Syke-sarjan sydänkirurgia näyttelevää Antti Luusuaniemeä on kutsuttu jo Suomen George Clooneyksi. Kuva: Leena Koskela / IS
Syke-sarjan sydänkirurgia näyttelevää Antti Luusuaniemeä on kutsuttu jo Suomen George Clooneyksi. Kuva: Leena Koskela / IS

Suomalaisen taide-elokuvan tekeminen auttaisi luomaan kansainvälisen uran, näyttelijä Antti Luusuaniemi uskoo.

Ylen uuden Syke-sairaalasarjan tähti Antti Luusuaniemi, 35, kertoi Ilta-Sanomien Tainola Show’ssa haaveilevansa kansainvälisestä urasta.

– Haluan tehdä kansainvälisiä elokuvia, mutta sen eteen pitää tehdä töitä.

Pitkän teatteriuran tehnyt näyttelijä oli juuri Lontoossa ja New Yorkissa elokuvajuhlilla esittelemässä Kakara-lyhytelokuvaansa. Hän mainitsee tällaiset tilaisuudet hyviksi mahdollisuuksiksi saada uusia kontakteja, joiden avulla luodaan kansainvälinen ura.

– Siellä tapaa ihmisiä. Se on sama, esitteleekö pitkää vai lyhyttä elokuvaa, mutta elokuvantekijänä pääset tapaamaan ketä tahansa. Myyn itseäni olemalla oma itseni ja näyttämällä töitäni. Minulla on koko ajan vireillä kansainvälisiä projekteja. Jokin päivä yksi niistä lähtee vielä lentoon.

Tällä hetkellä Anttia kiinnostaa kaikkein eniten eurooppalainen elokuva.

– Suomessakin voisi tehdä sellaisen elokuvan, joka toimisi käyntikorttina maailmalla. Se minulta puuttuu. Vaikka olen tehnyt elokuvia, pitäisi sen olla art house -elokuva. Roolissa pitäisi olla syvyyttä, joka osoittaa näyttelijän laadun.

Tähän mennessä Anttia ei vielä ole sellaisessa nähty. Miksi? Tähän Rita Tainolan esittämään kysymykseen hän ei osaa vastata.

– Mutta on se ollut lähellä. Onhan tässä vielä aikaa.

Antti on nähty Sykkeen lisäksi muun muassa sarjoissa Mustat lesket ja Helsingin herrat ja elokuvissa Lupaus ja Veijarit. Suomalaisista näyttelijöistä ulkomailla ovat rooleja saaneet muun muassa Jasper Pääkkönen, Pihla Viitala, Irina Björklund, Samuli Vauramo, Peter Franzén ja Samuli Edelmann.

Katso koko haastattelu alla. Työnsä lisäksi Antti kertoo Tainola Show’ssa, kuinka tapasi unkarilaisen taiteilijavaimonsa Lilin ja mitä he puuhastelevat pienen Luna-tyttärensä kanssa.

1329297

Lue myös:

Antti Luusuaniemi: "On maailman ihaninta olla isä"

Kovia kokenut yksinhuoltaja ja yliempaattinen hoivaaja – tällaisia ovat uuden Syke-sairaalasarjan hahmot

Odotettu kotimainen Syke-sarja alkaa – ja se on todella hyvä!