Kuva Kaisu Jouppi
Kuva Kaisu Jouppi

Näyttelijä-kirjailija Ville Virtanen kirjoitti hevoskirjan aikuisille. Sehän onnistuu helposti entiseltä hevoshullulta pojalta, jonka ensirakkauskin oli punarautias tamma.

Ville Virtasen uusi romaani Hevosen taju sijoittuu huippuratsastuksen ja –hevoskaupan maailmaan. Villelle, hevoshullulle ja entiselle ratsastuksen ammattilaiselle se on tuttu, omituinen maailma. Hän halusi kirjoittaa tarinan, joka sijoittuu tallien ympäristöön ja joka saisi olla myös outo, muttei vaikeaselkoinen. Niinpä Hevosen taju on hevoskirja aikuisille. Keskiössä on viisikymppisen pariskunnan rakkaustarina, ympärillä Ypäjää muistuttavan Ylikylä – kokonaisuus on vähän elämää suurempi kertomus, jossa arjen sekaan tulee maagisia asioita.

Humiseva harju kohtaa Spidermanin, Ville virnistää.

Käänteentekevä kohtaaminen

Villen ensirakkaus oli hevonen. Poika oli kahdeksanvuotias ja viettämässä hiihtolomaa Ulla-tätinsä luona Forssassa. Täti vei Villen ja tämän siskon Ypäjälle katsomaan hevosia, ja lapset innostuivat käymään siellä joka päivä. Yhtenä päivänä Ville avasi oven talliin, johon ei ollut lupaa mennä. Siellä seisoi punarautias, tiine tamma ja katsoi rauhallisesti kohti. Ville kiipesi salaa sen selkään.

– Oli iso juttu, että hevonen näki ja hyväksyi minut. Kohtasin siinä toisen elävän, joka oli minusta oikeasti kiinnostunut.

Ei sillä, ettei Ville olisi kiinnostanut myös ihmisiä. Hänen isänsä Jukka Virtanen oli valtakunnan tv-julkkis, ja julkkiksen lapsi sai liikaakin huomiota. Useimmat vain olivat kiinnostuneita lähinnä Villen isästä, ja lapsi oppi erottamaan sen. Varsinainen ongelma tunnetusta isästä tuli, kun Ville aloitti kansakoulun.

– Opettajat olivat sodan käyneitä äijiä ja heidän vaimojaan, useimmat umpisekaisin. Heille isäni työ ei ollut työtä vaan pelleilyä. Sen myötä saatu huomio ja valta oli heille henkilökohtainen loukkaus. Jouduin heti opettajien kiusaamaksi ja eristämäksi: he tekivät luokkatovereilleni selväksi, etten ollut hyvää seuraa. Olen ymmärtänyt jälkeenpäin, että sen Ypäjän hevosen seurassa koin pitkästä aikaa suoran ja pyyteettömän yhteyden – ei se välittänyt, kenen lapsi olin. Se oli täräyttävä kokemus.

Maailma hevosen selästä

Ensimmäisen hevoskokemus oli niin käänteentekevä, että Ville aloitti ratsastusharrastuksen.

– Saattaa olla, että olen saanut hevosen tajun syntymälahjana. Minun oli helppo ymmärtää eläimen logiikkaa, ja ratsastaminen oli heti luontevaa.

Teini-iässä Ville kilpaili kenttäratsastuksessa ratsastuskoulun hevosilla. 18-vuotiaana hän voitti juniorien Suomen mestaruuden. Ratsastamisesta oli hyvää vauhtia tulossa ammatti, kun Ville muutti armeijan jälkeen Hollantiin töihin kauppatallille kouluttamaan hevosia myyntikuntoon ja kilpailemaan. Hän ratsasti päivässä kymmentä hevosta ja katseli maailmaa hevosen korvien välistä, kunnes tuli seinä vastaan.

– Tajusin, että olin etääntynyt liian kauas hevoshullusta pojasta. Hevoset olivat muuttuneet rahan teon välineiksi. Kyse alkoi olla jostain ihan muusta kuin kahden luontokappaleen välisestä kommunikaatiosta. Pohdin kirjassanikin sitä, voiko lahjaksi saatua tuotteistaa, ja jos yrittää, mitä sitten käy.

Todellisuudentaju hukassa

Teatterikorkeakoulu syrjäytti työn hevosen parista. Seuraavat kymmenen vuotta mies keskittyi näyttelemiseen ja uppoutui täysillä. Hän halusi olla paras, ainutlaatuinen näyttelijä, ja koska näytteleminen on ajatustyötä, Ville mietti roolihahmon sielunrakennetta kuukausikaupalla ja ajautui outoihin aatoksiin.

– Nuppihan siinä hajosi. Huomasin, että todellisuudentaju taitaa olla mennyt, koska en ole varma ovatko kaikki muut hulluja ja minä oikeassa vai päinvastoin. Olisi pitänyt hakea apua, mutta minä koetin halailla puita ja päästä taas vuorovaikutukseen toisten kanssa. Olisin tarvinnut suhdetta hevoseen. Nykyään olen opetellut hevosmiehen järjestelmällisyyttä näyttelijäntyössäkin.

Villellä ei ole enää vuosiin ollut omaa hevosta, mutta mieli palaisi taas tallille.

– Maneesi iltayhdeksän jälkeen, ääninä pelkät hevosen askeleet, on kuin katedraali. Siellä pystyn keskittymään. Olisin taas ehkä tarpeeksi vahva nousemaan hevosen selkään, jos löytyisi sopiva talli. Ratsastaisin vaikka kerran viikossa, ilman mitään näyttämisen halua.