Virve "Vicky" Rostille yleisön eteen nouseminen on ennen kaikkea voimavara. Kuva: Jouni Harala
Virve "Vicky" Rostille yleisön eteen nouseminen on ennen kaikkea voimavara. Kuva: Jouni Harala

Laulaja Virve Rosti on uransa aikana perunut keikan vain kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran, kun sai kuulla veljensä tehneen itsemurhan. Toisen kerran, kun veli haudattiin. Juttu julkaistiin Me Naisissa huhtikuussa 2010, jolloin laulaja oli juuri eronnut.

Laulaja Virve ”Vicky” Rosti, 51, istuu puolityhjässä ravintola Hullussa Porossa ja nauttii myöhäistä aamukahvia. Hän on taas Levillä, jokavuotisella Lapin-kiertueellaan, niin kuin monet kotimaiset artistit keväisin tapaavat olla.

– Täällä on hyvä tunnelma, sellainen ruotsinlaivan risteilymeininki. Ja paljon 15 vuoden aikana tutuksi tulleita ihmisiä, Virve sanoo. Samalla ohitse kolisteleekin astiakärryjä kuljettava ja iloisesti tervehtivä Manu, Sierra Leonesta kotoisin oleva kokki, joka on työskennellyt hiihtokeskuksessa jo seitsemän vuotta.

– Tuletko illalla keikalle? Virve huikkaa.

– Varmasti!

Tulevanakin iltana, vähän ennen puolta yötä, Virve nousee Menneisyyden vangit -bändinsä kanssa

1 500 henkeä vetävän keikkapaikan lavalle. Tehtävänä on saada Lapin lumosta ja kevään loppusesongista humaltunut hiihtokansa entisestään villiintymään. Ja sen Virve tekee rutiinilla ja ammattitaidolla, tälläkin kertaa.

Yleisö ei kuitenkaan aavista, millaisin tunnelmin hän vetää tuttuja biisejään. Virve on hetkeä aiemmin tehnyt yhden elämänsä suurimmista ratkaisuista: hän ja psykologipuoliso Juha Arikoski ovat päättäneet erota. Juha on jo muuttanut pois Virven asunnosta.

– Esiintyminen ei ole ollut vaikeaa. Mutta on pakko myöntää, että jotkut lauluistani herkistävät. Kun ensimmäisen kerran eropäätöksen jälkeen esitin Sua kaipaan niin -biisiä, sanat juuttuivat kurkkuun.

Sitten Virve huokaa, että hänen vanha hittinsä Oon voimissain taas sai tuoreiden elämänkokemusten myötä uusia sävyjä ja merkityksiä.

Yleisön eteen nouseminen on silti laulajalle ennen kaikkea voimavara. Uransa aikana hän on perunut keikan vain kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran, kun sai kuulla veljensä tehneen itsemurhan. Toisen kerran, kun veli haudattiin.

– Ulkopuolisesta voi näyttää rankalta, että artisti joutuu viihdyttämään yleisöä, vaikka oma sydän on säpäleinä. Mutta yleisö antaa kaikesta huolimatta energiaa. Ja tuntuu hyvältä olla myös tuttujen bändin poikien ympäröimänä. He suojelevat minua niin kuin veljet siskoaan, Virve sanoo.

Surullinen ja pettynyt hän kuitenkin on.

– Lähdin tähän toiseen, aikuisiän avioliittooni täysillä ja tosissani. Olen vielä aika nuori ja tervekin. Ajattelin eläväni kivaa loppuelämää parisuhteessa, jossa voisin jakaa niin ilot kuin surutkin. Toisin kävi, eikä sen myöntäminen ole helppoa.

Nyt annetaan mennä

Virve ja Juha tapasivat karaokebaarissa kuutisen vuotta sitten.Virve kiinnitti huomiota itseään nuorempaan, vaaleaan mieheen, joka Virven mielestä lauloi upeasti vaikeaa biisiä, Queenin Bohemian Rhapsodya. Häneen tekivät vaikutuksen myös miehen pikkutarkka olemus, ruskettunut iho, tyylikäs t-paita ja kultakäädyt.

– Vähän snobi, ajattelin, mutta positiivisesti, Virve sanoo.

Illanviettokaverina oli oma tytär Eeva, joka vei siltä istumalta Juhalle suorasukaiset terveiset: ”Mun äiti tahtoo sut.”

Virve yllättyi siitä, että mies oli vapaa. Tämän ammatti ja työpaikka vakuuttivat Virven lopullisesti. He sopivat saman tien treffit, ja pian Juha muutti Virven kotiin Vantaalle.

– Olen impulsiivinen ihminen ja tartuin hetkeen. Ajattelin, että nyt annan mennä, Virve sanoo.

Maaliskuussa 2005 pariskunta kihlautui Kanarialla. Syksyllä 2006 vietettiin Virven ja psykologi-tietokirjailijana sekä johtamistaidon opiston apulaisjohtajana toimivan Juhan häitä. Virve paneutui häidensä suunnitteluun perusteellisesti. Hän kävi häämessuilla ja osti hyllyllisen hääkirjoja. Omat tyttäret ja siskot valtuutettiin kaasoiksi ja morsiusneidoiksi. Pyhän Laurin kirkko varattiin hyvissä ajoin, samoin kuin tilat häävastaanotolle, jonne kutsuttiin 120 vierasta. Kullanvärisen vihkipuvun suunnitteli ja ompeli alaa opiskeleva tuttu lopputyönään. Juhlien jälkeen yleisö sai lukea laajan hääreportaasin 7 päivää-lehdestä.

– Olin hyvin onnellinen, Virve sanoo.

Virve kuvailee Juhaa huumorintajuiseksi ja vanhanaikaisen kohteliaaksi mieheksi, joka kantoi Virven matkalaukkua ja avasi aina oven. Erityisen vaikutuksen teki miehen tapa kirjoittaa tekstiviesteissään ”Sinä”. Isolla alkukirjaimella puhuttelu oli Virven mielestä kaiken huomaavaisuuden huippu.

– Suhteemme alku oli niin ihanaa, että se oli melkein liikaa ollakseen totta. Olin aivan hurmaantunut miehestä, joka kohteli minua kuin prinsessaa. Olin maailman ihanin nainen, kaunein ja lahjakkain. Sain lahjoja ja kukkia, vietimme romanttisia illallisia, pelasimme golfia ja teimme upeita matkoja.

Jatkuvasti varuillaan

Juuri ennen Juhan tapaamista Virve oli eronnut toisen kerran lastensa isästä Jussi Tukiasta, jonka hän tapasi jo 17-vuotiaana. Ensimmäinen ero tuli, kun lapset olivat 11-, 9- ja 6-vuotiaita. Pariskunta selvitti asiansa ja palasi myöhemmin yhteen mutta erosi uudelleen viiden vuoden liiton jälkeen.

– Kun tapasin Juhan, olin eron jäljiltä rikki ja herkässä tilassa. Ihailluksi tulemisen tarpeeni oli suuri. Olin perso imartelulle, altis uskomaan koreat sanat. Kai esiintyvässä taiteilijassa on aina muutenkin narsistisia piirteitä.

Suhteesta ei puuttunut vauhtia, eikä tylsää hetkeä tullut vastaan. Pariskunta pystyi töistää huolimatta järjestämään itselleen paljon yhteistä aikaa, ja Juha kulki Virven mukana myös keikoilla.

Vähitellen Virve kuitenkin tunsi, että erilaisten maailmojen yhteensovittaminen arjessa oli vaikeaa. Hän ei osannut olla liitossa oma itsensä.

– Aikuisena ei ole yhtä helppoa sopeutua elämään toisen kanssa kuin nuorempana, jolloin opetellaan ja hiotaan toisen kulmia. Aikuisilla on menneisyyden painolasti, omat tapansa, menonsa ja omituisuutensa.

Vähitellen Virve alkoi kieltää itselleen luontaisia käyttäytymistapoja. Hän luovi arkojen asioiden ohitse ja varoi tilanteita, jotka saattoivat aiheuttaa konflikteja.

– En esimerkiksi enää halunnut kertoa vitsejä seurassa. Jättäydyin tahallani muiden varjoon ja pidin muutenkin mahdollisimman vähän mölyä itsestäni. Minusta tuli kainaloinen kana. Sellainen alkaa syödä sielua sisältä päin.

Virve myöntää, ettei elämä esiintyvän taiteilijan rinnalla ole aina helppoa, sillä työhön kuuluu esillä olo, keskipisteenä oleminen ja flirttailu yleisön kanssa. Sitä ei kaikkien ole helppoa sietää, ja se voi joistakin tuntua uhkaavalta.

Jos Virve olisi ollut nuorempi, hänen itsetuntonsa olisi voinut murentua oman persoonan kieltämisestä.

– Mutta olen jo ehtinyt hankkia oman paikkani niin ammatillisesti kuin naisenakin. Ei minua voi nujertaa.

Tyylinsäkin hän on löytänyt. Rokkimimmi ei pistä päälleen jakkupukua – ei, vaikka sitä kuka häneltä vaatisi.

Pitkä ja vaikea päätös

Ero on kuplinut Virven mielessä jo pitkään, viime syksystä asti. Päätösten tekemistä jarrutti kuitenkin hyvän ystävän vakava sairastuminen ja kuolema. Myöhemmin nuo samat asiat vauhdittivat ratkaisua.

– Viime elokuussa juhlittiin ensin ystäväni, 51-vuotiaan miehen, häitä. Viikko häiden jälkeen hän sai tietää sairastavansa haimasyöpää. Kuukausi sitten hänet haudattiin.

Mieheltä jäi vaimo ja kolmen vuoden ikäinen lapsi. Virve on ollut perheen tukena koko taistelun ajan. Vielä tammikuussa hän golfasi ystävänsä kanssa Thaimaassa, mutta sen jälkeen miehen kunto romahti nopeasti.

– Mutta oli hienoa, että saimme vielä viettää yhteistä aikaa. Nyt olen yrittänyt tukea hänen vaimoaan, Virve sanoo.

Ystävänsä kamppailua seuratessaan hänellä ei ollut voimia keskittyä omiin ongelmiinsa.

– Kyseessä olivat minun kriisejäni suuremmat asiat. Syksy oli raskasta aikaa, sumuista ja sekavaa. Kun ystäväni sitten kuoli, tajusin konkreettisesti, miten lyhyt elämä on. Ratkaisut on tehtävä sen mukaisesti.

Taustaa ajattelulle antoivat Virven aiemmin kokemat menetykset: suurimpana lapsen kuolema jo ennen syntymää ja oman veljen itsemurha 12 vuotta sitten.

– Sen jälkeen en ole osannut pitää mitään itsestään selvänä. Jokainen hetki on tärkeä.

Voiman löytäminen eropäätöksen tekemiseen oli silti vaikeaa, ja Virven tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan.

– Käytännössä eroaminen on aiempia erojani helpompaa, sillä meillä ei ole yhteisiä lapsia eikä omaisuutta. Mutta pahinta on myöntää, että olen tehnyt mokan ja epäonnistunut. Pidän itseäni suhteellisen fiksuna naisena. Miksi olin niin pönttö, etten halunnut tajuta, mitä vaistoni sanoi?

Eroapua terapiasta

Virve ei ole mielestään kovin altis masentumaan, vaikka hänellä onkin siitä kokemusta edellisen eronsa ajoilta.

– Silloin syyllistin itseäni, muutuin välinpitämättömäksi eikä mikään enää kiinnostanut. Lapseni veivät minut lääkäriin, ja sain masennuslääkkeitä, joita söin hetken aikaa.

Tällä kertaa hän aikoo etsiä ammattiapua löytääkseen itseensä ja elämäänsä uusia näkökulmia.

– Tähän eroon haen apua terapiasta. Haluan tietää, mikä on se minun pehmeä pisteeni. Miksi jään koukkuun imarteluun ja addiktoidun niin helposti? Miksi haen vaarallisia tilanteita? Olenko liian kiltti?

Virve uskoo terapian nopeuttavan selviytymistä ja uuden elämän alkuun pääsyä. Ero merkitsee myös sitä, että hän, viisikymppinen nainen, on ensi kertaa elämässään yksin.

– Vähän pelottaa ja masentaa tämä yksinäisyys. Muutin ensimmäisen mieheni kanssa yhteen jo 17-vuotiaana, suoraan kotoa. Vaikka olenkin eronnut, olen kuitenkin aina asunut lasteni kanssa.

Nyt lapset ovat jo omillaan, mutta onneksi he asuvat jälkikasvunsa kanssa ihan lähellä, yksi jopa samassa rapussa. Äidinkin koti on vain puolentoista kilometrin päässä, ja siskot asuvat samoin lähellä.

– Meillä on tiivis perheyhteisö, ja minulla on muutenkin vankka tukiverkko, joka auttaa pahimman ylitse, Virve sanoo.

Läheisimpiin ystäviin kuuluvat Kurpat, kahdestatoista 40–50-vuotiaasta naisesta koostuva porukka. Nimityksensä ryhmä sai aikoinaan Velipuolikuusta poimitusta lausahduksesta: Et sä ole muuta kuin rupinen kurppa!

– Kurppa on kurppa vaikka voissa paistaisi. Tapaamme säännöllisesti, elokuussa on tarkoitus viettää rapujuhlat ja mottona on: kurpalle maajussi! Miksei myös rokkarille miljonääri! Virve nauraa.

Tapaamisissaan naiset ruotivat kaiken maailman asioita, ja siellä on puitu myös Virven miesjutut. Monesti Virve on ollut ystävilleen terapeutti, nyt hän on itse tarvinnut kuuntelijaa.

– Naisten välinen tuki on horjumatonta. Kun ystäväni kuulivat erostani, yksikään ei syyllistänyt eikä muistuttanut: mitäs minä sanoin, Virve kiittelee.

Omat kokemukset eivät ole vieneet Virven uskoa siihen, etteikö parisuhde voisi toimia ja kestää.

– Tuttavapiirissäni on siitä useampiakin esimerkkejä. Toisaalta, voihan joku vain alistua ja pitää kulissia yllä 30 vuotta.

Virve uskoo selviytyvänsä tästäkin elämänkokemuksesta.

– Vaikka minulla on ollut monenlaisia vastoinkäymisiä, olen silti sitä mieltä, että elämäni on ollut helppoa. Kohdalleni on sattunut monenlaisia onnenpotkuja. Pääsin esimerkiksi haaveammattiini.

Virve sanoo topakasti, ettei hän aio nytkään jäädä mökkiin murjottamaan.

Ja jos hyvin käy, miehenkin hän saattaa vielä päästää lähelleen.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...