Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Viimeaikaiset uutiset ovat säikäyttäneet e-pillerin käyttäjät.

Kanadassa uutisoitiin kesällä epäilyistä, jonka mukaan Yasmine- ja Yaz-pillerit olisivat aiheuttaneet 23 kuolemantapausta. EU tutkii parhaillaan vastaavia pillereitä. Suomessakin on vuodesta 1975 lähtien kuollut keuhkoveritulppaan 16 e-pillereitä käyttänyttä naista. Asiantuntijat rauhoittelevat suhteuttamalla, että e-pillereiden syönti kyllä nostaa veritulppariskiä, mutta vähemmän kuin esimerkiksi raskaus.

Uskaltaako pillereitä enää popsia? Asiantuntijat vakuuttavat, että uskaltaa, jos voi rehellisesti vastata ei seuraaviin kuuteen kysymykseen:

  • Kärsitkö migreenistä, johon liittyy näköhäiriöitä?
  • Oletko yli 35-vuotias ja tupakoit?
  • Oletko huomattavasti ylipainoinen, eli painoindeksisi on yli 39?
  • Oletko aiemmin sairastunut laskimotukokseen tai onko suvussasi esiintynyt tukoksia?
  • Kärsitkö verenpainetaudista?
  • Oletko sairastanut syövän?

Jos vastasit johonkin kysymykseen kyllä ja syöt yhdistelmäehkäisypillereitä, juttele asiasta lääkärin kanssa. Jotkut, joille yhdistelmäpilleri ei sovi, voivat silti käyttää minipillereitä eli pelkkää keltarauhashormonia sisältäviä pillereitä. Toisin kuin yhdistelmäpillerit, minipillerit eivät sisällä lainkaan estrogeenia.

Haitattomia e-pillerit eivät silti välttämättä ole, vaikka niistä ei veritulppaa saisikaan. Sivuvaikutuksia voi silti tulla monelaisia. Yleisimmät haittavaikutukset ovat:

  • Välivuodot, eli muulloin kuin kuukautisten aikana tulevat vuodot
  • Rintojen arkuus ja pingotus
  • Pahoinvointi
  • Päänsärky ja migreeni
  • Mielialan muutokset
  • Turvotuksesta johtuva painonnousu, joka on yleensä ohimenevää.

Jos haittavaikutukset eivät lopu 3-4 kuukauden sisällä pillereiden aloittamisesta, ota asia puheeksi lääkärin kanssa.

Lähteet mm. Väestöliitto ja YTHS

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **