Tukholmalaisella kuntosalilla syttyy suhde, joka herättää supinoita ja spekulaatioita. Voiko Ruotsin tuleva kuningatar seurustella ihan tavallisen miehen kanssa?

Kruununprinsessa Victorian ei tarvitse odottaa pitkään tukholmalaisen Master Training -kuntosalin vastaanottotiskillä. Salin toinen omistaja Daniel Westling tulee tervehtimään uutta asiakastaan ystävällisesti. Hän on jo jonkin aikaa tiennyt olevansa jatkossa personal trainer, ja työpäivä jännittää häntä tänään tavallista enemmän. Aivan normaalia tämä ei ole kruununprinsessallekaan. Ajatus omasta valmentajasta on hänelle aivan uusi. 

Molempien jännitys alkaa kuitenkin hellittää heti. Victorian mutkattomuus vapauttaa Danielin, ja Danielin pikantti murre sulattaa Victorian.

Kun Daniel ja hänen yhtiökumppaninsa Benny Johansson kuulivat, että kruununprinsessa on tulossa heidän asiakkaakseen, se oli palaverin paikka koko henkilökunnan kanssa. Hienotunteisuus on ollut salille kunnia-asia aina, eikä siitä voisi tulevaisuudessa tinkiä tippaakaan. Mikään ei saa mennä pieleen, jotta Victoriasta saadaan tyytyväinen asiakas. On myös tärkeää, että media ei saa vihiä kuninkaallisista treenaajista. Mitä pidempään asia pysyy salassa, sitä enemmän se herättää luottamusta ja kunnioitusta kaikissa asiakkaissa. Koko henkilökunta on samaa mieltä.

Daniel on nähnyt etukäteen paljon vaivaa ja laatinut kruununprinsessalle ehdotuksen kokonaisvaltaisesta treeniohjelmasta, joka sisältää voimaharjoittelua, hapenottokykyä vahvistavaa treeniä ja ruokavalio-ohjeita. Nyt ohjelma käydään läpi yhdessä, ja Victoria aloittaa sen toteuttamisen omalla tunnollisella ja perusteellisella tavallaan.

Uudenlainen kuntoilutapa tuntuu kerta kerralta luontevammalta, ja Victoria voi tulla salille aikoina, jolloin siellä on mahdollisimman vähän muita. Aluksi Daniel huolehtii, että Victoria voi treenata sulkemisajan jälkeen kaikessa rauhassa.

Kummallakin on toistensa puhelinnumerot, jotta sovittuja treeniaikoja pystytään siirtämään tarvittaessa. Silloin tällöin Victoria joutuukin turvautumaan siirtoon, sillä hän elää nyt kiireistä työvaihetta. Hän matkustaa arkisin Uppsalaan opiskelemaan rauhan- ja konfliktintutkimusta. Kurssin 30 osanottajassa on 25 kansallisuuden edustajia, ja he jäävät usein luentojen jälkeen keskustelemaan ajankohtaisista teemoista.

Kuningatarkoulussa riittää niin paljon tekemistä, ettei Victoria ehdi huolestua uinuvasta rakkauselämästään. Pian hänellä on edessään myös kiinnostava työmatka Afrikkaan. Silloin treenaamiseenkin tulee väistämättä pidempi tauko.

Daniel Westlingille tilanne on vähintäänkin epätodellinen. Hän on muuttanut pari vuotta sitten Tukholmaan ja perustanut aivan äskettäin yrityksen. Hänen mielessään on tuskin edes vilahtanut, että hän saisi omalle salilleen asiakkaiksi maan kiinnostavimmat nuoret naiset, siskokset Victorian ja Madeleinen. 

Ystäväpiirissä Madeleine kehuu kaikille, että hän onnistui saamaan Victoriankin innostumaan kuntosalitreenistä. Hehän voivat joskus käydä salilla yhdessäkin.

VICTORIA JÄRJESTÄÄ AIKAA treenaamiseen säännöllisesti. Hän ottaa sen yhtä kunnianhimoisesti ja määrätietoisesti kuin ammatillisetkin haasteensa. Valmentaja ja valmennettava viettävät paljon aikaa kahdestaan treeneissä, ja vähitellen he avautuvat toisilleen muistakin asioista kuin kuntoilusta. Toiselle on helppo puhua, ja kumpikin osaa myös kuunnella.

Pikkuhiljaa molemmat huomaavat, että suhteessa on uusi sävy: ehkä kyseessä on vähän enemmänkin kuin ammatillinen asiakassuhde. Kumpikaan ei kuitenkaan uskalla ottaa ratkaisevaa askelta. Oraalla oleva ystävyys tuntuu arvokkaalta, ja pelko sen menettämisestä pidättelee.

Mutta lopulta Daniel tekee ratkaisevan siirron. Ja hän tekee sen Victorian avulla. 

Eräänä päivänä Daniel kysyy treenien jälkeen hienotunteisesti, mahtaisiko Victorialla olla lähipäivinä kuntoilun lisäksi muuta iltaohjelmaa vai löytyisikö aikaa esimerkiksi yhteiseen elokuvan katsomiseen tai kahvitteluun. Victoria vastaa myönteisesti – ja tajuaa saman tien, aiemmista kokemuksistaan viisastuneena, etteivät he voisi mennä treffeille noin vain. Mutta hän jos kuka tietää niksit ja juonet, joiden avulla se onnistuisi!

Paras tapa mennä elokuviin on hiippailla sinne pimeyden suojissa. Edellisen poikaystävänsä Daniel Collertin kanssa he tekivät niin. Daniel meni teatterisaliin normaalisti muun yleisön joukossa, ja Victoria hiipi hänen viereensä juuri ennen elokuvan alkua pimeässä. Yleensä istuttiin takarivillä. Sieltä pääsi hyvin myös lähtemään heti elokuvan päätyttyä.

Nyt samaa taktiikkaa voisi käyttää Daniel Westlingin kanssa. He puhuvat asian selväksi ja ovat valmiita suunnitelman toteuttamiseen.

Kumpikin odottaa yhteistä elokuvailtaa innoissaan ja hieman jännittyneenä. Ja kaikki menee hyvin. Kun elokuvan lopputekstit alkavat pyöriä, he hiipivät kaikessa hiljaisuudessa ulos salista. 

Sinä iltana Daniel saa Victorialta ensimmäisen halauksen. Samalla kumpikin miettii, onko suhde sittenkin tuomittu epäonnistumaan. Sitä ei koskaan hyväksyttäisi. Victoria käy mielessään läpi lähipiirinsä: äiti, isä ja ystävät eivät ymmärtäisi, jos hänen poikaystävänsä on aivan tavallinen mies.

SUHDE ALKAA kuitenkin syventyä. Victoria avautuu Danielille ja aistii tämän seurassa turvallisuutta ja rauhaa, jota ei ole kokenut koskaan aiemmin kenenkään miehen kanssa. Myös Danielin on helppo puhua Victorialle. Treenisuhdekin jatkuu, vaikka Victoria on alkanut käydä salilla yhä useammin yksin. Valmennettava on edistynyt, ohjelmaa on matkan varrella jo muokattu, ja valmentajan läsnäoloa tarvitaan treenatessa vain silloin tällöin.

He kuitenkin tapaavat yhä tiuhempaan, aina salaa. Heistä kehittyy taitavia suhteensa peittelijöitä. Yli puoleen vuoteen edes kummankaan lähimmät ystävät eivät saa tietää välien lämpenemisestä. Vain Victorian henkivartijat jakavat salaisuuden, ja heidän huulensa ovat sinetöidyt. Tosin Victoria haluaa pelata varman päälle ja tarkastelee vartijoiden työvuorolistaa joskus ennen treffien sopimista. Vaikka kaikki turvamiehet ovat luotettavia, osa on kruununprinsessalle erityisen läheisiä, ja hän järjestää treffinsä Danielin kanssa mieluiten heidän työvuoronsa aikana.

Tukholmassa pari tapaa useimmiten Danielin asunnolla Östermalmilla. On aivan selvää, että he eivät voisi marssia yhdessä Victorian kotiin silloin, kun muu perhe on kotosalla. Parin kuukauden tapailun jälkeen Daniel saa kuitenkin kerran kutsun Drottningholmin linnaan, kun Victoria on siellä yksin. Kuninkaallisen kodin pikaesittely hoidetaan kahden kesken.

Pian he huomaavat, että Danielin kotiseutu Ockelbo on ihanteellinen salainen pakopaikka. He matkustavat vapaa-aikanaan sinne mahdollisimman usein. Saman tien Danielin vanhemmat saavat ensimmäisten joukossa tietää suhteesta. Eva ja Olle Westling ovat eläkkeellä ja asuvat Danielin lapsuudenkodissa Smältvägenillä.

Toiseksi nuorten suosikkipaikaksi tulee Sandvikenin lähellä oleva Högbon ruukki.  Siellä on suuri ulkoilualue ja hotelli, jossa he viihtyvät useita viikonloppuja. Molemmat ovat aina olleet ulkoilmaihmisiä, ja pitkät yhteiset kävelylenkit ovat olleet heille tärkeitä suhteen alusta alkaen.

Pienen hotellin henkilökunta tottuu nopeasti kruununprinsessan ja Danielin vierailuihin. Pari aistii heti, että täältä suhde ei vuotaisi julkisuuteen. Itse asiassa he tuntevat olevansa turvassa aina, kun lähtevät pois Tukholmasta.

Mutta vähitellen salailu vaikeutuu. Onnea on yhä vaikeampi peitellä lähipiiriltä. Iltapäivälehtiin alkaa tulla vinkkipuheluita, ja toimittajat tarkistavat kuumeisesti vinkkien todenperäisyyttä. Niinpä Daniel tulee eräänä tavallisena työpäivänään yllätetyksi kadulla lippalakki päässään ja golfbägi olallaan. Hänelle ei ole tullut mieleenkään, että median edustaja lähestyisi häntä, saati kysyisi jotakin. Kun toimittaja esittelee kadulla itsensä, Daniel toteaa heti: ”Valitettavasti minulla ei ole mitään sanottavaa.” Toimittaja ei ehdi edes esittää kysymystään, kun Daniel jo istuu pienessä Alfa Romeossaan ja kaasuttaa tiehensä.

Seuraavan päivän lehden kiinnostavin otsikko kuuluu: Kuntosaliohjaaja Daniel, Victorian uusi poikaystävä.

Juuri lehden ilmestymispäivänä sattuu olemaan etukäteen ilmoitettu Victorian lehdistötilaisuus. Victorian on tarkoitus puhua siitä, että hän on lopettanut opintonsa Uppsalassa. Tilaisuuden pääasiaksi nousee suhdekohu. Kun häneltä kysytään päivän lööpistä, hän vastaa tyynesti:

”Se on yksityisasia. Mutta toki tunnen Danielin, hän on kiva tyyppi. Enempää en sano. Raja on vedettävä johonkin, ja minä en halua kommentoida yksityiselämääni.”

Kauniin hymyn jälkeen hän vetoaa vielä median edustajiin.

”Toivottavasti tätä myös kunnioitetaan. Olen itse asiassa aika väsynyt kaikkiin spekulaatioihin.”

Spekulaatioilla hän tarkoittaa muun muassa sitä, että hänet yhdistettiin juuri pari viikkoa aiemmin – taas kerran – Kreikan prinssi Nikolaokseen. Victoria osallistui Norjassa prinsessa Märtha Louisen ja Ari Behnin häihin, ja saksalaiset ja englantilaiset lehdet julistivat, että Victorialla ja Nikolaoksella on todella vakava suhde.

Kirjoittelu riipaisee Victoriaa, sillä hänen elämässään on nyt prinssiä paljon tärkeämpi ihminen.

VICTORIA YRITTÄÄ viestittää myös vanhemmilleen, että ilmassa on rakkautta. Sisar Madeleine on tiennyt ensimmäisten joukossa isonsiskon uudesta onnesta, ja hän kannustaa Victoriaa kertomaan asian suoraan äidille ja isälle.

Tähän saakka kuningaspari on kieltäytynyt järjestelmällisesti uskomasta, että suhteesta tulisi yhtään mitään. Hekin ovat lukeneet lehtien otsikot ja arvailut, mutta heidänkö kruununprinsessansa rakentaisi yhteisen elämän ihan tavallisen kuntosaliohjaajan kanssa! Vanhemmat ovat vakuuttuneita, että suhde menee pian ohi. Danielin keskiluokkaisen maalaistaustan yhdistäminen kuninkaallisiin kuvioihin on heidän mielestään mahdottomuus.

Se loukkaa Victoriaa. Siksi hän on tänään päättänyt tehdä oman kantansa selväksi perheen yhteisellä sunnuntaipäivällisellä. Itse asiassa hän on luvannut Danielillekin, että hän kertoo, ja sen lupauksen hän aikoo pitää.

Perhe kokoontuu joka sunnuntai syömään yhdessä, ja lasten tyttö- ja poikaystävät ovat tervetulleita mukaan. Tällä kertaa mukana on Madeleinen lisäksi Carl Philip tyttöystävänsä Emma Pernaldin kanssa.

Kun Victoria tulee ruokasaliin, Madde halaa häntä ja kuiskaa: ”Aiotko kertoa?”

Victoria nyökkää. ”On pakko. Alkaa olla naurettavaa valehdella. Puhuimme juuri Danielin kanssa puhelimessa, ja lupasin kertoa”, hän sanoo.

Victoria päättää odottaa ainakin päivällisen puoleenväliin. Kuningas Kaarle Kustaa syö hyvällä ruokahalulla ja skoolaa useita kertoja kuningattaren kanssa. Yhtäkkiä Victoria rykäisee. ”Olisi yksi asia, jonka haluaisin kertoa”, hän aloittaa ja yrittää kiinnittää vanhempiensa huomion.

Kuningas syö. Silvia katsoo ja hymyilee. Nyt tai ei koskaan, Victoria ajattelee. On pakko kertoa.

”Olen tavannut yhden ihmisen”, hän sanoo.

Kaikki jatkavat ruokailuaan.

”Niin, sanoin, että olen tavannut erään ihmisen. Hänen nimensä on Daniel.”

Kuningas hörppää viiniä.

”Olen tosi onnellinen ja uskon, että hän on oikea mies minulle.”

Kukaan ei sano mitään, ruokasalissa on täysi hiljaisuus. Kuningas ei edes katso tytärtään – hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut.

PARISKUNNAN ENSIMMÄISENÄ yhteisenä kesänä vuonna 2002 Victoria täyttää 25 vuotta. Vain kolme päivää ennen juhlaa hänen paras ystävättärensä Caroline Kreuger juhlii omia 25-vuotispäiviään. Sinne on kutsuttu myös Victoria Danielin kanssa. Danielia ei ole hyväksytty virallisesti Victorian rinnalle, mutta nyt hän saa kutsun, koska on myös Carolinen personal trainer. Juhla vietetään ravintola J:ssä Nacka Strandissa. Caroline on vuokrannut koko ravintolan, ja henkilökunnan on pitänyt allekirjoittaa salassapitosopimus. Kukaan ei saisi ottaa kuvia eikä hiiskua sanaakaan siitä, mitä juhlissa tapahtuu.

Tilaisuus alkaa iltaseitsemältä, teemana on Havaiji. Viimeisten vieraiden joukossa paikalle saapuvat Victoria ja Daniel. Daniel hiipii rakennukseen takakautta, Victoria tulee etuovesta ja pysähtyy tullessaan ravintolan ulkopuolella odottavien valokuvaajien luokse kuvattavaksi. Kun he sitten tapaavat eteisessä ja astuvat yhdessä ravintolasaliin, juhlaväki kohahtaa. Pari näyttäytyy nyt ensimmäistä kertaa yhdessä.

Danielilla on lyhythihainen teemaan sopiva kesäpaita ja kaulassa simpukkakoru. Victorian juhlalookin kruunaa hiuksiin aseteltu elävä orkidea. Victoria kuljeskelee luontevasti vieraiden joukossa ja esittelee seuralaisensa kaikille. Tuskin kukaan heistä on tavannut aiemmin Danielia, jolle tilanne on vaativa ja vaikeakin. Niin paljon uusia ihmisiä kerralla, ja kaikki tarkkailevat häntä tiiviisti koko illan.

Pari solahtaa hyvin juhlaväen joukkoon, ja kaikilla on hauskaa. Juhlat jatkuvat yöhön, jolloin dj alkaa soittaa 1980-luvun ruotsalaishittejä. Victoria on ensimmäisten joukossa tanssilattialla, Daniel istuu seurustelemassa muiden kanssa. Yhtäkkiä Victoria tulee hänen vierelleen ja tarttuu käteen. Hän vetää Danielin ylös ja tanssilattialle.

He tanssivat hyvin lähekkäin. Lauhassa pimenevässä kesäyössä juhlatilaa valaisevat vain kynttilät. Kesken tanssin Victoria suutelee Danielia. Kaikki noteeraavat sen: hän todella suutelee poikaystäväänsä, täysin avoimesti, ravintolasalin suurten maisemaikkunoiden edessä.

Se huomataan myös ikkunoiden toisella puolella. Liuta valokuvaajia on jäänyt salaa odottelemaan yöksi ulos, ja he ovat tarkkana. Kamerat räpsyvät.

Seuraavana päivänä kuningas näkee iltapäivälehden etusivulla suutelukuvan – eikä ilahdu. Otsikko on paljon puhuva: ”Kyssen”, suudelma. Tuo sama otsikko oli aikoinaan Kaarle Kustaan ja Silvian häistä kertovassa lehtijutussa. Tähän saakka kuningas on eri verukkeilla ummistanut silmänsä siltä, että tytär tapailee kuntosaliohjaajaansa. Nyt totuus on painettu koko kansan katseltavaksi. He suutelevat ja näyttävät tunteensa kaikille.

Ei epäilystäkään, etteivätkö he olisi tästä lähtien Ruotsin seuratuin pari.

SUUTELUKUVAN ILMESTYMISPÄIVÄNÄ Victorian on määrä matkustaa Sollidenin kesälinnaan omille 25-vuotissyntymäpäivilleen. Kun hän astuu tuona aamuna Tukholmassa lentokoneeseen, hän näkee heti, että monet matkustajat lukevat parhaillaan iltapäivälehdestä juttua hänen edellisillan juhlinnastaan. Victoria sujahtaa ikkunapaikalleen niin nopeasti kuin mahdollista. Lentokentältä hänet kuljetetaan suoraan Sollideniin.

Sinne on kutsuttu paljon lähipiiriä juhlimaan, ja myös kuninkaallisia vieraita kuten Norjan prinsessa Märtha Louise miehensä Ari Behnin kanssa. Märtha Louise kuului ensimmäisiin, jotka saivat tietää Victorian ja Danielin suhteesta.

Victoria on kutsunut myös Danielin, mutta tämä ei ole vielä tullut. Nyt Daniel näkisi ensimmäistä kertaa Sollidenin. Äiti ja isä eivät innostuneet ajatuksesta, mutta tytär on onnistunut viime vuosina rakentamaan täysin uuden itsetunnon ja pitää päänsä. Daniel tulisi hänen 25-vuotispäivilleen ja piste. Hän päättää sen itse, eivät äiti tai isä.

Päivää ennen juhlaa Daniel saapuu juhlapaikalle omalla autollaan. Hän on ajanut sinne Tukholmasta asti. 

Pari kuukautta sitten heistä tuli ensimmäisten lehtiotsikoiden myötä puolivirallinen pari. Kuninkaalla ja Silvialla ei ole kuitenkaan aavistustakaan, että itse asiassa he ovat tunteneet ja tapailleet paljon kauemmin. Se on vielä heidän yhteinen salaisuutensa.

Syntymäpäiviä vietetään kaksi päivää. Kuningas on tilannut yllätysohjelmaksi taikurin, ja ilta onnistuu hienosti. Daniel pysyttelee koko ajan hienotunteisesti taka-alalla. Kuningaspari on hänelle muodollisen kohtelias. He eivät näytä eleelläkään, mitä todella ajattelevat. He ovat edelleen vakuuttuneita siitä, että suhde menee ohi ennemmin tai myöhemmin. On täysin poissuljettu ajatus, että nuorilla olisi yhteinen tulevaisuus.

Se ei johdu Danielin persoonasta, eiväthän Kaarle Kustaa ja Silvia edes tunne häntä. Kyse on jostakin aivan muusta, ennen kaikkea taustasta ja yhteiskuntaluokasta. Kuinka ihmeessä aivan tavallisen ockelbolaisen perheen poika selviytyisi elämästä kuninkaallisissa salongeissa Victorian rinnalla? Kuningaspari ei kykene näkemään, että maalaispoika pystyisi solahtamaan viralliseen rooliin ja ryhtymään jonakin päivänä Ruotsin kuningattaren puolisoksi.

Nuoripari ei ole jutellut tähän mennessä paljon myöskään Victorian sisarusten kanssa. Enimmäkseen he ovat tehneet pitkiä kävelylenkkejä kaksin ja tutustuneet toisiinsa yhä paremmin. Samalla he ovat vakuuttuneet yhteisestä tulevaisuudestaan.

Kun kuningaspari lähtee pian Victorian juhlien jälkeen vuosittaiselle lomalleen Ranskan Rivieralle, Victoria ja Daniel jäävät viettämään kesää Ruotsiin. Daniel on innokas golfari, ja ennen kesää he ovat puhuneet, että Victoriankin pitäisi opetella lajia. Sollidenissa ollessaan Vickan ehti jo harjoitella golfin perusteita parin viikon ajan, ja nyt harjoittelu jatkuu Danielin kanssa. He käyvät myös Ockelbossa ja piipahtavat Danielin vanhempien idyllisessä kesäpaikassa Acktjärassa, jossa ovat Westlingien juuret. Siellä Danielin isänisä työskenteli metsätyöläisenä ja isänisänisä torpparina Nyt suvun mailla on Danielin isän hankkima vapaa-ajan asunto, pieni punainen torppa.

Perheen kesäparatiisi on hyvin suojaisessa paikassa, ja siitä tulee pian yksi Victoriankin lempipaikoista. Yleensä hän käy siellä Danielin kanssa kaksin, joskus Danielin vanhemmat tulevat mukaan. Nämä kannustavat nuoria käymään mahdollisimman usein niin siellä kuin Ockelbossakin.

YHTEISEN KESÄN JÄLKEEN molempien pitää palata todellisuuteen. Danielilla riittää haasteita oman yrityksen pyörittämisessä. Asiakkaita on tulvinut sen jälkeen, kun tieto suhteesta Victoriaan tuli julki. 

Victorialla on vielä paljon opeteltavaa hallitsijan tehtävissä, ja alkamassa on tiivis työsyksy Saksassa ja Ranskassa. Koko syksy ulkomailla tietää suhteelle rankkaa aikaa. Seurustelu on juuri edennyt vakavampaan vaiheeseen, ja Victorian työharjoittelujakso merkitsee pitkiä taukoja tapaamisiin. 

Kuninkaan ja Silvian mielestä on hienoa, että tytär lähtee vähäksi aikaa pois Ruotsista. Ehkä pieni ero saisi tyttären järkiinsä ja seurustelusuhde menisi ohi kuin itsestään. Tytär ei voisi olla enemmän eri mieltä.

Victorian työntäyteiseen syksyyn tulee mieleinen tauko, kun hän matkustaa eräänä marraskuun viikonloppuna Keski-Euroopasta salaa Tukholmaan läheisen ystävänsä Leonie Gillbergin häihin. Leonie menee naimisiin H & M:n perijän Karl-Johan Perssonin kanssa.

Kun Victoria saapuu kirkkoon, hänen rinnallaan on Daniel Westling. Kirkon ulkopuolella nähdään erityisen latautunut tilanne, kun ex-poikaystävä Daniel Collert saapuu samaan aikaan juhliin uuden rakkaansa Josefine Davidsonin kanssa. Collert tervehtii Westlingiä ystävällisesti ja halaa sitten Victoriaa. Kirkossa he istuvat kaukana toisistaan.

Ensimmäisen yhteisen joulunsa rakastavaiset sopivat viettävänsä erillään. Ei tulisi kuuloonkaan, että Daniel voisi osallistua kuningasperheen jouluun. Mutta kun muu perhe sitten pyhien jälkeen matkustaa Thaimaahan, Victoria haluaa jäädä Ruotsiin Danielin luokse.

Danielin elämä on sujunut viime aikoina paremmin kuin hyvin. Työkuviot ovat mallillaan, ja asuminenkin on mennyt uusiin puihin. Entinen asunto Östermalmilla osoittautui turvallisuuspoliisin painajaiseksi, vaikka sijainti hyvä olikin. Asunto oli pohjakerroksessa ja periaatteessa kuka tahansa olisi voinut päästä sinne sisälle. Uusi Östermalmin-asunto on kolmannessa kerroksessa, ja sinne tullaan kahden viikoittain vaihtuvan ovikoodin läpi. Ennen Danielin muuttoa turvallisuuspoliisi tarkistaa myös kaikkien talon asukkaiden taustat taatakseen Victorian turvallisuuden.

Kun Daniel on asunut uudessa kodissaan runsaan viikon, nuoret lähtevät iltakävelylle lähistölle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun he tutustuvat yhdessä ympäristöön. Sen he jo tietävät, että lähellä on pieni ruokakauppa. He ovat kävelleet jonkin matkaa Danielin kotitalon viereistä katua, kun Victoria tarttuu yhtäkkiä Danielin takinliepeeseen ja osoittaa vaivihkaa yhtä lähitaloista. Sen toisessa kerroksessa riippuvat vihreät markiisit, joissa lukee suurin kirjaimin: Se & Hör!

Nuoret vain seisovat ja tuijottavat ylöspäin. Yksi ruotsin suurimmista viikkolehdistä, juorulehti Se & Hör, on aivan naapurissa. Toimituksen ikkunoista näkee suoraan danielin talon portille. Toimituksessa on nyt illallakin väkeä. He näkevät ikkunasta kadulla seisovan nuorenparin ja sen, että Victoria vain pyörittää päätään ja nauraa. Tämänkin tosiasian kanssa olisi nyt sitten vain elettävä.

Keväällä 2003 suhde joutuu melkoiseen testiin. Muutamat Victorian lähipiirin henkilöt alkavat puhua Danielista todella ilkeästi. Selän takana haukutaan kaikkea häneen liittyvää, alkaen maalaistaustasta ja päätyen pukeutumistyyliin. Daniel saa pian monia haukkumanimiä.

Kun jutut alkavat kantautua Victorian korviin, hän pahoittaa mielensä perusteellisesti. Daniel on parasta, mitä hänelle on koskaan tapahtunut, mutta yhtäkkiä hän on tilanteessa, jossa hänen pitäisi saada asiasta vakuuttuneeksi paitsi vanhempansa myös koko Ruotsin kansa.

Tilanne tuntuu kestämättömältä. Victoria päättää pitää pahan olonsa piilossa Danielilta, jotta ei tuottaisi tälle lisäharmia. Daniel vaistoaa tilanteen hankaluuden ja yrittää pysytellä mahdollisimman paljon piilossa. Ne harvat kerrat kun hän tapaa median edustajia päättyvät siihen, että hän vetää auton oven ja ikkunan kiinni ja kaasuttaa tiehensä. Hän ei peittele, kuinka paljon hän inhoaa parrasvaloja.

Hovi ei tee elettäkään auttaakseen Danielia selviytymään median valokeilassa. Kuninkaasta se ei ole tarpeellista, koska suhde joka tapauksessa loppuisi.

Sekä Victorian että Danielin kevät täyttyy työstä. Kuningatarkoulussa on vuorossa Ruotsin elinkeinoelämään perehdyttävä harjoittelujakso. Victoria harjoittelee muun muassa Ericssonilla ja Electroluxilla ja tekee vaikutuksen yritysjohtajiin, jotka hehkuttavat, kuinka fantastinen kuningatar hänestä jonakin päivänä saadaan.

Victorian ja Danielin yhteinen turvapaikka on edelleen Ockelbossa, jonne he ajavat usein viikonlopuksi. Victoria ja Danielin Eva-äiti ovat löytäneet sellaisen sielunkumppanuuden, että pystyvät puhumaan kaikesta. Eva on ajoittain ainoa, jonka kanssa Victoria voi jakaa tuskaansa siitä, että kuningas ja kuningatar eivät suostu hyväksymään Danielia. Naiset tekevät kaksin pitkiä kävelylenkkejä ja juttelevat, ja ockelbolaiset tottuvat pian kuninkaalliseen vieraaseensa.

Eva myös innostaa Victorian laittamaan ruokaa. He saattavat viettää tuntikausia keittiössä laittamassa päivällistä kahdestaan. Evan tekemä kaalilaatikko on yksi Victorian lempiruuista.

VICTORIAN 26-vuotispäivät vietetään tuttuun tapaan Sollidenin kesälinnassa. Daniel on mukana mutta ei näyttäydy linnan ulkopuolella. Hän pysyttelee taka-alalla, kuten edelliskesänkin juhlissa. Kuningas ei hyväksy häntä vieläkään – päinvastoin. Vaikuttaa siltä, kuin hän vain odottaisi tietoa suhteen loppumisesta.

Victorialla on keinonsa: hän on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa määrätietoisen isänsä painostamisen. Keinot ovat niin tehokkaita, että kuningas alkaa vähitellen höllentää asettamiaan sääntöjä.

Yksi painostuskeino on se, että Victoria tulee Danielin kanssa kaikkiin perheen yhteisiin tilaisuuksiin sen enempää kyselemättä. Kuningasperheen traditioihin on kuulunut jo pitkään kesäinen käynti linnanraunioilla Borgholmin kaupungissa, jonka alueella Sollidenin kesäresidenssi sijaitsee. Tänä kesänä raunioilla on konsertti, johon perhe aikoo osallistua. Sinä iltana syödään ensin yhdessä, ja Daniel on mukana päivällispöydässä. Kuningas on harvinaisen hyvällä tuulella, ja ensimmäistä kertaa Daniel näyttää viihtyvän tässä seurassa. 

Kun perhe saapuu konserttipaikalle, mukana on myös Daniel. Konsertti kestää kaksi tuntia, kuningas istuu nuorenparin vieressä.  

Victoria on voittanut ensimmäisen erän tahtojen taistelussa. Hän ei aio antaa periksi. Isä ei kuitenkaan ole helppo vastus.

Elokuussa 2003 rakastunut Victoria käy hurmaamassa säteilyllään myös suomalaiset. Hän tekee vanhempiensa kanssa kolmisin virallisen valtiovierailun Suomeen ja käy Helsingin lisäksi Porvoossa, Haminassa ja Jyväskylässä. Kaikkialla on vastassa Ruotsin lippuja liehuttava yleisömeri.

Syyskuussa Daniel täyttää 30 vuotta. Pari vuotta aiemmin hän on tutustunut Alessandro Catenacciin, jonka ravintolaimperiumiin kuuluvat esimerkiksi Operakällaren, Café Opera ja Stallmästaregården. Alessandro on ehdottanut, että Daniel vuokraisi koko hotelli-ravintola Stallmästaregårdenin juhliaan varten. Niin hän tekeekin.

Hän kutsuu juhliin vanhoja ystäviään Ockelbosta sekä uusia, Victorian kautta saatuja ystäviä. Sana juhlista leviää, ja ravintolan ulkopuolella päivystää valokuvaajajoukko. Se saa kuitenkin odottaa turhaan. Daniel on ottanut opikseen vuoden 2002 suutelukuvasta ja teippauttanut kaikkiin ikkunoihin suojat. Kukaan ei näe ikkunoista sisälle. 

