Katesta tulee ensin Williamin ystävä, sitten prinssin terapeutti ja kämppäkaveri. Kun suhde syvenee seurusteluksi, William vannottaa Katea vaikenemaan.

Kate Middletonin korkojen kopina kumisee kaikusarjana asuntolan käytävällä. Kate ryntää huoneeseensa, vetää oven kiinni ja kiroilee. Häntä hävettää. Kuinka hän saattoi olla niin hölmö?

Kate oli haaveillut teinivuosistaan lähtien tapaavansa prinssi Williamin. Kun Kate oli muutama kuukausi sitten kuullut, että William ja hän olivat valinneet sattumalta saman yliopiston opiskelupaikakseen, hän oli suunnitellut leikillään äitinsä ja ystäviensä kanssa satumaista ensikohtaamista prinssin kanssa. Mutta mitä hän teki, kun William äsken yllättäen esiteltiin hänelle yliopiston käytävällä? Hän ujostui sanattomaksi, punastui ja ryntäsi nolona pois paikalta.

Mikä häneen oli mennyt? Tällaista ei ollut koskaan ennen
tapahtunut. Hän osaa ujoudestaan huolimatta luoda aina hyvän ensivaikutelman – kuvan asiallisesta mutta samalla hauskasta ja huumorintajuisesta tyypistä.
Kate on varma, että William muistaa hänet koko opiskeluajan outona, puhumattomana punastelijana. Ehkä hän ei enää edes saisi uutta tilaisuutta puhua prinssin kanssa.

PRINSSI WILLIAM on esittäytynyt kymmenille, ellei sadoille opiskelijoille ensimmäisten viikkojensa aikana St Andrew’n yliopistossa. Etenkin tytöt haluavat päästä juttusille hänen kanssaan. Jotkut kertovat prinssille ujosti itsestään ja siitä, kuinka ovat seuranneet ja ihailleet häntä lehtien kautta jo vuosia. Toiset käyvät suoraan asiaan; he lyöttäytyvät prinssin kylkeen baaritiskillä, yrittävät repiä häntä villiin yhteistanssiin tai läimäyttelevät häntä ohi mennessään takapuolelle.

William kuulee ystäviltään huhuja, joiden mukaan jotkut ensimmäisen vuoden opiskelijatytöistä ovat hankkineet hääpuvun valmiiksi, koska aikovat päästä prinssin morsiameksi konstilla millä hyvänsä. Taidehistorian peruskurssit eivät ole olleet skotlantilaisyliopistossa koskaan yhtä suosittuja kuin syyslukukaudella 2001, sillä kaikki haluavat opiskella sitä, mitä prinssikin.
19-vuotias William nauttii saamastaan huomiosta. Baarissa hän murjaisee siiderituopin takaa keskustelunavaukseksi:

– Minusta tulee jonakin päivänä kuningas, mitäs siitä tuumit?

Opiskelija-asuntolan illanistujaisissa William tavallisesti seisoo keskellä huonetta, ja hänen ympärillään hymyilee kilpaa lauma tyttöjä. Williamin kaverit naureskelevat, että prinssillä on aivan erityiset, vaeltamisen taidon osaavat silmät. Hän saattaa puhua yhden tytön kanssa ja samalla tämän huomaamatta vilkuilla, onko huoneessa ketään parempaa vaihtoehtoa.
 
WILLIAMISTA ON kuoriutunut muutaman viime vuoden aikana itsevarma nuori mies. Vielä lukiovuosinaan hän hämmästyi joka kerta, kun tytöt seurasivat häntä hysteerisesti huutaen, mutta nykyään prinssi ajattelee, että voisi saada kenet tahansa.

Samalla William kuitenkin tietää, että hänen täytyy pitää itsensä aisoissa tiukemmin kuin muiden. Vaikka hän patsastelee mielellään huomion keskipisteenä, hän ei kerro muille ajatuksistaan, tekemisistään tai todellisista kuulumisistaan. Hän kertoo vitsejään muutaman minuutin mutta vaihtaa sitten seuruetta ja välttelee kahdenkeskisiä keskusteluja tyttöjen kanssa.

Williamin isä, prinssi Charles, on jo useita kertoja varoittanut poikaansa erehtymästä vääränlaisiin tyttöihin Skotlannissa. William tietää, että suurin osa opiskelijatytöistä on vääränlaisia. Hän kutsuu luentosaliin, kahviloihin ja kirjastoon hänen perässään vaeltavia tyttöjä lampaiksi. Lampaat ovat keskiluokkaisten perheiden tyttöjä, jotka ovat käyneet julkisia kouluja mutta  yrittävät vaikuttaa yksityisesti koulutetuilta ja yläluokkaisilta. He pukeutuvat kašmirneuleisiin, suihkuttavat tukkansa liikkumattomaksi lakalla ja käyttävät liikaa meikkiä ja hajuvettä.

Williamia nämä tytöt ärsyttävät. He ovat liian epätoivoisia ja helppoja ja flirttailevat hänelle kömpelösti ja kikattavat lapsellisesti perään. Lampaat ovat kiinnostuneita hänestä ainoastaan siksi, että seurustelu prinssin kanssa tekisi heistä yhdessä yössä maan seuratuimpia julkkiksia. Sellaiset tytöt kertoisivat toimittajille kaiken ja paisuttelisivat mitättömistä asioista meheviä lööppejä.
Valtaosa St Andrew’n opiskelijoista tulee yläluokkaisista perheistä. Yksityisiä eliittikouluja käyneet tytöt osaavat suhtautua Williamiin mutkattomammin. He ovat tottuneet julkisuuden henkilöihin koulujensa kevätjuhlissa, lapsuudenkotinsa puutarhakekkereissä ja kesäasuntojensa golfkentillä.

William viettää aikaa lähinnä juuri varakkaista perheistä tulevien opiskelijoiden kanssa. Hän tietää kuitenkin, että monilla yläluokkaisilla tytöillä on vakavia ongelmia: liiallisia ulkonäköpaineita, syömishäiriöitä, huume- ja lääkeriippuvuuksia. Sellaisten tyttöjen tapailu tai seurustelu heidän kanssaan olisivat vakavia iskuja kuningasperheen imagolle.

William ei muista suurinta osaa tytöistä, jotka hänelle ovat esittäytyneet ensimmäisten viikkojen aikana. Yksi ruskeahiuksinen kaunotar jää hänen mieleensä kuitenkin heti ensi tapaamisella. Tytön nimi on Carley Massy-Birch, ja hänestä ja Williamista tulee nopeasti pari. Carley on juuri sellainen tyttö, joka Williamiin vetoaa: kaunis, seikkailunhaluinen, jännittävä ja vähän kapinallinen.

KATE ON MUUTAMAN päivän sadatellut hänen ja Williamin ensi kohtaamista, mutta pian hän tajuaa, ettei prinssi edes muista häntä. Kate törmää Williamiin päivittäin luennoilla, sillä he opiskelevat molemmat pääaineenaan taidehistoriaa. Lisäksi he kulkevat päivittäin toistensa ohi yliopistoasuntolan käytävillä. William ei kiinnitä Kateen mitään huomiota, prinssi ei tosiaankaan muista hänen noloa punasteluaan ja ryntäilyään.

Kate huomaa Williamin ystävystyneen lähinnä rikkaista, yläluokkaisista perheistä tulevien nuorten kanssa. Kate taas on ehtinyt saada uusia kavereita kaikenlaisista taustoista. Hän on keskiluokkaisen perheen tytär, mutta hänen vanhempansa ovat luoneet yllättävän menestystarinan juhlatarvikeyrityksestään, joten hänen on ollut mahdollista käydä hyvämaineisia ja kalliita yksityiskouluja. Niiden pulpettien ääressä Kate on opetellut puhumaan ja pukeutumaan kuten yläluokkaiset nuoret, jottei erottuisi joukosta.

Kouluvuodet ovat kuitenkin näyttäneet, etteivät eliittinuoret ole sen kummempia kuin muutkaan. Yliopistossa Kate huomaa, kuinka monet muut keskiluokkaisten perheiden kasvatit mielistelevät ja suhtautuvat naurettavalla kunnioituksella yläluokkaisiin opiskelutovereihin. Kate ei katso ketään ylöspäin vain sen takia, että tämän vanhemmilla on rahaa.

OPISKELUN ALOITTAMISESTA on kulunut vasta kuukausi, kun Kate huomaa yhtäkkiä päätyneensä samaan kahvilapöytään Williamin kanssa.

Pöydän ympärillä on toistakymmentä tuolia, joilla istuu Katen ja Williamin ystäviä. He näköjään  sattuvat tuntemaan toisiaan.

Kahvilatapaamisista tulee kaveriporukan tapa, eikä Kate voi olla tarkkailematta Williamia niiden aikana. Kate huomaa, että muiden vitsaillessa, nauraessa ja jutellessa William on hiljaa – aivan kuten hän itsekin. William vaikuttaa ystävälliseltä, ujolta eikä lainkaan öykkärimäiseltä.

Eräänä iltana Kate on lukemassa taidehistorian paksua kirjaa seuraavan päivän luennolle, kun hänen ystävänsä Olivia Bleasdale koputta oveen.

– Meidät on kutsuttu illanistujaisiin yläkertaan. Tuletko?

Kate epäröi, hän on ehtinyt lukea vasta parikymmentä sivua.

– Meidät on kutsuttu drinkille Williamin huoneeseen, Olivia sanoo.

– Odota, olen valmis viidessä minuutissa, Kate vastaa virnistäen.

Kate on tietämättään ollut Williamin tarkkailun kohteena jo monta viikkoa. William on asettanut ensimmäisen lukukauden tärkeimmäksi tavoitteekseen muovata itselleen ystäväporukan, jonka jokaiseen jäseneen hän voi luottaa. Huoneeseensa hän on kutsunut drinkille vain sellaisia, joiden kanssa arvelee voivansa jakaa mietteitään ja olla oma itsensä ilman, että hänen tekemisensä tai sanomisensa ovat painettuina lehdessä muutaman päivän kuluttua.

Sen illan aikana William on puhelias ja nauraa paljon. Hän kertoo opiskeluaikaa edeltäneestä välivuodestaan Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Kate kertoo omasta välivuodestaan Italiassa ja Chilessä. Yhteinen puheenaihe on löytynyt. Illan aikana löytyy toinenkin heitä yhdistävä tekijä: molemmat ovat urheiluhulluja. William on vaikuttunut siitä, kuinka monta lajia Kate hallitsee.

– Haastan sinut joskus tennismatsiin, William huikkaa illan päätteeksi.

Kate pohtii yöllä huoneessaan, mahtoiko prinssi tarkoittaa sitä.

VAUHDIKKAIDEN ensi kuUkausien jälkeen opiskelijaelämä rauhoittuu. Kaveriporukat alkavat vakiintua, eikä juuri kukaan jaksa enää ylenpalttista tutustumisvimmaa ja juhlintaa. Kate alkaa viettää aikaa enimmäkseen pienessä asuntolahuoneessaan. Opiskelu on alkanut stressata häntä.

Kate on tunnollinen perfektionisti, ja kurssien valtavan työmäärän hoitaminen kunnialla tuntuu lähes mahdottomalta. Kate on aina pelännyt epäonnistumisia ja hän stressaa esseiden, tenttien ja arvosanojen takia. Hän istuu iltaisin tuntikaupalla kirjapinon ääressä.

Opiskelijaelämä tuntuu yksinäiseltä puurtamiselta, ja Kate ikävöi perhettään, kotiaan ja ystäviään Berkshiressä.
Williamkin ikävöi. St Andrew’n kaupunki tuntuu pystyyn kuolleelta kylältä. Prinssi on tottunut Lontoon yö- ja seuraelämän loputtomaan tarjontaan. Hän tuntee itsensä yksinäiseksi pienessä asuntolahuoneessaan ja pakkaa kyllästyneenä torstai-iltaisin laukun, jonka nappaa mukaansa perjantain luentojen jälkeen. Hänen on päästävä viikonlopuiksi pois. Sunnuntai-iltaisin, kun hänen pitäisi palata Skotlantiin prinssi Charlesin huvilalta Highgrovesta tai Lontoosta, Williamia ahdistaa.

Hän lopettaa seurustelusuhteensa Carleyn kanssa parin kuukauden jälkeen, koska ei halua vakiintua heti opintojen alkutaipaleella. Carley vihjaa yliopistolehden kolumnissa, että eron todellinen syy on se, ettei William voinut ymmärtää Carleyn vakaumusta, jonka mukaan seksi kuuluu ainoastaan avioliittoon. Carley ei mainitse kolumnissaan nimiä mutta kaikki tietävät, kenestä hän puhuu. Williamin elämä kiinnostaa kaikkia.

Prinssin lupaamaa tennishaastetta Katelle ei kuulu. Sen sijaan komea, tummahiuksinen ja pari vuotta Katea vanhempi oikeustieteen opiskelija alkaa ilmestyä kuntosalille samaan aikaan Katen kanssa. Rupert Finch hyppää viereisen kuntopyörän satulaan ja alkaa jutella leppoisasti niitä näitä.

Kate kertoo ystävilleen tavanneensa ihannemiehensä: Rupert on älykäs, urheilullinen, kohtelias ja kunnianhimoinen. Hän on yksi vuosikurssinsa parhaimpia opiskelijoita ja luonteeltaan yhtä rauhallinen kuin Kate. Kate ei kaipaa elämäänsä jatkuvaa säpinää tai baari-iltoja, vaan keskittyy mieluummin opiskeluun ja urheilemiseen. Treffailu Rupertin kanssa syvenee nopeasti seurusteluksi, ja Katen alakuloisuus ja opiskelupaineet unohtuvat. Hän on pitkästä aikaa taas onnellinen.

– VALINTANI OLI VÄÄRÄ, enkä palaa loman jälkeen enää sinne, William sanoo isälleen Charlesille joululomalla, ensimmäisen lukukauden päätyttyä.

William on onneton. Hänen toiveensa saada elää rauhallista elämää opiskeluajan on toteutunut melko hyvin. Paparazzit ovat saalistaneet hänestä muutamia kuvia, mutta lehdet ovat kunnioittaneet kuningashuoneen kanssa tekemäänsä sopimusta ja kieltäytyneet julkaisemasta niitä.

St Andrew’n kaupungin asukkaatkaan eivät ole juuri pysäytelleet Williamia kaupungilla, vaan hän on voinut kulkea kaduilla, kaupoissa ja baareissa melko rauhassa. Myös muiden opiskelijoiden yltiöpäinen intoilu hänen läsnäolostaan samassa opinahjossa on laantunut.

Silti William tuntee valinneensa täysin väärän yliopiston. St Andrew’ssa on liian hiljaista ja yksitoikkoista. Kaupungilla ei ole tarjottavanaan kuin kourallinen baareja ja kahviloita, ja taidehistoriakin tuntuu tylsältä.
Charles kuuntelee, kun hänen vanhempi poikansa purkaa ahdistustaan. Hän haluaisi suostua Williamin pyyntöön lopettaa opinnot Skotlannissa. Kuningasperheen neuvonantajat kuitenkin tyrmäävät keskeyttämisaikeet välittömästi. Moiseen päätökseen ei olisi varaa, sillä se leimaisi Williamin ja sitä kautta koko kuningasperheen luovuttajaksi. Prinssi Philip, Williamin isoisä, antaa
pojanpojalleen lyhyen neuvon:

– Sinun on vain tultava toimeen koti-ikäväsi ja valintasi kanssa.

JOULULOMAN VIETOSTA palannut Kate lähtee ystäviensä kanssa Ma Bells -baariin. Hän istuu hetken ajan pöydässä yksin, kun muut noutavat juomatilausta. William istahtaa vastakkaiselle tuolille kyselemään kuulumisia.

Katen mielessä käy muisto heidän ensimmäisestä tapaamisestaan: siitä, kuinka hän punastuneena ja sanakaan sanomatta paineli prinssin tavattuaan tiehensä. Häntä naurattaa – siitä tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka aikaa on kulunut vasta neljä kuukautta. Samassa kaveriporukassa vietetty aika on hävittänyt jännityksen, jota Kate tunsi aluksi joka kerta Williamin tavatessaan.

William alkaa kertoa siiderituoppinsa ääressä varovasti ahdistuksestaan. Kate kuuntelee ja kyselee. Williamista Kate on rauhoittavaa seuraa. Hän tuntuu jollakin tapaa muita vanhemmalta, vähän äidilliseltä – mutta ei huonolla tavalla. Katelle on helppo puhua, sillä hän osaa pysähtyä kuuntelemaan eikä pelkää esittää mielipiteitään ja kysymyksiään suoraan.

Parin viikon päästä William näkee Katen asuntolan käytävällä ja ehdottaa, että he lähtisivät kahville. Kate suostuu. William puhuu jälleen alakuloisuudestaan ja toiveestaan voida lopettaa opinnot.

William alkaa pyytää Katea toistuvasti kuuntelijakseen. Kate saa pian myös aikaa sitten luvatun tennishaasteen, kun prinssi kysyy, tapaisivatko he kerran viikossa pelikentällä.

Erään tennismatsin päätteeksi Kate ehdottaa, että William vaihtaisi pääainettaan. Jos taidehistoria tuntuu prinssistä tylsältä, miksei hän yrittäisi jotakin muuta? William miettii ehdotusta joitakin päiviä ja vaihtaa sen jälkeen pääaineekseen maantiedon. Hän saa parissa viikossa opiskelumotivaatiosta kiinni.

Katen poikaystävä Rupert haluaa, että Kate lopettaa kahdenkeskisen tapailun Williamin kanssa. Kate ei suostu. Williamista on tullut hänelle tärkeä ystävä. Kate on kuunnellut Williamin huolia ja yrittänyt auttaa, mutta myös William on oppinut paljon Katesta.

Kate on kertonut Williamille suunnitelmistaan ja haaveistaan sekä muistellut menneitä, kipeitä vuosiaan koulukiusattuna.

Kate jatkaa Williamin tapailua salaa, sillä hänestä tuntuu, että prinssi ymmärtää häntä paremmin kuin muut. Kun William ehdottaa erään tapaamiskerran päätteeksi, että Kate muuttaisi hänen ja kahden muun ystävän kanssa ensi lukuvuonna yhteiseen asuntoon, Kate suostuu. Kate ei kerro suunnitelmasta kenellekään. Ei edes Rupertille.

KATEA JÄNNITTÄÄ. Hänellä on yllään ohut musta pitsimekko, jonka alta kuultavat mustat alusvaatteet. Kun hän kävelee verhon takaa catwalkille, hän tuntee olonsa yhtäkkiä alastomaksi. Kirkkaat valot paistavat silmiin suoraan edestä ja lavan sivuilta, ja jossakin niiden takana katsomon kaikki ihmiset tuijottavat häntä. Yves St Laurentin sponsoroima yliopiston hyväntekeväisyysmuotinäytös on myyty loppuun, joten sadat ihmiset näkevät hänen paljaat säärensä ja läpinäkyvän asunsa.

Kate askeltaa näytöslavan päähän, pysähtyy pariksi sekunniksi, kääntyy ympäri ja kävelee takaisin. Lavan puolivälissä hän huomaa eturivissä istuvan Williamin. William katsoo häntä suu auki ja vinkkaa silmää vähän viiveellä. Kate hymyilee nopeasti takaisin.

William on maksanut eturivin lipustaan 200 puntaa. Kate on hänen syynsä olla täällä. Prinssi haluaa kannustaa mallina ensi kertaa esiintyvää ystäväänsä. Kate on auttanut hänet vaikeiden kuukausien yli, ja heidän monet kahdenkeskiset keskustelunsa ovat tehneet Katesta Williamin ehdottoman ykkösystävän. William on aivan varma, että hän voi luottaa Kateen täysin.

Kun Kate sitten kävelee esiin muotinäytöksen verhon takaa, William ei meinaa tunnistaa ystäväänsä. On hän tähänkin asti pitänyt Katea kauniina mutta ei ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa häneen. Kate ei ole vähääkään kapinallinen, viekoitteleva eikä pähkähullu seikkailija. Mustassa pitsimekossa yleisöään flirttailevasti silmäilevä Kate tuntuu kuitenkin yhtäkkiä kaikkea muuta kuin asialliselta ja rauhalliselta naapurintytöltä.

PARI VIIKKOA muotinäytöksen jälkeen Kate vastaa aamulla äitinsä, Carole Middletonin, puheluun.

– Kuvasi on lehdessä, äiti tervehtii tytärtään.

Mail on Sunday kuuluttaa, että William etsii yhteistä asuntoa Katen kanssa. Lehdessä Kate esitellään muotinäytöksessä napatulla kuvalla, jossa hän kävelee alusvaatteissa ja pitsimekossa.

Kate on ällistynyt ja häpeissään. Williamia raivostuttaa. Asumissuunnitelmien vuotamien julkisuuteen tarkoittaa, että William on epäonnistunut uskollisten kavereiden keräämisessä; joku hänen luottoystävistään on kertonut asiasta toimittajille.

Katen päätös muuttaa yhteiseen asuntoon Williamin kanssa on poikaystävä Rupertille liikaa. Kun Kate ei suostu perääntymään suunnitelmassaan, pari päätyy eroon.

TOISEN LUKUVUODEN aluksi Kate, William, Olivia Bleasdale ja Fergus Boyd kantavat muuttolaatikkonsa 600 000 punnan arvoisen omakotitalon ovesta sisään. Talo on golfkentän kupeessa, kaukana kaupungin keskustasta. Nelikko maksaa 400 punnan viikkovuokraa.

Williamille talo on unelma sen sijainnin takia. Kimppakämppä on tarpeeksi lähellä yliopistoa, jotta nelikko voi pyöräillä luennoille ja kutsua ystäviään kyläilemään mutta kuitenkin niin kaukana ja eristyksissä, etteivät tuntemattomat pääse vakoilemaan heidän elämäänsä. Naapurusto on täynnä varakkaista perheistä tulevia opiskelijoita, jotka järjestävät takapihoillaan hulppeita grillijuhlia.

Jotta Kate voi asua hienostoalueella, hänen täytyy tehdä töitä opintojensa ohella. Hän pistäytyy kaikissa pikkukaupungin baareissa ja kysyy työtä, jotta voisi maksaa huikean vuokransa ja opintolainojaan.

Kate palkataan viiden punnan tuntipalkalla Pimm’s-nimiseen baariin. Kuppilan omistaja laskeskelee, että jokainen tyttö, joka on juorulehdissä liitetty prinssi Williamiin, toisi todennäköisesti lisää uteliaita asiakkaita. Alhaista palkkaa pomo perustelee Katelle sillä, että nätti tyttö saa asiakkailta paljon tippiä.

Kate, William, Fergus ja Olivia muotoilevat kimppa-asumisen säännöt heti ensimmäisellä viikolla: jokainen kokkaa vuorollaan koko poppoolle, tiskivuoroista ei luista kukaan ja kaikilla on oikeus omaan rauhaan huoneessaan. Williamin taidot keittiössä ovat muiden pilkan kohde. Prinssi ei ole ennen juuri joutunut keittopuuhiin. Williamin kokkausvuorolla nelikko saa usein lähiravintolasta noudettua currya.

Tiskaamisesta tulee yhdessä asumisen kipukohta. Lautaset, lasit ja kattilat kasautuvat tiskipöydälle ja lopulta ympäri keittiötä. Jokainen käy vuorollaan keittiön ovella, mutta kääntyy kaaoksen nähdessään kannoillaan ja jättää astiat lojumaan. Muutaman kuukauden jälkeen kaikki ovat väsyneitä tappelemaan tiskauksesta. Nelikko ostaa yhteisvaroin tiskikoneen.

SIIVOUSRIIDOISTA huolimatta William on talossa onnellisempi kuin aikoihin. Hän tuntee elävänsä sitä tavallista elämää, josta on haaveillut. Palatsissa asuessaan hänen ei tarvinnut koskaan vetää itse edes verhoja ikkunan edestä aamuisin. Palvelija teki sen, samoin kuin katsoi hänelle vaatteet valmiiksi ja avasi radion, jotta prinssi voisi kuunnella uutiset.

Katea Williamin tavallisuuden ihannointi huvittaa; prinssi jaksaa hehkuttaa sitä, kuinka on seissyt ruokakaupan jonossa ikuisuuden.

Katen ja Williamin kimppakämppään muuton jälkeen toimittajat alkavat soitella Katen vanhemmille. Soittajat inttävät tiedonmurusia Katen ja Williamin suhteesta sekä siitä, voisiko heistä mahdollisesti tulla joskus pari.
Williamia Middletonien häirintä suututtaa.

– Minua ärsyttää, että jokaista seurassani nähtyä tyttöä epäillään tyttöystäväkseni. Tyttöraukat joutuvat ikävään valokeilaan, ja heidän perheitään häiritään puhelinsoitoilla. Mielestäni se on epäreilua. Minä olen tottunut häirintään, mutta heille se on vaikeaa, prinssi toteaa lehtihaastattelussa.

Kun Middletoneilta on metsästetty kommentteja kuukausikaupalla, Katen isä Michael antaa julkisuuteen lausunnon:

– He ovat yhdessä koko ajan, koska ovat kämppäkavereita ja parhaita ystäviä. Heidän välillään ei ole mitään sen enempää. Minua ja vaimoani huvittaa ajatus, että olisimme Williamin appivanhemmat. Sitä tuskin tapahtuu koskaan.

21. KESÄKUUTA vuonna 2003 toimittajat ja kuvaajat kerääntyvät Windsorin linnan ympärille muuriksi. Prinssi William täyttää 21 vuotta, ja tiedossa on hulppeat, Afrikka-teemaiset juhlat. William pitää tiedotustilaisuuden, jossa kaikki toimittajat haluavat vastauksen yhteen kysymykseen: onko prinssillä tyttöystävää? William kiistää.

– Tapailen kyllä tyttöjä, mutta moni ei ymmärrä, miten kiusallisia tilanteita minun tuntemisestani – saati sitten tyttöystävänäni olemisesta – seuraa.

Kate on jännittänyt Williamin juhlia jo monta päivää. Tuntuu epätodelliselta, että hän on menossa Windsorin linnaan, samoihin juhliin kuningattaren kanssa!

Kate saapuu opiskelukavereidensa seurassa turvatarkastukseen. Poliisit ja rauta-aidat ympäröivät linnaa. Linnan saleissa jököttää viiden metrin korkuisia elefanttipatsaita, ja seinillä roikkuu eläintennahkoja ja heimopäähineitä. Rytmikäs rumpumusiikki soi, ja vieraat ovat värikkäitä ja vertailevat pukujaan naureskellen. Jostakin satapäisen yleisön joukosta puikkelehtii Tarzaniksi pukeutunut William. Kuningatar Elisabet on mahtipontinen Swazimaan hallitsija, prinssi Charles puolestaan ohittaa Katen ystäväseurueen raidalliseen kaftaaniviittaan pukeutuneena.

Muutaman tunnin kuluttua William kiipeää lavalle ja aloittaa kiitospuheensa. Yhtäkkiä hänen viereensä ryntää vaaleanpunaiseen kaapuun, valkoiseen turbaaniin ja aurinkolaseihin pukeutunut tuuheapartainen mies, joka nappaa mikrofonin Williamin kädestä ja huutaa vahvalla arabiaksentilla:

– Nimeni on Osama!

Kate pelästyy niin, että kiljahtaa. Muutkin hänen ympärillään säpsähtävät. Kuuluu huutoa.

Turvamiehet ovat salamana paikalla, ja tekopartaan sonnustautunut ja juhliin tunkeutunut koomikko Aaron Barschak taltutetaan käsirautoihin muutamassa sekunnissa.

William ottaa mikrofonin takaisin ja sanoo rauhallisesti:

– En tiennytkään, että veljeni osaa tuollaisen aksentin.

Yleisö remahtaa nauruun. Katea ei huvita. Hänen sydämensä takoo edelleen. Kuinka William saattoi pysyä koko ajan ilmeettömän rauhallisena? Kate tajuaa, että tällainen on prinssin elämässä normaalia. Se pelottaa häntä.

MUUTAMA KUUKAUSI Williamin juhlien jälkeen lehdet Isossa-Britanniassa ja Australiassa julistavat, kuinka William on viettänyt villin yön eräällä lontoolaisklubilla 19-vuotiaan australialaisen mallin, Elouise Blairin, kanssa. Tytön äiti on vuolaasti kertonut kaikille, jotka ovat halunneet kuunnella, kuinka William iski hänen tyttärensä.

Kate on mustasukkainen. Hän ei haluaisi myöntää sitä itselleen, mutta juoru suututtaa häntä. Kate tajuaa, että hänen on vaikeaa ajatella Williamia enää pelkkänä ystävänä. He ovat jakaneet puolentoista vuoden ajan huoliaan, pelkojaan ja ilojaan. Katella ei ole ollut yhtä luottamuksellista suhdetta koskaan kenenkään kanssa. Hän ei silti aio kertoa Williamille tunteistaan eikä varsinkaan mustasukkaisuudestaan. Siihen hän on aivan liian ylpeä.

Kolme kuukautta myöhemmin joulukuussa käy selväksi, ettei pelkkä ystävyys riitä enää Williamillekaan. William vie Katen isänsä, prinssi Charlesin huvilalle Highgroveen, jossa he voivat rauhassa puhua tunteistaan.

William vaatii, että he tekevät suhteen pelisäännöt selviksi heti. Seurustelusta saisi kertoa vain valituille ja ehdottoman luotettaville ihmisille. He eivät koskaan näyttäytyisi pariskuntana julkisilla paikoilla tai tilaisuuksissa, joissa on muitakin kuin heidän luottoystäviään. Katesta salailu tuntuu jännittävältä.
Joululomalla Kate kertoo seurustelustaan vanhemmilleen ja sisaruksilleen. He luulevat hänen vitsailevan. Äiti varoittaa Katea saamasta siipeensä. Tytär nauraa äidin huolen pois; tämähän on hauska seikkailu.

SUHTEENSA ENSIMMÄISET kuukaudet Kate ja William lukkiutuvat kimppakämpän seinien suojaan. Viikonloppuisin he karkaavat kuningasperheen loma-asunnoille eri puolille Isoa-Britanniaa saadakseen olla rauhassa. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen William esittelee Katen parhaille ystävilleen. Katen ystävät kuuntelevat haltioituneina kertomuksia viikonloppumatkoista.

– Olet onnentyttö, kun saat seurustella Williamin kanssa, yksi ystävistä huokaisee.

– Ei, hän on onnenpekka saadessaan minut tyttöystäväkseen, Kate korjaa.

Kate vedetään pilvilinnoista maankamaralle kuitenkin heti suhteen alkutaipaleella. Eräänä aamuna hän saa kuulla ystäviltään taas uusista otsikoista. Ne meuhkaavat, että William on muutama ilta sitten yrittänyt iskeä eräällä klubilla 29-vuotiasta blondia.

Katen on pakko saada lehti käsiinsä. Hän istuu huoneeseensa lukemaan, kuinka William on flirttaillut kolme tuntia näyttävän yksinhuoltajaäidin kanssa ja pyytänyt lopulta hänen numeronsa.

Kate on pettynyt ja hämmentynyt. William saa kuitenkin seliteltyä toilailunsa; hänen tekemisiään suurennellaan aina, eikä lehtijutuilla yleensä ole mitään tekemistä todellisten tapahtumien kanssa.

BRITTIMEDIA ON jo vuosia kärkkynyt kilpaa Williamin ensimmäistä vakavaa seurustelusuhdetta. Kaikki haluavat paljastaa tulevan kruununperijän tyttöystävän ensimmäisenä. Toimittajat ovat yksimielisiä siitä, ettei William tietenkään menisi naimisiin ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa, mutta kyseessä olisi silti
jymyuutinen.

Huhtikuussa 2004 Kate ja William kuvittelevat lähtevänsä rauhalliselle ja romanttiselle hiihtolomalle Sveitsin Alpeille. Muutamaa päivää aiemmin Sun-lehden toimittaja on saanut vihiä, että

Kate on viettänyt prinssin kanssa usein aikaa Highgrovessa. Valokuvaajat lähtevät skuupin toivossa Williamin ja Katen perään Alpeille. Yksi kuvaajista seuraa heitä hiihtohissillä vuoren huipulle ja napsii kuvia lähekkäin seisovasta, toppapukuisesta pariskunnasta.
Seuraavana aamuna britit poimivat kioskien telineistä kilpaa lehteä, joka lupaa paljastaa Williamin odotetun ensimmäisen tyttöystävän. Miltä mahdollinen tuleva kuningatar näyttää? Nyt 22-vuotiaasta Katesta kohisevat kaikki.

Jo parin päivän kuluttua Kate oppii, mitä kaikkea Williamin tyttö­ystävä joutuu sietämään. 29- vuotias Solange Jacobs, jota Williamin väitettiin iskeneen klubilla pari viikkoa aiemmin, haluaa lähettää lehtihaastattelussa Katelle terveisensä.

– William on liian menevä naistenmies asettuakseen aloilleen. Viettäessään aikaa kanssani hän ei todellakaan näyttänyt olevan rakastunut johonkuhun toiseen. Minun lisäkseni hän yritti samana iltana iskeä kahta muutakin tyttöä. Katen pitää olla varuillaan, ellei halua joutua muiden pilkan kohteeksi. Toivotan hänelle onnea – sitä hän tulee tarvitsemaan.

Syy siskontytön haluun jäädä kotiinsa löytyy navetasta. Hautajaisten jälkeen paljastuu myös, miksi Salim pyörii jatkuvasti nurkissa. Mirjamilla on uutisessa sulateltavaa.

Aamiaispöydässä oli paksuja viipaleita pullapitkosta, ankkastukista niin kuin äiti sanoi, suodatinkahvia ja jogurttipänikkä, josta Usva truuttasi kippoonsa viimeisiä lötsähdyksiä. 

”Ota pullaa”, äiti sanoi ja otin, kun ei muutakaan ollut.

Hytisin vieläkin. Vintillä oli yöllä kylmä.

”Haukkaa sitä pullaa vähän ripeämmin, tänään on paljon tekemistä”, Usva komenteli.

Join kahvini mahdollisimman hitaasti.

”Mutta ensin käydään katsomassa. Sinä lupasit.”

”Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat!”

Olin edellisiltana kieltäytynyt rämpimästä syysillan pimeydessä ja märkyydessä vanhaan navettaamme Usvan yllätystä katsomaan. Arvelin, että rakkauden kohde oli jokin läpiruostunut moponroju. Päätin olla kasvavan nuoren haaveita tukeva aikuinen ja lähdin kuuliaisesti kävelemään Usvan perässä navetalle.

”Katso!” Tyttö ojensi kättään ylpeästi kuin olisi esittelemässä Romanovien Fabergé-munien kokoelmaa. Paitsi että kouran pohjassa oli kaksi oikeaa kananmunaa. Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat! Navettaan oli tehty kanala.

Usva selitti, miten kanat olivat olleet kauheassa vaarassa joutua kirveenterän alle, mutta Irmeli oli ne pelastanut. Kanat olivat olleet niin masentuneita ja huonosulkaisia, kyyhöttäneet kanahäkin nurkassa päätään riiputtaen eivätkä olleet edes uskaltautuneet ottamaan askeleita sen lattialla, mutta Usvan ja Irmelin hellässä huomassa ne olivat saaneet elämänhalunsa takaisin. 

Nyt kanat olivat piristyneet ja ruvenneet munimaankin. Ne jo ruopsuttivat ja kuopsuttivat ja ne pääsivät ulkoilemaan pienestä luukusta. Ulkoilmaan ne eivät olleet ensin uskaltaneet, mutta nyt! Puhumattakaan siitä, miten kanat olivat ilahtuneet, kun saivat kukon. 

Mietin, miltä näyttää ilahtunut kana.

”Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin.”

Myös kukko oli ollut vähällä saada kirveestä, koska oli ollut pahaluontoinen räyhääjä ja kiekunut aamusta iltaan. Köyhäluoman kanaparatiisissa Musta Rudolf oli vallan lauhtunut ja onnellistunut saatuaan ikioman kanalauman. Kuusi kanaa oli nimetty sarjakuvahenkilöiden mukaan: Iines, Minni, Milla, Leenu, Liinu ja Tiinu. Siskontyttöni väitti pystyvänsä erottamaan ruskeat höyhenmöykyt toisistaan. Hän kutsui niitä hellästi tiipu-tiipu-tiipu, ja kanat teputtivat luokse. 

Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin. Usva alkoi vuolaasti selittää minulle vuohien elämäntarinaa. Kumpikin oli ollut yksinäinen hylkiö, sillä vuohi on laumaeläin ja masentuu joutuessaan yksin, mutta täällä Eeva ja Barbara elivät suloisessa sopusoinnussa. Niistä tuli maitoakin.

Tämä depressiivisten elikoiden terapiakeskus, sulkasatoiset kanat ja kauhtuneet vuohetko olivat se syy, joiden vuoksi Usva ei voinut muuttaa kotoa?

Tyttö katsoi minua ällistyneenä.

”Tietysti. Eihän mumma pysty niitä hoitamaan. Jos minä en hoida, niin mihin ne joutuu? Henki pois vaan.”

Hillitsin itseni ja nyökytin. Sanoin ”ahaa”. Kanat vastasivat koo-ko-ko-koo ja vuohet duona njä-ä-ä-ää. Kukko tuijotti minua tuikeasti ja nosteli helttaansa riidanhaluisesti. Se epäili minua, ja syytä olikin.

Lähdimme kohti Seinäjokea. Ennen hautajaisia suhasimme Irmelin rouskuvalla Toyotalla joka päivä. Aamuisin taloon ilmestyi vastaanottokeskuksesta kolme pitkähameista mammaa. He kuskasivat äidin suihkuun ja pesivät kolmiäänisen kuorolaulun säestyksellä. He petasivat ja keittivät teetä. Koko ajan he pajattivat keskenään, nauroivat ja kyselivät äidiltä jotain, mitä kukaan ei käsittänyt, mutta se ei näyttänyt naisia haittaavan. Joskus Mr Ajokortti tuli heidän mukanaan ja tulkkasi.

”Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.”

Ensimmäisen retkemme teimme ruumisarkkuliikkeeseen. Kantapäillään keikkuva vatsakas, tummiin pukeutunut herra esitteli meille tammisia ja mäntypuisia arkkuja, petsattuja ja maalattuja, mutta Usva ilmoitti yksiselitteisesti, että paperimassa riittää, myös kukkalaite mahdollisimman yksinkertainen, kun kaikki kuitenkin poltetaan. Hätkähdin ajatusta, mutta tyttö sanoi, että äiti haluaisi näin. Ostimme siis myös uurnan tuhkaa varten.

”Ekologinen, sellainen joka maatuu”, Usva tilasi.

Niin kuin olisi useinkin ruumisarkkuja ostanut, Usva sopi hautausurakoitsijan kanssa vainajan noutamisesta kappelille siunaustilaisuutta varten.

Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.

Pääsimme lääkärin puheille, ja Usva sai todistuksen. Lääkäri selitti, että sisareni äkillisen kuoleman syy oli laajan aneurysman, aivovaltimon pullistuman, puhkeaminen. Niin kuin polkupyörän sisäkumissa saattaa olla heikompi kohta, joka antaa periksi, venähtää, pullistuu ja puhkeaa. Pullistuman syy taas oli rakenteellinen, siihen eivät vaikuttaneet elintavat eivätkä sairastetut sairaudet. Korkea verenpaine saattoi olla osasyy. Lääkäri katsoi minua silmälasiensa yli ja sanoi, että minunkin olisi hyvä tutkituttaa pääni. Joskus näitä tapauksia esiintyi lähisukulaisilla kuten sisaruksilla.

”Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki.”

”Epäilette siis, että minunkin polkupyörästäni puhkeaa kumi”, vastasin viileästi.

Lääkäri selitti auliisti, että pullistuma voitiin leikata ja siten vältyttiin puhkeamisvaaralta. Onnistumisprosentti oli vakuuttava. ”Polkupyörän sisäkumi”, ”tutkituttaa päänsä”. Miten lääketieteen ammattilainen saattoi päästää tuollaisia sammakoita suustaan. Päässäni ei ollut mitään vikaa. Sitä ei kukaan sahaisi auki. 

Usva sanoi haluavansa nähdä äitinsä ennen arkkuun laittamista, ja jalkojaan laahaava laitosapulainen lähti neuvomaan meille tietä sairaalan omituisten salakäytävien kautta.

”Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä.”

Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki. Usva seisoi toisella puolella, minä toisella. Hän katsoi äitiään ja minä sisartani. Usva koski äitinsä poskea. Hän ei itkenyt enkä minäkään.

Veimme lehteen kuolinilmoituksen. Siinä ilmoitettiin siunaus- ja muistotilaisuudet ja toivotettiin vainajan ystävät tervetulleiksi. Liiallista, mielestäni, mutta en sanonut mitään. 

Kävimme pankissa esittämässä kuolintodistuksen, mutta virkailija kertoi tiedon jo tulleen heille. Kuivamustekynäänsä naksutteleva ja ärsyttävästi nousevalla nuotilla puhuva pankkityttö lupasi, että voisimme maksaa hautajaisiin liittyvät ku-LUT vainajan tilil-TÄ, hautaustoimiston, hautakiven, muistotilaisuuden kulut, kuolinilmoituksen, tuhkauksen, jopa hautajaisvaatteet ja myöhemmin perunkirjoituk-SEN. 

Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä. ”Ahaa”, sanoin, ja sisäänrakennettu laskukoneeni alkoi raksuttaa. Pankkityttö tarjosi auliisti pankin juristipalvelun apua perunkirjoituksen laatimisessa. Hinta hipoi viittäsataa. 

Usva vilkaisi kännykkäänsä.

”Ei ehditä pizzalle”, hän totesi. ”Meillä on sosiaalissa aika kello 14.”

”Ahaa”, vastasin ja ajoimme sosiaaliin.

”Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen.”

Jos jotain osaan, niin olla uskottava. Osaan lobata. Esitin eläytyneesti rakastavaa, vastuullista tätiä, ja Usva näytteli tätiinsä kiintynyttä, tasapainoista teiniä. Sosiaalityöntekijä tunsi Irmelin ja puheli Usvan kanssa kuin vanha tuttu, jutteli kanoista, vuohista ja mummasta. Kuin sivumennen tämä Sosuli heitti kompakysymyksen, miten olimme aikoneet järjestää asumisen, kun minun kotipaikkani oli Helsinki. 

En mennyt lankaan, vaan silmää räpäyttämättä selitin, että aioin jakaa aikani Köyhäluoman ja Helsingin välille. Tekisin etätöitä ja lyhentäisin työaikaani. Pari, kolme päivää viikossa Usva ja mumma kyllä pärjäisivät kahdestaan, joskin äitini luonnollisesti tarvitsisi kotihoidon palveluja selviytyäkseen kotona asumisen haasteista. Korostin, että järjestelyhän oli toki väli- ja lyhytaikainen. Toki-sanan käyttö vahvistaa uskottavuutta. Runsaan puolen vuoden kuluttua Usva lopettaisi peruskoulun, minkä jälkeen toki tarkastelisimme tilanteen asettamia haasteita uudelleen ja päättäisimme, menisikö hän lukioon täällä vai pääkaupunkiseudulla. Äidin hoivatarpeen taso vaikuttaisi toki luonnollisesti valintoihimme. Kuulostin omiinkin korviini luterilaiselta pystykorvalta, mutta Usva iski minuun Musta Rudolf -mulkaisun ja muodosti huulillaan äänettömät sanat ”vitun lukio”, jolloin ymmärsin lisätä, että ammatilliset opinnot olivat toki optio myös.

”Toki näin”, huomautti Usva sarkastisesti.

”Ahaa”, sanoi Sosuli ja piirteli kukkasia lehtiöönsä.

Selvisimme hyvin. Sosiaalista tultaisiin vielä kotikäynnille ja Usvan sekä äidin kohtaloa puitaisiin moniammatillisessa työryhmässä, mutta tiesin, että ne olivat totisella naamalla ja sosiaalisanaston repliikein näyteltyä farssia. Totta kai täti huoltajana oli Köyhäluoman köyhälle kunnalle edullisin ratkaisu. Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen. Laskuri ynnäsi ja vähensi, että tuo täti nollaisi ne tuhannet.

Hautajaisvaatteetkin piti ostaa. Usvan kamppeet olivat kyllä kaikki mustia, usein pääkallo- tai paholaissomisteisia, mutta haalistuneita ja kuluneita kierrätyskeskuksen riepuja. Olisi kuvitellut, että nuori tyttö ilahtuu uusista vaatteista, mutta Usva suostui lopulta vain siihen, että hänelle ostettiin paikallisesta halpahallista mustat farkut ja ylisuuri musta huppari. Ilman pääkalloja ja demoneja.

Olin ottanut kaukonäköisesti mustan vaatekerran mukaani, mutta en saanutkaan enää kynähameen vetoketjua kiinni. Ne pullat, perunat ja pizzat. Terveelliseen ravintoon ei ollut tarmoa riittänyt. Olimme aina aivan poikki retkiltä tullessamme, söimme voileipää ja paistoimme kananmunia voissa.

Ostin siis samasta halpahallista stretch-hameen, jossa oli joustovyötärö. Onneksi liikkeessä ei ollut ketään tuttua. Joustovyötärö. 

Hautajaiset menivät niin kuin sellaiset menevät. Äidin tililtä rapisteltiin viimeiset eurot arkun, kukkien, kuljetuksen, ruumispaidan ja sukkien maksamiseksi. Olivat melko kalliit puuvillanilkkasukat.

Siunaustilaisuus oli asiallinen, onneksi. Äiti itki vuolaasti eturivissä, minä ja Usva istuimme molemmin puolin ja pysyimme asiallisina. Taaempana istui pari riviä vastaanottokeskuksen tummatukkia ja huivipäitä. Äitiä hoitaneet kolme mammaa istuivat päät yhdessä ja pyyhkivät silmiään.

Nuori naispappi vakuutti mielestäni perusteettomasti, että viimeisen tuomion jälkeen tapaisimme vielä rakkaan vainajan. Jos vaikka enkelimäiselle Irmelille luvattiinkin taivasosuutta, minusta oli katteeton lupaus, että kaltaiseni kirkosta eronnut jumalankieltäjä ja synnintekijä pääsisi lampaiden puolelle Irmeliä moikkaamaan. Pappi kuitenkin osasi sijoittaa puheeseensa oikeita seikkoja sisareni elämästä sekä kehua hänen ystävällisyyttään ja avuliaisuuttaan. Albinonin adagio soi, ja sisareni makasi valkoisessa pahvilaatikossa edessämme. Saattoväki nyyhkytti niin kuin heiltä edellytettiin, kuivaili silmiään ja veisasi vapisevalla äänellä. Lähdimme kappelista ja sisareni jäi sinne, laatikkoonsa. Tuntui epätodelliselta.

"Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin."

Muistotilaisuus oli omituinen. Vastaanottokeskuksessa oli yritetty parastaan, ja niinpä pöydässä oli vaikka mitä ja sikin sokin. Oli kakut, pikkuleivät ja pullakranssit, mutta lisäksi omituisia kolmionmallisia piirakoita, viininlehtikääryleitä, marinoituja tofukuutioita, pitkulaisia lihapullia, tahnoja ja hunajaa valuvia leivoksia. Hautajaisvieraat söivät pullaa ja tiikerikakkua, vastaanottokeskuksen väki omia piirakoitaan ja kääryleitään.

Vastaanottokeskuksen johtaja ilmoitti, että ”joo elikkä nyt on open maik”. Halukkaat saivat mikrofonin käteensä kertoakseen, että Irmeli oli ollut hyvä ihminen, jota kaikilla oli ikävä. Monet itkivät. Vähän teatraalista minusta.

Mr Ajokortti kyyditsi meidät kotiin. Meille oli pakattu mukaan piirakoita ja leipiä. Hautajaisten jälkeen ihminen on nälkäinen ja puhkiväsynyt. Niin se vain menee. Ajokortti jäi syömään kanssamme. Äiti pyyhki edelleen silmiään ja nyyhki, että niin riski ja riuska ihminen ja sitten vain äkkiä poissa.

”Irmeli oli minun elämä”, Ajokorttikin valitti.

Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin. Viaton kysymys, mutta Ajokortti pillastui. Hän nousi seisomaan ja repi paitaansa auki. Kaulassa riippui risti.

”Minä olen kristitty! Kristitty!” hän mesosi.

Kysyin, oliko hän kääntynyt äskettäin. Olin lukenut, että monet turvapaikanhakijat olivat niin tehneet edesauttaakseen statuksen saamista.

Ajokortin tumma iho alkoi punoittaa.

”Minä olen aina kristitty!” hän huusi. ”Siksi minä pakolainen. Isis tulee, tappaa kaikki kristityt. Qaraqosh!”

”Se on Salimin kotikaupunki”, Usva selvensi. ”Ne oli melkein kaikki oli katolisia siellä.”

Mistä minä saatoin tietää, että muslimit voivat olla myös katolisia?

”Irakissa kaksi miljoonaa kristitty, nyt ei ole. Tapettu kaikki. Paennut kaikki”, mies selitti ja mieleni teki sanoa ”ahaa”, mutta pidin suuni kiinni.

Ajokorttimies nosti kätensä silmieni eteen. Hän osoitti hopeasormustaan.

”Kihlasormus. Minä ja Irmeli tahto mennä naimisiin. Nyt Irmeli kuollut.”

Hän lysähti istumaan ja alkoi itkeä. 

Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani. Miten sisareni oli saattanut? Mies oli Irmeliä ainakin viisitoista vuotta nuorempi ja lisäksi Irmelin asiakas. Ihme, ettei hän ollut saanut potkuja vastaanottokeskuksesta. Keski-ikäisen lesken ei ollut tietenkään helppo löytää uutta kumppania. Mutta onhan nykyään tindereitä ja chatteja ja vaikka mitä. Usvaa ja äitiä tieto ei näyttänyt hetkahduttavan.

Olin poissa tolaltani. Kaivoin puhelimen laukustani ja aloin näprätä sitä. Olin asettanut puhelimen äänettömälle hautajaisten ajaksi ja huomasin, että Punahilkka & Susi olivat soittaneet minulle.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi.”

”Sori, minun on pakko ottaa tää”, sanoin ja pakenin vinttikamariini.

Susi vastasi puhelimeen ja ilmoitti, että minun olisi hyvä ilmaantua huomenna toimistolle. Heillä oli tarjous, josta en taatusti kieltäytyisi. Yritin kiskoa tietoja, mutta Susi ilmoitti vähäsanaisesti, ettei tällaisista jutuista keskusteltu puhelimessa, mutta tarjoukseen liittyi huomattava rahasumma.

Lupasin tulla. Soitin Stefanille. Hänellä oli minua ikävä. Sovimme tapaamisesta.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi. 

Menin alakertaan, josta Irmelin erikoinen kihlattu oli jo onneksi häipynyt. Usva oli laittautumassa navetalle.

”Lähden huomenaamulla Helsinkiin”, sanoin. ”En tiedä vielä, milloin palaan tai palaanko.”

Ärsytti ja samalla kutkutti, ettei Susi ollut kertonut minulle, mistä oli kysymys. Ehkä kiinalaiset olivat havainneet, että Saksa on kuitenkin jokseenkin suuri kansantalous ja että minun suhteillani olisi käyttöä. Ehkä Armossa oli ymmärretty, ettei hiekkalaatikkojoukkueen kanssa tehtäisi isoa bisnestä. Ehkä he aikoivat perustaa haarakonttorin. Joka tapauksessa, siellä tarvittiin nyt jämäkkää ja uskottavaa naisjohtajaa. Minua.

Jatkis päivittyy lauantaisin.

Tanssija Pian itsemurhayritys järkyttää koko M/S Fiestan miehistöä. Katrilla on edessään isoja päätöksiä.

Kaikki hälyttimet soivat komentosillalla. Tanssija Pian pelastuminen oli sekunneista kiinni. Ei riittänyt, että kaikki kriisitilanteita varten koulutetut miehistönjäsenet oli hälytetty paikalle, tarvittiin myös runsaasti onnea.

Tuulessa taipuilevista lipputangoista, kannella tuulen voimasta pyörivistä oluttölkeistä ja kannella vaivoin pystyssä pysyvien miehistön vaatteiden tempoilusta pystyi päättelemään tuulen yltyneen voimakkaammaksi.

”Tyttö lentää mereen, jos tuuli tarttuu häneen!” Mats huusi radiopuhelimeen.

Hän hoputti pelastustöihin saapunutta joukkoa, joka kamppaili yhä yltyvää tuulta vastaan. Muutama urhea oli jo lähtenyt nousemaan valomainosta kohti tikkaita pitkin.

”Kolmekymmentä metriä sekunnissa”, joku mutisi.

Huoli näkyi pelastustöitä johtavien miesten kasvoilla. Katri rukoili mielessään, että Pia jaksaisi sinnitellä siihen asti, että hänet saataisiin turvaan.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan.”

Katrin oli vaikea keksiä Pian epätoivoiselle tempulle muuta syytä kuin sen, että Pian korviin oli kantautunut, mitä alakansien hyteissä oli tapahtunut edellisristeilyn aikana. Ilmeisesti raiskaushuhut olivat totta. Pian poikaystävä, laivalla baarimikkona työskentelevä ja motoristijengin kannatusjoukkoihin kuuluva, Pete oli ollut jotenkin osallisena häpeällisessä tapahtumasarjassa.

Tai sitten Pian temppu oli yksi hengenvaarallisista Totuus tai tehtävä -pullonpyörityspelin tehtävistä, joista oli kuluneen syksyn aikana muodostunut todellinen vitsaus laivalla. Ainakin Tähti ja pääkallo -moottoripyöräkerhon partasuiset miehet olivat olleet laivassa, eikä heidän läsnäolonsa koskaan tiennyt hyvää.

Pian kohdalla jäljellä oli vain viimeinen tehtävä. Laivasta ulos saattaminen. Unenpöpperöinen tanssiryhmän vetäjä kuulosti järkyttyneeltä.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan, ja hetken päästä poistamme hänet alukselta Tukholman satamaan. M/S Fiestalla hän on turvallisuusriski. Pakkaa hänen tavaransa. Tavataan terminaalissa puolen tunnin kuluttua!” Katri lateli luuriin ja tuijotti Tukholman sataman maisemaa.

Myrskyn jälkeen ei ollut poutasää, vaan räkäsää. Sekin vielä.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli.

Katri kirjautui meiliohjelmaan. Sinulla pitää olla vahva todistusaineisto, luki Millan lähettämässä viestissä. Se oli viimeinen laatuaan ennen Millan synnytyslaitokselle lähtöä. Katri napsutteli sormiaan hermostuneena. Juuri silloin, kun hän olisi tarvinnut kipeästi lakikonsultaatiota, oli hetki, jolloin Milla synnyttämässä. Ja sitten vielä työtarjous Karibialta. Se tikitti meiliboksissa, Jay odotti vastausta. Hän saisi odottaa sitä vielä tovin.

Katri käveli hitaasti terminaalia kohti ja kuunteli matkustajien innostunutta puheenpulputusta. Matkustajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli hetki tapahtunut laivan yläkannella. Katri olisi antanut paljon siitä hyvästä, että olisi voinut olla yksi Tukholmaan suuntaavan naisporukan naisista, joiden ainut päänvaiva oli saada kaupunkipäivän rastit jetsulleen.

Laivan intendentti Timo Heinonen saattoi Piaa kohti laivapoliisien vastaanottotiskiä. Timo tervehti Katria jäykästi ja katsetta vältellen. Muisto edellispäivän mustasukkaisuuskohtauksesta välkkyi vielä kiusallisena mielessä, ja Katri ymmärsi miehen tahtovan hänestä eroon pian. Se ei ollut hyvä havainto.

”Muistutan, porttikielto laivayhtiömme kaikkiin laivoihin on ikuinen!” Timon ääni kumisi kolkossa tilassa.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli. Hän oli kalpea ja pahoinvoivan näköinen, niin kuin ei olisi tajunnut, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Katri oli niin surullinen ja huolissaan Pian puolesta, ettei tiennyt miten päin olla. Hänen katseensa harhaili kaikessa mahdollisessa alkaen verovapaan myymälän tarjousjulisteista tullin tiedotteisiin. Tullin ja poliisin yhteiskampanjajulisteessa luki suurin punaisin kirjaimin: Älä luota edes joulupukkiin. Ethän ota vastaan lahjoja tai nautintoaineita tuntemattomilta! Tietolaatikossa matkustajia kehotettiin soittamaan vihjepuhelu, mikäli heille oli tarjottu laivamatkan huumausaineita. Vähäpätöiseltäkin vaikuttava seikka voi olla merkittävä!

Hetken päästä Timo seisoi laivan turvallisuuspäällikkö Larsin työpöydän vieressä.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?”

”Haluan nähdä, miten tilanne kehittyi. Tahdon nähdä kaikki kameranauhoitteet portaista, jotka johtavat yläkannelle. Kun motoristijengin henkilöllisyydet ovat selvät, tahdon porttikiellon näille miehille!” Timo Heinonen lateli.

Katri olisi voinut halata miestä, ellei olisi aiheuttanut lähiotteella lisää hämmennystä muutenkin sekavaan tilanteeseen. Jos valvontanauhaotoksia käytiin läpi kuva kuvalta, olisi selvä asia, että samassa satsissa olisi kaikki ne nauhat, joissa Katrikin esiintyisi. Olisiko se hyvä vai huono asia, se ratkeaisi ihan pian. Sitä ennen hän tahtoisi nähdä nauhat.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?” Timo kysyi.

Kysymys oli suora ja siihen olisi ollut helppo vastata, kyllä tai ei, mutta kumpikaan vastaus ei ollut tässä tapauksessa vaihtoehto.

”Tiedän, että moottoripyöräjengi on kokoontunut laivassa ollessaan artistikongilla, ja että peli-illoissa on ollut mukana laivan henkilökuntaa. Olin itsekin kerran yhdessä illanvietossa”, Katri takerteli puheessaan.

”Pullonpyörityspeliä pelattiin niin kovin panoksin, että sitä olisi voinut kutsua venäläiseksi ruletiksi. Ilmeisesti peli oli osa heidän sisäisessä hierarkiassa etenemistä...” Katri soperteli ja ilme Timo Heinosen kasvoilla oli yhtäaikaisesti huolestunut ja tyrmistynyt.

”Sinäkin osallistuit tällaiseen?” Timo oli jo niin kiihtynyt että melkein huusi.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Sitten hän ilmoitti tahtovansa kuulla kaiken, mitä Katri tiesi moottoripyöräjengiläisten ja Tomin touhuista.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Katri sai hädin tuskin nyökätyksi myöntymisen merkiksi. Jos jokin oli varmaa, tästä tilaisuudesta hän ei selviäisi lirkuttelemalla.

Katri seurasi katseellaan laivasta poisajavaa autovirtaa. Tullipisteeseen oli vielä matkaa. Olisiko tämä se kerta, jolloin joku motoristijengin apureista kärähtäisi tullissa? Voisi olla, jos se olisi hänestä kiinni, Katri ajatteli ja tarttui puhelimeensa. Elämä on valintoja, piti osata valita oikein, sen hän tiesi ja naputteli julisteessa olevan puhelinnumeron ja jäi odottamaan jonkun vastaavan.

Seuraavaksi Katri kääntyi turvakameranauhoja editoivan Larsin puoleen, joka suoritti keskittynyt ilme kasvoillaan hänelle annettua tehtävää, eikä näyttänyt suoranaisesti ilahtuvan Katrin seurasta.

”Tahdon nähdä kaiken, mitä on kuvattu Tomin hyttikäytävällä”, Katri sanoi ja Lars esitti jyrkän vastalauseen.

”Nämä nauhat eivät ole viihdekäyttöä varten, ei niitä voi noin vaan katsella”, mies selitti ja Katri pidätti hengitystään.

Tähän hän ei ollut varautunut. Jos hän ei saisi hierontaillan materiaalia käsiinsä, hän olisi lirissä. Hetki sitten hän oli soittanut tullin vihjepuhelimeen ja kertonut kaiken minkä tiesi. Jotta suunnitelma toteutuisi täydellisesti, hänen olisi kyettävä todistamaan syyttömyytensä.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!”

Katri vilkaisi kelloaan. Parin tunnin kuluttua intendentin toimistossa Katrin olisi kerrottava kaikki, mitä tiesi. Tilanne oli hankala, mutta ei mahdoton. Hänen olisi vain laitettava keitokseen vähän lisämaustetta.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!” Katri nojautui lähemmäksi Larsia ja madalsi ääntään.

”Kyse on...Tomin toipumisesta. Lääkärit uskovat, jos hänen lähellään on tuttuja ääniä, hän tietää olevansa vielä hengissä, vaikka koomassa onkin. Ajattelin koostaa ääninauhan, sarjan keskusteluista meidän työkavereiden kanssa. Ehkä se auttaisi häntä toipumaan!” Katri valehteli niin, että korvia kuumotti.

Lars tuijotti häntä pölmistyneen näköisenä.

”Tuo nyt on hoopointa, mitä olen aikoihin kuullut!” mies puuskahti ja kieltäytyi jyrkästi ryhtymästä moiseen.

Katri maanitteli, mutta Lars pysyi tiukkana. Katri ei tiennyt mitä ajatella, joten hän soitti Millalle.

Luojan kiitos, juristiystävätär vastasi puhelimeensa. Milla selitti pitkät pätkät supistuksista ja niiden aikaväleistä, mistä Katri ei ymmärtänyt mitään. Katri tipautti mieltään polttavan tärkeän kysymyksen.

”Voiko syyllistyä rikokseen, jos ei ole tiennyt sellaista tekevänsä?” Katri tykitti lisäkysymyksiä, mutta Millasta ei hetkeen kuulunut muuta kuin ähinää.

”No, ainakin tuomio lievenee. Ensikertalainen voi päästä lievemmällä rangaistuksella ja ehdonalaisella tuomiolla...” Millan ääni kiristyi ja hetkeen luurista ei kuulunut muuta kuin huohotusta.

”Tosin minähän olen erikoistunut ihmisoikeuksiin, en huumausaineisiin, ja nyt joudun puolustamaan oikeuksiani saada KOVINTA KAMAA mitä tästä paikasta löytyy!” Millan ääni koveni ja kuulosti siltä, että vauva putkahtaisi maailmaan hetkellä millä hyvänsä.

Puhelun keskeytti päättäväisen kuuloinen herrasmies, joka ilmoitti vaimonsa oleman matkalla synnyttämään. Puheen taustalta kuului huutoa. Katria nauratti, ja hän sulki puhelimen ja sujautti sen virkapukunsa taskuun. Vain merimies voi kiroilla niin soinnukkaasti ja samalla aidosti!

Puhelin piippasi uudestaan. Viesti Vincentiltä. Oho, maailmankirjat olivat sekaisin, Vincentillä oli älypuhelin. Kuvaviesti aukesi heti. Se esitti vessassa bändihuppari päällä poseeraavaa levykauppiasta. Huppari löytyi. Kylppäriselfiet ovat kuulemma suurinta hottia, en tiedä miksi. Terveisin Urpo. Katria nauratti. Hän lähetti Vincentille runsaasti sydämiä. Sitten hän sulki silmänsä ja kelasi mielessään eri vaihtoehtoja. Niitä oli tasan yksi.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. ”

Katri palasi takaisin Larsin luo. Mies loi häneen kyllästyneen silmäyksen.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. Tällä hetkellä ainut, mikä mielessäni pyörii on lehtikuva, jossa hänen kasvonsa muistuttavat perunamuussia...” Katri nyyhkäisi ja pyyhkäisi kyyneleen poskelta.

Kyynel oli aito. Hän oli niin väsynyt, että olisi voinut parkua silkasta rasituksesta. Lars huokasi syvään ja taputti Katria kämmenselkään rauhoitellen.

”Tottahan toki, älä nyt itke”, hän mutisi ja ryhtyi etsimään oikeaa nauhaa.

Katri niiskautti ja silmäili Larsin käden alla olevaa muistilehtiötä. Siihen oli tarkasti luetteloitu Pian hyppäämistä edeltävien tuntien tapahtumat.

Lars tarkensi kuvaa. Nauhalla Tom tuki käsivarresta Katria, joka hoiperteli hoidon jälkeen hyttikäytävällä. Nauhalla Tomin suu kävi, mutta ääntä ei kuulunut. Sekunnit juoksivat kuvanauhan alareunassa. Tom ojensi Katrille käteen laivayhtiön logolla varustetun pienen muovipussin. Parin sekunnin kuluttua Katri antoi Tomin poskelle ison pusun. Tomin kasvoille levisi iso virne.

Lars seurasi nauhan tapahtumia otsa rypyssä.

”Ei mua naiset noin vaan pussaile”, hän tuhahti ja tarkensi kuvaa.

Ruutu muuttui hieman rakeiseksi, mutta siinä hän oli, pianisti Kaj. Ihan niin kuin Katri oli hämärästi muistanut, Kaj oli istunut käytävällä koko sen ajan, kun hän oli toikkaroinut hoidon jälkitiloissa hyttikäytävällä.

Katri istui paikoilleen jähmettyneenä, kykenemättä ajattelemaan tai edes hengittämään. Kaj oli nähnyt kaiken! Siksi Kaj oli ottanut etäisyyttä välittömästi ensi-iltabileiden jälkeen. Meno hyttikongilla oli vaarallista Kajlle eri syistä kuin muille. Kaj oli entinen narkomaani. Hänen oli välteltävä kaikkea sellaista, mikä voisi johtaa hänet takaisin vanhan riippuvuuden pariin. Siitä syystä hän tahtoi vaihtaa hyttiäkin, Tomin hytistä käytäville leviävät marihöyryt olivat hänelle liikaa. Voi, miksi en tajunnut heti! Katri manasi mielessään ja nousi seisomaan.

”Vai eivät ole naiset pussailleet, jo on ihme juttu! Nyt kyllä pussaa!” Katri sanoi ja tuikkasi hämmentyneen miehen poskelle perusteellisen suukkosarjan.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä.”

Kaj näytti siltä, että oli vasta herännyt, vaikka päivä oli jo pitkällä.

”Kun aikoinaan aloitin soittohommat laivoilla, täällä oli hyvä meininki. Rahaa tuli. Sain maksetuksi studiokamat ja loput meni mihin meni, näihin käsivarsiin...” Kaj sanoi hiljaisella äänellä.

Katri otti Kajta kädestä kiinni.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä”, Katri sanoi.

Kaj hymähti.

”Et voi suojella minua riippuvuudelta. Mun on selätettävä se itse joka päivä”, Kaj sanoi ja Katri nyökäytti päätään hiljaisena.

Hyvien ystävien keskustelu oli sellaista, hiljaisuus kertoi enemmän kuin sanat. Katri vilkaisi kelloa. Viisarit juoksivat entiseen tahtiin.

”Tiedän, että istuit käytävällä silloin, kun olin Tomin luona hoidossa. Näin kuvanauhalta hetki sitten, että sulla oli puhelin kädessä. Nauhoititko hyttikäytävän tapahtumia? Oliko sun tarkoitus käräyttää jätkät?” Katri kysyi ja Kaj nyökkäsi hitaasti.

”Oli, mutta sitten näin, että sä olit sekaantunut juttuun myös, ja jätin asian sikseen. Eikä entistä narkkaria olisi kuitenkaan uskottu”, Kaj mutisi ja otti puhelimen esiin.

Katri tuijotti litteää muovikapulaa jännittyneenä. Se, mitä puhelimeen oli tallennettu, voisi joko tuhota tai pelastaa hänet.

Kajn nauhoitteessa oli äänet. Ääninauhalla Tom antoi ohjeita tuliaispussin maihin kuljettamisesta ja siitä, ettei Katri saisi avata pussia.

”Pussissa on nuuskaa ja partavettä, perustuliaiskamaa!” Tom lateli naureskellen ja hoputti Katria kävelemään ripeämmin.

”Olen velkaa sulle loppuelämäni!” Katri sopotti liikuttuneena ja Kaj pudisti päätään.

”Ei, vaan mä sulle. Olet hyväksynyt mut juuri niin kuin olen, ne ihmiset on harvassa!” Kaj sanoi ja Katri olisi halunnut vielä itkeä tirauttaa lisää, mutta he olivat jo muutamia minuutteja myöhässä risteilyohjelmassa ilmoitetusta päivätanssien aloitusajasta.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta.

Katri kuulutti päivätanssien aloituslitaniat pikavauhtia ja sitten hän kiiruhti Kajlle lentosuukkoja heitellen ulos tanssiravintolasta. Aikaa Timo Heinosen tapaamiseen olisi vielä puoli tuntia. Nyt Katri tiesi, että hän voisi todistaa syyttömyytensä. Tunne oli niin vapauttava, että hän olisi voinut laulaa ja tanssia laivan kävelykadun halki, mutta tyytyi kipittämään niin nopeasti kohti komentosiltaa, kohti Matsia.

Hän oli päättänyt ottaa härkää sarvista. Hän kertoisi Matsille totuuden! Hänen riehakkaat ajatuksensa keskeytyvät hetkeksi. Viesti Millalta: Tyttö tuli! Jestas sentään, että hän on kaunis! Katri tuijotti vauvaansa kameraa kohti kohottavan tuoreen äidin kasvoja. Nyt hän tiesi miltä rakkaus näytti. Ja hän tiesi, mitä toivoisi itselleen seuraavaksi.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta. Hän kantaisi tekonsa seuraukset, mitä ne sitten olisivatkaan. Mutta jos kaikki menisi hyvin, hän vastaisi Karibia-kutsuun myöntävästi.

Caribian Princess oli sama alus, jolla Matskin tulisi työskentelemään. Ja pian he voisivat olla samalla laivalla töissä, Karibialla.

Katri käveli rauhallisin askelin päällystön käytävää pitkin kohti komentosillan ovea.

Tärkeintä kaikessa oli astua omaan elämään ja pysyä siellä, löytää suuntaansa ja matkata pelotta kohti tuntematonta, kaikkea sitä mikä pelotti. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Uusien seikkailujen suunnasta hän päättäisi itse.

Katri pyyhkäisi kättään virkapuvun takin liepeisiin ja painoi komentosillan ovisummeria.

Jatkis päättyy.