Vapulle hyvä olo koostuu perusasioista: "Kohtuullisesti kaikkea ruokaa, lisäksi vähän liikuntaa, ja mielellään unta vähän nykyistä enemmän. Sitten toimisi aineenvaihduntakin paremmin.""Meillä on aina halailtu paljon. Pussailen omatkin lapseni hengiltä", Vappu sanoo.
Vapulle hyvä olo koostuu perusasioista: "Kohtuullisesti kaikkea ruokaa, lisäksi vähän liikuntaa, ja mielellään unta vähän nykyistä enemmän. Sitten toimisi aineenvaihduntakin paremmin.""Meillä on aina halailtu paljon. Pussailen omatkin lapseni hengiltä", Vappu sanoo.

Juontaja-ruokakirjailija Vappu Pimiä ja hänen isänsä Markku Pimiä uskovat, että jos ihmiset söisivät enemmän yhdessä, avioeroja olisi vähemmän.

Takana huonosti nukuttu yö, kainalossa vauva ja edessä päivän kestävät ruokaohjelman tv-kuvaukset. Onneksi on isä.

– Papan kulta! Markku Pimiä kaappaa syliinsä tyttärensä Vappu Pimiän kuopuksen, yhdeksänkuisen Selman, ja rutistaa.

Vappukaan ei jää vaille huomiota. Jos aikaa on enemmän, vanhempien ruokapöydässä Helsingin Pirkkolassa odottaa valmiiksi katettu aamiainen. Jos Vapun pitää juosta, mukaan lähtee isän lounasevääksi valmistama lohikeitto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kirkkaaseen liemeen tehty, Markku selventää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Vappu ei tykkää kermaisesta, kuten en minäkään.

Keittolohi on tietysti itse pyydetty. Selman ruokalistalla on tänään hirviliemessä keitettyjä ja soseutettuja kasviksia.

– Minä en Selmalle pilttejä anna. Paljon parempaa, kun itse tekee, Markku sanoo.

– Niin, annat vaikka makkarakastiketta! Vappu huomauttaa.

Joskus on lipsahtanut sitäkin. Samoin kuin isosisko Violalle, 3, suklaakeksejä ennen lounasta ja papan omenahilloa lusikalla suoraan purkista.

– Isä sanoo, että on kohdellut ihan samalla tavalla meitä kuin nyt minun lapsiani, mutta paskan marjat! Nyt annetaan kyllä kaikki periksi, Vappu puuskahtaa.

Mutta hemmotteluksi voi ehkä laskea senkin, että kun Vappu palaa illansuussa töistä, mukaan isän luota lähtevät paitsi lapset myös lämmin, satavuotiseen juureen tehty ruisleipä.

Makkaroita merillä

Markku Pimiä ei muista oman isänsä koskaan laittaneen ruokaa. Markun ruokainnostus heräsi 15-vuotiaana, kun hän pääsi töihin rahtilaivalle.

– Mitä ihania, ihmeellisiä ruokia siellä sai! Ensimmäinen muisto meriltä on, että sai syödä lihaa, jota kotona oli harvoin.

”Kotona oli aika erikoisia ruokia. Söimme esimerkiksi kesäkurpitsaa, josta kaverini eivät olleet kuulleetkaan.”

Makuelämykset vain paranivat satamissa ympäri maailmaa.

– Ihania pihvejä Brasiliassa, hemmetin isoja taskurapuja Vancouverissa Kanadassa, chiliruokia Meksikossa, makkaroita ja chimichurria Etelä-Amerikassa...

Kolme vuoden merielämän jälkeen Markku Pimiä pääsi ensin harjoitteluun ravintolaan ja sitten ravintolakoulu Perhoon opiskelemaan kokiksi. Siellä päntättiin perinteistä, ranskalaista keittotaitoa, mutta mieltymys eksoottisiin herkkuihin jäi – ja siirtyi lapsille.

– Kotona oli aika erikoisia ruokia. Söimme esimerkiksi kesäkurpitsaa, josta kaverini eivät olleet kuulleetkaan. Isä innostui milloin mistäkin, ja jossain vaiheessa hän alkoi tuoda Suomeen oliiviöljyä, vaikkei sitä silloin käyttänyt täällä kukaan. Sitä oli kotona joka paikassa. Käytimme sitä tukkaöljynäkin, Vappu muistaa.

Isän töiden vuoksi perhe kävi vuosittain Portugalissa, josta he toivat tuliaisina kassikaupalla ruokaa. Kun 14-vuotias Vappu palasi kielikurssilta Englannista, hän täytti reppunsa Lontoossa eksoottisilla kastikkeilla ja lemon curdilla. Hän oli jo varhain alkanut viihtyä kodin keittiössä isän seurana ja teki omia kokeilujaan.

