Kaikki pikkutytöt haaveilevat uljaasta prinssistä – puoli valtakuntaa on vielä sivuseikka. Huhtikuussa brittien kuninkaallisissa häissä huipentuu tuhkimotarina, jossa yhden tuiki tavallisen tytön leikki käy toteen.

Pikku Kate näyttää täydelliseltä prinsessalta. Hän tuijottaa peiliin ja harjoittelee keimailua: toinen jalkaterä eteen, pää hiukan takakenoon, käsi poskelle ja tirskahdus. Katella on kaikki, mitä prinsessa tarvitsee: vaaleanpunainen tyllimekko, hopeanvärinen käsilaukku ja sinisen timantin koristama muovikruunu.

– Äiti, ota kuva! tyttö komentaa toimiston toisella puolella hääräävää Carole Middletonia. Oikeastaan äidin työpaikalla ei saisi pukeutua naamiaisvaatteisiin. Ne ovat muiden lasten juhlia varten, eikä niitä saisi rytätä tai sotkea. Mutta silloin, kun pahvilaatikoista pilkottaa prinsessavaatteita, 7- vuotias Kate ei voi hillitä itseään.

– Ota kuva niin, että salamavalo räiskyy, Kate kiljuu ja nauraa.

KAMERAT NAKSUTTAVAT sarjatulta, kun kuvaajalauma tuhlaa filmejään saadakseen täydellisen otoksen 3-vuotiaasta prinssi Williamista. Poika puristaa kirkkaanpunaista Postimies Pate -mehupulloaan kaksin käsin ja etsii hätääntyneenä äitiään ihmisjoukosta.

Äiti Diana nyökkää koulun ovia kohti ja hymyilee rohkaisevasti. William jatkaa askellustaan kohti Jane Mynorin leikkikoulua, katse tiukasti maahan käännettynä. Kuvaajat huutelevat pysähtymään ja poseeraamaan. Heitä on joka puolella. Tietenkin on. Williamin ensimmäinen päivä leikkikoulussa on suuri uutinen.

Prinsessa Diana katselee säikähtäneen näköistä poikaansa, ja hänen mielessään käy sama huoli, jota hän on murehtinut ystävilleen jo monta kertaa. Äiti pelkää, että kaikki tämä on pojalle liikaa. William on yhtä herkkä kuin äitinsä. Poika ei tule kestämään sitä, että hänen jokainen askeleensa, ilonsa ja murheensa on uutinen, että hän kuuluu kaikille.

EI POIKA KESTÄKÄÄN. Kun 4- vuotias William on sulhaspoikana setänsä, prinssi Andrew’n, ja Sarah Fergusonin häissä, hän riehaantuu miljoonien televisiokatsojien huviksi ja kuningasperheen häpeäksi ja näyttää kieltään häävieraille ja televisiokameroille.

Kun William on 12-vuotias, koulukaveri pilkkaa hänen vanhempiaan, joiden onneton avioliitto pettämiskohuineen on ollut jo muutaman vuoden maan ykköspuheenaihe. William raahaa kaverinsa koulun vessaan, tunkee tämän pään pönttöön ja vetää litrakaupalla vettä pojan takaraivolle.

Williamin ollessa 15-vuotias hän saa hiihtolomamatkalla Kanadassa vastaansa rakkautta hysteerisesti kirkuvan tyttölauman. Hän lehahtaa punaiseksi, ryntää hotellihuoneeseensa ja vannoo lukkiutuvansa sinne iäksi.
Prinssi kulkee vuosia pää alaspäin painettuna siinä toivossa, ettei kukaan tunnistaisi häntä. Valokuvaajien filmille tallentuu yleensä otos, jossa ujon vihainen poika vilkuilee vaalean hiuspehkon alta. William toivoo, että voisi edes hetken elää tavallista elämää, olla kuten muut pojat.

TOIVE TOTEUTUU 24. syyskuuta vuonna 2001, kun William astuu sisälle vaatimattomaan huoneeseensa skotlantilaisen St Andrew’n yliopiston asuntolassa. Kuningashuone on taivutellut uteliaan ja häikäilemättömän brittimedian sopimukseen. Sen mukaan prinssin annetaan opiskella nelivuotinen tutkinto ilman, että toimittajat ja kuvaajat juoksevat hänen perässään kampusalueella ja pikkukaupungin yöelämässä.

Tiedotusvälineet lupaavat tyytyä etukäteen sovittuihin haastatteluihin ja tiedotustilaisuuksiin. Paparazzeja toki pörrää yliopistokaupungin kaduilla, mutta lehdet kieltäytyvät julkaisemasta salaotoksia.

William on tietoinen sopimuksesta, joten hän vetää asuntolahuoneensa oven helpottuneena kiinni ja alkaa purkaa tavaroita tehdäkseen olonsa kotoisaksi. Hän on pakannut kotipalatsista mukaansa täkin, tyynyn, stereot ja television sekä kasan kirjoja. Seinälle hän kiinnittää kuvia itsestään ja ystävistään. Williamin seinä­naapurina asustaa hänen henkilökohtainen turvamiehensä, mutta muuten asumispuitteet ovat kuten kenellä tahansa ensimmäisen vuoden opiskelijalla.

Kerrosta alempana, tyttöjen käytävällä Kate Middleton on ehtinyt jo viikata vaatteensa kaappiin. Hän on heiluttanut saattamaan tulleille vanhemmilleen hyvästit muutama tunti sitten. Kate istuu nyt sängylle potemaan outoa oloaan; hän tuntee yhtä aikaa olevansa todella yksin ja toisaalta kuuluvansa suureen ryhmään.

Katea jännittää. Jokaisen käytävän varrella olevan suljetun oven takana on joku yhtä yksinäinen kuin hän. Pian hän tietäisi, kenestä heistä tulisi hänen ystäviään. Kate on varma siitä, että hän on aloittamassa elämänsä parasta aikaa.

– KAUNEIN MOPPI, minkä olen koskaan nähnyt, Michael Middleton vitsailee katsellessaan muutaman tunnin ikäistä esikoistytärtään Royal Berkshiren sairaalassa Readingissa. Carole-vaimoa naurattaa; tumma, tuuheatukkainen tyttö muistuttaa tosiaan lattiamoppia.

Tammikuun 9. päivä vuonna 1982 on kaksi vuotta aiemmin avioituneen parin elämän onnellisin päivä, siitä he ovat varmoja. Lakanaan kapaloitu Catherine Elizabeth aloittaa uuden vaiheen perheen elämässä.

Työpaikallaan British Airwaysilla tavanneet Carole ja Michael ovat valmistautuneet vauvan tuloon muuttamalla kerrostaloasunnosta pieneen punatiiliseen omakotitaloon. Ankea tehdasalue Heathrow’n lentokentän kupeessa on vaihtunut Bradfield Southendin pikkukaupunkiin Berkshiressä, Lontoon länsipuolella.

British Airwaysille 70-luvun puolivälissä lentoemännäksi tullut Carole oli jäänyt terminaalissa työskennelleen Michaelin mieleen heti ensitapaamisella. Tumma kaunotar vaikutti yhtä aikaa rempseän huolettomalta ja päättäväiseltä.

Rekkakuskin ja kotiäidin tytär Carole oli tähdännyt lentoemännäksi teinivuosistaan lähtien. Hän halusi hienostuneen ammatin, jossa näkisi maailmaa. Isossa-Britanniassa lentäminen oli vielä 70-luvulla glamouria, harvojen ja varakkaiden puuhaa – Carolen perheellä ei olisi ollut koneeseen tuolloin astumista. Ujo, keskiluokkaisen perheen poika Michael puolestaan oli ajautunut alalle lentokapteenina työskennelleen isänsä houkuttelemana.

KESÄKUUN 21. PÄIVÄNÄ vuonna 1982 viisikuukautisen Catherinen vanhemmat istuvat muiden brittien tavoin uutislähetyksen alkaessa television edessä. He kuuntelevat päivän jymypaukun yhä uudestaan: maa on saanut uuden prinssin ja tulevan vallanperijän.

Vain muutama hetki prinssi Williamin syntymän jälkeen joku on jo ehtinyt köyttää St Maryn sairaalan porttiin kyltin, joka julistaa ”Poika tuli!”. Kun prinssi Charles pari tuntia myöhemmin astuu sairaalan ulkoportaille, satapäinen onnittelijoiden joukko repeää laulamaan For he’s a jolly good fellow.

Sisällä sairaalassa prinsessa Diana makaa kyljellään sängyssä ja katselee vieressään tuhisevaa, lakanaan käärittyä vaaleanpunaista kurttunaamaa. William on tietämättään rikkonut heti elämänsä ensihetkinä kuningasperheen perinteitä. Hän on sitten vuoden 1841 ensimmäinen tuleva hallitsija, joka on syntynyt Buckinghamin palatsin ulkopuolella. Itsepäinen Diana vaati vastoin kuningattaren tahtoa saada synnyttää sairaalassa. Diana on tehnyt toisenkin, kuningasperheessä ennenkuulumattoman päätöksen: hän aikoo imettää lastaan.
Kun William on kahden päivän ikäinen, ylpeät Charles ja Diana esittelevät vauvan toimittajille ja kuvaajille. Vanhemmat hymyilevät leveästi, mutta Diana suostuu vilauttamaan pojastaan vain kaistaleen kasvoja.

Perhepotretti on riemukas, mutta kulisseissa asiat ovat vinksallaan. Charlesin ja Dianan onni on alkanut rakoilla jo vuoden yhdessäolon jälkeen. Kumpikin aikoo kuitenkin omistautua vanhemmuuteen täysillä. Charles, joka joutui lapsena olemaan jatkuvasti erossa vanhemmistaan, on päättänyt, ettei Williamin tarvitse sietää jatkuvaa yksinäisyyttä. Hän karsii kalenteristaan menot minimiin. Charles aikoo olla lämmin isä toisin kuin hänen omansa, prinssi Philip, joka oli lapsilleen pelottava ja etäinen määräilijä. Dianakin päättää, että Williamin on saatava mahdollisimman normaali lapsuus.

PUOLITOISTA VUOTTA esikoistytär Catherinen syntymän jälkeen Middletonin perheeseen syntyy toinen lapsi, Philippa. Äiti alkaa kutsua tyttäriään Kateksi ja Pipaksi. Carole päättää, että lentoemäntäajat ovat hänen osaltaan ohitse. Työ verottaisi liikaa, sillä hän joutuisi olemaan päiviäkin poissa lastensa luota.

Carole rauhoittuu mielellään kotiäidiksi pikkukaupunkiin. Hän kärrää Katen ja Pipan joka tiistai äiti–lapsi-kerhoon ja leipoo tarjottavaksi piirakoita ja pikkuleipiä. Eräänä tiistaina hän tuo kerhoon muutakin: pieniä värikkäitä pussukoita, joiden sisällä on leluja, askartelutarvikkeita ja karkkeja sievissä asetelmissa.

Carole on varma, että äitien mielestä on rasittavaa väkertää lasten synttärijuhliin pakollisia yllätyspusseja vieraille kotiin vietäviksi. Hän on oikeassa. Kerhon äidit ihastuvat ajatuksesta, että joku keksii pussien sisällöt heidän puolestaan ja asettelee yllätykset kauniisti. Muutama tilaa Carolelta pusseja saman tien. Carole on tyytyväinen – tällaista työtä hän ehtii hyvin tehdä lastenhoidon ohella.

Muutama kuukausi Katen viisivuotissyntymäpäivien jälkeen Middletonin perheeseen syntyy vielä kolmas lapsi, James. Samana vuonna, 1987, Carole virallistaa juhlapussibisneksensä ja perustaa Party Pieces -nimisen yrityksen. Hän vuokraa pienen varastotilan muutaman kilometrin päässä perheen kodista ja hankkii sinne kaikenlaista rekvisiittaa lastenkutsuja varten.

Carole pukee Katen ja Pipan erilaisiin printtipaitoihin ja juhlatamineisiin, asettelee heille värikkäitä kuppikakkuja käteen ja napsii kuvia, ja tekee niistä mainoskatalogeja. Carole ja Michael toivovat yrityksen poikivan tarpeellista lisätienestiä perheelle mutta eivät arvaa, että juhlabisnes tekee heistä miljonäärejä, kun internet yleistyy.

Kate aloittaa koulun neljävuotiaana. Tyttö on pienestä pitäen mallioppilas, rauhallinen ja innokas. Hän jakaa kiltisti lelut muiden kanssa ja tekee kotitehtävät huolellisesti.

Seuraavien vuosien aikana Kate innostuu myös urheilemaan. Kymmenenvuotiaana hän on lyömätön pituus- ja korkeushypyssä, voittaa poikkeuksetta maastojuoksukilpailut, ja hänet valitaan kapteeniksi koulun jääkiekko-, verkkopallo- ja uintijoukkueisiin.

Kerran koulun lehteen kirjoitetaan vierekkäisille sivuille artikkelit Katen liikuntamenestykses-tä ja prinssi Williamista. Kate on pakahtua innosta. Hän kiikuttaa lehden posket hehkuen kotiin.
– Äiti, voitko kuvitella, pääsin samaan lehteen Williamin kanssa!

Kate on myös innokas partiolainen ja hän rakastaa näyttelemistä. 10-vuotiaana hänet valitaan kymmenien halukkaiden joukosta esittämään Eliza Doolittlea koulun My Fair Lady -musikaaliin.

Opettajainhuoneessa Middletoneja pidetään täydellisenä malliperheenä. Vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lastensa koulunkäyntiin ja harrastuksiin, ja kaikki kolme lasta ovat moitteettoman hyvätapaisia. Katekin on varovainen ja laskelmoiva tyttö, joka haluaa miellyttää muita ja pelkää epäonnistumisia. Hän harkitsee tekemisensä tarkkaan.

WILLIAM KATSOO pienestä pitäen vierestä, millaista hurmiota hänen äitinsä herättää ihmisissä. Diana on kuningasperheen rakastetuin ja seuratuin jäsen. Hänen jokaista askeltaan kodin ulkopuolella tallentavat kymmenet valokuvaajat.

Dianan laaja hyväntekeväisyystyö tekee hänestä maailman tunnetuimman ja ihailluimman naisen. Kun William on 5-vuotias, Diana aiheuttaa maailmanlaajuisen kohun pitämällä aidsia sairastavaa miestä kädestä kiinni. Kukaan julkisuuden henkilö ei ole uskaltanut tehdä samaa. Diana kertoo Williamille, että pieni ele oli vain esimerkki siitä, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella samoin. Dianan mielestä se on tärkein opetus, jonka hän voi Williamille ja tätä kaksi vuotta nuoremmalle Harrylle antaa.

Dianalla on hyvin kaksijakoinen suhde julkisuuteen. Toisaalta hän janoaa sitä ja järjestää itsensä valokeilaan tarpeen tullen vaikka tahallisilla paljastuksilla ja lipsautuksilla. Toisaalta hän pelkää ja yrittää paeta huomiota.

Poikiensa osalta hän tavoittelee mahdotonta. Hän toivoo, että William ja Harry voisivat elää aivan tavallista lasten elämää. Kun William on kolmevuotias, Diana vie hänet leikkikouluun, jotta poika saisi kavereita ja tuntisi olevansa muiden kaltainen.

Koulun ikkunat vaihdetaan luodinkestäviksi, ovelle sijoitetaan aseistettu vartija ja luokkahuoneeseen Williamin henkivartija. Kouluun tulijoille aletaan myös tehdä turvatarkastuksia.

Äitinsä hyvistä aikomuksista huolimatta William itse ei ole lainkaan vakuuttunut olevansa samalla viivalla muiden lasten kanssa. Kun leikki yltyy nahisteluksi, prinssi lausuu aina uhkauksensa: – Jos sinä et leiki niin kuin sanon, voit joutua vankilaan. Perheelläni on valtaa.

Charles on raivoissaan pojan käytöksestä. Diana tuskastuu. Vanhempien maanittelut, uhkailut ja lahjonnat eivät tehoa pieneen poikaan. William oppii kasvaessaan aina vain paremmin pyörittämään vanhempiaan, jotka tuntevat syyllisyyttä siitä, että joutuvat lupauksistaan huolimatta olemaan paljon poissa kotoa.

DIANA JA CHARLES hyvittelevät lapsiaan lahjoilla eivätkä osaa pitää yhteistä linjaa kasvatuksessa – eivätkä enää missään muussakaan. William ja Harry joutuvat kuuntelemaan vanhempiensa jatkuvia riitoja, nimittelyjä ja syytöksiä. Charles pakenee yhä useammin perheen kodista Kensingtonin palatsista huvilalleen Lounais-Englannin maaseudulle.

Onnellisen kulissin ylläpitämiseksi perhe raahautuu viikonloppuisin yhdessä maalle. Mediaa temput eivät kuitenkaan vakuuta. Toimittajat jahtaavat jatkuvasti todisteita Dianan ja Charlesin avioliiton ulkopuolisista suhteista, ja lehdet mässäilevät perheen onnettomalla elämällä.

Diana alkaa hakea Williamista tukea. Hän tarrautuu poikaansa sitä enemmän mitä vanhemmaksi tämä tulee. William on vasta kahdeksan, kun Diana kehuu toistuvasti ystävilleen, että pojasta on kasvanut äidin todellinen sielunkumppani ja mahtava kuuntelija.

Keskustelut äidin pahasta olosta ja suruista pelottavat Williamia, mutta hän ei kerro sitä Dianalle. Hän lohduttaa itkevää äitiä ja kuuntelee, kun Diana epäilee miestään uskottomaksi, itkee menneensä naimisiin liian nuorena ja kertoo salaisuuksia siitä, kuinka koko kuningasperhe on kääntynyt häntä vastaan.

William käy koulua Etonin sisäoppilaitoksessa, josta hän pääsee kotiin vain neljän viikon välein. Diana kuitenkin ajaa poikansa luokse säännöllisesti – häneltä ei kielletä vierailuja kuten muiden koululaisten vanhemmilta.

William on kymmenvuotias ja Harry kahdeksan, kun heidät kutsutaan eräänä joulukuun aamuna rehtorinkansliaan. Diana odottaa poikiaan siellä ja kertoo, että Charles ja hän eroavat. Harry punastuu, ei sano mitään ja kääntää katseensa lattiaan. William alkaa itkeä. Hän lopettaa itkemisen, kun huomaa äidin itkevän.

William pyyhkii kyyneleensä hihaan, kävelee äidin luokse ja suutelee häntä poskelle. – Toivon, että nyt sekä sinä että isä tulette onnellisemmiksi, poika sanoo. Illalla William menee pikkuveljensä huoneeseen ja ehdottaa, että he tekevät veljesvalan. Pojat vannovat, etteivät hylkää kumpaakaan vanhempaansa tai valitse toisen puolta.

Media riepottelee perheen elämää, Dianan ja Charlesin avioliiton vaiheita ja avioeroa kuukausitolkulla. Harry muuttuu puhumattomaksi ja sulkeutuu huoneeseensa. William provosoi koulukavereitaan tappeluihin, jättää läksyt tekemättä ja lintsaa tunneilta. Avioeron jälkeen sekä Diana että Charles purkavat katkeruuttaan julkisesti.

Harry ei halua tietää vanhempiensa vihasta mitään. Hän ei avaa televisiota eikä lue lehtiä ja sulkee korvansa koulukavereiden keskusteluilta. Williamille vanhempien kriisi on pakkomielle. Poika hiipii salaa turvamiehensä huoneeseen katsomaan televisiohaastatteluja ja lukemaan lehtiä, joissa revitellään Charlesin uudelleen lämmennyttä suhdetta hänen nuoruudenrakkauteensa Camilla Parker-Bowlesiin ja puidaan Dianan salasuhteita näyttelijä James Gilbeyn ja ratsastusohjaaja James Hewittin kanssa.

– LAUTA!

Kate on aivan varma, että huuto on tarkoitettu hänelle. Niin se onkin. Lauma pari vuotta Katea vanhempia poikia kiikkuu tuoleillaan ja katselee irvistellen, kun hän pujottelee tarjottimensa kanssa kohti sisäoppilaitoksen ruokalan nurkkapöytää. – Sinä olet ykkönen, hyvin meikattuna korkeintaan kakkonen! Yksi pojista kirjoittaa numeron yksi lautasliinaan, ja muut remahtavat nauramaan.

Ykkönen. Kate on kuullut arvion jo monta kertaa. Kauneimmat tytöt saavat poikien arvosteluasteikolla yhdeksikköjä ja kymppejä. Kate on sellaisiin arvosanoihin nähden ilmeisesti liian ruma ja muodoton 14-vuotias. Hän on kiusaajien unelma: ujo, pelokas ja honkkelimaisen pitkä ja laiha.

Kate on vaihtanut yksityiseen ja kalliiseen Marlborough Collegeen kesken lukuvuoden juuri päästääkseen eroon kiusaajista. Hän kuvitteli, ettei edellistä koulua pahempaa voisi olla, mutta näköjään hän erehtyi.

Katen olematon itsetunto on peräisin Downe Housen sisäoppilaitoksesta, jonne hän siirtyi peruskoulun jälkeen. Peruskoulussa urheilumenestystä niittänyt ja musikaalilavoilla nähty tyttö sai Downe Housessa odottamattaan päälleen jokapäiväisen nimittelyryöpyn ja hänet jätettiin syrjään kaikista kaveriporukoista. Kate muuttui muutamassa kuukaudessa niin huonovointiseksi, että hänen vanhempansa päättivät siirtää tyttärensä toiseen kouluun. Party Pieces -yrityksestä oli tullut tuottoisa, joten vanhemmat laskivat, että pystyvät lähettämään ensin Katen ja myöhemmin Pipan ja Jamesin 26 000 puntaa lukuvuodessa maksavaan Marlborough Collegeen.

Yläluokkaisten perheiden lasten koulussa Katen perusporvarillinen tausta antaa yhden lisäsyyn kiusata häntä. Kate välttelee muita oppilaita, sulkeutuu asuntolahuoneeseensa opiskelemaan ja itkee koti-ikäväänsä. Carole on hädissään nähdessään tyttärensä muuttuvan kuukausi kuukaudelta vielä entistäkin epävarmemmaksi, sulkeutuneemmaksi ja kalpeammaksi.

KUN KATE PALAA toisen lukuvuoden päätteeksi kesälomalle kotiin, Carole istuu alas 16-vuotiaan tyttärensä kanssa ja kertoo, että tänä kesänä kaikki muuttuu. Kate on epäuskoinen, mutta äidin mielestä avain muutokseen on yhtä yksinkertainen kuin ulkonäkökeskeisten teinien maailma. Carole kiikuttaa tyttärensä kampaajalle, ostoskierrokselle Lontooseen ja opettaa tälle muutamia meikkauskikkoja.

Syyslukukauden alkaessa kaikki huomaavat Katen muodonmuutoksen. Entisestä tikkuvartaloisesta nörtistä on kuoriutunut tyttömäinen ja muodikas. Kate ei ole yliampuva, hän ei käytä paljastavia vaatteita eikä meikkaa juuri lainkaan. Hän pukeutuu farkkuihin sekä hyvin istuviin paitapuseroihin ja toppeihin. Tyttö on vaihtanut puhetyyliäänkin. Hän käyttää kirjakielisiä sanavalintoja ja venyttää aksenttiaan yläluokan puhetavan suuntaan. Kate on päättänyt häivyttää keskiluokkaisen taustansa.

Sekä tytöt että pojat ovat myytyjä. Katesta tulee nopeasti yksi koulun suosituimpia tyttöjä, ja uudet kaverit tutustuttavat hänet sisäoppilaitoksen iltaelämään, jota Kate aiemmin pakoili huoneessaan. Salabileitä on melkein joka ilta, ja niissä juodaan holtittomasti ja kokeillaan huumeita. Monet karkaavat asuntolasta Readingin kaupungin yöhön juhlimaan. Neitsyyden menettäminen on tyttöjen asuntolassa kunniatapahtuma, ja sitä julistetaan käytävillä kaikille.

Kate ei julista eikä kerää kokemuksia. Koulun pojat yrittävät turhaan pehmitellä häntä.

– He tuntuvat lapsellisilta koviksilta, Kate arvioi poikia ystävilleen. Kun kämppäkaverit tivaavat, kuka Katelle sitten kelpaisi, hän vastaa naureskellen: – No, en usko, että yksikään poika yltää prinssi Williamin tasolle. Hän vaikuttaa niin kiltiltä. Minä huolin vain hänet.

Tytöt liimaavat asuntolahuoneensa seinälle Williamin kuvan ja kikattelevat kuvitellessaan, millainen tulevaisuus Katella olisi prinsessana.

WILLIAMIN HUONEEN seiniä koristavat huippumallien Cindy Crawfordin ja Naomi Campbellin kuvat. Diana kiusoittelee mielellään teini-ikään ehtinyttä ja hormoniensa kanssa taituroivaa poikaa.

Vaikka Williamin rooli äidin uskottuna on raskas, Dianan ja Williamin suhde on toisaalta myös hullutteleva ja humoristinen. Dianan mielestä on hyvä vitsi tehdä Williamin teinihaaveilusta julisteiden tuijottamista todellisempaa. Williamin ja Harryn ällistykseksi äiti kutsuu illalliselle ensin Cindy Crawfordin ja vähän myöhemmin yllätysvierailulle Naomi Campbellin, Christy Turlingtonin ja Claudia Schifferin.

William ja Harry pitävät kiinni veljesvalastaan. Heistä kumpikaan ei asetu toisen vanhemman puolelle eron jälkeen, vaikka nämä jatkavat kinasteluaan ja toistensa julkista teilaamista. Vanhempien ero astuu virallisesti voimaan 15 vuoden liiton jälkeen vuonna 1996.

Samana vuonna Diana rakastuu sydänkirurgi Hasnat Khaniin. Mies ei kuitenkaan kestä jatkuvaa julkisuutta Dianan ympärillä ja lähtee suhteesta. Murtunut Diana haluaa tehdä Hasnatin mustasukkaiseksi ja ottaa vastaan Harrods-tavaratalon omistajan Mohamed Al-Fayedin kutsun tulla lomailemaan miehen hulppeaan lomahuvilaan Saint-Tropeziin. Diana lähtee Etelä-Ranskaan 15-vuotiaan Williamin ja 12-vuotiaan Harryn kanssa heinäkuussa 1997.

Pojat huomaavat pian, että äidillä on taas uusi miesystävä, Mohamedin poika Dodi Al-Fayed. William toivoo, että suhde kestäisi. Äiti näyttää Dodin kanssa ollessaan pitkästä aikaa onnelliselta.

Heinäkuun lopussa William ja Harry hyvästelevät äitinsä ja lähtevät lomailemaan isänsä kanssa.

ELOKUUN VIIMEISENÄ aamuna William herää seitsemältä. Hän makaa sängyssään ja odottaa palvelijaa, joka koputtaa oveen joka aamu puoli kahdeksalta, vetää verhot syrjään ja tuo hänelle kahvia ja pari keksiä ennen varsinaista aamiaista. Nyt ovi aukeaa jo seitsemän jälkeen. Tulija on isä, joka näyttää huonovointiselta. Charles kertoo Dianan kuolleen.

William kuuntelee isän kertomuksen: Puhelin soi yhdeltä yöllä. Ranskasta soitettiin, että auto, joka kuljetti Dianaa ja Dodia, oli murskaantunut täysin tunnelikolarissa Pariisissa. Dodi oli kuollut heti. Diana oli soittohetkellä kriittisessä tilassa leikkaussalissa. Charles herätti äitinsä, kuningatar Elisabetin, joka kielsi poikaansa herättämästä Williamia ja Harrya. Tämä olisi pitkään aikaan viimeinen yö, jolloin he nukkuisivat hyvin. Pari tuntia myöhemmin puhelin soi uudestaan. Diana oli kuollut.

William haluaa lähteä isänsä mukaan, kun tämä kertoo äidin kuolemasta Harrylle. Muutaman tunnin kuluttua pojat raahataan autoon ja viedään perinteiden mukaisesti sunnuntaikirkkoon. Tällaisenakaan päivänä pojat eivät voi paeta kuningasperheen velvollisuuksia.

Dianan kuoleman jälkeen William lopettaa kapinoinnin, alkaa keskittyä tosissaan koulunkäyntiin ja urheilee tauotta. Puoli vuotta äidin kuoleman jälkeen hän lähtee koulun jääkiekkojoukkueen mukana pelaamaan vuosittaisen koulujen välisen mittelön Marlboroughin koulun joukkuetta vastaan.

Marlboroughin käytävillä on vouhkattu prinssin vierailusta jo päiväkausia. Suurin osa tytöistä on väkertänyt hiuksiaan ja meikannut tuntikausia. Tytöt ryysivät jäähallissa niin lähelle kiekkokaukalon reunusta kuin pääsevät. Kun pelaajat luistelevat jäälle, 15-vuotias prinssi vastaa hysteerisesti kirkuvalle tyttölaumalle ujolla hymyllä. Tyttöjen joukossa prinssiä tuijottaa myös 16-vuotias Kate Middleton. Hän ei ole meikannut eikä pohtinut asuvalintaansa. Hän ei kilju eikä huutele Williamia katsomaan itseensä päin. Prinssi ei huomaa häntä.

Marlboroughin tyttöjen kiljunta antaa Williamille esimakua siitä, mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan. Hän ei ole enää söpö pikkupoika, vaan yhtäkkiä tuhansien tyttöjen teini-idoli.

Brittimedia alkaa puhua William-maniasta. Sama mania jatkuu, kun William hakee opiskelemaan yliopistoon. Kun hän välivuoden jälkeen ilmoittaa vastoin kuningasperheen odotuksia lähtevänsä Cambridgen sijasta skotlantilaiseen St Andrew’n yliopistoon, kyseisen opinahjon hakijamäärä nousee lähes 50 prosentilla – kaikki tyttöjen hakemuksia.

KATE PÄÄTTÄÄ LUKION parhain arvosanoin. Perheyritys tuottaa niin hyvin, ettei Katella ole kiire päättää tulevaisuudestaan. Hänen ei tarvitse mennä töihin eikä kiirehtiä yliopistoon.

Kate haluaakin viettää välivuoden ja suuntaa vanhempiensa maksamalle kolmen kuukauden kielikurssille Firenzeen. Kate hullaantuu italialaiskaupungista. Hän kuvaa historiallisia rakennuksia, mukulakivikatuja ja cappuccinojensa ääreen pysähtyneitä kaupunkilaisia. Hän on taitava kuvaaja, jonka otoksia kämppäkaverit ihastelevat. Firenzessä Kate keksii, mille alalle tähtää: hän haluaa tietää kaiken taidehistoriasta. Vielä olisi valittava yliopisto.

Iltaisin Kate suuntaa kurssikavereidensa kanssa Firenzen baareihin. Kun muut kiskovat viiniä kaksin käsin, Kate juo kaksi, korkeintaan kolme lasillista illan aikana. Pitkäsäärinen, hillityn tyylikäs brunette on italialaisten baarimikkojen mieleen. Kate ei pynttäydy yhtä näyttävästi kuin tiukkoihin mustiin vaatteisiin ja korkeisiin korkoihin pukeutuneet ja vahvasti meikatut italialaiset naiset. Kate on edelleen huolettomasti mutta siististi pukeutuva naapurintyttö farkkuineen ja istuvine paitoineen.

Katen kaverit kutsuvat tyttöä englantilaiseksi ruusuksi, joka osaa torjua iskuyritykset niin hienovaraisesti, etteivät baarimikot edes tajua loukkaantua. Katen mielessä pyörii baarimikkojen sijaan englantilainen Harry, johon hän on tutustunut Firenzessä. Pari tapailee toisiaan, mutta suhde loppuu lyhyeen, kun Kate kuulee Harryn pyörittäneen samaan aikaan muitakin naisia.

Kate päättää unohtaa miehet vähäksi aikaa ja suuntaa Italiasta reppumatkalle Chileen. Pitkällä reissulla hän päättää hakea skotlantilaiseen St Andrew’n yliopistoon, joka on hyvämaineinen ja jossa taidehistorian opetus on monipuolista.

KUN WILLIAM AJAA isänsä kanssa pienen St Andrew’n kaupungin halki kohti yliopistokampusta, hän on vakuuttunut siitä, että on tehnyt nappivalinnan. Kaikki olivat odottaneet hänen suuntaavan Charlesin jalanjäljissä Cambridgeen opiskelemaan, mutta William on pitänyt päänsä. William on varma, että toisin kuin Cambridge, pieni Koillis-Skotlannin rantakaupunki tarjoaa hänelle mahdollisuuden elää neljä vuotta rauhassa, edes melko normaalia elämää.

William nousee autosta tennareihin, farkkuihin ja neuleeseen pukeutuneena. Hän näyttää tavalliselta taidehistorian opiskelijalta, aivan erilaiselta kuin isänsä, joka 34 vuotta aiemmin saapui Cambridgeen hippityylisten opiskelijoiden keskelle puku päällä.

Isä on antanut Williamille muutaman neuvon opiskeluaikaa varten: ei julkista kännäilyä eikä törttöilyä, ei vääränlaisia tyttöjä eikä pussailua muiden edessä. William on varma, että osaa erottaa potentiaaliset tosiystävät ja oikeanlaiset tytöt pyrkyreistä. Lehdistötilaisuudessa hän toteaa: – Ympärilleni kerääntyy paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vain asemastani ja yrittävät käyttää minua hyväkseen. Tunnistan sellaiset ihmiset nopeasti. En ole tyhmä.

William on ensimmäisten opiskeluviikkojen aikana hiljainen tarkkailija. Eniten hän viettää aikaa Eton Collegesta tutun kaverinsa Fergus Boydin kanssa.

Ujo mutta itsevarma Kate Middleton on jo ehtinyt tutustua moniin ensimmäisen vuoden opiskelijoihin. Hän lähtee luennoilta yleensä yhtä matkaa Olivia Bleasdalen kanssa. Niin sinäkin päivänä, kun joku yhtäkkiä pysäyttää Olivian yliopiston käytävällä.

– William, tässä on Olivia Bleasdale, hänkin opiskelee taidehistoriaa, Katelle tuntematon poika sanoo. Sen sijaan pojan seurassa olevan Williamin Kate kyllä tunnistaa.

– Ja tässä on Catherine Middleton, Olivia esittelee pojille.
Kate kättelee ensin Fergus Boydia, sitten Williamia. Kate tuntee punastuvansa eikä osaa sanoa mitään. Hän kävelee hätäisesti pois ja jättää muut ihmettelemään.

Lähteinä käytetty seuraavia kirjoja:
Claudia Joseph: Kate – The Making of a Princess, Claudia Joseph: Kate Middleton: Princess in Waiting, Robert Jobson: William and Kate – The Love Story. A Celebration of the Wedding of the Century, Robin Nunn: William and Kate. Celebrating a Royal Engagement, James Clench: William and Kate. A Royal Love Story.

Syy siskontytön haluun jäädä kotiinsa löytyy navetasta. Hautajaisten jälkeen paljastuu myös, miksi Salim pyörii jatkuvasti nurkissa. Mirjamilla on uutisessa sulateltavaa.

Aamiaispöydässä oli paksuja viipaleita pullapitkosta, ankkastukista niin kuin äiti sanoi, suodatinkahvia ja jogurttipänikkä, josta Usva truuttasi kippoonsa viimeisiä lötsähdyksiä. 

”Ota pullaa”, äiti sanoi ja otin, kun ei muutakaan ollut.

Hytisin vieläkin. Vintillä oli yöllä kylmä.

”Haukkaa sitä pullaa vähän ripeämmin, tänään on paljon tekemistä”, Usva komenteli.

Join kahvini mahdollisimman hitaasti.

”Mutta ensin käydään katsomassa. Sinä lupasit.”

”Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat!”

Olin edellisiltana kieltäytynyt rämpimästä syysillan pimeydessä ja märkyydessä vanhaan navettaamme Usvan yllätystä katsomaan. Arvelin, että rakkauden kohde oli jokin läpiruostunut moponroju. Päätin olla kasvavan nuoren haaveita tukeva aikuinen ja lähdin kuuliaisesti kävelemään Usvan perässä navetalle.

”Katso!” Tyttö ojensi kättään ylpeästi kuin olisi esittelemässä Romanovien Fabergé-munien kokoelmaa. Paitsi että kouran pohjassa oli kaksi oikeaa kananmunaa. Hämmästyttävää – Usvan kanat olivat pusertaneet tasan samanlaisia munia kuin maailman kaikki kanat! Navettaan oli tehty kanala.

Usva selitti, miten kanat olivat olleet kauheassa vaarassa joutua kirveenterän alle, mutta Irmeli oli ne pelastanut. Kanat olivat olleet niin masentuneita ja huonosulkaisia, kyyhöttäneet kanahäkin nurkassa päätään riiputtaen eivätkä olleet edes uskaltautuneet ottamaan askeleita sen lattialla, mutta Usvan ja Irmelin hellässä huomassa ne olivat saaneet elämänhalunsa takaisin. 

Nyt kanat olivat piristyneet ja ruvenneet munimaankin. Ne jo ruopsuttivat ja kuopsuttivat ja ne pääsivät ulkoilemaan pienestä luukusta. Ulkoilmaan ne eivät olleet ensin uskaltaneet, mutta nyt! Puhumattakaan siitä, miten kanat olivat ilahtuneet, kun saivat kukon. 

Mietin, miltä näyttää ilahtunut kana.

”Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin.”

Myös kukko oli ollut vähällä saada kirveestä, koska oli ollut pahaluontoinen räyhääjä ja kiekunut aamusta iltaan. Köyhäluoman kanaparatiisissa Musta Rudolf oli vallan lauhtunut ja onnellistunut saatuaan ikioman kanalauman. Kuusi kanaa oli nimetty sarjakuvahenkilöiden mukaan: Iines, Minni, Milla, Leenu, Liinu ja Tiinu. Siskontyttöni väitti pystyvänsä erottamaan ruskeat höyhenmöykyt toisistaan. Hän kutsui niitä hellästi tiipu-tiipu-tiipu, ja kanat teputtivat luokse. 

Takakarsinassa oli kaksi vuohta, jotka töllistelivät meitä hailakoin silmin. Usva alkoi vuolaasti selittää minulle vuohien elämäntarinaa. Kumpikin oli ollut yksinäinen hylkiö, sillä vuohi on laumaeläin ja masentuu joutuessaan yksin, mutta täällä Eeva ja Barbara elivät suloisessa sopusoinnussa. Niistä tuli maitoakin.

Tämä depressiivisten elikoiden terapiakeskus, sulkasatoiset kanat ja kauhtuneet vuohetko olivat se syy, joiden vuoksi Usva ei voinut muuttaa kotoa?

Tyttö katsoi minua ällistyneenä.

”Tietysti. Eihän mumma pysty niitä hoitamaan. Jos minä en hoida, niin mihin ne joutuu? Henki pois vaan.”

Hillitsin itseni ja nyökytin. Sanoin ”ahaa”. Kanat vastasivat koo-ko-ko-koo ja vuohet duona njä-ä-ä-ää. Kukko tuijotti minua tuikeasti ja nosteli helttaansa riidanhaluisesti. Se epäili minua, ja syytä olikin.

Lähdimme kohti Seinäjokea. Ennen hautajaisia suhasimme Irmelin rouskuvalla Toyotalla joka päivä. Aamuisin taloon ilmestyi vastaanottokeskuksesta kolme pitkähameista mammaa. He kuskasivat äidin suihkuun ja pesivät kolmiäänisen kuorolaulun säestyksellä. He petasivat ja keittivät teetä. Koko ajan he pajattivat keskenään, nauroivat ja kyselivät äidiltä jotain, mitä kukaan ei käsittänyt, mutta se ei näyttänyt naisia haittaavan. Joskus Mr Ajokortti tuli heidän mukanaan ja tulkkasi.

”Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.”

Ensimmäisen retkemme teimme ruumisarkkuliikkeeseen. Kantapäillään keikkuva vatsakas, tummiin pukeutunut herra esitteli meille tammisia ja mäntypuisia arkkuja, petsattuja ja maalattuja, mutta Usva ilmoitti yksiselitteisesti, että paperimassa riittää, myös kukkalaite mahdollisimman yksinkertainen, kun kaikki kuitenkin poltetaan. Hätkähdin ajatusta, mutta tyttö sanoi, että äiti haluaisi näin. Ostimme siis myös uurnan tuhkaa varten.

”Ekologinen, sellainen joka maatuu”, Usva tilasi.

Niin kuin olisi useinkin ruumisarkkuja ostanut, Usva sopi hautausurakoitsijan kanssa vainajan noutamisesta kappelille siunaustilaisuutta varten.

Toisen retken teimme sairaalalle kuolintodistuksen vuoksi.

Pääsimme lääkärin puheille, ja Usva sai todistuksen. Lääkäri selitti, että sisareni äkillisen kuoleman syy oli laajan aneurysman, aivovaltimon pullistuman, puhkeaminen. Niin kuin polkupyörän sisäkumissa saattaa olla heikompi kohta, joka antaa periksi, venähtää, pullistuu ja puhkeaa. Pullistuman syy taas oli rakenteellinen, siihen eivät vaikuttaneet elintavat eivätkä sairastetut sairaudet. Korkea verenpaine saattoi olla osasyy. Lääkäri katsoi minua silmälasiensa yli ja sanoi, että minunkin olisi hyvä tutkituttaa pääni. Joskus näitä tapauksia esiintyi lähisukulaisilla kuten sisaruksilla.

”Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki.”

”Epäilette siis, että minunkin polkupyörästäni puhkeaa kumi”, vastasin viileästi.

Lääkäri selitti auliisti, että pullistuma voitiin leikata ja siten vältyttiin puhkeamisvaaralta. Onnistumisprosentti oli vakuuttava. ”Polkupyörän sisäkumi”, ”tutkituttaa päänsä”. Miten lääketieteen ammattilainen saattoi päästää tuollaisia sammakoita suustaan. Päässäni ei ollut mitään vikaa. Sitä ei kukaan sahaisi auki. 

Usva sanoi haluavansa nähdä äitinsä ennen arkkuun laittamista, ja jalkojaan laahaava laitosapulainen lähti neuvomaan meille tietä sairaalan omituisten salakäytävien kautta.

”Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä.”

Irmeli makasi viileässä huoneessa lakanan alla. Hänen päänsä oli kääritty siteisiin. Iho oli kellertävä. Huoneessa välkkyi neonputki. Usva seisoi toisella puolella, minä toisella. Hän katsoi äitiään ja minä sisartani. Usva koski äitinsä poskea. Hän ei itkenyt enkä minäkään.

Veimme lehteen kuolinilmoituksen. Siinä ilmoitettiin siunaus- ja muistotilaisuudet ja toivotettiin vainajan ystävät tervetulleiksi. Liiallista, mielestäni, mutta en sanonut mitään. 

Kävimme pankissa esittämässä kuolintodistuksen, mutta virkailija kertoi tiedon jo tulleen heille. Kuivamustekynäänsä naksutteleva ja ärsyttävästi nousevalla nuotilla puhuva pankkityttö lupasi, että voisimme maksaa hautajaisiin liittyvät ku-LUT vainajan tilil-TÄ, hautaustoimiston, hautakiven, muistotilaisuuden kulut, kuolinilmoituksen, tuhkauksen, jopa hautajaisvaatteet ja myöhemmin perunkirjoituk-SEN. 

Tiedustelin vainajan tilin saldoa. 734 euroa 31 senttiä. ”Ahaa”, sanoin, ja sisäänrakennettu laskukoneeni alkoi raksuttaa. Pankkityttö tarjosi auliisti pankin juristipalvelun apua perunkirjoituksen laatimisessa. Hinta hipoi viittäsataa. 

Usva vilkaisi kännykkäänsä.

”Ei ehditä pizzalle”, hän totesi. ”Meillä on sosiaalissa aika kello 14.”

”Ahaa”, vastasin ja ajoimme sosiaaliin.

”Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen.”

Jos jotain osaan, niin olla uskottava. Osaan lobata. Esitin eläytyneesti rakastavaa, vastuullista tätiä, ja Usva näytteli tätiinsä kiintynyttä, tasapainoista teiniä. Sosiaalityöntekijä tunsi Irmelin ja puheli Usvan kanssa kuin vanha tuttu, jutteli kanoista, vuohista ja mummasta. Kuin sivumennen tämä Sosuli heitti kompakysymyksen, miten olimme aikoneet järjestää asumisen, kun minun kotipaikkani oli Helsinki. 

En mennyt lankaan, vaan silmää räpäyttämättä selitin, että aioin jakaa aikani Köyhäluoman ja Helsingin välille. Tekisin etätöitä ja lyhentäisin työaikaani. Pari, kolme päivää viikossa Usva ja mumma kyllä pärjäisivät kahdestaan, joskin äitini luonnollisesti tarvitsisi kotihoidon palveluja selviytyäkseen kotona asumisen haasteista. Korostin, että järjestelyhän oli toki väli- ja lyhytaikainen. Toki-sanan käyttö vahvistaa uskottavuutta. Runsaan puolen vuoden kuluttua Usva lopettaisi peruskoulun, minkä jälkeen toki tarkastelisimme tilanteen asettamia haasteita uudelleen ja päättäisimme, menisikö hän lukioon täällä vai pääkaupunkiseudulla. Äidin hoivatarpeen taso vaikuttaisi toki luonnollisesti valintoihimme. Kuulostin omiinkin korviini luterilaiselta pystykorvalta, mutta Usva iski minuun Musta Rudolf -mulkaisun ja muodosti huulillaan äänettömät sanat ”vitun lukio”, jolloin ymmärsin lisätä, että ammatilliset opinnot olivat toki optio myös.

”Toki näin”, huomautti Usva sarkastisesti.

”Ahaa”, sanoi Sosuli ja piirteli kukkasia lehtiöönsä.

Selvisimme hyvin. Sosiaalista tultaisiin vielä kotikäynnille ja Usvan sekä äidin kohtaloa puitaisiin moniammatillisessa työryhmässä, mutta tiesin, että ne olivat totisella naamalla ja sosiaalisanaston repliikein näyteltyä farssia. Totta kai täti huoltajana oli Köyhäluoman köyhälle kunnalle edullisin ratkaisu. Sosulilla oli epäilemättä samanlainen sisäinen laskuri kuin minulla. Se raksutti mumman ja Usvan hoidon hintaa ja noteerasi kalliin bleiserini, timanttikorvikseni ja tukkani leikkauksen. Laskuri ynnäsi ja vähensi, että tuo täti nollaisi ne tuhannet.

Hautajaisvaatteetkin piti ostaa. Usvan kamppeet olivat kyllä kaikki mustia, usein pääkallo- tai paholaissomisteisia, mutta haalistuneita ja kuluneita kierrätyskeskuksen riepuja. Olisi kuvitellut, että nuori tyttö ilahtuu uusista vaatteista, mutta Usva suostui lopulta vain siihen, että hänelle ostettiin paikallisesta halpahallista mustat farkut ja ylisuuri musta huppari. Ilman pääkalloja ja demoneja.

Olin ottanut kaukonäköisesti mustan vaatekerran mukaani, mutta en saanutkaan enää kynähameen vetoketjua kiinni. Ne pullat, perunat ja pizzat. Terveelliseen ravintoon ei ollut tarmoa riittänyt. Olimme aina aivan poikki retkiltä tullessamme, söimme voileipää ja paistoimme kananmunia voissa.

Ostin siis samasta halpahallista stretch-hameen, jossa oli joustovyötärö. Onneksi liikkeessä ei ollut ketään tuttua. Joustovyötärö. 

Hautajaiset menivät niin kuin sellaiset menevät. Äidin tililtä rapisteltiin viimeiset eurot arkun, kukkien, kuljetuksen, ruumispaidan ja sukkien maksamiseksi. Olivat melko kalliit puuvillanilkkasukat.

Siunaustilaisuus oli asiallinen, onneksi. Äiti itki vuolaasti eturivissä, minä ja Usva istuimme molemmin puolin ja pysyimme asiallisina. Taaempana istui pari riviä vastaanottokeskuksen tummatukkia ja huivipäitä. Äitiä hoitaneet kolme mammaa istuivat päät yhdessä ja pyyhkivät silmiään.

Nuori naispappi vakuutti mielestäni perusteettomasti, että viimeisen tuomion jälkeen tapaisimme vielä rakkaan vainajan. Jos vaikka enkelimäiselle Irmelille luvattiinkin taivasosuutta, minusta oli katteeton lupaus, että kaltaiseni kirkosta eronnut jumalankieltäjä ja synnintekijä pääsisi lampaiden puolelle Irmeliä moikkaamaan. Pappi kuitenkin osasi sijoittaa puheeseensa oikeita seikkoja sisareni elämästä sekä kehua hänen ystävällisyyttään ja avuliaisuuttaan. Albinonin adagio soi, ja sisareni makasi valkoisessa pahvilaatikossa edessämme. Saattoväki nyyhkytti niin kuin heiltä edellytettiin, kuivaili silmiään ja veisasi vapisevalla äänellä. Lähdimme kappelista ja sisareni jäi sinne, laatikkoonsa. Tuntui epätodelliselta.

"Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin."

Muistotilaisuus oli omituinen. Vastaanottokeskuksessa oli yritetty parastaan, ja niinpä pöydässä oli vaikka mitä ja sikin sokin. Oli kakut, pikkuleivät ja pullakranssit, mutta lisäksi omituisia kolmionmallisia piirakoita, viininlehtikääryleitä, marinoituja tofukuutioita, pitkulaisia lihapullia, tahnoja ja hunajaa valuvia leivoksia. Hautajaisvieraat söivät pullaa ja tiikerikakkua, vastaanottokeskuksen väki omia piirakoitaan ja kääryleitään.

Vastaanottokeskuksen johtaja ilmoitti, että ”joo elikkä nyt on open maik”. Halukkaat saivat mikrofonin käteensä kertoakseen, että Irmeli oli ollut hyvä ihminen, jota kaikilla oli ikävä. Monet itkivät. Vähän teatraalista minusta.

Mr Ajokortti kyyditsi meidät kotiin. Meille oli pakattu mukaan piirakoita ja leipiä. Hautajaisten jälkeen ihminen on nälkäinen ja puhkiväsynyt. Niin se vain menee. Ajokortti jäi syömään kanssamme. Äiti pyyhki edelleen silmiään ja nyyhki, että niin riski ja riuska ihminen ja sitten vain äkkiä poissa.

”Irmeli oli minun elämä”, Ajokorttikin valitti.

Yritin tempaista tunnelmaa itkuvirsistä normaalielämään ja kysyin Ajokortilta, oliko hän aiemmin ollut luterilaisissa hautajaisissa ja millaiset hautajaiset hänen uskonnossaan vietettiin. Viaton kysymys, mutta Ajokortti pillastui. Hän nousi seisomaan ja repi paitaansa auki. Kaulassa riippui risti.

”Minä olen kristitty! Kristitty!” hän mesosi.

Kysyin, oliko hän kääntynyt äskettäin. Olin lukenut, että monet turvapaikanhakijat olivat niin tehneet edesauttaakseen statuksen saamista.

Ajokortin tumma iho alkoi punoittaa.

”Minä olen aina kristitty!” hän huusi. ”Siksi minä pakolainen. Isis tulee, tappaa kaikki kristityt. Qaraqosh!”

”Se on Salimin kotikaupunki”, Usva selvensi. ”Ne oli melkein kaikki oli katolisia siellä.”

Mistä minä saatoin tietää, että muslimit voivat olla myös katolisia?

”Irakissa kaksi miljoonaa kristitty, nyt ei ole. Tapettu kaikki. Paennut kaikki”, mies selitti ja mieleni teki sanoa ”ahaa”, mutta pidin suuni kiinni.

Ajokorttimies nosti kätensä silmieni eteen. Hän osoitti hopeasormustaan.

”Kihlasormus. Minä ja Irmeli tahto mennä naimisiin. Nyt Irmeli kuollut.”

Hän lysähti istumaan ja alkoi itkeä. 

Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani. Miten sisareni oli saattanut? Mies oli Irmeliä ainakin viisitoista vuotta nuorempi ja lisäksi Irmelin asiakas. Ihme, ettei hän ollut saanut potkuja vastaanottokeskuksesta. Keski-ikäisen lesken ei ollut tietenkään helppo löytää uutta kumppania. Mutta onhan nykyään tindereitä ja chatteja ja vaikka mitä. Usvaa ja äitiä tieto ei näyttänyt hetkahduttavan.

Olin poissa tolaltani. Kaivoin puhelimen laukustani ja aloin näprätä sitä. Olin asettanut puhelimen äänettömälle hautajaisten ajaksi ja huomasin, että Punahilkka & Susi olivat soittaneet minulle.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi.”

”Sori, minun on pakko ottaa tää”, sanoin ja pakenin vinttikamariini.

Susi vastasi puhelimeen ja ilmoitti, että minun olisi hyvä ilmaantua huomenna toimistolle. Heillä oli tarjous, josta en taatusti kieltäytyisi. Yritin kiskoa tietoja, mutta Susi ilmoitti vähäsanaisesti, ettei tällaisista jutuista keskusteltu puhelimessa, mutta tarjoukseen liittyi huomattava rahasumma.

Lupasin tulla. Soitin Stefanille. Hänellä oli minua ikävä. Sovimme tapaamisesta.

”Meidän pitää kulta puhua oikein kunnolla”, Stefan sanoi. 

Menin alakertaan, josta Irmelin erikoinen kihlattu oli jo onneksi häipynyt. Usva oli laittautumassa navetalle.

”Lähden huomenaamulla Helsinkiin”, sanoin. ”En tiedä vielä, milloin palaan tai palaanko.”

Ärsytti ja samalla kutkutti, ettei Susi ollut kertonut minulle, mistä oli kysymys. Ehkä kiinalaiset olivat havainneet, että Saksa on kuitenkin jokseenkin suuri kansantalous ja että minun suhteillani olisi käyttöä. Ehkä Armossa oli ymmärretty, ettei hiekkalaatikkojoukkueen kanssa tehtäisi isoa bisnestä. Ehkä he aikoivat perustaa haarakonttorin. Joka tapauksessa, siellä tarvittiin nyt jämäkkää ja uskottavaa naisjohtajaa. Minua.

Jatkis päivittyy lauantaisin.

Tanssija Pian itsemurhayritys järkyttää koko M/S Fiestan miehistöä. Katrilla on edessään isoja päätöksiä.

Kaikki hälyttimet soivat komentosillalla. Tanssija Pian pelastuminen oli sekunneista kiinni. Ei riittänyt, että kaikki kriisitilanteita varten koulutetut miehistönjäsenet oli hälytetty paikalle, tarvittiin myös runsaasti onnea.

Tuulessa taipuilevista lipputangoista, kannella tuulen voimasta pyörivistä oluttölkeistä ja kannella vaivoin pystyssä pysyvien miehistön vaatteiden tempoilusta pystyi päättelemään tuulen yltyneen voimakkaammaksi.

”Tyttö lentää mereen, jos tuuli tarttuu häneen!” Mats huusi radiopuhelimeen.

Hän hoputti pelastustöihin saapunutta joukkoa, joka kamppaili yhä yltyvää tuulta vastaan. Muutama urhea oli jo lähtenyt nousemaan valomainosta kohti tikkaita pitkin.

”Kolmekymmentä metriä sekunnissa”, joku mutisi.

Huoli näkyi pelastustöitä johtavien miesten kasvoilla. Katri rukoili mielessään, että Pia jaksaisi sinnitellä siihen asti, että hänet saataisiin turvaan.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan.”

Katrin oli vaikea keksiä Pian epätoivoiselle tempulle muuta syytä kuin sen, että Pian korviin oli kantautunut, mitä alakansien hyteissä oli tapahtunut edellisristeilyn aikana. Ilmeisesti raiskaushuhut olivat totta. Pian poikaystävä, laivalla baarimikkona työskentelevä ja motoristijengin kannatusjoukkoihin kuuluva, Pete oli ollut jotenkin osallisena häpeällisessä tapahtumasarjassa.

Tai sitten Pian temppu oli yksi hengenvaarallisista Totuus tai tehtävä -pullonpyörityspelin tehtävistä, joista oli kuluneen syksyn aikana muodostunut todellinen vitsaus laivalla. Ainakin Tähti ja pääkallo -moottoripyöräkerhon partasuiset miehet olivat olleet laivassa, eikä heidän läsnäolonsa koskaan tiennyt hyvää.

Pian kohdalla jäljellä oli vain viimeinen tehtävä. Laivasta ulos saattaminen. Unenpöpperöinen tanssiryhmän vetäjä kuulosti järkyttyneeltä.

”Pialle lankesi elinikäinen porttikielto laivaan, ja hetken päästä poistamme hänet alukselta Tukholman satamaan. M/S Fiestalla hän on turvallisuusriski. Pakkaa hänen tavaransa. Tavataan terminaalissa puolen tunnin kuluttua!” Katri lateli luuriin ja tuijotti Tukholman sataman maisemaa.

Myrskyn jälkeen ei ollut poutasää, vaan räkäsää. Sekin vielä.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli.

Katri kirjautui meiliohjelmaan. Sinulla pitää olla vahva todistusaineisto, luki Millan lähettämässä viestissä. Se oli viimeinen laatuaan ennen Millan synnytyslaitokselle lähtöä. Katri napsutteli sormiaan hermostuneena. Juuri silloin, kun hän olisi tarvinnut kipeästi lakikonsultaatiota, oli hetki, jolloin Milla synnyttämässä. Ja sitten vielä työtarjous Karibialta. Se tikitti meiliboksissa, Jay odotti vastausta. Hän saisi odottaa sitä vielä tovin.

Katri käveli hitaasti terminaalia kohti ja kuunteli matkustajien innostunutta puheenpulputusta. Matkustajilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oli hetki tapahtunut laivan yläkannella. Katri olisi antanut paljon siitä hyvästä, että olisi voinut olla yksi Tukholmaan suuntaavan naisporukan naisista, joiden ainut päänvaiva oli saada kaupunkipäivän rastit jetsulleen.

Laivan intendentti Timo Heinonen saattoi Piaa kohti laivapoliisien vastaanottotiskiä. Timo tervehti Katria jäykästi ja katsetta vältellen. Muisto edellispäivän mustasukkaisuuskohtauksesta välkkyi vielä kiusallisena mielessä, ja Katri ymmärsi miehen tahtovan hänestä eroon pian. Se ei ollut hyvä havainto.

”Muistutan, porttikielto laivayhtiömme kaikkiin laivoihin on ikuinen!” Timon ääni kumisi kolkossa tilassa.

Pia tuijotti katse tyhjänä eteensä. Katria kylmäsi, kun hän näki missä kunnossa Pia oli. Hän oli kalpea ja pahoinvoivan näköinen, niin kuin ei olisi tajunnut, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Katri oli niin surullinen ja huolissaan Pian puolesta, ettei tiennyt miten päin olla. Hänen katseensa harhaili kaikessa mahdollisessa alkaen verovapaan myymälän tarjousjulisteista tullin tiedotteisiin. Tullin ja poliisin yhteiskampanjajulisteessa luki suurin punaisin kirjaimin: Älä luota edes joulupukkiin. Ethän ota vastaan lahjoja tai nautintoaineita tuntemattomilta! Tietolaatikossa matkustajia kehotettiin soittamaan vihjepuhelu, mikäli heille oli tarjottu laivamatkan huumausaineita. Vähäpätöiseltäkin vaikuttava seikka voi olla merkittävä!

Hetken päästä Timo seisoi laivan turvallisuuspäällikkö Larsin työpöydän vieressä.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?”

”Haluan nähdä, miten tilanne kehittyi. Tahdon nähdä kaikki kameranauhoitteet portaista, jotka johtavat yläkannelle. Kun motoristijengin henkilöllisyydet ovat selvät, tahdon porttikiellon näille miehille!” Timo Heinonen lateli.

Katri olisi voinut halata miestä, ellei olisi aiheuttanut lähiotteella lisää hämmennystä muutenkin sekavaan tilanteeseen. Jos valvontanauhaotoksia käytiin läpi kuva kuvalta, olisi selvä asia, että samassa satsissa olisi kaikki ne nauhat, joissa Katrikin esiintyisi. Olisiko se hyvä vai huono asia, se ratkeaisi ihan pian. Sitä ennen hän tahtoisi nähdä nauhat.

”Tiedätkö sinä tästä moottoripyöräjengistä jotain sellaista, mikä voisi auttaa asian tutkintaa?” Timo kysyi.

Kysymys oli suora ja siihen olisi ollut helppo vastata, kyllä tai ei, mutta kumpikaan vastaus ei ollut tässä tapauksessa vaihtoehto.

”Tiedän, että moottoripyöräjengi on kokoontunut laivassa ollessaan artistikongilla, ja että peli-illoissa on ollut mukana laivan henkilökuntaa. Olin itsekin kerran yhdessä illanvietossa”, Katri takerteli puheessaan.

”Pullonpyörityspeliä pelattiin niin kovin panoksin, että sitä olisi voinut kutsua venäläiseksi ruletiksi. Ilmeisesti peli oli osa heidän sisäisessä hierarkiassa etenemistä...” Katri soperteli ja ilme Timo Heinosen kasvoilla oli yhtäaikaisesti huolestunut ja tyrmistynyt.

”Sinäkin osallistuit tällaiseen?” Timo oli jo niin kiihtynyt että melkein huusi.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Sitten hän ilmoitti tahtovansa kuulla kaiken, mitä Katri tiesi moottoripyöräjengiläisten ja Tomin touhuista.

”Toimistossani kahden tunnin kuluttua!” Timon äänessä oli täysin uusi, käskevä sävy.

Katri sai hädin tuskin nyökätyksi myöntymisen merkiksi. Jos jokin oli varmaa, tästä tilaisuudesta hän ei selviäisi lirkuttelemalla.

Katri seurasi katseellaan laivasta poisajavaa autovirtaa. Tullipisteeseen oli vielä matkaa. Olisiko tämä se kerta, jolloin joku motoristijengin apureista kärähtäisi tullissa? Voisi olla, jos se olisi hänestä kiinni, Katri ajatteli ja tarttui puhelimeensa. Elämä on valintoja, piti osata valita oikein, sen hän tiesi ja naputteli julisteessa olevan puhelinnumeron ja jäi odottamaan jonkun vastaavan.

Seuraavaksi Katri kääntyi turvakameranauhoja editoivan Larsin puoleen, joka suoritti keskittynyt ilme kasvoillaan hänelle annettua tehtävää, eikä näyttänyt suoranaisesti ilahtuvan Katrin seurasta.

”Tahdon nähdä kaiken, mitä on kuvattu Tomin hyttikäytävällä”, Katri sanoi ja Lars esitti jyrkän vastalauseen.

”Nämä nauhat eivät ole viihdekäyttöä varten, ei niitä voi noin vaan katsella”, mies selitti ja Katri pidätti hengitystään.

Tähän hän ei ollut varautunut. Jos hän ei saisi hierontaillan materiaalia käsiinsä, hän olisi lirissä. Hetki sitten hän oli soittanut tullin vihjepuhelimeen ja kertonut kaiken minkä tiesi. Jotta suunnitelma toteutuisi täydellisesti, hänen olisi kyettävä todistamaan syyttömyytensä.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!”

Katri vilkaisi kelloaan. Parin tunnin kuluttua intendentin toimistossa Katrin olisi kerrottava kaikki, mitä tiesi. Tilanne oli hankala, mutta ei mahdoton. Hänen olisi vain laitettava keitokseen vähän lisämaustetta.

”Kuka nyt valvontakameranauhoja katsoo, kun netti pursuaa mielenkiintoista materiaalia joka lähtöön!” Katri nojautui lähemmäksi Larsia ja madalsi ääntään.

”Kyse on...Tomin toipumisesta. Lääkärit uskovat, jos hänen lähellään on tuttuja ääniä, hän tietää olevansa vielä hengissä, vaikka koomassa onkin. Ajattelin koostaa ääninauhan, sarjan keskusteluista meidän työkavereiden kanssa. Ehkä se auttaisi häntä toipumaan!” Katri valehteli niin, että korvia kuumotti.

Lars tuijotti häntä pölmistyneen näköisenä.

”Tuo nyt on hoopointa, mitä olen aikoihin kuullut!” mies puuskahti ja kieltäytyi jyrkästi ryhtymästä moiseen.

Katri maanitteli, mutta Lars pysyi tiukkana. Katri ei tiennyt mitä ajatella, joten hän soitti Millalle.

Luojan kiitos, juristiystävätär vastasi puhelimeensa. Milla selitti pitkät pätkät supistuksista ja niiden aikaväleistä, mistä Katri ei ymmärtänyt mitään. Katri tipautti mieltään polttavan tärkeän kysymyksen.

”Voiko syyllistyä rikokseen, jos ei ole tiennyt sellaista tekevänsä?” Katri tykitti lisäkysymyksiä, mutta Millasta ei hetkeen kuulunut muuta kuin ähinää.

”No, ainakin tuomio lievenee. Ensikertalainen voi päästä lievemmällä rangaistuksella ja ehdonalaisella tuomiolla...” Millan ääni kiristyi ja hetkeen luurista ei kuulunut muuta kuin huohotusta.

”Tosin minähän olen erikoistunut ihmisoikeuksiin, en huumausaineisiin, ja nyt joudun puolustamaan oikeuksiani saada KOVINTA KAMAA mitä tästä paikasta löytyy!” Millan ääni koveni ja kuulosti siltä, että vauva putkahtaisi maailmaan hetkellä millä hyvänsä.

Puhelun keskeytti päättäväisen kuuloinen herrasmies, joka ilmoitti vaimonsa oleman matkalla synnyttämään. Puheen taustalta kuului huutoa. Katria nauratti, ja hän sulki puhelimen ja sujautti sen virkapukunsa taskuun. Vain merimies voi kiroilla niin soinnukkaasti ja samalla aidosti!

Puhelin piippasi uudestaan. Viesti Vincentiltä. Oho, maailmankirjat olivat sekaisin, Vincentillä oli älypuhelin. Kuvaviesti aukesi heti. Se esitti vessassa bändihuppari päällä poseeraavaa levykauppiasta. Huppari löytyi. Kylppäriselfiet ovat kuulemma suurinta hottia, en tiedä miksi. Terveisin Urpo. Katria nauratti. Hän lähetti Vincentille runsaasti sydämiä. Sitten hän sulki silmänsä ja kelasi mielessään eri vaihtoehtoja. Niitä oli tasan yksi.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. ”

Katri palasi takaisin Larsin luo. Mies loi häneen kyllästyneen silmäyksen.

”Haluaisin vielä nähdä Tomin kasvot niin kuin ne olivat. Tällä hetkellä ainut, mikä mielessäni pyörii on lehtikuva, jossa hänen kasvonsa muistuttavat perunamuussia...” Katri nyyhkäisi ja pyyhkäisi kyyneleen poskelta.

Kyynel oli aito. Hän oli niin väsynyt, että olisi voinut parkua silkasta rasituksesta. Lars huokasi syvään ja taputti Katria kämmenselkään rauhoitellen.

”Tottahan toki, älä nyt itke”, hän mutisi ja ryhtyi etsimään oikeaa nauhaa.

Katri niiskautti ja silmäili Larsin käden alla olevaa muistilehtiötä. Siihen oli tarkasti luetteloitu Pian hyppäämistä edeltävien tuntien tapahtumat.

Lars tarkensi kuvaa. Nauhalla Tom tuki käsivarresta Katria, joka hoiperteli hoidon jälkeen hyttikäytävällä. Nauhalla Tomin suu kävi, mutta ääntä ei kuulunut. Sekunnit juoksivat kuvanauhan alareunassa. Tom ojensi Katrille käteen laivayhtiön logolla varustetun pienen muovipussin. Parin sekunnin kuluttua Katri antoi Tomin poskelle ison pusun. Tomin kasvoille levisi iso virne.

Lars seurasi nauhan tapahtumia otsa rypyssä.

”Ei mua naiset noin vaan pussaile”, hän tuhahti ja tarkensi kuvaa.

Ruutu muuttui hieman rakeiseksi, mutta siinä hän oli, pianisti Kaj. Ihan niin kuin Katri oli hämärästi muistanut, Kaj oli istunut käytävällä koko sen ajan, kun hän oli toikkaroinut hoidon jälkitiloissa hyttikäytävällä.

Katri istui paikoilleen jähmettyneenä, kykenemättä ajattelemaan tai edes hengittämään. Kaj oli nähnyt kaiken! Siksi Kaj oli ottanut etäisyyttä välittömästi ensi-iltabileiden jälkeen. Meno hyttikongilla oli vaarallista Kajlle eri syistä kuin muille. Kaj oli entinen narkomaani. Hänen oli välteltävä kaikkea sellaista, mikä voisi johtaa hänet takaisin vanhan riippuvuuden pariin. Siitä syystä hän tahtoi vaihtaa hyttiäkin, Tomin hytistä käytäville leviävät marihöyryt olivat hänelle liikaa. Voi, miksi en tajunnut heti! Katri manasi mielessään ja nousi seisomaan.

”Vai eivät ole naiset pussailleet, jo on ihme juttu! Nyt kyllä pussaa!” Katri sanoi ja tuikkasi hämmentyneen miehen poskelle perusteellisen suukkosarjan.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä.”

Kaj näytti siltä, että oli vasta herännyt, vaikka päivä oli jo pitkällä.

”Kun aikoinaan aloitin soittohommat laivoilla, täällä oli hyvä meininki. Rahaa tuli. Sain maksetuksi studiokamat ja loput meni mihin meni, näihin käsivarsiin...” Kaj sanoi hiljaisella äänellä.

Katri otti Kajta kädestä kiinni.

”Olen pahoillani, en tajunnut sun kärsivän kaikesta siitä menosta teidän hyttikäytävällä”, Katri sanoi.

Kaj hymähti.

”Et voi suojella minua riippuvuudelta. Mun on selätettävä se itse joka päivä”, Kaj sanoi ja Katri nyökäytti päätään hiljaisena.

Hyvien ystävien keskustelu oli sellaista, hiljaisuus kertoi enemmän kuin sanat. Katri vilkaisi kelloa. Viisarit juoksivat entiseen tahtiin.

”Tiedän, että istuit käytävällä silloin, kun olin Tomin luona hoidossa. Näin kuvanauhalta hetki sitten, että sulla oli puhelin kädessä. Nauhoititko hyttikäytävän tapahtumia? Oliko sun tarkoitus käräyttää jätkät?” Katri kysyi ja Kaj nyökkäsi hitaasti.

”Oli, mutta sitten näin, että sä olit sekaantunut juttuun myös, ja jätin asian sikseen. Eikä entistä narkkaria olisi kuitenkaan uskottu”, Kaj mutisi ja otti puhelimen esiin.

Katri tuijotti litteää muovikapulaa jännittyneenä. Se, mitä puhelimeen oli tallennettu, voisi joko tuhota tai pelastaa hänet.

Kajn nauhoitteessa oli äänet. Ääninauhalla Tom antoi ohjeita tuliaispussin maihin kuljettamisesta ja siitä, ettei Katri saisi avata pussia.

”Pussissa on nuuskaa ja partavettä, perustuliaiskamaa!” Tom lateli naureskellen ja hoputti Katria kävelemään ripeämmin.

”Olen velkaa sulle loppuelämäni!” Katri sopotti liikuttuneena ja Kaj pudisti päätään.

”Ei, vaan mä sulle. Olet hyväksynyt mut juuri niin kuin olen, ne ihmiset on harvassa!” Kaj sanoi ja Katri olisi halunnut vielä itkeä tirauttaa lisää, mutta he olivat jo muutamia minuutteja myöhässä risteilyohjelmassa ilmoitetusta päivätanssien aloitusajasta.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta.

Katri kuulutti päivätanssien aloituslitaniat pikavauhtia ja sitten hän kiiruhti Kajlle lentosuukkoja heitellen ulos tanssiravintolasta. Aikaa Timo Heinosen tapaamiseen olisi vielä puoli tuntia. Nyt Katri tiesi, että hän voisi todistaa syyttömyytensä. Tunne oli niin vapauttava, että hän olisi voinut laulaa ja tanssia laivan kävelykadun halki, mutta tyytyi kipittämään niin nopeasti kohti komentosiltaa, kohti Matsia.

Hän oli päättänyt ottaa härkää sarvista. Hän kertoisi Matsille totuuden! Hänen riehakkaat ajatuksensa keskeytyvät hetkeksi. Viesti Millalta: Tyttö tuli! Jestas sentään, että hän on kaunis! Katri tuijotti vauvaansa kameraa kohti kohottavan tuoreen äidin kasvoja. Nyt hän tiesi miltä rakkaus näytti. Ja hän tiesi, mitä toivoisi itselleen seuraavaksi.

Katri tiesi rakastavansa Matsia, ja hän tiesi, ettei voinut pyyhkiä mennyttä pois tapahtunutta. Hän kantaisi tekonsa seuraukset, mitä ne sitten olisivatkaan. Mutta jos kaikki menisi hyvin, hän vastaisi Karibia-kutsuun myöntävästi.

Caribian Princess oli sama alus, jolla Matskin tulisi työskentelemään. Ja pian he voisivat olla samalla laivalla töissä, Karibialla.

Katri käveli rauhallisin askelin päällystön käytävää pitkin kohti komentosillan ovea.

Tärkeintä kaikessa oli astua omaan elämään ja pysyä siellä, löytää suuntaansa ja matkata pelotta kohti tuntematonta, kaikkea sitä mikä pelotti. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Uusien seikkailujen suunnasta hän päättäisi itse.

Katri pyyhkäisi kättään virkapuvun takin liepeisiin ja painoi komentosillan ovisummeria.

Jatkis päättyy.