Opiskeluajan päättyessä Katen ja Williamin suhde joutuu todelliseen testiin. Kun kosintaa pidetään enää ajan kysymyksenä, tapahtuu mahdoton: Kate ja William eroavat.

Kate istuu Williamin ja turvamiesten kanssa pienessä yksityiskoneessa. William vääntelehtii penkissään ja vilkuilee hermostuneesti ikkunasta ulos. Alla loittonevat lumiset vuortenrinteet. He kuvittelevat olleensa niiden keskellä varmassa suojassa. Toisin kävi.

Kun he parin tunnin kuluttua laskeutuvat Isoon-Britanniaan, ei heidän viisi kuukautta kestänyt seurustelusuhteensa ole enää heidän välisensä asia. Siitä on pitänyt huolen Sun-lehden valokuvaaja, joka oli seurannut Williamia ja Katea Sveitsin Alpeille ja saanut ikuistettua todisteen nuoresta rakkaudesta. Salaa otettujen kuvien kera julkaistu uutinen siitä, että 21-vuotias prinssi William seurustelee, on poikinut valtavan mylläkän.

Britit ovat nähneet Katesta ainoastaan laskettelukypärän suojaaman pään ja toppapuvun, mutta kaikilla on hänestä mielipide: Kuinka William nyt noin tavalliseen tyttöön ihastui? Keskiluokkainen tyttö, modernisoituvan monarkian merkki! Suhde ei tule kestämään, sillä tyttö ei ole prinssin arvoinen.

Kate suhtautuu otsikoihin rauhallisesti ja tietää, ettei hänen tule kommentoida niitä mitenkään. William on neuvonut tyttöystäväänsä noudattamaan kuningasperheen medialinjaa; perässä juokseville toimittajille ja valokuvaajille ei pysähdytä vastailemaan eikä poseeraamaan. Prinssi Charles on painottanut pojilleen vuosikausia, etteivät kuninkaalliset ole eläintarhan apinoita, joiden pitää esiintyä häkin ulkopuolella toljottelijoille – olkoonkin, että kuningasperheen ylellistä ja etuoikeutettua elämää kustannetaan verovaroin.
 

KUNINKAALLINEN ELÄMÄ tuntuu Katesta vielä liian hulppealta ollakseen totta. William on vienyt häntä suhteen alusta asti rauhallisille viikonloppumatkoille isoäitinsä, kuningatar Elisabetin ja isänsä, prinssi Charlesin vapaa-ajan huviloille ja linnoihin ympäri Isoa-Britanniaa. Suurilla, suojaisilla mailla sijaitsevat talot ovat tarjonneet vastarakastuneelle parille varmuuden siitä, että he saavat olla rauhassa. William on halunnut paeta heidän opiskelukaupungistaan, Skotlannin St Andrewsista melkein joka viikonloppu, vaikka heidän arkinen elämänsä onkin melko suojattua. Kate, William ja kaksi heidän ystäväänsä ovat jakaneet pienen yliopistokaupungin laitamilla sijaitsevan omakotitalon kahden lukuvuoden ajan. Neljän seinän sisällä Kate ja William ovat voineet näyttää tunteensa avoimesti, kun taas yliopistolla, kuntosalilla ja opiskelijabileissä he ovat näytelleet olevansa vain ystäviä. William on vaatinut, että rakkaus salataan muilta paitsi kaikkein läheisimmiltä.

Pari kuukautta Alppien-matkan jälkeen Kate pääsee kokeilemaan todellista kuninkaallista lomailua, kun William vie hänet ja joukon ystäviään Rodriguezin paratiisisaarelle Intian valtamerelle. Päivät kuluvat yksityisillä sukelluskursseilla ja vedenalaisia koralliriuttoja ihastellen. Iltaisin he istuvat rantaravintoloiden yksityiskabineteissa ja syövät ja juovat satojen puntien laskuja. Kaikki on täydellistä – kunnes he palaavat matkalta jatkamaan kesälomaa Isoon-Britanniaan, molemmat vanhempiensa koteihin.

Romanttisen loman järjestänyt William alkaa vältellä Katea ja viettää aikaa mieluummin poikaporukalla juhlien. Kate ei mahda mustasukkaisuudelleen mitään. William pakenee heidän suhdettaan Lontoon klubeihin ja baareihin, jotka ovat väärällään päällekäyviä, prinssiä väsymättä piirittäviä tyttöjä. Kate tietää, ettei hänen poikaystävänsä yritä koskaan kovin ärhäkkäästi torjua tyttöjen huomiota, vaan lähtee yleensä mukaan flirttailuun.

Kate haluaa tietää, miksi Williamin käytös on heittänyt täysin yllättäen kuperkeikkaa. Kun hän saa vihdoin istutettua Williamin keskustelemaan kanssaan, prinssi kertoo haluavansa laittaa seurustelusuhteen tauolle. Keskustelu yltyy kovaääniseksi riidaksi Williamin Volkswagen Golfissa, jonka he ovat parkkeeranneet mennäkseen seuraamaan poolo-ottelua. Kymmenet uteliaat löntystävät hitain askelin auton vierestä kuullakseen edes pari sanaa. Vaikka suljetut ikkunat suodattavat huudon epäselväksi muminaksi, lehtien toimituksiin soitetaan lukuisia vihjeitä riidan sisällöstä.

WILLIAMIN MIELESTÄ SUHDE on liian tiivis. He aloittavat kuukauden päästä viimeisen opiskeluvuotensa, ja William haluaa seurustelun sijaan keskittyä pänttäämään lopputentteihin. Lisäksi prinssi on alkanut katua sitä, että on vakiintunut pitkään suhteeseen, vaikka opiskeluvuosien piti olla vapaita ja meneviä. Hän kuuntelee jatkuvasti ystäviensä repostelua naisten- ja oluenkaatoennätyksistä. Mitä hän on tehnyt viimeiset yhdeksän kuukautta? Katsonut kotisohvalla elokuvia löysissä olovaatteissa Katen kainalossa.

Williamista he muistuttavat jo näin lyhyen seurustelun jälkeen vanhaa avioparia. Hän ehdottaa, että suhde jäähdytetään pelkäksi ystävyydeksi. William kaipaa omaa aikaa ja rauhaa.

Kate on tyrmistynyt. William syyttää häntä tylsäksi, vaikka he ovat nyhjänneet neljän seinän sisällä siksi, että prinssi haluaa suojella yksityisyyttään ja heidän suhdettaan lähes vainoharhaisesti. Kate piti suhteen alussa salailua ja muiden katseilta piileskelyä hauskana seikkailuna, mutta on jo täysin kyllästynyt leikkiin. Hän haluaisi joskus voida kävellä poikaystävänsä kanssa käsi kädessä tai poiketa johonkin spontaanisti ilman ainaista laskelmointia siitä, kuka heidät voisi mahdollisesti nähdä.

Kate on vihainen ja pettynyt, mutta muistaa pysähtyä pariksi
sekunniksi miettimään, mitä kannattaa sanoa, hän on nimittäin mestari laskelmoimaan, miten saa käännettyä tilanteet voitokseen.

– Ystävyytesi merkitsee minulle niin paljon, että olen valmis ehdotukseesi, jos se on ainoa vaihtoehto, hän sanoo.

William häkeltyy, sillä hän ei osannut odottaa sellaista vastausta. Kate ei näköjään ole tyttö, joka anelisi häntä takaisin tai pysyttelisi suhteessa hinnalla millä hyvänsä. William peruu eroaikeet ja ehdottaa, että he yrittävät jatkaa yhdessä seuraavan kevään lopputentteihin saakka. Ero nyt, viimeisen lukuvuoden kynnyksellä tarkoittaisi, että toimittajat häiritsisivät heidän lukurauhaansa jatkuvasti.

Seuraavat kuukaudet tuntuvat Katesta ikuisuudelta. Hän asuu
samassa asunnossa Williamin kanssa, mutta pyrkii välttelemään poikaystäväänsä. Hän on päättänyt antaa Williamille tämän toivomaa etäisyyttä ja rauhaa. Vaikka Kate haluaa epätoivoisesti, että heidän suhteensa pelastuu, hän ei aio madella kenenkään edessä. Hänen taktiikkansa puree. Williamin mielestä Kate on liian täydellinen menetettäväksi. 22-vuotias William on varma siitä, että on tavannut elämänsä naisen.

MAALISKUUSSA 2005 William kutsuu Katen mukaan hiihtolomalle, jolle hän lähtee vuosittain isänsä Charlesin ja veljensä Harryn kanssa. Kutsu perhelomalle on merkittävä askel suhteessa, sillä William tietää, että Sveitsin
Alpeille heitä seuraa aina suuri joukko toimittajia. Katen mukaantulo leimattaisiin varmasti vakiintumisen merkiksi.

Kate huomaa lakanneensa jännittämästä Williamin perhettä. Sekä prinssi Charles että hänen tuleva vaimonsa Camilla Parker-Bowles suhtautuvat Kateen lempeästi ja hyväksyvästi. Ainoa, joka suhtautuu häneen varauksella, on Williamin pikkuveli Harry. Raisuna prinssinä tunnetun Harryn mielestä korkeintaan pari lasillista baari-iltojen aikana juova ja aina asiallisena ja fiksuna näyttäytyvä Kate tuntuu tasapaksun tylsältä. Harryn tyttöystävä, zimbabwelaissyntyinen Chelsy Davy on hillityn Katen vastakohta: rempseä, boheemi ja usein paljastavasti
pukeutuva.

Kun prinssien tyttöystäviä vertaillaan lehdissä keskenään, Chelsyn mainitaan näyttävän Katen rinnalla lähinnä petaamattomalta sängyltä. Chelsya pidetään kuitenkin seksikkäänä ja räiskyvänä, kun taas Katea nimitellään seinäruusuksi. Harry ja Chelsy eivät epäröi näyttää tunteitaan julkisesti. Heidän sähäkältä näyttävään suhteeseensa verrattuna yksityisyyttään varjelevat Kate ja William tuntuvat intohimottomalta keski-ikäiseltä avioparilta.

Sveitsin-matkalla William päästää suustaan lauseen, joka nostetaan esille monta kertaa tulevien vuosien aikana. Kate ja William ovat ystävineen viettämässä iltaa hiihtokeskuksen baarissa, kun prinssi ajautuu juttelemaan Sun-lehden toimittajan kanssa. Toimittaja alkaa kysellä Williamin kosinta-aikeista.

– Kuule. Olen vasta 22-vuotias. Olen aivan liian nuori menemään naimisiin. En aio avioitua ennen kuin olen 28-vuotias. Tai ehkä kolmekymmentä, prinssi painottaa.

Kate istuu Williamin selän takana viereisessä pöydässä ja kuulee kaiken. Williamin sanat ovat seuraavan aamun pääuutinen, ja ne nostetaan esille ympäri maailmaa. Moni on varma, että Kate on murtunut kuullessaan poikaystävänsä sanat. Todellisuudessa hän ei ole lausunnosta moksiskaan. Kate ei ole tyttö, joka tavoittelisi prinssin morsiameksi hinnalla millä hyvänsä. He ovat onnellisia yhdessä, mutta hän on 23-vuotias eikä todellakaan valmis avioitumaan.

Kate myös tietää tarkalleen, miksi William sanoi mitä sanoi. Prinssi haluaa suojella tyttöystäväänsä toimittajilta ja kuvaajilta sekä yleisön huomiolta ja kommenteilta. William ei lipsauta
koskaan toimittajille mitään, mitä ei olisi harkinnut huolella. Hän osaa mediapelin, jota on opetellut pelaamaan siitä lähtien, kun oppi puhumaan. Hän sinkosi avioliittoaikeet kauas tulevaisuuteen siinä toivossa, että tiedotusvälineet luovuttaisivat ja jättäisivät Katen rauhaan.

WILLIAM PURESKELEE alahuultaan, ja Kate hypistelee mustan kaapunsa helmaa lakatuilla kynsillään. On kesäkuun 23. päivä. Kun Kate kävelee juhlasalin etuosaan kättelemään yliopiston kansleria ja hakemaan todistuksensa, William hymyilee hänelle opiskelijoiden penkkiriviltä. Taidehistoriaa pääaineenaan lukenut Kate on perfektionisti ja panostanut lopputentteihin yötä päivää. Hän valmistuu parhain arvosanoin.

Kun kansleri kutsuu todistuksen hakuun maantietoa pääaineenaan lukeneen Williamin, yleisössä nousee lukuisia päitä. Opiskelijoiden vanhemmat haluavat ikuistaa lastensa tunnetuimman kurssitoverin perhealbumeihinsa. William tietää, ettei tarvitse arvosanoja mihinkään; hänen tulevaisuutensa ei riipu niistä mitenkään. Hän on kuitenkin rehkinyt saadakseen kiitettävät arvosanat.

– Sanon tämän valmistuville opiskelijoille joka vuosi: olette saattaneet tavata täällä tulevan puolisonne. Kaikkialla tiedetään, että olemme ykkösyliopisto myös parinvalinnan suhteen. Siispä menkää ja lisääntykää, me luotamme teihin, kansleri opastaa leikkisästi Katea, Williamia ja heidän kurssikavereitaan.

Kate ja William tuntevat haikeutta – ja pelkoa. Jättäessään taakseen skotlantilaisen pikkukaupungin he hyvästelevät elämän, jossa suhteen on ollut mahdollista kehittyä kaikessa rauhassa ystävyydestä rakkaudeksi. Heidän seurustelusuhteensa sai syvetä Skotlannin rannikkokaupungissa pitkälti brittimedian ja hovin solmiman sopimuksen ansiosta; William luvattiin jättää neljäksi vuodeksi rauhaan, ja sopimus piti. St Andrewsissa kuvaajat eivät seuranneet heidän jalanjälkiään, mutta Lontoossa heitä olisi kaikkialla.

Kate ja William toivovat suhteen selviävän todellisessa maailmassa. Silti kumpikaan ei ole varma, että niin käy.

VAIKKA WILLIAM ON varoitellut Katea kuninkaallisten elämään kuuluvasta julkisuusmyllystä, todellisuus iskee vasten kasvoja lujaa. Heidän jokaista askeltaan tunnutaan seuraavan. Williamin edustustehtävät ja kouliminen aikanaan koittavaan kuninkaan pestiin alkavat heti opiskeluajan päätyttyä. Prinssi suuntaa ensimmäiselle omalle edustusmatkalleen Uuteen-Seelantiin, ja Kate jää valokuvaajien kohteeksi yksin.

Yleisö ei tiedä hänestä vielä juuri mitään, joten kaikki myy. 
Hänen shoppailureissunsa King’s Roadin putiikeissa ja Peter Jonesin tavaratalossa päätyvät uutisiksi. Nuoria naisia kiinnostaa, mistä hän ostaa vaatteensa, mitä hän hankkii ruokakaupasta jääkaappiinsa ja millainen ponnari hänellä on kuntosalille mennessään.

Media ja valtaosa briteistä pitävät suhteen onnistumista mahdottomana Williamin ja Katen täysin erilaisten taustojen takia. Veikkauksia heidän erostaan heitellään ilmaan jatkuvasti. Katea pidetään liian alaluokkaisena prinssille.

Samaan aikaan hänen odotetaan hallitsevan kuninkaalliset käytöskoodit, vaikkei kukaan ole opastanut häntä.

Prinssi Charles ja kuningatar Elisabet päättävät, että Katen
pitää saada jonkinlaista opastusta siihen kuinka perässä juokseviin toimittajiin, valokuvaajiin ja mediakohuun hänen ympärillään kannattaa suhtautua. Molemmat muistavat vielä liian hyvin, kuinka huonosti parikymppiselle Diana Spencerille kävi, kun seurustelu ja sittemmin avioliitto prinssi Charlesin kanssa vetivät hänet yhtäkkiä päiväkotiapulaisesta maan seuratuimmaksi julkkikseksi. Muutamien palatsista saatujen neuvojen lisäksi Katelle ei tarjota apua. Turvamiehen, viestintätiimin, lakimiehen ja tyylikonsultin hän saisi vasta, jos joskus päätyisi prinssin kihlatuksi.

KATE MIETTII asuvalintaansa tavallista kauemmin. Vaatetuksen pitää olla tarpeeksi hienostunut, eikä se saa näyttää edullisesta kauppaketjusta ostetulta. Hän haluaa näyttää elegantilta mutta ikäiseltään. Kun hän viimein päätyy kesäisen vaaleaan housupukuun ja helmikorvakoruihin ja lähtee kotiovesta ulos, hänen vatsaansa vääntää. William väläyttää tyttöystävälleen hymyn Windsorin linnan pääovelta, mutta sen teho ei riitä lieventämään Katen hermostuneisuutta. Hänen on määrä syödä illallista kuningattaren kanssa.

Ovat he toki ennenkin tavanneet, mutta vain ohimennen suuren
väkimäärän täyttämissä tilaisuuksissa, kuten Williamin 21-vuotispäivillä ja yliopiston valmistujaisjuhlassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kate istuutuu kasvotusten kuningattaren kanssa.

Kuningatar on kutsunut hänet illalliselle tutustuakseen pojanpoikansa tyttöystävään. Kate tietää, että hänen on tehtävä vaikutus. Vaikka William jos joku tekee itsepäisesti omat päätöksensä, hänen perheellään ja hovin
pr-koneistolla on suuri sananvalta siihen, kenen kanssa tuleva kruununperijä voi seurustella.
Katen jännitys tyrehtyy kuitenkin jo alkupalojen aikana. Kuningatar on sydämellinen, lämmin ja vitsikäs. Hänen ja Williamin välit ovat leikkisät. Seuraavana päivänä Elisabet ylistää Katea Williamille; tyttö vaikuttaa rehelliseltä, avoimelta ja hyvin kasvatetulta.

Katen hurmaava luonne ei kuitenkaan riitä pitämään suhdetta kukoistavana. Siinä missä he ennen olivat samankaltaisessa elämäntilanteessa – molemmat saman vuosikurssin opiskelijoita – heidän elämänsä tuntuvat nyt olevan aivan vastakkaiset. Williamin polku on ollut suunniteltuna hänen syntymästään lähtien. Nyt, valmistuttuaan hänen kuuluu alkaa keskittyä kuninkaallisiin velvollisuuksiin. Prinssi kiertää tauotta erilaisissa tilaisuuksissa ympäri maata. Samalla hän suorittaa työharjoittelujaksoja, ensin pankeissa ja pörssissä, sitten ilmavoimien pelastusyksikössä.

Prinssi ei ole tilanteestaan onnellinen. Hän haluaisi tehdä
itse omat valintansa eikä kulkea muiden valmiiksi tallaamaa tietä. William kadehtii opiskelukavereitaan, jotka miettivät parhaillaan, mitä haluavat elämällään tehdä ja millaisiin työpaikkoihin hakea.

Tavoitteellinen ja päämäärä­tietoinen Kate puolestaan on
ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa hän ajelehtii vailla suunnitelmaa. Häntä ahdistaa. Hän on valmistunut huippuarvosanoin yhdestä Ison-Britannian arvostetuimmista yliopistoista, mutta seurustelu prinssi Williamin kanssa tuntuu kaventavan hänen työmahdollisuuksiaan liikaa. Kate saa paljon työtarjouksia, koska yritykset arvelevat prinssin tyttöystävän nostavan bisneksen arvoa. Hän ei kuitenkaan ota tarjouksia vastaan, koska ei halua joutua arvostelun kohteeksi ja kuulla tuntemattomilta saavansa kaiken helpolla Williamin takia.

Hänellä pitäisi myös olla joustava työ, joka mahdollistaisi tapaamiset Williamin kanssa prinssin matkustelun ja aikataulujen mukaan.

KATEA ALKAA RASITTAA ja masentaa kaksoiselämä, johon hän on joutunut. Liikkuessaan Williamin kanssa heillä on mukanaan turvamiehiä ja autonkuljettaja, ja he piiloutuvat kalliiden ravintoloiden yksityissaleihin.

Lehdissä yleisin kuva nuoresta parista on sellainen, jossa he
pujahtavat turvamiesten suojaamana yökerhon ulkopuolella odottavaan autoon. Valokuvaajat pistävät pian merkille, ettei Katesta saa koskaan huonoa kuvaa. Vaikka William ja pariskunnan ystävät näyttävät pikkutunneilla napatuissa kuvissa yleensä homssuisilta, Katen meikki ja hiukset ovat aina viimeisen päälle huolitellut. Hän käy joka kerta ennen yökerhosta tai ravintolasta poistumista laittamassa itsensä näyttäväksi. Hän ei halua antaa juorunnälkäiselle yleisölle sitä iloa, että he saisivat taivastella hänen epäsiistiä olemustaan.

