Oona on kahdeksatta kertaa lavalla testaamassa juttujaan. Suomalaisen stand upin uranuurtajiin kuuluva André Wickström on ohjeistanut, että paras vitsi pitää kertoa aina alussa ja loppuun on säästettävä toiseksi paras.
Oona on kahdeksatta kertaa lavalla testaamassa juttujaan. Suomalaisen stand upin uranuurtajiin kuuluva André Wickström on ohjeistanut, että paras vitsi pitää kertoa aina alussa ja loppuun on säästettävä toiseksi paras.

Varoitus: tämä juttu sisältää huonoa huumoria ja alatyylin ilmaisuja, sillä vierailemme stand upin treeniklubilla. Siellä kuka tahansa pääsee kokeilemaan, saako yleisön nauramaan.

– Moi, mä oon Oona ja mä oon kaikille teille täällä aivan liian nuori, nätti nuori blondi valkoisessa paitapuserossa ja piukoissa farkuissa heläyttää.

Tyttö puristaa mikkiä kaksin käsin. Jäykästä asennosta näkee, että häntä jännittää. Yleisö hörähtää hyväksyvästi.

– Mä tuun Espoosta ja nää kaks Tallinnasta, hän jatkaa rintojaan osoittaen.

Ja taas hörähdys. Hyvä Oona! 18-vuotiaan Oona Kallelan kahdeksas stand up -esiintyminen alkaa lupaavasti. Koska esiintymisaikaa on annettu vain viisi minuuttia, yleisöltä on herutettava ensimmäinen nauru aika lailla heti. Se on yksi stand upin kirjoittamattomista säännöistä.

On tavallinen maanantai-ilta, mutta Helsingin Oulunkylässä sijaitseva olutravintola Jano pullistelee väkeä. Juoma helmeilee laseissa, ihmiset ovat hyväntuulisia. Tänne ei ole tultu itkemään tuoppiin – päinvastoin, tänään on tultu nauramaan.

”Täällä nähdään seuraavat samihedbergit, jotka myyvät Hartwall Areenan täyteen!”

Janossa järjestetään kahdesti kuussa stand upin treeniklubi, mikä tarkoittaa, että mikki on auki ja amatöörikin pääsee kokeilemaan, olisiko itsestä koomikoksi. Kokeneemmat tulevat testaamaan juttujaan. Vaikka osa heistä heittää jo ahkerasti keikkaa, kukaan ei ole tähti.

Vielä.

Illan seremoniamestari Bahar Tokat kannustaa yleisöä rohkeasti näyttämään, mikä toimii ja mikä ei.

– Täällä nähdään seuraavat samihedbergit, jotka myyvät Hartwall Areenan täyteen!

Ala naurattaa!

Suomessa on eletty stand up -buumia oikeastaan koko 2000-luvun ajan. Suosituimmat koomikot ovat julkkiksia: he myyvät saleja – ja jopa jäähalleja – täyteen ja ovat saaneet omia tv-ohjelmia.

Stand upilla itsensä elättäviä on Suomessa kolmisenkymmentä, mutta harrastajia on monin verroin enemmän. Klubeja järjestetään ahkerasti ympäri Suomen, ja työväenopistojen stand up -kurssit täyttyvät hetkessä. Janon open mic -illatkin ovat olleet viikosta toiseen suosittuja.

”Ne voi sanoo ’mulla on jotain muutakin pitkää kuin matikka’.”

Oona kokeili stand upia ensi kerran loppuvuodesta juuri täällä Janossa. Silloin kun nuori nainen ei kerro vitsejä kapakassa, hän käy luonnontiedelukiota ja ansaitsee taskurahaa tekemällä ripsien pidennyksiä..

Oona voi hyvinkin olla matkalla vaikkapa seuraavaksi Krisse Salmiseksi, sillä yleisöllä tuntuu olevan hauskaa, kun hän kertoo, millaisia iskurepliikkejä luonnontiedelukion kundit käyttävät.

– Ne voi sanoo ’mulla on jotain muutakin pitkää kuin matikka’ tai ’haluaisin nähdä sut jakokulmassa’.

Kun stand up 1990-luvun lopulla saapui Suomeen, sen pioneereja olivat näyttelijät Riku Suokas, Ilari Johansson, Markku Toikka ja Heli Sutela.

Mutta voidakseen tehdä stand upia ei tarvitse olla koulutettu esiintyjä. Sen huomaa nopeasti Janossakin. Esiintymässä on ainakin liikunnanopettaja, pari opiskelijaa, työtön yhteisöpedagogi...

Ehkäpä stand upissa houkuttaakin juuri sen näennäinen helppous. Ei tarvitse olla huippulahjakas missään, ei osata laulaa, soittaa, tanssia tai edes näyttää hyvältä. Riittää, että olet hyvä tyyppi ja kerrot hauskoja juttuja. Katsokaa vaikka maailman hauskimmaksi ihmiseksi äänestettyä Ismo Leikolaa. Hän näyttää menninkäiseltä, mutta on paras lajissaan.

– Stand up voi vaikuttaa helpolta, mutta ei todellakaan ole sitä, sanoo kulttuuriantropologi Marianna Keisalo. Hän tutkii stand upia ja on kokeillut sitä myös itse. Hän on tuttu näky Janon illoissa.

Itse asiassa, monet sanovat, että stand up on esittävän taiteen lajeista kaikkein vaikein, kuningaslaji.

 


Aloittelijat saavat estradin viideksi minuutiksi, kokeneemmat kahdeksaksi.

 

Apua, lavakuolema!

Mutta auts, nyt Oonan vitsikone alkaa hyytyä. Hän on juuri paljastanut vihaavansa Risto Räppääjää. Ai miksikö? No, koska se uskottelee, että lapsi voi olla onnellinen vantaalaisessa kerrostalolähiössä! Yleisö on nauranut, mutta Oonan lunttilapussa ei ole mitään jäljellä, vaikka esiintymisaikaa vielä olisi.

Moni koomikko pelkää tällaista lavakuolemaa: että jutut eivät naurata ketään tai että äkkiä ei enää olekaan mitään sanottavaa.

– Apua, paljonko mulla on vielä aikaa? Oona kysyy. Äänessä on aavistus hätää.

– Riippuu, mitä sä haluut tehdä, joku huutaa.

– Juosta itkien pois, hän parahtaa ja lähtee.

Oona onnistuu kuitenkin poistumaan naurujen saattamana. Huh, se oli lähellä!

Epäonnistuminen on kiusallista yleisöllekin. Harva katsoo stand upia päästäkseen tuntemaan myötähäpeää. Janon yleisö on kuulemma aika kriittistä.

Mietipä vielä

Seuraavaksi vuorossa on ujolta vaikuttava kalju keski-ikäinen mies verkkatakissa.

– Aina kun menen ystävälleni kylään, hän nikottelee, vaikka minulla on omakin nimi, hän aloittaa.

”Äitini on menettänyt järkensä: hän väittää kirjoittaneensa uuden testamentin.”

Yhdessä pöydässä hymähdetään.

– Olen haistellut pitkään liimaa: se pitää minut jotenkin kasassa.

Aha, no ehkä se selittääkin, miksi mies pälyilee yleisöä epäluuloisesti.

– Äitini on menettänyt järkensä: hän väittää kirjoittaneensa uuden testamentin.

Hiljaisuus. Sitten tyrskähdys. Jari Teurajärven vitsien avautuminen kestää hetken.

Jari pudottelee juttujaan naama peruslukemilla. Koska emme tunne Jaria, meidän on vaikea tietää, vetääkö hän roolia vai onko hän oikeasti tuollainen, vähän outo ja introvertti hiippari.

 


3. Jari Teurajärvi olisi päässyt fanitapaamiseen One Directionin kanssa, mutta ei mennyt, koska ei tiennyt, missä suunnassa se oli.

 

Suurin osa koomikoista tekee stand upia periaatteessa omana itsenään, ja aika moni ammentaa omasta elämästään. Itseironia on työkaluista tärkeimpiä.

– Sanotaan, että koomikon pitäisi aina muistaa alentaa itsensä yleisöön nähden, Marianna Keisalo sanoo.

Omasta elämästään on inspiroitunut myös Tero Laine. Hän on ajanut Maskusta Helsinkiin testatakseen uusia juttujaan.

– Lapsi kysyi, että isi, onko totta että sun pippeli on siis ollut äidin pimpissä? Hyiiii! No sitten minä olin että, heiii, ei tarvi tulla vittuilemaan, Tero eläytyy.

Yleisö naurahtaa vain vaisusti, joten ehkä Teron kannattaa hioa tuota juttua.

 


Toni Jyvälä on jo saavuttanut hiukan kuuluisuutta, sillä hän on ollut mukana Naurun tasapaino -kilpailussa. Esiintyjänä Toni kertoo sopivansa tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, koska on hyvin laiha.

 

Voiko nainenkin olla hauska?

– Nyt te varmaan ootte siellä että vittu, jonkun mutsi tuli, aloittaa viisikymppinen Anu. Hän on illan vanhin esiintyjä.

Anu ei halua sukunimeään tai kuvaansa lehteen, koska hänellä on ura toisaalla ja hän tekee stand upia vapaa-ajallaan.

Vuosia stand upia harrastanut Anu kuuluu porukan kokeneimpiin esiintyjiin, mutta hänen uudet juttunsa eivät tänään tunnu tekevän yleisöön vaikutusta. Anun vitsit virtsankarkailusta hikipuuskiin keräävät vain vaimeita naurahduksia.

”Toki huumori on aina myös vallankäyttöä.”

Jaahas, tässä on tietenkin taas kyse siitä, että vanheneva nainen voi olla vain naurun kohde, ei itse naurattaja. Vai mitä tuumaa kulttuuriantropologi?

– Niin räikeään sovinismiin en ole stand upissa törmännyt, että miehen huonolle jutulle naurettaisiin enemmän kuin naisen hyvälle, mutta toki huumori on aina myös vallankäyttöä. Koomikko esittää väitteen maailmasta, ja voi olla, että yleisön on helpompi hyväksyä miehen kuin naisen väite, Marianna Keisalo miettii.

Tyypillisin stand upin harrastaja on yhä parikymppinen valkoinen heteromies. Heillä tuntuu olevan kova sanomisen tarve.

– Ehkä Anun tapauksessa kyse oli nyt siitä, että yleisö oli niin nuorta, etteivät he osanneet samastua ikääntyvän naisen kokemuksiin. Olen nähnyt Anulta keikkoja, joissa yleisö on nauranut pissat housuissa, Keisalo sanoo.

Jotkut stand up -koomikot kuitenkin sanovat, ettei yleisö ole koskaan väärässä. Jos sitä ei naurata, juttu on huono. Piste.

”Aloittaessani stand upin lavakuolema tuntui niin hirveältä, että saatoin harmitella sitä kaksi viikkoa.”

Jos haluaa tehdä stand upia, täytyy kovettaa nahkansa, sillä pettymykset kuuluvat lajiin. Anu on jo niin iso tyttö, että tietää, miten epäonnistumisia kannattaa käsitellä.

– Tänään oli nyt tämmöinen keikka. En usko, että se johtui yleisön iästä; kyllä jutuilleni ovat nuoretkin nauraneet. Mutta joskus yhteyttä yleisöön ei vain synny. Silloin voi yrittää tehdä asiasta huumoria. Sanoa, että viime yönä neljän aikaan tämä juttu tuntui vielä nerokkaalta, Anu sanoo.

– Aloittaessani stand upin lavakuolema tuntui niin hirveältä, että saatoin harmitella sitä kaksi viikkoa. Nyt tiedän, että epäonnistumista on turha jäädä märehtimään, ei sitä muista kohta yleisökään. Kokemuksesta pitää vain ottaa opiksi.

Lisää tätä!

Uskaltaisinko? Olisiko minustakin tuohon? Tekisi mieli kokeilla. Iina Fagerlund ehti ravata kaksi vuotta stand up -keikoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin ennen kuin päätti uskaltaa. Viime marraskuussa 23-vuotias saksan kääntämisen opiskelija sitten asteli ensimmäisen kerran yleisön eteen juuri täällä Janossa ja sanoi:

– Men are fucking assholes! At least they wish they were.

”Kokemuksesta tuli niiiin hyvä fiilis, että lisää tätä.”

Kuppilaan laskeutui hiljaisuus. Mutta sitten yleisö tajusi ja räjähti nauramaan. (Koska Iinan juttu on niin törkeä, emme suomenna sitä tässä.) Nauru rohkaisi jatkamaan, ja viisi minuuttia tuli melkein liian nopeasti täyteen.

– Kokemuksesta tuli niiiin hyvä fiilis, että lisää tätä. Tietysti olin ylpeä itsestäni, että mä oikeesti kehtasin, Iina sanoo.

Keikan jälkeen joku tuli vielä sanomaan Iinalle, että hän oli illan paras. Iina kertoo pieniä koomisia tarinoita omasta seuraelämästään: treffimokistaan tai poikaystävästään, joka käyttäytyy kuin lapsi. Iina näyttää hyvin hyvin nuorelta ja hyvin kiltiltä, no, nörtiltä. Siksi onkin niin yllättävää, että hänen suustaan tulee niin hirveän roisia tekstiä. Ristiriita huvittaa.

 


2. ”Mä en tarvi Odinin sotureita. Jos mä tarvin suojaa, mä tiedän kyllä mistä kortsuja saa”, Bahar Tokat kokeilee. ”Ehkä tää kaipaa vielä kehittämistä.”

 

Yleisesti ottaen suomalaisia naurattavat eniten alatyyliset jutut. Siksi ehkä aloittelijankin on varminta luottaa niihin. Suomalaista stand upia on jopa vähän moitittu siitä, että politiikka ja yhteiskunnalliset aiheet ovat jääneet niin vähälle huomiolle. Huumorin keinoin kun olisi mahdollisuus myös vaikuttaa. Tänäänkin Janossa Odinin sotureille irvailu on illan yhteiskunnallisinta antia.

Marianna Keisalo epäilee, että sekin voi olla muuttumassa. Hyvä esimerkki on vaikkapa Ylen Noin viikon uutiset, jota vetää stand up -koomikko Jukka Lindström.

Suomessa on paljon myös maahanmuuttajataustaisia stand up -koomikoita, jotka ovat nostaneet kokemaansa rasismia esiin huumorin keinoin. Esimerkiksi iranilaissyntyinen Ali Jahangiri on hyvin tunnettu nimi piireissä. Janossakin tänä iltana esiintyvä kurdi Mebe taas on ollut mukana Naurun tasapaino -kilpailussa, joka on nähty televisiossakin.

– Stand up voi tarjota maahanmuuttajille tilaisuuden paitsi saada hyväksyntää myös puhua kokemuksistaan omilla sanoillaan ja ehdoillaan, Keisalo sanoo.

 


”Sähisevä energiapommi” Jere Tiusanen panee parastaan.

 

Demokraattinen laji

– Naurusta tulee huumaavan hieno fiilis, sanoo Anu.

– Ai että se nauru tuntuu vain niin hyvältä, sanoo Oona Kallela.

Nauru tarkoittaa, että sinut hyväksytään. Siitäkö stand upissa onkin kyse, hyväksynnän hakemisesta? Sitähän me kaikki lopulta haluamme.

Naurunalaiseksi asettuminen vaatii kuitenkin rohkeutta. Ja siinä on kyse itsensä voittamisesta, joka tuntuu sekin hyvältä.

”Stand up on opettanut minulle myös avoimuutta. Mitä avoimempi olet, sitä paremmin saat yhteyden muihin.”

Stand upin suosiota on selitetty niin tällä ajalla kuin tositelevisiolla ja Youtubellakin. Että kaikki nyt vain haluavat nykyään huomiota ja olla esillä. Mutta esiintymistaidosta on myös tullut tärkeää, sitä vaaditaan nykyään aika monessa ammatissakin.

Anu on huomannut nykyään hermoilevansa paljon vähemmän, jos joutuu vaikka töissä pitämään presentaation.

– Olen oppinut, että mihinkään mokaan ei kuole. Stand up on opettanut minulle myös avoimuutta. Mitä avoimempi olet, sitä paremmin saat yhteyden muihin.

Oonaakin kiehtoo stand upissa esiintyminen, Iina taas haluaa kehittyä kirjoittajana. Mutta mistään helposta lajista ei todellakaan ole kyse, sen kaikki ovat huomanneet. Katsojat voivat luulla, että jutut syntyvät hetkessä, mutta niitä testataan ja hiotaan moneen kertaan.

Vaikka olisi aina ollut kaveriporukan hauskuuttaja, ei välttämättä ole hyvä stand up -koomikko. Kavereiden kanssa on paljon yhteistä, mutta yleisö, se on täysin tuntematon. Täytyy miettiä, mistä sille voi puhua. Mistä he tietävät? Avautuvatko vitsit heille? Mitä taustatietoja on osattava antaa?

– Mutta ainakin periaatteessa stand up on hyvin demokraattinen laji: kuka tahansa voi alkaa tehdä sitä ja tulla hyväksytyksi omana itsenään, Marianna Keisalo sanoo.

 


14. Mitä aasialainen eläimiinsekaantuja tilasi ravintolassa? No tietenkin pääskysenpesää! Pete Heinisen jutut naurattavat tänään.

 

Ensimmäiset aplodit

– Mulla on uusi harrastus. Olen alkanut kokata. Amfetamiinia, lohkaisee Pete Heininen.

Alkoholin ja hevimusiikin ystäväksi esittäytyvä pitkätukka on stand up - harrastuksessaan ilmeisen tosissaan, sillä hän on perustanut itselleen Facebook-sivutkin. Peten Humoristi väärinpäin -sivulla on jo 85 tykkääjää. Monet koomikot pyrkivät rakentamaan juttuihinsa jonkinlaista draaman kaarta, mutta Peten staili on pudotella vitsiä vitsin perään:

– Gootti teetti kuolleesta koirasta itselleen takin, koska halusi pukeutua mustiin.

– Mummoni oli natsi. Hän harrasti hakaristipistotöitä.

– Kesä ja syksy menivät naimisiin, mutta siitä ei tullut mitään, koska kesä oli liian lyhyt ja syksy tuli liian aikaisin.

– Jos John Lennon olisi ollut ilmailulaitoksen pomo, hän olisi ollut Lennon-johtaja.

Aika hyvä! Sillä irtoaa illan ensimmäiset aplodit. Voi olla, että Peten Facebook-sivuilla on tämän keikan jälkeen taas uusia tykkääjiä.

Stand up Suomessa

1990-luvun alku: Yhdysvalloissa keksitty esittävän taiteen laji rantautuu Suomeen. Koomikko seisoo yleisön edessä ja kertoo nokkelia tarinoita tai huomioita.

1990-luvun puoliväli: Aluksi stand upia tekevät näyttelijät, mutta lajin uranuurtajiin kuuluvat myös suomenruotsalaiset André Wickström ja Stan Saanila.

1996: Riku Suokas perustaa Club act!one -stand up -klubit Hämeenlinnaan ja Jyväskylään.

2000: Markku Toikan ja Maritta Vennon stand up -opas Ala naurattaa! julkaistaan.

2001: Vuoden stand up -tulokas -kilpailua aletaan järjestää.

2002: Hämeenlinnan stand up -festivaali Tomaatteja! Tomaatteja! saa alkunsa.

2003: Stand upia aletaan nähdä myös televisiossa. Esimerkiksi Krisse Salminen ja Ismo Leikola aloittavat Hyppönen-Enbuske -experience -talk show’ssa.

2015: Nouseva ilmiö ovat maahanmuuttajataustaiset stand up -koomikot: vuoden 2015 Stand up -tulokkaaksi valitaan somalitaustainen Fathi Ahmed.

”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin tähtivalmentajana jatkava Anna Puu rauhoittaa tahtiaan jättämällä keikkailun puoleksi vuodeksi.

Laulaja Anna Puu on kuulunut viime vuosina maamme suosituimpiin esiintyjiin. Viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hän onkin kiertänyt bändinsä kanssa Suomea ilman pidempiä taukoja.

Klubikeikkojen, festareiden ja konserttien lisäksi kahteen vuoteen on mahtunut muun muassa yksi kausi Voice of Finlandia sekä Vain elämää, jonka myötä keikkasettiin tuli uusia kappaleita. Koko ajan Anna on myös tehnyt uutta musiikkia.

– Tämä on ollut hulluin kaksi vuotta koskaan. Tuntuu, että en enää edes muista, mikä on tapahtunut missä kuussa ja minä vuonna. Ajantaju on ihan sekaisin, Anna kuvaili Voice of Finlandin seitsemännen kauden lehdistötilaisuudessa.

”Yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen.”

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Anna tekee vuoden viimeisen keikkansa Tavastialla keskiviikkona, ja palaa keikkalavoille seuraavan kerran vasta ensi kesän festareilla.

Näin joulun alla Anna myöntää olevansa väsynyt. Varsinaista lomaa kevät ei kuitenkaan tule olemaan, sillä häntä työllistävät Voice of Finlandin kuvaukset, minkä lisäksi hän tekee uutta musiikkia ja levyä.

– Olen kyllä todella loman tarpeessa. Mutta yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen, Anna suunnittelee.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!