Kim Kardashianin siskopuoli Kylie Jenner ottaa 500 selfietä, ennen kuin yksi onnistuu. Kuva: Shutterstock
Kim Kardashianin siskopuoli Kylie Jenner ottaa 500 selfietä, ennen kuin yksi onnistuu. Kuva: Shutterstock

Eivät julkkiksetkaan aina onnistu ottamaan säkenöivää selfietä ensimmäisellä otoksella.

Kardashianien realityperheeseen kuuluva kuopus Kylie Jenner, 17, on kunnostautunut sosiaalisessa mediassa ja ollut esille vähintään yhtä paljon kuin siskonsa Kim Kardashian. Paitsi että Jenner on yksi Instgramin suurimpia selfiejulkkiksia, hän on myös viime vuosina innoittanut teinejä nimellään kulkeviin selfievillityksiin.

Hyvän omakuvan ottaminen ei ole aina helppoa, mutta entä kun seuraajia on 27 miljoonaa, kuten Jennerillä? Silloin onkin jo paineita!

Näillä kikoilla Jennerkin onnistuu.

500 yritystä ja silti kaduttaa

– Otan 500 selfietä, ja niistä yksi on hyvä, Jenner paljastaa.

Joskus sitä tajuaa jälkeenpäin, että sosiaaliseen mediaan lennähtänyt kuva ei olekaan hyvä, vaan jokin toinen olisi ollut parempi. Tässäkin asiassa Instagram-julkkikset ovat samassa veneessä kuin me muut.

– Joskus kaduttaa, että pahus, laitoin tuon kuvan, kun tämä olisikin ollut parempi!

Katumukseen tuskin on syytä, jos kaikkia miljoonia seuraajia on uskominen. Tässä parhaita paloja Jennerin Instagramista:

 

On the road again: destination Cannes with @dailymail and @mailonline #seriouslypopular

Kuva, jonka King Kylie (@kyliejenner) julkaisi

Kyllä ne upeat taustamaisemat vain näyttävät hyvältä. Jos et lomaile Ranskan ylellisissä maisemissa, kuten Jenner tässä kuvassa, käytä vaikka näitä vinkkejä hyvän taustan löytämiseen.

 

today

Kuva, jonka King Kylie (@kyliejenner) julkaisi

Vaikka Jenner on nuori, hän osaa ottaa peiliselfien niin, ettei se näytä teinimäiseltä. Avainsanoja ovat ainakin upea sisustus ja rennon tyylikäs asu.

 

 

Obsessed with my new HISY iPhone Camera Remote! Just got it at the #AppleStore @hisypix

Kuva, jonka King Kylie (@kyliejenner) julkaisi

Jenner tietää, että jos olet juuri käynyt manikyyrissa, kannattaa napata kuva, jossa kynnet näkyvät.

 

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaani personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne oli hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavotteita, jotka saavutettua repsahdan. 

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensiviikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.

 

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00