Kuninkaallisissa kesähäissä sinetöidään tarina, jonka alku kirjoitettiin jo kauan sitten. Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin tiet kohtasivat prinsessa Madeleinen avustuksella.

Suunnitelma on tehty hyvissä ajoin. Kuningatar Silvia naamioituisi blondiperuukkiin ja suuriin aurinkolaseihin, jotta häntä ei tunnisteta. Kun Silvia sitten iltapäivällä heinäkuun 14. päivänä vuonna 1977 lähtee kuninkaanlinnasta synnytyslaitokselle, suunnitelma toteutuu – ja onnistuu. Yksikään linnan portilla päivystänyt valokuvaaja ei kiinnostu kuvaamaan tumman auton takapenkillä istuvaa vaaleahiuksista matkustajaa.

Illalla syntyy Victoria, ja synnytyksessä on mukana Maj-Lis-niminen kätilö. Ja mikä on hänen sukunimensä? Westling!

Enteitä tai ei, julkisuuden kanssa taiteilu on ollut olennainen osa kuningasperheen arkea aina. Salamavalojen räiskettä riittää silloinkin, kun sitä vähiten kaipaa.

Julkisuuden paineen vuoksi Ruotsin hovissa pitää myös puhkaista monta kuplaa ennen kuin Victorian ja Daniel Westlingin häävalmistelut voivat alkaa. Yhteinen tarina on monissa murheissa marinoitu.

DANIEL WESTLINGIN on odotettava neljävuotissynttäreitään vielä kaksi kuukautta. Juuri nyt kaikki puhuvat vain siitä, että Ruotsi on saanut uuden prinsessan, Victoria Ingrid Alice Desiréen. Vastasyntynyt prinsessa asuu Tukholman kuninkaanlinnassa, Daniel Falunissa vanhempiensa Ewan ja Ollen ja kolme vuotta vanhemman siskonsa Annan kanssa.

Tämän tavallisen pikkupojan elämän alku on jo aiemmin kietoutunut kiehtovalla tavalla kuningasperheen historiaan: hän syntyi Örebrossa syyskuun 15. päivänä vuonna 1973 eli samana päivänä, kun prinsessa Victorian isä Kaarle XVI Kustaa nousi Ruotsin valtaistuimelle.

Daniel on tavallinen pieni poika, joka rakastaa ulkoleikkejä ja etenkin jalkapalloa. Juuri rakennetun asuntoalueen matalien punaisten talojen ympärillä on turvallista leikkitilaa lapsille. Ja heitä on naapurustossa paljon!

Kun Daniel on viisivuotias, perhe muuttaa kunnan sosiaalijohtajana työskentelevän isän työn perässä Ockelbohon. Danielin äiti on töissä postisiirtotoimistossa.

VUONNA 1980 Victoria saa kolmevuotislahjaksi kruununprinsessan arvon, kun maan hallitus päättää muuttaa vallanperimysjärjestystä. Nyt Ruotsin kansa sulattelee tietoa, että sille on kasvamassa kuningatar.

Perheeseen on jo syntynyt Victoriaa kaksi vuotta nuorempi poika Carl Philip, ja  kuninkaanlinnan kivinen miljöö on alkanut vanhemmista tuntua liian kolholta lapsille. Perhe muuttaa vehreämpään ympäristöön Drottningholmin linnaan, ja vuonna 1982 syntyy kuopus Madeleine.

Kruununprinsessan vanhemmilla on niin paljon edustustehtäviä, että lastenhoitajat lukevat iltasadut ja huolehtivat päivärutiinit ja leikitykset. Kuningatar Silvian äiti Alice Sommerlath matkustaa kotimaastaan Saksasta usein pitkiksi ajoiksi Ruotsiin lastenlastensa luokse.

Kotona ollessaan kuningatar Silvia nauttii omien satujen kertomisesta, ja Victoriaan uppoavat etenkin tarinat Micki-apinasta. Eläimet ovat pienen kruununprinsessan suuri rakkaus. Eräänä kesänä perheen lapset saavat omat kananpojat, joiden nimet ovat Piff, Paff ja Puff. Myös koirat, hevoset ja kissat saavat Victorian sydämessä yhtä suuren paikan kuin ne etanat, joista hän on erityisen ylpeä. Etenkin Johanna-etana saa kunnian kulkea kruununprinsessan mukana kaikkialle.

Kuningaspari haluaa tarjota lapsilleen niin tavallisen lapsuuden kuin kuninkaalliset vain voivat. Julkisilta esiintymisiltä lapsia varjellaan erityisen tarkasti.

Kun Victoria sitten seitsenvuotiaana tuodaan ensimmäistä kertaa lehdistön eteen, tilaisuus on tarkoin harkittu: Ronja Ryövärintytär -elokuvan ensi-ilta. Siellä Victoria saa tavata tarinan kirjoittajan ja suuren idolinsa, kirjailija Astrid Lindgrenin. Julkisuuden kiinnostus on valtava, kaikki haluavat kuvata ja haastatella pientä kruununprinsessaa.

Eräs tv-toimittaja työntää mikrofonia jo toistamiseen Victorian suun eteen ja kysyy: ”Miltä tuntuu olla ensi-illassa?” Victoria vain tuijottaa häntä ja toteaa: ”Tyhmiin kysymyksiin saa tyhmiä vastauksia.”

KOULUUN MENO kääntää Victorian tavallisen lapsuuden päälaelleen. Tyttö huomaa pian, ettei hän ole niin kuin muut. Kun luokkatoveri toisensa jälkeen oppii kirjaimet ja numerot ja alkaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti, Victoria ei pysty tuottamaan tekstiä saati lukemaan.

”Ensin ajattelin, että olen tyhmä. Että minä vain en ymmärrä, ja kaikki muut ovat paljon fiksumpia. Ja kenestäpä ei olisi samassa tilanteessa tuntunut siltä?” Victoria selittää myöhemmin.

Äiti Silvia tekee kovasti työtä, jotta tyttären ongelmiin saadaan selitys ja apu. Pian syy löytyy luku- ja kirjoitusvaikeuksista, joista myös kuningas on aina kärsinyt. Kunnallinen ala-asteen koulu Brommassa vaihtuu yksityiskouluksi osittain siksi, että siellä saa paremmin erityisopettajien apua. Oma harjoitusohjelma onkin Victorian pelastus – mutta helppo se ei ole. Läksyihin menee niin paljon aikaa, että paljon muuta ei ehdi tehdä.

Vielä lukiossakin Victorian jokainen koulupäivä alkaa puoli tuntia aiemmin kuin muilla ja hän jättää luokkatovereiden yhteiset kahvilareissut väliin päntätessään iltakaudet kotona. Mutta taidot alkavat karttua. Samalla kruununprinsessa löytää äänikirjat. Kun niitä kuuntelee tekstiä lukiessaan, hahmottaa lukemansa paremmin.

Lukioaikana paljastuu toinen ongelma, kasvosokeus. Lähipiiri on jo huomannut, että kruununprinsessa unohtaa helposti nimet. Vaikka hän olisi tavannut ihmiset vain muutamia viikkoja tai jopa vain pari tuntia aiemmin, hän ei tunnista heitä uudelleen tavatessaan. Nimi ja kasvot ovat hukassa. Kuninkaallisuudesta on se etu, että avustajat voivat auttaa ja kertoa tärkeissä tilaisuuksissa, kuka on kuka.

Daniel Westlingin koulu-ura on alkanut vähän parempien tähtien alla, mutta ei hän siitä erityisesti nauti. Peruskoulun hän käy Ockelbyssä, pienen paikkakunnan pienessä koulussa. Perustaidot loksahtavat paikoilleen normaalitahtiin, mutta kunnianhimo kanavoituu paremminkin liikuntaan, urheiluun ja ulkoiluun kuin lukuaineisiin. Jalkapallo, koripallo ja jääkiekko hallitsevat vapaa-aikaa. Koulussakin lempiaine on liikunta, ja siitä hän saa todistukseen aina parhaan arvosanan.

”Hän on niin tavallinen kuin olla ja voi. Tuskin muistan häntä, hän vain ajelehti”, Danielin silloinen kotitalousopettaja on luonnehtinut. Poika ei tee itsestään mitään numeroa, saa kelvollisia todistuksia ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän on tyttöjen suosiossa, mutta ei teinivuosina seurustele tiiviimmin kenenkään kanssa.

Liikunta on paitsi nuoren Danielin myös kruununprinsessan vapaa-ajan nautinto. Victorian lajeihin kuuluvat melonta ja purjehdus, ratsastus ja hiihto. Liikkumiseen on hienoja tilaisuuksia etenkin kesälomilla, jotka vietetään aina kuningasperheen kesälinnassa Sollidenissa Öölannissa. Se on perheen esikoiselle erityisen tärkeä paikka.

Siellä myös vietetään aina hänen heinäkuiset syntymäpäivänsä. Victorian yksivuotispäivistä alkanut traditio jatkuu yhä: öölantilaiset kerääntyvät Sollidenin puistoon juhlimaan päivänsankaria. Moni pistäytyy samalla nauttimassa juhlan kunniaksi Sollidenin kahvilassa Victorian nimikkoleivonnaisen.

LUKIO JA ASEVELVOLLISUUSKIN ovat Daniel Westlingillä suoritettuina, kun Victorialla on vielä vuosi jäljellä lukiossa. Daniel käy kaksivuotisen sosiaalilinjan Hammargymnasiet Sandvikenissä, Victoria kolmevuotisen luonnon- ja yhteiskuntatieteellisen linjan Enskilda Gymnasietissa.

 Ennen koulun loppumista Victoriasta kuitenkin tulee täysi-ikäinen, ja tuo 18-vuotissyntymäpäivä on hänen elämänsä käännekohta: siitä lähtien hän on virallisesti isänsä sijainen hallitsijan tehtävissä. Tähän asti on voinut pysytellä taka-alalla ja tukea vanhempia heidän työssään, mutta kohta koittaisivat totiset paikat. Työvelvollisuudet on aloitettava nyt koulunkäynnin ohessa.

Päivää ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä Victoria soittelee paniikissa parille ystävälleen. Hän on aivan hermona. Hän on harjoitellut tähänastisen elämänsä kovinta koettelemusta varten yli vuoden: hänen on pidettävä ensimmäinen virallinen juhlapuheensa kuninkaanlinnan valtiosalissa, josta se lähetetään suorana tv-lähetyksenä.

Jo pitkään hän on valittanut ahdistustaan pikkusiskolleen Madeleinelle. Jos hän munaa? Unohtaa, mitä piti sanoa? Sekoaa sanoissaan? Pikkusisko saa ottaa ensimmäistä kertaa tukijan roolin, kun hän tsemppaa Victoriaa. Isä kuningas yrittää rauhoitella kertomalla, että yhtä vaikeaa se oli hänellekin aikoinaan.

Mitä lähemmäs syntymäpäivä tulee, sitä huolestuneempana kuningas katselee tyttärensä jännitystä ja pelkoa. Lopulta hän keksii pyytää apuun yhden suosikkinäyttelijöistään, Margaretha Krookin. Kuningas soittaa ja kertoo asiansa, ja Krook suostuu Victorian sparraajaksi sillä ehdolla, että työ tehdään julkisuudelta piilossa.

Kun Krook tulee ensimmäistä kertaa Drottningholmin linnaan, häntä on vastassa hermostunut kruununprinsessa. Alkaa kuukausien yhteistyö, jonka aikana kävellään kilometritolkulla linnanpuistossa ja keskustellaan. Victoria saa joka tapaamisella kotiläksyjä ja hän joutuu lukemaan ääneen tekstejä. Kaksikon keskinäinen luottamus vahvistuu ja vahvistaa, ja vähitellen Victoria rauhoittuu. Itsetunto kehittyy lähes silmissä. Välillä isosisko pakottaa Madeleinen yleisöksi ja harjoittelee tälle puhettaan.

Koulukaverit ihmettelevät, mitä Victoria oikein tekee vapaa-aikanaan. Häntä ei näy illanistujaisissa. Tyttökavereiden kiinnostuksen kohteet ovat juuri nyt kuin toiselta planeetalta. Sattuu vain olemaan niin, että tästä luokkakaverista tulee Ruotsin seuraava kuningatar ja siihen on valmistauduttava vuosi vuodelta tiiviimmin. Hänellä sattuu myös olemaan poikkeuksellisen vahva velvollisuudentunto. Se, mikä tehdään, tehdään mahdollisimman täydellisesti.

”Tästä ei ole enää paluuta. Tämä on minun elämäni ja tehtäväni, take it or leave it”, Victorialla on tapana sanoa. Hän ei muista aikaa, jolloin hänen ei olisi tarvinnut suoriutua ja olla hyvä ja reipas.

18-vuotispäivä valkenee kuten kaikki muutkin syntymäpäivät: äiti, isä, pikkuveli ja pikkusisko herättävät sankarin ja tuovat sänkyyn mansikkakakkua ja lahjoja. Mutta nyt synttäreitä ei vietetä Sollidenin kesälinnassa Öölannissa kuten aina ennen. Nyt ollaan Tukholmassa, ja tänään hän pitää Sen Puheensa kuninkaanlinnassa. Ja jollakin ihmeellisellä tavalla hän tietää selviytyvänsä siitä.

Heti aamupäivällä linnan kirkossa on pieni yksityinen hartaushetki, josta päivänsankari hakee voimia elämänsä kovimpaan koettelemukseen. Sen jälkeen Victoria pukeutuu pitkään siniseen leninkiin ja helmikorvakoruihin. Hiukset ovat kauniisti poninhännällä. Kaulaan hän asettelee yksinkertaiset helmet, jotka hän sai tänä aamuna äidiltä ja isältä syntymäpäivälahjaksi.

Linnan valtiosalissa istuu 400 kutsuvierasta. Kamerat käyvät. Ensin puhuu kuningas. Hän osoittaa sanansa Victorialle ja toteaa, kuinka koko perhe tulee seisomaan hänen tukenaan tulevassa vaativassa tehtävässä.

”Olet linkki tulevaisuuteen meidän maamme historiassa. Kruununperijänä siirrät Ruotsin ja kuningashuoneen perinteitä eteenpäin”, kuningas toteaa.

Kuningatar Silvia pyyhkäisee silmäkulmaansa.

”Äitisi ja minä toivotamme sinulle onnea ja menestystä. Jumala sinua siunatkoon”, kuningas päättää puheensa. Hän taittelee kädessään olevan paperin ja käy antamassa Victorialle poskisuudelman.

Tytär on kasvanut aikuiseksi – ja nyt on hänen vuoronsa puhua.

”Teidän majesteettinne, rakas isä.” Victoria on harjoitellut näitä sanoja varmaan tuhat kertaa, mutta tämä ei ole enää harjoitus. Hän aloittaa toteamalla, että tänään hän astuu isänsä rinnalle. Hän kiittää vanhempia saamastaan tuesta.

”Tulen olemaan aina lojaali kuninkaalle ja eduskunnalle ja kunnioittamaan Ruotsin perustuslakeja.”

Kaikki menee hienosti. Seuraa hetken hiljaisuus, sitten kuningas aloittaa aplodit. Victoria hymyilee. Kun heidän katseensa kohtaavat hetken, kuningas nyökkää hyväksyvästi. Hän on ylpeä tyttärestään.

KUNINGAS OHJAA TYYLIKÄSTÄ AVOAUTOA, vanhaa Pontiacia, ja kuljettaa juuri lukion päättänyttä tytärtään läpi kaupungin. Autossa istuu koko perhe juhlimassa sitä, että Victoria saa huipputodistuksen Enskilda Gymnasietista. Onnellinen kruununprinsessa vilkuttaa autosta – myös reitin varrella olevalle ensimmäiselle poikaystävälleen Daniel Collertille. He päättivät aivan äskettäin lopettaa seurustelunsa. Eletään kevättä 1996.

Suhde kesti kolmisen vuotta. Alun perin Danielin paras ystävä Marcus Magnusson on Victorian kuumin poikaystäväkandidaatti. He, koulukaverit, viettävät huomiota herättävän paljon aikaa kaksin koulun käytävillä. Muutaman kuukauden kuluttua Marcus kerää rohkeutensa ja pyytää Victoriaa ulos.

Apua! Ensimmäinen deittipyyntö. Ujo kruununprinsessa haluaa vähän miettimisaikaa. Seuraavana päivänä hän hyväksyy kutsun sillä ehdolla, että saa ottaa mukaan ystävättärensä. Marcus tietää heti, kenet hän itse ottaisi kaverikseen: Daniel Collertin.

Kun pojat tulevat treffipaikalle, Victoria on ystävättärensä kanssa odottamassa. Illan mittaan Victorialla tuntuu olevan enemmän puhuttavaa Danielin kuin Marcusin kanssa. Jo ensimmäisenä iltana avautuu jotakin myös Danielin traagisesta taustasta. Hän elää kahdestaan pankinjohtajana työskentelevän isäpuolensa Göran Collertin kanssa, joka on adoptoinut hänet. Sekä Danielin biologinen isä että äiti ovat kuolleet syöpään. Lisäksi hän on menettänyt veljensä.

Kaksi vuotta vanhemman Danielin hyvä käytös ja sosiaalisuus tekevät 16-vuotiaaseen Victoriaan vaikutuksen. Pintaa raaputtamalla löytyy myös vakavampi puoli, joka tuntuu yhdistävän nuoria. He vaihtavat puhelinnumerot. Seuraavana päivänä Drottningholmin linnaan tulee kukkalähetys, suuri ruusukimppu: kiitos eilisillasta Danielilta.

Sana suhteesta leviää nopeasti. Kohta koko kansa tietää, että kruununprinsessan ensimmäinen poikaystävä on hyvin kasvatettu, rikkaasta perheestä ja liikkuu luontevasti sekä hienoissa salongeissa että tavallisissa olohuoneissa. Hän tuntuu olevan täydellinen.

Mutta ei mene kauan, kun Daniel alkaa kärsiä jatkuvasta huomiosta. Hän ei voi ottaa askeltakaan ilman että häntä tuijotetaan ja osoitellaan. Se tuntuu päivä päivältä rankemmalta. Suuret otsikot ja lööpit ovat pahimpia, eikä viikkoakaan mene ilman niitä.

Vähitellen Daniel alkaa vältellä julkisia paikkoja, ja Victoria ymmärtää. He matkustavat usein yhdessä pois Tukholmasta, jotta välttyvät paparazzeilta.

Kahdessa vuodessa suhde on ajanut Danielin melkoiseen ahdistukseen, jota ei helpota yhtään se, että Victorialla on aina mukanaan henkivartijat. Eivätkö he koskaan voisi olla ihan kaksin?

”Tämä on minulle liian vaikeaa. Haluan elää tavallista elämää, eikä siihen kuulu jatkuva kameroiden sihdissä oleminen”, Daniel valittaa ystävilleen.

Myös Victorian mitta alkaa täyttyä. Niihin aikoihin hän pistää poikki suhteensa moniin ystäviin. Hän ei kestä ajatusta, että osa niistä, joita on pitänyt ystävinään, ovat selän takana vuotaneet lehdistölle tietoja hänen yksityiselämästään. Vähän väliä lehdissä on uusia yksityiskohtia  ja huolestuttavan usein ne pitävät paikkansa. Isä on opettanut, että todelliset ystävät eivät kulje ympäriinsä julistamassa suhdettaan kuningashuoneeseen.

Tulevaisuudesta Danielin kanssa Victorialla kyllä on suuria suunnitelmia, mutta viimeinen lukiovuosi saa tuulet muuttumaan. Kun äiti ja isä kyselevät tyttärensä lukion jälkeisiä suunnitelmia, vain yksi on varmaa: Victoria haluaa pois Ruotsista ja koko ystäväpiiristään. Hän tietää, että heti lukion jälkeen on aloitettava tuleviin hallitsijan tehtäviin valmentava rankka koulutus, oma kuningatarkoulu. Hänen ja Danielin suhde kaipaa taukoa, ja seurusteluaikana Victoria pettyi moniin ystäviinsä. Harva se päivä hän joutui lukemaan lööpeistä yksityiselämäänsä koskevia tietoja, joiden oli ollut pakko vuotaa lähipiiristä. Sen piirin Victoria haluaa nyt arvioida uudelleen, ja siihenkin hän tarvitsee etäisyyttä.

”Haluan opiskella ulkomailla ainakin yhden vuoden”, hän vastaa vanhemmilleen.

