Jutta Urpilainen hävisi tänään perjantaina SDP:n puheenjohtajakisan Antti Rinteelle. Lue Urpilaisen haastattelu vuodelta 2011, jolloin hän oli vielä tuore valtiovarainministeri. – Elämä on tuonut eteeni merkittäviä työtehtäviä. Aika näyttää, toteutuuko haave omasta perheestä.

Olenko minä nyt oikeassa paikassa? kurkistaa Jutta Urpilainen ovenraosta. Jutta on valtiovarainministerinä niin tuore, että kalenterikin on vielä siirtämättä vanhasta puhelimesta ­uuteen. Siksi hän suunnistaa ­vielä tapaamisesta toiseen avustajien antamien lappusten avulla.

– Nämä kansiot ovat nyt minun juttuni, Jutta selittää ja nostaa käsilaukustaan paksun pumaskan muis­tiin­panoja ja briiffejä.

Euroopan talouskriisin takia Jutta joutui aloittamaan uudessa tehtävässään ilman minkäänlaista pehmeää laskua. Heti ministeri­nimityksen jälkeen edessä olivat valtiovarainministeriön virkamiesten tiiviit preppaukset, mutta juhannuksena oli aikaa nauttia kesästä. Sen osoittavat päivettyneet kasvot ja punaisina hohkavat olkapäät.

– Juhannuksena ehdin vähän ­ottaa aurinkoakin, mutta muuten lähtö on kieltämättä ollut lentävä. Ministeriössä on moni tullut sanomaan, että en aloita helpossa tilanteessa. Opiskeltavaa on riittänyt, Jutta myöntää.

Hän harkitsi pitkään puolueensa SDP:n salkkujakoa, mutta päätös valtiovarainministeriksi ryhtymisestä syntyi lopulta helposti. Jutta tunsi, että vaikka paikka on vaikea, se on samalla sellainen, jossa voi ­oikeasti vaikuttaa. Ihan pieni seikka ei ollut sekään, että kaikki 67 valtiovarainministeriä ennen Juttaa ovat olleet miehiä.

– Jonkun oli aika murtaa tämäkin lasikatto. Meillä on ollut jo naispresidentti ja naisia pääministereinä, mutta valtiovarainministerin paikka on ollut viimeinen miehinen saareke. Taloudenhoito on kai sitten edelleenkin miesten hommaa.

Aviopuolison mielipidettä ­Jutan ei tarvinnut kysyä miettiessään ministeriksi ryhtymistä.

– Perheeni on sellainen, että se olisi tukenut minua, olisipa päätökseni ollut mikä hyvänsä. Näin isot ratkaisut on tehtävä itse, jotta on sitten sujut niiden kanssa.

Jutta on naimisissa ulkoministeriössä työskentelevän Juha Mustosen kanssa. Aviomiehellä on diplomaatin koulutus, ja valtioiden välisiä suhteita hoitavat diplomaatit työskentelevät usein ­ulkomailla. Pariskunta ei kuitenkaan ole joutunut vääntämään kättä siitä, kumman uraan panostetaan.

– Totta kai on tärkeää, että ­molemmilla on mielekästä työtä, mutta haluamme asua samassa maassa. Tosin ulkomaillekaan muutto jossain vaiheessa ei ole ­mikään poissuljettu vaihtoehto, Jutta miettii.

Toistaiseksi pari viihtyy Kokkolassa, jossa sijaitsee heidän varsinainen kotinsa. Viikot pariskunta asuu työasunnossa Helsingissä.

Vastuun Suomen taloudesta voisi kuvitella tuntuvan valtavalta taakalta. Valtiovarain­ministerin pesti on perinteisesti ollut tehtävä, jossa saa helposti kansan vihan niskaansa. ­Se ei kuitenkaan Juttaa pelota. ­Hänestä suurin haaste on nyt se, kuinka saada ihmiset ymmärtämään, miksi kipeitä ratkaisuja on joskus pakko tehdä, miksi valtion menoista täytyy säästää tai miksi tarvitaan veronkorotuksia.

– Olen miettinyt, kuinka löytää ne oikeat sanat ja perusteet. Mutta nämäkin tehtävät ovat ihmisen ­kokoisia ja ihmiset ovat niitä ­ennen minuakin hoitaneet. ­Kova kritiikki on minulle tuttua jo puolueen puheenjohtajan tehtävistä, sen kyllä kestän, Jutta sanoo.

