Viivi Avellán viettää ensimmäistä äitienpäiväänsä. Kuva: Jouni Harala
Viivi Avellán viettää ensimmäistä äitienpäiväänsä. Kuva: Jouni Harala

Viivi Avellánin elämä muuttui vauvan myötä niin, että matkustelu jäi. Ystävien mukaan myös Viivi on muuttunut.

Fore!-golflehden päätoimittaja Viivi Avellánin, 36, ja hänen aviomiehensä esikoispoika syntyi viime joulukuussa.

–  Minulla oli kauhuskenaario siitä, etten ehdi lapsen synnyttyä edes tukkaani pestä, mutta ainakin vielä olen ehtinyt laittaa ripsiväriäkin, naurahtaa Viivi.

Äidin oman ajan takaa isoäitien, isoisoäidin ja kummivanhempien turvaverkosto, joka on alusta alkaen osallistunut vauvan hoitoon. Lähipiiristä vain yhdellä ystävällä on lapsi, tuttavista sitäkin useammalla.

Viivi pyrkii jakamaan lapsen hoitovastuun miehensä kanssa puoliksi.

–  Mutta ainahan äiti on äiti. Herään herkemmin yöllä lapsen ääniin ja olen ylivarovainen. Onneksi lapsi on oppinut nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä ja yölläkin tarvitaan enää vain yksi varikkostoppi, vielä imettävä Viivi naurahtaa.

"Tänä vuonna kävimme vain Kanarialla"

Merkittävin muutos lapsen syntymän jälkeen on ollut matkustelun vähentyminen.

–  Ennen kävin vähintään kerran kuussa joko työmatkalla tai omalla ulkomaanreissulla. Viime talvi oli ensimmäinen vuosikausiin, jolloin olin kotona. Kävimme vain viikon reissulla Kanarialla koko perheen kanssa.

Äitiydessä Viivin yllätti rakkauden tunne, jollaista hän ei ole koskaan aiemmin kokenut.

– Rakkauden kääntöpuolena tuli menetyksen pelko, pelko toisen turvallisuuden puolesta.

Vaippojen vaihtelu ei ole Viivin arkea juuri muuttanut.

– Minulla on ollut niin monta koiraa, että olen tottunut kakkaralliin, Viivi naurahtaa.

"Olen harkitsevaisempi kuin ennen"

Omasta mielestään Viivi ei ole juuri muuttunut äitiyden myötä, mutta lähipiiri on eri mieltä.

– Olen kuulemma harkitsevaisempi kuin aiemmin. Enää en ryntää suin päin asioihin mukaan.

Ensimmäisen äitienpäivän viettotapa on vielä mietinnässä.

–  Vaihtoehtoina on juhlia joko kolmistaan tai sitten isommalla ystäväporukalla. Nyt tuntuu, että olisi kiva juhlia vain oman perheen kesken.

Viivin äitiysloma on jo loppunut, mutta hän työskentelee edelleen pääsääntöisesti kotona.

–  Opettelen delegoimaan tehtäviä. Aion jatkaa etätyötä niin kauan kuin se on mahdollista. Haluan olla nyt mahdollisimman paljon kotona.

Lue myös Manuela Boscon ja Salkkari-tähti Sara Parikan ajatuksia äitiydestä:

Manuela Bosco: "Hoidamme lapsen Kasimirin kanssa yhdessä"

Sara Parikka: "Odotin tätä breikkiä"

Lisää Viivistä:

"Tässä suhteessa minua ei yritetä muuttaa"

Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen
Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen

”Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää”, Maaret Kallio muistelee kouluaikojaan Kodin Kuvalehdessä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo Kodin Kuvalehdessä, ettei ollut koululaisena mikään kympin oppilas. Toisin oli hänen isoveljensä Jarno Limnéllin laita. Jarno on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. 

Maaretin ja Jarnon lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta, joista Jarno on vanhin ja Maaret toiseksi vanhin. He kertovat jutussa, että Jarno nosti keskiarvonsa kymppiin lukion alussa. Maaret keskittyi koulun sijaan kavereihin ja teatteriharrastukseen.

– Toisaalta tunsin myös huonommuutta ja kateutta. Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää. Kun sain kutosia matematiikan kokeista, vanhempani lohduttivat, että heilläkin on huono matikkapää, Maaret toteaa jutussa.

Sisarukset kertovat jutussa olevansa erilaisia, mutta läheisiä. Lempeydestään tunnettu Maaret kertoo, että Jarno on aina ollut suorittaja.

– Jarno oli itseään kohtaan armoton jo lapsena. Muistan yhdet hiihtokisat, joissa hän hiihti niin kovaa, että oksensi maalissa. 

”Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset.”

Jarno puolestaan kertoo Kodin Kuvalehdessä, että Maaretista on ollut hänelle tukea ja apua esimerkiksi avioeron jälkeen. Psykoterapeutilla ja kyberturvallisuuden professorilla on kylläkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten tunteita käsitellään.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset. En käsittele niitä vaan laitan aivoissani niiden päälle rastin ja jätän ne sinne, Jarno toteaa. 

Maaretin mukaan vaikeat asiat pitää avata, jakaa ja selittää. Kuten kaikki psykoterapeutit, hänkin on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa. Maaret on aiemmin kertonut, että lapsuudenperhe oli puuhakas ja tavallinen.

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski löysi puolisonsa yhteisten ystävien kautta. – Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii.

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, on valinnut kahden kodin taktiikan puolisonsa, valmentaja Tommi Pärmäkosken, 34, kanssa. Omakotitalo pohjalaismaisemissa Kuortaneella on avioparin ykköskoti, ja asunto Lahdessa toimii kaupunkikämppänä. Novascotiannoutaja Carla kulkee sujuvasti mukana molemmissa.

Krista matkustaa 250 päivää vuodessa, mutta Tommin työt keskittyvät nykyään enimmäkseen Suomeen hänen jätettyään pestinsä F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kuntovalmentajana.

– Minulla ei ollut osuutta siihen päätökseen, Krista heittää.

Pariskunta tapasi aikoinaan yhteisten tuttujen kautta.

– Kaverimme taisivat tunnistaa, että olisimme sopiva mätsi. Asiat etenivät nopeasti tutustumisemme jälkeen.

Nyt Tommi vastaa Kristan voimavalmennuksesta ja yrittää välillä ehtiä mukaan harjoitusmatkoille. Silti pitkiin erojaksoihin on ollut pakko tottua.

– Nooh, siinä pysyy suhde tuoreena, Krista vitsailee ensin, mutta vakavoituu sitten.

– Kyllä ikävä ja yksinäisyys ovat iso haaste. Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii. Puolisoni ei ole koskaan painostanut, että tule jo kotiin sieltä.

Mitä Krista kertoo perhesuunnitelmistaan? Miksi hän oli vähällä lopettaa uransa? Lue Kristan koko haastattelu uusimmasta Me Naisista 16/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.