pullonpyörityspeliä pelattiin niin kovin panoksin, että sitä olisi voinut kutsua venäläiseksi ruletiksi. Ilmeisesti peli oli osa heidän sisäisessä hierarkiassa etenemistä...” Katri soperteli ja ilme Timo Heinosen kasvoilla oli yhtäaikaisesti huolestunut ja tyrmistynyt.

”Sinäkin osallistuit tällaiseen?” Timo oli jo niin kiihtynyt että melkein huusi.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Sitten hän ilmoitti tahtovansa kuulla kaiken, mitä Katri tiesi moottoripyöräjengiläisten ja Tomin touhuista.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Katri sai hädin tuskin nyökätyksi myöntymisen merkiksi. Jos jokin oli varmaa, tästä tilaisuudesta hän ei selviäisi lirkuttelemalla.

Katri seurasi katseellaan laivasta poisajavaa autovirtaa. Tullipisteeseen oli vielä matkaa. Olisiko tämä se kerta, jolloin joku motoristijengin apureista kärähtäisi tullissa? Voisi olla, jos se olisi hänestä kiinni, Katri ajatteli ja tarttui puhelimeensa. Elämä on valintoja, piti osata valita oikein, sen hän tiesi ja naputteli julisteessa olevan puhelinnumeron ja jäi odottamaan jonkun vastaavan.

Seuraavaksi Katri kääntyi turvakameranauhoja editoivan Larsin puoleen, joka suoritti keskittynyt ilme kasvoillaan hänelle annettua tehtävää, eikä näyttänyt suoranaisesti ilahtuvan Katrin seurasta.

”Tahdon nähdä kaiken, mitä on kuvattu Tomin hyttikäytävällä”, Katri sanoi ja Lars esitti jyrkän vastalauseen.

”Nämä nauhat eivät ole viihdekäyttöä varten, ei niitä voi noin vaan katsella”, mies selitti ja Katri pidätti hengitystään.

Tähän hän ei ollut varautunut. Jos hän ei saisi hierontaillan materiaalia käsiinsä, hän olisi lirissä. Hetki sitten hän oli soittanut tullin vihjepuhelimeen ja kertonut kaiken minkä tiesi. Jotta suunnitelma toteutuisi täydellisesti, hänen olisi kyettävä todistamaan syyttömyytensä.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!”

Katri vilkaisi kelloaan. Parin tunnin kuluttua intendentin toimistossa Katrin olisi kerrottava kaikki, mitä tiesi. Tilanne oli hankala, mutta ei mahdoton. Hänen olisi vain laitettava keitokseen vähän lisämaustetta.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!” Katri nojautui lähemmäksi Larsia ja madalsi ääntään.

”Kyse on...Tomin toipumisesta. Lääkärit uskovat, jos hänen lähellään on tuttuja ääniä, hän tietää olevansa vielä hengissä, vaikka koomassa onkin. Ajattelin koostaa ääninauhan, sarjan keskusteluista meidän työkavereiden kanssa. Ehkä se auttaisi häntä toipumaan!” Katri valehteli niin, että korvia kuumotti.

Lars tuijotti häntä pölmistyneen näköisenä.

”Tuo nyt on hoopointa, mitä olen aikoihin kuullut!” mies puuskahti ja kieltäytyi jyrkästi ryhtymästä moiseen.

Katri maanitteli, mutta Lars pysyi tiukkana. Katri ei tiennyt mitä ajatella, joten hän soitti Millalle.

Luojan kiitos, juristiystävätär vastasi puhelimeensa. Milla selitti pitkät pätkät supistuksista ja niiden aikaväleistä, mistä Katri ei ymmärtänyt mitään. Katri tipautti mieltään polttavan tärkeän kysymyksen.

”Voiko syyllistyä rikokseen, jos ei ole tiennyt sellaista tekevänsä?” Katri tykitti lisäkysymyksiä, mutta Millasta ei hetkeen kuulunut muuta kuin ähinää.

”No, ainakin tuomio lievenee. Ensikertalainen voi päästä lievemmällä rangaistuksella ja ehdonalaisella tuomiolla...” Millan ääni kiristyi ja hetkeen luurista ei kuulunut muuta kuin huohotusta.

”Tosin minähän olen erikoistunut ihmisoikeuksiin, en huumausaineisiin, ja nyt joudun puolustamaan oikeuksiani saada KOVINTA KAMAA mitä tästä paikasta löytyy!” Millan ääni koveni ja kuulosti siltä, että vauva putkahtaisi maailmaan hetkellä millä hyvänsä.

Puhelun keskeytti päättäväisen kuuloinen herrasmies, joka ilmoitti vaimonsa oleman matkalla synnyttämään. Puheen taustalta kuului huutoa. Katria nauratti, ja hän sulki puhelimen ja sujautti sen virkapukunsa taskuun. Vain merimies voi kiroilla niin soinnukkaasti ja samalla aidosti!

Puhelin piippasi uudestaan. Viesti Vincentiltä. Oho, maailmankirjat olivat sekaisin, Vincentillä oli älypuhelin. Kuvaviesti aukesi heti. Se esitti vessassa bändihuppari päällä poseeraavaa levykauppiasta. Huppari löytyi. Kylppäriselfiet ovat kuulemma suurinta hottia, en tiedä miksi. Terveisin Urpo. Katria nauratti. Hän lähetti Vincentille runsaasti sydämiä. Sitten hän sulki silmänsä ja kelasi mielessään eri vaihtoehtoja. Niitä oli tasan yksi.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. ”

Katri palasi takaisin Larsin luo. Mies loi häneen kyllästyneen silmäyksen.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. Tällä hetkellä ainut, mikä mielessäni pyörii on lehtikuva, jossa hänen kasvonsa muistuttavat perunamuussia...” Katri nyyhkäisi ja pyyhkäisi kyyneleen poskelta.

Kyynel oli aito. Hän oli niin väsynyt, että olisi voinut parkua silkasta rasituksesta. Lars huokasi syvään ja taputti Katria kämmenselkään rauhoitellen.

”Tottahan toki, älä nyt itke”, hän mutisi ja ryhtyi etsimään oikeaa nauhaa.

Katri niiskautti ja silmäili Larsin käden alla olevaa muistilehtiötä. Siihen oli tarkasti luetteloitu Pian hyppäämistä edeltävien tuntien tapahtumat.

Lars tarkensi kuvaa. Nauhalla Tom tuki käsivarresta Katria, joka hoiperteli hoidon jälkeen hyttikäytävällä. Nauhalla Tomin suu kävi, mutta ääntä ei kuulunut. Sekunnit juoksivat kuvanauhan alareunassa. Tom ojensi Katrille käteen laivayhtiön logolla varustetun pienen muovipussin. Parin sekunnin kuluttua Katri antoi Tomin poskelle ison pusun. Tomin kasvoille levisi iso virne.

Lars seurasi nauhan tapahtumia otsa rypyssä.

”Ei mua naiset noin vaan pussaile”, hän tuhahti ja tarkensi kuvaa.

Ruutu muuttui hieman rakeiseksi, mutta siinä hän oli, pianisti Kaj. Ihan niin kuin Katri oli hämärästi muistanut, Kaj oli istunut käytävällä koko sen ajan, kun hän oli toikkaroinut hoidon jälkitiloissa hyttikäytävällä.

Katri istui paikoilleen jähmettyneenä, kykenemättä ajattelemaan tai edes hengittämään. Kaj oli nähnyt kaiken! Siksi Kaj oli ottanut etäisyyttä välittömästi ensi-iltabileiden jälkeen. Meno hyttikongilla oli vaarallista Kajlle eri syistä kuin muille. Kaj oli entinen narkomaani. Hänen oli välteltävä kaikkea sellaista, mikä voisi johtaa hänet takaisin vanhan riippuvuuden pariin. Siitä syystä hän tahtoi vaihtaa hyttiäkin, Tomin hytistä käytäville leviävät marihöyryt olivat hänelle liikaa. Voi, miksi en tajunnut heti! Katri manasi mielessään ja nousi seisomaan.

”Vai eivät ole naiset pussailleet, jo on ihme juttu! Nyt kyllä pussaa!” Katri sanoi ja tuikkasi hämmentyneen miehen poskelle perusteellisen suukkosarjan.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä.”

Kaj näytti siltä, että oli vasta herännyt, vaikka päivä oli jo pitkällä.