Monen muun poliitikon ­tavoin Jutta on saanut huomata, että ­samalla kun tehtävien vaatimus­taso kasvaa, kasvaa myös mahdol­lisuus joutua milloin ­tahansa ­televisiokameroiden eteen. Ministeri tai puolueen ­puheenjohtaja ei voi lähteä töihin virttyneessä ­villapaidassa tai meikittömänä.

Tai voi, mutta Jutta ei halua. Sen sijaan hän herää sen verran ajoissa, että ehtii laittaa lämpörullat.

– Jos lähden ponnarissa, selviän liikkeelle puolessa tunnissa, hän kertoo aamurutiineistaan.

Jutalla on apunaan myös ystävä, joka valitsee hänelle vaatteita ja antaa pukeutumisvinkkejä. Kaikki miespoliitikot eivät moista ­oikein ymmärrä.

– Mies selviää kolmella erilai­sella puvulla, mutta jos naisella on vain kolme vaatekertaa, siitä tulee taatusti sanomista. Mutta tuohonkin olen jo tottunut, Jutta hymähtää.

Työvaatimusten entisestään kasvaessa Jutta on erityisen onnellinen hyvistä unenlahjoistaan. Viime viikkoina unet ovat jääneet muutamaan tuntiin, mutta muuten hän nukkuu edelleen yönsä hyvin.

– Kun väsymys käy ylivoimaiseksi, pystyn ottamaan nokkaunet vaikka virka-auton ­takapenkillä. 

Sisarukset

Minulla on yksi veli ja kaksi siskoa. He ovat tietysti tunteneet ­minut koko elämänsä ja he hyväksyvät minut juuri sellaisena kuin olen. Se on tuntunut erityisen ­hyvältä juuri tänä keväänä. Sisaruus on minulle tärkeä voimavara.

Olen perheen esikoinen, ja nuorin siskoistani on minua viisitoista vuotta nuorempi. Kun hän syntyi, hoidin häntä kuin omaa lastani ja kuljetin mukanani.

Äitini ja isäni aloittivat perheen perustamisen hyvin nuorena; isovanhempani olivat hädin tuskin nelikymppisiä, kun vanhempani saivat minut. Lasken myös kaikki isovanhempani perheeseeni, sillä he ovat minulle edelleen hyvin ­läheisiä. Lapsena liikuimme paljon heidän kanssaan ja heitä luultiin usein vanhemmiksemme.

Osa sisaruksistani asuu Kokkolassa, osa Helsingissä. Joulut ja ­juhannukset vietämme perinteisesti yhdessä, mutta yritämme ­kokoontua yhteen myös viikonloppuisin joko Helsinkiin tai Kokkolaan. Syömme hyvin ja pelaamme lautapelejä tai pidroa, Kokkolassa suosittua korttipeliä. Uusillekin ystäville opetamme aina, miten pidroa pelataan. Se on tapa päästä lähelle kokkolalaista sielunmaisemaa.

Poliitikko-Jutta ja koti-Jutta ovat aika samanlaisia, mutta kotona en kuitenkaan käyttäydy kuin puheenjohtaja. Kotioloissa ei ole johtajia eikä johdettavia. Tosin ­välillä minun on vaikea muistaa, ettei nuorin siskoni ole enää ­mikään pikkutyttö, vaan tasa­veroinen aikuinen nainen... Riitelen sisarusteni kanssa vain harvoin, mutta ydinvoima on aihe, josta saamme helposti aikaiseksi mohovan keskustelun.

Minulla on jo pitkään ollut haave omasta perheestä, mutta elämä on tuonut eteeni niin merkittäviä työtehtäviä, ettei lapsille ole ollut vielä sijaa. Toive perheestä kuitenkin elää edelleen. Aika näyttää, ­toteutuuko se.

Pidän lapsista ja minulla on kahdeksan kummilastakin, kaikki rakkaita. Kun koulut nyt kesäkuussa loppuivat, lähdin vielä edellisenä yönä ajamaan Helsingistä Kokkolaan, että ehdin ­aamuksi katsomaan kummityttöni kevätjuhlaesitystä. Samalla pääsin laulamaan Suvivirren vanhaan kouluuni.