Mutta ollessaan ilman Williamia Kate joutuu kohtaamaan kotikadullaan päivystävät paparazzit yksin ja sietämään ihmisten tuijottelua hitaissa ruuhkabusseissa. Eräänä aamuna Kate katselee vihmaista lokakuista Lontoota bussin ikkunasta. Hän ei huomaa, että bussin pysähtyessä eräälle pysäkille kaksi päivystävää paparazzia tähtää kameroidensa pitkät putket ikkunalasin läpi häntä kohti.

Ennen kuin Kate on noussut kyydistä määränpäässään, paparazzit ovat myyneet kuvansa London Evening Standard -lehdelle. Näyttää siltä, että ajatuksiinsa hautautunut Kate uneksii kuvassa. Kuvan veikataan nousevan samanlaiseksi ikoniksi kuin aikanaan kuva 19-vuotiaasta päiväkotiapulaisesta Diana Spenceristä, jonka huhuttiin seurustelevan prinssi Charlesin kanssa. Valokuvaajat ikuistivat nuoren Dianan hymyilemässä päiväkodin pihalla autuaan tietämättömänä siitä, että hänen hameensa oli aurinkoa vasten läpinäkyvä.

Brittimedia muistuttaa yleisölleen kuitenkin, että Dianan ja
Katen välillä on kaksi selvää eroa: Diana teki ennen avioitumistaan töitä, kun taas Kate näyttää lähinnä shoppailevan ja trimmaavan itseään kuntosalilla. Lisäksi Dianalla oli julkisuuteen astuessaan kihlasormus sormessaan, mutta William ja Kate näyttävät olevan haluttomia virallistamaan suhdettaan.

Kuvan julkaiseminen saa kuninkaalliset hyökkäämään tiedotusvälineitä vastaan. He käskevät toimittajia ja kuvaajia jättämään Katen rauhaan. Asianajajat selvittelevät mahdollisuuksia haastaa toimituksia oikeuteen, ja William pohtii, voisiko valittaa tyttöystävänsä häirinnästä Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimeen.

Katen turvallisuus huolestuttaa Williamia. Lisäksi prinssi pelkää menettävänsä tyttöystävänsä. Hän pelkää, ettei Kate kestä jatkuvaa huomiota, vaan valitsee mieluummin vapaamman, tavallisen elämän.

Kuninkaallisten vastaisku kostetaan Katelle. Häntä nimitetään mediassa naiiviksi seinäruusuksi. Sun-lehti ilkkuu sanoja säästelemättä: Kate Middleton vaatii itselleen nunnan yksityisyyttä mutta valitsee silti seurustella tulevan kuninkaan kanssa. Hän valittaa valokuvaajista, mutta mitä hän oikein odottaa? Kuninkaallisista on tullut sirkus, joka ei enää esiinny maksavalle yleisölleen. Kate ei ymmärrä, että kuninkaalliset tarvitsevat otsikoita oikeuttaakseen elitistisen elämänsä kansan silmissä.

Prinssi Charles ja kuningatar Elisabet tietävät, että sanoissa on perää. Monarkian säilyminen ja arvostus edellyttävät, että kuninkaallisista saadaan positiivisia otsikoita. Kuningatar ohjeistaa Katea hankkimaan itselleen työpaikan. Pian Kate aloittaa työskentelyn Middletonien perhetuttujen omistamassa Jigsaw-naistenvaateyrityksessä. Hän tekee nelipäiväistä työviikkoa asusteiden sisäänostajana. Yksi ekstravapaa viikossa tarkoittaa, että hän ehtii edes joskus viettämään aikaa jatkuvasti reissaavan Williamin kanssa.

TAMMIKUUSSA 2006 William aloittaa armeijakoulutuksensa Sandhurstin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa. Viikonloppuvapaillaan hän vetäytyy Katen kanssa Charlesin Highgroven huvilalle. Kuningatar Elisabet haluaa kuitenkin osoittaa hyväksyneensä Katen ja lahjoittaa parille oman vapaa-ajan asunnon Balmoralissa, Skotlannissa. Luonnon keskellä suojassa sijaitsevaa 120 vuotta vanhaa rapistunutta taloa remontoidaan 80 000 punnalla. Kate ja William haluavat taloon muun muassa modernin keittiön, puulämmitteisen uunin ja valtavan porealtaan.

Rauhallisia, romanttisia viikonloppuja ylistetään lehdissä. Katen julkinen pilkkaaminen on vähitellen loppunut, ja hän tuntuu voittaneen nopeassa ajassa kaikki puolelleen. Häntä pidetään kunnon tyttönä, joka sopisi hyvin kuningattareksi. Britit ovat väsyneitä lukemaan juttuja prinssien pari tuhatta puntaa maksaneista bileilloista, joiden aikana verovaroja on valunut ökyviinien ja samppanjoiden muodossa alas Williamin, Harryn ja heidän ystäviensä kurkusta.

Vaikka Harry on ollut jo pitkään kuningasperheen raisu poika ja lööppitykki, myös William osaa toilailla. Vuosien varrella yleisö on saanut lukea hänen holtittomista baari-illoistansa, törkeistä ylinopeuksistaan, kapinoinnistaan ja haluttomuudestaan kantaa kruunua. Katen nähdään rauhoittaneen prinssin. Hänen keskiluokkaisuutensa kummeksuminen on vaihtunut sen ylistämiseen; parin luokkaeron vuoksi heidän seurusteluaan pidetään nyt historiallisena, ja suhteen ajatellaan olevan merkki brittimonarkian modernisaatiosta.

Kun Katen ja Williamin seurustelu on ollut julkista kaksi vuotta, kolumnistit ennakoivat jatkuvasti kosintaa, ja Lontoon rihkamapuoteihin tulee myyntiin nuoren parin kasvokuvilla koristeltuja lautasia, joissa häiden päivämäärän kohdalla on kysymysmerkki.

Joka kerta, kun he lähtevät lomalle – suuntautuipa matka sitten Skotlantiin, Keniaan tai Karibialle – valokuvaajat ja toimittajat seuraavat perässä. Kaikki haluavat kertoa ensimmäisenä kihlausuutisen. Kukaan ei enää kyseenalaista heidän rakkauttaan, vaan avioitumista pidetään varmana.

Williamia aletaan armeijavuoden aikana painostaa myös hovin sisältä. Hänelle kerrotaan, ettei kansaa voi pitää odottamassa
loputtomiin. Prinssiä kehotetaan tekemään siirtonsa: joko kosimaan Katea tai katkaisemaan seurustelusuhteen. Williamia ahdistaa. Hän ei halua rynnätä avioliittoon liian nuorena ja liian aikaisin. Hän pitää vanhempiensa avioliiton epäonnistumisen syynä liian hätäistä naimisiin menoa. William ajattelee Katen olevan hänen elämänsä nainen, mutta ei halua kihlautua ennen kuin on varma, että Kate kestää kuninkaallista elämää kaikkine kohuineen.

WILLIAM VALMISTUU sotilasakatemiasta vuoden koulutuksen jälkeen. Hänen valmistujaisjuhlassaan Kate esiintyy ensimmäistä kertaa julkisesti osana Williamin perhettä ja lähipiiriä – kolmen vuoden seurustelun jälkeen.

Kate saapuu juhlaan vanhempiensa, Carole ja Michael Middletonin kanssa, ja he istuutuvat kuninkaalliseen katsomon lähettyville Williamin parhaiden ystävien kanssa. Sotilasparaatin jälkeen Middletonien on määrä tavata ensimmäistä kertaa Williamin perhe kuningattaren emännöimällä juhlalounaalla.

Kilpailu Katea ja Williamia koskevista uutisista on tiukentunut, ja yksi televisiokanavista on palkannut yleisön joukkoon huuliltalukijan, jonka tehtävänä on väijyä Katen sanomisia. Seuraavan päivän uutinen väittää Katen kommentoineen sotilasparaatin jälkeen Williamin parhaalle ystävälle Thomas van Straubenzeelle:

– Rakastan univormuja, William on niin seksikäs tuossa asussa.
Ehdottomasti suurimmaksi uutiseksi nousee kuitenkin Katen
äidin, Carole Middletonin purukumi, jota hänen väitetään jauhaneen katsoessaan Williamin ja 230 muun kadetin ohimarssia.

Epäsopivaa käytöstä puidaan päiväkausia. Toiset kommentoivat purukumin jauhamisen kertovan karulla tavalla Katen perheen keskiluokkaisuudesta. Jotkut puolustelevat Carolea sanomalla, että kyseessä oli nikotiinipurukumi, jonka avulla Katen äiti pyrkii eroon tupakoinnista.

25-VUOTISPÄIVÄNÄÄN Kate näkee heidät asunnostaan. Hän vilkuilee pienen pienestä raosta verhon takaa ja hengästyy pelosta. Heitä on kaikkialla ja enemmän kuin koskaan ennen: mustien ikkunoiden takana autoissa, nojaamassa katulamppuihin, istumassa kävelytien reunalla. Jotkut heistä sormeilevat kameroitaan, toiset juttelevat ja naureskelevat keskenään, osa vain tuijottaa hänen asuintalonsa ikkunoita. Kun Kate vetää saappaat jalkaansa, hän huomaa sormiensa tärisevän. Hänen on pakko tehdä tämä. Hän katsoo itseään pitkään peilistä. Kun Kate on varma, että kaikki on kohdallaan, hän pakottaa itsensä ulos ovesta. Kate kiiruhtaa autolleen ja pakottaa kasvoilleen tavaramerkikseen muodostuneen hymyn.

Kuva on joidenkin lehtien nettisivuilla jo ennen kuin Kate ehtii työpöytänsä ääreen. Harmaa printtimekko, joka hänellä on yllään, myydään Topshop-ketjun liikkeissä loppuun parissa päivässä.

Lehtien toimituksissa pannaan ensimmäistä kertaa merkille, että Katesta on tullut muoti-ikoni, jota tytöt seuraavat tarkasti. Hänen tyyliään on helppo kopioida, sillä hän ostaa vaatteensa kohtuuhintaisista tusinaliikkeistä. Hänen tyylinsä ei ole omaperäinen tai revittelevä, vaan tuiki tavallinen. Katen kuva on virkistävää vaihtelua kalliissa putiikeissa shoppailevien jalkapalloilijoiden vaimojen ja nuorten naisartistien tyylikuvien vieressä.

Kaikki odottavat Williamin kosivan tuota tavalliselta tuntuvaa tyttöä. Prinssi tuntee painostuksen edessä pakokauhua. Hän on jatkanut sotilasakatemiasta valmistuttuaan armeijakoulutustaan tavoitteenaan valmistua rykmentin komentajaksi. Vaikka William on viikot varuskunnassa ja poissa tyttöystävänsä luota, hän alkaa kaivata enemmän vapautta kuin vakaata parisuhdetta.
William ottaa käyttöön ennestään tutun taktiikkansa; sen sijaan että hän tulisi viikonloppuvapaillaan Katen luokse, hän juhlii
armeijakavereidensa kanssa. Kun pari päättää lähteä parantelemaan välejään romanttiselle hiihtolomalle, William kutsuu viime hetkellä mukaan joukon kavereitaan.

Carole Middleton istuttaa matkan jälkeen tyttärensä keittiönpöydän ääreen. Hän ei halua katsoa vierestä, kuinka Kate elää täysin Williamin ehtojen ja aikataulujen mukaan ilman, että saa uhrauksistaan mitään vastinetta. William tuntuu pitävän Katea itsestäänselvyytenä.

– Jos William ei ole valmis sitoutumaan, sinun on parasta lähteä leikistä. Ja valitettavasti Kate, hän ei taida olla valmis
sitoutumaan, Carole toteaa.

KUN JULKISUUTEEN pulpahtaa kertomus siitä, kuinka Williamin on yhtenä lukuisista baari-illoistaan nähty suutelevan toisen tytön kanssa ja kuinka hän on vähän myöhemmin viettänyt yhteisen yön 19-vuotiaan Lisa Agarin kanssa, Kate tietää saaneensa tarpeeksi. Hän on tottunut siihen, että William on tyttöjen jatkuvan ja päällekäyvän huomion kohde ja että moni on yrittänyt vuosien varrella sepitellä tarinoita romanttisista hetkistään prinssin kanssa. Lisan kertomus pitää kuitenkin paikkansa.

Katumuksen sijaan William alkaa syyttää Katea liian äidilliseksi ja tylsäksi kumppaniksi. Prinssistä tuntuu, että hän on 24-vuotiaaksi aivan liian vakiintunut. Tällä kertaa Kate ei pelaile eikä valitse sanojaan. Hän ei jaksa enää miettiä, millä taktiikalla saisi suhteen toimimaan. Hän antaa periksi.

Huhtikuisena iltana Kate lähtee ystäviensä kanssa ulos. Ravintolapöydässä he kyselevät, miten Williamin kanssa sujuu.

– Suhteemme on vihdoin loppu, Kate sanoo kaikkien yllätykseksi.

Ystävät ovat ihmeissään, sillä Kate näyttää ennemminkin helpottuneelta kuin surulliselta. He eivät näe väärin. Hyvin peittelemänsä surun lisäksi Kate tuntee helpotusta. Hän on viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajan joutunut miettimään jokaista tekoaan, menoaan ja ilmettään. Hän ei ole koskaan voinut tietää, mikä asia kääntyy häntä vastaan ja mistä häntä ylistetään. Hän ei jaksaisi vuosikausia elää puoliksi kuninkaallisen perheen sisällä, puoliksi täysin ulkopuolisena. Ehkä on parempi, että kaksoiselämä on ohi.

Lähteinä käytetty seuraavia kirjoja:
Claudia Joseph: Kate – The Making of a Princess, Claudia Joseph: Kate Middleton: Princess in Waiting, Robert Jobson: William and Kate – The Love Story. A Celebration of the Wedding of the Century, Robin Nunn: William and Kate. Celebrating a Royal Engagement, James Clench: William and Kate. A Royal Love Story.

Riina tapaa Uskoa ja Hiroa ja huomaa pitkän kuivan kauden jälkeen Riina huomaa olevansa kahden miehen loukussa, vai onko sittenkään?

Uskon huulet olivat pehmeät, mutta määrätietoiset. Hänen suudelmansa ei kysellyt vaan ehdotti, tahtoi. Ja jotenkin, keskellä kirkasta päivää, aika pysähtyi hiljaisessa rintamamiestalossani. Tuo hetki pyyhki mielestäni kaikki suunnitelmat, ikäkriisini ja morkkikseni siiderinhuuruisista sekoiluistani Hiron kanssa.

Usko oli kuin puu, joka seisoi tukevasti juurtuneena maassa. Hän oli mies, joka sai minut tuntemaan itseni naiseksi.

Hautauduin syleilyyn ja ajattelin vain ihoni kautta. Suljin silmäni ja kohotin käteni: kosketin Uskon lainehtivia hiuksia. Hänen partansa kutitti poskeni sivua. Tunsin voimakkaat kädet, jotka vaelsivat pitkiä mustia hiuksiani pitkin vyötärölleni. Kiihkeästä kosketuksesta ja suudelmasta välittyi halu ja kaipaus. En enää epäillyt, etteikö hän olisi tuntenut koko ajan samoin kuin minäkin: että tässä oli se joku, jota olin odottanut – joka tuntui turvalliselta ja oikealta. Toiselta puoliskolta.

”Kauanko siitä oli, kun olin maannut miehen vieressä näin?”

En ollut koskaan uskonut äkkirakastumiseen, mutta nyt ymmärsin, ettei se ollut satua. Sellainen rakkaus syttyi ensisuudelmassa. Annoin kyynisten ajatusteni sulaa pois, kun Usko nosti minut syliinsä ja kuiskasi käheällä äänellä:

”Yläkertaan?”

Suutelin häntä vastaukseksi ja nyökkäsin.

Astuimme lattialla nukkuvien, leikistä väsähtäneiden koirien yli ja suuntasimme kohti portaita. Ylätasanteella tunsin suudelman niskassani ja Uskon käsivarren, joka kietoutui ympärilleni.

Avasin makuuhuoneeni oven. Valoverhot leijuivat rauhallisesti ikkunan edessä, kun Usko nosti minut viileälle, upottavalle sängylle. Paljas ihoni värähti miehen kuuman kosketuksen alla. Syksyä huokaileva ilmavirta kävi sisään avoimesta tuuletusikkunasta. Annoin sormieni seurata miehen rinnan ja vatsan muotoja. Lihakset nousivat ja laskivat rauhallisesti hengityksen tahdissa.

Kauanko siitä oli, kun olin maannut miehen vieressä näin? Niin kauan, että olin jo ihan unohtanut miltä läheisyys tuntui. Pääni lepäsi miehen käsivarrella ja ihoni hänestä huokuvaa lämpöä. Ihmettelin, miksi sanottiin, että naiset lämmittivät vuoteen miehelle, vaikka asia oli ihan toisin päin?

Usko avasi silmänsä ja katsoi minua. Hän näytti partansa ja taaksepäin suitun tukkansa – nyt tavallista pörröisemmän. Mies katseli minua yhtä pohtivasti, kunnes kysyi:

”Penni ajatuksistasi.”

Hymyilin hänelle takaisin ja mietin käsittämätöntä onneani.

”Ajattele, nykyajan nuoret eivät edes muista pennejä enää.”

Usko tuhahti huvittuneena.

”Tuskin mietit sitä. Sano vaan rohkeasti?”

Pohdin hetken ja kysyin kysymyksen, joka oli kierrellyt mielessäni.

”Mitä etsit?”

Uskon ei tarvinnut hakea vastausta.

”En enää mitään. Taisin löytää jo jotakin…”

Hän puristi minua lempeästi ja ruumiiseeni levisi lepattava, kutkuttavan värisevä onnen tunne. Tunsin hetken lepääväni ruusunterälehdillä – miten mielihyvä saattoikin olla niin lähellä nipistelevää kipua. Mutta kukapa saattaisi väittää, etteikö rakastuminen ollut vaarallista?

Tunne täytti ihmisen ja sen katoaminen jätti jäljelle vain kuoren. Oli ottanut viisi vuotta, että olin saanut omani täytettyä jälleen sillä mitä olin itse, ilman toista. Antautuisinko nyt jälleen samaan vaaraan?

Vastaus oli kyllä – yhä uudelleen ja uudelleen, jos niin oli tarve. Rakkaus oli kuin ydinnestettä luiden sisällä. Se uudistui, piti ihmisen hengissä. Saatoin vain toivoa, että kuoreni oli käynyt kokemastani aiempaa vahvemmaksi.

”Punastuin lisää ja tunsin itseni pikkutytöksi.”

Nousin viimein istumaan ja kurotin nojatuolia kohti. Nappasin college-housut ja hupparin. Puin ne päälleni ja sidoin hiukseni pääni päälle löysälle nutturalle.

”Käväisen alakerrassa suihkussa ja laitan sitten kahvia ja jotain syömistä. Suihku on pian vapaa sinulle.”

Usko nousi istumaan ja nojasi sängynpäätyyn. Kun hän seurasi minua katseellaan, tunsin punastuvani. Vilkaisin häntä, tietoisena räjähtäneestä olemuksestani ja kysyin:

”Mitä?”

Usko vastasi silmäänsäkään räpäyttämättä.

”Olet vain niin pirun kaunis.”

Punastuin lisää ja tunsin itseni pikkutytöksi. Usko ei kuitenkaan ollut paljon minua vanhempi, ehkä muutaman vuoden? Tajusin silloin, että en edes tiennyt. Oli niin paljon kysyttävää, mutta käytännön asiat tuntuivat toistaiseksi kovin epäolennaisilta. Tiesin vain, että halusin miehen pysyvän sängyssäni tästä eteenpäin.

Tartuin hetken mielijohteesta järjestelmäkameraani, jota säilytin senkin päältä. Nostin sen kasvojeni eteen. Punastumiseni peittyi. Napsautin kameran päälle ja nojasin ovenkarmiin, kun Usko katsoi minua linssin läpi. Nappasin kuvan ja sanoin:

”Itse olet.”

Kahvinkeitin rotkotti tiputellen viimeisiä pisaroita pannuun. Loppukesän epävakainen sää oli muuttunut taas tihkuttavaksi. Se ei oikeastaan haitannut, sillä en uskonut, että me palaisimme pihatöihin enää tänään.

Otin kaksi muumimukia valmiiksi, harmaan Haisulin ja oranssin Hattivatin, kun ovikello soi. Hätkähdin hieman, sillä en odottanut vieraita – nykyisin kaikki sitä paitsi laittoivat ensin tekstarin. Tosin tiedostin samassa, etten ollut katsonut puhelintani moneen tuntiin, sattuneesta syystä.

”Eihän minulla ollut edes mitään piiloteltavaa, todella – olinhan vapaa deittailemaan ketä tahansa.”

Jätin mukit ja kävelin eteiseen. Samassa Usko avasi kellarin kylpyhuoneeseen johtavan oven. Hänellä oli farkut jalassa ja pyyhe harteilla. Mustavalkoinen japanilaistyylinen tiikeri vaani hänen kyljessään. Sipaisin timmiä vatsaa vihjailevasti mennessäni ja jatkoin ulkoeteiseen – mikäli ovella olisi kiertävä kaupustelija, hän varmasti jättäisi minut pian rauhaan nähdessään Uskon.

Koirat ryntäsivät haukkuen ovelle. Nostin jalkani ja estin niitä etenemästä samalla, kun avasin oven.

Portaillani seisoi Hiro. Hän katsoi myllättyä pihamaatani ja käänsi sitten katseensa minuun sekä eteisessä takanani seisovaan Uskoon. Näin hänen katseessaan kaiken, sanoja ei tarvittu.

Pettymys, epäusko ja loukattu ylpeys. Hiro nyökkäsi tervehdykseksi.

”Ei ollut tarkoitus häiritä… tulin vain hakemaan ajohanskani.”

Nielaisin ja tunsin, kuinka puna nousi kasvoilleni. Käännyin kohti eteisen penkkiä, jolle muistelin heittäneeni hanskat. Nappasin ne ja ojensin Hirolle.

”Joo, sori… Ei ollut tarkoitus viedä näitä. Kiitos lainasta.”

Mutta Hiro oli jo laskeutunut kiviset portaat. Hän vilkaisi minua viimeisen kerran ja mutisi mennessään:

”Eipä kestä…”

Tuijotin tovin hänen peräänsä, kunnes suljin oven. Käännyin kohti Uskoa ja tunsin poskieni helottavan. Pieni korttitaloni tuli alas. Näin kysymyksen Uskon katseessa ja rykäisin.

”Se oli Hiro, kaverini.”

Usko katsoi minua ja kuulin epäilyn hänen äänessään.

”Hän vaikutti hieman järkyttyneeltä ollakseen pelkkä kaveri…”

Vedin oven lukkoon takanani ja pyyhkäisin otsalleni karanneen suortuvan korvan taakse.

”Niin no, Hiro taisi toivoa, että olisimme hiukan enemmän.”

Usko veti pyyhkeen hartioiltaan ja kääntyi kohti keittiötä. Hän käveli sisään ja laski sen tuolinnojalle kuivumaan, kun seurasin vaitonaisena perässä. Vilkaisin häntä ja yritin pitää ilmeeni rauhallisena. Usko otti t-paitansa tuolilta ja veti sen päälleen.

”Ja sinä et varmaan antanut syytä toivoa?”

Kohautin olkapäitäni.

”Hiro on mies ja minua muutaman vuoden nuorempi. On vaikea arvioida, miten hän tulkitsee tekemisiäni.”

Usko katsoi minua pitkään, kunnes pudisti päätään ja naurahti epäuskoisena.

”Tuo on ehkä huonoin selitys, mitä olen koskaan kuullut.”

Tiesin sen itsekin. Miksi jäädyin nyt, enkä osannut olla luonteva? Eihän minulla ollut edes mitään piiloteltavaa, todella – olinhan vapaa deittailemaan ketä tahansa, kunnes lupautuisin jollekin vakituiseksi tyttöystäväksi. Miten näsäviisas ja ylimielinen ajatus! Omatuntoni heräsi viime hetkellä, enkä sanonut ajatustani ääneen.

Olin hiljaa, mutta myös se kostautui. Usko veti omat johtopäätöksensä.

”Taidan olla sitten vaan yksi monista…”

Astuin Uskon eteen ja katsoin häntä silmiin.

”Et ole, lupaan sen. Olen ollut viisi vuotta sinkku. Hiro on vain kaveri, jonka satuin tapaamaan muutama päivä sitten.”

Usko katsoi minua loukkaantuneena.

”Ja ilmeisesti tuot kaikki uudet tuttusi kotiin?”

Kielsin, mutta tajusin liian myöhään, että olin kaivanut itselleni todella syvän kuopan. Mikään mitä sanoisin, ei täyttäisi sitä, ellei Usko halunnut kuulla totuutta.

”Olin leikkinyt Hiron tunteilla ja nyt tuo peli kostautui. ”

Ja mikä edes oli totuus? Olin leikkinyt Hiron tunteilla ja nyt tuo peli kostautui. Olin leikkinyt myös omilla tunteillani, kuten Uskonkin.

Usko hymyili kirein suin ja kiersi minut. Kun hän asteli eteiseen ja nosti maiharinsa, saatoin vain katsoa avuttomana perään. Usko solmi kengät, tarttui ovenkahvaan ja katsoi minua lyhyesti.

”Taidan mennä nyt. Palataan myöhemmin...”

Nyökkäsin, vaikka halusin rynnätä hänen peräänsä. Sain sentään sanottua kähein äänin:

”Soitellaan.”

Usko vislasi Ruskan luokseen ja kiinnitti remmin. Sitten hän astui ovesta ja jätti minut hiljaiseen taloon. Kuulin kohta etäisesti, kuinka pihatyökone käynnistyi ja lähti vyörymään kohti tiellä odottavaa peräkärryä.

Mitä oli tapahtunut? Seisoin keittiössä ja yritin käsittää.

Epäonnistuin. Olin epäonnistunut jälleen.

Istuin keittiön pöydän ääressä ja makasin poski vasten pöytätasoa, kun puhelimeni piristi. Tuntui kuin olisin saanut sähköiskun. Ryntäsin etsimään puhelintani. Missä se oli? Yläkerrassa?

Ryntäsin portaat ylös ja toivoin, ettei soittaja lopettaisi lyhyeen. Toivoin, että soittaja oli Usko, mutta osa minusta epäili sitä. Hän oli ollut niin ylpeä. En uskoisi, että hän antaisi anteeksi näin nopeasti. Mutta toivoin…

Löysin puhelimen makuuhuoneen pöydältä. Nappasin sen ja koin samassa lievän pettymyksen, sillä näytössä vilkkui sisareni Raisan nimi. Vastasin hengästyneenä, mutta myös valmiina purkamaan sydäntäni.

”Moi?”

Raisa ei kuitenkaan osannut epäillä elämässäni tapahtunutta myllerrystä sen enempää kuin minäkään hänen.

”Moi Riina! Et ikinä arvaa mitä on tapahtunut!”

Ajatukseni löivät tyhjää. En todellakaan osannut arvata.

”Onneksi olkoon! Koskas häät sitten ovat?”

”No en… kerro ihmeessä?”

Raisan ääni oli innostunut ja lähes yhtä hengästynyt kuin minun.

”Me mentiin Jannen kanssa kihloihin! Samalla hiekkarannalla, missä tavattiin aikoinaan. Se oli niin romanttista, auringonlasku ja kaikki…”

Kuuntelin sisareni onnea ja tunsin omani kaikkoavan yhä kauemmas. Yritin silti ryhdistäytyä ja olla onnellinen hänen puolestaan.

”Onneksi olkoon! Koskas häät sitten ovat?”

Raisa ei epäröinyt, vaan vastasi:

”Vuoden tai parin päästä, kun saadaan rahat kasaan. Mutta kihlajaiset pidetään parin viikon päästä – oikeastaan, tarvitsen sun apuasi. Ajattelin, että voitais pitää ne siellä Lentsussa, sopisko se mitenkään? Meidän kaksio on niin pieni… ja sulla on siellä pihaa.”

Nielaisin ja vilkaisin ikkunasta ulos.

”Joo, mikäs siinä, mutta tuo piha on vielä ihan sekaisin. En tiedä saanko sitä valmiiksi siihen mennessä… mutta yritetään. Ainakin on nyt hiekkaa pihassa. Tuokaa omat puutarhakalusteet, niin ehkä se sitten onnistuu.”

”Jes, kiitos Riina! Totta kai me autetaan sua ja laitetaan paikat ennen ja jälkeen kuntoon. Ja kiitos vielä Pupen hoidosta! Tulen hakemaan sitä huomenna.”

Lopetin puhelun entistä ristiriitaisemmissa tunnelmissa. Raisan onni oli suuressa kontrastissa omiin tuntemuksiini. Tuijotin puhelinta ja viestejä, joista viimeisin oli Hirolta lauantaina.

Ehkä minun oli syytä ryhtyä purkamaan sekaannusten vyyhtiä ja lähettää Hirolle joku viesti? En vain tiennyt yhtään, mitä voisin sanoa. Tällä kertaa myös tunsin, etten voisi näyttää naamaani tiistain treeneissä.

”Vilkaisin komean nuorukaisen soikeita kasvoja, korkeita poskipäitä ja täyteläisiä huulia.”

Pyörittelin puhelinta käsissäni, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin:

Moi. Jotta et ymmärtäisi väärin, haluan kertoa, etten seurustele tai asu kenenkään kanssa… Olin sun kanssa ihan aidosti ja tämän päiväinen vain sattui. Ei ollut tarkoitus pimittää sulta mitään. Riina.

Painoin ”lähetä” ja tuijotin puhelinta. Vartin päästä se piippasi. Sydämeni hypähti, mutta viivyttelin viestin avaamisessa. Olisiko se raivokas vai tyly?

Ei tarvi selittää, mutta jos haluat olla mun, niin sekin käy.

Tuijotin viestiä. Se palautti heti Hiron pehmeän suudelman muiston huulilleni ja viilensin Uskon kosketuksen ihollani. Hiro todella tiesi, kuinka tehdä vastaisku ja horjuttaa toisen tasapainoa. Olipa pojalla pokkaa. Mutta korjasin itseäni pian – ei pojalla vaan miehellä.

