Tuomas Enbuske nähdään kuun lopussa taas Enbuske, Veitola & Salminen –show’ssa. Sen lisäksi hän tekee kevään ajan kirjoitustöitä. Kuva: Jonna Öhrnberg
Tuomas Enbuske nähdään kuun lopussa taas Enbuske, Veitola & Salminen –show’ssa. Sen lisäksi hän tekee kevään ajan kirjoitustöitä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Hämmentävän Facebook-kuvan julkaissut Tuomas Enbuske kertoo, ettei ole saanut kolmatta lasta. Facebook-hassuttelua hän sen sijaan harrastaa.

Toimittaja-juontaja Tuomas Enbuske julkaisi tällä viikolla Instagramissa kuvan, joka ylitti uutiskynnyksen. Kuvassa Tuomas pitelee tyttöystävänsä Sarian Antilan kanssa vauvaa. Kuvan alle Tuomas on kirjoittanut: ”Näissä hetkissä omat arvot menevät aina uusiksi.”

 

Näissä hetkissä omat arvot menevät uusiksi. ❤️

Henkilön TuomasEnbuske (@tuomasenbuske) jakama julkaisu

Pian kuvan julkaisun jälkeen uutisoitiin, että Tuomas olisi saanut tyttöystävänsä kanssa yhteisen lapsen. Parille sateli myös Instagramissa lukuisia onnitteluja. Tieto oikaistiin myöhemmin. 

Suuri Journalistipalkinto 2017 -gaalaan eilen osallistunut Tuomas kiisti myös Me Naisille, että olisi tullut kolmannen kerran isäksi.

– Ainakaan tietääkseni en ole. Sosiaalisessa mediassa hassutellaan paljon, ja teen sitä itsekin. Se on minun kanava ja olohuoneeni. Jos joku ei kestä minun juttujani, niin voi poistua, Tuomas sanoi.

– Yllätyin kyllä siitä, että kuva uutisoitiin tuossa muodossa. Olin ennemmin odottanut mysteerikuva-tyyppistä uutisointia.

”Sosiaalisessa mediassa hassutellaan paljon, ja teen sitä itsekin.”

Tuomaksella on edellisestä liitosta toimittaja Hannah Norrenan kanssa 5- ja 9 -vuotiaat lapset, joita hän tapaa joka viikko.

– He ovat ihania. Lapset ovat minulla usein viikonloppuisin, enkä käy juuri enää edes baareissa. Tykkään asua yksin. En ole miettinyt, haluanko lisää lapsia tai asua jonkun kanssa.

Uudesta ihmissuhteestaan hän suostui kertomaan sen verran, että arvojärjestys on siinä selvä.

– Lapset menevät  aina kaiken edelle, Tuomas painotti.

Muusikko Amadeus Lundberg ja hänen kuvataitelijana työskentelevä vaimonsa Lara Del Mar Sánches haaveilevat muutosta Espanjaan. Kuva: Sakari Majantie
Muusikko Amadeus Lundberg ja hänen kuvataitelijana työskentelevä vaimonsa Lara Del Mar Sánches haaveilevat muutosta Espanjaan. Kuva: Sakari Majantie

Isyys mullisti tangokuningas Amadeus Lundbergin elämän: ”Se teki inhimillisemmäksi, herkemmäksi ja harkitsevammaksi”

Vuoden 2009 tangokuningas Amadeus Lundberg, 29, iloitsee uudesta, viime viikolla julkaistusta Pyyhi tuuli kyyneleet -levystä. Levyllä kuullaan maailmanmusiikkia, mustalaismusiikkia, Amadeuksen itse säveltämiä ja sanoittamia kappaleita sekä hänen isänsä Taisto Lundbergin yhtyeen Hortto Kaalon esittämien kappaleiden covereita.

- Kaikki on oikein hyvin. Olen lomaillut kuukauden ja laulanut vain silloin, kun olen tehnyt ruokaa. Syksyllä lähden taas isoille konserttikiertueille, Amadeus Lundberg kertoo Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

Viime vuonna Amadeus teki sata konserttia, mutta uralla on ollut hiljaisempiakin vuosia.

”Joku lehti kirjoitti, että lihomiseni johtui alkoholista, mutta se ei pidä paikkaansa.”

- Vuodet 2012 ja 2013 olivat vaikeampia. Olin silloin kokematon, eikä yhteistyö silloisen ohjelmatoimiston kanssa toiminut kunnolla.

- Musiikkialalla kaikki on epävarmaa, eikä mitään tiedä kuin vuoden päähän. Koko ajan pitää kehittää itseään ja luoda uutta. Uskon kuitenkin oman tekemiseen, enkä aio stressata asiasta sen enempää.

Amadeus kertoo nauttivansa esiintymisestä, mutta välillä lehtiotsikot harmittavat häntä. Viimeksi häntä harmitti uutisointi painon nousemisesta.

- Joku lehti kirjoitti, että lihomiseni johtui alkoholista, mutta se ei pidä paikkaansa. Se johtui muista syistä, mutta en halua kertoa, mistä. Pudotin 12 kiloa painoa ja olen nyt hyvässä kunnossa.

Isyys mullisti elämän

Musiikin tekemisen lisäksi Amadeus Lundberg nauttii perhe-elämästä vaimonsa, kuvataiteilija ja tatuoititaiteilija Lara Del Mar Sánchesin, 40, kanssa. Pariskunta asuu omakotitalossa Järvenpäässä kolme ja puolivuotiaan poikansa Rion ja Laran kahden lapsen kanssa.

- Isäksi tulo mullisti minua mielettömästi. Se teki inhimillisemmäksi, herkemmäksi ja harkitsevammaksi, Amadeus kertoo.

”Veikkaan, että lapsikiintiö on täynnä.”

- Pojan kanssa on kiva nukkua yhdessä päiväunia, potkia jalkapalloa, pyöräillä ja käydä keinumassa. Hän laulaa koko ajan Hämä-hämähäkki -biisiä ja aakkoslaulua. Mikäli hän haluaa joskus musiikkiuralle, aion kannustaa häntä siihen.

Amadeus ja Lara eivät haaveile isommasta perheestä.

- Veikkaan, että lapsikiintiö on täynnä, koska Lara on minua vanhempi ja hänellä on ennestään kaksi lasta.

Haaveissa muutto Espanjaan

Amadeus ja Lara kertovat, että heidän parisuhteessaan on ollut useita kriisejä liittyen uraan, sitoutumiseen, uusperhearkeen ja pariskunnan 11 vuoden ikäeroon.

- Avioero ei ole ollut kaukana. On ollut vaikeita kausia, jolloin olen joutunut pitämään Larasta kiinni kovasti, Amadeus kertoo.

- Vaikeudet johtuivat omasta kokemattomuudesta, hölmöydestä, ikäerosta ja virheistä. Nyt olen vähän kasvanut ja kuronut kokemusta kiinni.

”Normaalissa parisuhteessa on jo paljon haasteita, mutta meillä ne ovat olleet potenssiin viisi.”

Kaikki tekevät virheitä, mutta niistä oppii. En halua päästää irti sellaisesta kuningattaresta kuin Lara on.

Myös Lara myöntää parisuhteen olleen toisinaan haasteellinen.

- Meillä on ollut ylä- ja alamäkiä. Välillä Amppu on dumppaamassa minua ja välillä minä häntä, Lara vitsailee.

- Normaalissa parisuhteessa on jo paljon haasteita, mutta meillä ne ovat olleet potenssiin viisi. Mutta niistä on vahvistuttu ja opittu.

”Fuengirola olisi kiva paikka, koska siellä voi käydä vaikkapa Suomi-baarissa puhumassa suomea.”

Pariskunta on päässyt ongelmista yli.

- Haaveilemme muutosta Espanjaan. Fuengirola olisi kiva paikka, koska siellä voi käydä vaikkapa Suomi-baarissa puhumassa suomea. Lara taas haluaisi Malagaan, Amadeus kertoo.

Espanjasta kotoisin oleva Lara muutti jo nuorena Suomeen. Hänen isänsä on espanjalainen ja äiti suomalainen.

- Olen asunut Espanjassa pienissä pätkissä myöhemminkin. Olisihan se kiva saada jonain päivänä edes yhteinen kakkoskoti Espanjasta, Lara sanoo.

Laulaja Heidi Kyrö tekee kolmea työtä. –Keikkailu on kärsinyt, koska olen ottanut aikaa myös perheelle.

Laulaja Heidi Kyrö, 40, tekee kolmea työtä päällekkäin. Hän keikkailee laulajana, työskentelee laulunopettajana omassa laulukoulussaan ja juontaa Radio Suomen Hämeenlinnan aamulähetystä.

Heidi aloitti julkisen uransa jo 15-vuotiaana, kun hänet valittiin tangoprinsessaksi vuonna 1993. Tänä vuonna Heidi viettää 25-vuotistaiteilijajuhlaansa. Julkisuudessa häntä on nähty yhä harvemmin.

– Olen painottanut viime vuosina yksityisesiintymisiin, joten yleisöstä voi tuntua kuin olisin lopettanut, Heidi kertoi Seinäjoen Tangomarkkinoilla.

”Haluan elää täyttä elämää naisena, äitinä ja vaimona enkä vain paahtaa koko ajan.”

– Päiväni ovat radiotyön takia täynnä, joten olen tehnyt kesällä vain muutaman yksityiskeikan. Keikkailu on kieltämättä vähän kärsinyt, sillä olen ottanut aikaa myös perheelle ja akkujen lataamiseen. Haluan elää täyttä elämää naisena, äitinä ja vaimona enkä vain paahtaa koko ajan.

Heidi ei kuitenkaan suunnittele lopettavansa esiintymistä. Syksylle on jo sovittuna keikkoja, ja uutta musiikkia on tulossa.

– Laulaminen on minulle enemmän kuin työ, se on elämäntapa. Olen kolmevuotiaasta halunnut laulajaksi ja tehnyt kovasti töitä sen eteen.

Heidillä ja hänen aviomiehellään Kimmo Kopralla on kahdeksanvuotias tytär.

– Lisää lapsia ei ole tulossa. Minä ja miehenikin olemme molemmat ainoita lapsia.

Heidi on kotoisin Kemistä, mutta asunut Hämeenlinnassa jo 21 vuotta. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän halusi asettua etelämmäksi ollakseen lähempänä keikkatöitään.

– Levitin kartan lattialle, laitoin sormen sokkona karttaan ja osuin Hämeenlinnaan. Nyt en voisi kuvitellakaan asuvani muualla.

Raskaus kuuluu

Seinäjoella Heidi nähtiin Tangokuningatar-kilpailun tuomarina. Toiseksi tulleen Virpi Piipon, 51, esityksen jälkeen Heidi kommentoi, että naisen lauluääni voi muuttua paitsi iän mukana, siihen voivat vaikuttaa myös raskaus, synnytys tai vaihdevuodet.

– Se ei tarkoita, että kun ikää tulee lisää, on automaattisesti parempi laulaja. Kotiläksyt pitää silti tehdä, ja ne Virpi on selkeästi tehnyt, Heidi kehui Virpiä esityksen jälkeen.

Heidi halusi nostaa aiheen esiin, koska kokee, että alalla miesten äänenmurroksesta puhutaan enemmän, vaikka naisen ääni on muutoksille herkempi.

– Olemme yksilöitä. Joillakin laulajilla esimerkiksi kuukautiset saattavat vaikuttaa ääneen. Se voi olla pään sisäinen juttu: jos on mieli matalalla, se vaikuttaa ääneen, koska laulaminen on niin henkistä hommaa.

”Täytyi vetää varman päälle ja jättää vaikeimmat laulut ohjelmistosta pois.”

Heidi kävi nuorena läpi äänenmurroksen.

– Ääni muuttui myös raskausaikana, jolloin korkeimmat ja kirkkaimmat äänet eivät olleet aivan yhtä timanttisia. Loppuraskauden aikaan huomasin, että täytyi vetää varman päälle ja jättää vaikeimmat laulut ohjelmistosta pois.

Heidin mukaan ikä ei välttämättä soundia madalla, kunhan äänestä pitää huolta.

– Onhan meillä esimerkiksi kahdeksankymppinen Shirley Bassey, joka vetää Goldfingerin yhtä timanttisesti kuin aina.