Piano

Ei mene päivääkään, ettenkö kuuntelisi musiikkia. Heti kun ­tulen kotiin, laitan stereot päälle. Aretha Franklin on erityisen ­hyvää siivousmusiikkia, ja autolla ajaessa kuuluu kuunnella radiosta suomipoppia. Väsyneenä kuuntelen klassista. Tuorein löytöni on Adele.

Pianoa olen soittanut pikku­tytöstä lähtien, rumpuja aloin soittaa vähän myöhemmin. Menin 7-vuotiaana musiikkiopistoon, mutta aluksi meillä ei ollut varaa omaan pianoon, vaan kävin naapurissa harjoittelemassa läksyjä. Kun piano sitten hankittiin, se oli ­minulle iso juttu.

Ikävöin Kokkolassa olevaa pianoani, ja olen pähkäillyt sähköpianon ostamista Helsinkiin. Koska siihen saisi kuulokkeet, voisin soitella sitä vielä myöhään illallakin naapureita häiritsemättä. Murrosiässä sanoin äidilleni, että kiroilen pianon kautta. Kun oikein jurppi, valitsin oikein haastavan kappaleen. Aikani hakattuani pianoa olo aina helpottui.

Minusta piti tulla muusikko. Minulla oli jo opiskelupaikka Helsingin konservatoriossa, mutta en lopulta heittäytynytkään muusikon uralle, vaan lähdin opiskelemaan opettajaksi. Elettiin lamavuosia ja Kokkolassa oli paljon työttömiä. Ajattelin, että opetta­jille varmasti löytyy aina töitä.

Soitan pianoa ja laulan eduskunnan Parlamenttibändissä. Kun minusta tuli ministeri, kollegat kysyivät heti, joudunko jättämään yhtyeen. En kyllä haluaisi! Aion tehdä kaikkeni, että ehtisin edelleen silloin tällöin keikoille.

Ystävät

Vanha ystäväni Kokkolasta lähetti juuri tekstarin ja kysyi, ehdinkö majoittaa heidät vai olenko nykyään liian kiireinen. Hän oli tulossa lastensa kanssa Helsinkiin. Totta kai ehdin, vastasin. Kaverit ovat minulle tukipilareita. On aina ­jotenkin puhdistavaa nähdä heitä ja puhua jostain ihan muusta kuin politiikasta: ihmissuhteista, elämästä, arjesta. Osa ystävistäni ei seuraa lainkaan politiikkaa. On terveellistä, että lähellä on sellaisiakin ihmisiä, jotka katsovat maailmaa ihan eri näkökulmasta.

Parhaan kaverini olen tuntenut tyttöajoista lähtien, mutta minulle on jäänyt hyviä ystäviä kaikista elämänvaiheista. Opettajaopinnois­tanikin on jo kuusitoista vuotta, mutta kymmenen hengen tyttö­porukkamme pitää yhä yhtä: käymme teatterissa, ulkona syömässä ja kyläilemme toistemme luona.

Ystävyys on arkensa jakamista toisen kanssa. Ystävyyden tärkein elementti on rinnalla kulkeminen, ihan vain olemassaolo. Ystävät ovat minulle myös turvaverkko; on tärkeää tietää, että jos minulla on hätä, olen surullinen tai loukattu, minulla on ihmisiä joille puhua.

Suomessa on hirveän paljon ­yksinäisiä ihmisiä ja olen pohtinut, miten heitä voisi auttaa – ­yksi­näi-­ syyttä kun ei voi poistaa lainsäädännöllä. Sosiaalisena ihmisenä ymmärrän, miten valtava merkitys ystävillä on hyvinvointiin.

Mielestäni parisuhteessakin on hyvä muistaa myös oma elämä ja omat ystävät. Silti puolisoni Juha on paitsi perheenjäseneni myös yksi parhaista ystävistäni. ­Tapa­- simme 1990-luvun lopulla, kun olimme molemmat mukana kansalaisjärjestö Allianssin toimin­nassa. Kihlauduimme lempikaupungissani New Yorkissa ja naimisiin menimme vuonna 2006. En ole halunnut tuoda miestäni julkisuuteen. Se on ollut hänen toiveensa, mutta myös minä haluan pitää liittomme vain meidän välisenä.

Zumba

Jos nykyään olen vihainen, kiskon lenkkivaatteet päälle ja lähden vaikka Töölönlahdelle juoksemaan. Kun minusta tuli kansanedustaja, päätin, että pidän urheiluharrastuksestani kiinni, vaikka se olisikin haastavaa.

Käyn kerran viikossa bodypumpissa sekä zumbassa. Zumba on ­aivan ihanaa! On mahtavaa, ­miten se saa eri-ikäiset ja -kokoiset naiset irrottelemaan keskenään. Kokkolassa käyn ihan julkisella jumppasalilla, mutta Helsingissä osallistun eduskunnan jumppiin.

Olin liikkuvainen jo lapsena. Aloitin parivuotiaana äiti–lapsi-jumpasta ja sen jälkeen kokeilin kaikenlaista yleisurheilusta uintiin ja tanssiin. Kuuluin nuorena showtanssiryhmään, ja jopa kilpailimme. Olen opiskellut myös nykytanssia.

Minun on pakko päästä liikkumaan, koska istun päivät pitkät huonossa asennossa ja syöminenkin on vähän sitä sun tätä. Kokous­pulliin ja -pasteijoihin en enää koske ja kahvin sijasta juon välillä vettä. Minulla on ollut tapana tehdä omat eväät töihin ja siitä yritän pitää kiinni jatkossakin.

Rakastan ruuanlaittoa ja sunnuntaisin on onneksi aikaa syödä hyvin, toisin kuin arkisin. Tänäänkin hotkin hernekeiton kahdeksassa minuutissa...

Sunnuntai

Muista pyhittää lepopäivä on yksi tärkeimmistä neuvoista, mitä tässä työssä täytyy muistaa. Huomasin sen joskus puheenjohtajakauden alussa, kun alkoi mennä vähän liian lujaa. Tarvitsen yhden päivän viikossa hiljentymiseen ja rauhoittumiseen. Aina en voi olla kokonaan tekemättä töitä, mutta tapaamisia tai puhetilaisuuksia yritän olla sopimatta sunnuntaiksi.

Sunnuntai on lapsesta lähtien ollut lempiviikonpäiväni. Se johtuu ehkä siitä, että vaikka kansanedustajaisäni oli paljon poissa, sunnuntaisin hän yleensä oli kotona. Vähän vanhempana taas oli ihan parasta, kun sunnuntai-iltapäivisin radiosta tuli Suomen virallinen lista ja telkkarista Beverly Hills 90120.

Olen saanut kotoa perinteisen kristillisen kasvatuksen: luin iltarukouksen, kävin pyhäkoulua ja seurakunnan kerhoa. Rippikoulun jälkeen olin pari kesää isosena. Uskonkysymykset ja hengellisyys kiinnostivat minua, ja jossain vaiheessa pohdin papinkin ammattia. Käyn kirkossa tietenkin juhlapyhinä, mutta silloin tällöin muutenkin.

Viimesyksyinen homokeskustelu sai minut tuohtumaan. Televisiokeskustelussa muutaman ihmisen mielipiteet leimasivat koko kirkon. Tunnen paljon pappeja, jotka pahoittivat mielensä homojen oikeuksien loukkaamisesta.

Kannan kaulassani aina ristiä. Se on lahja mieheltäni. Samalla se muistuttaa minulle tärkeistä kristillisistä arvoista: lähimmäisenrakkaudesta ja armosta. Yritän ­olla armollinen myös itseäni kohtaan, vaikka omien virheiden sietäminen onkin vaatinut opettelua.”

Hyvän olon valinnat

Hyvä paikka: Koti Kokkolassa.
Hyvä ruoka: Intialainen. Harjoittelen kovasti, että oppisin itsekin tekemään hyvää intialaista.
Hyvä biisi: Gloria Gaynorin I Will Survive.
Hyvä juoma: Kahvi. Sitä tulee eniten juotua.
Hyvä fiilis: Kesämökin savusaunan jälkeen.
Hyvä ihminen: Äiti Teresa.
Hyvä muisto: Viime juhannus perheen kanssa
mökillä.

– Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä, Anne Kukkohovi sanoi Me Naisten haastattelussa ystävänsä Teri Niitin poismenon jälkeen. Kuva: Jouni Harala

Anne Kukkohovi kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen äitinsä on kuollut.

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Facebookissa, että hänen äitinsä on menehtynyt.

Kukkohovi kirjoittaa, että hänen äitinsä diagnoosista on kulunut kymmenen kuukautta.

– Se sama päivä kuin Teri menehtyi. Syyskuu Pariisissa 2016 olimme yhdessä ensimmäisellä ja viimeisellä matkallamme. Meillä oli kivaa, juoksimme sadetta pakoon ja flirttailimme miesten kanssa. Tänään minusta tuli äiditön tytär. 23.10. kello 8.10. R.I.P. rakas äiti, Kukkohovi suree menetystään Facebookissa.

Hänen ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli vain 43 vuoden ikäisenä tammikuussa 2017. Kukkohovi kertoi sen jälkeen Me Naisille, kuinka parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys Terin kanssa oli hänen henkireikänsä. Tuolloin hän kertoi myös joutuneensa tekemään järjestelyjä, jotta voisi olla kuluvan vuoden aikana sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Kukkohovi kertoi Facebookissa syyskuussa vierailevansa Vaasan keskussairaalassa. Toisessa syyskuisessa päivityksessään hän kertoi vievänsä äidille sairaalaan proteiinilettuja. Lokakuussa hän kertoi vierailleensa Vaasan sairaalan saattohoito-osastolla.

Maria Veitola on yksi Tähdet, tähdet -ohjelman tuomareista. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

”Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää, että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana”, Veitola kommentoi.

Laulaja Tomi Metsäketoa ei nähty eilisessä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksessä. Katsojille Metsäkedon hyllyttäminen ohjelmasta ei näkynyt erityisen silmiinpistävästi. Myös Ilta-Sanomien haastattelemat ohjelman muusikot totesivat, että tunnelma kuvauksissa oli samanlainen kuin ennenkin.

Ohjelman yksi tuomareista Maria Veitola kertoi IS:lle olevansa tyytyväinen siihen, ettei Metsäketoa enää nähdä ohjelmassa.

– Mun mielestä kaikelle tuollaiselle pitää olla nollatoleranssi. Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää – varsinkin nyt, kun on ollut tuo Me too -kampanja – että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana. On varmaan hänellekin parasta, että hän ei ole tässä enää, Veitola kertoi.

”Kaikella tuollaisella” Veitola viittaa syytöksiin, joita julkisuudessa on esitetty Metsäketoa kohtaan. Viime torstaina Seiska uutisoi, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä.

Sivuun tuotantorauhan takaamiseksi

MTV3-kanava tiedotti lauantaina hyllyttävänsä Metsäkedon ohjelman tulevista jaksoista. Kanava kertoi tiedotteessaan haluavansa taata tuotantorauhan.

Viikonloppuna Metsäketo kommentoi poisjääntiään ohjelmasta Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Kirjoituksessaan hän kertoo työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä.

Hän myönsi hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla” ja ”olleensa monille ihmisille öykkärimäinen”. Samalla hän pyytää anteeksi.

– Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon, Metsäketo kirjoitti.

#MeToo

Parin viime viikon ajan julkisuudessa on keskusteltu paljon häirinnästä, ahdistelusta ja asiallisen kohtelun rajoista. Syynä on Me too -kampanja, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on.

Myös Me Naiset on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita juttuja aiheesta. Lue ne kaikki tämän linkin takaa

Jo riittää!

IS: Maria Veitola kommentoi Tomi Metsäkedon jäämistä pois Tähdet, tähdet -ohjelmasta: ”Varmaan hänellekin parasta”

Todisteet Metsäketoa vastaan ovat niin laajat ja vakuuttavat, että puolustelijat eivät joko tiedä keissistä mitään, tai eivät yksinkertaisesti halua tasa-arvoa tähän maailmaan. Sikailu naisia (ja ketä tahansa kohtaan) on kuvottavaa! Hyssyttely ja toisaalle katsominen taas on sikailun mahdollistamista. Moinen käytös tulee tuomita ja teilata niin monta kertaa, että se loppuu. Kiitos, Maria, rohkeudestasi!
Lue kommentti