Kellarin aarreaitta

Pimiöillä ruoka on aina valmistettu alusta asti itse – yhtä ajanjaksoa lukuun ottamatta. Kun Vappu ja pikkusisarukset olivat pieniä, Markku työskenteli Saarioisella valmisruokien edustajana, rakensi perheelle taloa ja vanhemmat maksoivat isoa pankkilainaa.

”Oltais varmaan kuoltu ilman niitä työsuhde-etuna saatuja valmislaatikoita”, Vappu muistelee äitinsä sanoneen.

Mutta kun eineskaudesta selvittiin, ruoka tulikin suoraan luonnosta: metsästämällä, kalastamalla, sienestämällä, marjastamalla… Ne taidot Markku Pimiä haluaa opettaa lapsenlapsilleenkin.

– Ei ole sitten vierasta, mistä ruoka tulee. Vanhin lapsenlapsistani, kuusivuotias, putsaakin jo kalat itse. Sitäkään eivät ihmiset enää osaa, Markku huokaa.

– Isällä on tälläkin hetkellä oikea paja keittiössä: vanhasta pyykkikorista viritelty teline hirvenlihan kuivaamiseen.

– 196 kiloa, Markku tarkentaa.

– Siitä tulee kuivalihaa, jauhelihaa, fileetä, soppalihaa, luista espagnole-kastiketta... ja Pirkkolan kaikille koirille luita!

Varastoiminen ei ole ongelma, sillä Markun kellarissa on neljä pakastinta. Sitä paitsi aina joku kolmesta lapsesta käy sunnuntaisin vanhempiensa luona syömässä.

Pöydän ääressä puhutaan

Yhdessä syöminen onkin yksi tärkeimpiä asioita, joita Vappu on isältään oppinut.

– Ruokapöydässä kaikilla on tekemistä, joten on helppo jutella isoista tai vaikeistakin asioista. Esimerkiksi oma avioeroni on puitu ruokapöydän ääressä.

– Ja tulevista lapsenlapsista on kerrottu, Markku lisää.

Joskus on myös riidelty. Vappu ja isä tunnustavat ottavansa helposti yhteen, ja silloin huudetaan ihan kunnolla.

– Olemme hyvin samanlaisia. Isässä ärsyttävät samat piirteet, joita on itsessänikin, Vappu sanoo.

”Isä on aina ollut kova murehtimaan. Pelkään, tuleeko minusta samanlainen.”

Vihanpitoa kestää muutaman tunnin tai puoli päivää, muttei koskaan yön yli. Isoissa asioissa isä on aina Vapun puolella.

– Isä on aina ollut siinä. Jos elämässä on ollut vaikeaa, olen kertonut sen isälleni avoimesti.

Viimeisen vuoden aikana murheena on ollut lähinnä se, kuinka hoitaa korkeintaan kahden tunnin pätkissä nukkuva kuopus ja omat työt. Yrittäjänä Vapun on ollut vaikea jättäytyä äitiyslomalle kokonaan.

– Välillä olen kiikuttanut Selman itku silmässä vanhemmilleni, kun olen ollut niin väsynyt.

– Kyllä minä huolehdin paljon, miten Vappu pärjää ja jaksaa, Markku miettii.

– Isä on aina ollut kova murehtimaan. Pelkään, tuleeko minusta samanlainen, Vappu sanoo.

Juuri nyt murehdittavaa on aika vähän. Anopin avulla toteutettu vauvan unikoulu tuntuu purreen, ja Vappu jaksaa paremmin kuin aikoihin. Hän myös odottaa toiveikkaana ensi kesää, jolloin aikoo vetäytyä tyttäriensä kanssa mökille ja pitää ensimmäisen kunnon kesäloman vuosiin.

Terapiaa metsässä

Vaikka Markku huolehtii yhä paljon jälkikasvustaan, osat ovat myös vähän vaihtuneet. Tyttärestä on tullut ruokakirjailija ja ruuan ammattilainen, jolta isä kysyy vinkkejä. Viime aikoina Markun keittiössä on syntynyt erityisesti meksikolaisia ruokia Vapun ohjein.

Vappu on hankkinut puolisonsa Teemun kanssa kesäpaikan Salosta ja kestittää vanhempiaan siellä usein. Siellä Vappu kuvasi myös toisen ruokakirjansa.

– Salossa majaillessani olen ulottanut lonkeroitani joka suuntaan. Kananmunat ostan vanhalta rouvalta, joka pitää kanoja lemmikkinään, karitsat lammastilalta, ja nyt olen löytänyt hyvän ankkatilan.

”Allergiat ymmärrän, mutta nämä ton-ton-dieetit ovat menneet aivan överiksi.”

Vappua harmittaa, että suomalaiset eivät löydä hyvien pientilojen tuotteita ja ostavat siksi esimerkiksi lampaan vakuumipakattuna ja Uudesta-Seelannista tuotuna.

– Tietoisuus eläinten oloista ja teurastusongelmista on hyvä asia, mutta sen varjoon on jäänyt tiloja, joissa omistaudutaan eläimille ja pidetään niistä huolta.

Vappu on suhtautunut lapsuudestaan asti ruuanlaittoon intohimoisesti, ja häntä korpeavat puskista nousseet, itseoppineet ruokagurut.

– Allergiat ymmärrän, mutta nämä ton-ton-dieetit ovat menneet aivan överiksi. Hieman huvittavaa, että ihmiset, jotka eivät vähän aikaa sitten välittäneet yhtään elintavoistaan, ovat yhtäkkiä ruokaprofeettoja. Viljat, sokeri ja maitotuotteet ovat muka pahinta ikinä.

Vappu luottaa itse siihen, että parhaiten pärjää, kun syö mahdollisimman puhdasta ja prosessoimatonta, lähellä tuotettua ja kauden mukaista ruokaa. Hän myös uskoo, että suomalainen keho on tottunut erilaiseen ruokaan kuin vaikkapa eteläeurooppalainen tai intialainen.

– Syön itsekin joskus chia-siemeniä, mutta onhan se hullua, että syödään jotain perulaisia gojimarjoja, vaikka olisi suomalaista mustikkaa metsät täynnä.

– Itse kyllä pyllistelin mustikkametsässä viime kesänäkin. Se on sitä paitsi äärimmäisen terapeuttista.

Arjen nautintoja

Terapeuttista on myös hyvä ruoka.

– Suhtautuminen ruokaan polttoaineena on ihan kamalaa. Yritän hakea arkeen pieniä iloja. Ruokaa pitää kuitenkin laittaa joka päivä. Miksei tehdä siitä nautintoa?

Markku on samaa mieltä. Kun omat lapset muuttivat pois kotoa, hän ryhtyi kokkaamaan entistä aikaavievämpiä ruokia.

– Ruuanlaitto on niin mukavaa. Yhdessä syöminen tuottaa mielihyvää, ja tietysti se, kun muut kehuvat sitä ruokaa, entinen keittiömestari fiilistelee.

Markulla on vinkki heille, joiden mielestä ruuan valmistaminen vie liikaa aikaa.

– Käytän kaiken ajan hyväksi. Kun tsiigaan telkkaria, kuorin vaikka perunoita valmiiksi kellariin odottamaan. Sitten on aina jotain valmista.

Kuten isänsä, Vappu on kotonaan vastuussa kaikesta ruuanlaitosta, mutta pöytään istutaan koko perhe yhdessä. Se saattaa olla ainoa hetki, kun puolison kanssa puhutaan muustakin kuin lasten asioista.

– Jos ihmiset söisivät enemmän yhdessä, avioeroja olisi vähemmän, Vappu sanoo.

Hauska ruokamuisto?

Vappu: Varhaislapsuuden kesinä mökillämme Turun saaristossa tuli aivan valtavasti kampelaa. Muistan, kuinka söimme sitä suoraan savustuspöntöstä. Myöhemmin Portugalin-reissuilla istuimme illat pitkät ihanissa ravintoloissa, ja kun alkoi nukuttaa, vanhemmat laittoivat meille kaksi tuoli vastakkain ja kantoivat myöhemmin nukkuvina autoon.

Markku: Työskentelin 70-luvun alussa keittiömestarina Hotelli Vaakunassa, ja koomikko-näyttelijä Spede Pasanen toi mukanaan kokonaisen peuran, jonka pyysi valmistamaan illalliseksi. Siitä tuli niin hyvää, että minut kokkina palkittiin konjakilla.

Yhdistävä ruokajuttu?

Vappu: Laitamme ruokaa maistelemalla ja kokeilemalla. Keittokirjat ovat inspiroitumista varten. Meidän pitää myös isän kanssa aina syödä ruoka kuumana. Ja salaatti viimeisenä.

Markku: Niin ja HP-kastike on yhteinen paheemme. Vappu kyseli sitä jo pienenä aina pöydässä.

Eri mieltä keittiössä?

Vappu: Isä käyttää liikaa suolaa, ihan sydäntään ajatellen.

Markku: Rasvan käytöstä. Paistan kalatkin aina voissa ja runsaassa öljyssä, Vapulle riittää vähempikin.

Vappu ja Markku Pimiä

Vappu Pimiä

37-vuotias juontaja, radiotoimittaja ja keittokirjailija.

Asuu Helsingissä miehensä Teemun sekä tyttäriensä, kolmivuotiaan Violan ja yhdeksänkuisen Selman kanssa.

Tv:ssä parhaillaan Mitä tänään syötäisiin -ohjelmassa. Vapun reseptikirja II ilmestyi syksyllä.

Markku Pimiä

65-vuotias keittiömestari ja yrittäjä. Eläkkeellä, mutta työskentelee yhä kotona omassa maahantuontifirmassaan.

Asuu Helsingissä vaimonsa Railin kanssa.

Harrastaa metsästystä ja kalastusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla