Kuvakaappaus: Youtube/YLE
Kuvakaappaus: Youtube/YLE

Tosimies tietää, että kyyneleet ovat parasta kriisiapua.

”Pikkuleijonat pani Ruotsin itkemään!” ilakoi Ilta-Sanomat lätkän nuorten MM-finaalin jälkeen. Perään kerrotaan vielä, että naapurimaan kyynelehtiville lätkäjunnuille on tarvittaessa tarjolla kriisiapua pettymykseen.

Höh. Kriisiapu, kuulostaahan se vähän ruotsalaiselta, mutta itkemiselle on turha lällättää. Tosimieskin tietää, että se on parasta kriisiapua ja täysin sallittua pettymyksen hetkellä. Jopa Paavo Lipponen on perimätiedon mukaan melkein itkenyt vuonna 2005, kun hän luopui SDP:n johtajuudesta. Ja muistatteko, nämäkin?

1. Sami Aittokallio

”Tein ihan helvetin ison virheen ja siihen se kaatu sitten”, totesi Nuorten Leijonien maalivahti viime vuonna. Välierässä tuli tappio Ruotsille.

2. Andy Murray

”Voidaan me yrittää, mutta tästä ei tule helppoa”, sai tennistähti sanottua nyyhkytysten välissä, kun häntä yritettiin haastatella Wimbledon-tappion jälkeen. Yleisö hurrasi.

3. Teppo Numminen

”Teppo. Kaikesta huolimatta ilmeisesti tämä hopea, joka roikkuu tuossa, on ehdottomasti voitettu hopea”, yritti haastattelija lohduttaa vuonna 2006 olympialaisten hävityn lätkäfinaalin jälkeen. Teppo ei ollut vielä lohdutettavissa.

4. Cristiano Ronaldo

”Yhyy, nyyh”, miettii tähtijalkapalloilija sekä tappion että voiton hetkellä.

5. Juha Mieto

”Neljä, kolme, kaksi, yksi, ja noin.... aijai! Ajaijai! Sadasosalla! Sadasosalla hävisi Juha!” Tässä videossa ei tosin näy Lake Placidin olympiahopeamitalistin kyyneliä eikä selostajien tuskaa, mutta taustamusiikki on niin kohdallaan, että kannattaa katsoa.

Onneksi Euroopassa on monarkioita. Mitä yhtä harmitonta meillä muuten olisi kauhisteltavaksi?

Elämme kuivia aikoja: on pakko kauhistella Meghan Marklen paljaita olkapäitä ja ihastella prinssi Louisin söpöyttä, koska kuninkaalliset eivät ole viime aikoina tuottaneet kunnollisia, mehukkaita skandaaleja. Onneksi voi aina palata menneisiin vuosiin. Kuinka hyvin muistat klassiset kuninkaalliset törttöilyt?



Kuninkaallisten skandaalien äiti tapahtui Britannian hovissa vuonna 1936. Mikä?


Minkä tapauksen jälkeen tiedotettiin herttuatar Sarah Fergusonin ja prinssi Andrewin asumuserosta?


Kuka kuningatar Elisabet II:n lapsista ei ole eronnut?


Kenen omaan skandaaliin tämä ryhmä liittyy?


Minkä niminen se kaveri oli, joka oli Ruotsin prinsessa Madeleinen kanssa kihloissa, mutta menikin paneskelemaan norjalaisen käsipalloilijan kanssa?


Mitä vuotta kuningatar Elisabet II on kutsunut nimellä Annus Horribilis?


Kuka kruunupää perusti selvänäkijäystävänsä kanssa enkelikoulun?


Kenen kanssa tällä miekkosella oli juorujen mukaan kuninkaallinen suhde?


Miksi Espanjan kuningas Juan Carlosin suosio romahti vuonna 2012?


Kenen elämän kiusallisin asia?


Kuka kohautti valitsemalla naamiaisiin asukseen natsiunivormun?


Skandalöst!

 

Kai se tamponihomma edes meni oikein??!


Lite märkvärdigt!

 

Mutta ehkä seuraat jotain muita kesäuutisia kuin kuninkaallisuutisia? Sekin on ok!


Jättefantastiskt!

 

Nämä olivatkin perustason juoruja. Mutta tiesitkö, että prinsessa Anne on saanut kerran ylinopeussakot?

 

Siinä oli raikas ohjelma, jonka rinnalla nykyajan kykykisa helposti kalpenee.

Kyllä kyllä, laulukilpailuja riittää ja niitä on mukava seurata. Esimerkiksi Tangomarkkinat voitti äskettäin Saana Sassali! Voittajalla oli kaunis, tumma tangoääni ja mainio nimi, joka aiheuttaa lämpimän ailahduksen rinnassa: Sassali-nimellä on ennenkin menestytty laulukilpailussa. Saanan veli Matias nimittäin vastasi yhdestä muinaisen Tenavatähti-kisan unohtumattomimmista kilpailusuorituksista.

On aika kerrata 90-luvun parhaan tv-ohjelman parhaat hetket.

1. Matias Sassalin tulkinta kappaleesta Elämää juoksuhaudoissa

Luonteva, järkähtämätön, musikaalinen suoritus. Persoonallinen, lapsen oma kappalevalinta, hauskan tuntuinen kaveri. Aikaa kestävä kokonaisuus. Ei mitään lisättävää.

2. Seppo Hovin juonnot

Jäljittelemättömän vintage-henkisiä. Jos esiintyjä on Lapista, Seppokin puhuu h:n päälle kuin Sami Jauhojärvi ikään. Jos hän on romani, Seppo toteaa että ”teikäläiset ovat aina olleet kovia laulamaan”. Oi aikoja ennen somekohuja!

3. Erityisesti tämä Leif Lindgrenin haastattelu

Siinä Leif paljastaa esikuvansa.
 

4. Yllättävät käänteet

Semifinaalin väliajalla tulee esitys puun takaa: Anneli Saaristo astuu tuomaristosta lavalle ja laulaa hienon kappaleen Appelsiinipuita aavikkoon. Sanoituksessa lakanat ovat rypistyneet rakkaudesta ja sateet tulevat. Se tuntuu olevan hiukan väärässä ympäristössä, mutta ei siinä muuten mitään vikaa ole.

5. Takapulpetin tyttö

Antti Pääkkönen tyhjensi pajatson Vanha holvikirkko -tulkinnallaan, mutta myös tämä 11-vuotiaan Pääkkösen oma sävellys ja sanoitus oli seisauttava. Pääkkösestä on sittemmin tullut taitava dubbaaja, jonka äänen voi bongata vaikka Monsterit Oy:n Masi Pallopään roolista tai Oktonauttien Kwazii-kissana.

6. Laulavat lapset

Taitavaa nuorisoa oli ilo katsella. Välillä tuli iskelmää, välillä lastenlauluja, usein Daa-da daa-da. Tässä Ella Lahtinen laulaa upeasti Lapsen maailmasta.

7. Timo Turunen

Timo Turunen valittiin yleisön suosikiksi. Hänen tulkintansa Kim Lönnholmin kappaleesta Minä olen muistanut kannattaa katsoa säännöllisin väliajoin uudestaan, jotta usko ihmiseen säilyisi.