Victoria ja Daniel viettävät onnistuneiden juhlien jälkeisen yön Stallmästaregårdenin hääsviitissä. Kun he lähtevät sieltä seuraavana päivänä lounasaikaan, paikalla on yhä toimittajia ja kuvaajia. Danielilta kysytään, miten juhlat menivät. Hän kieltäytyy vastaamasta ja ryntää pois paikalta. 

KUNINGAS ANTAA YHÄ YMMÄRTÄÄ ystäviensä seurassa, että Daniel on väärä mies Victorialle. Ennen kaikkea hän arvostelee Danielin huonoa yleissivistystä, akateemisen koulutuksen puuttumista ja epätäydellistä englannin kielen taitoa. Taustalla on myös pelko Bernadotte-suvun heikentymisestä. 

Niin kuningas kuin moni muukin moittii Danielin sosiaalista kömpelyyttä. Se näkyy erityisesti suhteessa mediaan. Kun Daniel tapaa toimittajia tai valokuvaajia, hän näkee ainoaksi ulospääsyksi paikalta pakenemisen. 

Samaan aikaan Daniel on kuitenkin sukeltamassa maailmaan, joka on hänelle aivan uusi. Victoria on ainoa, joka tukee ja neuvoo häntä vaikeassa tilanteessa.

Eletään vuotta 2004. Kuninkaan kylmyys ja kaikki ikävät spekulaatiot syövät suhdetta. Kesällä parilla on ensimmäinen kriisinsä. Victoria rakastaa Danielia mutta tietää, että kaikki ovat häntä vastaan. Hän alkaa epäillä, pystyvätkö he koskaan ratkaisemaan joka puolelta vyöryviä ongelmia. Danielilla sen sijaan ei ole aikomustakaan luopua prinsessastaan.  Hänelle on selvää, että he selvittävät ongelmat ja esteet ja elävät yhdessä.

Kukaan ei tiedä, kuinka tämän kriisin yli mentiin: kuinka Daniel jaksoi, tai miten Victoria selviytyi tuosta ajasta.

Jos Victoria on määrätietoinen ja tunnollinen, ei Danielkaan ole itse asiassa koskaan epäonnistunut tavoitteissa, joita on asettanut. Kumpikin rakentaa nyt kuumeisesti tahollaan omaa uraansa. Daniel laajentaa liiketoimiaan ja avaa kaksi uutta kuntosalia. Victorialla on menossa koulutukseensa kuuluva sotilaalliseen toimintaan perehtyminen.

Victorian pettymys omiin vanhempiinsa vain syvenee, ja hän jää mielenosoituksellisesti pois esimerkiksi perinteiseltä perheen yhteiseltä uudenvuodenlomalta. Sen sijaan hän matkustaa Danielin kanssa Keski-Ruotsin tunturialueelle Taalainmaan Säleniin, jossa he saavat hiihtoseuraa Madeleinesta ja tämän poikaystävästä Jonas Bergströmistä.

Madde on ollut perheessä usein se, jonka ääni kuuluu ylimpänä, ja yleensä hän myös saa tahtonsa läpi. Hän on jo varhain asettunut Victorian ja Danielin puolelle ja nähnyt, miten lyhyessä ajassa Daniel on onnistunut muuttamaan Victorian. Hän tietää, että olisi katastrofi, jos tuo suhde päättyisi.

Pari joutuu kuitenkin yhä salaamaan suhdettaan pakon edessä. Silti kaikki tietävät, että he ovat pari – paitsi kuningas ja hänen etikettinsä. On vuosi 2005, ja he ovat olleet tiiviisti yhdessä jo kolme vuotta.

Kihlauksesta ei ole tietoakaan, puhumattakaan kuninkaan hyväksynnästä. Nuoripari haluaa kuitenkin osoittaa jotenkin rakkauttaan. He valmistuttavat hopeasepällä rannekorut, joihin on kaiverrettu kummankin nimi. Victoria teettää myös kaulakorun, jossa on kirjaimet V ja D sekä 11 pientä jalokiveä. Kun hän ripustaa sen kaulaansa, hän osoittaa rakkauttaan Danielille.

DANIEL ON SIIRTYNYT kuntosalillaan pääasiassa toimistotöihin, mutta hän on yhä muutamien kanta-asiakkaidensa personal trainer. Hän on ystävystynyt lyhyessä ajassa useiden asiakkainaan olevien elinkeinoelämän huippujohtajien kanssa. He ovat nähneet, kuinka yksin Daniel on jätetty selviytymään uudesta roolistaan. Hän ei ole saanut mitään apua hovista, mutta nyt nämä ystävät alkavat valmentaa häntä.

Lentoyhtiö SAS:n johtaja Mats Jansson ja Skandian johtaja Bernt Magnusson ryhtyvät Danielin mentoreiksi ja valmentajiksi, jotta tämä selviytyisi suuresta harppauksesta ruotsalaiseen kuningashuoneeseen. Alkaa Danielin epävirallinen prinssikoulu.

Victoria on helpottunut. Hänellä on taas ollut rajuja keskusteluja isänsä kanssa, ja muutamat niistä ovat päättyneet melkoiseen riitaan. Hän on väsynyt siihen, että poikaystävä ei voi olla mukana missään virallisissa tilaisuuksissa. Hän ei ollut tervetullut edes kuningatar Silvian 60-vuotispäiville! Victorian pitää käydä kiltisti yksin kaikissa muiden kuningashuoneiden häissä ja ristiäisissä.

Kruununprinsessan julkinen olemus ei kerro mitään niistä myrskyistä, joita linnan muurien sisällä velloo, mutta hän ottaa kahden kesken isänsä kanssa jatkuvasti esille aiheen Daniel. Vähitellen alkaa näyttää siltä, että kuningas pehmenee. Hän näkee, että on menettämässä pelin Victorialle. Kun kuningas lämpenee, se heijastuu heti Danieliin. Ulkopuolisetkin huomaavat, että sulhaskandidaatti alkaa vapautua.

Kesällä 2005 kuninkaankin on pakko myöntää, että Victoria voi hyvin ja on onnellinen, ja selitys on Daniel.  Silti kuningaspari empii, voisiko Daniel todella selviytyä julkisesta elämästä Victorian rinnalla. Hänestä tulisi jonakin päivänä Ruotsin kuningattaren puoliso, eikä se olisi yksinkertaista.

Paitsi että Daniel alkaa ensimmäistä kertaa tuntea kuuluvansa kuningasperheeseen ja saada ymmärrystä kuningasparilta, hänen liiketoimintansa mullistuu. Hän ja monivuotinen liikekumppani Benny Johansson lähtevät eri teille. He päätyvät siihen, että yhteisellä bisneksellä ei ole tulevaisuutta.

Daniel alkaa satsata omaan liiketoimintaansa. Kaikki haluavat olla hänen kumppaneitaan, ja kunnianhimoisimmatkin hankkeet tuntuisivat nyt onnistuvan. Hän avaa vuonna 2006 kuntokeskus Balance with Axan Tukholman Lästmakargatanille.

Daniel myös tekee kaikkensa vakuuttaakseen tulevan appiukkonsa ja muut ruotsalaiset. Lippalakit ja urheilupusakat vaihtuvat tyylikkäisiin pukuihin. Hän antaa ensimmäisen suuren haastattelunsa, ja hän antaa sen Dagens Industri -lehdelle, jota myös kuningas seuraa. Tosin Daniel asettaa ennen haastattelua kolme ehtoa: hänen on saatava tarkistaa teksti ennen sen julkaisemista, Victoriasta ei saa kysyä mitään eikä hänestä otettuja kuvia saa myydä eteenpäin.

Kun lehti ilmestyy ja kuningas lukee jutun, hän kommentoi: ”Olen todella vaikuttunut.”

Sanat ovat historialliset, sillä ne koskevat Danielia. Mies on onnistunut nousemaan tilanteen herraksi ja valloittamaan kuninkaankin sydämen. Nyt hän on jo pitkällä.

Kun kuningas täyttää 60 vuotta vappuaattona 2006, ei ole epäilystäkään, että myös Daniel on kutsuttujen joukossa. Se on suuri askel.

Victorialle se on selvä viesti: hän voi vihdoin ryhtyä suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta Danielinsa kanssa.

Jatkuu seuraavassa numerossa.

Mirjamin on aika selvittää suhteensa Stefanin kanssa ja päättää, miten hänen ja Jarkon käy.

Luin Wikipediaa, selasin Google mapsia, ja Salim piti minulle pikakurssia Irakin kulttuurista, tavoista ja politiikasta. Oletin, ettei herra Yang tietäisi siitä ainakaan enempää kuin minä. Salimin tehtävänä oli lisäksi hankkia mahdollisimman paljon faktoja rakennushankkeista. Loin nettisivut ja sähköpostiosoitteet.

Kirjoitin Usvalle poissaoloanomuksen kirottuun Wilmaan. Syyksi ilmoitin tutustumisen työelämään. Matkustimme hyvin varhaisella junalla Helsinkiin, sillä meillä ei ollut varaa yöpymisiin.

Viestintätoimisto Armo oli kokenut muodonmuutoksen. Fatboyt olivat kadonneet nurkasta, ja avaraan tilaan oli ilmestynyt sermejä, jotka jakoivat hallin työskentelykopeiksi. Seinät oli maalattu siistin siniharmaiksi.

Neukkari oli entisensä. Pulssi nousi, kun astuin neuvotteluun herra Yangin ja rouva Murtorannan kanssa. Tiimini osasi asiansa. Usva oli yrmeä ja vaitonainen, Salim tyyni ja viisas, minä terävä ja aikaansaava.

Saimme vihreää teetä ja pahoja inkiväärikeksejä.

Salim puhui Yangin kanssa englantia, jota kumpikaan ei hallinnut erityisen hyvin, ja Murtorannan kanssa myös ranskaa. Hän oli vakuuttava. Salim oli seikkaillut internetin ihmeellisessä maailmassa, puhunut puheluja omituisilla kielillä ja löytänyt paljon kauniita lukuja, jotka koskivat dollareita, euroja, rakennusneliöitä ja tuhottuja kaupunkeja. Hän osasi luvut ulkoa, mutta pyysi silloin tällöin Usvalta tarkennusta. Usva oli selaavinaan läppäriään ja vahvisti Salimin tiedon tai korjasi sitä hiukan. He olivat harjoitelleet kotona.

”Salim puhui Yangin kanssa englantia, jota kumpikaan ei hallinnut erityisen hyvin.”

Intentions International oli kiinnostunut, mutta katsoi, että ehdotuksemme meni kauas heidän toimialueeltaan Euroopasta. Ehdin jo pettyä, mutta herra Yang kertoi ottavansa yhteyttä sisaryritykseen, jolle Irakin jälleenrakennus sopisi paremmin.

Kättelimme ja kiittelimme.

Tiimini oli tyytyväinen. Lähdimme siihen kalliiseen ravintolaan, jossa minun piti tavata Stefan. Annoin Salimille kaksikymppisen ja käskin hänen ja Usvan käydä syömässä lounasta. Usva vaati toisen kaksikymppisen. Sovimme tapaavamme rautatieasemalla.

Siemailimme alkoholittomia mutta kalliin näköisiä drinkkejä, kun Stefan saapui.

Stefan oli hyvää vauhtia luisumassa alamäkeä. Aiemmin veitsenteräviksi leikatut viikset ja leukaparta olivat pörhöttyneet ja harittivat. Tukka oli liian pitkä – oliko sitä suorastaan saksittu omin käsin? Puvun tunsin hyvin, olin ostanut sen hänelle Lontoosta. Kyynärpäät olivat pullistuneet, kauluksen taitteet pehmentyneet. Puku oli ollut kovassa käytössä.

Esittelin Salimin ja Usvan pikaisesti Stefanille. Vaihdoimme poskisuudelmia. Salim lausui sovitusti useita ranskankielisiä lauseita, joihin vastasin ”oui, merci beaucoup”. Kuvitteelliset neuvottelukumppanini katosivat kadulle, pizzalle luultavasti.

Ryhdyimme lukemaan ruokalistaa ja vakuutin, että oli niin ihanaa nähdä Stefania pitkästä aikaa. Kyselin ylenpalttisen maireasti, miten hänellä meni, mitä taideprojekteja oli työn alla, millaiset olivat gallerianäkymät.

”Pieni pyöristyminen pukee sinun ikäistäsi naista.”

Tilasimme alkupaloiksi heinillä savustettua hauenmätiä kuivattujen mustikoiden ja saaristolaisleivän murujen kera. Pääruuaksi valitsimme glaseerattua sorsanrintaa, maustepippurikastiketta ja pihlajanmarja-perunaa. Juomaksi päädyimme ottamaan sommelierin suosittelemaa Dr. Pauly Bergweiler Riesling Sektiä koko aterian läpi. Jälkiruoaksi tarjoilijamme ehdotti tuoksusimake-kreemiä ja villiruusua, mutta päätimme tarkastella jälkiruokatilannetta vasta pääruuan nauttimisen jälkeen.

Koko satsi maksoi järkyttävästi, mutta siihen olin varautunut. Jotkut asiat elämässä nyt vain ovat hintansa arvoisia. Kuten ex-rakastajan nöyryyttäminen.

Stefan tökki haarukalla mustikankippanoita ja kertoi edistävänsä videoprojektejaan entistä keskittyneemmin ja harkitummin. Hän halusi tässä elämänvaiheessa ajatella projektiensa filosofisen ja yhteiskunnallisen sfäärin kunnolla ja laajasti ennen toteuttamista. Galleriakuvioita oli tähtäimessä, vain aikataulut vielä auki.

”Olet siis mennyt päivätöihin”, heitin arvauksen lonkalta. Heti osui ja upposi.

Stefan meni vaikean näköiseksi, meloi hauenmätiä ja selitti väliaikaisesti kokeilevansa media-alaa sisältäpäin. Hän oli havainnut tarvitsevansa ihan raakaa käsityötaitoa edistyäkseen taiteellisissa pyrkimyksissään. Siksi hän parhaillaan editoi myynninedistämismateriaaleja.

Hah! Hän oli siis leikkaajarottana jossain mainostoimistossa.

”Ajattele, meidän erostamme seurasi pelkkää hyvää.”

”Entä sinä”, Stefan hymyili viattomasti kuin inkvisiittori. ”Näytät tosi hyvältä. Pieni pyöristyminen pukee sinun ikäistäsi naista.”

Se oli törkeä lyönti vyön alle.

”Ihan kuule raakaa lihasta”, kehuin. ”Minulla on mielipuolisen sadistinen uusi traineri ja lihasmassaohjelma plus ruokavalio. Olen varmaan ollut liiankin innostunut. Siis ohjelmaan, en traineriin. Tai ehkä molempiin. Mutta ei puhuta minusta, olen niin ikävystyttävä. Entä sinä, oletko vaihtanut parturia? Olet jotenkin eri näköinen. Pörheä.”

Stefan pyyhkäisi nolona hiuksiaan ja kertoi halunneensa huolettomampaa, vähän boheemimpaa lookia. Työkuviot olivat helppo rasti. Kerroin, että minulla oli oma viestintätoimisto ja olin siirtynyt tekemään bisneksiä arabimaailman kanssa, koska serious money on siellä.

Kas, miten ankan maustepippurikastiketta takertuikin huuleeni. Pyyhkäisin sen kevyesti ruokaliinalla, niin että timanttieni välke pääsi häikäisemään ateriaseurani. Stefanin oli pakko kysyä, olinko kihloissa.

Hihittelin nolona ja sanoin, että näin oli päässyt käymään. Kihlattuni, lääketieteen tohtori, suhtautui hiukan varauksellisesti työmatkoihini ja tahtoi, että minulla on sormus sormessani, kun matkustan niin miehisessä ympäristössä kuin Irakissa ja Saudi-Arabiassa. Huomautin havainneeni itsekin, että sormus antoi tietyn signaalin ja rauhoitti tilanteen bisneksille. Kuiskasin, että en näköjään pääse eroon kohtalostani: kihlattuni oli nuorempi kuin minä.

”Entä sinä ja se sinun – mikä hän olikaan Aada, Ansa, Armi, joku aalla alkava kuitenkin?”

”Adelina”, Stefan ryki ja laski kämmenensä pöydälle. Hänellä oli kammottava hopeinen sormuksenmötikkä, sellainen, joita myydään muutamalla eurolla markkinoilla.

”Voi miten suloista”, henkäilin. ”Ajattele, meidän erostamme seurasi pelkkää hyvää.”

Stefan veti palan lihaa väärään kurkkuun, yski ankarasti ja joi vettä. Hän sai kyyneleet silmiinsä.

”Niin”, hän huokasi ja itki vähän lisää. ”Olen niin onnellinen. Tai siis me olemme onnellisia”, Adelina ja minä.

Kysyin riittävän vihjaavasti, oliko onneen jokin erityinen syy, kuten isyys.

”Me asutaan Aden kanssa siinä kahdenkymmenen neliön kämpässä ja ollaan onnellisia.”

Stefan pudisti päätään ja sanoi, että Adelina oli kovin nuori äidiksi. Hänen piti saada elää vielä huoletonta nuoruutta, matkustella, seikkailla ja kehittyä ammatillisesti, sitten vasta olisi lasten aika. Adelina priorisoi tällä hetkellä opiskelut.

Kysyin, missä Adalmiina opiskelikaan. Oliko hän Aalto-yliopiston kamerapuolella? Tekikö hän kandin vai maisteriohjelman lopputyötä? Stefan punehtui ja sai sanotuksi, että Adalmiinan opinnot ammattioppilaitoksessa olivat aivan loppusuoralla.

”Aah”, oivalsin ilahtuneena. ”Media-assistentti!”

Stefan vakuutti, että olisi mielellään tarinoinut kanssani pitempään, mutta hänellä oli ikävä kyllä tapaaminen, josta hän ei mitenkään voinut myöhästyä. Sitten hän teki viimeisen virheensä. Nykäisi rannettaan vilkaistakseen kelloaan – ikään kuin hänellä olisi muka ollut oikeasti jokin tapaaminen.

Aterian loppu oli lyhyt ja sujui kevyesti rupatellen. Ei tarvinnut enää miekkailla, ottelun tulos oli selvä. Kun Stefan oli lähdössä, hän halasi minua lujasti, työnsi vähän kauemmas itsestään ja katsoi. Hänellä oli tosiaan kyyneleet silmissään.

”Tiedätkö, minä olen oikeasti kauhean onnellinen”, hän melkein parahti. ”Me asutaan Aden kanssa siinä kahdenkymmenen neliön kämpässä ja ollaan onnellisia. Me ollaan kyllä kaupungin asuntojonossa, että jos jossain vaiheessa tilavampaan.”

Sitten Stefan palasi muottiinsa, kansi sulkeutui, hymy muuttui tehdyksi ja hän poskisuuteli minua molemmille poskille. Toivotimme toisillemme kaikkea hyvää ja oli kyllä tosi ihanaa nähdä sinua ja hei nyt sitten.

Minä istuin tuolilleni ja tilasin laskun. Olin aivan poikki.

”Äiti oli samanlainen kuin ennenkin, mikä on laskettava plussaksi.”

Pitkästä aikaa minulla oli syytä olla tyytyväinen. Sain yhteydenoton kiinalaisyritykseltä, joka oli kiinnostunut yhteistyöstä ja ehdotti neuvotteluja.

Minähän en jäisi Köyhäluomalle jonkun elähtäneen konitohtorin kainaloiseksi kanaksi. Ehei. Aika aikaansa kutakin. Bisnes kutsui ja minä vastaisin kutsuun steppaamalla piikkikoroillani kireän riverdancen. Pohdin tosin sitä mahdollisuutta, että avioituisin eläinlääkärini kanssa, houkuttelisin hänet asumaan taloomme ja vyöryttäisin Usvan ja äidin hänen vastuulleen, kun itse lähtisin valloittamaan maailmaa. Se ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto.

Ihme ja kumma, Salimin valitus hyväksyttiin ja hänen anomuksensa otettiin uudelleen käsittelyyn. Karkotukseen tuli toimenpidekielto.

Usva kävi koulua ja alkoi äksyillä ja olla nenäkäs normaalin teinin tapaan. Puoli vuotta äitinsä kuoleman jälkeen hän näytti siirtyneen pykälän eteenpäin, mykästä ahdistusmurjotuksesta kiukkuiluun. Se oli tervettä.

”Haluan, että minua rakastetaan. Jos ei rakasteta, niin olen mieluummin ilman ja yksin.”

Äiti oli samanlainen kuin ennenkin, mikä on laskettava plussaksi. Meillä ei edelleenkään ollut varaa ostaa hänelle virallisia hoivapalveluja, mutta kun Salim nyt asui meillä, hän auttoi äidin hoidossa, työnsi pyörätuolia ulkona ja piti seuraa.

Olin virkistynyt. Jaksoin nousta aamuisin ja toimin normaaliälyisen ihmisen lailla. Kihlaukseni Jarkko Mäen kanssa toimi molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Kun asiat näyttävät olevan hyvin, jokin sortuu. Tämä tapahtui aivan tavallisena keskiviikkona, runsas viikko Helsingin retkemme jälkeen, vieläpä keskellä päivää.

Jarkon farmari kääntyi pihaamme. Hän kertoi, että olisi asiaa. Hän halusi puhua kahden kesken. Ajoimme syrjemmälle. Jarkko pysäköi metsäautotielle ja päästi Retun riehumaan metsään. Hän alkoi nytkyttää sormusta irti sormestaan.

Kysyin, mikä oli vikana. Hän sanoi ymmärtäneensä, että minulla on liikeidea ja alkava bisnes, joka tulisi viemään minut kauas Pohjanmaalta. Työ oli minulle tärkeää. Työ tulisi aina olemaan minulle ykkösasia eikä kansainvälisiä kontakteja hoidettaisi Köyhäluomalta käsin.

”Hoidetaanpa”, kiljaisin. ”Nykyaikana on skype, chatti ja sähköposti. Suurin osa neuvotteluista hoidetaan virtuaalisesti. Köyhäluoma ei ole sen kauempana kuin Oulu ja miten paljon Oulusta käsin tehdään kansainvälistä bisnestä. Sitä paitsi, en ollut yksin. Minulla oli Salim, jonka voisin pistää matkustamaan pitkin ja poikin. Ei minun tarvinnut kaikkea tehdä.”

”When there is a will, there is a way”, ilmoitin aforistisesti.

”Jarkko pysäköi metsäautotielle ja päästi Retun riehumaan metsään.”

Jarkko mumisi, että näinhän asian voisi nähdä, mutta tilanne ei ollut niin yksinkertainen. Hän oli oivaltanut, että maailmamme olivat erilaiset. Hänen maailmansa oli konkretiaa. Verta, limaa, sontaa, sairaita eläimiä, rokotettavia eläimiä, madotuksia, sterilointeja. Minun maailmani oli virtuaalinen. Sanoja, numeroita, suunnitelmia, neuvotteluja. Missä tällaiset maailmat muka yhdistyisivät?

”Sängyssä”, vastasin kerkeästi ja vetosin siihen, että yhdyselämämme oli vilkasta ja pirtsakkaa.

”Pirtsakkaa?”, hän kysyi kulmakarvojaan kohottaen, johon lisäsin, että toki myös intohimoista ja hellää.

”Pelkällä seksillä ei pitkälle potkita”, hän summasi. ”Pohjimmainen ongelma on, että et välitä minusta. Olen sinulle ajankulua, rakastaja paremman puutteessa. Olen aina vaihtoehto bee, joka jää käteen, kun ei saa sitä minkä todella haluaa.”

Hän hyppyytti sormusta kämmenellään ja pisti sen taskuunsa.

”En halua olla se, jonka otat, ettet jää kokonaan ilman”, hän melkein nyyhkäisi. ”Haluan, että minua rakastetaan. Jos ei rakasteta, niin olen mieluummin ilman ja yksin.”

Ajoimme vaitonaisina takaisin. Jarkko jätti minut pihaan mutta ei tullut sisään. Hän kaasutti tiehensä. Horjuin tupaan, istuin penkille ja katselin sormustani. Itkeminen ei kuulu tapoihini, mutta märkää alkoi lirua nenänpieltäni pitkin kohti leukaa. Aloin selvästikin rakoilla.

Usva tuli punaposkisena sisään ja aikoi raportoida kilien voinnista ja terävästä älystä, kun hän huomasi minut ja tuli halaamaan.

”Mikä on, Mirjami”, hän kysyi myötätuntoisesti ilman ivaa.

Otin sormuksen sormestani ja panin sen pöydälle.

”Jarkko purki kihlauksen”, sanoin. ”Ihan aiheesta. Ansaitsin sen.”

”Se on minun syyni!”, parkaisi Usva. ”Anteeksi. Minä mähläsin sen. Se vain jotenkin lipsahti. Ei minun pitänyt kertoa. Se oli vahinko.”

”Mitä sinä kerroit?”, kysyin.

”Että sinulla on Helsingissä se Stefan. Se jonka kanssa jäit ravintolaan.”

Pyyhin nenäni hihaan, sieppasin auton avaimet ja lähdin.

Irmelin Toyota käynnistyi heti ensi yrittämällä. Ajoin Jarkon asunnolle keskustaan. Pelkäsin, että hän olisi eläinlääkärikäynnillä, mutta minulla oli onnea. Hän avasi oven, näytti hämmentyneeltä eikä ollenkaan ilahtuneelta, mutta tuuppasin hänet sisemmälle.

”Tiedän. En ole rakastettava ihminen. En ole lämmin ja inhimillinen niin kuin sinä. Silti minäkin haluan, että minua rakastetaan.”

”Minulla ei ole ketään toista”, sanoin. ”Usva on ymmärtänyt väärin. Minulla on ollut suhde Stefanin kanssa, mutta se oli… se oli… en minä osaa sanoa, mitä se oli. Molemminpuolista hyväksikäyttöä, käytännön järjestely, näyttämistä, näyttelemistä, teeskentelemistä. Ei ollenkaan sellaista, mitä meillä on, sinulla ja minulla.”

Jaa, ilmaisi Jarkko informatiivisesti.

Retu toi minulle limaisen puruluunsa ja pudotti lahjuksen syliini.

”Halusin tavata Stefanin, koska halusin ylpeillä hänelle”, tunnustin. ”Näyttää, että minulla on nyt jotain paljon parempaa, sinut. Kerroin hänelle, että olen lopultakin onnellinen. Hän oli muuten onnellinen myös, hänkin oli löytänyt jotain parempaa.”

Jarkko näytti vastahakoiselta.

”Kyllä, olet oikeassa”, sanoin. ”Meidän maailmamme ovat kaukana toisistaan, mutta se on juuri mielenkiintoista. Bisnes on kuitenkin vain bisnestä. Raha menee ja tulee, mutta oikea elämä on jotain muuta.”

”Minä välitän sinusta”, sanoin. ”Olet väärässä. Meikäläinen on kalsea narttu, joka ei osaa näyttää tunteita eikä puhua niistä. Tiedän. En ole rakastettava ihminen. En ole lämmin ja inhimillinen niin kuin sinä. Silti minäkin haluan, että minua rakastetaan. Eipä, en halua, että minua rakastetaan vaan että juuri sinä, Jarkko Mäki, rakastat minua.”

Olin ihan hengästynyt. Sydän hakkasi. Pelkäsin kauheasti, että Jarkko sanoisi jotain tylyä.

”Älähän lupaile liikoja, kyllä minä sinut tunnen”, Jarkko sanoi.

”Oletko sinä ihan viisas”, hän kysyi.

”En”, tunnustin. ”Lääkäri sanoi, että minun pitäisi tutkituttaa pääni, ettei se halkea ja sen aion tehdä ihan lähiaikoina. Haluan elää kauan, sinun kanssasi.”

Jarkko kaivoi sormuksen taskustaan ja katseli sitä.

”Että pitäisikö tämä pistää takaisin”, hän kysyi.

”Juu”, nyyhkäisin ja otin omani esille.

”Laitetaanpa sitten”, hän sanoi.

Pujotimme sormuksen sormeemme, kumpikin omaansa.

”Jos bisnes tulee sinun ja minun rakkauden väliin, niin ennemmin luovun siitä kuin sinusta”, vannoin.

”Älähän lupaile liikoja, kyllä minä sinut tunnen”, Jarkko sanoi.

Jatkis päättyy. Uusi Jatkis alkaa ensi lauantaina.

Mirjamilla on monta rautaa tulessa, äidin ja Usvan lisäksi hänelle olisi tyrkyllä useampikin mies. Usva tyrkyttää Salimia, Jarkko tunkee Mirjamin elämään ja Stefaninkin kanssa pitäisi hoitaa välit kuntoon.

Usva oli piilotellut ja ruokkinut Salimia navetan vintillä. Olin vihainen. Hän oli toiminut vastoin lakia ja olisi voinut aiheuttaa meille vaikeuksia. Usvan mielestä olimme velkaa Salimille, koska Irmeli oli rakastanut häntä ja hän Irmeliä. Irmeli oli ollut hyvä ihminen ja auttanut kaikkia.

Minä siis olin paha ihminen enkä auttanut ketään. Rakkauden voimallahan tämä maailma tosiaan pyöriikin. Hölmöt idealistit kylvävät tuhoa ja onnettomuutta ympärilleen.

En kuitenkaan soittanut poliisille paperittoman löytymisestä. Oli sentään joulu ja hyvää tahtoa tai ainakin jotain sinne päin.

Parrakkaaksi muuttunut Salim valitteli aiheuttamaansa harmia ja oli muutenkin surkea. Veimme hänet tupaan joulupöydän ääreen, mutta hän halusi ensimmäiseksi suihkuun. Vaihtovaatteet hänellä sentään oli.

”Usva yritti uudelleen järjestää avioliiton Salimin ja minun välille.”

Olin lähes kiitollinen, kun Jarkko alkoi järjestelmällisesti nyhtää tietoja Salimilta. Kyllä, tämä oli saanut kielteisen päätöksen. Hänen kertomuksensa kristittyjen vainosta Irakissa uskottiin, mutta tilanteen arvioitiin olevan jo rauhoittunut ja viranomaisten hallinnassa, joten Salimin henki ei ollut vaarassa. Salim itse oli eri mieltä.

Jarkko kysyi, oliko Salim tehnyt valituksen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaatinut toimenpidekieltoa.

Ei ollut. Ei osannut. Ei uskonut, että sillä olisi vaikutusta.

Usva yritti uudelleen järjestää avioliiton Salimin ja minun välille.

Jarkko ilmoitti kiireesti, että se leimattaisiin joka tapauksessa valeavioliitoksi. Päätöksestä piti valittaa nopeasti ja asiantuntevasti. Hän katsoi minua ja arveli, että olisin hyvä laatimaan sellaisen asiapaperin. Myönsin, että olisin. Kaikki katsoivat minua ikään kuin olisin luvannut jo. Taas minut oli painostettu johonkin järjettömään hankkeeseen.

Valituksen perusteet on esitettävä asiallisesti ja kiihkottomasti. Olimme tekemisissä viranomaisten kanssa, Jarkko painotti. Hengenvaara, kristillinen vakaumus, hyvä sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan – voisi mainita kihlauksen ja Irmelin äkillisen kuoleman, lämmin suhde Usvaan ja äitiin ansaitsi tulla muistetuksi.

