Toukokuussa laulaja Mariskasta tulee äiti. Se on yllätys, sillä parikymppisenä hän sai kuulla, ettei saisi koskaan lapsia. Nyt Mariska on laittanut uusiksi suhteensa työhön, urheiluun ja omaan itseensä.

Entisessä elämässään aamuviideltä laulaja Mariska, 37, olisi vasta kömpimässä sänkyyn, mutta tänään samaan aikaan hän on jo ponkaissut jalkeille.

Loppusuoralle edennyt raskaus on pyöräyttänyt unirytmin uusiksi.

– Tässä nykyisessä luostarielämässäni jää hirveästi enemmän aikaa kaikkeen, Mariska kuvailee.

– Kun rock’n’roll-oheistoiminnot ovat jääneet nolliin, energisyys ja hyvä meininki ovat vallitseva olotila.

Toukokuun lopulla syntyvä esikoinen on elämänmuutos, johon Mariska ei ollut varautunut. Sitä ei odottanut kukaan hänen lähipiirissäänkään. Sen sijaan Mariska oli joutunut hyväksymään ja sisäistämään faktan, ettei hänestä ikinä tulisi äitiä.

Sen tiedon hän kuuli diagnoosissa, jonka sai parikymppisenä.

– Silloin minulle kerrottiin, etten voisi koskaan saada lapsia.

Normina lapseton arki

Mariska tottui lapsettomuusajatukseen helposti. Hän oli potenut vauvakuumetta vain 18-vuotiaana, ja silloinkin ajatus meni nopeasti ohi.

– Sitä hetkeä lukuun ottamatta lapsi ei ollut koskaan kuulunut toteutettavien asioiden valikkooni.

Ehkä juuri siksi uutinen ei tuntunut Mariskasta kipeältä asialta.

–  En ollut koskaan kuvitellut, että vanhemmuus olisi elämäni tarkoitus enkä osannut surra lapsettomuutta millään tavalla. Ajattelin, että näillä mennään.

Sopeutumista helpotti, ettei lähipiiri painostanut vauvakysymyksillä, ja ystäväpiirissä lapseton arki oli enemmän normi kuin poikkeus.

– Oli vaiheita, jolloin mietin, millaistahan on olla vanhempi. En silti koskaan tuntenut jääväni paitsi jostain.

Vastoin kaikkia odotuksia ja suurena yllätyksenä Mariska kuitenkin tuli raskaaksi viime syksynä. Raskaus on onnekas ja epätodennäköinen sattuma.

– En varsinaisesti valinnut perustavani perheen. Lapsi vain ilmoitti tulostaan ja totesimme, että tervetuloa. Vauva on mahtava, iloinen yllätys.

Uutta ymmärrystä

Mariska eli Anna Maria Rahikainen varttui Helsingissä yksinhuoltajaäitinsä kasvattamana. Äiti oli oiva roolimalli itsenäisestä vastuunkantajasta.

– Jos yhtään tulen äitiini vanhemmuudessa, olen hanakasti päättämässä kaikesta itse, Mariska nauraa.

– Lapsuuteni kasvuympäristö oli minulle luonnollinen ja vailla vertailukohtaa, mutta minun lapsellani siitä tulee toisenlainen. Omassa perheessäni isä on mukana kuvioissa kasvattamassa lasta.

Lapsen isä ei ole julkisuuden henkilö eikä halua olla esillä.

Mariskaa jännitti kertoa raskaudestaan äidilleen. Hän ajatteli tämän tottuneen vanhaan diagnoosiin niin tiukasti, että vauvauutinen olisi kuin isku halolla.

– Ja niin se olikin, Mariska virnistää.

– Kyllä siinä pari viikkoa kesti, ennen kuin uutinen täysin valkeni äidille. Sitten alkoikin hössötys, ja nyt mummin rooli on jo vahvasti omaksuttu.

Isoäidin hyppysistä on syntynyt peitteitä ja mustia vaatteita vauvalle.

– Äiti tuumi, että kaikki kuitenkin tuovat pinkkejä tai vaaleansinisiä nuttuja, joten hän ompeli vauvalleni festarikuteita ja rock’n’roll-vaatetusta.

Jo nyt Mariska tuntee, että odotus on entisestään lähentänyt suhdetta äitiin ja lisännyt ymmärrystä tätä kohtaan. Vanhemmuudesta tulee yhdistävä kokemus.

Elämänmuutos on tuonut uutta muihinkin ihmissuhteisiin.

– Perheellisten kollegojen kanssa on auennut toisenlainen yhteys.

Mariska ei ole vielä pohdiskellut pitkälle perhearvojaan. Vanhemmuus kuitenkin tuntuu erittäin vastuulliselta.

– Tavoitteeni on pystyä itse elämään niin kuin neuvoisin lastani. Eteen tulee varmasti tilanteita, joissa en toimi täydellisesti, ja syyllisyys tuskin jää vieraaksi fiilikseksi. Teen nyt paljon töitä itseni kanssa, että pystyisin kasvamaan tarvittavaan mittaan, Mariska miettii.

– Nyt todella näyttäytyy, miksi olisi hyvä olla hyvä tyyppi.

Tee-seitse-nainen tiimiytyy

Muutoksia Mariska on kokenut myös työelämässä. Tänään ennen lounasaikaa Mariska on jo kirjoittanut sanoitusta, käynyt jumpassa ja ehtinyt salaatille. Biisejä syntyy tilaustöinä muille artisteille mutta vaihteeksi myös itselle. Uusi levy syntyy yhteistyössä eri muusikoiden ja tuottajien kanssa, mukana on muun muassa Cheekiä tuottanut RZY eli Antti Riihimäki.

– Olen saanut tehdä paljon nuorten, minulle uusien tyyppien kanssa. Heidän tekemisensä tyyli on tuore ja innostava, ja on herättänyt minussa paljon ideoita, Mariska intoilee.

Musiikkimaailmassa Mariska on tunnettu tee-se-itse-naisena, sellaisena, joka on yksin vastannut joka rasahduksesta. Viime aikoina tilalle on tullut tiimityöskentely. Mariska on nauttinut muutoksesta.

– Tyyli on kulkeutunut meille Ruotsista ja Yhdysvalloista. Minulta vanhasta ajattelusta irrottautuminen on vaatinut opettelua. En ole enää niin ehdoton. On tehnyt hyvää opetella antamaan periksi eikä aina taistella oman jutun puolesta.

Eikä muusikko vieläkään vietävissä ole. Tilaustöissään Mariska kuuntelee herkemmin muiden toiveita, mutta omassa musiikissaan hän kulkee vahvasti omaa tietään. Uudessa musiikissa rehellisyys ja omakohtaisuus ovat vahvasti pinnalla.

– Edellisillä bändilevyilläni olen kantanut roolia ja päässyt eksyttämään siinä itsenikin. Olen pitänyt torjuvaa kädenmittaista välimatkaa ihmisiin, Mariska viittaa Pahat sudet -yhtyeensä aikoihin.

Ryhmä lopetettiin vuonna 2013. Sen viimeiseksi albumiksi jäi Kukkurukuu.

Uutta musiikkiaan Mariska kuvailee rehelliseksi.

– Olen pyrkinyt riisumaan vanhan roolini ja poistamaan puskurin ympäriltäni. Tuntuu uskaliaammalta esittää tekstejä, joista voi vetää suorat viivat omiin kokemuksiini.

Sitä Mariska on tehnyt ennenkin, avoimesti laarutellut teksteihin elämäänsä.

– Mutta silloin turvaverkkonani ovat olleet muut esittäjät, tekstini ovat identifioituneet heihin. Nyt uskallan näyttää herkän puoleni itse.

Panssarit purkautuvat

Samanlaista pehmentymistä Mariska tunnistaa tapahtuneen muutenkin. Hän ehti havahtua siihen, että elämä alkoi toistaa samaa kaavaa. Epämiellyttävät asiat toistuivat yhä uudelleen.

– Aloin miettiä, miksi. Olisiko syy omissa asenteissani ja toimintamalleissani?

Mariska alkoi tarkastella itseään. Hän mietti, millainen oli ihmissuhteissaan ja miten suhtautui asioihin.

– Aloin päivittää uskomuksia itsestäni. Siinä tuli oivallus, etten enää kamppaile maailmaa vastaan, hän kertoo.

– Helpottaa olemista huomattavasti, kun ei tarvitse joka aamu valmistautua sotaan.

Muutos näkyy pehmeämmässä tyylissä ja esimerkiksi Mariskalle tärkeässä urheilussa. Aiemmin kova suorittaja uskoi, että treeni oli parasta, kun se tuntui pahalta. Jumppahirmu treenasi rajusti ja asetti tavoitteensa maratonista toiseen.

– Stressaantuneena urheilu oli ainoa tapa päästellä höyryjä, mutta tekeminen oli puskemista. Siinä tahdissa en tunnistanut rajojani ja treenasin itseni solmuun.

Kroppaa rasittaneen asentovirheen ja kovan treenin yhdistelmä pakotti lopulta tauolle kuntoilusta. Vuoden Mariska vain joogasi, venytteli ja kävi hieronnassa.

– Pikkuhiljaa urheilussani tapahtui sama muutos kuin sielunelämässänikin: panssarit purkautuivat. Ennen en olisi voinut antaa periksi, mutta jos nyt tunnen, etten jaksa, häippäisen salilta.

Raskauden tuomia muutoksia kehossaan Mariska on seurannut huvittuneena.

– Yhtäkkiä on tällainen köllimasu vieressä ja ankka-asento vaanii kävellessä. Onneksi muutokset tapahtuvat niin pienin sykäyksin, että pysyn mukana.

Anna anteeksi, työ!