Daniel Westling valmistuu samana keväänä vapaa-ajan pedagogiksi ja urheilukonsulentiksi Lillsvedin urheiluopistosta ja alkaa luoda uraa Tukholmassa. Daniel tiesi jo lukioaikana, että yliopisto ei ole häntä varten. Liikuntaan ja terveyteen liittyvä ammatti tuntuu omimmalta, ja yrittäjyys houkuttelee. Opiskeluaikanaan hän on kesätöissä Ockelbossa vanhusten palvelutalossa hoitoapulaisena. Valmistumisensa jälkeen hän saa personal trainerin tehtäviä ja työskentelee kuntosaleilla. Ensimmäinen asunto löytyy Tukholman Kungsholmenilta.

PIENI ANGERSIN YLIOPISTOKAUPUNKI Ranskassa saa ranskan kieltä taitamattoman kuninkaallisen asukkaan heti ylioppilaskevään jälkeisenä syksynä. Asunto järjestyy kuningasperheen ystävien luota. Katolisessa ylipistossa, Université Catholique de l’Ouestissa, Victorian pääaineena on ranska, lisäksi tiedossa on Ranskan kirjallisuuden opintoja.

22 tunnin viikkoannos ranskaa antaa varmasti hyvän kielipohjan, kruununprinsessa miettii. Muutto tuntuu uudelta alulta. Hän nauttii, kun saa olla ensimmäistä kertaa ihan omillaan. Hän päättää, että nyt ei tehdä mitään ex tempore -viikonloppureissuja välillä kotimaahan. Nyt nautitaan tästä ja keskitytään vapauteen ja opintoihin.

Syksystä tulee fantastinen. Vaikka suurin osa opiskelutovereista tietää hänen olevan ruotsalainen prinsessa, hän ei tunne olevansa koko ajan silmätikkuna. Ylipistossa opiskelee parikymmentä muutakin ruotsalaista, ja heillä on oma tiivis yhteisönsä, johon on helppo solahtaa. He muuntavat prinsessasta Victorialle lempinimen Prillan.

Jopa autoa voi ajaa täällä kaikessa rauhassa. Ruotsissa kruununprinsessa ei yksinkertaisesti voi autoilla, koska häntä tuijotetaan koko ajan ja kaikkien keskittymiskyky kärsii. Nyt Victoria saa olla viikonloppuisin kuskina, kun hän lähtee isäntäperheen kanssa heidän maaseutuasuntoonsa Loire-joen laaksoon. Siellä vietetään yleensä aikaa maanantaiaamuun asti.

Kun Victoria sitten tulee koti-Ruotsiin joulunviettoon, vanhemmat hämmästyvät. He ovat tuskin koskaan nähneet tytärtään yhtä harmonisen ja tasapainoisen oloisena.

Joululomaan tulee kuitenkin traaginen käänne, kun heti uudenvuoden jälkeen Victorian isoisähahmo, prinssi Bertil, kuolee. Victoria ottaa sen rankemmin kuin kukaan muu perheessä, sillä Bertil on ollut hänelle aina tärkeä esikuva ja turva. Kun isänisä Kustaa Aadolf kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1947, hänen veljestään prinssi Bertilistä tuli Kaarle Kustaalle kuin oma isä.

Heti perään maaliskuussa kuolee kuningatar Silvian äiti Alice Sommerlath, eikä Victoria tiedä, miten selviytyisi surustaan. Isoäiti Alice oli mukana synnytyslaitoksella, kun Victoria syntyi. Häneltä kruununprinsessa sai kolmannen etunimensä samoin kuin saksan kielen taitonsa vahvistuksen. He matkustelivat monta kertaa kaksin Saksassa, jossa isoäiti oli hyvänä oppaana.

Victorialla ei nyt ole oikein ketään, kenelle puhua surustaan ja muista omimmista asioistaan. Sisäisen rauhan löytäminen tuntuu mahdottomalta.

Surusuman jälkeen hän palaa Ranskaan ja yrittää jatkaa opintojaan entiseen tahtiin. Ruotsin-ystäviin ei ole oikein mitään yhteyttä. Elämä tuntuu tyhjältä. Sinä keväänä alkaa alamäki, josta kotiväellä Ruotsissa ei ole aavistustakaan.

Kun Victoria lukuvuoden loputtua alkukesästä asuu taas Ruotsissa, lähipiiri näkee heti, että kaikki ei ole kohdallaan. Hänen säteilynsä on sammunut. Jopa kuningas huolestuu ja kyselee ystäviltään, mitä hänen olisi viisainta tehdä tyttärensä hyväksi.

Victoria itse vähättelee huolta ja toteaa: ”Olen vain tehnyt vähän liikaa töitä. Voin mainiosti.”

JATKOSSAKIN ELÄMÄ TÄYTTYY TYÖLLÄ. Tulevan hallitsijan niin sanotussa kuningatarkoulussa perehdytään nyt, vuonna 1997, Ruotsin valtiopäiviin ja hallituksen työskentelyyn. Lisäksi ohjelmassa on valtio-opin ja ranskan yksityistunteja.

Ja Victoria uppoutuu työhön koko sielullaan. Tämä työ ei tunnu vain kiinnostavalta vaan jopa hauskalta. Hän tuurasi isäänsä ensimmäistä kertaa hallitsijan tehtävässä 18-vuotiaana, ja nyt noita tilanteita on ollut jo parikymmentä. Yhä lisääntyvistä edustustehtävistä ja kasvavan vastuun kantamisesta sataa kiitosta ja arvostusta sekä kotimaassa että kansainvälisillä areenoilla. Viimeinkin hän saa tunnustusta jostakin, mitä tekee itse. Ja hän vaatii itseltään yhä enemmän.

Mitä enemmän kiitosta hän saa, sitä vähemmän hän huolehtii itsestään. Hän kamppailee huonon minäkuvansa kanssa ja inhoaa ulkonäköään. Työhön on liiankin helppo hukuttaa näitä ikäviä ajatuksia ja muun elämän ristiriitoja. Itse asiassa hän on aivan hukassa. 

Hän on juuri viettänyt Ranskassa vuoden ihan yksin. Sen vuoden aikana kaksi elämän tärkeää tukipilaria horjui, kun prinssi Bertil ja isoäiti Alice kuolivat. Rakkauselämä uinuu. Suhteet ystäväpiiriin ovat olleet pitkään jäissä, yhteys toimii vain pariin lähimpään ystävään. Tunneside ensimmäiseen poikaystävään Daniel Collertiin ei tunnu katkeavan, vaikka Victoria tietää, että paria heistä ei enää tule.

Julkiset spekulaatiot hänen yksityiselämästään eivät ota rauhoittuakseen. Häntä naitetaan lehdissä milloin kenellekin Euroopan kuninkaalliselle. Juuri nyt yksi yleisimmistä veikkauksista on Kreikan prinssi Nikolaos, ja he ovatkin hyviä ystäviä. Tulevan puolison jatkuva arvuuttelu alkaa rassata.

”Päätän itse, kenestä tulee mieheni ja kenen kanssa menen naimisiin”, hän toteaa ykskantaan ystävilleen.

Kaikilla on mielipide siitä, millainen hänen pitäisi olla. Hallitsijakoulussa ja hovissa kontrolloidaan hänen menemisiään ja tekemisiään, ja tahti on kova. Kaikki toivovat häneltä kaikenlaista. Ainoa, joka ei saa sanoa mitään, on hän itse.

”Tuntui kuin olisin tienristeyksessä enkä tiedä, minne pitää kääntyä. Vaatimuksia satelee joka suunnasta, mutta kukaan ei kuuntele, mitä minä itse haluan.”

Victorialle itselleen on jäänyt kontrolloitavaksi vain syöminen ja oma paino.

Tämän tunnemyrskyn kourissa hän käy talven ja kevään tunnollisesti kuningatarkoulua. Kesällä hän täyttää 20 vuotta, ja maailmanmaineeseen noussut ruotsalaisbändi Ace of Base pitää hänen kunniakseen konsertin Öölannissa. Samassa tilaisuudessa jaetaan Victorian nimikkostipendi. Mutta juhlasta ei jää kenellekään mieleen muuta kuin se, miltä päivänsankari näyttää. Öölannin kansallispukukaan ei pysty peittämään, että hän ei ole koskaan ollut laihempi.

Jos hän tähän asti on ollut Victoria, viimeistään tästä syntymäpäivästä lähtien hän on muiden silmissä ennen kaikkea Ruotsin tuleva kruununperijä. Mutta kuinka rakentaa elämä, jossa Victoria itse viihtyisi, ja johon voisi luontevasti yhdistää myös kruununprinsessan elämän?

Nyt hän valitsee velvollisuuden: kruununprinsessan elämän. Syksyn mittaan laihtuminen jatkuu ja jatkuu. Työvierailulla New Yorkissa maailman media tarttuu prinsessan ulkonäköön ja sana alkaa levitä. Tuon reissun jälkeen hän on niin loppu henkisesti ja fyysisesti, että kertoo jälkeenpäin halunneensa vain painaa paussinappulaa, joka ei kuitenkaan toimi. Hänen vahva velvollisuudentuntonsa ajaa hoitamaan yhä uusia työtehtäviä.

Pian hänet nähdäänkin vuosittaisissa hyväntekeväisyystanssiaisissa Tukholmassa, ja kupla puhkeaa lopullisesti. Hän on sairaalloisen laiha. Tarvitaan enää Nobel-juhlallisuudet, joissa sama näky toistuu. Hovin tiedotuspäällikkö Elisabeth Tarras-Wahlberg joutuu varsinaiseen tulitukseen. Media soittaa taukoamatta, kuinka Victoria oikein todella voi.

”Hänellä ei ole mitään hätää, hän voi oikein hyvin”, Tarras-Wahlberg rauhoittelee. Eikä hän muuta voi. Kuningas ja kuningatar ovat antaneet hänelle tiukat vastausohjeet. Syömishäiriö on linnassa tabu.

Mutta pian hovin on pakko taipua. Kun se ilmoittaa Ruotsin tietotoimistolle, että kruununprinsessa kärsii syömishäiriöstä ja on vakavasti sairas, Victoria on jo matkalla kaikessa hiljaisuudessa perheen ystävien luokse. Kuningas ei halua hänen olevan kotona näkemässä kaikkia laihuutta äimisteleviä otsikoita ja uutisia. Hovi kertoo rehellisesti, kuinka huolissaan kuningaspari on tyttärestään ja että hän tarvitsee hyvää hoitoa.

Samalla medialta toivotaan hienotunteisuutta ja tilanteen rauhoittamista. Toivetta myös kunnioitetaan – jopa niin, että vaatemerkki H&M:n pääkonttorissa Tukholmassa syntyy ylimääräistä vipinää. Firman pääomistaja, kuninkaan lapsuudenystävä Stefan Persson joutuu vaikean ratkaisun eteen, sillä yhtiön on määrä esitellä lähiaikoina tulevan joulukampanjansa päämalli, Georgina Grenville. Valmistelu on pitkällä ympäri maailmaa, mutta nyt Ruotsissa halutaan painaa jarrua. Grenville on nimittäin langanlaiha, ja H&M katsoo sen välittävän täysin vääränlaista signaalia. Hätäpalaverissa päätetään vaihtaa malliksi rehevämpi Sophie Dahl.

LINNAN SEINIEN SISÄLLÄ käydään monta palaveria siitä, miten pitäisi toimia, kuinka Victoria saisi rauhan ja ennen kaikkea: missä hän saisi hyvää hoitoa. Jo paljon aiemmin on päätetty, että hän alkaa opiskella pian ranskaa ja valtiotieteitä Uppsalan yliopistossa. Nyt kuningas ja kuningatar pitävät sitä mahdottomana ajatuksena.

Ystävät neuvovat heitä lähettämään tyttären täysin uuteen ympäristöön, jossa uusi alku onnistuisi paremmin kuin kotona tai kotimaassa. Kuningaspari päätyy perumaan Uppsala-vaihtoehdon ja lähettämään Victorian Yhdysvaltoihin.

Pian selviää, että Yalen yliopisto Connecticutissa pystyisi tarjoamaan hyvän pakettiratkaisun. Siellä Victoria pystyisi sekä opiskelemaan että saamaan opintojen ohessa hoitoa syömishäiriöönsä Yalen lääketieteellisessä keskuksessa.

Mutta yksin ei kuningaspari halua sinne tytärtään lähettää. Seuraava kysymys onkin, kuka lähtee hänen kanssaan.

Lapsuudenystävä Caroline Svedin, nykyinen Dinkelspiel, on Victorian ystävistä läheisin. Kuningas puhuu luottamuksellisesti Carolinen perheen kanssa ja pian päätetään, että tämä lähtee Victorian kanssa USA:han. Carolinellekin järjestyy kuninkaan kontaktien ansiosta opiskelupaikka Yalesta. Yhdessä nuoret naiset asuvat kuningasparin ystäväperheen luona Stamfordissa.

Kun Victoria istahtaa SAS:n koneeseen ja aloittaa ystävättärensä Carolinen ja kahden henkivartijan seurassa matkan kohti Yhdysvaltoja, Ruotsissa uskotaan, että hän lähtee pian Uppsalaan opiskelemaan. Taas yksi salainen projekti onnistui.

Samaan aikaan Daniel Westlingin elämä Tukholmassa on alkanut asettua uomiinsa. Hän on muuttanut asumaan Östermalmille, ja vuonna 1998 hän aloittaa Sports Clubilla henkilökohtaisena ohjaajana, konsulttina ja johtajakouluttajana.  Haaveissa siintää ajatus itsenäisestä yrittäjyydestä, mutta sitä varten tarvitaan kokemusta erilaisista yrityksistä. Sitä hän hankkii nyt vaihtelevissa alansa töissä.

YALE ON TÄYDELLINEN paikka Victorialle. Opinto-ohjelmaan kuuluu ranskaa, geologiaa ja Yhdysvaltain historiaa ja vapaa-ajalla vielä lisäksi taideopintoja. Hän löytää täysin uuden arjen ja elämäntavan ja nauttii erityisesti siitä, että ei tule jatkuvasti kohdelluksi vain prinsessana. Hän maalaa ja piirtää paljon, mutta ei mielellään puhu omasta taiteestaan.

Välit Caroline-ystävättären kanssa lähentyvät. Täällä merten takana saa myös olla rauhassa toimittajilta. Kestää useita kuukausia ennen kuin ensimmäinen artikkeli ilmestyy – ja yllättäen se koskee Victoriaa ja hänen entistä poikaystäväänsä Daniel Collertia.

Heidän yhteytensä on säilynyt suhteen loputtuakin. Kumpikaan ei pysty unohtamaan toistaan. Daniel myös on ensimmäisiä, joka saa tietää Victorian lähdöstä Yhdysvaltoihin.

Samana päivänä kun Daniel saa tiedon, hän alkaa valmistella omaa muuttoaan Yhdysvaltoihin, salaa Victorialta. Daniel unelmoi tuohon aikaan näyttelijän tai ohjaajan urasta ja onnistuu pääsemään teatterikouluun New Yorkiin. Danielin parhaat ystävät Ruotsissa tietävät kuitenkin, että todellinen muuttosyy on Victoria. Pian se selviää myös Victorialle, ja Danielin tulo ja tuki on tässä vaiheessa todella pienen piirin salaisuus. Siitä ei tiedetä edes kuningasperheessä.

Pari tapaa heti Danielin muutettua Danielin asunnon viereisessä delissä ja juttelee tuntikausia. Tapaamisen aikana sovitaan, että suhde jatkuu puhtaasti ystävyytenä.

Se kevät on seesteinen. Arjet Victoria omistaa opiskelulle, ja viikonloppuisin hän salassa tapailee Danielia. Kunnes he eräänä loppukevään iltana suuntaavat yhdessä suosikkiravintolaansa Manhattanilla, paikkaan, jonne kokoontuu usein kummankin ystäviä. Sinä iltana sinne on löytänyt tiensä myös joukko ruotsalaisia toimittajia ja valokuvaajia. Jossakin vaiheessa iltaa yksi valokuvaaja huomaa kruununprinsessan ja laskee heti yksi plus yksi: Victoria yöelämässä Daniel Collertin kanssa!

Kuvaaja nappaa pienellä taskukamerallaan parista kuvan kenenkään huomaamatta. Kuvia on kaksi, ja niissä Victoria suutelee Danielia poskelle. Ne julkaistaan Ruotsissa heti. Kuningas on suunniltaan ja arvaa, että pian kuvat leviävät ympäri maailmaa. Niin käykin.

Sen jälkeen nuoret pitävät matalaa profiilia ja tapailevat jommankumman asunnolla.

Lukuvuosi loppuu, on aika palata kesäksi Ruotsiin. Sinne lähtee uusi ihminen. Victoria ilahtuu erityisesti, kun häntä on vastassa lentokentällä pikkuveli Carl Philip. Perheen sisällä juuri he kaksi ovat keskenään kaikkein läheisimmät.

Veli odottaa siskoaan vanhan sinisen Porschen kanssa. Turvallisuuspoliisin saatossa sisarukset ajavat kentältä kohti Sollidenin kesälinnaa. Siellä äiti ja isä ovat valmistelleet useita yllätyksiä pitkään poissa olleelle tyttärelleen. He haluavat tämän tuntevan itsensä nyt erityisen tervetulleeksi kotiin.

Juuri ennen linnaa sisarusten matkan pysäyttää keskelle tietä ilmestyvä poliisi. Victoria on ihmeissään. Mutta pian juoni selviää: Äiti ja isä ovat järjestäneet hevosen ja kärryt, joilla Victoria ajaa itse loppumatkan pihalle. Kun hän lähestyy ovea ja näkee perheen ja lähisuvun siellä odottamassa, tunteet saavat vallan. Victoria purskahtaa itkuun.

OMA KUNTOSALIYRITYS ei ole Daniel Westlingille pitkään pelkkä haave. Jo vuonna 1999 hän perustaa yrityksen, Master Training -kuntosalin Tukholman keskustaan yhdessä ystävänsä ja opiskelutoverinsa Benny Johanssonin kanssa. Hän myös hankkii asunnon Tukholman Östermalmilta ja seurustelee muutaman kuukauden Maria Ekmanin kanssa. Valokuvamallina sittemmin tunnettu Ekman ylistää vuosia myöhemmin Danielia unelmien poikaystäväksi.

”Hän on mukava, kohtelias ja hyvin kasvatettu. Täydellinen mies, joka välittää oikeasti”, Ekman sanoo.

Daniel satsaa energiansa nyt uuteen yritykseen, ja miesten sali täyttyy pian yritysjohtajista, poliitikoista ja taiteilijoista. Jäsenmaksu ei ole pienimmästä päästä, ja jäseniä otetaan vain suositusten perusteella. Eksklusiivisessa salissa taataan kaikille harjoittelurauha. Asiakkaiden ei tarvitse pelätä, että muut töllistelevät heidän treenaamistaan juoksumatolta tai muista laitteista.

Sali on jo täydessä toiminnassa, kun Victoria palaa kahden Yhdysvaltain-vuoden jälkeen Ruotsiin. Hän saa oman pienen asunnon Drottningholmin linnan siivestä ja alkaa työskennellä linnassa. Elisabeth Tarras-Wahlbergistä tulee hänen lähin työtoverinsa ja mentorinsa. 

Victoria on uuden uran alussa ja näyttää aivan uudet kasvonsa. Aika Yhdysvalloissa opetti, että elämän palaset voi tosiaan sovittaa yhteen; voi olla yhtä aikaa oma itsensä ja hoitaa velvollisuutensa. Victoria ja kruununprinsessa eivät kilpaile keskenään.

Henkilökunta panee merkille, että isän ja tyttären välit ovat muuttuneet selvästi. Kuningas puhuu tyttärelleen paljon kunnioittavammin kuin ennen.

Daniel Collert on jäänyt asumaan ja opiskelemaan New Yorkiin. Suhde alkaaa väljähtyä, vaikka ystävyys säilyy. Ja tällä ystävyydellä oli erityisen tärkeä rooli siinä, että kruununprinsessa sai takaisin elämänhalunsa ja alkoi tervehtyä.

Nyt Victoria lataa kaiken tarmonsa työntekoon ja itsensä kuntoon saamiseen. Elämä Ruotsissa tuntuu taas ihanalta, ja uusi oma asunto linnassa saa hänet viihtymään loistavasti.

Hän on 24-vuotias ja tekee selväksi isälleen ja hovin henkilökunnalle, että hoitaisi mielellään enemmänkin edustustehtäviä ja matkoja eri puolille maailmaa. Ja hän hoitaa, Jordaniaa ja Japania myöten. Kuningatarkoulu jatkuu, ja nyt Victoria aloittaa Upsalassa ne kuuden viikon mittaiset opinnot, jotka joutui jättämään Yhdysvaltain-reissun vuoksi. Upsalassa opiskelu on tärkeä osa Bernadotte-suvun perinteitä, ja nyt Victoria perehtyy siellä rauhan- ja konfliktintutkimukseen.