”Entä työperäinen maahanmuutto”, Jarkko keksi ja kyseli Salimin koulutuksesta. Hän oli rakennusinsinööri. Sitäpä en ollutkaan tiennyt. Ilmeni, että Salim puhui arabian lisäksi kurdinkieltä, englantia, ranskaa ja auttavasti farsia.

”Puhuthan sinä myös suomea”, Jarkko muistutti. ”Kuusi kieltä, ei paha.”

”Minun suomi erittäin heikko”, Salim valitteli. ”Vaikka ollut täällä kaksi vuotta.”

”Eikö keitettäisi joulukaffeet”, äiti ehdotti.

”Kyllästyimme jouluruokiin, mutta söimme ne kuuliaisesti loppuun.”

Joulun ja uudenvuoden välinen viikko meni hissutellessa. Usva luovutti huoneensa Salimille ja kiskoi Irmelin entisen, minun nykyisen huoneen lattialle varapatjan.

En ollut aikoihin nukkunut kenenkään kanssa samassa huoneessa ja tilanne rassasi hermojani. Usvalla oli hyvät unenlahjat. Hän heittäytyi patjalle ja paf, alkoi puhista saman tien. Minä pyörin sängyssäni ja kuuntelin hänen rauhallista hengitystään.

Usva ja Salim hoitivat eläimiä ja olivat innoissaan kilien kehityksestä. Todella lahjakkaita elukoita. Laadin Salimin kanssa valitusta. Kapulakielessä olen mestari. Kyllästyimme jouluruokiin, mutta söimme ne kuuliaisesti loppuun.

”Seksiä olin saanut viimeksi alkusyksystä.”

Uutta vuotta juhlitaan kylässämme siten, että puolikasvuiset paukuttelevat rahaa taivaalle ja täysikasvuiset imevät sisäänsä viinaa tai veisaavat seuroissa. Salim ei uskaltanut näyttäytyä keskustassa mutta lupasi kyyditä Usvan katsomaan ilotulitusta ja notkumaan samanikäisten pölvästien kanssa.

Eläinlääkärimme poikkesi talossa ja kysyi, enkö lähtisi hänen seurakseen katsomaan ilotulitusta. Sanoin nähneeni niitä aivan riittävästi. Hän tarjoutui laittamaan illallista ja tarjoamaan kuplivaa. Takaisin pääsisin joko Salimin tai eläinlääkärin kyydissä.

Kyydit ovat maalaiselämän kirous. Jos ajat autolla, et voi juoda lasillistakaan, jos haluat juoda lasillisen, se edellyttää monimutkaisia järjestelyjä tai kallista taksia, jota ei uudenvuoden kaltaisena pyhänä edes saisi. Koska Salim oli äidin seurana, lähdin. Niin epätoivoinen olin.

Tilanne lipsahti hiukan hallinnasta, mutta seksiä olin saanut viimeksi alkusyksystä, se on lieventävä asianhaara. Huikean romanttinen ei tilanne liioin ollut. Riisuin sukkahousuja eläinlääkärin sängynlaidalla, mies rullasi sukkiaan samaisen huonekalun toisella laidalla ja eteiseen teljetty bokseri valitti kovaa kohtaloaan.

Ihan mukavaa ja tyydyttävää oli kyllä, mitä sitä kieltämään. Viisikymppinen mies on pehmeämpi ja kulahtaneempi kuin kolmekymppinen mutta myös lämpimämpi ja inhimillisempi. Ei tarvinnut vetää vatsaa sisään eikä miettiä, pitäisikö laitattaa silikonit rintoihin, kun kumppanillakin oli laskoksensa ja ravintovarantonsa. Oli rennompaa, ja silloin seksi sujuu.

Kotona ei yökyläilyni herättänyt huomiota, sillä muutkin olivat valvoneet pitkään. Se oli helpotus. Vuosiluku oli vaihtunut numeroa suuremmaksi.

Äiti täyttäisi tänä vuonna 46, Usva muisteli ja ilmeisesti laskutoimituksia tehtyään lisäsi iloisesti: Täti hei, sinähän täytät ensi vuonna viisikymmentä!

Nyt ei ole ensi vuosi enkä ole vielä lähelläkään viittäkymmentä, huomautin.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta piristyin. Ehkä siihen vaikutti tuhruisen syksyn päättyminen. Päivät pidentyivät, ja minä sain aikaiseksi muutakin kuin pitäisipitäisiä.

”Oli järjetöntä, että vastaanottokeskuksessa lojui työkykyisiä ihmisiä vailla mielekästä tekemistä.”

Tein Salimin valituksen valmiiksi ja lähetin sen kirjattuna kirjeenä. Rupesin tekemään kävelylenkkejä, en ehkä joka päivä, mutta usein, sillä Salim halusi kävellä pitkällisen piilottelunsa jälkeen ja pyysi minua seuraksi.

Ryhdyin miettimään, mitä halusin tehdä ja kyselin Salimilta, mitä hän aikoi tehdä siinä tapauksessa, että saisi jäädä Suomeen ja siinä tapauksessa, että hänet karkotettaisiin Irakiin.

Hän levitteli käsiään ja sanoi laiskistuneensa Suomessa. Täällä oli niin helppoa ja turvallista. Joka päivä tuli kuumaa vettä ja sähköä. Ketään ei siepattu eikä kidutettu, omaisilta ei vaadittu lunnaita. Ei tarvinnut maksaa lahjuksia. Poliisi ei hakannut.

Jos hän saisi jäädä, hän järjestäisi turvapaikanhakijoille työosuuskunnan. Oli järjetöntä, että vastaanottokeskuksessa lojui työkykyisiä ihmisiä vailla mielekästä tekemistä.

Salim oli navetanvintillä lojuessaan kirjannut Usvalta saatuun suttuiseen kouluvihkoon suunnitelmiaan: kotiapua vanhusten hoivaamiseen, kuljetusapua, rakennustöitä, siivousta, kesäisin puutarhatöitä ja maatalouden kausitöitä.

Entä jos hän joutuisi palaamaan? Se oli erittäin realistinen vaihtoehto, muistutin.

Salim kohautti olkapäitään. Hän oli ajatellut sitäkin.

Kotiseudulle hän ei voisi palata. Siellä hänet tunnettaisiin ja ennen pitkää listittäisiin. Pitäisi solahtaa suureen kaupunkiin, jossa voisi kadota miljoonien ihmisten joukkoon tuntemattomana. Rakennustöitä varmaan löytyisi.

Irakin jälleenrakentamiseen oli myönnetty miljardeja euroja ja dollareita. Tosin niistä suuri osa valuisi virkamiesten voitelemiseen, mutta riittäisi luultavasti oikeaankin kohteeseen.

Salimin kummallisilla kirjaimilla tekemissä suunnitelmissa oli ideaa. Päässäni alkoi rätistä. Jossain liikkui isosti rahaa. Rakennusprojekteja. Kansainvälisiä. Tarvittiin osaamista, organisoimista, yhteyksiä. Kenellä niitä oli, kuka niitä tarvitsi?

”Kuulin heti koston suloisuuden Hannelen äänessä. Viestintätoimisto Armoa ei enää ollut.”

Kun pyörin littanalla superlonpatjallani ja Irmelin unisieppari oli jälleen kerran siepannut uneni, aivoissani rätisevät ideanpalaset löysivät toisensa ja virta alkoi kulkea. Bisnes. Raha. Lobbaus. Kiinalaiset.

Muistin näkemäni televisiodokumentin kiinalaisten sijoituksista Afrikkaan. Mikseivät kiinalaiset tekisi bisnestä myös arabien kanssa? Miten herra Yang saataisiin kiinnostumaan? Tarkemmin ilmaisten, millä keinoin lobbarintaitoni onnistuisivat suuntaamaan herra Yangin rahanahneen bisnessilmän kohti Irakia?

Seuraavana päivänä vedin pari kertaa syvään henkeä ja näpäytin yhteystietoja Galjun kohdalta. Galjun puhelimeen ei juuri nyt saatu yhteyttä. Soitin Geelille, mutta kas, hänenkään puhelimeensa ei juuri nyt saatu yhteyttä. Pojat olivat ehkä hiukan venähtäneellä uudenvuoden matkalla.

Soitin Hannelelle ja kysyin kuulumiset. Hannele sanoi kiitos hyvää, kirjanpitotoimisto oli lähtenyt liikkeelle pienesti mutta kuitenkin. Muitta mutkitta tiedustelin uusimpia juoruja Viestintätoimisto Armosta.

Kuulin heti koston suloisuuden Hannelen äänessä. Viestintätoimisto Armoa ei enää ollut. Geeli ja Galju oli vähemmistöosakkaina ostettu ulos. Huonolla hinnalla, Hannele iloitsi. Toimiston nimi oli nyt Intentions International, ja siellä oli entisestä ketjusta töissä enää Rastapää.

Tähdet säteilivät minulle suotuisasti. Rastapään kanssa olin tullut toimeen jos en hyvin, niin vain vähäisen vihamielisesti, suunnilleen ärtymysmielisesti.

Soitin Rastafarille, joka säikähti suunnattomasti ääneni kuullessaan. Rauhoittelin häntä kertomalla, että olin kuullut toimiston kehittyneen jättiharppauksin kansainväliseen suuntaan ja että Armo oli kuulemma täysin luonut nahkansa. Rastapää änkytti, että money talks, bullshit walks.

Löin lipevyysvaihteen silmään ja kerroin aina tienneeni, että Rastan kaltaiselle multitalentille löytyisi sija bisnesmaailmasta oli tilanne sitten uphill tai downhill. Hän kaltaisiaan osaajia ei paljon ollut. Toivoin, se näkyi myös hänen palkassaan.

”Pain léger? Oui, mon petit, ostamme ryloota säänk kappaletta. Bökyy elegaant.”

Päästyäni näin vilauttamaan käsitettä ”raha”, jatkoin kertomalla, että minulla oli nykyään oma viestintätoimisto, joka toimi siellä missä rahaa teki pesää ja lisääntyi eli arabimaailmassa. Minulla oli ehdotus, joka voisi hyvinkin kiinnostaa Intentions Internationalin toimivaa johtoa. Kysyin Rastalta, keneen minun kannattaisi ottaa yhteyttä.

Rasta mumisi mutta onnistui sylkäisemään suustaan sanan Yang itse tai projektijohtaja Murtoranta. Sain puhelinnumerot. Projektijohtaja Murtoranta oli nainen ja nopea. Muutamassa minuutissa minä ja tiimini olimme sopineet tapaamisen.

Nyt piti vain kehitellä se tiimi.

