Hulppea safiirisormus nimettömässään Kate ei voi välttyä vertailulta prinsessa Dianaan. Nuori kihlapari ei kuitenkaan ­halua toistaa menneisyydessä teh­tyjä virheitä. William ja Kate aikovat kulkea omia polkujaan – yhdessä.

Kate seisoo Williamin käsipuolessa ja keskittyy pitämään hymynsä ystävällisenä. Hän on usein vähällä laskea katseensa lattiaan, sillä saliin kerääntynyt joukko pelottaa häntä. Osa porukasta seisoo mikrofonit tanassa, toiset mittailevat häntä ja Williamia päästä varpaisiin ja kommentoivat hiljaisella äänellä jotakin vierustovereilleen. Eturivissä räiskyvät salamavalot.

Tähän asti Katella on ollut lupa – tai paremminkin Williamin perheen vaatimus – juosta tuota joukkoa karkuun ja pysyä vaiti. Tänään hänen pitäisi vastata kysymyksiin, näyttää kauniilta ja vaikuttaa sympaattiselta. Kate tietää, että hänen jokainen sanansa, ilmeensä ja eleensä käännellään ja väännellään. Jokainen moka jäisi historiaan.

Tänään on hänen tilaisuutensa välittää todellinen ensivaikutelma itsestään. Vaikka hänestä on kirjoitettu lehdissä jo yli kahdeksan vuoden ajan, kaikki artikkelit pikkujuoruista henkilöjuttuihin on kirjoitettu ilman, että häneltä itseltään on kysytty mitään. Tänään hän olisi ensi kertaa äänessä.

Ihmiset odottavat televisioruutujensa ääressä malttamattomina jopa sitä, että kuulevat, millainen ääni tulevalla prinsessalla on. Myöhemmin iltapäivällä työpaikkojen kahvipöydissä pohditaan, kuuluiko hänen puheessaan keskiluokkaisia sanavalintoja tai intonaatiota.

WILLIAM ON NIIN rauhallinen, että Kate pelkää oman hermostuneisuutensa korostuvan. Välillä tuntuu siltä kuin hänen sinisen mekon alta pilkottavat säärensä vapisisivat. William on tottunut antamaan haastatteluja ja hänet on koulittu edustamaan. Hän on lapsesta saakka oppinut hallitsemaan eleensä ja harkitsemaan sanansa tarkkaan toimittajien edessä.

Kuningatar Elisabet II ei ole antanut juurikaan haastatteluja, vaikka on ollut vallassa liki kuusikymmentä vuotta. Kate joutuu ensimmäiseen tiedotusvälineiden tenttiin seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. Nuorilta kuninkaallisilta odotetaan mutkatonta suhtautumista mediaan ja kansaan. Kuninkaallisten täytyy täyttää kansalaisten toiveita – ja nämä toivovat kommentteja ja eläviä kuvia.

ON MARRASKUUN 16. päivä, ja palatsi on tiedottanut pari tuntia sitten Williamin ja Katen kihlauksesta. Pari on salaillut sitä kolme viikkoa. Kun he palasivat lomaltaan Keniasta kotiin, William halusi ensin pyytää morsiamensa isän, Michael Middletonin hyväksyntää liitolle.

– Ajattelin, että kysyn sinulta lupaa vasta kosittuani. Et varmaan kehtaa sanoa ei, koska Kate on jo suostunut, William virnuili tulevalle appiukolleen.

Michaelin lisäksi kukaan muu ei tiennyt asiasta päiväkausiin. Pari kertoi jymyuutisen prinssi Charlesille kuningatar Elisabetille ja Katen äidille Carolelle vain pari tuntia ennen julkistamistilaisuutta.

Nyt St Jamesin palatsin salissa tiedotusvälineiden edustajat janoavat lisätietoja – tätä uutista on odotettu vuosia.

Brittien liikutukseksi William on kihlannut Katen äitinsä Dianan sormuksella. 18 karaatin ovaalinmuotoinen safiirisormus oli ainoa esine, jonka William pyysi äitinsä jäämistöstä itselleen. Tuolloin 15-vuotias poika perusteli isälleen haluavansa jonakin päivänä kihlata oman vaimonsa samalla neljäntoista pikkutimantin ympäröimällä sinikivisellä sormuksella, jonka Charles pujotti vuonna 1981 ujonDiana Spencerin nimettömään.

– Äiti ei tietenkään pääse osalliseksi kaikesta jännityksestä ja hauskuudesta, joka häihimme liittyy. Sormus on minun tapani pitää hänet lähellä tärkeänä päivänämme, William perustelee sormuksen valintaa tiedotustilaisuudessa.

Kun William kosi Katea kolme viikkoa aiemmin Keniassa syrjäisen Alice-järven rannalla, hän oli kantanut 100 000 punnan arvoista sormusta reppunsa pikkutaskussa koko kolmen viikon lomamatkan ajan. Hän pujotti sormuksen Katen sormeen, ja se sopi tismalleen.

Kihlajaisuutisen jälkeen jotkut kauhistelevat sormuksen valintaa. Williamin vanhempien avioliitto pettämisineen ja katkerine tilityksineen oli epäonnistuneen avioliiton perikuva. Eikö prinssiä pelota, että sormus tuo huonoa onnea?

Williamille äidin sormus kuitenkin symboloi sitä lyhyttä aikaa, jolloin hänen vanhempansa olivat oikeasti onnellisia yhdessä. Sormusvalinnallaan William toki otti myös riskin; kuten hän aavisteli ennakkoon, sininen kivi Katen nimettömässä kiihdyttää entisestään morsiamen vertailua prinssin edesmenneeseen äitiin.

Dianan kuoleman jälkeen kaikki olivat sitä mieltä, ettei kuninkaallisen perheen rakastetuinta jäsentä voisi koskaan korvata kukaan. Nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin moni on sitä mieltä, että Katen olisi mahdollista täyttää Dianan jälkeensä jättämät saappaat – siis suoriutua mahdottomana pidetystä tehtävästä.

KUN KATEA VERRATAAN Dianaan, ensimmäiseksi nostetaan esille huippuluokan tyylitaju.

Diana oli 1980- ja 90-luvuilla maailman kuvatuimpia naisia. Hänen päällään ikuistetuista vaatteista luotiin halpakopioita, ja naiset jäljittelivät hänen hiustyyliään.

Ison-Britannian Vogue-lehden päätoimittaja Alexandra Shulman sanoo Katea Dianan nykyversioksi.

– Kate pukeutuu Dianan tavoin valtavirran tyylin mukaisesti. Olen varma, että yhtä lailla kuin Dianasta, Katestakin hioutuu ajan myötä vielä näyttävämpi.

Kihlajaistiedotustilaisuus oli jälleen kerran osoitus siitä, että Kate on noussut Williamin äidin kaltaiseksi muoti-ikoniksi. Katen tilaisuuteen valitsema Issa London -merkkinen, runsaan 400 punnan tummansininen mekko myydään muutamassa tunnissa loppuun. Muotiasiantuntijat vannovat, että sininen mekko jää muodin historiaan.

Brasilialaisen Daniella Issa Helayelin suunnittemiin Issa London -merkkisiin iltapukuihin ja mekkoihin ovat pukeutuneet laulajat Madonna ja Jennifer Lopez, huippumalli Naomi Campbell sekä näyttelijät Scarlett Johansson ja Keira Knightley. Kuitenkin vasta Kate Middleton on tehnyt merkistä todella maailmankuulun. Helayel on suunnitellut Katelle myös muutamia uniikkimekkoja.

Katen tyylissä ei ole mitään ennennäkemätöntä tai yllättävää, mutta hän on pitänyt kiinni klassisesta, naisellisesta pukeutumisestaan ikäänsä nähden hämmästyttävän johdonmukaisesti. Hän ei ota riskejä, vaan vannoo tutun ja hyväksi havaitun nimeen.

Kate on palauttanut muotilehtien palstoille ja puheenaiheeksi niin kutsutun sloanie-tyylin, jonka lanseeraajana pidetään Dianaa. Sloanie-naisilla viitataan aristokraattien ja ylemmän keskiluokan perheiden tyttäriin, joiden kestosuosikkeja ovat keskisiniset bootcut-malliset farkut, silkkihuivit, kasmirneuleet, ruskeat, matalakorkoiset ratsastussaappaat ja helmikorvakorut. Heillä on lisäksi napakasti istuvia, puolireiteen ulottuvia villakangastakkeja ja kalliita merkkilaukkuja.

