Äläkä aloita ruoskintaa nyt. Kuva: Shutterstock
Äläkä aloita ruoskintaa nyt. Kuva: Shutterstock

Se ei nimittäin auta laihduttamisessa, siitä tulee vain paha mieli.

Näytän pahalta. Hirveältä. Kamalat selluliittimuhkurat. Itse asiassa näytän pystyyn nostetulta sialta! Nyt oikein herkuttelen tässä peilin edessä, kokeilen, montako leukaa saan näkyviin. Olenpa ällöttävä, ällöttävän ällöttävä!

Tutun kuuloista? Suunnilleen tuolla tavalla ajattelee moni lihava, tukeva, hoikka ja laiha nainen katsellessaan peilikuvaansa. Vaikka narsismista puhutaan paljon, itseinho on reippaasti yleisempi häiriö: jos kolme neljäsosaa suomalaistytöistä on tyytymättömiä vartaloonsa, kuinka moni aikuisista naisista mahtaa rakastaa kroppaansa?

Vihapuhe peilin edessä on myös se juttu, jolla moni motivoi itsensä kuntoilu- ja laihdutuspuuhiin, mutta onkohan se paras tapa? Ei ole, sanoo Taija Rintee, joka toimii sairaala Neon painonhallintaklinikalla psykologina.

– Monet painonsa kanssa kamppailevat puhuvat itselleen niin inhottavasti, että ei tulisi mieleenkään puhua niin kellekään muulle. Tarvitsisimme itsekurin sijasta itsemyötätuntoa, Rintee toteaa.

Mistä sitä myötätuntoa irtoaisi?

Taija Rinteen mielestä itseruoskinnan siivittämä tahdonvoima tekee laihduttamisesta epämiellyttävää ja joustamatonta rääkkiä. Kun aloittaa tiukan, itseinhoisen dieetin, tapahtuu ennemmin tai myöhemmin repsahdus – ja se lisää itseinhoa entisestään. Seuraa hälläväliä-meininki: en pystynyt tähänkään, mitä väliä sillä enää on, mitä nyt syön, syönpä vielä lisää.

Painonhallinnan pitäisikin olla miellyttävämpää, jotta se onnistuisi.

– Näkökulmaksi kannattaisi vaihtaa se, että kun omassa kehossa pitää viihtyä koko elämä, miten siitä saisi pidettyä parasta mahdollista huolta? Jos huolenpito tarkoittaa painon pudotusta, projekti pitäisi ajatella koko elämän mittaisena itsestään huolehtimisen asiana, Rintee sanoo.

Myötätunto ei sitten tarkoita periksi antamista mieliteoille! Rajat pitää Taijan mukaan asettaa. Mutta kun tausta-ajatuksena pitää hyvinvoinnin vaalimisen, kieltäytymisestä ei tule elämän keskipiste. Päivät eivät ole samanlaisia, ihmiset eivät ole robotteja – joustavuus on sallittua. Kun suurimmaksi osaksi pysyy terveellisissä elämäntavoissa, satunnaiset repsahdukset eivät ylly ruoskinnan sävyttämäksi mässäilyksi. Syöminen kohtuullistuu.

Enää pitäisi siis keksiä, miten pystyn puhumaan hirvittävän pullealle, inhottavan muhkuraiselle, vastenmieliselle possunvartalolleni myötätuntoisesti? Jenkkipsykologi Lisa Firestonelta tulee vinkki: aivan aluksi lopetat sen ikävän, kriittisen äänen kuuntelemisen, joka puhuu rumasti peilikuvallesi. Se et ole oikea sinä, se antaa huonoja neuvoja, se on vihollinen! Kun itseinhoista mutinaa alkaa kuulua, vaienna se tietoisesti, siirry pois peilin edestä tai tsemppaa itsesi ajattelemaan jotain ihanaa. Koska jos alat kuunnella itseinhon ääntä, se ei hiljene sittenkään, kun olet tavoitepainossasi – ja pian et ole tyytyväinen mihinkään itsessäsi.

Lue myös:

5 vinkkiä ahmimisen hillitsemiseen

Miksi syöminen ahdistaa?

Pian on helppoa – laihtumiseen tarvitaan ehkä vain oikeita mikrobeja