Kuninkaallisissa kesähäissä sinetöidään tarina, jonka alku kirjoitettiin jo kauan sitten. Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin tiet kohtasivat prinsessa Madeleinen avustuksella.

Suunnitelma on tehty hyvissä ajoin. Kuningatar Silvia naamioituisi blondiperuukkiin ja suuriin aurinkolaseihin, jotta häntä ei tunnisteta. Kun Silvia sitten iltapäivällä heinäkuun 14. päivänä vuonna 1977 lähtee kuninkaanlinnasta synnytyslaitokselle, suunnitelma toteutuu – ja onnistuu. Yksikään linnan portilla päivystänyt valokuvaaja ei kiinnostu kuvaamaan tumman auton takapenkillä istuvaa vaaleahiuksista matkustajaa.

Illalla syntyy Victoria, ja synnytyksessä on mukana Maj-Lis-niminen kätilö. Ja mikä on hänen sukunimensä? Westling!

Enteitä tai ei, julkisuuden kanssa taiteilu on ollut olennainen osa kuningasperheen arkea aina. Salamavalojen räiskettä riittää silloinkin, kun sitä vähiten kaipaa.

Julkisuuden paineen vuoksi Ruotsin hovissa pitää myös puhkaista monta kuplaa ennen kuin Victorian ja Daniel Westlingin häävalmistelut voivat alkaa. Yhteinen tarina on monissa murheissa marinoitu.

DANIEL WESTLINGIN on odotettava neljävuotissynttäreitään vielä kaksi kuukautta. Juuri nyt kaikki puhuvat vain siitä, että Ruotsi on saanut uuden prinsessan, Victoria Ingrid Alice Desiréen. Vastasyntynyt prinsessa asuu Tukholman kuninkaanlinnassa, Daniel Falunissa vanhempiensa Ewan ja Ollen ja kolme vuotta vanhemman siskonsa Annan kanssa.

Tämän tavallisen pikkupojan elämän alku on jo aiemmin kietoutunut kiehtovalla tavalla kuningasperheen historiaan: hän syntyi Örebrossa syyskuun 15. päivänä vuonna 1973 eli samana päivänä, kun prinsessa Victorian isä Kaarle XVI Kustaa nousi Ruotsin valtaistuimelle.

Daniel on tavallinen pieni poika, joka rakastaa ulkoleikkejä ja etenkin jalkapalloa. Juuri rakennetun asuntoalueen matalien punaisten talojen ympärillä on turvallista leikkitilaa lapsille. Ja heitä on naapurustossa paljon!

Kun Daniel on viisivuotias, perhe muuttaa kunnan sosiaalijohtajana työskentelevän isän työn perässä Ockelbohon. Danielin äiti on töissä postisiirtotoimistossa.

VUONNA 1980 Victoria saa kolmevuotislahjaksi kruununprinsessan arvon, kun maan hallitus päättää muuttaa vallanperimysjärjestystä. Nyt Ruotsin kansa sulattelee tietoa, että sille on kasvamassa kuningatar.

Perheeseen on jo syntynyt Victoriaa kaksi vuotta nuorempi poika Carl Philip, ja  kuninkaanlinnan kivinen miljöö on alkanut vanhemmista tuntua liian kolholta lapsille. Perhe muuttaa vehreämpään ympäristöön Drottningholmin linnaan, ja vuonna 1982 syntyy kuopus Madeleine.

Kruununprinsessan vanhemmilla on niin paljon edustustehtäviä, että lastenhoitajat lukevat iltasadut ja huolehtivat päivärutiinit ja leikitykset. Kuningatar Silvian äiti Alice Sommerlath matkustaa kotimaastaan Saksasta usein pitkiksi ajoiksi Ruotsiin lastenlastensa luokse.

Kotona ollessaan kuningatar Silvia nauttii omien satujen kertomisesta, ja Victoriaan uppoavat etenkin tarinat Micki-apinasta. Eläimet ovat pienen kruununprinsessan suuri rakkaus. Eräänä kesänä perheen lapset saavat omat kananpojat, joiden nimet ovat Piff, Paff ja Puff. Myös koirat, hevoset ja kissat saavat Victorian sydämessä yhtä suuren paikan kuin ne etanat, joista hän on erityisen ylpeä. Etenkin Johanna-etana saa kunnian kulkea kruununprinsessan mukana kaikkialle.

Kuningaspari haluaa tarjota lapsilleen niin tavallisen lapsuuden kuin kuninkaalliset vain voivat. Julkisilta esiintymisiltä lapsia varjellaan erityisen tarkasti.

Kun Victoria sitten seitsenvuotiaana tuodaan ensimmäistä kertaa lehdistön eteen, tilaisuus on tarkoin harkittu: Ronja Ryövärintytär -elokuvan ensi-ilta. Siellä Victoria saa tavata tarinan kirjoittajan ja suuren idolinsa, kirjailija Astrid Lindgrenin. Julkisuuden kiinnostus on valtava, kaikki haluavat kuvata ja haastatella pientä kruununprinsessaa.

Eräs tv-toimittaja työntää mikrofonia jo toistamiseen Victorian suun eteen ja kysyy: ”Miltä tuntuu olla ensi-illassa?” Victoria vain tuijottaa häntä ja toteaa: ”Tyhmiin kysymyksiin saa tyhmiä vastauksia.”

KOULUUN MENO kääntää Victorian tavallisen lapsuuden päälaelleen. Tyttö huomaa pian, ettei hän ole niin kuin muut. Kun luokkatoveri toisensa jälkeen oppii kirjaimet ja numerot ja alkaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti, Victoria ei pysty tuottamaan tekstiä saati lukemaan.

”Ensin ajattelin, että olen tyhmä. Että minä vain en ymmärrä, ja kaikki muut ovat paljon fiksumpia. Ja kenestäpä ei olisi samassa tilanteessa tuntunut siltä?” Victoria selittää myöhemmin.

Äiti Silvia tekee kovasti työtä, jotta tyttären ongelmiin saadaan selitys ja apu. Pian syy löytyy luku- ja kirjoitusvaikeuksista, joista myös kuningas on aina kärsinyt. Kunnallinen ala-asteen koulu Brommassa vaihtuu yksityiskouluksi osittain siksi, että siellä saa paremmin erityisopettajien apua. Oma harjoitusohjelma onkin Victorian pelastus – mutta helppo se ei ole. Läksyihin menee niin paljon aikaa, että paljon muuta ei ehdi tehdä.

Vielä lukiossakin Victorian jokainen koulupäivä alkaa puoli tuntia aiemmin kuin muilla ja hän jättää luokkatovereiden yhteiset kahvilareissut väliin päntätessään iltakaudet kotona. Mutta taidot alkavat karttua. Samalla kruununprinsessa löytää äänikirjat. Kun niitä kuuntelee tekstiä lukiessaan, hahmottaa lukemansa paremmin.

Lukioaikana paljastuu toinen ongelma, kasvosokeus. Lähipiiri on jo huomannut, että kruununprinsessa unohtaa helposti nimet. Vaikka hän olisi tavannut ihmiset vain muutamia viikkoja tai jopa vain pari tuntia aiemmin, hän ei tunnista heitä uudelleen tavatessaan. Nimi ja kasvot ovat hukassa. Kuninkaallisuudesta on se etu, että avustajat voivat auttaa ja kertoa tärkeissä tilaisuuksissa, kuka on kuka.

Daniel Westlingin koulu-ura on alkanut vähän parempien tähtien alla, mutta ei hän siitä erityisesti nauti. Peruskoulun hän käy Ockelbyssä, pienen paikkakunnan pienessä koulussa. Perustaidot loksahtavat paikoilleen normaalitahtiin, mutta kunnianhimo kanavoituu paremminkin liikuntaan, urheiluun ja ulkoiluun kuin lukuaineisiin. Jalkapallo, koripallo ja jääkiekko hallitsevat vapaa-aikaa. Koulussakin lempiaine on liikunta, ja siitä hän saa todistukseen aina parhaan arvosanan.

”Hän on niin tavallinen kuin olla ja voi. Tuskin muistan häntä, hän vain ajelehti”, Danielin silloinen kotitalousopettaja on luonnehtinut. Poika ei tee itsestään mitään numeroa, saa kelvollisia todistuksia ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän on tyttöjen suosiossa, mutta ei teinivuosina seurustele tiiviimmin kenenkään kanssa.

Liikunta on paitsi nuoren Danielin myös kruununprinsessan vapaa-ajan nautinto. Victorian lajeihin kuuluvat melonta ja purjehdus, ratsastus ja hiihto. Liikkumiseen on hienoja tilaisuuksia etenkin kesälomilla, jotka vietetään aina kuningasperheen kesälinnassa Sollidenissa Öölannissa. Se on perheen esikoiselle erityisen tärkeä paikka.

Siellä myös vietetään aina hänen heinäkuiset syntymäpäivänsä. Victorian yksivuotispäivistä alkanut traditio jatkuu yhä: öölantilaiset kerääntyvät Sollidenin puistoon juhlimaan päivänsankaria. Moni pistäytyy samalla nauttimassa juhlan kunniaksi Sollidenin kahvilassa Victorian nimikkoleivonnaisen.

LUKIO JA ASEVELVOLLISUUSKIN ovat Daniel Westlingillä suoritettuina, kun Victorialla on vielä vuosi jäljellä lukiossa. Daniel käy kaksivuotisen sosiaalilinjan Hammargymnasiet Sandvikenissä, Victoria kolmevuotisen luonnon- ja yhteiskuntatieteellisen linjan Enskilda Gymnasietissa.

 Ennen koulun loppumista Victoriasta kuitenkin tulee täysi-ikäinen, ja tuo 18-vuotissyntymäpäivä on hänen elämänsä käännekohta: siitä lähtien hän on virallisesti isänsä sijainen hallitsijan tehtävissä. Tähän asti on voinut pysytellä taka-alalla ja tukea vanhempia heidän työssään, mutta kohta koittaisivat totiset paikat. Työvelvollisuudet on aloitettava nyt koulunkäynnin ohessa.

Päivää ennen 18-vuotissyntymäpäiväänsä Victoria soittelee paniikissa parille ystävälleen. Hän on aivan hermona. Hän on harjoitellut tähänastisen elämänsä kovinta koettelemusta varten yli vuoden: hänen on pidettävä ensimmäinen virallinen juhlapuheensa kuninkaanlinnan valtiosalissa, josta se lähetetään suorana tv-lähetyksenä.

Jo pitkään hän on valittanut ahdistustaan pikkusiskolleen Madeleinelle. Jos hän munaa? Unohtaa, mitä piti sanoa? Sekoaa sanoissaan? Pikkusisko saa ottaa ensimmäistä kertaa tukijan roolin, kun hän tsemppaa Victoriaa. Isä kuningas yrittää rauhoitella kertomalla, että yhtä vaikeaa se oli hänellekin aikoinaan.

Mitä lähemmäs syntymäpäivä tulee, sitä huolestuneempana kuningas katselee tyttärensä jännitystä ja pelkoa. Lopulta hän keksii pyytää apuun yhden suosikkinäyttelijöistään, Margaretha Krookin. Kuningas soittaa ja kertoo asiansa, ja Krook suostuu Victorian sparraajaksi sillä ehdolla, että työ tehdään julkisuudelta piilossa.

Kun Krook tulee ensimmäistä kertaa Drottningholmin linnaan, häntä on vastassa hermostunut kruununprinsessa. Alkaa kuukausien yhteistyö, jonka aikana kävellään kilometritolkulla linnanpuistossa ja keskustellaan. Victoria saa joka tapaamisella kotiläksyjä ja hän joutuu lukemaan ääneen tekstejä. Kaksikon keskinäinen luottamus vahvistuu ja vahvistaa, ja vähitellen Victoria rauhoittuu. Itsetunto kehittyy lähes silmissä. Välillä isosisko pakottaa Madeleinen yleisöksi ja harjoittelee tälle puhettaan.

Koulukaverit ihmettelevät, mitä Victoria oikein tekee vapaa-aikanaan. Häntä ei näy illanistujaisissa. Tyttökavereiden kiinnostuksen kohteet ovat juuri nyt kuin toiselta planeetalta. Sattuu vain olemaan niin, että tästä luokkakaverista tulee Ruotsin seuraava kuningatar ja siihen on valmistauduttava vuosi vuodelta tiiviimmin. Hänellä sattuu myös olemaan poikkeuksellisen vahva velvollisuudentunto. Se, mikä tehdään, tehdään mahdollisimman täydellisesti.

”Tästä ei ole enää paluuta. Tämä on minun elämäni ja tehtäväni, take it or leave it”, Victorialla on tapana sanoa. Hän ei muista aikaa, jolloin hänen ei olisi tarvinnut suoriutua ja olla hyvä ja reipas.

18-vuotispäivä valkenee kuten kaikki muutkin syntymäpäivät: äiti, isä, pikkuveli ja pikkusisko herättävät sankarin ja tuovat sänkyyn mansikkakakkua ja lahjoja. Mutta nyt synttäreitä ei vietetä Sollidenin kesälinnassa Öölannissa kuten aina ennen. Nyt ollaan Tukholmassa, ja tänään hän pitää Sen Puheensa kuninkaanlinnassa. Ja jollakin ihmeellisellä tavalla hän tietää selviytyvänsä siitä.

Heti aamupäivällä linnan kirkossa on pieni yksityinen hartaushetki, josta päivänsankari hakee voimia elämänsä kovimpaan koettelemukseen. Sen jälkeen Victoria pukeutuu pitkään siniseen leninkiin ja helmikorvakoruihin. Hiukset ovat kauniisti poninhännällä. Kaulaan hän asettelee yksinkertaiset helmet, jotka hän sai tänä aamuna äidiltä ja isältä syntymäpäivälahjaksi.

Linnan valtiosalissa istuu 400 kutsuvierasta. Kamerat käyvät. Ensin puhuu kuningas. Hän osoittaa sanansa Victorialle ja toteaa, kuinka koko perhe tulee seisomaan hänen tukenaan tulevassa vaativassa tehtävässä.

”Olet linkki tulevaisuuteen meidän maamme historiassa. Kruununperijänä siirrät Ruotsin ja kuningashuoneen perinteitä eteenpäin”, kuningas toteaa.

Kuningatar Silvia pyyhkäisee silmäkulmaansa.

”Äitisi ja minä toivotamme sinulle onnea ja menestystä. Jumala sinua siunatkoon”, kuningas päättää puheensa. Hän taittelee kädessään olevan paperin ja käy antamassa Victorialle poskisuudelman.

Tytär on kasvanut aikuiseksi – ja nyt on hänen vuoronsa puhua.

”Teidän majesteettinne, rakas isä.” Victoria on harjoitellut näitä sanoja varmaan tuhat kertaa, mutta tämä ei ole enää harjoitus. Hän aloittaa toteamalla, että tänään hän astuu isänsä rinnalle. Hän kiittää vanhempia saamastaan tuesta.

”Tulen olemaan aina lojaali kuninkaalle ja eduskunnalle ja kunnioittamaan Ruotsin perustuslakeja.”

Kaikki menee hienosti. Seuraa hetken hiljaisuus, sitten kuningas aloittaa aplodit. Victoria hymyilee. Kun heidän katseensa kohtaavat hetken, kuningas nyökkää hyväksyvästi. Hän on ylpeä tyttärestään.

KUNINGAS OHJAA TYYLIKÄSTÄ AVOAUTOA, vanhaa Pontiacia, ja kuljettaa juuri lukion päättänyttä tytärtään läpi kaupungin. Autossa istuu koko perhe juhlimassa sitä, että Victoria saa huipputodistuksen Enskilda Gymnasietista. Onnellinen kruununprinsessa vilkuttaa autosta – myös reitin varrella olevalle ensimmäiselle poikaystävälleen Daniel Collertille. He päättivät aivan äskettäin lopettaa seurustelunsa. Eletään kevättä 1996.

Suhde kesti kolmisen vuotta. Alun perin Danielin paras ystävä Marcus Magnusson on Victorian kuumin poikaystäväkandidaatti. He, koulukaverit, viettävät huomiota herättävän paljon aikaa kaksin koulun käytävillä. Muutaman kuukauden kuluttua Marcus kerää rohkeutensa ja pyytää Victoriaa ulos.

Apua! Ensimmäinen deittipyyntö. Ujo kruununprinsessa haluaa vähän miettimisaikaa. Seuraavana päivänä hän hyväksyy kutsun sillä ehdolla, että saa ottaa mukaan ystävättärensä. Marcus tietää heti, kenet hän itse ottaisi kaverikseen: Daniel Collertin.

Kun pojat tulevat treffipaikalle, Victoria on ystävättärensä kanssa odottamassa. Illan mittaan Victorialla tuntuu olevan enemmän puhuttavaa Danielin kuin Marcusin kanssa. Jo ensimmäisenä iltana avautuu jotakin myös Danielin traagisesta taustasta. Hän elää kahdestaan pankinjohtajana työskentelevän isäpuolensa Göran Collertin kanssa, joka on adoptoinut hänet. Sekä Danielin biologinen isä että äiti ovat kuolleet syöpään. Lisäksi hän on menettänyt veljensä.

Kaksi vuotta vanhemman Danielin hyvä käytös ja sosiaalisuus tekevät 16-vuotiaaseen Victoriaan vaikutuksen. Pintaa raaputtamalla löytyy myös vakavampi puoli, joka tuntuu yhdistävän nuoria. He vaihtavat puhelinnumerot. Seuraavana päivänä Drottningholmin linnaan tulee kukkalähetys, suuri ruusukimppu: kiitos eilisillasta Danielilta.

Sana suhteesta leviää nopeasti. Kohta koko kansa tietää, että kruununprinsessan ensimmäinen poikaystävä on hyvin kasvatettu, rikkaasta perheestä ja liikkuu luontevasti sekä hienoissa salongeissa että tavallisissa olohuoneissa. Hän tuntuu olevan täydellinen.

Mutta ei mene kauan, kun Daniel alkaa kärsiä jatkuvasta huomiosta. Hän ei voi ottaa askeltakaan ilman että häntä tuijotetaan ja osoitellaan. Se tuntuu päivä päivältä rankemmalta. Suuret otsikot ja lööpit ovat pahimpia, eikä viikkoakaan mene ilman niitä.

Vähitellen Daniel alkaa vältellä julkisia paikkoja, ja Victoria ymmärtää. He matkustavat usein yhdessä pois Tukholmasta, jotta välttyvät paparazzeilta.

Kahdessa vuodessa suhde on ajanut Danielin melkoiseen ahdistukseen, jota ei helpota yhtään se, että Victorialla on aina mukanaan henkivartijat. Eivätkö he koskaan voisi olla ihan kaksin?

”Tämä on minulle liian vaikeaa. Haluan elää tavallista elämää, eikä siihen kuulu jatkuva kameroiden sihdissä oleminen”, Daniel valittaa ystävilleen.

Myös Victorian mitta alkaa täyttyä. Niihin aikoihin hän pistää poikki suhteensa moniin ystäviin. Hän ei kestä ajatusta, että osa niistä, joita on pitänyt ystävinään, ovat selän takana vuotaneet lehdistölle tietoja hänen yksityiselämästään. Vähän väliä lehdissä on uusia yksityiskohtia  ja huolestuttavan usein ne pitävät paikkansa. Isä on opettanut, että todelliset ystävät eivät kulje ympäriinsä julistamassa suhdettaan kuningashuoneeseen.

Tulevaisuudesta Danielin kanssa Victorialla kyllä on suuria suunnitelmia, mutta viimeinen lukiovuosi saa tuulet muuttumaan. Kun äiti ja isä kyselevät tyttärensä lukion jälkeisiä suunnitelmia, vain yksi on varmaa: Victoria haluaa pois Ruotsista ja koko ystäväpiiristään. Hän tietää, että heti lukion jälkeen on aloitettava tuleviin hallitsijan tehtäviin valmentava rankka koulutus, oma kuningatarkoulu. Hänen ja Danielin suhde kaipaa taukoa, ja seurusteluaikana Victoria pettyi moniin ystäviinsä. Harva se päivä hän joutui lukemaan lööpeistä yksityiselämäänsä koskevia tietoja, joiden oli ollut pakko vuotaa lähipiiristä. Sen piirin Victoria haluaa nyt arvioida uudelleen, ja siihenkin hän tarvitsee etäisyyttä.

”Haluan opiskella ulkomailla ainakin yhden vuoden”, hän vastaa vanhemmilleen.

Daniel Westling valmistuu samana keväänä vapaa-ajan pedagogiksi ja urheilukonsulentiksi Lillsvedin urheiluopistosta ja alkaa luoda uraa Tukholmassa. Daniel tiesi jo lukioaikana, että yliopisto ei ole häntä varten. Liikuntaan ja terveyteen liittyvä ammatti tuntuu omimmalta, ja yrittäjyys houkuttelee. Opiskeluaikanaan hän on kesätöissä Ockelbossa vanhusten palvelutalossa hoitoapulaisena. Valmistumisensa jälkeen hän saa personal trainerin tehtäviä ja työskentelee kuntosaleilla. Ensimmäinen asunto löytyy Tukholman Kungsholmenilta.

PIENI ANGERSIN YLIOPISTOKAUPUNKI Ranskassa saa ranskan kieltä taitamattoman kuninkaallisen asukkaan heti ylioppilaskevään jälkeisenä syksynä. Asunto järjestyy kuningasperheen ystävien luota. Katolisessa ylipistossa, Université Catholique de l’Ouestissa, Victorian pääaineena on ranska, lisäksi tiedossa on Ranskan kirjallisuuden opintoja.

22 tunnin viikkoannos ranskaa antaa varmasti hyvän kielipohjan, kruununprinsessa miettii. Muutto tuntuu uudelta alulta. Hän nauttii, kun saa olla ensimmäistä kertaa ihan omillaan. Hän päättää, että nyt ei tehdä mitään ex tempore -viikonloppureissuja välillä kotimaahan. Nyt nautitaan tästä ja keskitytään vapauteen ja opintoihin.

Syksystä tulee fantastinen. Vaikka suurin osa opiskelutovereista tietää hänen olevan ruotsalainen prinsessa, hän ei tunne olevansa koko ajan silmätikkuna. Ylipistossa opiskelee parikymmentä muutakin ruotsalaista, ja heillä on oma tiivis yhteisönsä, johon on helppo solahtaa. He muuntavat prinsessasta Victorialle lempinimen Prillan.

Jopa autoa voi ajaa täällä kaikessa rauhassa. Ruotsissa kruununprinsessa ei yksinkertaisesti voi autoilla, koska häntä tuijotetaan koko ajan ja kaikkien keskittymiskyky kärsii. Nyt Victoria saa olla viikonloppuisin kuskina, kun hän lähtee isäntäperheen kanssa heidän maaseutuasuntoonsa Loire-joen laaksoon. Siellä vietetään yleensä aikaa maanantaiaamuun asti.

Kun Victoria sitten tulee koti-Ruotsiin joulunviettoon, vanhemmat hämmästyvät. He ovat tuskin koskaan nähneet tytärtään yhtä harmonisen ja tasapainoisen oloisena.

Joululomaan tulee kuitenkin traaginen käänne, kun heti uudenvuoden jälkeen Victorian isoisähahmo, prinssi Bertil, kuolee. Victoria ottaa sen rankemmin kuin kukaan muu perheessä, sillä Bertil on ollut hänelle aina tärkeä esikuva ja turva. Kun isänisä Kustaa Aadolf kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1947, hänen veljestään prinssi Bertilistä tuli Kaarle Kustaalle kuin oma isä.

Heti perään maaliskuussa kuolee kuningatar Silvian äiti Alice Sommerlath, eikä Victoria tiedä, miten selviytyisi surustaan. Isoäiti Alice oli mukana synnytyslaitoksella, kun Victoria syntyi. Häneltä kruununprinsessa sai kolmannen etunimensä samoin kuin saksan kielen taitonsa vahvistuksen. He matkustelivat monta kertaa kaksin Saksassa, jossa isoäiti oli hyvänä oppaana.

Victorialla ei nyt ole oikein ketään, kenelle puhua surustaan ja muista omimmista asioistaan. Sisäisen rauhan löytäminen tuntuu mahdottomalta.

Surusuman jälkeen hän palaa Ranskaan ja yrittää jatkaa opintojaan entiseen tahtiin. Ruotsin-ystäviin ei ole oikein mitään yhteyttä. Elämä tuntuu tyhjältä. Sinä keväänä alkaa alamäki, josta kotiväellä Ruotsissa ei ole aavistustakaan.

Kun Victoria lukuvuoden loputtua alkukesästä asuu taas Ruotsissa, lähipiiri näkee heti, että kaikki ei ole kohdallaan. Hänen säteilynsä on sammunut. Jopa kuningas huolestuu ja kyselee ystäviltään, mitä hänen olisi viisainta tehdä tyttärensä hyväksi.

Victoria itse vähättelee huolta ja toteaa: ”Olen vain tehnyt vähän liikaa töitä. Voin mainiosti.”

JATKOSSAKIN ELÄMÄ TÄYTTYY TYÖLLÄ. Tulevan hallitsijan niin sanotussa kuningatarkoulussa perehdytään nyt, vuonna 1997, Ruotsin valtiopäiviin ja hallituksen työskentelyyn. Lisäksi ohjelmassa on valtio-opin ja ranskan yksityistunteja.

Ja Victoria uppoutuu työhön koko sielullaan. Tämä työ ei tunnu vain kiinnostavalta vaan jopa hauskalta. Hän tuurasi isäänsä ensimmäistä kertaa hallitsijan tehtävässä 18-vuotiaana, ja nyt noita tilanteita on ollut jo parikymmentä. Yhä lisääntyvistä edustustehtävistä ja kasvavan vastuun kantamisesta sataa kiitosta ja arvostusta sekä kotimaassa että kansainvälisillä areenoilla. Viimeinkin hän saa tunnustusta jostakin, mitä tekee itse. Ja hän vaatii itseltään yhä enemmän.

Mitä enemmän kiitosta hän saa, sitä vähemmän hän huolehtii itsestään. Hän kamppailee huonon minäkuvansa kanssa ja inhoaa ulkonäköään. Työhön on liiankin helppo hukuttaa näitä ikäviä ajatuksia ja muun elämän ristiriitoja. Itse asiassa hän on aivan hukassa. 

Hän on juuri viettänyt Ranskassa vuoden ihan yksin. Sen vuoden aikana kaksi elämän tärkeää tukipilaria horjui, kun prinssi Bertil ja isoäiti Alice kuolivat. Rakkauselämä uinuu. Suhteet ystäväpiiriin ovat olleet pitkään jäissä, yhteys toimii vain pariin lähimpään ystävään. Tunneside ensimmäiseen poikaystävään Daniel Collertiin ei tunnu katkeavan, vaikka Victoria tietää, että paria heistä ei enää tule.

Julkiset spekulaatiot hänen yksityiselämästään eivät ota rauhoittuakseen. Häntä naitetaan lehdissä milloin kenellekin Euroopan kuninkaalliselle. Juuri nyt yksi yleisimmistä veikkauksista on Kreikan prinssi Nikolaos, ja he ovatkin hyviä ystäviä. Tulevan puolison jatkuva arvuuttelu alkaa rassata.

”Päätän itse, kenestä tulee mieheni ja kenen kanssa menen naimisiin”, hän toteaa ykskantaan ystävilleen.

Kaikilla on mielipide siitä, millainen hänen pitäisi olla. Hallitsijakoulussa ja hovissa kontrolloidaan hänen menemisiään ja tekemisiään, ja tahti on kova. Kaikki toivovat häneltä kaikenlaista. Ainoa, joka ei saa sanoa mitään, on hän itse.

”Tuntui kuin olisin tienristeyksessä enkä tiedä, minne pitää kääntyä. Vaatimuksia satelee joka suunnasta, mutta kukaan ei kuuntele, mitä minä itse haluan.”

Victorialle itselleen on jäänyt kontrolloitavaksi vain syöminen ja oma paino.

Tämän tunnemyrskyn kourissa hän käy talven ja kevään tunnollisesti kuningatarkoulua. Kesällä hän täyttää 20 vuotta, ja maailmanmaineeseen noussut ruotsalaisbändi Ace of Base pitää hänen kunniakseen konsertin Öölannissa. Samassa tilaisuudessa jaetaan Victorian nimikkostipendi. Mutta juhlasta ei jää kenellekään mieleen muuta kuin se, miltä päivänsankari näyttää. Öölannin kansallispukukaan ei pysty peittämään, että hän ei ole koskaan ollut laihempi.

Jos hän tähän asti on ollut Victoria, viimeistään tästä syntymäpäivästä lähtien hän on muiden silmissä ennen kaikkea Ruotsin tuleva kruununperijä. Mutta kuinka rakentaa elämä, jossa Victoria itse viihtyisi, ja johon voisi luontevasti yhdistää myös kruununprinsessan elämän?

Nyt hän valitsee velvollisuuden: kruununprinsessan elämän. Syksyn mittaan laihtuminen jatkuu ja jatkuu. Työvierailulla New Yorkissa maailman media tarttuu prinsessan ulkonäköön ja sana alkaa levitä. Tuon reissun jälkeen hän on niin loppu henkisesti ja fyysisesti, että kertoo jälkeenpäin halunneensa vain painaa paussinappulaa, joka ei kuitenkaan toimi. Hänen vahva velvollisuudentuntonsa ajaa hoitamaan yhä uusia työtehtäviä.

Pian hänet nähdäänkin vuosittaisissa hyväntekeväisyystanssiaisissa Tukholmassa, ja kupla puhkeaa lopullisesti. Hän on sairaalloisen laiha. Tarvitaan enää Nobel-juhlallisuudet, joissa sama näky toistuu. Hovin tiedotuspäällikkö Elisabeth Tarras-Wahlberg joutuu varsinaiseen tulitukseen. Media soittaa taukoamatta, kuinka Victoria oikein todella voi.

”Hänellä ei ole mitään hätää, hän voi oikein hyvin”, Tarras-Wahlberg rauhoittelee. Eikä hän muuta voi. Kuningas ja kuningatar ovat antaneet hänelle tiukat vastausohjeet. Syömishäiriö on linnassa tabu.

Mutta pian hovin on pakko taipua. Kun se ilmoittaa Ruotsin tietotoimistolle, että kruununprinsessa kärsii syömishäiriöstä ja on vakavasti sairas, Victoria on jo matkalla kaikessa hiljaisuudessa perheen ystävien luokse. Kuningas ei halua hänen olevan kotona näkemässä kaikkia laihuutta äimisteleviä otsikoita ja uutisia. Hovi kertoo rehellisesti, kuinka huolissaan kuningaspari on tyttärestään ja että hän tarvitsee hyvää hoitoa.

Samalla medialta toivotaan hienotunteisuutta ja tilanteen rauhoittamista. Toivetta myös kunnioitetaan – jopa niin, että vaatemerkki H&M:n pääkonttorissa Tukholmassa syntyy ylimääräistä vipinää. Firman pääomistaja, kuninkaan lapsuudenystävä Stefan Persson joutuu vaikean ratkaisun eteen, sillä yhtiön on määrä esitellä lähiaikoina tulevan joulukampanjansa päämalli, Georgina Grenville. Valmistelu on pitkällä ympäri maailmaa, mutta nyt Ruotsissa halutaan painaa jarrua. Grenville on nimittäin langanlaiha, ja H&M katsoo sen välittävän täysin vääränlaista signaalia. Hätäpalaverissa päätetään vaihtaa malliksi rehevämpi Sophie Dahl.

LINNAN SEINIEN SISÄLLÄ käydään monta palaveria siitä, miten pitäisi toimia, kuinka Victoria saisi rauhan ja ennen kaikkea: missä hän saisi hyvää hoitoa. Jo paljon aiemmin on päätetty, että hän alkaa opiskella pian ranskaa ja valtiotieteitä Uppsalan yliopistossa. Nyt kuningas ja kuningatar pitävät sitä mahdottomana ajatuksena.

Ystävät neuvovat heitä lähettämään tyttären täysin uuteen ympäristöön, jossa uusi alku onnistuisi paremmin kuin kotona tai kotimaassa. Kuningaspari päätyy perumaan Uppsala-vaihtoehdon ja lähettämään Victorian Yhdysvaltoihin.

Pian selviää, että Yalen yliopisto Connecticutissa pystyisi tarjoamaan hyvän pakettiratkaisun. Siellä Victoria pystyisi sekä opiskelemaan että saamaan opintojen ohessa hoitoa syömishäiriöönsä Yalen lääketieteellisessä keskuksessa.

Mutta yksin ei kuningaspari halua sinne tytärtään lähettää. Seuraava kysymys onkin, kuka lähtee hänen kanssaan.

Lapsuudenystävä Caroline Svedin, nykyinen Dinkelspiel, on Victorian ystävistä läheisin. Kuningas puhuu luottamuksellisesti Carolinen perheen kanssa ja pian päätetään, että tämä lähtee Victorian kanssa USA:han. Carolinellekin järjestyy kuninkaan kontaktien ansiosta opiskelupaikka Yalesta. Yhdessä nuoret naiset asuvat kuningasparin ystäväperheen luona Stamfordissa.

Kun Victoria istahtaa SAS:n koneeseen ja aloittaa ystävättärensä Carolinen ja kahden henkivartijan seurassa matkan kohti Yhdysvaltoja, Ruotsissa uskotaan, että hän lähtee pian Uppsalaan opiskelemaan. Taas yksi salainen projekti onnistui.

Samaan aikaan Daniel Westlingin elämä Tukholmassa on alkanut asettua uomiinsa. Hän on muuttanut asumaan Östermalmille, ja vuonna 1998 hän aloittaa Sports Clubilla henkilökohtaisena ohjaajana, konsulttina ja johtajakouluttajana.  Haaveissa siintää ajatus itsenäisestä yrittäjyydestä, mutta sitä varten tarvitaan kokemusta erilaisista yrityksistä. Sitä hän hankkii nyt vaihtelevissa alansa töissä.

YALE ON TÄYDELLINEN paikka Victorialle. Opinto-ohjelmaan kuuluu ranskaa, geologiaa ja Yhdysvaltain historiaa ja vapaa-ajalla vielä lisäksi taideopintoja. Hän löytää täysin uuden arjen ja elämäntavan ja nauttii erityisesti siitä, että ei tule jatkuvasti kohdelluksi vain prinsessana. Hän maalaa ja piirtää paljon, mutta ei mielellään puhu omasta taiteestaan.

Välit Caroline-ystävättären kanssa lähentyvät. Täällä merten takana saa myös olla rauhassa toimittajilta. Kestää useita kuukausia ennen kuin ensimmäinen artikkeli ilmestyy – ja yllättäen se koskee Victoriaa ja hänen entistä poikaystäväänsä Daniel Collertia.

Heidän yhteytensä on säilynyt suhteen loputtuakin. Kumpikaan ei pysty unohtamaan toistaan. Daniel myös on ensimmäisiä, joka saa tietää Victorian lähdöstä Yhdysvaltoihin.

Samana päivänä kun Daniel saa tiedon, hän alkaa valmistella omaa muuttoaan Yhdysvaltoihin, salaa Victorialta. Daniel unelmoi tuohon aikaan näyttelijän tai ohjaajan urasta ja onnistuu pääsemään teatterikouluun New Yorkiin. Danielin parhaat ystävät Ruotsissa tietävät kuitenkin, että todellinen muuttosyy on Victoria. Pian se selviää myös Victorialle, ja Danielin tulo ja tuki on tässä vaiheessa todella pienen piirin salaisuus. Siitä ei tiedetä edes kuningasperheessä.

Pari tapaa heti Danielin muutettua Danielin asunnon viereisessä delissä ja juttelee tuntikausia. Tapaamisen aikana sovitaan, että suhde jatkuu puhtaasti ystävyytenä.

Se kevät on seesteinen. Arjet Victoria omistaa opiskelulle, ja viikonloppuisin hän salassa tapailee Danielia. Kunnes he eräänä loppukevään iltana suuntaavat yhdessä suosikkiravintolaansa Manhattanilla, paikkaan, jonne kokoontuu usein kummankin ystäviä. Sinä iltana sinne on löytänyt tiensä myös joukko ruotsalaisia toimittajia ja valokuvaajia. Jossakin vaiheessa iltaa yksi valokuvaaja huomaa kruununprinsessan ja laskee heti yksi plus yksi: Victoria yöelämässä Daniel Collertin kanssa!

Kuvaaja nappaa pienellä taskukamerallaan parista kuvan kenenkään huomaamatta. Kuvia on kaksi, ja niissä Victoria suutelee Danielia poskelle. Ne julkaistaan Ruotsissa heti. Kuningas on suunniltaan ja arvaa, että pian kuvat leviävät ympäri maailmaa. Niin käykin.

Sen jälkeen nuoret pitävät matalaa profiilia ja tapailevat jommankumman asunnolla.

Lukuvuosi loppuu, on aika palata kesäksi Ruotsiin. Sinne lähtee uusi ihminen. Victoria ilahtuu erityisesti, kun häntä on vastassa lentokentällä pikkuveli Carl Philip. Perheen sisällä juuri he kaksi ovat keskenään kaikkein läheisimmät.

Veli odottaa siskoaan vanhan sinisen Porschen kanssa. Turvallisuuspoliisin saatossa sisarukset ajavat kentältä kohti Sollidenin kesälinnaa. Siellä äiti ja isä ovat valmistelleet useita yllätyksiä pitkään poissa olleelle tyttärelleen. He haluavat tämän tuntevan itsensä nyt erityisen tervetulleeksi kotiin.

Juuri ennen linnaa sisarusten matkan pysäyttää keskelle tietä ilmestyvä poliisi. Victoria on ihmeissään. Mutta pian juoni selviää: Äiti ja isä ovat järjestäneet hevosen ja kärryt, joilla Victoria ajaa itse loppumatkan pihalle. Kun hän lähestyy ovea ja näkee perheen ja lähisuvun siellä odottamassa, tunteet saavat vallan. Victoria purskahtaa itkuun.

OMA KUNTOSALIYRITYS ei ole Daniel Westlingille pitkään pelkkä haave. Jo vuonna 1999 hän perustaa yrityksen, Master Training -kuntosalin Tukholman keskustaan yhdessä ystävänsä ja opiskelutoverinsa Benny Johanssonin kanssa. Hän myös hankkii asunnon Tukholman Östermalmilta ja seurustelee muutaman kuukauden Maria Ekmanin kanssa. Valokuvamallina sittemmin tunnettu Ekman ylistää vuosia myöhemmin Danielia unelmien poikaystäväksi.

”Hän on mukava, kohtelias ja hyvin kasvatettu. Täydellinen mies, joka välittää oikeasti”, Ekman sanoo.

Daniel satsaa energiansa nyt uuteen yritykseen, ja miesten sali täyttyy pian yritysjohtajista, poliitikoista ja taiteilijoista. Jäsenmaksu ei ole pienimmästä päästä, ja jäseniä otetaan vain suositusten perusteella. Eksklusiivisessa salissa taataan kaikille harjoittelurauha. Asiakkaiden ei tarvitse pelätä, että muut töllistelevät heidän treenaamistaan juoksumatolta tai muista laitteista.

Sali on jo täydessä toiminnassa, kun Victoria palaa kahden Yhdysvaltain-vuoden jälkeen Ruotsiin. Hän saa oman pienen asunnon Drottningholmin linnan siivestä ja alkaa työskennellä linnassa. Elisabeth Tarras-Wahlbergistä tulee hänen lähin työtoverinsa ja mentorinsa. 

Victoria on uuden uran alussa ja näyttää aivan uudet kasvonsa. Aika Yhdysvalloissa opetti, että elämän palaset voi tosiaan sovittaa yhteen; voi olla yhtä aikaa oma itsensä ja hoitaa velvollisuutensa. Victoria ja kruununprinsessa eivät kilpaile keskenään.

Henkilökunta panee merkille, että isän ja tyttären välit ovat muuttuneet selvästi. Kuningas puhuu tyttärelleen paljon kunnioittavammin kuin ennen.

Daniel Collert on jäänyt asumaan ja opiskelemaan New Yorkiin. Suhde alkaaa väljähtyä, vaikka ystävyys säilyy. Ja tällä ystävyydellä oli erityisen tärkeä rooli siinä, että kruununprinsessa sai takaisin elämänhalunsa ja alkoi tervehtyä.

Nyt Victoria lataa kaiken tarmonsa työntekoon ja itsensä kuntoon saamiseen. Elämä Ruotsissa tuntuu taas ihanalta, ja uusi oma asunto linnassa saa hänet viihtymään loistavasti.

Hän on 24-vuotias ja tekee selväksi isälleen ja hovin henkilökunnalle, että hoitaisi mielellään enemmänkin edustustehtäviä ja matkoja eri puolille maailmaa. Ja hän hoitaa, Jordaniaa ja Japania myöten. Kuningatarkoulu jatkuu, ja nyt Victoria aloittaa Upsalassa ne kuuden viikon mittaiset opinnot, jotka joutui jättämään Yhdysvaltain-reissun vuoksi. Upsalassa opiskelu on tärkeä osa Bernadotte-suvun perinteitä, ja nyt Victoria perehtyy siellä rauhan- ja konfliktintutkimukseen.

Yksityiselämästään hän puhuu yhä kitsaammin. Epäluuloisuus ja varovaisuus ovat lisääntyneet. Osa vanhoista ystävyyssuhteista herää kuitenkin pitkästä aikaa eloon, ja Victoria innostuu myös uusista harrastuksista kuten sukelluksesta. Etenkin Madeleine iloitsee, kun saa isonsiskonsa liikkeelle. Vuosien mittaan hän on tarjonnut tälle useita kertoja erilaisia harrastusvaihtoehtoja, mutta Victoria on aina kieltäytynyt vedoten siihen, että viettää mieluummin vapaa-aikaa kotona.

Yksi Madeleinen harrastuksista on kuntosalitreeni. Hän on käynyt yhdessä ystävättärensä Caroline Kreugerin kanssa jo yli vuoden Master Training -luksuskuntosalilla. Prinsessa on huomannut, että hienotunteisuus todella on salin tavaramerkki.

Koska Madeleine nauttii salilla käynnistä, hän suosittelee sitä myös siskolleen. Hän mainitsee asiasta useamman kerran, ja eräänä päivänä Victoria sitten lopulta todella ilmestyy sinne. Hän on kiinnostunut saamaan ammattilaisen vinkkejä treenaamiseen ja ruokavalioon. Madde sai hänet innostumaan jopa uusien treenikamppeiden hankkimisesta, ja nyt ne ovat kassissa mukana.

Kun Victoria astuu salin vastaanottotiskin ääreen, hänelle todetaan: 

”Daniel tulee ihan kohta. Hän on sinun personal trainerisi.”

Tuntemattomien häihin kuokkavieraaksi suuntaava Pauliina tilaa itselleen unelmiensa puvun, mutta Tuhkimo-muodonmuutos ei lopu tähän.

Dita’s Flying Dreams -ompelimon ovikello soi. Dita avasi oven asiakkaalle, joka ei ollut varannut aikaa ennalta.

”Hei, olen Pauliina Berg ja haluaisin tulla keskustelemaan juhlapuvun suunnittelusta. Sopisiko nyt saman tien?”

”Mulle tulee seuraava asiakas puolen tunnin kuluttua, joten voimme me ainakin keskustella. Miten voisin olla avuksi”, Dita sanoi ja tajusi juuri luopuvansa lounaastaan ja kuittien järjestelystä kirjanpitäjää varten.

Paperihommia saattoi tehdä illallakin, mutta oli tärkeää muistaa syödä. Säännölliset elintavat olivat paras apu päänsäryn torjumiseen. Onneksi hänellä oli muutama hedelmä ja pähkinöitä tällaisten päivien varalle. Yrittäjän piti jaksaa yrittää vaikka terveytensä uhalla. Tästä työstä Dita halusi pitää kiinni, sillä hän oli jo joutunut jättämään taakseen yhden työuran migreenitaipumuksensa vuoksi.

Onnekseen Dita oli nuorena käynyt Lahden muotoiluinstituutin vaatesuunnittelulinjan. Kun häntä eniten kiinnostaneet Luhta, Marimekko ja Nanso eivät avanneet vastavalmistuneelle oviaan, Dita suivaantui ja päätyi opiskelemaan lentoemännäksi. Hyvä palkka lisineen, vaihtelevat työajat ja seikkailunhalu olisivat pitäneet hänet siinä ammatissa pitkäänkin, elleivät rankat sydänsurut ja aikaerojen aiheuttamat terveysongelmat olisi pakottaneet häntä lopettamaan.

”Sain kutsun häihin. En ole kaaso tai muuta virallista, mutta haluan kunnioittaa tilaisuutta kauniilla asulla.”

”Saako olla kahvia tai teetä?” Dita kysyi Pauliina Bergilta samalla nuotilla kuin lentoemäntävuosinaan.

Nyt sentään riitti yksi kieli ja nopea hymy. Ompelimon asiakkaat eivät liioin nipistelleen häntä tai tehneet tilauksia päihtyneinä.

”Kahvia, kiitos. Mulla on mukana muutama kuva ja kangastilkkuja. Tulen suoraan värianalyysistä.”

”Millaisesta juhlasta on kyse ja koska tarvitsisit puvun?” Dita aloitti neuvottelun.

Hän ei halunnut paljastaa, että hänelle kävi nyt mikä tahansa työtilaus. Ompelimossa oli ollut viime kuukausina pelottavan hiljaista, vaikka tähän päivään sattuikin useampi asiakas.

”Sain kutsun häihin. En ole kaaso tai muuta virallista, mutta haluan kunnioittaa tilaisuutta kauniilla asulla. Haluan vaaleansinisen mekon. Jotain ilmavaa ja kerroksia, tylliä tai mitä näitä nyt on...”

Pauliina ojensi Ditalle lemmikinsinistä kangastilkkua ja näytti kuvan Anne Kukkohovista jostain gaalasta, jossa tällä oli dekolteelta syvään uurrettu puku. Puvun yläosa suorastaan nuoli hyvin treenattua pintaa ja kapeilta lanteilta lähti tyllikerros poikineen kuin ballerinalla ikään.

Tilkkua hellästi silittävä Pauliina oli kokoa L, joka suuntaan, ja ihonsävyltään kalvakka. Ompelimoon tulviva iltapäiväaurinko korosti Pauliinan vihreiden silmien keltaisia pilkkuja. Punertavat ohuet hiukset. Strawberry Blonde, amerikkalaiset sanoisivat. Lemmikinsininen ei olisi hänelle eduksi.

”Valittiinko sinulle tämä sävy värianalyysin perusteella?” Dita uskalsi kysyä.

”No, tavallaan... Oikeastaan tiesin, että haluan tämän sävyn jo ilman analyysejäkin.”

He kävivät läpi aikataulua. Ditan oli pakko ottaa tämä asiakas ihan vain rahan takia. Hän mietti kuumeisesti, miten saisi puvun yläosaan jotain, joka oikeasti pukisi Pauliinaa, sillä muuten hän ei voisi ommella puvun sisälle ompelimonsa signeerausta. Jotain periaatteita piti kituuttamalla elävällä yrittäjälläkin olla.

Dita lupasi piirtää luonnoksen seuraavaan tapaamiseen, jolloin he ottaisivat tarkat mitat ja päättäisivät materiaalit.

Pauliina Berg oli kuulemma ihmetellyt, miksi sai vain polttarikutsun sähköpostiinsa, mutta ei hääkutsua.

Jannika istui sohvalla läppäri sylissään. Kone huusi päivityksiä ja sähköposti oli solmussa. Häntä alkoi ahdistaa. Hän ei voinut ymmärtää, miten Pauliina Berg ei ollut saanut hääkutsua, jos oli kerran häihin jo ilmoittautunut. Jannika oli ruksannut postituslistasta Pauliinan nimen ja osoitteen, sekä merkinnyt Excel-taulukkoon Pauliinan tulevaksi. Oliko Suomen posti hukannut kuoren? Sitä tuntui sattuvan yhä useammin.

Nette oli ollut asiasta niin käärmeissään, ettei Jannika jaksanut väitellä ainoan serkkunsa kanssa. Pauliina Berg oli kuulemma ihmetellyt, miksi sai vain polttarikutsun sähköpostiinsa, mutta ei hääkutsua.

Nette oli nyt vielä varmistanut, että Pauliinalle oli merkattu vegaaniannos ruokavalioiden kohdalle. Jannika täydensi taulukkoaan, josta tämä merkintä uupui. Uupuneeksi hän tunsi jo itsensäkin. Ehkä hänen tajuntansa ja toimintakykynsä olivat ylikuormittuneet kaikkien Neten vaatimusten takia. Ehkä hänestä ei sittenkään olisi ammattihääjärjestäjäksi, eikä edes serkkunsa kaasoksi.

Jannika päätti keskittyä kiinalaisten kolttujen kunnostusprojektiin. Hän oli saanut suosituksen helsinkiläisestä Dita’s Flying Dreams -ompelimosta ja varannut pari aikaa. Oli selvää, että kaikkien morsiuslasten kyydittäminen ompelimoon samanaikaisesti oli mahdoton tehtävä. Jannika päätti ottaa tämän projektin hengähdystaukona Netestä. Nyt Jannika voisi hyvällä omallatunnolla olla ainakin parina päivänä varattu morsiuslasten pukujen parissa.

Jannika ei kehdannut puhelimessa kertoa Dita-ompelijalle tilaavansa myös villakoirien tutuja. Olihan riski, että Dita olisi pitänyt Jannikaa aivan kilahtaneena ja perunut jo sovitut ajat. Jannika päätti jättää omintakeisen ompelustoiveen viime metreille. Oli vielä toivoa, että Nette tulisi järkiinsä ja luopuisi moisesta sirkusnumerosta. Kaikkea se raskaus teetti ihmispolon aivoille.

”Rakas, kerroinko jo, että mulla on suunnitteilla pieni ohjelmanumero meidän häihin?”

Koirat hyppivät innoissaan, kun Jari tuli töistä kotiin. Ne tiesivät, kuka veisi ne iltalenkille. Joskus Jari oli toivonut, että Nette olisi valinnut kasvatettavakseen jonkun hiukan maskuliinisemman rodun, noutajan tai paimenkoiran. Pikkukaupungissa saattoi törmätä tökeröihin ennakkoluuloihin, kun harteikas mies talutti puudelilaumaa iltahämärissä.

”Rakas, kerroinko jo, että mulla on suunnitteilla pieni ohjelmanumero meidän häihin?”

”Ohjelmaa tuntuu olevan, ainakin Jannikan mukaan. Onko se jokin musiikkiesitys?”

”Tavallaan. Meidän pikku koirulitkin pääsee esiintymään, mutta enempää mä en voi kertoa, sillä se on yllätys sullekin.”

”Nette-kulta, et kai sä ole roudaamassa tätä kenneliä meidän häihin? Sehän on juhlatila, jossa tarjoillaan ruokaa ja juomaa. Ei sinne varmastikaan voi mitään eläimiä tuoda. Sitä paitsi joku voi olla allerginen.”

”Onhan koirat meidänkin keittiössä ja täällä tarjoillaan ruokaa ja juomaa. Mun sukulaisista ei ainakaan kukaan ole allerginen”, Nette tiuskaisi ja sai vaivoin pidätettyä kyyneleensä.

