Anssi Kela arvelee esittävänsä Puistossa-kappaletta uransa loppuun saakka. Kuva: Panu Pälviä
Anssi Kela arvelee esittävänsä Puistossa-kappaletta uransa loppuun saakka. Kuva: Panu Pälviä

Anssi Kela kertoo vasta viime aikoina ymmärtäneensä erään asian.

Perjantain Vain elämää -jaksossa Anssi Kela arvosteli kovin sanoin Puistossa-hittibiisiään. Kappaletta versioinut räppäri VilleGalle kertoi kyseessä olevan hänelle tärkeä kappale ja herkistyi perustellessaan biisivalintaansa. Anssi kuvaili tunteitaan kappaletta kohtaan ristiriitaisiksi ja nimitti sitä roiskaisuksi.

Jakson jälkeen Anssi halusi kuitenkin oikaista sanomisiaan, joten hän kirjoitti Facebook-sivulleen pitkän selostuksen asiasta.

– Eilisessä Vain elämää -jaksossa eräs seikka jäi hiukan puristamaan. Sanoin nimittäin Puistossa-kappaleen insertissä, etten ole biisistä erityisen ylpeä. Tuo oli raflaavasti lausahdettu, ja perustelinkin sanomaani myöhemmin pöytäkeskustelussa. Keskustelu oli kuitenkin leikattu pois ohjelmasta, joten haluaisin nyt merkauttaa pöytäkirjaan viralliset Puistossa-tunnelmani, muusikko kirjoitti.

 

Eilisessä Vain elämää -jaksossa eräs seikka jäi hiukan puristamaan. Sanoin nimittäin Puistossa-kappaleen insertissä,...

Posted by Anssi Kela on Saturday, 17 October 2015

Anssi arvostelee itseään siitä, että kappaleen teksti olisi voinut olla parempikin.

– Päästin sen levylle hiukan raakileena, mitä olen katunut ja toivonut, että olisin malttanut kirjoittaa sen vielä uudestaan. Sanoitus olisi säkeistöjen suhteen voinut olla parempi. Kertosäkeistöön olen sen sijaan aina ollut tyytyväinen.

Enää hän ei kuitenkaan kadu sitä, ettei muokannut tekstiä.

– Onneksi en kuitenkaan lähtenyt vimmatusti kumittamaan kirjoittamaani. On nimittäin mahdollista – jopa todennäköistä – että tekstin tietty kömpelyys on nimenomaan se piirre, joka kuulijoita on viehättänyt, mies pohtii.

– Vasta viime aikoina olen nimittäin alkanut oikeasti ymmärtää, miten iso laulu Puistossa on todella monille ihmisille. Se on jonkinlainen sukupolvikokemus 20–30-vuotiaille suomalaisille.

Tällainen versio Satulinnassa nähtiin JVG-duon VilleGallen ja Jaren sekä alkuperäisessä Puistossa-kappaleessakin kertosäkeen laulaneen Alexandra Babitzinin esittämänä. Katso video alta!

2237358

Brittihovissa on hämmentävä kihlajaissuma. Erikoisesta hääeleganssistaan parhaiten tunnettu prinsessa Eugenie avioituu Jack Brooksbankin kanssa loppuvuodesta, mutta ihaninta tässä uutisessa on kosintatapa. Se oli kuin elokuvista.

Prinssi Andrew'n ja tämän entisen kohuvaimon Sarah Fergusonin nuorempi tytär prinsessa Eugenie, 27, astelee pian kohti alttaria.

Hovi tiedotti eilen, että Eugenie ja yökerhonomistaja Jack Brooksbank, 29, ovat sinetöineen seitsemän vuoden suhteensa.

Nuoripari meni kihloihin aiemmin tässä kuussa vieraillessaan Nicaraguassa. 

BBC:n haastattelussa kaksikko paljastaa, että kosinta oli juuri prinsessalle sopiva, siis vähintäänkin täydellinen.

Herra Brooksbank oli polvistunut kosimaan rakastettuaan tulivuori (!) taustanaan. Juuri ennen kosintaa kaksikko oli katsellut järvelle ja ihastellut sen ylle lankeavaa auringonlaskua.

– Järvi oli niin kaunis. Ja se auringonlaskun kajo oli erilainen kuin mikään ennen näkemäni. Olin juuri sanonut ääneen, että tämä on uskomattoman hieno hetki. Ja sitten hän täysin yllättäen kosi! Se oli täydellistä, prinsessa Eugenie kertoi BBC:n haastattelussa. 

Täydellinen kosinta viimeisteltiin täydellisellä sormuksella, jossa komeilee punertava Padparadscha-safiiri timanttiryppään keskellä. Häät pidetään loppuvuodesta, jolloin prinssi Harryn ja Meghan Marklen keväthäistä on ehtinyt kulua jo tovi.

No, prinsessa Eugenie ansaitsee onnensa. Edellisen kerran, kun hän nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuonna 2011, tilanne oli vähemmän mairitteleva.

Prinssi Williamin ja Katen häissä prinssin serkkujen Beatricen ja Eugenien vitsailtiin näyttävän aivan Tuhkimon pahoilta sisarpuolilta Anastasialta ja Drusellalta. 

Onneksi näissä 2000-luvun moderneissa prinsessasaduissa myös pahat sisarpuolet löytävät onnen!

Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos
Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä: