Vappu Pimiä on huomannut, että uudessa elämäntilanteessa ystävien merkitys korostuu.
Vappu Pimiä on huomannut, että uudessa elämäntilanteessa ystävien merkitys korostuu.

Viime vuosi oli suosikkijuontajalle mukavan työntäyteinen, mutta hektisellä elämäntyylillä oli osansa päättyneessä avioliitossa.

Paljon aurinkoa, bikinit, kirjoja, iPod ja punaviinipänikkä. Siinä ainekset Vappu Pimiän, 30, onnistuneeseen aurinkolomaan. Juuri päättynyt kahden viikon löhötauko Thaimaan Khao Lakissa on palauttanut Vapun akun täyteen latinkiinsa.

Jos vuoden loppu sujuikin viimeisillä voimilla, Vappu ei antanut väsymyksen näkyä julkisuudessa tai työssään radiokanava Voicella.

– Väsymys näkyy minussa huonotuulisuutena, eikä sellainen kiukutteleva ämmä ole kiva kenellekään. Äidillä on tapana kirjoittaa minulle kirjeitä, joissa hän muistuttaa, ettei itseään pidä työllä tappaa. Mutta lomalla osaan kyllä irrottautua arjesta täydellisesti, Vappu kuittaa.

Kaikki etelässä imetty energia tulee tarpeeseen, kun Vappu tänä keväänä aloittaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana. Rinnalla jatkaa ohjelman aiemmista kausista tuttu Marco Bjurström.

Sub-kanavan Big Brother -ohjelmissa aiemmin nähdylle Vapulle Tanssii tähtien kanssa on toistaiseksi juontajauran näkyvin haaste. Maaliskuussa käynnistyvä sarja nakkaa hänet parhaimmillaan lähes kahteen miljoonaan suomalaiskotiin.

Edelliskaudella hän esiintyi ohjelmassa kilpailijana tanssiparinsa Jani Rasimuksen kanssa, ja nousi sarjan seuratuimmaksi tähdeksi Antti ”Kanki” Kaikkosen rinnalla.

– Suosio yllätti minut täysin. Luulin jo saaneeni paljon kokemusta julkisuudesta ja osaavani varautua siihen, mutta ei sellaiseen pyöritykseen kukaan pysty valmistautumaan. Hurjimmillaan vastasin kymmeneen haastattelupyyntöön päivässä. Välillä tuntui, että vessassa käyntini ylitti uutiskynnyksen, Vappu virnistää.

Vappu on seurannut sarjaa sen ensimmäisestä kaudesta alkaen. Häntä viehättävät yhä samat seikat kuin alussakin: positiivinen, tunteita herättävä ja kannustava henki.

– Muistan, kuinka isäni aikoinaan kysyi, lähtisinkö mukaan, jos saisin kutsun ohjelmaan. Sanoin lähteväni riemusta kiljuen, mutta ettei minua ikinä pyydettäisi siihen. Vähänkö olen innoissani, kun nyt pääsen jo toistamiseen mukaan.

Asenteella selviää

Suosikkijuontaja on palannut lomamatkaltaan keskelle uuden kotinsa sisustuskiireitä. Ovesta kiikutetaan kodinkoneita, kun uutta sänkyä sovitetaan makuuhuoneeseen. Tilava keittiö odottaa, milloin Vappu ehtii kokata siellä ensimmäisille vierailleen.

Alkaneesta vuodesta tulee Vapulle hyvin erilainen. Hänen avioliittonsa päättyi joulukuussa, kun parisuhdetta oli kestänyt yli 12 vuotta, ja avioliittoa reilut kaksi. Parin yhteiseen kotiin hän oli muuttanut suoraan vanhempiensa huomasta. Nyt 30-vuotiaana sinkkuna Vappu muuttaa ensimmäistä kertaa elämässään omilleen.

– Ihminen oppii joka päivä jotain uutta. Minä ajattelin nyt opetella asumaan yksin. Mietin, miten on parasta kiinnittää taulut seinälle tai lamput kattoon.

Vappu tunnetaan ystäväkeskeisenä ihmisenä, jolle kaverit muodostavat toisen, laajennetun perheen. Uudessa elämäntilanteessa ystävien merkitys vain korostuu. He ovat Vapulle turvaverkosto, jolta voi pyytää neuvoja ja tukea vaikka keskellä yötä.

Vastoinkäymisistä huolimatta Vappu näkee elämänmuutoksensa uutena alkuna. Viime vuoden alakuloiset tunnelmat hän on päättänyt vaihtaa rutkasti positiivisempiin.

– Eteeni tulee nyt paljon uusia asioita. Suhtaudun tulevaan jännittynein, vähän pelokkainkin mutta ehdottoman odottavin mielin. Ystävät lupailevat, että yksin ollessa oppii paljon itsestä. Saas nähdä.

Vappu uskoo, että oma asenne ratkaisee, miten elämänmuutoksista ja koettelemuksista selviää. Hänen mukaansa voi itse valita, jääkö vastoinkäymisiin rypemään.

– Aiemmin käsittelin pettymyksiä syyllistämällä ja rankaisemalla itseäni. Miettimällä, mitä tein väärin. Mutta helkkari, olen ollut elämässä niin monella tapaa onnekas, että kai sekaan on heitettävä esteitäkin ylitettäviksi. Ne vain taitavat kuulua pakettiin.

Vappu sanoo, että ikä on muuttanut hänen asennoitumistaan valoisammaksi. Ennen ehdoton ja jyrkkä joko-tai-nainen on alkanut nähdä sävyjä mustavalkoisessa maailmassaan. Kolmekymppisyys on lisännyt rentoutta ja varmuutta.

– Olen alkanut luottaa, että kyllä elämä kantaa. Se on hirmu kannustava ajatus vaikeina aikoina.

Vappu Pimiä

-16.5.1978 syntynyt juontaja ja radiotoimittaja. Asuu yksin Helsingin Kalliossa erottuaan aviomiehestään joulukuussa.

- Ura kulkenut MTV3:n chatista Kiss FM -radioon ja Voice-kanavalle.

- Juontanut muun muassa Big Brother -ohjelmia, aloittaa keväällä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!

 

Paula Vesala kertoi Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa oppineensa Yhdysvalloissa, että kohtauksiin voi pyytää turvahenkilön paikalle.

Paula Vesala kertoi torstai-iltana Enbuske, Veitola, Salminen -show'ssa, että on kokenut seksuaalista häirintää urallaan. Hän ei eritellyt, onko ahdistelua tapahtunut liittyen hänen muusikon, näyttelijän vai näytelmäkirjailijan uraansa.

– Ehkä mä voin puhua koko taiteen kentästä, jolla olen operoinut. Olen kokenut kyllä monenlaista ahdistelua. Se on tosi laaja ilmiö, Vesala kertoi ohjelmassa.

”Voi pyytää turvahenkilön paikalle.”

Juontaja Maria Veitola kysyi Vesalalta, miten sellaisista tilanteista voi selvitä.

– Mä olen oppinut Amerikassa koulussa, että on hyvä etukäteen sanoa, että pyytää turvahenkilön paikalle, kun on lähestymässä tällainen kohtaus, jossa kaipaa turvallista ilmapiiriä. Usein kuvausryhmässä on vaikka vanhempi naishenkilö, joka pysyy huoneessa ja varmistaa, ettei mennä asiattomuuksiin.

Lue myös: Ohjaja Heidi Linden kertoo seksuaalisesta ahdistelusta Suomen elokuvapiireissä: ”Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan”

Tällä hetkellä Vesala nähdään valkokankaalla Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Elokuvassa on yksi kohtaus, jossa Vesala on saunassa Rokkaa näyttelevän Eero Ahon kanssa. Vesala otti aikaisemmin Twitterissä kantaa kohtaukseen liittyvään uutisointiin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi kohtauksesta otsikolla Paula Vesala rohkeassa saunakohtauksessa uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

– Sanokaas mulle, kuka suomalainen saunoo vaatteet päällä puolison kanssa? Ja jos ollaankin saunassa alasti, onko se ”yllättävää ja rohkeaa”? Vesala ihmetteli viime viikolla Twitterissä.

”Olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun.”

Nyt Vesala kertoi EVS-ohjelmassa saamastaan palautteesta.

– Mä olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun, koska olen esiintynyt elokuvassa ilman vaatteita. Toivoisin, ettei siihen liittyisi häpeän tunnetta, mitä siihen liittyy.