Luokkatietoisia, yksityiskouluja käyneitä hyvien perheiden kasvatteja kävelee vastaan ruuhkaksi asti Lontoon eliittikaupunginosassa Chelseassa, jonka Sloane Squaren mukaan tyyli on nimetty. Varma, klassisen naisellinen vaatetus viestii paitsi sosiaalisesta statuksesta myös siitä, että vaatteiden kantaja on pintamuodin oikkujen ulottumattomissa.

Kate on sloanien perikuva hiuksiaan myöten; ne on leikattu ja värjätty luonnollisen ja käsittelemättömän näköisiksi. Hyväkuntoiset, kiiltävät hiukset heiluvat auki latvat laineille käännettyinä tai ne kiinnitetään tiukalle ponnarille takaraivon keskiosaan. Vaaliakseen luonnollisen näköistä hiuslookiaan Kate pulittaa kuuden viikon välein sata puntaa julkkisten suosiman stylistin Richard Wardin kampaamossa.

KATE SEISOO KORKEALLA kalliolla ja tallentaa kameransa muistikortille pilvien ja meren kohtaamista horisontissa, vihreitä kukkuloita ja taivaalla kaartavia lintuja. Usvainen marraskuun aamupäivä on juuri niin harmaa ja viileän kostea kuin vain Isossa-Britanniassa voi olla.

Kate on kotiutunut nopeasti rauhalliselle Angleseyn saarelle Pohjois-Walesiin. Hän viettää suuren osan päivistä lempiharrastuksensa parissa sillä aikaa, kun William on töissä helikopterilentäjänä ilmavoimien tukikohdassa. Kate nauttii rauhallisista, yksinäisistä hetkistä, joita hänellä ei ollut Lontoossa viiteen vuoteen.

Tänään Kate ei kuitenkaan ole kuvausreissullaan yksin. Hänen perässään lampsii turvamies. 28-vuotiaan Katen arkielämä muuttui kertaheitolla viikko sitten, kun hän ja William julkistivat kihlauksensa. Se teki Katesta kuninkaallisen perheen virallisen jäsenen, minkä takia hänelle määrättiin saman tien ympärivuorokautinen vartiointi.

Turvatoimien lisäksi kuninkaallinen koneisto huolehtii Katen muistakin asioista. Tulevaisuuden mediakohuista ja niihin reagoimisesta Kate keskustelee palatsin tiedottajien ja viestintätiimin kanssa; ne laativat hänen puolestaan julkisia lausuntoja, pyyntöjä ja kannanottoja. Hovin tyylikonsultit ehdottelevat ja hankkivat hänelle asuja edustustilaisuuksiin. Ja sen jälkeen, kun hän ja William parin vuoden kuluttua asettuvat asumaan Clarence Houseen, palvelija hakee Katellekin aamuisin vaatteet valmiiksi sillä aikaa, kun prinsessa heräilee sängyssään.

Katelle turvamiehen läsnäolo on helpotus. Hänen turvallisuutensa on huolettanut Williamia, häntä itseään ja molempien perheitä siitä asti, kun prinssi ja Kate muuttivat yliopistosta valmistuttuaan takaisin Lontooseen vuonna 2005. Mahdollisille uhkille ei ole kuitenkaan voitu tehdä mitään, sillä kuninkaallisen perheen turvallisuusbudjetista lohkaistaan varoja vain perheen virallisille jäsenille. Kihlaukseen asti Kate sai etuoikeuksia vain Williamin kanssa liikkuessaan. Muulloin hän joutui kohtaamaan paparazzit ja tunkeilevat ihailijat yksin.

PIAN SEN JÄLKEEN, kun tieto kihlauksesta on tullut julki, News of the World -lehti julkaisee mielipidetutkimuksen. Sen mukaan yli 60 prosenttia kansasta haluaisi, että kruunu hyppäisi prinssi Charlesin ja hänen vaimonsa Camilla Parker-Bowlesin yli suoraan Williamille ja Katelle.

Vaikka Charlesiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin ennen, kyse on lähinnä siitä, että häntä on nyt opittu sietämään – suosittu hän ei ole ollut koskaan. Camillakin hyväksyttiin sen jälkeen, kun hän ja Charles menivät naimisiin vuonna 2005. Camilla on Charlesin rinnalla kuitenkin jatkuva muistutus menneestä; parin pitkäaikaista salasuhdetta Charlesin ja Dianan avioliiton aikana pidetään syynä Williamin vanhempien liiton ja perheen rikkoutumiseen.

Britit muistavat edelleen, kuinka Diana eron jälkeen haukkui Charlesia epäsopivaksi kuninkaaksi. Prinssin pätevyyttä hovin herraksi ovat epäilleet myös hänen omat vanhempansa. Kuningatar Elisabetia ja prinssi Philipiä arveluttaa Charlesin kiivas, julkisiinkin raivonpuuskiin johtanut luonne. Lisäksi Charles on puuttunut liian hanakasti maan politiikkaan.

Charles tuskin on kuitenkaan halukas luopumaan tehtävästä, johon hän on valmistautunut koko elämänsä. Huhtikuussa 85 vuotta täyttävä kuningatar Elisabet onkin alkanut hiljalleen ja julkisuudelta salassa luovuttaa tehtäviään Charlesille ja Williamille. Kuninkaallisen perheen avainhenkilökunta on siirtynyt kuningattaren asuttamasta Buckinghamin palatsista Charlesin kotiin Clarence Houseen.

Charles ei siis aio rikkoa monarkian sukupolviketjua, mutta eivät Kate ja Williamkaan ole innokkaita hyppäämään korkeimmalle pallille kylmiltään. He pitävät ensiarvoisen tärkeänä, että saavat opetella tulevan asemansa saloja rauhassa ja pitkään ennen tositoimiin ryhtymistä.

– Olen tietenkin hermostunut. Williamille tämä on tuttua mutta minulle ihan uutta. Aion kuitenkin oppia nopeasti ja työskennellä kovasti oppiakseni. Toivon, että voin vaikuttaa asioihin, edes jollakin pienellä tavalla, Kate selvittää toimittajille kihlauksen julkistamistilaisuudessa.

KATE JA WILLIAM OVAT onnellisia, että voivat vielä tovin viivytellä tavallisessa elämässä ennen täyspäiväisiksi kuninkaallisiksi ryhtymistään. Angleseyn saarella he ovat perustaneet yhteisen kodin pieneen valkoiseen maalaistaloon, josta maksavat vuokraa 750 puntaa kuukaudessa.

William ja Kate ovat pyrkineet pakoilemaan päälle vyöryvää julkisuutta koko suhteensa ajan. Saaren syrjäisyys tarjoaa heille mahdollisuuden yksityisyyteen. He ajelevat moottoripyörällä ja ihailevat saaren upeita maisemia, kokkailevat kotona ruokaa, katsovat vuokraelokuvia ja käyvät silloin tällöin paikallisissa pikkupubeissa siiderillä.

Kate matkustaa vähän väliä vanhempiensa kotiin Berkshireen auttamaan perheen Party Pieces -nimisessä juhlatarvikeyrityksessä. William työskentelee Angleseyn saaren tukikohdassa ilmavoimien etsintä- ja pelastusjoukkojen helikopterilentäjänä kesään 2013 saakka, eli pari jatkaa asumistaan Pohjois-Walesissa häiden jälkeenkin.

Sekä Kate että William unelmoivat, että voisivat säilyttää koti- ja perhekeskeisen elämäntavan myös naimisiin menon jälkeen. Kummankin suurin toive on saada tulevaisuudessa lapsia – sitä heiltä tietenkin myös odotetaan.

He haluavat vähintään kaksi lasta, sillä heillä molemmilla on aina ollut hyvin tiivis suhde omiin sisaruksiinsa. William ja Harry kasvoivat jo lapsina toistensa tukipilareiksi ja parhaiksi ystäviksi. He joutuivat sietämään vanhempiensa itsekeskeistä julkisuudentavoittelua ja julmasanaista nokittelua ja riitelyä. Teinivuosinaan he auttoivat toinen toisiaan pääsemään yli äidin kuoleman aiheuttamasta surusta.

Katella puolestaan on läheinen suhde runsaat puolitoista vuotta nuoremman siskonsa Pipan sekä viisi vuotta nuoremman veljensä Jamesin kanssa. Erityisesti Pippa ja sisarusparven äiti Carole ovat tukeneet Katea seurustelusuhteen hankalien vaiheiden aikana ja julkisessa pyörityksessä. Katelle ja Williamille olikin selviö, että häiden bestmanina ja kaasona nähdään prinssi Harry ja Pippa.

