Rakkaus sai  juontaja Vappu Pimiän muuttamaan Helsingin Kalliosta Eiraan. Nyt hän sisustaa vuokrakaksiota kihlattunsa kanssa, hääpäivääkin on jo mietitty.

Kuva Henna Aaltonen

Juontaja Vappu Pimiä, 33, muutti hiljattain Eiraan yhdessä kihlattunsa Teemu Huuhtasen kanssa.

– Meren läheisyys oli yksi syy, miksi tykästyin Eiraan. Olen aina ollut meri-ihminen.

Rosoisessa Kalliossa koko aikuisikänsä asunut Vappu ajatteli ensiksi, että Eira olisi hänelle aivan liian fiini paikka, mutta nyt hän on aivan ihastunut uusiin kotikulmiinsa. Sieltä on kävelymatka sekä työpaikalle että Stockmannille. Eiran rannassa on myös hyvä lenkkeillä.

Uusi asunto on Vapun ja hänen avopuolisonsa ensimmäinen yhteinen koti Suomessa. Pari kokeili yhdessä asumista jo Los Angelesissa, jossa Vappu vietti viime vuonna puoli vuotta.

– Ei ole helppoa sovittaa kolmen kodin – minun, mieheni ja Kalifornian-asuntomme – kamoja kaksioon. Olemme joutuneet vuokraamaan varastotilaa ja paljon on pantu kierrätykseen. Tarkan markan naisena en voi heittää hyvää tavaraa vain menemään, Vappu kertoo.

Vapun oli palattava Suomeen syksyllä töiden takia, kun sekä talk show Korkojen kera että Tanssii tähtien kanssa jatkuivat. Nyt keväällä hän keskittyy vain keskusteluohjelmansa tekemiseen, joten parisuhteellekin jää enemmän aikaa. Vapun kihlattukin sai järjestettyä työ­asiansa niin, että voi asua Suomessa.

– Onneksi! En oikein usko pitemmän päälle kaukosuhteisiin.

Syksyllä kihloja vaihtanut pariskunta ei ole vielä lyönyt hääpäivää lukkoon. Tai yksi päivä oli päätetty, mutta sitten Vapun kaasolle tuli este.

– Päivä on jäänyt päättämättä myös työkuvioideni takia. Korkojen kera tulee perjantaina, ja jos vielä syksyllä jatkan Tanssii tähtien kanssa -juontajana, sitä kuvataan sunnuntaisin. En todellakaan halua mennä naimisiin niin, että minulla on ollut lähetys edellisenä iltana tai että minulla on lähetys heti häistä seuraavana päivänä. Vihille karkaamistakin on jo mietitty, Vappu kertoo nauraen.

Hyppy rotkoon

Muutto Los Angelesiin miehen takia oli Vapulle kuin hyppy rotkoon: hänellä ei ollut valmiina yhtään omaa ystävää.

– Olen aina vierastanut ajatusta siitä, että jos miehet ovat kavereita keskenään, myös heidän vaimojensa ja tyttöystäviensä tulisi leikkiä hiekkalaatikolla yhdessä. Siksi yllätyin, kun löysin hyviä ystäviä mieheni kavereista ja heidän puolisoistaan. Huomasin, että ystävystyminen on kiinni vain omasta sosiaalisuudesta.

Irtiotto teki hyvää. Vappu teki kolmesti viikossa Radio Novalle ohjelmaa, mutta työmäärä oli paljon vähäisempi kuin mihin hän oli tottunut. Päivisin hän laittoi ruokaa, kävi salilla, hengaili ruokakaupoissa, hoiteli pientä kattopuutarhaansa ja luki. Ja kappas kehveliä, siinähän se työpäivä sitten jo olikin mennyt!

– Mutta ei minusta kotirouvaa saisi, sillä tykkään liikaa työnteosta. Jossain vaiheessa huomasin, että aloin kadehtia miestäni. Hän oli tehnyt päivän aikana miljoona isoa asiaa ja minä olin vain leiponut karjalanpiirakoita.


Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.