Oliko hän naimassa ihmishirviön, eläimiä vihaavan raakalaisen?

”Kulta, mietitään tota vielä. Olisi sullekin kiva, että saisit yhden vapaaillan koirien hoidosta. Jos sopii, niin mä käväisen salilla ja vien koirat sitten vähän myöhemmin lenkille.”

Jari heitti aina valmiin treenikassin olalleen, eikä jäänyt odottamaan Neten vastausta. Hän tarvitsi nyt henkistä happea ja testosteronin ryydittämää salihikoilua. Nämä olivat niitä hetkiä, jolloin mieleen kömpi muistoja menneestä. Olisiko hänen aikoinaan pitänyt pitää tiukemmin kiinni nuoruuden kihlatustaan? Olisiko pitänyt sanoa miehekkäästi, että ei käy, me kuulumme yhteen, eikä häitä peruta? Tai olisiko auttanut, jos hän olisi antanut tilaa, siirtänyt suunnitelmia muutamalla vuodella? Siinä suhteessa ei ollut mitään karvakuonoja. Paitsi jokin koira haudattuna, kun homma peruuntui kuin seinään.

”Tarkoittanet pistoshoitoja? Ystäväni sisko on jollain klinikalla töissä. Voisin soittaa ystävälleni ja tiedustella tarkemmin.”

Dita vastasi puhelimeen. Soittaja oli hänen tuore juhlapukuasiakkaansa Pauliina Berg.

”Kuule, nyt kun mulla on tiedossa upea juhlapuku, niin mietin, että ehkä pitäisi panostaa myös naamaan. Sinähän tunnet varmasti kaikenlaisia ihmisiä ja esteetikkona myös kauneusalaa... Voisitko suositella jotain klinikkaa, jossa tehtäisiin tehokkaita Tuhkimo-hoitoja?”

No, siinä se tuli Pauliina Bergin itsensä suusta, tämä halusi pukeutua Tuhkimo-mekkoon ja haaveili vielä näyttävänsäkin prinsessalta! Dita yritti kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä ja asialliselta.

”Tarkoittanet pistoshoitoja? Ystäväni sisko on jollain klinikalla töissä. Voisin soittaa ystävälleni ja tiedustella tarkemmin.”

Dita lupasi selvittää klinikan nimen siihen mennessä, kun Pauliina Berg tulisi puvun seuraavaan sovitukseen. Olihan hän itsekin kokeillut Botox-hoitoa, mutta migreeniin. Pauliina Bergilla oli selvästi mielessä lihaksenlamauttajan muut käyttötarkoitukset.

Dita tarttui luuriin ja soitti ystävälleen Petelle Ranskaan. Pete oli asunut jo vuosia avomiehensä Pierren kanssa kaupungissa nimeltään Le Touquet.

”Meinaatko mennä fiksaamaan pärstäsi vai laitatko tissit?”

”Dita, Mahtavaa kuulla sun ääni! Miten hurisee? Onko sulla mitään säpinää?”

”Ei mulle mitään erityistä kuulu. Yritän saada tämän puljun pyörimään, mutta tiukkaa tekee.”

”Mä oon tulossa käymään Suomessa ens viikolla. Ehditkö nähdä?”

”Totta kai. Tuu vaikka moikkaamaan mua tänne ompelimoon jonain päivä. Voidaan sitten sopia dinneri tai drinksuilta. Tuleeko Pierre mukaan?”

”Ei se mihinkään halua lähteä. Se jää kotiin hoitamaan kissoja.”

”Hyvä, mä en kestäkään nähdä ketään rakastuneita”, Dita kiusoitteli, vaikka oli vilpittömän onnellinen ystävänsä hyvästä suhteesta. Pete oli saanut jo osansa sopimattomista miehistä ja särkyneistä sydämistä maailman turuilla.

”Mikset mene jo sinne Tinderiin? Eikö siellä ole kaikki Suomen sinkut nykyään?”

”Ei taida olla mun juttu. Mutta hei, oli mulla asiaakin. Millä klinikalla se sun siskosi olikaan duunissa?”

”Meinaatko mennä fiksaamaan pärstäsi vai laitatko tissit?”

”Mä sain aikoinaan botuliinipiikkejä ihan tarpeeksi migreenin takia. En ota enää huvikseni sellaista ainetta kehooni. Mun yksi asiakas haluaa laittaa kasvonsa juhlakuntoon ja kyseli hyvää kauneusklinikkaa, joten lupasin kysyä suosituksia.”

Pete kertoi siskonsa Annan nykyisen työnantajan nimen. Parhaat Puolesi -klinikkaa pidettiin kaupungin ykkösenä, ja Anna viihtyi siellä kosmetologin työssä. Anna sai tehdä peruskauneushoitojen ohella paljon muutakin mielenkiintoista. Hän oli oppinut avustamaan hiustensiirroissa, tekemään erilaisia laserhoitoja ja tatuoimaan nännipihoja rintarekonstruktiopotilaille. Pete oli ylpeä siskostaan ja ohjasi tälle mielellään uusia asiakkaita aina tilaisuuden tullen.

”Me nähdään sitten ensi viikolla. Mä paritan sut jollekin mun heterokaverille. Sun on aika ruveta taas elämään Dita”, Pete sanoi puhelun lopuksi.

”Me nähdään sitten ensi viikolla. Mä paritan sut jollekin mun heterokaverille. Sun on aika ruveta taas elämään Dita.”

Pauliina kierteli Stockmannin astiaosastoa. Hän oli hakenut tavaratalon hääpalvelusta Neten ja Jarin häälahjatoivelistan. Lista oli pitkä mutta tylsä. Iittalan laseja ja kahveleita, Villeroy & Boch -kippoja ja kuppeja. Lexingtonin lakanoita ja Gantin pyyhkeitä. Vaaleanpunaisia.

Toivelistalta jonkin astian tai liinavaatteen valitseminen olisi tietysti ollut helppo ratkaisu. Hääpari oli myös ruksinut kohdan, jonka mukaan lahjat voitiin toimittaa suoraan juhlapaikalle. Pauliinasta oli huvittavaa valita lahjaa ventovieraille ihmisille. Nämä vaikuttivat niin mielikuvituksettomilta, ettei hän halunnut moiseen pariskuntaan edes tutustua! Sitä paitsi, miksi hän käyttäisi keskituloisen ansioitaan vieraiden ihmisten lahjontaan? Hän osallistuisi hääseremoniaan vain viihdyttääkseen itseään.

Pauliina survaisi lahjalistan lähimpään roskapönttöön ja suuntasi hisseille. Hän päätti hakea hiukan iltapalaa Herkusta, jotain suolaista ja jotain makeaa. Ostoskoriin pääsi muutama kelpo juusto, käsintehtyä näkkileipää, viinirypäleitä, ja tavaratalon omaa suklaamoussea. Pauliina muisteli, että hänellä oli kotona tilkka punaviiniä. Suunniteltu kattaus sai hänet hyvälle mielelle.

Kun Pauliina illemmalla oli nauttinut jo suurimman osan herkuistaan, hän piti pienen tauon ja varmisti suunnitelmansa toimivuuden. Pauliina avasi keittiön yläkaapin. Siellä jossain se piileskeli. Hän laski varovasti tiskipöydälle ylioppilaslahjaksi saamansa Aalto-maljakon ja siirsi isomummolta perityt kynttilänjalat pois tieltä. Niiden takaa se tuli esiin: susiruma maljakko. Pauliina oli saanut maljakon Anneli-tädiltä.

”Sain tuon kerran hääpäivälahjaksi Einarilta. Ei tuo mitään Murano-lasia ole. Jonkun suomalaisen lasitehtaan puhaltama. Liekö kakkoslaatuakin. En minä kehdannut Einarille sanoa, että en pidä ruskeasta. Ota sinä se muistoksi. Eikös siinä ole vähän sitä retrohenkeä, joka on nykyään muodissa?”

Pauliina ei ollut kehdannut sanoa Annelille, että maljakko oli rumin hänen koskaan näkemänsä lasiesine. Ruskea paksu lasimassa valui kuin laava maljakon suulta kohti jalkaa, kunnes oli sijoilleen jähmettynyt. Pauliina ei nähnyt maljakossa mitään muodikasta. Hän näki koiran oksennuksen. Tätä mielikuvaa Pauliina ei liioin tohtinut tädilleen paljastaa.

Jotenkin Pauliina sitten lähti Annelin luota lasiyskös kainalossaan kotiin ja mietti, mihin sen kätkisi. Maljakko oli ollut siitä lähtien hänen korkeimman keittiökaappinsa perimmäisessä nurkassa.

Japanille kiitos KonMarista. Nyt Pauliina oivalsi, mistä vouhotuksessa oli kyse. Hän otti maljakon käteensä ja sanoi: ”Me emme tee toisiamme onnellisiksi, mutta se ei ole meidän kummankaan vika. Minä järjestän sinulle uuden kodin. Pääset idylliseen pikkukaupunkiin. Elät elämäsi siellä onnellisena loppuun asti.”

Hän pääsisi eroon rumasta turhakkeesta ja säästäisi rahansa parempaan tarkoitukseen.

Viimeiseksi lausuttu lause huvitti Pauliinaa. Maljakko oli niin vankkaa tekoa, että se selviäisi todennäköisesti ydinsodastakin. Sitä voisi käyttää jopa jonkin elollisen pois päiviltä saattamiseen. Mutta ehkä maljakko toisi hiukan väriä tylsään porvoolaiskotiin, sillä mitä muuta se saattoi olla vaaleanpunaisen lahjalistan perusteella.

Kiipeilyn makuun päästyään Pauliina kapusi vielä taloustikkaille ja otti matkalaukkunsa eteisen yläkomerosta. Hän laittoi laukun avattuna olohuoneen lattialle ja maljakon laukkuun. Nyt oli varmaa, ettei uniikki häälahja unohtuisi matkasta. Onneksi matkalaukussa oli neljä pyörää. Maljakko oli painava ja hänen pitäisi kuljettaa se kotoaan bussiterminaaliin. Hän päätti laittaa tiedossa olevaan häämeiliin kyselyn, voisiko toimittaa lahjan juhlapaikkaan ennen kirkonmenoja. Niin hän saisi keskittyä olennaiseen. Juhlimiseen.