Yksityiselämästään hän puhuu yhä kitsaammin. Epäluuloisuus ja varovaisuus ovat lisääntyneet. Osa vanhoista ystävyyssuhteista herää kuitenkin pitkästä aikaa eloon, ja Victoria innostuu myös uusista harrastuksista kuten sukelluksesta. Etenkin Madeleine iloitsee, kun saa isonsiskonsa liikkeelle. Vuosien mittaan hän on tarjonnut tälle useita kertoja erilaisia harrastusvaihtoehtoja, mutta Victoria on aina kieltäytynyt vedoten siihen, että viettää mieluummin vapaa-aikaa kotona.

Yksi Madeleinen harrastuksista on kuntosalitreeni. Hän on käynyt yhdessä ystävättärensä Caroline Kreugerin kanssa jo yli vuoden Master Training -luksuskuntosalilla. Prinsessa on huomannut, että hienotunteisuus todella on salin tavaramerkki.

Koska Madeleine nauttii salilla käynnistä, hän suosittelee sitä myös siskolleen. Hän mainitsee asiasta useamman kerran, ja eräänä päivänä Victoria sitten lopulta todella ilmestyy sinne. Hän on kiinnostunut saamaan ammattilaisen vinkkejä treenaamiseen ja ruokavalioon. Madde sai hänet innostumaan jopa uusien treenikamppeiden hankkimisesta, ja nyt ne ovat kassissa mukana.

Kun Victoria astuu salin vastaanottotiskin ääreen, hänelle todetaan: 

”Daniel tulee ihan kohta. Hän on sinun personal trainerisi.”

Verkko kiristyy M/S Fiestalla. Risteilyemäntä Katri Leinonen on puun ja kuoren välissä. Nyt edessä on vaikeita valintoja. Onneksi elämässä on kuitenkin rahtunen romantiikkaa!

 

Talvi teki tuloaan. M/S Fiestan miehistö seisoi laivan kannella odottamassa pelastusharjoituksen alkavan. Tällä kertaa tiedossa olisi pienimuotoinen seikkailu. Ihan aina ei pelastusveneitä laskettu vesille asti, mutta tämä harjoitus olisi poikkeus.

Katri järjesteli villapaitansa paksua poolokaulusta paremmin takin kauluksien ylle. Mereltä kävi napakka tuuli, lunta sateli hissukseen, ja talvi tuntui luissa ja ytimissä asti. Onneksi meri oli liikkumattomana paikoillaan ja vain osittain jään peitossa. Jokainen tiesi, tositilanne merellä olisi toisenlainen, niin miehistö kuin matkustajatkin tulisivat olemaan hädän hetkellä kauhuissaan ja paniikissa. Tästä syystä pelastustoimenpiteiden olisi sujuttava ilman epäröintiä, ilman tunteilua, siksi pelastamista oli harjoiteltava.

Katri vilkuili ympärilleen. Peten olisi pitänyt vetää harjoitus läpi, mutta miestä ei näkynyt missään.

”Missä Pete on? Peten pitäisi ohjata venettä”, Katri tenttasi viimeisten joukossa pelastusveneeseen kiivenneeltä laivapoliisi Larsilta, joka asettui ähkäisten paikalleen.

”Pete ei ohjaa enää mitään”, mies tokaisi paksulla riikinruotsilla ja tarttui pelastusveneen ohjauskonsoliin.

Katri tiesi moottoripyöräjengiläisten olleen laivassa edellisyönä. Hän oli nähnyt heidät istumassa vakipaikallaan laivan yökerhossa. Osa heistä hurrasi Pian Myrskyluodon Maija tanssiesitykselle niin kovaäänisesti, että se oli suorastaan häiritsevää.

Katri silmäili rannan tuntumaan rakennettuja kivitaloja. Siellä nökötti Matsin asuinrakennus, kaunis vanha kivitalo, kalliilla maulla sisustettu poikamiesasunto, jonka kynnyksen yli Katri oli ensimmäisellä vierailulla kannettu. Katri hytisi kylmästä. Pipo oli unohtunut hyttiin, eikä takin huppu pysynyt kunnolla päässä. Sään lisäksi häntä kylmäsi ajatus Matsista.

He olivat kohdanneet edellisyönä messissä. Mats oli ollut kovin vakava, hän oli pysytellyt kivikasvoisena koko sen ajan, jonka Katri oli puhua pulputtanut päivän tapahtumista. Katrin mielessä risteilivät mitä erilaisimmat skenaariot kuten, että ex-vaimo oli palanut takaisin kuvioihin, tai pahin vaihtoehto, Mats oli saanut kuulla Katrin sotkeutuneen Tomin hämäräbisneksiin. Ja hetki sitten, aikaisin aamulla, Katri oli saanut viestin Matsilta: Meidän täytyy puhua. Se oli ihmissuhdeviestinnän klassikko ja tarkoitti vain yhtä asiaa, kriisiä.

”Miten meni eilen? Oliko teillä kivaa?” punaposkinen Stella kysyi ja vinkkasi silmää.

Pelastusharjoitukset etenivät suunnitelmien mukaisesti. Laivan turvallisuuspäällikkö Lars oli venepäällikkö, ja hän hoiteli saaristolaisena perämoottoria tottunein ottein. Hän testaili laitteita, kokeili moottorin tehoja ja suoritti vielä vauhdikkaan kurvauksen satama-alueen halki. Miehistö puristi penkkiensä kylkiä ja kiljui niin kovaa kuin kehtasivat.

”Miten meni eilen? Oliko teillä kivaa?” punaposkinen Stella kysyi ja vinkkasi silmää.

”Oli ihan kivaa...” Katri mutisi.

Katri oli lähtenyt illalla myöhään messitapaamisen jälkeen yökerhoon. Hän oli löytänyt Stellan ja tämän veljen, laivan turvallisuuskameroista vastaavan Markon yökerhosta ja jutteli heidän kanssaan tovin. Kun Stella jätti heidät hienotunteisesti kaksin, Katri esitti asiansa. Hän halusi saada itselleen nähtäväksi kaiken sen materiaalin, mitä Tomin hyttikäytävällä oli nauhoitettu. Kuvanauhaa vastaan hän voisi vielä todistaa oman tilansa olleen sekavan Tomin suorittaman hoidon jälkeen. Silloin olisi selvää, mitä hoidoissa tapahtui, että kukin hoidettava kuskasi paketteja maihin. Mutta Marko ei ollut ostettavissa. Mies kieltäytyi jyrkästi. Mutta ainakin hän oli yrittänyt, Katri lohdutteli itseään vaikka koko juttu hävetti hieman.

Katri suuntasi katseensa rantaviivaa kohti. Siellä täällä seisoi ryppäinä ihmisiä seuraamassa pelastusharjoitusta. Pelastusveneessä vallitsi samankaltainen apeus kuin messissä aamulla. Kansimiesten pöydässä oli ollut hämmentävän hiljaista.

Katri oli valuttanut kahvin mukiinsa hiljaisuuden vallitessa. Miehet olivat selvästi odottaneet, että hän saisi mukinsa täyteen ja jatkoivat jutteluaan vasta sitten, kun uskoivat, että Katri oli mennyt miehistön päivähuoneeseen katsomaan aamu-uutisia. Mutta Katri olikin jäänyt seisomaan kansimiesten nurkkauksen ja päivähuoneen välissä olevan naulakon taakse. Miesten puhe polveili. He käsittelivät kuluneen yön tapahtumia, ja kertoivat, että alakansille, halvimpiin laivalla bilettämään saapuneiden matkustajien suosimiin hytteihin johtavan porraskäytävän valvontakamerat oli taas peitetty.

Hytteihin majoittui lähinnä nippanappa täysi-ikäisiä nuoria, joiden menoa saivat laivapoliisit olla vähän väliä hillitsemässä. Ei ollut salaisuus, että laivaa kutsuttiin porauslautaksi. Eivätkä kaikki laivaan saapuvat matkustajat olleet paikalla tanssiakseen poskivalssia oman kultansa kanssa. Ei. Aina paikalla oli joku, jonka päämäärä oli ottaa kaikki irti humaltuneista teinitytöistä.

Laivayhtiö oli tehnyt paljon sen eteen, ettei raiskaustapauksia tapahtuisi. Valvontaa oli tiukennettu – kameroita oli kaikkialla, laivapoliisit partioivat viikonloppuisin tuplamiehityksellä siellä missä tapahtui. Kaikki käytäville valuvat jatkoporukat hajautettiin ja laivan myymälässä ja ravintoloissa tarkistettiin nuorison henkilöpaperit. Mutta pimeän turvin ja alkoholin nostattamin haluin, mielitekojaan toteuttavien mieltä oli mahdotonta ennustaa.

”Munat irti kaikilta!” messiparlamentin kumeaääninen merikarhu julisti ja seurueen muut jäsenet nyökyttelivät painokkaasti.

Katri oli painautunut tiukemmin kansimiesten heijastinliivien takkien suojiin. Ensimmäinen mieleen pulpahtava ajatus oli ollut, Pullonpyörittäjät.

Lounaalla Katri sai vihdoinkin kuulla, mitä oli tapahtunut, ja toivoi sitten, ettei olisi kuullut.

”Tuskin he niiltä ikää kysyivät...”

”Ihan hirveää. Mikä ihmisiä vaivaa?” Stella siunaili ja siirteli puolukkasurvosta edestakaisin lautasellaan.

Ei Katrillakaan ollut ruokahalua. Joku kertoi nähneensä Tähti ja pääkallo -jengin miehiä yökerhossa juttelemassa nuorille tytöille ja että seurueen isäntänä oli ollut Pete. Kukapa muukaan. Siitä mikä Peten rooli oli ollut tilanteessa, ei kukaan tiennyt mitään. Katri toivoi, ettei Pete olisi ollut hytin tapahtumissa osallisena, että miehen ja tanssija Pian välillä olisi ihan oikeasti jotain hyvää. Se oli hänen ainut toivonsa. Sillä kun Pia saisi kuulla, mihin Pete oli sekaantunut, tyttö hajoaisi.

”Tuskin he niiltä ikää kysyivät...”

Katrin päässä surisi. Tapahtumat laivalla olivat edenneet siihen pisteeseen, ettei hän voisi olla enää hiljaa. Pullonpyörittäjien pääsy laivaan pitäisi estää. Voisiko olla niin onnellisesti, ettei tieto pussukan kuljettamisesta koskaan kulkeutuisi poliisin korviin? Missä Pete oli? Voisiko Katri luottaa siihen, että mies ei kertoisi Katrin kuljettaneen huumepussukan maihin? Millainen härdelli siitä syntyisi, kun kävisi ilmi, että hän oli pyytänyt laivan turvallisuusasioihin vihkiytyneen Marko Kuittisen ajamaan hänet maihin. Katri tuijotti lautastaan, puolukkasurvos oli värjännyt perunamuusin ja valkoinen lautanen oli kirkkaanpunaisten värivanojen raidoittama.

Oli ihan sama, miten päin hän asian esittäisi, ei siitä mitään kaunista seuraisi. Hän oli kaulaa myöten kusessa.

Ennen päivätanssikuulutuksen suorittamista Katri piipahti nopeasti toimistossaan ja tarkisti meiliboksin saldon. Postilaatikossa vilkkui viesti tutulta nimeltä. Jay Michelsonin nimen näkeminen nosti mieleen niin paljon ihania muistoja. Lämpimiä muistoja, Katri muistutti itseään ja avasi Caribian Princess laivan henkilöstöpäällikön viestin. ”Uuden sesongin rekrytointiprosessi käy kuumana, paljon skandimatkustajia tulossa! Ilmoita, jos olet kiinnostunut!” Michelson kirjoitti.

Kuva turkoosinsinistä merta vasten hohtavasta loistoristeilijästä välähti Katrin mielessä. Olihan sekin vaihtoehto. Lähteä pois. Jättää kertomatta kaikki se, mitä tiesi. Hänen olisi tehtävä valinta hyvin pian. Tomin hakkaamiseen liittyvä tutkinta oli päällä, ja laivassa oli jo käynnistynyt poliisin toimesta henkilökunnan haastattelut. Milla, Katrin ainut juristituttu oli painottanut todistusmateriaalin tärkeyttä. Totuus vai tehtävä, kohtalo kysyi, ja sormi osoitti Katria.

Päivätansseihin johtavien portaiden luona oli jo jono Olli Säteen faneja. Katri avasi nimikirjoituksien metsästäjille ovet. Hän jätti risteilymatkustajat hetkeksi oman onnensa huomaan ja astui ulos kannelle. Hänen olisi saatava raitista ilmaa. Hetken päästä käynnistyisi bingo täyteen pakatussa tilassa, sen jälkeen käynnistyisivät tanssit, ja luvassa ei olisi muuta kuin tiivistunnelmaisia tunteja hien ja parfyymipilven keskellä.

Katri tervehti kannella hölkkäävää Piaa. Kaikki merkit viittasivat siihen, että seuraava laivashow voisi hyvinkin olla Pian taidokkaan tanssin ympärille rakennettu. Pia kuului niiden harvojen karismaattisten esiintyjien joukkoon, jotka saivat ihmiset haltioitumaan. Hänessä oli valtava määrä valoa – ja samanaikaisesti valtava määrä pimeyttä.

”Oltiinhan me. Mutta nyt en ole ihan varma... Jos rehellisiä ollaan, en ole enää varma mistään!”

Katri seurasi Pian venyttelyrituaaleja kateellisena.

”Hoikkuutesi salaisuus! Tiukka ja kurinalainen treeni, olisipa minullakin tahdonvoimaa”, Katri sanoi.

”Jaksan, kun teen kaiken ennen kun menen nukkumaan...” Pia sanoi hymyillen leveää, hammasrivistöhymyä.

”Oletko siis valvonut yöstä asti? Olitko Peten kanssa?” Katri tarkensi.

Pia pudisti päätään. Katria kalvoi. Hän halusi saada selville, oliko Pia tietoinen Peten nykyisestä olinpaikasta, oliko hän tietoinen edellisyön tapahtumista, siitä mitä alakannen hytissä oli tapahtunut, mutta mikään nuoren naisen meikatuilla kasvoilla ei kielinyt murheista.

”Eihän asia minulle kuulu, mutta olette jotenkin saman samanhenkisiä. Oletteko te pari?” hän kysyi.

Pia tuijotti johonkin kaukaisuuteen. Ilme naisen kasvoilla oli samanaikaisesti tutkimaton ja kova.

”Oltiinhan me. Mutta nyt en ole ihan varma... Jos rehellisiä ollaan, en ole enää varma mistään!” Pian sanoi ja kääntyi kannoillaan.

Katri seurasi naisen menoa ja tunsi äkisti surua. Niin moni nainen käytti elämänsä parhaat vuodet ihmissuhteeseen, joka ei ollut hänelle hyväksi. Rakasti vääränlaista miestä. Rakastaa liikaa, itsensä unohtaen, se oli naisten helmasynti. Synti, johon oli itsekin syyllistynyt. Eikä loppua riippuvuudelle näkynyt. Hän suuntasi katseensa vaistomaisesti komentosiltaa kohti ja sydän heitti voltin.

Hän erotti tutun, tumman villapaitaan pukeutuneen hahmon seisomassa komentosillalla. Toivo ja luottamus täytti mielen, ja Katri lähetti hetken mielijohteesta miehelle lentosuukon. Mats laski kiikarit silmiensä edestä ja vilkutti takaisin. Hymy levisi Katrin kasvoille.

”Rakas”, hän sanoi ja tuuli hajotti sanat suuntiinsa.

Hetken päästä Katrin puhelin piippasi: Nähdäänkö tänään? Pääsisitkö komentosillalle illalla työvuorosi jälkeen?Minulla on tärkeää asiaa! M.

Keskiyön show’n jälkeen Katri suuntasi hytilleen, kävi suihkussa ja vaihtoi öiseen tapaamiseen sopivat vaatteet ylleen. Hän pakkasi ikuisena optimistina kevyeen matkakassiinsa myös tarvikkeet yöpymistä varten, mikäli he siirtyisivät jossain vaiheessa Matsin hyttiin. Katrin kehoa poltti halu ja kaipuu. Hän halusi saada varmistetuksi tunteen siitä, että Mats oli sitoutunut, että mies tahtoi olla hänen kanssaan.

Koko päivän Katria piinanneet ajatukset olivat tiessään hänen upotessaan Matsin tiukkaan syleilyyn. Komentosillan läheisyyteen kiinnitetty kahden metrin korkuiset M/S Fiesta valokirjaimet loivat komentosillalle oman tilanteeseen sopivan, punertavan valonkajon.

”En olekaan koskaan ollut näin lähellä punaisten lyhtyjen aluetta!” Katri heläytti ja Mats nauroi.

”Rakas, voi rakas sinua! Miten olenkaan ikävöinyt sinua! Minulla on niin monta asiaa, mistä tahdon kanssasi puhua!” Mats toisteli ja painoi Katria syliinsä yhä tiukemmin.

Voi sitä helpotuksen ja ilon määrää, joka Katrissa läikkyi. Komentosillalla oli rauhallista, yleensä työvuorossa oli aina kaksi miestä, mutta sinä iltana Mats oli poikkeuksellisesti yksin työvuorossa.

He seisoivat sylikkäin komentosillan hiljaisuudessa. Mats ohjasi Katrin paraatipaikalle suurien ikkunoiden eteen. He katsoivat heidän eteensä levittyvää valtavaa sinistä seinämää, jonka keskellä M/S Fiesta liukui myrskystä huolimatta eteenpäin kuin raiteilla, kohti Tukholmaa. Eikä heidän supatteluaan häirinnyt muu kuin radiopuhelimen rätinät, merisäästä ja reittiin liittyvät merenkävijöiden tiedotteet.

”Tässä on hyvä seurata, aaltojen hypnoosia, oma rakas kainalossa...” Mats mutisi ja hyväili Katrin hiuksia.

”Minulle tarjottiin kipparin hommia toisesta laivasta”

Katri huokasi hiljaa. Tämän onnellisempi hän ei voisi olla. Miten ihanaa oli, että se jokin asia, mikä Matsia oli painanut, oli ilmeisesti käsitelty. Mies oli palannut ennalleen, rakastavaksi ja läsnäolevaksi.

”Mikä oli se asia mistä tahdoit puhua? Kerro nyt! Mehän sovimme, ettei mikään asia saa jäädä hiertämään meidän väliin...” Katri pyysi ja silitti miehen neulepaidan pehmeää pintaa, rintaa sen alla.

”Minulle tarjottiin kipparin hommia toisesta laivasta”, Mats sanoi ja loi Katria kohti säteilevän ja riemastuneen katseen, joka kertoi kaiken Matsin päätöksestä.

Jokin seisahtui Katrissa. Unelma yhteisistä hetkistä M/S Fiestalla hajosi. Katri pystyi melkein kuulemaan, miten hänen hetki sitten hajonnen sydämensä sirpaleet helisivät maahan osuessaan.

”Onneksi olkoon! Sehän hienoa”, Katri kuuli itsensä sanovan.

”Ethän vain tyttörakas hyppää, ethän hyppää...”

Hän olisi halunnut esittää lukemattomia kysymyksiä, mutta hän pakotti itsensä hiljaiseksi. Hän ei halunnut udella, hän ei halunnut esittää sarjatulella kysymyksiä, ei tietää enempää. Jos Mats lähtisi laivasta, hän olisi muualla, silloin heillä ei voisi olla suhdetta, ei ainakaan M/S Fiestalla. Ja halusiko Mats muuta kuin työpaikkaromanssin?

Ja kuka sanoi, että Katrikaan olisi enää pitkään M/S Fiestalla. Ehkä poliisitutkinta jouduttaisi hänen merimiesuran päättymistä vauhdilla. Tai sitten hän aloittaisi työt Caribian Princessin ohjelmapäällikkönä, pyyhkisi loskat ja jäät takavasemmalle ja aloittaisi elämässään kokonaan uuden vaiheen, Katri pohti lähes paniikissa. Hän havahtui vasta, kun Mats pukkasi häntä kylkeen.

”Herätys! Kuulitko, voisit sitten tulla käymään mun luona, risteilyllä, mitä tuumaat?” Mats kysyi ja näytti yhtä innostuneelta kuin lapsi, joka on kokenut ensikerran pallomeren.

”Joo, totta kai mä tulen, mikä laiva se on?” Katri kysyi.

”Caribian Princess”, Mats vastasi ja Katrin suu loksahti auki.

Sitten komentosillan puhelin soi. Mats käveli puhelimen luo ja vastasi. Katri ei voinut lakata hymyilemästä. Hän loi hämärässä työskentelevää rakastaan kohti hellän silmäyksen ja vajosi rakkaudenuuttamaan kloroformiin. Hetkeksi. Vain hetkeksi.

Täydellisen hetken rikkoi läpitunkeva hälytyssireenin ääni. Katri kääntyi katsomaan Matsia, joka tuijotti kannelle puhelimen luuria kädessään puristaen.

Katri kääntyi katsomaan Matsin osoittamaan suuntaan. Muutaman metrin päässä heistä, komentosillan suurien ikkunoiden vieressä, M/S Fiesta valokirjainten välissä tasapainotteli punatukkainen tyttö. Pia.

Laiva vaappui ja heilui. Myrsky oli noussut ja vettä vihmoi komentosillan ikkunoihin niin, että ikkunanpieliin kiinnitetyt suuret sulkapyyhkimet oli otettu käyttöön. Katri suuntasi katseensa M/S Fiesta valomainoksen sisällä kyyristelevää tyttöä kohti.

”Ethän vain tyttörakas hyppää, ethän hyppää...” Katri toisti rukousta mielessään kuin mantraa.

Jatkuu ensi viikolla.

Tuntematon vierailija käy Katrin oven takana ja pudottaa eteisen matolle palavan savukkeen. Katri säikähtää ja pakenee ahdistelijaa ystävänsä huomaan. Myrsky on nousemassa.

Soita poliisit!” oli ensimmäinen Katrin päässä soiva lause, kun hän taittoi palavan savukkeen niskat. Hän olisi taittanut savukkeen lattialle heittäneen miehen niskatkin, jos vain olisi uskaltanut avata oven. Poliisille soittaminen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Ikävä kyllä, Katri oli aivan yhtä lainsuojaton kuin häntä jahtaava prätkäjengikin. Tai olisi siihen hetkeen asti, kunnes pystyisi todistamaan syyttömyytensä. Ja sitä hetkeä ei ollut aikaa jäädä odottelemaan.

Katri heitteli tavaroitaan kassiin pikavauhtia. Oli turhankin selvä asia, että prätkäjengi oli nyt hänen perässään. Ehkä he halusivat Katrilta vaitiololupauksen, pahimmassa tapauksessa he tahtoivat hänen henkensä.

Millan luona oli täysi hälinä päällä.

”Babyshowerit”, Milla sanoi ja nyökäytti asunnosta kantautuvaa meteliä päin.

Lakitoimiston naiset kilistelivät keskenään olohuoneessa.

”Ehkä tämä on huono hetki tulla käymään”, Katri sanoi.

Hän tarkasteli eteistä koristavien käsilaukkujen määrää: Burberryä, Mark Jacobsia, Michael Korsia ja Louis Vuittonia. Milla kiskoi Katrin peremmälle.

”Kuulostaa siltä, että sun täytyy piiloutua.”

”Älä höpötä! Sä näytät hirveältä, onko darra?” hän kysyi.

Katri äännähti kyllä molempiin ja antoi pikavauhtia nopean ja napakan raportin aamuyön tapahtumista.

Milla kuunteli keskittyneenä.

”Kuulostaa siltä, että sun täytyy piiloutua”, hän sanoi.

”Niinpä”, Katri huokasi.

Kaikenlaista hän oli suunnitellut vapaapäiviensä varalle, muttei kuurupiilosta prätkäpoikien kanssa.

”Voisin soittaa Matsille”, Katri sanoi.

Milla sanoi sen olevan hyvä idea. Idea oli hyvä Matsinkin mielestä. Mies oli menossa pelaamaan tennistä, mutta sanoi tulevansa heti, kun matsi olisi ohi.

”Pakko myöntää, etten ole juuri muuta pystynyt ajattelemaan, kun sua kylpyvaahdon peittämänä”, Mats hyrisi luuriin.

”Ihanaa kulta, nähdään pian, en jaksa odottaa että päästään..siis…että…tavataan taas!” Katri takerteli ja kärvisteli puhelun läpi Millan kaikkitietävän katseen alla.

Tarkasti silitettyihin paitapuseroihin ja polvimittaisiin hameisiin sonnustautuneet naiset olivat asianmukaisesti innoissaan kaikesta. He helisyttivät Tiffanylta ostettuja rannekoruja puhuessaan ja kippasivat tasaiseen tahtiin kuohuviiniä.

”Kakkua ja kuohuvaa! Kahviakin oli, mutta se ehti kylmetä. Ei stressata siitä, viini on kylmää ja sähän otat sitä heti!” Milla touhotti.

Kaikkialla valkoisilla huonekaluilla sisustetussa asunnossa oli merkkejä siitä, miten Millan elämässä oli kääntynyt uusi sivu. Sille sivulle mahtui ainoastaan puuterimaisiin sävyihin sonnustautuneita ihmisiä ja onnellisia tilanteita. Naiset sohvalla kävivät nopeasti läpi hääsuunnitelmat, vauvajutut, ykköslomakohteet ja suosikkiseerumit. Katri huokasi kateudesta. Hän olisi antanut paljon saadakseen itseensä edes teelusikallisen Millan ystävien huolettomuutta.

Kahvin ja kakun jälkeen jokainen sohvalla istuva jakoi yhteisiä Millaan liittyviä muistoja ja sai luvan antaa neuvoja tulevalle äidille. Se oli varsin viihdyttävää, varsinkin Katrin osuus, jossa valottui Millan kätketyn tanssityttömenneisyyden eri vaiheet asianajotoimiston naisille.

Katrin tarinat keskeytti Matsin soitto.

”Nyt tosi tärkeää, että pystyt todistamaan syyttömyytesi!”

Milla saattoi Katrin ovelle hymyillen.

”Nyt tosi tärkeää, että pystyt todistamaan syyttömyytesi!” Milla sanoi.

Katri asetti kätensä sydämen päälle ja vakuutti olevansa viattomista viattomin.

”Ja yhtä tärkeä asia on, se että opettelet valehtelemaan paremmin!” Milla sanoi hymyillen.

Millan hymyssä oli nyt toisenlaista lämpöä. Hän piti kättään vatsan päällä ja sanoi odottavansa Katrin toimittamaa todistusaineistoa. Katri nyökkäsi vakavana. Kaikki oli pelissä. Kun asioiden laita tulisi julki, hän joutuisi ulos laivasta. Joko hän irtisanoutuisi itse tai sitten hänet irtisanottaisiin. Kaikki muuttuisi.

Lopuksi Katri halasi halasi ystäväänsä niin kovaa kuin raskaana olevaa uskaltaa halata.

Matsin hulppea asunto sijaitsi Eirassa, korttelissa, jonka Katri tiesi olevan yksi kaupungin arvokkaimmista osoitteista.

”Sitä vaan, että ketä mun pitää panna...” Mats kysyi ja nosti tennispaitansa helmaa.

”…että saan tummanpunaista huulipunaa pitkin kasvojani”, hän kuiskasi Katrin korvaan.

Katri kuljetti käsiään miehen paidan alta paljastuvan lihaspatteriston päällä. Kehon tiukasta kunnosta päätellen mies suhtautui salitreeneihinsä samanlaisella kunnianhimolla kuin kaikkeen, mihin ryhtyi.

Hetken päästä Katri seurasi Matsia harmaalla ja mustalla sisustettuun makuuhuoneeseen. Mies työnsi hänet istumaan vuoteelle ja pudotti housut jalastaan.

”Tästä rungosta pitäisi jakaa palkintoja, pysti tai toinen”, Katri mutisi.

Mats veti Katrin hiuksista lähemmäksi itseään, hellästi mutta päättäväisesti.

”Mä sulle pystit näytän!” mies nauroi ja he upposivat toisiinsa kerta toisensa jälkeen.

Vapaapäivät mantereella kuluivat aina turhan nopeasti.

”Tätä siis on olla rakastunut, täysillä ja todella?”

Katri onnistui työntämään laivalla tapahtuneet kauheudet sivuun mielestään, eikä muutamaan päivään tiennyt muusta kuin heistä kahdesta. Matsista ja Katrista, jotka olivat kävelleet kaupunkia ristiin rastiin ja jakaneet lempikatujensa tarinat toisilleen.

He olivat paljastaneet ne syvimmät ja arimmat rakkaussuhteiden viiltämät haavat, ja kertoneet palasia lähimenneisyydestä. He olivat viettäneet iltoja Matsin asunnon kattokerroksen terassilla, glögiä siemaillen ja kirkkaan tähtitaivaan loisteesta nautiskellen.

”Tätä siis on olla rakastunut, täysillä ja todella?” he olivat toistelleet toisilleen ja kumonneet lasin samppanjaa toisensa jälkeen.

Eikä Katri voinut tajuta todella elävänsä omaa elämäänsä, kaikki oli ollut kuin unta.

Mats kertoi kaiken ex-vaimonsa uskottomuuden aiheuttamasta pettymyksestä. Luottamuspulasta, mitä hän tunsi koko naissukupuolta kohtaan. Katri kuunteli kaikkea tätä sydän korkkiruuviksi kiertyneenä, kaiken aikaa miettien josko hänen olisi pitänyt ottaa riski ja kertoa totuus. Tunteet Matsia kohtaan olivat syventyneet kuluneiden päivien aikana niin paljon. Katri ei halunnut rikkoa täydellistä hetkeä, vaan päätti lykätä asian kertomista seuraavaan päivään ja sitten taas seuraavaan. Kunnes kaikki ympärillä oleva lakkasi olemasta. Ja ainut mitä Katri pystyi ymmärtämään oli oma kätensä Matsin käden sisään puristuneena. Siinä se oli, kaikki mitä hän elämältään halusi.

Lähtöaamuna Mats heräsi varhain ja lähti aamulenkille. Katri meni suihkuun ja suihkutteli nautiskellen. Elämä oli, niin kuin laulussa laulettiin, kuin silkkiä vaan.

Tällaista se siis oli. Hullaantuminen. Rakastuminen. Katri ajatteli ja seurasi hymyillen Matsin menoa ikkunasta. Mies teki joka aamu pienen juoksulenkin, jonka loppumetreillä hän piipahti hakemassa lähileipomosta vastapaistettuja voisarvia.

Voisiko hän irtautua laivasta noin vain? Irtisanoutua.

Vesi valui putouksen lailla selkärankaa pitkin. Vesivana luikerteli viemäriin vaahtoavana. Katri seurasi sitä ja antoi ajatuksiensa risteillä, kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.

Voisiko hän irtautua laivasta noin vain? Irtisanoutua. Viettää aikaa Matsin kanssa ja käyttää muutaman kuukauden lomailuun, uuteen tilanteeseen asettumiseen ja sitten vasta lähteä työkeikalle Karibialle? Silloin kaikki M/S Fiestalla tapahtunut olisi aina vaan kauempana eikä prätkäjengikään jaksaisi häntä enää etsiä. Katri astui pois kylpyammeesta ja kietoi ympärilleen pehmeän kylpypyyhkeen.

Katri käveli makuuhuoneeseen hiuksiaan kuivatellen. Päätä särki hieman. Aamuyöllä he olivat avanneet Matsin erikoistilanteita varten varatun samppanjan. Ei niin, ettei se olisi ollut sen arvoista. Kulunut lomapätkä oli ollut aivan erityinen. Yö oli kulunut intensiivisen latauksen vallassa. Ajatus pariskuntana olemisesta läkähdytti, mutta hyvällä tavalla.

Katri nappasi käteensä vuoteella viestiä vilkuttavan puhelimen. Hän avasi viestin ja hetken ajan tuntui siltä kun parkettilevyt jalkojen alla olisivat liukuneet jalkojen alta pois. Jätkät tietää, että olit Tomin muuli. Heitä kiinnostaa, oletko myös vasikka.

Työvuoro, johon Katri palasi oli aivan erityinen tangoristeily. Risteily käynnistyisi tangotansseilla laivan yläkannella. Katri haki toimistostaan tanssikilpailuun osallistuville palkintoja, lahjakortteja laivan myymälöihin ja ravintoiloihin. Hän työnsi toimistonsa oven auki ja jäi hämmentyneenä seisomaan kynnykselle.

Laivan intendentti Timo Heinonen pyörähti ympäri tuolissa ja suuntasi katseensa Katria kohti.

Miehen orvokinsinisten silmien katse ei ollut enää niin ystävällinen.

”Näemmä suhde perämieheen on lämmin”, Timo tokaisi.

Katri nielaisi. Mistä Timo tiesi hänen ja Matsin suhteesta? Jännitys kipusi hartioihin asti, jäykisti koko kehon. Niin kauan kun Timolla oli sellainen käsitys, että Katri oli sinkku, olisi hänellä mahdollisuus pelastua. Timo olisi silloin hänen puolellaan. Vaikutti siltä, että se mahdollisuus oli menetetty. Köysi kiristyi. Katri puristi kasvoilleen hymyn.

”Mehän ollaan ystäviä. Mikä on arvokkaampaa kuin ystävyys?” hän aloitti ja etsi käsiinsä tanssikilpailun palkintokassin.

”Mikä teitä naisia vaivaa? Mitä te haluatte? Rahaa? Isot talot ja hienot autot?”

Hän huomasi käsiensä tärisevän. Sama reaktio toistui aina Timon seurassa, tosin nyt pakka oli lopullisesti sekaisin. Ilmeisesti Timo tiesi enemmän kuin mitä antoi ymmärtää. Jos mies oli perillä Tomin tuliaispussin sisällöstä tai motoristeista, olisi Katrilla vaikeat ajat edessä. Ehkä mies halusi Katrilta seksiä. Halusiko tämä käydä kauppaa, siitäkö oli kyse, vai silkasta mustasukkaisuudesta vain? Ajatukset poukkoilivat Katrin mielessä samalla, kun hän yritti saada selkoa miehen murjottavasta olemuksesta.

”Luulin, että meillä oli jotain syntymässä tässä”, Timo mutisi ja pyörähti kerran ympäri konttorituolissa.

Katrin valtasi niin suuri helpotus, että hän olisi tahtonut nauraa ääneen, mutta teki parhaansa ettei olisi näyttänyt miehelle iloista naamaa.

”Mikä teitä naisia vaivaa? Mitä te haluatte? Rahaa? Isot talot ja hienot autot? Kerro! Mulla on iso talo saaressa. Saaressa, joka on mun oma!”

Timo oli noussut seisomaan ja otsasuoni erottui sinisenä viivana. Se pullistui pullistumistaan, muistutti hieman kastematoa muodoltaan, Katri huomasi ajattelevansa ja suuntasi Timoa kohti pahoittelevan silmäyksen.

”Minä haluan rakkautta. Se on ainut asia, mitä miehestä tahdon”, Katri sanoi hiljaisella äänellä ja toivoi miehen löytävän jonkun, johon kohdistaa kaikki tunteensa.

Laivassa oli kova hulina päällä. Laiva oli lastattu Olli Säteen faneilla. Kaikkialla, mihin vain mahtui tanssimaan, hiottiin uusia askelkuvioita. Yläkerran tangosalongissa esiintyi tangotähti Olli Säde ja parit pyörähtelivät tanssilattialla. Tanssilattia oli täyttynyt pareista, jotka liikkuivat tanssilattian poikki ilmeettöminä ja toisiinsa keskittyneinä.

Katri kurkisti baarin pentteriin ja olisi halunnut kääntyä heti pois. Pete, jota hän oli niin onnistuneesti vältellyt kuluneiden päivien aikana, oli työvuorossa ja silppusi keskittyneen oloisena sitruunoita. Katrin nähdessään Pete sivalsi sitruunasta lakin irti.

”Kas kas, kukas se siinä, ruotsalaisen perämiehen nainen”, Pete mutisi viipaloidessaan sitruunoita niin kovin ottein, että hedelmän mehut lensivät kaarena Katrin pään yli.

Katri ponnisteli pitääkseen suunsa kiinni. Laiva oli vasta irronnut satamasta, ja jo nyt draamaa oli tarjolla kuin keskiverto saippuasarjassa.

Katri keskittyi etsimään sopivankokoisia juomalaseja kaapeista ja vilkuili vaivihkaa Peteä.

”Laske se veitsi alas!”

Miehen paksut, puoleenväliinselkään ulottuvat rastat oli solmittu poninhännälle niskaan ja korvakorut oli intendentin kehotuksesta riisuttu. Paidanhihat oli laskettu alas niin, että ne peittivät osan käsivarsien tatuoinneista, silti kämmenselkiin tatuoitu sinisenmusta tähtikypärä erottui valkoisen mansetin alta harmillisen selvänä. Katri vilkaisi kuvaa ja yritti palauttaa mieleensä, miltä postiluukusta työntynyt käsi oli näyttänyt. Voisiko olla mahdollista, että Pete oli hänen ahdistelijansa? Ainakin Pete tiesi, missä hän asui. Pete oli ollut Katrin tupaantuliaisissa samana vuonna, jolloin he olivat molemmat aloittaneet M/S Fiestalla.

Pete seisoi veitsi kädessä Katrin edessä. Katri seisoi paikoilleen jähmettyneenä. Missä se pussi on? Kysymys toistui aina vaan samanlaisena.

”En tiedä. Vein sen Vincentin levykauppaan ja sen jälkeen on arvoitus, mitä sille on tapahtunut – tai mitä ylipäänsä on meneillään!” Katri sanoi.

Hän kuuli äänensä kiristyneen, ohentuneen pelokkaaksi. Peten pupillit olivat pienet ja katse pistävä. Hetki hetkeltä Pete muistutti enemmän saalistaan tuijottavaa verikoiraa kuin ihmistä, tuntevaa, empaattista olentoa.

”Laske se veitsi alas”, Katri kuuli itsensä sanovan.

Veitsi pysyi ilmassa. Se kiilsi baarin pentterin kirkkaissa valoissa ja teräväksi hiottu kärki tiputti tahmeaa sitruunamehua lattialle. Katri tuijotti edessään välkehtivää veistä, se laskeutui hitaasti silmien tasolle, niin että hän näki omat kasvonsa, jättimäisiksi paisuneet silmämunat ja silmäkulmia koristavat uurteet läheltä. Hän oli varma ettei uurteita ollut vielä ennen sitä hetkeä, jolloin hän oli osallistunut pullonpyörittäjien jatkoille. Sekin vielä, rapistua ennen aikojaan, muutamassa viikossa, se oli liikaa! Katri ajatteli ja tarttui Peteä ranteesta kiinni ja puristi kovaa.

Veitsi putosi kilahtaen lattialle. Hetkisen ajan pentterissä oli aivan hiljaista. Ainoastaan tangosalongista kantautuvat laulusanat kaikuivat tilassa, täyttäen sen joka nurkan. Niin pieni ihmissydän on, niin avara ja pohjaton, se kätkee suuret unelmat, ja vihan lemmen maailmat..

Rakkaudesta riutuva Timo Heinonen seisoi baaritiskin vieressä seuraamassa erikoisristeilyn toteutumista, vaikka tasan varmasti kyttäsi häntä, Katri ajatteli ja tarttui mikrofoniin.

Juontamisen ohessa Katri seurasi Timon ja Kunnon mies Marko Kuittisen kasvonilmeitä. Ne olivat varsin vakavat. Kunnon mies Kuittinen oli Stellan veli, joka piipahteli laivassa vähän väliä ja huolsi laivan valvontakameroita. Ja jota Stella, tuloksetta tosin, naitti Katrille. Markolle Katrilla olisi ollut asiaa, mutta hetki sitten tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Katri ei tuntenut erityistä hinkua aiheuttaa Timolle uusia syitä ilmaista mustasukkaista luonnettaan.

Tanssikisasta kehkeytyi varsin vauhdikas. Parit vaihtuivat kappaleen vaihtuessa ja voi sitä naurua! Katri seurasi hymyillen tanssilattialla silmät sidottuna, parejaan etsiviä pariskuntia ja repesi itsekin nauruun vähän väliä. Jos ei otettu lukuun kaikkea sitä hässäkää, mitä laivalla oli viime aikoina koettu, oli työ laivassa yhä edelleen parasta, mitä Katri tiesi. Ihmisten ilo ja tanssin riemu kantoi yli kaiken, antoi lupauksen siitä kaikki asiat ratkeaisivat parhain päin. Niin oli uskottava, oli uskottava ihmeisiin!

Kesken juontokiireiden Katrin puhelimeen kilahti viesti Millalta.

”Tarkista! Onko artistihyttikäytävällä valvontakameroita, nauhoittavatko ne myös ääntä?”

Katri sujautti puhelimensa taskuun ja suuntasi katseensa baaritiskin edessä seisovaa Kunnon mies Kuittista kohti. Kuittinen olisi Katrin pelastusrengas, jos hän vain saisi puhua miehen kanssa kahden, Katri ynnäsi mielessään. Pieni toivontunne tuikahti Katrin sydänalassa.

Jatkuu ensi viikolla.