Otin Usvan ja Salimin puhutteluun ja selitin heidän roolinsa. Salimin lähetin Seinäjoelle syyrialaiseen parturiin ja pukua vuokraamaan. Korostin puvun istuvuutta. Käskin hänen ostaa kalliit kengät ja kävellä niillä loskassa, etteivät ne näyttäisi uusilta. Komensin Salimin puhumaan ranskaa.

Mitä, nytkö, sinulleko? hän ihmetteli.

Anna tulla, mitä vain, kehotin.

Salim puhui ranskaa. Hämmästyttävää, miten ranska kuulostaa tyylikkäältä, vaikka henkilö vain kysyisi, ostammeko sämpylöitä vai hiivaleivän. Rouleau? Pain léger? Oui, mon petit, ostamme ryloota säänk kappaletta. Bökyy elegaant.

Sanoin, että hänen piti puhua pelkästään ranskaa tapaamisessamme, arabiaa ja farsia voisi tarvittaessa käyttää myös. Salim kysyi, osasinko minä ranskaa. Enpä osannut. Siinä meni hyvä taisteluase. Meidän olisi pakko puhua keskenämme suomea tai englantia.

”Englantia”, painotin. ”Et missään nimessä saa paljastaa, että olet turvapaikanhakija. Olet irakilainen insinööri ja minun leivissäni. Olet työskennellyt paitsi Irakissa, myös Euroopassa ja Saudi-Arabiassa. Olet tiimini asiantuntija isolla aalla. Tiedät kaiken. Jos et tiedä, täytät aukot valheilla.”

Salim nyökkäsi. Totuuden jälkeinen aika ja vaihtoehtoiset faktat olivat tulleet tutuiksi vastaanottokeskuksessa.

Mikä minä sitten olen? Usva halusi tietää.

”Viesti on, että kaiken taiteellisen hörhötyksen takana on impi, joka on valmis tarvittaessa potkaisemaan kipeästi.”

Sinä olet tiimin taiteellinen osuus. Minun henkilökohtainen assistenttini, opastin. Otat läppärin mukaan ja olet tekevinäsi muistiinpanoja. Olet vähäpuheinen. Nyökkäät tai pudistat päätäsi. Jos puhut, puhut minulle. Kunnioittavasti.

Usva vänkäsi, ettei aikonut pukeutua kynähameeseen.

Sanoin ettei tarvinnut. Casual pukeutuminen sopi nuorelle ja säännöistä piittaamattomalle nerolle. Usva ilahtui neron nimityksestä, mutta muistutin, että imago on kuitenkin vain imago.

Käskin hänen etsiä hautajaisvaatteensa ja lähetin hänetkin kampaajalle, hiusten kotivärjäys paljasti liikaa. Paljon sormuksia, stailasin. Isot korvikset. Painavat monot. Mustaa kynsilakkaa ja huulipunaa, vahvat rajaukset silmiin.

Kengät ovat oleellisen tärkeät, painotin. Salimille käytetyn näköiset, kalliit nahkakengät. Ne osoittavat, että hän asiantuntijuuden lisäksi hänessä on tyyliä. Usvalle metallivahvisteiset maihinnousukengät.

Viesti on, että kaiken taiteellisen hörhötyksen takana on impi, joka on valmis tarvittaessa potkaisemaan kipeästi. Minulle piikkikorot, jotka antavat kymmenen senttiä pituutta lisää ja mielikuvan tikareista.

Tiimini alkoi olla koossa.

Jarkko sen sijaan hermostui, kun luonnostelin tulevaisuuden näkymiäni lemmensession jälkeen. Hän tuntui olettavan, että kun olimme päätyneet sänkyyn yhden kerran, päätyisimme sinne toisen ja kolmannenkin kerran, itse asiassa aina, kun tapaisimme. Näin olikin käynyt, sillä rakastajatarjonta Köyhäluomalla oli köyhää.

Elukkatohtorini epäili, mahdoinko hinkua pois meidän idylliseltä, onnelliselta Köyhäluomaltamme, etten vallan suunnitellut karkaavani syntiseen kaupunkiin. Kysyin, miksi se häntä askarrutti, mutta ei olisi pitänyt kysyä. Nokkelan one-linerin sijaan sain tunnustuksen suoraan sydämestä.

Hän säikäytti minut. Jarkko väitti rakastavansa minua. Hän halusi olla kanssani aina ja ikuisesti. Hän ei halunnut minua omakseen, koska ymmärsi, että kaltaistani vapaata sielua ei voinut kahlita, mutta hän toivoi, että tunsin jotain samankaltaista häntä kohtaan ja haluaisin liittää kohtaloni yhteen hänen kanssaan.

”En kaivannut avioliittoa enkä avoliittoakaan, heti tuli mieleen niksipirkka, kanta-asiakaskortti ja lauantaisauna.”

Liittää kohtaloni yhteen! Mikä klisee! Mikä miehiä vaivaa? Kuvitteliko hän tosissaan, että halusin konitohtorin rouvaksi Pohjanmaalle?

Tokenin yllätyshyökkäyksestä nopeasti. En raaskinut romuttaa hänen haaveitaan. Hän oli mukava mies, ja seksikin oli yllättävän hyvää. Sitä paitsi tarvitsin häntä. On hyvä olla olemassa suunnitelma b, jos a-vaihtoehto sattuisi pettämään. Vakuutin, etten aikonut hylätä häntä. Suunnitelmani olivat vasta unelmien asteella, tuskin ne toteutuisivat.

Mitä sanoisit kihloista? kysyin.

Hän sanoi ajatelleensa avoliittoa. Että muuttaisin tavarani hänen luokseen ja olisin täällä aina kun hän palaisi hoitelemasta sikojen rokotuksia. Hän varmaan näki minut Retun kaltaisena häntäänsä huiskuttavana ääliönä, joka juoksisi riemusta ympyrää isäntänsä nähdessään ja nuolisi hänen naamansa.

Ilmoitin, ettei meidän pitänyt kiirehtiä. En kaivannut avioliittoa enkä avoliittoakaan, heti tuli mieleen niksipirkka, kanta-asiakaskortti ja lauantaisauna. Kihlautumisessa olisi tyyliä. Se sopisi kaltaisillemme keski-ikäisille ihmisille. Sormus kertoisi, että olimme vakavasti sitoutuneet toisiimme eikä ihmisten tarvitsisi arvailla suhteemme laatua, mutta välttäisimme toisaalta byrokraattiset kuviot.

Kun kyllästyisimme toisiimme tai siis minä kyllästyisin Jarkkoon, ottaisimme sormuksen pois nimettömästä ja sillä hyvä. Kätevää ja nopeaa. En tosin lanseerannut ratkaisun vaivattomuutta tulevalle kihlatulleni.

”Halusin sormuksen sormeeni ennen kuin lähtisin Helsingin houkutuksiin.”

Jarkko sanoi miettivänsä asiaa. Hän mietti myös, olimmeko enää keski-ikäisiä vai jo senioreja. Nelikymppinen on keski-ikäinen, viisikymppinen seniori, valistin ja hän naurahti, että hänellä oli vielä viisi vuotta armonaikaa.

Se mokoma oli minua nuorempi.

Ilmeisesti hän oli miettinyt kihloja unissaan, sillä heti aamukahvia keittäessään hän sanoi, että kihlautuminen oli hyvä ajatus. Voisimme järjestää juhlan sukulaisille ja ystäville. Sanoin, etten kaivannut juhlia, mutta minusta olisi ihanaa olla hänen kanssaan kihloissa vaikka jo tänään. Oltaisiin kerrankin villejä ja spontaaneja. Juhlat voisimme järjestää myöhemmin, keväällä kun olisi valoisaa ja kaunista.

Halusin sormuksen sormeeni ennen kuin lähtisin Helsingin houkutuksiin.

Niinpä ajoimme Seinäjoelle, menimme kultasepänliikkeeseen ja valitsimme sormukset. Halusin valkokultaa ja timantteja, Jarkon sormus oli valkokultaa ilman timantteja. Jätimme sormukset kaiverrettaviksi. Menimme lounaalle, jolla hihittelimme ja suukottelimme kuin teinit. Kävimme ostamassa konditoriasta kihlakakun ja kukkakaupasta tulppaaneja. Jarkko maksoi kaiken. Haimme kihlasormuksemme.

Kotona vilkuttelimme sormuksiamme, joimme kihlajaiskahvit ja söimme kakkua. Usva ja Salim onnittelivat hämmentyneinä, mutta vakaasti uskoen, että tulisimme onnellisiksi, nyt kun kypsällä iällä olimme löytäneet rakkauden.

”Ex-rakastajan alennustilan katseleminen on kieltämättä nautinnoista hekumallisimpia.”

Äiti pyyhki silmiään ja sanoi olevansa tyytyväinen, kun vihdoin olin vakiintunut ja löytänyt niin mukavan poijan ja aiva krannista. Hänen mielestään sormukset osoittivat, etten ollut mihinkään tyhjätaskuun pohjaksunut. Äiti uskoi, että nyt jäisin kotiseudulle ja eläisin onnellisena elämäni loppuun saakka tai ainakin hänen elämänsä loppupisteeseen.

Kihlajaiset loppuivat tylysti sulhasen joutuessa pelastamaan puhistuksiin joutunutta nautaeläintä. Hän kertoi jutun naispuolisesta kollegastaan, jonka kihlasormus oli kirjaimellisesti joutunut hevon perseeseen ja lupasi olla varovaisempi.

Illalla pyörittelin sormusta sormessani. Siinä oli riittävän muhkea timantti, jota pienet timantit ympäröivät. Minua hykerrytti. Olin soittanut Stefanille ja sanonut haluavani tavata kuin ystävät. Meillähän oli niin paljon kauniita muistoja toisistamme.

Kutsuin Stefanin huippukalliiseen ravintolaan ja arvasin oikein: hän ei pystynyt vastustamaan kiusausta päästä näyttäytymään sellaisessa paikassa. Olimme siis sopineet pikku rendez-vousin vanhojen aikojen muistoksi. Miten somaa.

Halusin nähdä sen pikku porsaan omahyväisen naaman, kun välkyttelisin sormustani hänen kärsänsä edessä ja kertoisin bisnesnäkymistäni. Halusin niin tietää, missä jamassa ja köyhyydessä se wannabe-taidemaakari rämpi pikku Adalmiinansa kanssa.

Stefanin Kallion yksiö oli liian pieni kahdelle. Ehkä hän oli joutunut muuttamaan Kontulaan. Tai Keravalle. Miten toivoinkaan sitä.

Ex-rakastajan alennustilan katseleminen on kieltämättä nautinnoista hekumallisimpia.

Jatkis päivittyy lauantaisin.