Pauliina parkkeerasi tietokoneensa viereen kulhollisen suklaamoussea ja lasin punaviiniä. Omaan nokkeluuteensa tyytyväisenä hän kaivoi kätköistään vielä pari toffeeta palkinnoksi. Hän pääsisi eroon rumasta turhakkeesta ja säästäisi rahansa parempaan tarkoitukseen.

Vastausviesti kilahti Pauliinan sähköpostiin saman tien. Siinä kerrottiin, että häälahjoja saattoi viedä juhlatilaan varattuun huoneeseen jo hääpäivää edeltävänä iltapäivänä. Allekirjoittajana oli Jannika, Hääsuunnittelija ja Kaaso, isoilla alkukirjaimilla.

Pauliina oli netonnut kierrätyslahjassa vähintään sata euroa, joten nyt hän saattoi käyttää senkin rahan itseensä. Dita-ompelija ei ollut vielä kertonut ehdotustaan kauneushoitolasta, mutta Pauliina päätti aloittaa oman kartoituksen alan toimijoista. Kas, Parhaat Puolesi -klinikan chatti päivysti tähänkin aikaan...

Jatkuu ensi viikolla.

Pariisissa asuva Pauliina Berg ihmettelee, miksi ystävän hääkutsua ei kuulu. Samaan aikaan naisen helsinkiläinen nimikaima valmistautuu kovalla tohinalla häähumuun.

Pauliina astui liikehuoneistoon, jonka seiniä koristivat värikollaasit kuin rautakaupan maaliosastolla. Tässä tilassa arvioitiin ihmistä parhaiten pukevat sävyt analyysin avulla. Pauliina tiesi, mitä halusi, mutta kaipasi pientä kangastilkkukartastoa avukseen, että ompelijakin ymmärtäisi, millaista materiaalia ja sävyä Pauliina kaipasi Porvoon häiden juhlamekkoonsa.

”Hyvää päivää”, Pauliina sanoi ja lähestyi määrätietoisesti palvelutiskiä.

”Päivää. Oliko teillä aika varattuna”, jakkupukuinen nainen tiskin takana sanoi.

”Ei, enkä tarvitsekaan aikaa. Haluan ostaa kesäihmisen värikartan.”

”Ahaa, onko joku tehnyt teille värianalyysin aiemmin?”

”Ei ole, eikä tarvitse. Minä olen kesä, kuten Anne Kukkohovi. Luin aiheesta yhdestä naistenlehdestä ja tässä tuoreessa lehdessä on samantyyppinen puku, jonka ajattelin teettää. Mietin vielä sinisen sävyn syvyyttä.” Pauliina näytti lehdestä repäisemäänsä kuvaa, jossa Anne Kukkohovi poseerasi lemmikinsinisessä unelmassa.

”Kuules, minä olen kesä ja sillä sipuli. Meillä on Anne Kukkohovin kanssa sama horoskooppimerkkikin.”

”En ihan näin ensi näkemältä ole aivan samaa mieltä, mutta voimme tarkistaa asian noin puolen tunnin analyysin avulla.”

Jakkupukuinen katsoi varauskirjaa ja totesi, että juuri sillä minuutilla oli mahdollista saada peruutusaika ja syventyä analyysiin saman tien.

”Kuules, minä olen kesä ja sillä sipuli. Meillä on Anne Kukkohovin kanssa sama horoskooppimerkkikin.”

”Tämä nyt ei liity syntymäaikaan tai -paikkaan. Teillä on vihreät silmät ja pisamia, joten uskallan epäillä, että teitä pukevat ennemminkin kevään tai syksyn sävyt.”

”Haluaisin nyt vaan sen kartaston, että voisin teettää juhlapuvun tärkeään tilaisuuteen.”

Lopulta pienen alennuslupauksen innoittamana Pauliina suostui asettamaan takamuksensa tuolille. Jakkupukuinen laittoi erivärisiä viskoosihuiveja Pauliinan hartioille niin, että pisamien pilkuttama dekoltee peittyi. Nainen kehotti Pauliinaa katsomaan itseään peilistä.

”Tässä analyysissä on ennen kaikkea kyse ihon sävystä. Kuten itse näette, ruiskukansininen ja petroli pukevat teitä paljon paremmin kuin lemmikinsininen, joka on kesän väri.”

”Mä en tykkää ruiskukista ollenkaan.”

”Ei tarvitsekaan, mutta haluan näyttää, että kaikista väreistä löytyy teille sopiva sävy. Jokin sininen, jokin keltainen, punainen...”

Pauliina sai kaulalleen sitruunankeltaista, lohenpunaista, omenanvihreää ja kermanvalkoista.

”Huomaatteko nyt, miten nämä sävyt saavat teihin eloa ja ihonne hehkumaan? Tässä vielä hopean ja kullan ero.”

Metallianalyysi sai Pauliinan kavahtamaan.

”Oletko kulta-, hopea- vai valkokultaihminen”, Sebastian oli kerran kysynyt.

Pauliina oli luullut miehen miettivän kihlasormusta ja vastannut valkokulta. Sormusta ei koskaan tullut. Sebastian vain analysoi kaikkea ja kaikkia koko ajan.

”Otan kuitenkin sen kesän kartan. Mulle sopii oikeastaan kaikki värit, kuten huomaat,” Pauliina päätti analyysituokion.

Raskaus ei vielä näkynyt, mutta tuntui. 

Jari ajoi nurmikkoa ja nautti työstä, jolla oli tarkoitus. Hän halusi nurmen olevan mahdollisimman tasainen ja lyhyt. Silloin maahan putoavien omenoiden keruu olisi helppoa. Yksikään punaposki ei jäisi piiloon ja kolhuisena mätänemään. Hän maksimoisi sadon ja siitä saatavan hyödyn.

Yleensä Jari keräsi kaikki omenat jo puusta. Hänellä oli puuhaan kaikki mahdollinen varustus: erikorkuisia tikapuita, koreja ja poimureita, jotka todistivat kädellisen lajin nerouden. Nyt Jari ei ollut varma pysyisikö suunnittelemassaan aikataulussa. Neten alati kasvavat hääjärjestelyt nielivät kaiken vapaa-ajan.

Jaria huolestutti myös, tekisikö Nette tänä vuonna lainkaan omenasosetta. Mitä he sitten söisivät lettujen kanssa pitkin talvea? Jari oli oppinut jo pikkupoikana arvostamaan itse tehtyjä herkkuja. Äidin vispipuuro, mansikkahillo ja monenmoiset leivonnaiset ilman e-koodeja olivat parasta mitä hän tiesi. Samaan kategoriaan pääsi Neten omenasose. Nette oli todellinen aarre. Miten onnekas Jari olikaan. Kunhan nyt vain saataisiin sato kerättyä ja häät vietettyä, kaikki sulassa sovussa ja asiallisessa aikataulussa.

Jari etsi varastohyllystä pienen purkin vihreää maalia ja siveltimen. Hän avasi oven piharakennukseen, jonka kunnostamiseen hän oli käyttänyt monta kuukautta. Kerrankin Neten tanskalaisista sisustuslehdistä oli iloa Jarillekin. Yhdestä paksusta ja kalliista lehdestä Nette oli keksinyt idean ja saanut Jarin oitis innostumaan. Tietämätön olisi voinut luulla, että piharakennus oli suunniteltu eläinten pitoon, vaikka villakoirien, mutta ei. Rakennus oli Jarin pyhättö, omenien koti. Sisäseinät ja pienet karsinat Jari oli maalannut maalarinvalkoisella. Nyt oli aika tehdä vain viimeistelyä, että kaikki olisi valmista omenien tulla. Nette oli leikannut hänelle paperista sapluunat valmiiksi. Ne oli helppo kiinnittää maalarinteipillä paikoilleen. Sitten Jari alkoi täyttää sirolla siveltimellä paperin jättämiä aukkoja vihreällä. Huvitus. Talvikki. Valkea kuulas. Åkerö. Jokaiselle lajikkeelle oma laarinsa, paikka köllötellä poimittuna, ennen lopullista määränpäätään piirakkaan, soseeseen, mehuun tai sellaisenaan lasten suihin.

Nette tunsi voimiensa ehtyvän, kun keittiön seinäkello käänsi koukeroiset viisarinsa iltapäivään. Raskaus ei vielä näkynyt, mutta tuntui. Nette pyyhki vaaleat kiharansa kylmän hien kostuttamalta otsaltaan ja mietti, auttaisiko maapähkinäleipä vai pala suolakurkkua.

Vaikka Nette oli vasta varhaisilla viikoilla, oli huono olo ja sopimaton ohjelma pilannut polttaritkin. Hän oli toivonut hemmotteluhetkeä Haikon kartanossa tai muuta oloonsa sopivaa, mutta Jannika oli ilman ennakkovaroitusta varannut kuumailmapallonlennon Helsingin kaivopuistosta kohti tuntematonta, illallisen sushiravintolasta ja saunaillan hotellista yöpymisineen. Nette oli oksentanut ilmapallolennon jälkeen silkasta kauhusta ja pelosta. Hän pelkäsi kahden edestä! Levät ja raa’at kalat eivät liioin sopineet odottavan äidin ruokavalioon, joten Nette oli joutunut syömään lastenannokseksi tarkoitetun wienerleikkeen ja huuhtonut sen alas omenamehulla, joka ei todellakaan maistunut yhtä hyvältä kuin kotiomenista tehty nektari. Saunan Nette oli väsymyksensä ja huimaavan olon takia jättänyt kokonaan väliin.

Epätyydyttävän päivän jälkeen hän olisi mieluusti kömpinyt omaan sänkyynsä, oman Jarinsa viereen, mutta joutui sen sijaan kuuntelemaan hotellin yökerhossa pikkutunneille viihtyneen Jannikan humalaista kuorsausta. Nette oli eniten kiukkuinen itselleen. Hänen olisi pitänyt kertoa Jannikalle olevansa raskaana.

Nette valmisti itselleen ja lapsille pienen välipalan, laittoi Nellalle Barbie-elokuvan pyörimään ja istutti Noan vihaisten lintujen seuraan iPadin ääreen. Tämä oli ainut tapa saada itselleen aikaa hoitaa tärkeitä asioita.

Nette oli tilannut Nellan, Noan ja muiden neljän morsiuslapsen puvut Kiinasta. Hän ei ollut aluksi edes ymmärtänyt kauppakumppaninsa sijaintia. Sivut oli käännetty asialliselle suomenkielelle, joten kokematon nettishoppailija meni halpaan ja ostoksista tuli kalliimpia kuin Nette oli luullut. Hinta nousi, kun pukujen hintoihin lisättiin toimituskulut ja tullaus.

”Ne Kiinasta tilatut morsiuslasten vaatteet ei ihan pelitä, eli hoidat ne kuntoon.”

Toimitus oli nopea, mutta niin pettymyskin. Tyttöjen puvut eivät olleet aivan sitä vaaleanpunaisen sävyä, jonka tietokoneen näyttö oli esitellyt, eivätkä poikien puvut istuneet yhdellekään morsiuspojalle täydellisesti. Tyttöjenkin pukujen olkaimia piti lyhentää ja Nellan pukua ottaa sivuilta sisään. Nette olisi palauttanut koko lastin, mutta tutkittuaan ehtoja vasta jälkikäteen todennut, ettei jaksaisi moista rumbaa, jossa voisi kuitenkin päätyä lopulta maksamaan kaiken moneen kertaan. Hän vannoi, että jatkaisi vastakin kivijalkamyymälöiden asiakkaana. Hän rakasti vaatteiden sovittamista, materiaalien tutkimista ja virheostosten palauttamista suoraan liikkeeseen. Onneksi Netellä oli nyt apunaan Jannika.

”Moikka Jannika, laitapas listallesi vielä yksi kohta lisää”, Nette alusti puhelimessa.

”Mikä se sitten olisi? Tämä lista alkaa olla jo aika pitkä...” Jannika vaikeroi.

”Ne Kiinasta tilatut morsiuslasten vaatteet ei ihan pelitä, eli hoidat ne kuntoon.”

”Enhän mä osaa ommella!”

”Ei sun tarvitsekaan osata. Viet ne ompelijalle korjattavaksi. Varaa aika heti. Muista varmistaa muitten lasten vanhemmilta, että ne pääsevät mukaan sovitukseen. Nellalle ja Noalle sopii koska vain.”

Ongelman ratkaisusta huojentuneena Nette päätti aloittaa koirien kouluttamisen hääjuhlaan. Hän oli saanut idean Nellan balettikoulun kevätnäytöksessä. Puudelit saisivat esittää Joutsenlammen Pienten joutsenten tanssin. Ei tietenkään kuten ihmisballerinat, mutta koirille sopivalla koreografialla. Lopuksi koirat voisivat muodostaa sydämen. Tai ehkä sittenkin J-kirjaimen rakkaudenosoituksena Jarille. Nette halusi todistaa kaikille, myös tulevalle aviomiehelleen, miten älykäs rotu oli kyseessä ja miten loistava koirakuiskaaja hän itse oli. Puhelimen soittoääni katkaisi Neten ajatukset.

”Moi, tääl on Emma. Mä soitin sulle aikaisemmin mun villakoirasta Romeosta.”

”Juu, muistan kyllä. Auttoivatko mun ohjeet?”

”No, ei hirveesti. Tuntuu, että se ei edelleenkään pidä meitä sen perheenä, vaan kaipaan sen ekaa omistajaa.”

”Villakoirat ovat todella älykkäitä koiria ja uskollisia omistajilleen. Tässä hommassa pitää olla kärsivällinen.”

”Mun äiti kysyi, voisiko se tulla sulle vähäksi aikaa koulutukseen. Me ollaan lähdössä matkalle syyskuussa, niin jos Romeo voisi tulla silloin. Me ollaan poissa kolme viikkoa...”

”Tärkeintä olisi saada koira kiintymään teihin, omaan laumaansa. Mutta koska niitä käytöshäiriöitä tuntuu olevan jonkin verran, voi intensiivinen koulutusjakso olla paikallaan”, Nette sanoi ja laski päässään, mitä voisi veloittaa kolme viikkoa kestävästä koiran koulutuksesta kotonaan.

Sillä tienestillä hän voisi kattaa ehkä osan ompelijakuluista. Jari oli kiltti mies, mutta Nette näki tämän otsarypystä, että hääbudjetti meni yli toivotun. Jari ei ollut missään nimessä pihi. Jos Nette vahingossa äityi epäilemään, hänen tarvitsi vain vilkaista Diana-sormustaan, jonka safiirin sininen loisti kilvan Neten silmien kanssa.

Nette sopi Emman kanssa hakevansa Romeon syyskuussa ja päätti puhelun.

Nette jäi odottamaan Jannikan kuittausta tekstiviestiinsä. Hääjuhlasta tulisi täydellinen.

Jannika, tilaa ompelijalta myös vaaleanpunaiset tutut koirille. Mä mittaan vielä vyötäröt ja laitan sulle speksit. Voi olla, että yhdelle hoitokoiralle pitää teettää pieni frakki. Palaan siihen vielä.

Nette jäi odottamaan Jannikan kuittausta tekstiviestiinsä. Hääjuhlasta tulisi täydellinen.

Pauliina tutki marketin kosmetiikkahyllyjä. Hän pohti, ostaako rusketus purkissa vai pitäisikö mennä oikein suihkurusketukseen. Hän halusi näyttää juhlissa juuri sopivasti paljasta pintaa, mutta ei ollut tänäkään kesänä saanut väriä luonnon auringosta. Pisamia kyllä tuli, mutta niitä Pauliina inhosi, vaikka työkaveri Mikko oli joskus firman juhlissa kehunut niitä seksikkäiksi. Samaiseen Mikkoon Pauliina oli kerran pikkujouluissa retkahtanut. Mokomakin pukki ja vielä varattu mies!

Pauliina oli yrittänyt jättää sähläämisen yhteen kertaan, mutta niin vain löytänyt itsensä Mikon kainalosta kaikissa mahdollisissa yrityksen kissanristiäisissä. Pauliina tiesi, ettei Mikko hänestä tosissaan välittänyt, vaikka oli salaa toivonut olevansa raskaana juhlasesongin päätteeksi.

Neten ja Jarin häistä Pauliina voisi löytää suuren rakkauden, juuri hänelle valjastetun, eikä kenenkään toisen jo varaamaa. Ihmettelijöille hän voisi sanoa, että näin oli tarkoitettu ja vedota kohtaloon. Kohtalo oli tarkoittanut kutsun hänelle. Se oli kutsu rakkauteen.

Pauliina laittoi ostoskoriinsa kaikki marketin itseruskettavat tuotteet. Hän kokeilisi ensin, toimiiko ja varaisi tarvittaessa vielä ammattilaisen käsittelyn.

Tällä kertaa hän ei jäänyt tutkimaan alusvaatevalikoimaa, sillä pikkupöksyt, rintaliivit tai korsetti olivat hankintalistalla vasta myöhemmin. Kaunis alusasusetti löytyisi todennäköisesti erikoisliikkeestä. Hän voisi kysyä ompelijalta suosituksia.

Loisteputkien kelmeässä valossa Pauliina tuli vilkaisseeksi vaateosaston kokovartalopeiliin. Hän katsoi pyöreitä muotojaan, pisamaisia poskipäitään, punertavia kulmakarvojaan. Miksi kukaan ei rakastanut häntä? Ei Sebastian. Ei Mikko. Suru hiipi varkain vatsanpohjasta kohti kurkkua ja sai Pauliinan silmäkulman kostumaan. Marketissa itsesäälissä kieriskelevä nainen, oliko mitään nolompaa?

Pauliina sisuuntui omaan ruikuttamiseensa, kaivoi laukustaan hampurilaisravintolan servietin ja niisti nenänsä, jonne murhemieli oli pyrkimässä. Hän lupasi peilikuvalleen, että kulmat saisivat pigmentoinnin tai ainakin kestovärin ennen syyshäitä. Hyvä kampauskin tekisi ihmeitä, puhumattakaan unelmien puvusta, jonka hän aikoi teettää. Muodot saivat pysyä tai jopa kasvaa. Niistä miehet pitivät, niin oli Sebastian vakuuttanut.

Pauliina päätti hakea illallisen kaupan valmisruokatiskistä. Lasagnea, kaalikääryleitä tai grillattua broileria. Jotkut ahdasmieliset jättivät broilerin rapeaksi ruskistuneen nahan rasvan takia syömättä. Ei Pauliina, sillä sehän oli parasta, mitä siipikarja saattoi ruokapöytään tarjota.

Jälkiruoaksi Pauliina valitsi pakastealtaasta tönikän suklaajäätelöä. Se oli luomua, eli lähes synnitön vaihtoehto. Televisiosta tulisi illalla Pretty Woman. Pauliina oli nähnyt elokuvan ainakin seitsemän kertaa, mutta päätti katsoa jälleen. Hän oli oman elämänsä Cinde-Fucking-Rella! Ainakin sitten, kun pujahtaisi muodoilleen vasiten tehtyyn lemmikinsiniseen juhlakolttuun. Kurpitsavaunujen sijaan Onnibussi veisi hänet Porvooseen ja taika saisi jatkua aamuun asti. Ehkä koko loppuelämän.

Pauliina Berg oli Suomessa Paukku, mutta Pariisissa Paupau. Ristimänimeä ei käyttänyt enää juuri kukaan.

Pariisin iltapäivä oli kuuma. Paukku Berg istahti kotikatunsa bistron pöytään ja tilasi pastiksen. Viikko mallitoimistolla oli ollut hektinen. Japanilaisen suunnittelija halusi näytökseensä ehdottomasti skandinaavimalleja ja kaikki olivat Paukun kimpussaan. Oli turha alkaa sivistää näitä moukkia ja selittää, ettei hänen kotimaansa varsinaisesti edes kuulunut Skandinaviaan ja ihmisrotuna suomalaiset olivat omaa luokkaansa.

”Paupau, hoida homma”, pomo oli sanonut.

Pauliina Berg oli Suomessa Paukku, mutta Pariisissa Paupau. Ristimänimeä ei käyttänyt enää juuri kukaan. Paupau oli kokenut buukkaaja, joka todellakin hoiti homman kuin homman.

Paukku potkaisi korkokengät jalastaan, ojenteli pitkiä sääriään ja alkoi selata sähköpostia puhelimestaan. Hän oli joutunut kieltäytymään nuoruudenystävänsä Neten polttareista. Oliko Nette loukkaantunut ja jättänyt hääkutsun lähettämättä?

Moicca Nette! Oliko hurjat polttarit? So sorry, etten päässyt. Kai silti pääsen häihisi?

Paukku jäi odottamaan vastausta. Hänellä oli hiukan Suomi-ikävä.


Jatkuu ensi viikolla.