”Kun aikoinaan aloitin soittohommat laivoilla, täällä oli hyvä meininki. Rahaa tuli. Sain maksetuksi studiokamat ja loput meni mihin meni, näihin käsivarsiin...” Kaj sanoi hiljaisella äänellä.

Katri otti Kajta kädestä kiinni.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä”, Katri sanoi.

Kaj hymähti.

”Et voi suojella minua riippuvuudelta. Mun on selätettävä se itse joka päivä”, Kaj sanoi ja Katri nyökäytti päätään hiljaisena.

Hyvien ystävien keskustelu oli sellaista, hiljaisuus kertoi enemmän kuin sanat. Katri vilkaisi kelloa. Viisarit juoksivat entiseen tahtiin.

”Tiedän, että istuit käytävällä silloin, kun olin Tomin luona hoidossa. Näin kuvanauhalta hetki sitten, että sulla oli puhelin kädessä. Nauhoititko hyttikäytävän tapahtumia? Oliko sun tarkoitus käräyttää jätkät?” Katri kysyi ja Kaj nyökkäsi hitaasti.

”Oli, mutta sitten näin, että sä olit sekaantunut juttuun myös, ja jätin asian sikseen. Eikä entistä narkkaria olisi kuitenkaan uskottu”, Kaj mutisi ja otti puhelimen esiin.

Katri tuijotti litteää muovikapulaa jännittyneenä. Se, mitä puhelimeen oli tallennettu, voisi joko tuhota tai pelastaa hänet.

Kajn nauhoitteessa oli äänet. Ääninauhalla Tom antoi ohjeita tuliaispussin maihin kuljettamisesta ja siitä, ettei Katri saisi avata pussia.

”Pussissa on nuuskaa ja partavettä, perustuliaiskamaa!” Tom lateli naureskellen ja hoputti Katria kävelemään ripeämmin.

”Olen velkaa sulle loppuelämäni!” Katri sopotti liikuttuneena ja Kaj pudisti päätään.

”Ei, vaan mä sulle. Olet hyväksynyt mut juuri niin kuin olen, ne ihmiset on harvassa!” Kaj sanoi ja Katri olisi halunnut vielä itkeä tirauttaa lisää, mutta he olivat jo muutamia minuutteja myöhässä risteilyohjelmassa ilmoitetusta päivätanssien aloitusajasta.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta.

Katri kuulutti päivätanssien aloituslitaniat pikavauhtia ja sitten hän kiiruhti Kajlle lentosuukkoja heitellen ulos tanssiravintolasta. Aikaa Timo Heinosen tapaamiseen olisi vielä puoli tuntia. Nyt Katri tiesi, että hän voisi todistaa syyttömyytensä. Tunne oli niin vapauttava, että hän olisi voinut laulaa ja tanssia laivan kävelykadun halki, mutta tyytyi kipittämään niin nopeasti kohti komentosiltaa, kohti Matsia.

Hän oli päättänyt ottaa härkää sarvista. Hän kertoisi Matsille totuuden! Hänen riehakkaat ajatuksensa keskeytyvät hetkeksi. Viesti Millalta: Tyttö tuli! Jestas sentään, että hän on kaunis! Katri tuijotti vauvaansa kameraa kohti kohottavan tuoreen äidin kasvoja. Nyt hän tiesi miltä rakkaus näytti. Ja hän tiesi, mitä toivoisi itselleen seuraavaksi.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta. Hän kantaisi tekonsa seuraukset, mitä ne sitten olisivatkaan. Mutta jos kaikki menisi hyvin, hän vastaisi Karibia-kutsuun myöntävästi.

Caribian Princess oli sama alus, jolla Matskin tulisi työskentelemään. Ja pian he voisivat olla samalla laivalla töissä, Karibialla.

Katri käveli rauhallisin askelin päällystön käytävää pitkin kohti komentosillan ovea.

Tärkeintä kaikessa oli astua omaan elämään ja pysyä siellä, löytää suuntaansa ja matkata pelotta kohti tuntematonta, kaikkea sitä mikä pelotti. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Uusien seikkailujen suunnasta hän päättäisi itse.

Katri pyyhkäisi kättään virkapuvun takin liepeisiin ja painoi komentosillan ovisummeria.

Jatkis päättyy.