15-vuotisen ammattimuusikkouransa aikana Mariska on julkaissut viisi albumia ja kirjoittanut kappaleita muun muassa Jari Sillanpäälle, Antti Tuiskulle, Anna Puulle ja Jenni Vartiaiselle.

Heidänkin hittejään kirjoittaessaan Mariska turvautui inspiraation odotteluun: laulu vain laskeutuisi jostain.

– Minulla oli tapana velloa ajatusmöyryissä. Elin kirjailijaelämän tunkkaista visiota, jossa viiteen asti iltapäivällä kuljeksitaan aamutakissa.

Pikkuhiljaa suhtautuminen työhön kävi ylimieliseksi. Ensin idean putkahtamiseen meni viikko, sitten kaksi, kohta kuukausi.

– Suhteeni työhön oli kuin huonosti hoidettu parisuhde. Olin lyönyt sitä laimin ja ottanut sen itsestäänselvyytenä. Aloin etääntyä työstäni ja kyseenalaistin, oliko se nyt niin hienoakaan. Jossain vaiheessa tajusin, että kirjoittamisen lahja jättäisi minut pian.

Mariska alkoi hieroa sopua.

– Juttelin työlleni ääneen. Sanoin, että vitsit, kun rakastan työtäni, ja puhuttelin sitä kauniisti. Vähitellen se alkoi antaa anteeksi.

Samalla kun Mariska löysi uudelleen ilon työhönsä, hän päivitti metodinsa. Ammattilainen opiskeli ensi kertaa biisinkirjoitusta ja otti laulutunteja.

– Monesti laulaminen oli tehnyt kipeää. Nyt ensimmäistä kertaa vuosiin voin laulaa ilman, että sattuu.

Varttitaktiikalla eteenpäin

Uusiin metodeihin kuuluu myös kellottaminen. Entinen haahuilija tekee nyt töitä tehovarteissa: antaa itselleen 15–20 minuuttia aikaa kirjoittaa vaikkapa kertosäkeen. Jos siinä ajassa ei synny, sitten tehdään jotain muuta.

– Kellottamalla saan hemmetisti aikaiseksi. Sopivia vartin pätkiähän jää aina kaikkialle, ja niissä saa miljoona asiaa aikaiseksi, Mariska laskeskelee.

– Ideat arvostavat sitä, että niiden kanssa ryhtyy toimeen.

Lähipiiri varoittaa Mariskaa stressaamasta liikaa. Hänestä työ kuitenkin tuntuu nyt hyvältä ja oikealta.

– Satun tykkäämään työstäni, en stressaa siitä enää, ja minulla on niin paljon virtaa, etten voi estellä tekemistä. Kun olen lakannut pingottamasta, luovuuteni on vain lisääntynyt.

Mariska ennakoi, että uudesta pätkätyömetodista on hyötyä, kun vauva panee päivärytmin uusiksi. Ehkä biisin ehtii kirjoittaa lapsen nokosten aikana.

– Vanhemmat varoittavat, että kaikki muuttuu. Odotan jännityksellä, millaisen kuperkeikan se kaikki tekee.

Ystäviltä saadut vaatenyssäkät, tarvikepussukat ja vauvaoppaat odottavat vielä avaamistaan. Niihin hän aikoo tutustua sitten ajallaan.

– Elän hetkessä ja uskon, että asiat järjestyvät. Tiedän myös, että osa höösää minun puolestani. En kuvittele vain istuvani valmiiksi katettuun pöytään, mutta halutessani saan apua enkä pistä sitä yhtään pahakseni.

Mariskan lähipiirissä kaksi ystävää odottaa vauvaa samaan aikaan. On tuntunut hyvältä voida jakaa kokemuksia.

– Muistan elävästi riehakkaan klubi-illan, jonka vietimme tasan vuosi sitten. Huvittaa tehdä siitä illasta suora leikkaus tähän hetkeen: nyt tapaamme pullakaakaoiden merkeissä. Olemme nauraneet, että mites tässä nyt näin kävi.

Milloin viimeksi pussailit, Mariska? Katso video menaiset.fi/mariska

 

Mariska

19.2.1979 syntynyt laulaja, säveltäjä ja sanoittaja asuu synnyinkaupungissaan Helsingissä.

Saa esikoisensa toukokuun lopulla.

Valmistelee uutta albumia, jonka kolmas sinkku Typötyhjiin julkaistaan 11.3. Se kertoo elämästä päihteidenkäyttäjän läheisenä.

Lukuisien hittien takapiru. Suurimpia hittejä Jari Sillanpään esittämä Malagaan sekä Jenni Vartiaisen Missä muruseni on sekä En haluu kuolla tänä yönä. Rustaa lyriikat ruutuvihkoon. ”Äikän opettaja sanoi, että aivot aktivoituvat isommin, kun pitää kynää kädessä.”

Aloittelee blogia, joka käsittelee kirjoittamista.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.