Johanna Elomaa kirjoitti veljensä kuolemasta omaelämäkerrallisen romaanin, joka ilmestyi syyskuun alussa.
Johanna Elomaa kirjoitti veljensä kuolemasta omaelämäkerrallisen romaanin, joka ilmestyi syyskuun alussa.

Veljen itsemurha käynnisti Johanna Elomaan elämänmuutoksen. Sen aikana hän erosi, jätti työnsä ja lähti maailmalle antaakseen itselleen anteeksi. Siellä hän huomasi, ettei onni tule ulkopuolelta.

Puhelu menee kymmenettä kertaa vastaajaan, ja Johanna Elomaa on pakahtua huolesta.

Miten veli selviää yksin Vietnamissa, kun hänen vaimonsa on hypännyt 7. kerroksen parvekkeelta ja riistänyt itseltään hengen?

Hänet olisi saatava heti kotiin. Johanna lähettää veljelleen viestin:

Itken täällä vuoksesi kyynelmerta ja lennän luoksesi, jos niin tahdot. Lähetän sinulle viestin, koska en saa yhteyttä. Soita heti kun saat tämän, rakas pieni!

Soittoa ei koskaan tule.

Samalla viikolla keväällä 2011 Vietnamin suurlähetystön virkailija kertoo Johannalle puhelimessa, että hänen veljensä Antti on tehnyt itsemurhan viisi päivää 30-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Veli on kiivennyt parvekkeen kaiteen päälle ja astunut viimeisen askeleensa. Puhelin putoaa valkoiselle karvamatolle, ja Johanna vaipuu polvilleen.

Hän soittaa äidilleen, muttei pysty muodostamaan sanoja.

Velka perheelle

Veljen kuolema käynnisti ajanjakson, jonka aikana Johanna erosi pitkästä parisuhteesta, jätti työnsä ja pakeni maailmalle etsimään itseään.

Ensimmäinen vuosi oli sumua. Johannalla oli ollut jo vuosia univaikeuksia, mutta nyt hän mietti, nukkuisiko enää koskaan. Lääkkeiden avulla uni tuli pariksi tunniksi kerrallaan. Joinain viikkoina hän nukkui joka yö tunnin tai kaksi. Yön painajaisissa veli kuoli yhä uudestaan.

Sängyssä Johanna mietti, miten absurdia ja kamalaa kaikki on. Hän syytti itseään Antin kuolemasta ja pohti, missä kaikissa kohdissa hän olisi voinut toimia toisin. Miten hänen perheensä selviäisi tästä koskaan?

”Ajattelin, että olen epäonnistunut, jos en palaa heti töihin.”

Johanna pakotti itsensä töihin vain viikko veljen poismenon jälkeen. Oli vaikea keskittyä, mutta hän sinnitteli palaverista toiseen, kunnes ystävä käski hänet kotiin, jossa hän lepäsi vielä viikon.

– Ajattelin, että olen huono ihminen ja epäonnistunut, jos en palaa heti töihin, Johanna, 38, sanoo.

Ihmisten kohtaaminen töissä oli vaikeaa. Ärsytti, jos joku kyseli veljestä. Väärältä tuntui sekin, jos joku toinen ohitti asian. Kenelläkään ei ollut oikeita sanoja.

Paha olo jatkui kotona. Suru teki olemisesta mössöä, jossa millekään muulle ei ollut tilaa.

– Kaikki oli huonosti, sillä olin niin rikki sisältä.

Muille Johanna halusi silti näyttää pärjäävänsä. Siitä roolista hän ei päässyt irti edes työterveyden kriisiterapiassa, jossa hän olisi halunnut olla heikko ja avoin. Toinen terapiasessio jäi viimeiseksi.

– Kerroin, miten asiat ovat, ja terapeutti alkoi itkeä. ”Miten voit olla noin rauhallinen, kun tässä on tapahtunut kauheita asioita?” hän kysyi minulta.

Johanna hoiti suruaan kirjoittamalla. Tietokone ei vastannut takaisin vääriä sanoja, ja tiedostot täyttyivät muistoista:

Lapsina Johanna ja veli olivat erottamaton tiimi. Kun sisko halusi esittää balettiesityksen naapureille, tuli veli tanssimaan. Ja kun lähikaupan eteen piti päästä myymään kukkia, poimi veli ne Johannalle.

– Uskoisin, että pienellä pojalla olisi voinut olla muutakin tekemistä. Hän halusi olla minulle kiltti eikä hennonnut kieltäytyä, Johanna sanoo.

– Olin meistä kahdesta päättäväisempi, jollain tapaa enemmän järki- kuin tunne­ihminen. Kun ystäväni keksivät teini-iässä lähteä metsään polttamaan marihuanaa, minä menin kotiin leipomaan mokkapaloja. Veljeni taas lähti mukaan metsään.

”Kun veli päätti kuolla, minun piti olla perheessä vahva.”

Johannasta tuntui, että hän sai ymmärrystä eniten perheeltään. Myös heille hän halusi näyttää, ettei hänestä tarvitse huolehtia. Kuoleman jälkeen hän koki olevansa sen velkaa. Veli oli tehnyt niin paljon virheitä, ettei perhe kestäisi yhtään enempää.

– Jo teininä minusta tuntui, että minun piti pitää perhe koossa ja arki pyörimässä sen jälkeen kun vanhempani erosivat. Se suorittaminen jatkui aikuisikään asti, Johanna sanoo.

– Kun veli päätti kuolla, minusta tuntui siltä, että minun piti taas olla perheessä vahva.

Unelma kaatuu

Veljen ongelmat tulivat ilmi vuonna 2002, kun hänen kotoaan löytyi kolme laatikollista amfetamiinia. Perhe meni sokkiin. Kerran huumekokeilusta kiinni jäänyt veli oli vannonut siskolleen, ettei koskisi enää aineisiin. Nyt hän vältti vankeustuomion ensikertalaisena ja antamalla tietoja poliisille – ja asetti itsensä samalla hengenvaaraan.

Veli näki perhettään syntymäpäivillä ja jouluisin, mutta vetäytyi muuten paljon omiin oloihinsa. Kalpea ja väsynyt mies ei päästänyt enää lähelleen.

– Aina löytyi syitä, miksi hän näytti huonolta tai ei pystynyt tulemaan illallisille. Hän ei saanut dj-uraansa liikkeelle, ja minä uskoin, että hänen huono olonsa johtui siitä, Johanna muistaa.

Myös veljen luonne muuttui. Herkkä poika muuttui kylmemmäksi ja kovemmaksi.

– Samaa kilttiä poikaa, jonka kanssa vietin lapsuuden, ei ollut enää olemassa.

Sinnikkäästi Johanna uskoi, että tämä oli vaihe – veli oli vain stressaantunut.

Vuonna 2010 edessä piti olla uusi alku: veli muuttaisi vaimonsa kanssa Vietnamiin. Promoottori oli luvannut toteuttaa hänen unelmansa, saattaa dj-uran nousuun ja tehdä hänestä tähden. Hän lupasi asunnon kattohuoneistosta, kuvan mainosjulisteeseen ja keikkoja klubeille.

”En ole koskaan hävennyt veljeäni tai hänen huumeongelmaansa.”

Siihen unelmaan siskokin halusi uskoa.

– Olin hetken aikaa onnellinen, kun sain iloisia kuvia hänestä ja vaimostaan. Heissä näkyi toivoa, Johanna sanoo.

Suuret lupaukset tähteydestä paljastuivat pian huijaukseksi. Keikat peruuntuivat, rahat katosivat. Vasta kuoleman jälkeen Johanna sai kuulla, miten syvällä huumemaailmassa veli ehti rämpiä.

– En ole koskaan hävennyt veljeäni tai hänen huumeongelmaansa. Olen hävennyt ainoastaan itseäni ja omaa sokeuttani, etten nähnyt veljeni vakavaa ongelmaa.

Kaikki uusiksi

”En halua olla tässä enää”, tuli Johannan suusta puolivahingossa.

Veljen kuolemasta oli kulunut pari kuukautta, kun Johanna ilmoitti miehelleen haluavansa erota. Melkein kahdeksan vuotta kestänyt parisuhde oli ohi.

Samana vuonna Johanna vaihtoi myös työpaikkaansa. Hän uskoi, että olisi parasta laittaa elämä kerralla uusiksi. Jostain ilmestyisi pelastava ritari, joka pyyhkisi pois pahan olon.