HELMIKUUSSA 2011, kaksi kuukautta ennen häitään, William ja Kate edustavat ensimmäistä kertaa yhdessä. He vihkivät uuden pelastuslaivan käyttöön kotisaarellaan, ja yleisö huokailee Katen kauneutta hänen kaataessaan samppanjaa paatin keulaan.

Kate on keskiluokkaisen taustansa vuoksi kuninkaallinen kummajainen, ja osa briteistä teilaa hänet edelleen liian alaluokkaiseksi prinsessan tehtävään. Valtaosan kansasta hän on kuitenkin jo hurmannut. Katen arvostuksen pohjalla on hänen tahraton menneisyytensä ja moitteeton käytöksensä. Hän ei ole aiheuttanut skandaaleja, eikä hänen elämästään ennen Williamia ole saatu kohu-uutisia. Hän on esiintynyt arvokkaasti seurustelusuhteen ajan ja yrittänyt pitää huolta myös siitä, että Williamin julkinen kuva pysyy puhtoisena.

Vaikka monet poliitikot ja kansalaiset ovat viime vuosina kovaäänisesti kritisoineet monarkiaa vanhentuneeksi instituutioksi, nyt häähumu on vallannut Ison-Britannian ja hiljentänyt arvostelun kuulumattomiin. Kun palatsi tiedotti marraskuun lopulla kuninkaallisten häiden koittavan huhtikuussa, 70 prosenttia briteistä kertoi mielipidetutkimuksessa uskovansa, että monarkia lujittuu ja saa uudenlaisen painoarvon Katen ja Williamin ansiosta. Heidän odotetaan nykyaikaistavan kuninkaallisen elämäntavan ja järjestelmän.

William itse on toppuutellut uudistamisvaatimuksia mutta vihjannut, että muutokset ovat mahdollisia:

– Modernisaatio on aika voimakas ilmaus, sillä monarkia on ollut olemassa satoja vuosia. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että ihmiset kokevat monarkian pysyvän ajan tasalla ja olevan merkityksellinen heidän elämässään.

Nuorelleparille kasattuja paineita muuttaa ja nykyaikaistaa kuninkaallista järjestelmää selittävät Katen ja Williamin ikä sekä heidän elämäntapansa. Heidän seurustelunsa – toisin kuin aiempien brittikuninkaallisten liitot – on kulkenut samoja polkuja kuin heidän ikätovereidensa ihmissuhteet. William ja Kate ovat tutustuneet ja rakastuneet kaikessa rauhassa ja seurustelleet jo vuosia ennen kihlautumistaan. Kate on myös ensimmäinen puoliso, joka on asunut yhdessä kruununperijän kanssa ennen avioliittoa.

KRUUNUNPERIJÄT OVAT usein olleet koreilevia ja tiedostaneet hyvin asemansa ja sen tuomat edut. William on toista maata, hän on aina kaivannut tavallista elämää. Edustamisen sijaan hän on mieluummin tehnyt asioita, joita hänen ikätoverinsakin tekevät.

William on valinnut muutenkin toisin kuin aiemmat kuninkaalliset: hän teki lukion jälkeen välivuonna vapaaehtoistyötä toisella puolella maapalloa, meni opiskelemaan syrjäiseen yliopistoon ja eristäytyi siellä neljäksi vuodeksi mediahuomion ulottumattomiin. Hän myös on mieluummin lentäjä kuin täyspäiväinen prinssi.

Eniten nykyaikaa on kuitenkin puolison valinta. Kate on keskiluokkaisen perheen tytär ja siksi lähtöisin kansankerroksesta, josta aiemmat prinssit ja kuninkaat ovat pitäneet sopivana hankkia ainoastaan rakastajattaria.

Vaikka Williamin päähän on taottu pienestä pitäen, että hänen pitää valita puolisonsa asemansa mukaisesti ja vain sitä ajatellen, prinssi ei ole pelännyt tehdä ennenkuulumatonta ratkaisua. William on luonteeltaan tarpeeksi itsepäinen, ja hänelle on ollut selviö, että hän päättää kumppanistaan itse.

SEKÄ KATE ETTÄ WILLIAM ovat kertoneet olevansa kiinnostuneita sosiaalisista kysymyksistä ja oikeudenmukaisuudesta. Katea on alettu pitää eräänlaisena lupauksena siitä, etteivät kuninkaalliset enää ainoastaan puhu ongelmista ja huolenaiheista, vaan aikovat tulevaisuudessa todella myös tarttua niihin ja pyrkivät saamaan aikaan muutoksia.

Keskiluokkaisuutensa takia Katen uskotaan ymmärtävän tavallisten ihmisten asioita paremmin kuin William ja tämän perhe kykenevät ymmärtämään. Monarkiaa on syytetty elitistiseksi ja normaalielämästä vieraantuneeksi, ja Katen ansiosta sen toivotaan siirtyvän monta harppausta kansan suuntaan.

Katelle ja lähimmille ystävilleen William on kertonut, että hän pyrkii poimimaan ominaisuuksia sekä isoäidiltään ja isältään että äidiltään. Hän haluaisi olla prinssinä ja myöhemmin kuninkaana yhtä vahva ja itsenäinen kuin kuningatar Elisabet, yhtä intohimoinen vakaumustensa ja mielipiteidensä suhteen kuin prinssi Charles ja yhtä lämmin ja empaattinen kuin Diana.

Diana vedettiin nopeasti päiväkotiapulaisesta prinsessaksi, kun taas Katella on ollut aikaa miettiä, minkälainen prinsessa ja myöhemmin kuningatar hän aikoo olla. Prinssi William on yrittänyt oppia perheensä menneisyydestä ja pyrkii olemaan toistamatta jo tehtyjä virheitä.

Yhtä lailla Kate on opiskellut huolella Dianan tarinan. Vaikka Katesta maalataan kuvaa Williamin äidin seuraajana, hän on päättänyt olla toisenlainen. Kate ei aio edustaa itsekseen. Hän haluaa luoda itsestään ja Williamista vahvan tiimin, joka toimii ja työskentelee yhdessä. Toisin kuin parrasvaloissa viihtynyt ja julkisuutta pakonomaisestikin hakenut Diana, Kate aikoo pysytellä askeleen Williamin takana, puoliksi miehensä varjossa.

KUN 29-VUOTIAS KATE kävelee Westminster Abbeyn kirkon käytävää nyt huhtikuun 29. päivänä, hän on vanhin tulevan kuninkaan kanssa naimisiin mennyt nainen. Diana oli Charlesin naidessaan vasta 20-vuotias ja seurustellut prinssin kanssa vain vuoden.

Hääkellojen soidessa Kate on itsevarmempi ja kypsempi kuin Diana oli. Kate ei ole viaton ja kokematon tyttö, vaan hän on jo kerryttänyt elämänkokemusta ja ennen kaikkea tietoa siitä, minkälaista kuninkaallinen elämä on.

Kun Diana alkoi epäröidä naimisiinmenoa hääpäivänsä kynnyksellä, hänen siskonsa muistutti, ettei hän voisi perääntyä, koska kuninkaallisen hääparin kuva oli painettu jo lautasliinoihinkin.

Kun William ja Kate kertoivat prinssi Charlesille kihlauksestaan, tämä totesi, että pari on ainakin harjoitellut jo riittävän kauan. Seitsemänvuotisen seurustelusuhteen aikana kihlausta ehtivät odotella paitsi media ja kansa, myös Charles ja kuningatar Elisabet.

Williamilla oli kuitenkin ollut syynsä harjoitella kauan. Prinssin tavoitteena on, ettei Kate koskaan joudu katumaan kyllä-vastaustaan.

William halusi olla varma liittonsa kestävyydestä ennen kuin kosi Katea. Hän ei halunnut vastata toimittajien kysymykseen rakkaudesta samalla tavalla kuten hänen isänsä teki. Kun Charles ja Diana julkistivat kihlauksensa viisi kuukautta ennen häitä ja toimittaja tiedusteli, ovatko he rakastuneita, Charles totesi: ”Mitä ikinä rakkaus sitten tarkoittaakaan.”

William halusi olla varma, että he kumpikin tietävät, mitä rakkaus tarkoittaa. Hän halusi varmistua myös siitä, että Kate ymmärtää, mitä elämä prinssin rinnalla tarkoittaa.

– Halusin antaa Katelle aikaa asettautua ja nähdä, millaista elämäni on. Tahdoin, että hän voi ensiksi tarkkailla kuninkaallista elämää ja halutessaan lähteä, jos julkisuus ja kaikki muu olisi osoittautunut liian painostavaksi, William sanoi kihlajaishaastattelussa.

WESTMINSTER ABBEYN kirkkoon kerääntyy hääpäivänä 1 900 kutsuvierasta, joista yli puolet on hääparin sukulaisia ja ystäviä. Vieraista 600 pääsee vihkimisseremonian jälkeen kuningattaren emännöimiin lounasjuhliin Buckinghamin palatsiin ja 300 henkeä illalla prinssi Charlesin isännöimille hulppeille illallisille ja tanssiaisiin.

Huhtikuun 29. päivä on julistettu Isossa-Britanniassa kansalliseksi vapaapäiväksi. Hääkirkon ja palatsien liepeille odotetaan kokoontuvan yli kaksi miljoonaa ihmistä.

Kolmekymmentä vuotta sitten Dianan ja Charlesin häitä seurasi televisiosta lähes miljardi ihmistä. Katen ja Williamin häiden katsojaluvusta ennustetaan vielä paljon suurempaa.

Yritykset uskovat häiden elvyttävän lamassa vellovan maan taloutta; kulutuksen ennustetaan kasvavan, kun häähulinasta villiintyneet britit ja ulkomaalaiset turistit ostavat kaupoissa tarjolla olevaa pikkutavaraa. Parin kuva on ikuistettu muun muassa viiden punnan juhlakolikkoon, mukeihin, keittiöpyyhkeisiin ja kondomipaketteihin. Katesta ja Williamista on muotoiltu puutarhatonttuja, ja olutpanimo on tuonut markkinoille Kiss me Kate -oluen.

KATEN JA WILLIAMIN tarina on julistettu vuosisadan rakkaustarinaksi. Se tarina alkoi tutustumisesta ja samaan kaveriporukkaan ajautumisesta – Katen mukaan sattumasta. Tuttavuus syveni ystävyydeksi, koska Williamin mukaan heidän huumorintajunsa – Katen pikkutuhma huumori ja Williamin kuivakat vitsit – sopivat mainiosti yhteen ja poikivat hyviä, naurunsekaisia hetkiä.

Seitsemän vuoden seurustelu on molempien ensimmäinen vakava ja pitkäaikainen suhde. Vaikka heillä molemmilla on ollut romansseja nuoruusvuosinaan, kumpikin menee naimisiin todellisen ensirakkautensa kanssa.

Sekä Katen että Williamin mielestä heidän suhteensa liima on syvän rakkauden lisäksi molemminpuolinen luja luottamus. Se rakentui suhteen pohjaksi heidän ollessaan ennen rakastumistaan pitkään pelkkiä kavereita.

Parin ystävien mukaan Kate ja William ovat kestäneet suhteeseen kasautuvat paineet ja selvinneet kriisiajoista siksi, että kumpikin on pitänyt kiinni omasta elämästään, heillä on ollut omat elinpiirit, kaveriporukat ja siten myös riippumattomuutta ja itsenäisyyttä.

Monien brittien mielestä huhtikuun lopun juhlapäivä on paljon enemmän kuin jälleen yhdet kuninkaalliset häät. Vahvan luokkajaon säilyttäneessä maassa Katen ja Williamin avioliittoa pidetään todisteena siitä, että mikä tahansa unelma voi käydä toteen. Liitto yhdistää nyt kaksi ihmistä, joista yksi on siniverinen ja toinen polveutuu hiilikaivostyöläisistä.

Katen isovanhemmat ja heidän edeltäjänsä eivät olisi villeimmissä kuvitelmissaankaan osanneet povata tulevaa. Kun prinssin ja keskiluokkaisen tytön suhde tuli julkisuuteen seitsemän vuotta sitten, ajatus heidän avioliitostaan tuntui vielä mahdottomalta.

Siksi vuosisadan rakkaustarinan ohella huhtikuun lopussa juhlitaan myös toisen satumaisen kertomuksen huipentumaa. Tarina kertoo kuinka ujosta, heikolla itsetunnolla varustetusta, kömpelöstä ja koulukiusatusta tytöstä kasvoi todellinen prinsessa.

Tuhkimotarina Kate Middletonista saa onnellisen lopun.

Lähteinä käytetty kirjoja: Claudia Joseph: Kate – The Making of a Princess, Claudia Joseph: Kate Middleton: Princess in Waiting, Robert Jobson: William and Kate – The Love Story. A Celebration of the Wedding of the Century, Robin Nunn: William and Kate. Celebrating a Royal Engagement, James Clench: William and Kate. A Royal Love Story.

Jatkokertomus päättyy. Seuraavaksi alkaa Annakaisa Iivarin jatkis Illaksi voimistuvaa tuulta.

Syy siskontytön haluun jäädä kotiinsa löytyy navetasta. Hautajaisten jälkeen paljastuu myös, miksi Salim pyörii jatkuvasti nurkissa. Mirjamilla on uutisessa sulateltavaa.

Aamiaispöydässä oli paksuja viipaleita pullapitkosta, ankkastukista niin kuin äiti sanoi, suodatinkahvia ja jogurttipänikkä, josta Usva truuttasi kippoonsa viimeisiä lötsähdyksiä. 

”Ota pullaa”, äiti sanoi ja otin, kun ei muutakaan ollut.

Hytisin vieläkin. Vintillä oli yöllä kylmä.

”Haukkaa sitä pullaa vähän ripeämmin, tänään on paljon tekemistä”, Usva komenteli.

Join kahvini mahdollisimman hitaasti.

”Mutta ensin käydään katsomassa. Sinä lupasit.”

”Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat!”

Olin edellisiltana kieltäytynyt rämpimästä syysillan pimeydessä ja märkyydessä vanhaan navettaamme Usvan yllätystä katsomaan. Arvelin, että rakkauden kohde oli jokin läpiruostunut moponroju. Päätin olla kasvavan nuoren haaveita tukeva aikuinen ja lähdin kuuliaisesti kävelemään Usvan perässä navetalle.

”Katso!” Tyttö ojensi kättään ylpeästi kuin olisi esittelemässä Romanovien Fabergé-munien kokoelmaa. Paitsi että kouran pohjassa oli kaksi oikeaa kananmunaa. Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat! Navettaan oli tehty kanala.

Usva selitti, miten kanat olivat olleet kauheassa vaarassa joutua kirveenterän alle, mutta Irmeli oli ne pelastanut. Kanat olivat olleet niin masentuneita ja huonosulkaisia, kyyhöttäneet kanahäkin nurkassa päätään riiputtaen eivätkä olleet edes uskaltautuneet ottamaan askeleita sen lattialla, mutta Usvan ja Irmelin hellässä huomassa ne olivat saaneet elämänhalunsa takaisin. 

Nyt kanat olivat piristyneet ja ruvenneet munimaankin. Ne jo ruopsuttivat ja kuopsuttivat ja ne pääsivät ulkoilemaan pienestä luukusta. Ulkoilmaan ne eivät olleet ensin uskaltaneet, mutta nyt! Puhumattakaan siitä, miten kanat olivat ilahtuneet, kun saivat kukon. 

Mietin, miltä näyttää ilahtunut kana.

”Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin.”

Myös kukko oli ollut vähällä saada kirveestä, koska oli ollut pahaluontoinen räyhääjä ja kiekunut aamusta iltaan. Köyhäluoman kanaparatiisissa Musta Rudolf oli vallan lauhtunut ja onnellistunut saatuaan ikioman kanalauman. Kuusi kanaa oli nimetty sarjakuvahenkilöiden mukaan: Iines, Minni, Milla, Leenu, Liinu ja Tiinu. Siskontyttöni väitti pystyvänsä erottamaan ruskeat höyhenmöykyt toisistaan. Hän kutsui niitä hellästi tiipu-tiipu-tiipu, ja kanat teputtivat luokse. 

Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin. Usva alkoi vuolaasti selittää minulle vuohien elämäntarinaa. Kumpikin oli ollut yksinäinen hylkiö, sillä vuohi on laumaeläin ja masentuu joutuessaan yksin, mutta täällä Eeva ja Barbara elivät suloisessa sopusoinnussa. Niistä tuli maitoakin.

Tämä depressiivisten elikoiden terapiakeskus, sulkasatoiset kanat ja kauhtuneet vuohetko olivat se syy, joiden vuoksi Usva ei voinut muuttaa kotoa?

Tyttö katsoi minua ällistyneenä.

”Tietysti. Eihän mumma pysty niitä hoitamaan. Jos minä en hoida, niin mihin ne joutuu? Henki pois vaan.”

Hillitsin itseni ja nyökytin. Sanoin ”ahaa”. Kanat vastasivat koo-ko-ko-koo ja vuohet duona njä-ä-ä-ää. Kukko tuijotti minua tuikeasti ja nosteli helttaansa riidanhaluisesti. Se epäili minua, ja syytä olikin.

Lähdimme kohti Seinäjokea. Ennen hautajaisia suhasimme Irmelin rouskuvalla Toyotalla joka päivä. Aamuisin taloon ilmestyi vastaanottokeskuksesta kolme pitkähameista mammaa. He kuskasivat äidin suihkuun ja pesivät kolmiäänisen kuorolaulun säestyksellä. He petasivat ja keittivät teetä. Koko ajan he pajattivat keskenään, nauroivat ja kyselivät äidiltä jotain, mitä kukaan ei käsittänyt, mutta se ei näyttänyt naisia haittaavan. Joskus Mr Ajokortti tuli heidän mukanaan ja tulkkasi.

”Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.”

Ensimmäisen retkemme teimme ruumisarkkuliikkeeseen. Kantapäillään keikkuva vatsakas, tummiin pukeutunut herra esitteli meille tammisia ja mäntypuisia arkkuja, petsattuja ja maalattuja, mutta Usva ilmoitti yksiselitteisesti, että paperimassa riittää, myös kukkalaite mahdollisimman yksinkertainen, kun kaikki kuitenkin poltetaan. Hätkähdin ajatusta, mutta tyttö sanoi, että äiti haluaisi näin. Ostimme siis myös uurnan tuhkaa varten.

”Ekologinen, sellainen joka maatuu”, Usva tilasi.

Niin kuin olisi useinkin ruumisarkkuja ostanut, Usva sopi hautausurakoitsijan kanssa vainajan noutamisesta kappelille siunaustilaisuutta varten.

Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.

Pääsimme lääkärin puheille, ja Usva sai todistuksen. Lääkäri selitti, että sisareni äkillisen kuoleman syy oli laajan aneurysman, aivovaltimon pullistuman, puhkeaminen. Niin kuin polkupyörän sisäkumissa saattaa olla heikompi kohta, joka antaa periksi, venähtää, pullistuu ja puhkeaa. Pullistuman syy taas oli rakenteellinen, siihen eivät vaikuttaneet elintavat eivätkä sairastetut sairaudet. Korkea verenpaine saattoi olla osasyy. Lääkäri katsoi minua silmälasiensa yli ja sanoi, että minunkin olisi hyvä tutkituttaa pääni. Joskus näitä tapauksia esiintyi lähisukulaisilla kuten sisaruksilla.

”Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki.”

”Epäilette siis, että minunkin polkupyörästäni puhkeaa kumi”, vastasin viileästi.

Lääkäri selitti auliisti, että pullistuma voitiin leikata ja siten vältyttiin puhkeamisvaaralta. Onnistumisprosentti oli vakuuttava. ”Polkupyörän sisäkumi”, ”tutkituttaa päänsä”. Miten lääketieteen ammattilainen saattoi päästää tuollaisia sammakoita suustaan. Päässäni ei ollut mitään vikaa. Sitä ei kukaan sahaisi auki. 

Usva sanoi haluavansa nähdä äitinsä ennen arkkuun laittamista, ja jalkojaan laahaava laitosapulainen lähti neuvomaan meille tietä sairaalan omituisten salakäytävien kautta.

”Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä.”

Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki. Usva seisoi toisella puolella, minä toisella. Hän katsoi äitiään ja minä sisartani. Usva koski äitinsä poskea. Hän ei itkenyt enkä minäkään.

Veimme lehteen kuolinilmoituksen. Siinä ilmoitettiin siunaus- ja muistotilaisuudet ja toivotettiin vainajan ystävät tervetulleiksi. Liiallista, mielestäni, mutta en sanonut mitään. 

Kävimme pankissa esittämässä kuolintodistuksen, mutta virkailija kertoi tiedon jo tulleen heille. Kuivamustekynäänsä naksutteleva ja ärsyttävästi nousevalla nuotilla puhuva pankkityttö lupasi, että voisimme maksaa hautajaisiin liittyvät ku-LUT vainajan tilil-TÄ, hautaustoimiston, hautakiven, muistotilaisuuden kulut, kuolinilmoituksen, tuhkauksen, jopa hautajaisvaatteet ja myöhemmin perunkirjoituk-SEN. 

Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä. ”Ahaa”, sanoin, ja sisäänrakennettu laskukoneeni alkoi raksuttaa. Pankkityttö tarjosi auliisti pankin juristipalvelun apua perunkirjoituksen laatimisessa. Hinta hipoi viittäsataa. 

Usva vilkaisi kännykkäänsä.

”Ei ehditä pizzalle”, hän totesi. ”Meillä on sosiaalissa aika kello 14.”

”Ahaa”, vastasin ja ajoimme sosiaaliin.

”Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen.”

Jos jotain osaan, niin olla uskottava. Osaan lobata. Esitin eläytyneesti rakastavaa, vastuullista tätiä, ja Usva näytteli tätiinsä kiintynyttä, tasapainoista teiniä. Sosiaalityöntekijä tunsi Irmelin ja puheli Usvan kanssa kuin vanha tuttu, jutteli kanoista, vuohista ja mummasta. Kuin sivumennen tämä Sosuli heitti kompakysymyksen, miten olimme aikoneet järjestää asumisen, kun minun kotipaikkani oli Helsinki. 

En mennyt lankaan, vaan silmää räpäyttämättä selitin, että aioin jakaa aikani Köyhäluoman ja Helsingin välille. Tekisin etätöitä ja lyhentäisin työaikaani. Pari, kolme päivää viikossa Usva ja mumma kyllä pärjäisivät kahdestaan, joskin äitini luonnollisesti tarvitsisi kotihoidon palveluja selviytyäkseen kotona asumisen haasteista. Korostin, että järjestelyhän oli toki väli- ja lyhytaikainen. Toki-sanan käyttö vahvistaa uskottavuutta. Runsaan puolen vuoden kuluttua Usva lopettaisi peruskoulun, minkä jälkeen toki tarkastelisimme tilanteen asettamia haasteita uudelleen ja päättäisimme, menisikö hän lukioon täällä vai pääkaupunkiseudulla. Äidin hoivatarpeen taso vaikuttaisi toki luonnollisesti valintoihimme. Kuulostin omiinkin korviini luterilaiselta pystykorvalta, mutta Usva iski minuun Musta Rudolf -mulkaisun ja muodosti huulillaan äänettömät sanat ”vitun lukio”, jolloin ymmärsin lisätä, että ammatilliset opinnot olivat toki optio myös.

”Toki näin”, huomautti Usva sarkastisesti.

”Ahaa”, sanoi Sosuli ja piirteli kukkasia lehtiöönsä.

Selvisimme hyvin. Sosiaalista tultaisiin vielä kotikäynnille ja Usvan sekä äidin kohtaloa puitaisiin moniammatillisessa työryhmässä, mutta tiesin, että ne olivat totisella naamalla ja sosiaalisanaston repliikein näyteltyä farssia. Totta kai täti huoltajana oli Köyhäluoman köyhälle kunnalle edullisin ratkaisu. Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen. Laskuri ynnäsi ja vähensi, että tuo täti nollaisi ne tuhannet.

Hautajaisvaatteetkin piti ostaa. Usvan kamppeet olivat kyllä kaikki mustia, usein pääkallo- tai paholaissomisteisia, mutta haalistuneita ja kuluneita kierrätyskeskuksen riepuja. Olisi kuvitellut, että nuori tyttö ilahtuu uusista vaatteista, mutta Usva suostui lopulta vain siihen, että hänelle ostettiin paikallisesta halpahallista mustat farkut ja ylisuuri musta huppari. Ilman pääkalloja ja demoneja.

Olin ottanut kaukonäköisesti mustan vaatekerran mukaani, mutta en saanutkaan enää kynähameen vetoketjua kiinni. Ne pullat, perunat ja pizzat. Terveelliseen ravintoon ei ollut tarmoa riittänyt. Olimme aina aivan poikki retkiltä tullessamme, söimme voileipää ja paistoimme kananmunia voissa.

Ostin siis samasta halpahallista stretch-hameen, jossa oli joustovyötärö. Onneksi liikkeessä ei ollut ketään tuttua. Joustovyötärö. 

Hautajaiset menivät niin kuin sellaiset menevät. Äidin tililtä rapisteltiin viimeiset eurot arkun, kukkien, kuljetuksen, ruumispaidan ja sukkien maksamiseksi. Olivat melko kalliit puuvillanilkkasukat.

Siunaustilaisuus oli asiallinen, onneksi. Äiti itki vuolaasti eturivissä, minä ja Usva istuimme molemmin puolin ja pysyimme asiallisina. Taaempana istui pari riviä vastaanottokeskuksen tummatukkia ja huivipäitä. Äitiä hoitaneet kolme mammaa istuivat päät yhdessä ja pyyhkivät silmiään.

Nuori naispappi vakuutti mielestäni perusteettomasti, että viimeisen tuomion jälkeen tapaisimme vielä rakkaan vainajan. Jos vaikka enkelimäiselle Irmelille luvattiinkin taivasosuutta, minusta oli katteeton lupaus, että kaltaiseni kirkosta eronnut jumalankieltäjä ja synnintekijä pääsisi lampaiden puolelle Irmeliä moikkaamaan. Pappi kuitenkin osasi sijoittaa puheeseensa oikeita seikkoja sisareni elämästä sekä kehua hänen ystävällisyyttään ja avuliaisuuttaan. Albinonin adagio soi, ja sisareni makasi valkoisessa pahvilaatikossa edessämme. Saattoväki nyyhkytti niin kuin heiltä edellytettiin, kuivaili silmiään ja veisasi vapisevalla äänellä. Lähdimme kappelista ja sisareni jäi sinne, laatikkoonsa. Tuntui epätodelliselta.

"Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin."

Muistotilaisuus oli omituinen. Vastaanottokeskuksessa oli yritetty parastaan, ja niinpä pöydässä oli vaikka mitä ja sikin sokin. Oli kakut, pikkuleivät ja pullakranssit, mutta lisäksi omituisia kolmionmallisia piirakoita, viininlehtikääryleitä, marinoituja tofukuutioita, pitkulaisia lihapullia, tahnoja ja hunajaa valuvia leivoksia. Hautajaisvieraat söivät pullaa ja tiikerikakkua, vastaanottokeskuksen väki omia piirakoitaan ja kääryleitään.

Vastaanottokeskuksen johtaja ilmoitti, että ”joo elikkä nyt on open maik”. Halukkaat saivat mikrofonin käteensä kertoakseen, että Irmeli oli ollut hyvä ihminen, jota kaikilla oli ikävä. Monet itkivät. Vähän teatraalista minusta.

Mr Ajokortti kyyditsi meidät kotiin. Meille oli pakattu mukaan piirakoita ja leipiä. Hautajaisten jälkeen ihminen on nälkäinen ja puhkiväsynyt. Niin se vain menee. Ajokortti jäi syömään kanssamme. Äiti pyyhki edelleen silmiään ja nyyhki, että niin riski ja riuska ihminen ja sitten vain äkkiä poissa.

”Irmeli oli minun elämä”, Ajokorttikin valitti.

Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin. Viaton kysymys, mutta Ajokortti pillastui. Hän nousi seisomaan ja repi paitaansa auki. Kaulassa riippui risti.

”Minä olen kristitty! Kristitty!” hän mesosi.

Kysyin, oliko hän kääntynyt äskettäin. Olin lukenut, että monet turvapaikanhakijat olivat niin tehneet edesauttaakseen statuksen saamista.

Ajokortin tumma iho alkoi punoittaa.

”Minä olen aina kristitty!” hän huusi. ”Siksi minä pakolainen. Isis tulee, tappaa kaikki kristityt. Qaraqosh!”

”Se on Salimin kotikaupunki”, Usva selvensi. ”Ne oli melkein kaikki oli katolisia siellä.”

Mistä minä saatoin tietää, että muslimit voivat olla myös katolisia?

”Irakissa kaksi miljoonaa kristitty, nyt ei ole. Tapettu kaikki. Paennut kaikki”, mies selitti ja mieleni teki sanoa ”ahaa”, mutta pidin suuni kiinni.

Ajokorttimies nosti kätensä silmieni eteen. Hän osoitti hopeasormustaan.

”Kihlasormus. Minä ja Irmeli tahto mennä naimisiin. Nyt Irmeli kuollut.”

Hän lysähti istumaan ja alkoi itkeä. 

Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani. Miten sisareni oli saattanut? Mies oli Irmeliä ainakin viisitoista vuotta nuorempi ja lisäksi Irmelin asiakas. Ihme, ettei hän ollut saanut potkuja vastaanottokeskuksesta. Keski-ikäisen lesken ei ollut tietenkään helppo löytää uutta kumppania. Mutta onhan nykyään tindereitä ja chatteja ja vaikka mitä. Usvaa ja äitiä tieto ei näyttänyt hetkahduttavan.

Olin poissa tolaltani. Kaivoin puhelimen laukustani ja aloin näprätä sitä. Olin asettanut puhelimen äänettömälle hautajaisten ajaksi ja huomasin, että Punahilkka & Susi olivat soittaneet minulle.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi.”

”Sori, minun on pakko ottaa tää”, sanoin ja pakenin vinttikamariini.

Susi vastasi puhelimeen ja ilmoitti, että minun olisi hyvä ilmaantua huomenna toimistolle. Heillä oli tarjous, josta en taatusti kieltäytyisi. Yritin kiskoa tietoja, mutta Susi ilmoitti vähäsanaisesti, ettei tällaisista jutuista keskusteltu puhelimessa, mutta tarjoukseen liittyi huomattava rahasumma.

Lupasin tulla. Soitin Stefanille. Hänellä oli minua ikävä. Sovimme tapaamisesta.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi. 

Menin alakertaan, josta Irmelin erikoinen kihlattu oli jo onneksi häipynyt. Usva oli laittautumassa navetalle.

”Lähden huomenaamulla Helsinkiin”, sanoin. ”En tiedä vielä, milloin palaan tai palaanko.”

Ärsytti ja samalla kutkutti, ettei Susi ollut kertonut minulle, mistä oli kysymys. Ehkä kiinalaiset olivat havainneet, että Saksa on kuitenkin jokseenkin suuri kansantalous ja että minun suhteillani olisi käyttöä. Ehkä Armossa oli ymmärretty, ettei hiekkalaatikkojoukkueen kanssa tehtäisi isoa bisnestä. Ehkä he aikoivat perustaa haarakonttorin. Joka tapauksessa, siellä tarvittiin nyt jämäkkää ja uskottavaa naisjohtajaa. Minua.

Jatkis päivittyy lauantaisin.

Tanssija Pian itsemurhayritys järkyttää koko M/S Fiestan miehistöä. Katrilla on edessään isoja päätöksiä.

Kaikki hälyttimet soivat komentosillalla. Tanssija Pian pelastuminen oli sekunneista kiinni. Ei riittänyt, että kaikki kriisitilanteita varten koulutetut miehistönjäsenet oli hälytetty paikalle, tarvittiin myös runsaasti onnea.

Tuulessa taipuilevista lipputangoista, kannella tuulen voimasta pyörivistä oluttölkeistä ja kannella vaivoin pystyssä pysyvien miehistön vaatteiden tempoilusta pystyi päättelemään tuulen yltyneen voimakkaammaksi.

”Tyttö lentää mereen, jos tuuli tarttuu häneen!” Mats huusi radiopuhelimeen.

Hän hoputti pelastustöihin saapunutta joukkoa, joka kamppaili yhä yltyvää tuulta vastaan. Muutama urhea oli jo lähtenyt nousemaan valomainosta kohti tikkaita pitkin.

”Kolmekymmentä metriä sekunnissa”, joku mutisi.

Huoli näkyi pelastustöitä johtavien miesten kasvoilla. Katri rukoili mielessään, että Pia jaksaisi sinnitellä siihen asti, että hänet saataisiin turvaan.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan.”

Katrin oli vaikea keksiä Pian epätoivoiselle tempulle muuta syytä kuin sen, että Pian korviin oli kantautunut, mitä alakansien hyteissä oli tapahtunut edellisristeilyn aikana. Ilmeisesti raiskaushuhut olivat totta. Pian poikaystävä, laivalla baarimikkona työskentelevä ja motoristijengin kannatusjoukkoihin kuuluva, Pete oli ollut jotenkin osallisena häpeällisessä tapahtumasarjassa.

Tai sitten Pian temppu oli yksi hengenvaarallisista Totuus tai tehtävä -pullonpyörityspelin tehtävistä, joista oli kuluneen syksyn aikana muodostunut todellinen vitsaus laivalla. Ainakin Tähti ja pääkallo -moottoripyöräkerhon partasuiset miehet olivat olleet laivassa, eikä heidän läsnäolonsa koskaan tiennyt hyvää.

Pian kohdalla jäljellä oli vain viimeinen tehtävä. Laivasta ulos saattaminen. Unenpöpperöinen tanssiryhmän vetäjä kuulosti järkyttyneeltä.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan, ja hetken päästä poistamme hänet alukselta Tukholman satamaan. M/S Fiestalla hän on turvallisuusriski. Pakkaa hänen tavaransa. Tavataan terminaalissa puolen tunnin kuluttua!” Katri lateli luuriin ja tuijotti Tukholman sataman maisemaa.

Myrskyn jälkeen ei ollut poutasää, vaan räkäsää. Sekin vielä.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli.

Katri kirjautui meiliohjelmaan. Sinulla pitää olla vahva todistusaineisto, luki Millan lähettämässä viestissä. Se oli viimeinen laatuaan ennen Millan synnytyslaitokselle lähtöä. Katri napsutteli sormiaan hermostuneena. Juuri silloin, kun hän olisi tarvinnut kipeästi lakikonsultaatiota, oli hetki, jolloin Milla synnyttämässä. Ja sitten vielä työtarjous Karibialta. Se tikitti meiliboksissa, Jay odotti vastausta. Hän saisi odottaa sitä vielä tovin.

Katri käveli hitaasti terminaalia kohti ja kuunteli matkustajien innostunutta puheenpulputusta. Matkustajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli hetki tapahtunut laivan yläkannella. Katri olisi antanut paljon siitä hyvästä, että olisi voinut olla yksi Tukholmaan suuntaavan naisporukan naisista, joiden ainut päänvaiva oli saada kaupunkipäivän rastit jetsulleen.

Laivan intendentti Timo Heinonen saattoi Piaa kohti laivapoliisien vastaanottotiskiä. Timo tervehti Katria jäykästi ja katsetta vältellen. Muisto edellispäivän mustasukkaisuuskohtauksesta välkkyi vielä kiusallisena mielessä, ja Katri ymmärsi miehen tahtovan hänestä eroon pian. Se ei ollut hyvä havainto.

”Muistutan, porttikielto laivayhtiömme kaikkiin laivoihin on ikuinen!” Timon ääni kumisi kolkossa tilassa.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli. Hän oli kalpea ja pahoinvoivan näköinen, niin kuin ei olisi tajunnut, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Katri oli niin surullinen ja huolissaan Pian puolesta, ettei tiennyt miten päin olla. Hänen katseensa harhaili kaikessa mahdollisessa alkaen verovapaan myymälän tarjousjulisteista tullin tiedotteisiin. Tullin ja poliisin yhteiskampanjajulisteessa luki suurin punaisin kirjaimin: Älä luota edes joulupukkiin. Ethän ota vastaan lahjoja tai nautintoaineita tuntemattomilta! Tietolaatikossa matkustajia kehotettiin soittamaan vihjepuhelu, mikäli heille oli tarjottu laivamatkan huumausaineita. Vähäpätöiseltäkin vaikuttava seikka voi olla merkittävä!

Hetken päästä Timo seisoi laivan turvallisuuspäällikkö Larsin työpöydän vieressä.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?”

”Haluan nähdä, miten tilanne kehittyi. Tahdon nähdä kaikki kameranauhoitteet portaista, jotka johtavat yläkannelle. Kun motoristijengin henkilöllisyydet ovat selvät, tahdon porttikiellon näille miehille!” Timo Heinonen lateli.

Katri olisi voinut halata miestä, ellei olisi aiheuttanut lähiotteella lisää hämmennystä muutenkin sekavaan tilanteeseen. Jos valvontanauhaotoksia käytiin läpi kuva kuvalta, olisi selvä asia, että samassa satsissa olisi kaikki ne nauhat, joissa Katrikin esiintyisi. Olisiko se hyvä vai huono asia, se ratkeaisi ihan pian. Sitä ennen hän tahtoisi nähdä nauhat.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?” Timo kysyi.

Kysymys oli suora ja siihen olisi ollut helppo vastata, kyllä tai ei, mutta kumpikaan vastaus ei ollut tässä tapauksessa vaihtoehto.

”Tiedän, että moottoripyöräjengi on kokoontunut laivassa ollessaan artistikongilla, ja että peli-illoissa on ollut mukana laivan henkilökuntaa. Olin itsekin kerran yhdessä illanvietossa”, Katri takerteli puheessaan.

”Pullonpyörityspeliä pelattiin niin kovin panoksin, että sitä olisi voinut kutsua venäläiseksi ruletiksi. Ilmeisesti peli oli osa heidän sisäisessä hierarkiassa etenemistä...” Katri soperteli ja ilme Timo Heinosen kasvoilla oli yhtäaikaisesti huolestunut ja tyrmistynyt.

”Sinäkin osallistuit tällaiseen?” Timo oli jo niin kiihtynyt että melkein huusi.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Sitten hän ilmoitti tahtovansa kuulla kaiken, mitä Katri tiesi moottoripyöräjengiläisten ja Tomin touhuista.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Katri sai hädin tuskin nyökätyksi myöntymisen merkiksi. Jos jokin oli varmaa, tästä tilaisuudesta hän ei selviäisi lirkuttelemalla.

Katri seurasi katseellaan laivasta poisajavaa autovirtaa. Tullipisteeseen oli vielä matkaa. Olisiko tämä se kerta, jolloin joku motoristijengin apureista kärähtäisi tullissa? Voisi olla, jos se olisi hänestä kiinni, Katri ajatteli ja tarttui puhelimeensa. Elämä on valintoja, piti osata valita oikein, sen hän tiesi ja naputteli julisteessa olevan puhelinnumeron ja jäi odottamaan jonkun vastaavan.

Seuraavaksi Katri kääntyi turvakameranauhoja editoivan Larsin puoleen, joka suoritti keskittynyt ilme kasvoillaan hänelle annettua tehtävää, eikä näyttänyt suoranaisesti ilahtuvan Katrin seurasta.

”Tahdon nähdä kaiken, mitä on kuvattu Tomin hyttikäytävällä”, Katri sanoi ja Lars esitti jyrkän vastalauseen.

”Nämä nauhat eivät ole viihdekäyttöä varten, ei niitä voi noin vaan katsella”, mies selitti ja Katri pidätti hengitystään.

Tähän hän ei ollut varautunut. Jos hän ei saisi hierontaillan materiaalia käsiinsä, hän olisi lirissä. Hetki sitten hän oli soittanut tullin vihjepuhelimeen ja kertonut kaiken minkä tiesi. Jotta suunnitelma toteutuisi täydellisesti, hänen olisi kyettävä todistamaan syyttömyytensä.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!”

Katri vilkaisi kelloaan. Parin tunnin kuluttua intendentin toimistossa Katrin olisi kerrottava kaikki, mitä tiesi. Tilanne oli hankala, mutta ei mahdoton. Hänen olisi vain laitettava keitokseen vähän lisämaustetta.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!” Katri nojautui lähemmäksi Larsia ja madalsi ääntään.

”Kyse on...Tomin toipumisesta. Lääkärit uskovat, jos hänen lähellään on tuttuja ääniä, hän tietää olevansa vielä hengissä, vaikka koomassa onkin. Ajattelin koostaa ääninauhan, sarjan keskusteluista meidän työkavereiden kanssa. Ehkä se auttaisi häntä toipumaan!” Katri valehteli niin, että korvia kuumotti.

Lars tuijotti häntä pölmistyneen näköisenä.

”Tuo nyt on hoopointa, mitä olen aikoihin kuullut!” mies puuskahti ja kieltäytyi jyrkästi ryhtymästä moiseen.

Katri maanitteli, mutta Lars pysyi tiukkana. Katri ei tiennyt mitä ajatella, joten hän soitti Millalle.

Luojan kiitos, juristiystävätär vastasi puhelimeensa. Milla selitti pitkät pätkät supistuksista ja niiden aikaväleistä, mistä Katri ei ymmärtänyt mitään. Katri tipautti mieltään polttavan tärkeän kysymyksen.

”Voiko syyllistyä rikokseen, jos ei ole tiennyt sellaista tekevänsä?” Katri tykitti lisäkysymyksiä, mutta Millasta ei hetkeen kuulunut muuta kuin ähinää.

”No, ainakin tuomio lievenee. Ensikertalainen voi päästä lievemmällä rangaistuksella ja ehdonalaisella tuomiolla...” Millan ääni kiristyi ja hetkeen luurista ei kuulunut muuta kuin huohotusta.

”Tosin minähän olen erikoistunut ihmisoikeuksiin, en huumausaineisiin, ja nyt joudun puolustamaan oikeuksiani saada KOVINTA KAMAA mitä tästä paikasta löytyy!” Millan ääni koveni ja kuulosti siltä, että vauva putkahtaisi maailmaan hetkellä millä hyvänsä.

Puhelun keskeytti päättäväisen kuuloinen herrasmies, joka ilmoitti vaimonsa oleman matkalla synnyttämään. Puheen taustalta kuului huutoa. Katria nauratti, ja hän sulki puhelimen ja sujautti sen virkapukunsa taskuun. Vain merimies voi kiroilla niin soinnukkaasti ja samalla aidosti!

Puhelin piippasi uudestaan. Viesti Vincentiltä. Oho, maailmankirjat olivat sekaisin, Vincentillä oli älypuhelin. Kuvaviesti aukesi heti. Se esitti vessassa bändihuppari päällä poseeraavaa levykauppiasta. Huppari löytyi. Kylppäriselfiet ovat kuulemma suurinta hottia, en tiedä miksi. Terveisin Urpo. Katria nauratti. Hän lähetti Vincentille runsaasti sydämiä. Sitten hän sulki silmänsä ja kelasi mielessään eri vaihtoehtoja. Niitä oli tasan yksi.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. ”

Katri palasi takaisin Larsin luo. Mies loi häneen kyllästyneen silmäyksen.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. Tällä hetkellä ainut, mikä mielessäni pyörii on lehtikuva, jossa hänen kasvonsa muistuttavat perunamuussia...” Katri nyyhkäisi ja pyyhkäisi kyyneleen poskelta.

Kyynel oli aito. Hän oli niin väsynyt, että olisi voinut parkua silkasta rasituksesta. Lars huokasi syvään ja taputti Katria kämmenselkään rauhoitellen.

”Tottahan toki, älä nyt itke”, hän mutisi ja ryhtyi etsimään oikeaa nauhaa.

Katri niiskautti ja silmäili Larsin käden alla olevaa muistilehtiötä. Siihen oli tarkasti luetteloitu Pian hyppäämistä edeltävien tuntien tapahtumat.

Lars tarkensi kuvaa. Nauhalla Tom tuki käsivarresta Katria, joka hoiperteli hoidon jälkeen hyttikäytävällä. Nauhalla Tomin suu kävi, mutta ääntä ei kuulunut. Sekunnit juoksivat kuvanauhan alareunassa. Tom ojensi Katrille käteen laivayhtiön logolla varustetun pienen muovipussin. Parin sekunnin kuluttua Katri antoi Tomin poskelle ison pusun. Tomin kasvoille levisi iso virne.

Lars seurasi nauhan tapahtumia otsa rypyssä.

”Ei mua naiset noin vaan pussaile”, hän tuhahti ja tarkensi kuvaa.

Ruutu muuttui hieman rakeiseksi, mutta siinä hän oli, pianisti Kaj. Ihan niin kuin Katri oli hämärästi muistanut, Kaj oli istunut käytävällä koko sen ajan, kun hän oli toikkaroinut hoidon jälkitiloissa hyttikäytävällä.

Katri istui paikoilleen jähmettyneenä, kykenemättä ajattelemaan tai edes hengittämään. Kaj oli nähnyt kaiken! Siksi Kaj oli ottanut etäisyyttä välittömästi ensi-iltabileiden jälkeen. Meno hyttikongilla oli vaarallista Kajlle eri syistä kuin muille. Kaj oli entinen narkomaani. Hänen oli välteltävä kaikkea sellaista, mikä voisi johtaa hänet takaisin vanhan riippuvuuden pariin. Siitä syystä hän tahtoi vaihtaa hyttiäkin, Tomin hytistä käytäville leviävät marihöyryt olivat hänelle liikaa. Voi, miksi en tajunnut heti! Katri manasi mielessään ja nousi seisomaan.

”Vai eivät ole naiset pussailleet, jo on ihme juttu! Nyt kyllä pussaa!” Katri sanoi ja tuikkasi hämmentyneen miehen poskelle perusteellisen suukkosarjan.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä.”

Kaj näytti siltä, että oli vasta herännyt, vaikka päivä oli jo pitkällä.

”Kun aikoinaan aloitin soittohommat laivoilla, täällä oli hyvä meininki. Rahaa tuli. Sain maksetuksi studiokamat ja loput meni mihin meni, näihin käsivarsiin...” Kaj sanoi hiljaisella äänellä.

Katri otti Kajta kädestä kiinni.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä”, Katri sanoi.

Kaj hymähti.

”Et voi suojella minua riippuvuudelta. Mun on selätettävä se itse joka päivä”, Kaj sanoi ja Katri nyökäytti päätään hiljaisena.

Hyvien ystävien keskustelu oli sellaista, hiljaisuus kertoi enemmän kuin sanat. Katri vilkaisi kelloa. Viisarit juoksivat entiseen tahtiin.

”Tiedän, että istuit käytävällä silloin, kun olin Tomin luona hoidossa. Näin kuvanauhalta hetki sitten, että sulla oli puhelin kädessä. Nauhoititko hyttikäytävän tapahtumia? Oliko sun tarkoitus käräyttää jätkät?” Katri kysyi ja Kaj nyökkäsi hitaasti.

”Oli, mutta sitten näin, että sä olit sekaantunut juttuun myös, ja jätin asian sikseen. Eikä entistä narkkaria olisi kuitenkaan uskottu”, Kaj mutisi ja otti puhelimen esiin.

Katri tuijotti litteää muovikapulaa jännittyneenä. Se, mitä puhelimeen oli tallennettu, voisi joko tuhota tai pelastaa hänet.

Kajn nauhoitteessa oli äänet. Ääninauhalla Tom antoi ohjeita tuliaispussin maihin kuljettamisesta ja siitä, ettei Katri saisi avata pussia.

”Pussissa on nuuskaa ja partavettä, perustuliaiskamaa!” Tom lateli naureskellen ja hoputti Katria kävelemään ripeämmin.

”Olen velkaa sulle loppuelämäni!” Katri sopotti liikuttuneena ja Kaj pudisti päätään.

”Ei, vaan mä sulle. Olet hyväksynyt mut juuri niin kuin olen, ne ihmiset on harvassa!” Kaj sanoi ja Katri olisi halunnut vielä itkeä tirauttaa lisää, mutta he olivat jo muutamia minuutteja myöhässä risteilyohjelmassa ilmoitetusta päivätanssien aloitusajasta.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta.

Katri kuulutti päivätanssien aloituslitaniat pikavauhtia ja sitten hän kiiruhti Kajlle lentosuukkoja heitellen ulos tanssiravintolasta. Aikaa Timo Heinosen tapaamiseen olisi vielä puoli tuntia. Nyt Katri tiesi, että hän voisi todistaa syyttömyytensä. Tunne oli niin vapauttava, että hän olisi voinut laulaa ja tanssia laivan kävelykadun halki, mutta tyytyi kipittämään niin nopeasti kohti komentosiltaa, kohti Matsia.

Hän oli päättänyt ottaa härkää sarvista. Hän kertoisi Matsille totuuden! Hänen riehakkaat ajatuksensa keskeytyvät hetkeksi. Viesti Millalta: Tyttö tuli! Jestas sentään, että hän on kaunis! Katri tuijotti vauvaansa kameraa kohti kohottavan tuoreen äidin kasvoja. Nyt hän tiesi miltä rakkaus näytti. Ja hän tiesi, mitä toivoisi itselleen seuraavaksi.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta. Hän kantaisi tekonsa seuraukset, mitä ne sitten olisivatkaan. Mutta jos kaikki menisi hyvin, hän vastaisi Karibia-kutsuun myöntävästi.

Caribian Princess oli sama alus, jolla Matskin tulisi työskentelemään. Ja pian he voisivat olla samalla laivalla töissä, Karibialla.

Katri käveli rauhallisin askelin päällystön käytävää pitkin kohti komentosillan ovea.

Tärkeintä kaikessa oli astua omaan elämään ja pysyä siellä, löytää suuntaansa ja matkata pelotta kohti tuntematonta, kaikkea sitä mikä pelotti. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Uusien seikkailujen suunnasta hän päättäisi itse.

Katri pyyhkäisi kättään virkapuvun takin liepeisiin ja painoi komentosillan ovisummeria.

Jatkis päättyy.