Samassa ärsyyntyminen heräsi minussa. Ikä oli todella muutakin kuin numero! Miksei Usko voinut olla yhtä kypsä? Miksei hän suostunut ottamaan selitystäni vaan juoksi ennemmin karkuun? Hiro oli sentään valmis taistelemaan minusta ja laittamaan vähäpätöiset väärinkäsitykset sivuun. Sain itseni hädin tuskin kiinni ennen kuin olin jo näppäilemässä Hirolle kiukuspäissäni myöntyvää viestiä. Oli korkea aika hengittää syvään ja kuunnella vaikka hetki musiikkia.

Kävin sohvalle makaamaan ja laitoin korvakuulokkeet päähäni. Näppäilin läppäristäni soittolistan ja valitsin laajan musiikkimakuni ääreltä jotakin rentouttavaa ja voimauttavan feminiinistä – sormeni pysähtyi Svartnan kohdalle. Klikkasin Long Time Lost EP:n päälle ja Janica Lönnin puhdas ääni kuljetti minut kauas kivusta ja pettymyksestä.

Kuuntelin levyn muutamaan kertaan, kunnes tunsin, että kuoreni kesti jälleen. Siihen oli tullut särö, mutta en ollut ehtinyt menettää sisintäni. Kokemus silti kirpaisi ja yritin vetää suojamuurin mieleni turvaksi.

Olin saattanut jopa torkahtaa hetkeksi. Laitoin musiikin pois ja vilkaisin puhelintani. Ei uusia viestejä. Olin juuri avaamassa Hiron viestiä, jotta saattaisin vastata siihen jotain, kun kuulin ovelta koputuksen. Oliko joku soittanut ovikelloa ilman, että olin kuullut sitä?

Nousin tokkuraisena sohvalta ja kiiruhdin eteiseen. Olin tällä kertaa pahoillani, ettei minulla ollut ovisilmää – päätin laitattaa sellaisen pikimmiten.

Avasin oven ja kurkkasin kärsimättömänä sen takaa, oven raotuttua – jos takana olisi kaupustelija, tänään oli todellakin huono päivä myydä minulle mitään. Mutta myyjää siellä ei ollut. Sen sijaan Hiro nojasi kuluneeseen metallikaiteeseen ja nosti katseensa. Hän oli kuin kärsivä koiranpentu.

Päästin irti ovesta ja annoin se aueta kokonaan omalla painollaan.

Tuijotin Hiroa, joka vilkaisi tyhjää pihaa. Mustatukkaisen nuorukaisen ääni oli vaimea, kun hän puhui:

”Moi… mun oli vaan pakko tulla. Näin, että se toinen auto oli kadonnut, joten… voidaanko puhua?”

Nyökkäsin ja komensin vieraasta villiintyneen Pupen takaisin sisään. Suljin oven ja istui portaalle. Jotenkin minusta ei ollut kutsumaan Hiroa sisään, enkä usko, että hän olisi mielellään tullutkaan, niin pian Uskon jäljiltä.

Hiro istui vierelleni ja olimme hetken hiljaa. Sitten hän sanoi:

”Et vastannut mun viestiin. Ajattelin, että jos olisit halunnut torjua mut, se olisi ollut helppoa.”

Vilkaisin komean nuorukaisen soikeita kasvoja, korkeita poskipäitä ja täyteläisiä huulia. Tummia silmiä, jotka katsoivat minua hapsottavien etuhiusten alta. Miten tähän oli tultu? Vasta vajaa viikko takaperin oli himoinnut häntä etäältä. Ja niin, en ollut torjunut häntä suoralta kädeltä. Ehkä osa minusta oli halunnut nauttia harvinaisesta tilanteesta, jossa kaksi komeaa miestä oli saavutettavissani pitkän kuivan ja yksinäisen kauden jälkeen. Kuka hullu olisi halunnut? En minä ainakaan.

Ja nyt Hiro oli siinä kuin täydellinen laastari sydänverta vuotavaan haavaani.

”Sä olet vaan hyvännäköinen nainen ja on ihan normaalia, että joudut valitsemaan.”

Pinnistelin todella, etten olisi ojentanut kättäni ja poiminut häntä kuin kypsää hedelmää. Sillä nyt molemmat miehet tiesivät kilpailuasetelman ja vain toinen heistä oli täällä, minun vierelläni. Muisto Uskon alastomasta vartalosta sai kuitenkin poskeni hehkumaan. Vilkaisin toisaalle ja kakaisin kurkkuani.

”Niin no, eihän se niin helppoa ole. Kuten sanoin, olin sun kanssa ihan aidosti. Nyt vaan tilanne on hiukan muuttunut… oikeastaan en enää edes ihan tiedä, mikä se on.”

”Jaa tilanne?”

”Niin…”

Hiro mutristi huuliaan ja purin omaa alahuultani, etten tarttui hänen käteensä. Hiro huomasi epäröintini ja siirtyi istumaan lähemmäs.

”Se toinen taisi lähteä, eikä ole tulossa takaisin…?”

Hiron äänessä kuului toiveikkuus, mutta minussa se särki jotain uudelleen. Vetäisin henkeä ja tukahdutin nyyhkäisyn. Nostin käden suuni eteen ja nielaisin.

”Jaa-a, vaikea sanoa.”

Hiro kallisti päätään. Huomasin, että hän oli jo aivan liian lähellä.

”Tuo kuulostaa siltä, että ei ole… mutta mä en pelkää kilpailua. Sä olet sen arvoinen.”

Minua alkoi naurattaa. Vilkaisin Hiroa ja sitten silmäkulmaani.

”Nyt just ei tunnu ihan siltä. Mutta oikeastaan, kiitos että olet siinä. Mä en halua olla riidoissa, vaikka mun elämä on hiukan mutkikasta just nyt.”

Hiro nojasi kaiteeseen ja tönäisi leikkisästi polveani.

”Ei se niin mutkikasta ole. Sä olet vaan hyvännäköinen nainen ja on ihan normaalia, että joudut valitsemaan.”

Katsoin Hiroa ja Jaanan sanat palasivat mieleeni.

Oliko todella niin, että kun olin viimein ryhtynyt elämään itseäni varten ja tekemään asioita, joista nautin, aloin vetää miehiä puoleeni? Kaikkien niiden vuosien jälkeen, joiden aikana olin roikkunut baareissa ja pohtinut, löytyisikö ystävieni puolisojen ystävistä ketään sopivaa.

Ainoa vaan, että nyt minulla oli runsauden pula. Tai oli ollut. Mistä tietäisin, näkisinkö Uskoa enää koskaan?

Hiro vaistosi sisäänpäin kääntyneet ajatukseni ja ryhtyi hivelemään säärtäni tennarinsa kärjellä.

”Hei, älä murehdi. Lähdetkö ajelulle?”

Katsoin ilkikurisesti hymyilevää nuorukaista kulmieni alta, enkä voinut olla nauramatta. Hän oli ainakin sinnikäs!

”Joo, mikä ettei. Mennään vaan. Mutta tällä kertaa mä maksan bensat.”

Jatkis päivittyy lauantaisin.

Riina käy Hiron kanssa ajelulla ja palaa puutarhatöihin. Sitten komea hipsteri ilmestyy maisemaan.

Ajoimme Hiron moottoripyörällä pitkin poikin Siuroa ja Nokiaa, ennen kuin palasimme Lentävänniemeen. Olin puristanut sormeni kohmeisiksi viimassa, vaikka olin saanut lainaan ajohanskat – Hiro piti toisia aina repussaan siltä varalta, että sattui ajamaan kaatosateessa. Meille oli kuitenkin sattunut aurinkoinen heinäkuun ilta, joka kääntyi nyt jo yöksi.

Hiro pysäköi pyörän K-Marketin nurkalle hämärtyvässä illassa. Nousin pyörän päältä ja otin kypärän päästäni. Ojensin sen Hirolle, joka työnsi sen reppuunsa. Oman kypäränsä hän otti myös ja oli ripustamassa sitä numerolukolla varustettuun lenkkiin, kun hälytyskellot alkoivat soida päässäni. Olin ajatellut, että palaisin kotiin yksin, mutta ehkä Hirolla oli toiset ajatukset? Sentään hän ei tiennyt, missä asuin – muuten hän olisi varmasti kurvannut suoraan pihaan tien toisella puolella.

”Tiesin, että jos en nyt lähtisi, sillä olisi seuraamuksia.”

”Tiedätkö, mun pitää varmaan mennä kotiin. Mulla on sellainen pihaprojekti menossa, että siihen menee taas koko päivä. Oli kiva käydä ajelulla… että nähdäänkö sitten treeneissä?”

Yritin muistella, mitä olinkaan alun perin suunnitellut sanovani Hirolle. Jotain hankalasta elämäntilanteesta, työelämän paineista… päätöksestäni olla sinkku, ainakin vuoden loppuun? Olin päässyt vain ensimmäiseen kohtaan, kun olin jo harhautunut tarinassani sivupolulle.

Hiro ei kuitenkaan antanut periksi helpolla.

”Ok, viherpeukalo. Anna hyvän yön suukko, niin jätän sut puurtamaan. Kai sä sit tarvitset prinsessaunet, jos sanot niin.”

Hän astui lähemmäs ja jäädyin paikoilleni. Tiesin, että jos en nyt lähtisi, sillä olisi seuraamuksia.

Katsoin Hiron soikeita kasvoja: kuulasta oliivin väristä ihoa, otsalta poskipäille valuvia hiussuortuvia ja täyteläisiä huulia. Otin askeleen lähemmäs ja suukotin häntä poskelle.

”Hyvää yötä! Aja varovasti ja palataan.”

Käännyin ympäri ennen kuin Hiro ennätti reagoida. Kävelin muutaman askeleen ja vilkaisin taakseni. Hiro käänsi pyöräänsä virrat päälle. Heilautin kättäni ja kun hän vastasi, juoksin tien yli taloni pihaan. Kuulin moottoripyörän etääntyvän jylinän ja sovitin avaimen oven lukkoon.

Liian myöhään tajusin, että minulla oli yhä Hiron ajohanskat kädessä. Laskin hanskat eteisen penkille ja tervehdin hoitokoiraani Puppea, sisareni Raisan keskikokoista villakoiraa.

”Voi, oliko ikävä? Käydään äkkiä lenkillä, mutta ihan lyhyesti. Hoitotäti on tänään sekoillut jo ihan tarpeeksi, joten yritetään pysyä polulla…”

Kun palasimme kotiin lenkiltä, vilkaisin Hiron hanskoja ja tunsin taas omatuntoni kolkutuksen. Miksi en ollut vain lopettanut juttua, ennen kuin se oli alkanutkaan? Miksi minun piti tehdä asiasta näin monimutkainen?

”Oli harmi, että minun oli ennen pitkää valittava kahden, komean miehen väliltä.”

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana. Säätiedote lupasi aamulle ajoittaista tihkua, mutta loppupäivästä piti kirkastua. Mielialani oli eilisen jäljiltä ristiriitainen, joten päätin pukea sadevaatteet ylleni ja tuulettaa ajatuksiani. Olin ostanut pari päivää sitten taimia, jotka odottivat yhä kipoissaan. Niille olisi pian tehtävä jotain tai sijoitukseni lakastuisi ennen aikojaan.

Ryhdyin astelemaan taimia mahdollisille paikoilleen ja käyvin katsomassa vaikutelmaa terassin suunnalta. Löysin tulevan vesiaiheeni reunoilta keltajapaninangervolle ja japaninruusukvittenille sopivat paikat ja ryhdyin ruumiilliseen työhön.

Kun sain kaivettua taimet maahan, katselin aikaansaannostani. Sammaloitunut nurmi rajautui kuoppaan, jonka olin eilen kaivanut vanhan pation paikalle. Sen takana kohosi vanha tummalehtinen vaahtera, vierellään uusi keltavihreälehtinen pensas ja toinen, jossa näkyi jo pieniä sitruunan näköisiä hedelmän alkuja.

Kaksi kaunista, hyvin erilaista pensasta. Katselin niitä aikani, kunnes huomasin miettiväni jotakin ihan muuta: oli harmi, että minun oli ennen pitkää valittava kahden, komean miehen väliltä.

Vaan entä, jos valitsisin väärin? Katuisin myöhemmin, kuten olin katunut ensirakkauteni menettämistä. Huokasin. Ilmeisesti oli mahdollista samaan aikaan sekä haluta parisuhdetta että kauhistella sitoutumista. Mutta yksinäisyys oli kaikista kamalinta.

Karujen ajatusten lomassa totesin, että kivipuutarhassani oli toistaiseksi kaikkea muuta, paitsi kiveä. Tarvitsin kipeästi soraa, kunhan saisin vesilammikkoni ensin pohjustettua muovilla. Siinä ei menisi kauan.

Kaivoin puhelimen taskustani ja näppäilin Jaanan numeron. Hänen veljensä työskenteli kuljetusajalla – ja tiesi, mistä saisin edullista soraa. Olin viimein tarpeeksi motivoitunut kohdatakseni uteliaan Jaanan, jonka kanssa en ollut jutellut sitten perjantai-illan.

”Moi Riina! Olet yhä hengissä!”

Aloin selittää, kuinka olin kadottanut Jaanan yökerhossa ja päätynyt viimein yöbussin kyydissä kotiin. Selitykseni meni kuitenkin lopulta läpi, mutta tiesin, että saisin kuulla jatkossakin kuittailua katoamistemppuni tähden.

”Hei Jaana, oikeastaan piti kysyä sinulta apua. Tarvisin sitä soraa – voisitko pyytää veljeltäsi pientä palvelusta…?”

Muutamaa tuntia myöhemmin katselin, kuinka kuorma-auto tyhjensi sorakuormaa etupihalle. Vuori kasvoi kasvamistaan ja silmäni laajenivat samaa vauhtia. En ollut tajunnutkaan, kuinka suuri määrä kasettikuormaan mahtui. Ellen olisi ollut jo sivistynyt kolmekymppinen, olisin mielelläni kiivennyt kasan päälle ja pystyttänyt sinne lipun – pieni kasa ihmiskunnalle, suuri kasa minun pihamaalleni. Mutta millä ihmeellä saisi tuon soramäärän levitettyä pihatielle, talon sivulle ja takapihalleni?

Maksoin Jaanan veljelle kuljetuspalkkion. Kun hän lähti, nostin lapion ja kauhoin testiksi yhden kottikärryllisen soraa. Kävi, kuten arvasin: lussu eturengas ja painava lasti olivat huono yhtälö.

Pohdin vaihtoehtojani. Entä, jos järjestäisin talkoot?

Olin varma, että saisin tarpeeksi sukulaisia ja tuttavia kasaan, mutta eihän minulla ollut työvälineitä kaikille, saati varaa kestitykseen. Ja silloin sain idean: entä, jos hakisin uuden renkaan? Voisin siirtää vaikkapa joka päivä viisi kottikärryllistä soraa. Saisin samalla liikuntaa, kunnon käsi- ja pakaratreenin, sekä hiljalleen valmistuvan pihan.

Laskin tyytyväisenä työhanskat terassinkaiteelle ja kuoriuduin työvaatteistani. Vaihdoin ylle sivistyneemmän asun ja ajoin tuokion päästä lähimmän Motonetin pihaan. Lielahdessa onneksi riitti tavarataloja joka lähtöön.

Kävelin oikopäätä palvelutiskille ja sain kiinni nuoren varaosamyyjän.

”Hei, tarvitsisin uuden kottikärryn renkaan. Täyskumisen. Mistä löytyy?”

Nuorukainen otti katalogin esiin .

”Löytyyhän niitä. Minkä kokoisen tarvitset?”

Kirosin mielessäni. En ollut sitten tajunnut ottaa vanhaa rengasta mukaan tai edes valokuvaa renkaan merkinnöistä. Eipä sillä, että minulla olisi edes ollut työkaluja kyseisen renkaan irrottamiseen tai kiinnittämiseen... grrr. Tukkani oli musta, mutta tunsin itseni ihan blondiksi.

”No … arvaa vaan, muistinko katsoa. Täytyy tulla uudestaan.”

Jupisin kirosanoja itsekseni ja työnsin myyjän ojentamaa katalogia laukkuuni, kun kuulin selkäni takaa kysymyksen:

”Voiko neitiä auttaa?”

Käännähdin ja valmistauduin torjumaan tarjouksen. Sanani jäivät kumminkin puolitiehen, sillä kun katsoin ylöspäin, näin Uskon. Parrakas, trendikkäästi pukeutunut raamikas hipsteri seisoi takanani jonossa ja piteli kulunutta sytytystulppaa kädessään. Työnsin hiukset silmiltäni.

”Ai moi! Mitäs sä täällä? Tai no niin, varmaan hakemassa varaosaa…”

Usko siirtyi ohitseni tiskille ja laski tulpan pöydälle.

”Uusi tällainen, kiitos.”

”Jos tuo oli kosinta, niin enpä olisi uskonut kuulevani sellaista Motonetin tiskillä!”

Kun myyjä lähti hakemaan tulppaa, hän kääntyi taas minun puoleeni.

”Mutta mitäs sulla, jotain harmia myös?”

Nostin käden taas otsalleni ja näytin tuskastuneelta.

”No, todellakin! Tilasin sorakuorman ja se kottikärryn lussu rengas sanoi itsensä heti irti… Sitten ajelin tänne ja tajusin juuri äsken, etten tullut katsoneeksi renkaan kokoa – tyhmä minä!”

Usko näytti huvittuneelta, mutta yritti peitellä sitä.

”No auttaisiko, jos tulisin tasaamaan sen sun pihasi? Nimittäin – vaikka vaihtaisit sen renkaan, niin sulla menee käsipelillä ainakin viikko, että saat sorat levitettyä.”

En saattanut olla henkäisemättä.

”Ihanko tosi? Kiitos! Mutta mitäs sellainen aviomiespalvelu kustantaa? Munhan pitää tällä menolla kohta palkata sut ihan rehellisesti pihani urakoitsijaksi.”

Usko hymyili vihjailevasti ja siveli partaansa.

”Ootko ihan varma, ettet vaan tarvitsisi aviomiestä…?”

Repesin ja nyökyttelin, kun varaosamyyjä palasi sytytystulppa kädessä.

”Jos tuo oli kosinta, niin enpä olisi uskonut kuulevani sellaista Motonetin tiskillä!”

Usko iski silmää. Hän nappasi tulpan myyjältä ja kiitti.

Lähdimme yhtä matkaa kohti kassaa, kun hän jatkoi:

”Ehkä se oli, mutta mites sen sorakuorman kanssa? Tuutko mun luokse hetkeksi, niin vaihdan tuon tulpan. Voit vaikka lenkittää kiitokseksi koiran.”

Suostuin mielihyvin. Kohtalo oli tänään Uskon puolella ja erityisesti minun, sillä sorakasa kummitteli yhä mielessäni.

Seurasin Uskon citymaasturia, kunnes kaarsimme Teivaalantien varressa sijaitsevien rivitalojen pihaan. Erotin portin läpi punaturkkisen pystykorvan ja kävin tervehtimään sitä.

”Mikäs tämän nimi olikaan?”

Koira nuoli sormiani ja urisi huomiohakuisesti.

”Se on Ruska.”

Jäin pihaan, kun Usko astui sisään noutamaan koiraa ja remmiä. Katselin sillä välin ympärilleni ja pistin merkille, että Uskon piha oli viimeisen päälle siisti: neliskanttinen kivetys peitti parkkipaikan ja kiersi takapihalle koiraportin ali. Pihassa kasvoi jotakin hauskannäköistä vaaleaa korkeaa koristeheinää. Päätin heti haluta sellaista itsellenikin.

Kun Usko tuli, kysyin häneltä heinästä:

”Se on koristekastikka ja tuo matalampi tuolla varjossa on japaninsara...Vähän ammattitauti, kun näiden kasvien kanssa tulee pelattua.”

Pistin koristeheinät muistiin ja tiesin jo, että hullaantuisin niistä. Heinät sopisivat täydellisesti puutarhaani, siinä missä eräs työmieskin…

”Tuosta pääsee lenkin taloyhtiön ympäri, koira kyllä tietää.”

”Komea hipsteri-metsurini todella tiesi taikasanat, joilla saattoi pelastaa naisen päivän!”

Nyökkäsin ja vilkaisin työkoneen kimppuun kääntyvää viherrakentajaa, joka oli jo kolmatta kertaa pelastanut minut pulasta: ensin taimien kanssa, sitten kaatopaikkakuorman ja nyt sorakasan. Hiro saattoi tarjota minulle seikkailua, mutta Usko… hän vain sopi elämäntilanteeseeni niin paljon paremmin. Ja mitä sitten, vaikka hän vaikuttikin jopa liian kiltiltä ja rauhalliselta?

Ruska suostui lopulta jättämään isäntänsä ja lähti sipsuttamaan kohti tuttua lenkkipolkua. Kun palasin parinkymmenen minuutin päästä takaisin, Usko oli saanut työnsä tehtyä.

Kun ajelin Uskon edellä Lentävänniemeen, pohdin, mitä naapurit mahtoivat ajatella. Iäkkäät vanhempani asuivat itse nykyisin helpossa rivitaloasunnossa: he olivat jättäneet pihatyöt minun murheekseni ilolla.

Jätin autoni kadunvarteen, ja Usko parkkeerasi oman yhdistelmänsä taakseni. Hän laski peräkärryn lastauslankun alas ja ajoi ketterän työkoneen ensin asfaltille ja sitten etupihalleni.

”No niin, mihis tätä soraa sitten ajetaan?”

Johdatin Uskon koneineen takapihan puolelle ja näytin hiekoitettavan alueen rajat. Usko saapasteli perässäni ja tutkiskeli kuoppaa, jonka olin kaivanut kovalla vaivalla saviseen maahan.

”Kuopan syvyys ei vielä riitä puutarha-altaalle. Kannattaa kaivaa ainakin puoleen metriin saakka, jotta saat muovit peitettyä pyöreillä kivillä...”

Taisin näyttää aika kärsivältä odottavan työn edessä, sillä Usko jatkoi:

”No, voin kyllä kaivaa sen sulle alkuun ja sitten on enää hienosäätö lapiolla.”

Komea hipsteri-metsurini todella tiesi taikasanat, joilla saattoi pelastaa naisen päivän!

”Mahtavaa! Se on hyvä että täällä joku tietää, mitä on tekemässä. Mä vain tiedän, miltä kaiken pitäisi näyttää lopussa.”

Usko naurahti ja riisui mustan hupparin kuistin kaiteelle. Mies hyppäsi työkoneen kahvoihin mustat kulutetut farkut ja maiharit jaloissa. Tunsin, kuinka auringon paiste sai kostean ilman tuntumaan pian hiostavalta – tai sitten syynä oli tuo takapihalleni ilmestynyt miehinen näky.

”Uskon kroppa ei ollut salilla treenattu, mutta hänessä ei ollut silti mitään ylimääräistä.”

Vein Ruskan sisälle tervehtimään Puppea, kun työkoneen kauha upposi soraan. Koirat ryhtyivät leikkimään innoissaan. Minä varastin sillä aikaa pienen hetken ja katselin salaa kuistin ikkunasta pihallani työskentelevää miestä. Kaikesta näki, että hän teki päivittäin ruumiillista työtä. Uskon kroppa ei ollut salilla treenattu, mutta hänessä ei ollut silti mitään ylimääräistä. Mieleeni tulivat etäisesti Red Hot Chili Peppers -bändin jäsenet ja jotkin suomirokkarit. En tiennyt hipsterien aatteista tai tyylistä mitään, mutta ainakin tämä look puki häntä.

Huomioni kiinnittyi Uskon tatuoituun käsivarteen. Sitä koristi musta japanilainen karppitatuointi. Kala ui ylöspäin, kohti olkapäätä. Tiesin, että karppi oli japaniksi koi ja sillä oli vahva symbolinen merkitys. Vanhan aasialaisen legendan mukaan karpit uivat joen vahvaa virtausta vastaan, kunnes saapuivat suuren vesiputouksen luo. Väsyneet kalat luovuttivat ja menivät alas virran mukana, mutta vahvin kaloista ei antanut periksi vaan hyppäsi vesiputouksen ylle. Jumalat palkitsivat sisukkaan karpin ja muuttivat sen lohikäärmeeksi.

Myös väreillä oli merkitystä: musta merkitsi voittoa. Uskon käteen hakattu musta karppi merkitsi, että hän oli ylittänyt elämässä jonkin vastoinkäymisen. Mikähän se oli mahtanut olla?

Mies vaikutti niin tasapainoiselta ja rauhalliselta, että minun oli vaikeaa kuvitella häntä aallonpohjalla. En kuitenkaan jaksanut uskoa, että hän olisi ottanut tatuointia vain pelkän tyylin tai ulkonäön vuoksi. Tatuoitua hihaa koristivat lisäksi vesipärskeet ja valkeat lootuskukat, jotka upeasta ulkonäöstä huolimatta kasvoivat mutaisissa lammikoissa. Tatuoinnin viesti oli vahva.

Uteliaisuuteni oli herännyt.

Palasin työmaalle. Usko oli jo tuonut sorakasan ja tasoittanut sitä kauhalla. Tuntia myöhemmin saatoin jo erottaa pihani uudet ääriviivat: sammaloitunut nurmi rajautui kaarevilla muodoilla harmaaseen soraan. Usko sammutti työkoneen ja minä laskin haravan.Viittasin kohti kuistia.

”Tuletko juomaan jotain, ainakin kivennäisvettä ja mehua löytyy?”

Kun Usko otti kutsun vastaan, pohdin voisinko kokata hänelle jotakin kiitokseksi. Harmi vain, että en ollut erityisen taitava ruuanlaittaja.

Usko nappasi hupparinsa kaiteelta. Johdatin hänet pieneen eteiseeni ja tunsin, että kookas mies teki siitä entistäkin ahtaamman. Nautin tuosta ahtaasta tunnelmasta, jonka aikana sain tarkastella hänen tatuointiaan lähemmin – käsivarsista puhumattakaan.

”Hieno hihatatuointi, onko se ollut kauan?”

Usko vilkaisi kättään ja vastasi.

”No ei kovin kauan. Sain sen vasta vähän aikaa sitten valmiiksi. Ja kiitos…”

Huomasin, että mies ei tarjonnut minulle tietoa ilmaiseksi.

”Nyt katselin puolipukeista miestä keittiössäni. ”

”Miksi karppitatuointi?”

Usko hymyili vinosti.

”Niin… kivipuutarhan rakentaja tietysti arvaa kysyä.”

Kaadoin Uskon lasiin juomaa, kun hän haroi päälaella otsalta taaksepäin lainehtivia hiuksiaan ja jatkoi:

”Kävimme joitakin vuosia sitten jätkien kanssa Alpeilla laskemassa lumilautailun freestyle-kisoissa. Laskeuduin huonosti yhden big air -hypyn ja mursin reisiluuni. Siinä meni vuosi, että pystyin jälleen kävelemään.”

Tuijotin häntä epäuskoisena. Mistään ei olisi voinut arvata, että hän oli ollut sellaisessa onnettomuudessa.

”Mutta jalka toimii ja voin taas laskea.”

”Otin askeleen ja saatoin tuntea Uskon ihon.”

Pyöritin päätäni. Minua hirvitti. Ymmärsin nyt, mistä miehen fysiikka oli peräisin. Kuvittelin pitkän miehen liitelevän lumilaudan kanssa ilmassa – se oli varmasti näyttävää.

”Niin, puutarha-alalla ei varmaan ole juuri talvisin töitä, ymmärrän…”

Ainoa oma vahvuuteni oli piirtämisessä, ehkä myös valokuvaamisessa. Ja nyt näin edessäni pitkästä aikaa potentiaalisen mallin. Kysymykseni yllätti Uskon.

”Oletko tehnyt koskaan mallin töitä?”

Mies pudisti päätään ja naurahti.

”No en sentään! Kuinka niin?”

Nousin ja kävin hakemassa tablettini. Maisemakuvat olivat talvisesta Lapista, mutta mukana oli myös kuvia taitoluistelukisoista. Niissä poseerasi pikkusisareni Raisa. Hän näytti kimaltavalta joutsenelta jäisellä lammella – mutta erityisen tyytyväinen olin tilanneotoksiini, joissa Raisa tanssi tummalla taustalla tai katsoi lähikuvissa kaukaisuuteen.

Usko selasi kuviani.

”Olet tosi lahjakas. Kyllä mä sulle tulen kuvattavaksi, jos haluat.”

Hän ojensi minulle tabletin ja kiskaisi myös paidan päältään. Tuijotin timmejä vatsa- ja rintalihaksia. Hän osoitti kylkeään ja iholla kiemurtelevaa kookasta tiikeritatuointia, joka lepäsi kesäisten pihatöiden kevyesti kultaamalla iholla.

”Ellei tämä sitten haittaa…”

Olin ajatellut mielessäni talvista valokuvaa paikallisen laskettelukeskuksen huipulla, mutta nyt katselin puolipukeista miestä keittiössäni. Nielaisin.

En muistellut tanssilattialla Hiron kanssa koettuja kuumia hetkiä tai hiveleviä kosketuksia. Tämä oli kuitenkin jotain ihan muuta: komea mies kirkkaassa päivän valossa. Sisäinen vaakani kallistui Uskon puoleen. Uskossa kaikki oli kaunista, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. En enää edes ajatellut, että hän oli liian kiltti. Kenties hän oli sen sijaan liian älykäs ja luki minua kuin avointa kirjaa.

Nostin silmäni Uskon kyljestä takaisin hänen kasvoihinsa, mutta hän oli jo pistänyt pitkän katseeni merkille.

”No, arvelen, ettei haittaa..?”

Usko ei tehnyt elettäkään pistääkseen paitaansa takaisin päälle, vaan ojensi minulle kätensä.

Lakkasin ajattelemasta. Mitä hyötyä oli edes yrittää, kaikki korttini olivat jo pöydällä? Kohottauduin ja ojensin käteni Uskolle. Hän veti minut lähemmäs.

Otin askeleen ja saatoin tuntea Uskon ihon. Kohtasin miehen vihreät silmät. En kuitenkaan ehtinyt ihailla niitä kuin hetken, ennen kuin hän kumartui puoleeni. Vastasin liikkeeseen kuin unessa. Huulemme kohtasivat ja painauduin vasten miehen lämpöä.

Jatkiksen uusi jakso julkaistaan lauantaisin.