Kun ritaria ei näkynytkään, ja olo oli yhtä huono kuin aikaisemmin, iski paniikki: onko hän tehnyt elämänsä emämokan erotessaan? Johanna halusi parisuhteensa takaisin, mutta enää se ei ollut mahdollista.

Alkoivat katumusharjoitukset. Johanna makasi aamuyöllä sängyssä kaksiossaan ja mietti virheitään. Hän mietti sanoja, joita hänen olisi pitänyt sanoa veljelleen ja tekoja, joiden avulla saisi parisuhteensa takaisin. Kunpa hän voisi matkustaa aikakoneella taaksepäin.

Syksyllä 2014 Johanna täytti tyhjää oloaan kantamalla kotiinsa yhä uusia ostoksia. Hän ei enää nukkunut juuri lainkaan ja sai paniikkikohtauksen keskellä työpäivää. Tuntui kuin sydän pumppaisi itsensä ulos rinnasta. Samoihin aikoihin Johanna sai tietää, että hänen entisellä miehellään on uusi nainen.

Syntyi päätös: Johanna matkustaisi kauas, päästäisi irti menneestä ja lepäisi. Hän lopettaisi suorittamisen ja ottaisi vuorotteluvapaata. Matkalla hän löytäisi rauhan, oppisi nukkumaan, karistaisi surupuvun ja unohtaisi entisen parisuhteensa.

”Minun piti löytää se, mitä itse olen.”

Vuoden mittaisen matkansa Johanna aloitti rauhoittumalla intialaisessa meditaatiokeskuksessa. Sen jälkeen hän toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja työskenteli orankien hoitokodissa Borneon viidakossa. Matkansa Johanna päätti Balin kauniisiin maisemiin. Johanna meditoi ja joogasi, ja samalla kun hän opetti orankeja kotiutumaan takaisin luontoon, hän kävi suruaan läpi.

– Minun piti löytää se, mitä itse olen, Johanna sanoo.

– Mitä minä olen, jos asioita, joiden varaan rakensin elämäni monen vuoden ajan, ei enää ole?

Kohti päämäärää

Johannan kaksio Helsingin Munkkiniemessä on sisustettu balilaisilla kalusteilla. Kaapinovea koristaa kilpikonna, jonka kilpi on sydämen muotoinen. Eteisessä nelikätinen norsupäinen Ganesha-patsas vastaanottaa vieraat.

– Intiassa Ganeshan ajatellaan kohottavan korkealle ja vievän omaan päämäärään, Johanna sanoo.

Omaan päämääräänsä Johanna kulki kaikkien vaikeiden vaiheiden kautta. Intiassa hän oppi, ettei menneessä vellominen johda mihinkään. Silti kesti vielä kuukausia, ennen kuin hän osasi alkaa elää sen mukaisesti.

– Sain Intiasta jonkinlaisen valaistumisen ilman, että se liittyisi mihinkään uskontoon. Tiedän nyt, että katuminen ei johda mihinkään muuhun kuin omaan katkeroitumiseen.

Tänä keväänä Johanna matkusti Balille uudestaan ja irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan. Syyskuun alussa toteutui yksi unelma lisää: ilmestyi Johannan omaelämäkerrallinen romaani Säästä ajatuksesi eläviä varten.

Nyt Johanna uskoo, ettei hänestä tule hyvää nukkujaa koskaan, mutta hän hyväksyy sen. Entiselle miehelleen hänellä on edelleen paikka sydämessään, mutta myös tilaa muulle. Veli elää Johannan mukana, mutta surupuku ei tunnu enää niin raskaalta kantaa.

– Enää en rakenna elämääni toisten varaan. Luotan ensimmäistä kertaa kunnolla itseeni ja siihen, että voin rakentaa elämästäni sellaisen kuin haluan, Johanna sanoo.

Stressaamisesta Johanna saa itsensä kiinni edelleen – varsinkin nyt, kun esikoiskirja on ilmestynyt ja säännöllinen leipätyö menneisyyttä. Toistaiseksi hän elää säästöillään ja freelance-kirjoitustöillä, ja kulutustottumuksensa hän on laittanut kokonaan uusiksi.

– Kaikki tietävät, että Suomessa harva elää yksin kirjatuloilla. En istu koko ajan buddha-hymy kasvoilla meditoimassa, Johanna sanoo ja naurahtaa.

– Elämäni ei ole täydellistä, mutta on se paljon parempaa kuin ennen reissuani.

”Omaa taakkaa ja mieltä ei pääse pakoon.”

Vaikka elämänmuutos onnistui vasta matkan jälkeen, Johanna uskoo, ettei itsensä löytääkseen tarvitse mennä kauas.

– Omaa taakkaa ja mieltä ei pääse pakoon, vaikka menisi minne tahansa.

Ja koska veli ei tule enää takaisin, käy Johanna haudalla harvoin. Mieluummin hän menee äitinsä luokse laittamaan ruokaa.

– Alan vasta nyt ymmärtää, ettei häntä ole. Olen käsitellyt surua paloittain.

– Veli on aina läsnä. Ei hän tule minulle lähemmäksi, jos seison hänen haudallaan.

Veli kuoli matkalla, jonka piti toteuttaa hänen unelmansa. Hän elää vahvasti mukana varsinkin nyt, kun Johannan kirja on ilmestynyt. Ne ajatukset eivät enää pelkästään itketä.

– Luulen, että veli kannustaisi minua, sillä olen toteuttanut omia unelmiani. Hän varmaan hymyilee minulle tuolla jossakin.

 

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Johanna Elomaa

  • Syntynyt 6.10.1977 Helsingissä.
  • Työskennellyt monissa eri mediatalossa.
  • Kirjoittaa Hidasta elämää -sivustolla PS. Tänään uskalsin -blogia.
  • Esikoiskirja Säästä ajatuksesi eläviä varten (Kosmos) ilmestyi syyskuun alussa.
  • Suunnittelee toista romaania, joka sijoittuu Intiaan.
Vierailija

Veljen itsemurha muutti Johannan koko elämän: ”Vasta nyt alan ymmärtää, ettei häntä ole”

Vierailija kirjoitti: Millä verukkeella vaan naama lehteen, vaikka sitten veljen itsemurhalla Oo sinä hiljaa siellä. Mun veli teki itsemurhan vuosi sitten, joten on mielenkiintoista lukea muiden vastaavia kokemuksia. Hyvin samanlainen oli minunkin veljeni tarina ja muuttuminen etäisemmäksi. Eikä se naaman saaminen lehteen ole kaikille mikään elämän suurin unelma, vaan voi olla jopa epämiellyttävä kokemus, johon pitkin hampain suostutaan.
Lue kommentti
Potilaittenoikeudet

Veljen itsemurha muutti Johannan koko elämän: ”Vasta nyt alan ymmärtää, ettei häntä ole”

Johannan veljen itsemurhan liittäminen marihuanaan, on vähän kaukaa haettua. Moni sairas- ja kansaneläkeläinen, tarvitsisi sitä lääkeekseen, mm. tulehdussairauksiin ja kipuoireyhtymään. Kannabiksen laillistaminen, olisi viisas siirto Suomen valtiolta, potilaittenoikeuksien lisäksi vero- ja vientituloja. Hollanti tienaa miljardeja laillisella kannabiksella, siellä on aidot potilaittenoikeudet ja maailman huippua oleva terveydenhoito, kuten Kanadassakin. Matkailukin piristyisi.
Lue kommentti

Tuure Kilpeläisen, Manuela Boscon, Meeri Koutaniemen ja Sami Yaffan illallisella olisi ollut hauskaa olla kärpäsenä katossa.

Jotkut illallisseurueet vain näyttävät siltä, että niihin olisi ihana kuulua. Instagramin perusteella taiteilija ja näyttelijä Manuela Boscon, muusikko Tuure Kilpeläisen, dokumentaristi Meeri Koutaniemen ja muusikko Sami Yaffan seurue on juuri sellainen.

Voice uutisoi keskiviikkona, että Manuela Bosco, 35, ja Tuure Kilpeläinen, 47, seurustelevat. Sami Yaffa, 53, ja Meeri Koutaniemi, 29, puolestaan avioituivat Mallorcalla syyskuussa

Manuela julkaisi eilen Instagramissa kuvan taiteilijapariskunnista helsinkiläisessä BasBas-ravintolassa. 

”Love united”, kuvateksti kuului. 

Tunnelmallisessa kuvassa on niin hauska asetelma, että mieleen tulee, olisiko Meeri alan ammattilaisena olisi asetellut porukan kuvaa varten. 

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.