Aki Linnanahde oli vasta parikymppinen, kun hänestä tuli kolmen lapsen uusperheisä omakotitaloalueella. "Länkytin naapurin nelikymppisten kanssa, ja he ovat varmasti nauraneet minulle selkäni takana."
Aki Linnanahde oli vasta parikymppinen, kun hänestä tuli kolmen lapsen uusperheisä omakotitaloalueella. "Länkytin naapurin nelikymppisten kanssa, ja he ovat varmasti nauraneet minulle selkäni takana."

Juontaja Aki Linnanahde, 34, palasi yhteen vaimonsa kanssa yhdeksän kuukauden eron jälkeen. – Vaikka ero oli vastoinkäyminen, siitä seurasi hyviäkin asioita.

Juontaja-tuottaja Aki Linnanahde, 34, palasi viime toukokuussa yhteen vaimonsa kanssa yhdeksän kuukautta kestäneen eron jälkeen. Kymmenen vuotta yhtä pitäneen parin perheeseen kuuluu neljä lasta.

 – Olihan ero epäonnistuminen. Olen koko ikäni harrastanut joukkuelajeja ja tehnyt töitä tiimissä. Eron myötä jouduin olemaan ensimmäistä kertaa yksin. Toisaalta teki ihan hyvää huomata, ettei elämässä kaikki mene niin kuin elokuvissa, Aki kertoo.

Aki sai kuitenkin keskusteltua asiat läpi vaimonsa kanssa ja oli onnellinen saatuaan toisen mahdollisuuden. Nyt hän pystyi korjaamaan asioita, joiden korjaaminen olisi ollut mahdotonta parin vuoden päästä.

– On pysäyttävää ja vapauttavaa joutua tajuamaan, että tein melkein elämäni suurimman virheen. Vaikka ero oli iso vastoinkäyminen, siitä voi poimia hyviäkin asioita tulevaisuutta ajatellen. Tapahtumat pakottivat minut ajattelemaan esimerkiksi elämänarvojani uudelleen. Olen nyt parempi kalenterinhallinnan kanssa ja osaan sanoa ei työkeikoille. Minulla on vihdoin hyvä balanssi töiden, perheen ja ystävien välillä. On mahtavaa elää taas perheen arkirytmissä ja olla osa tätä joukkuetta.

Aki kertoi elämänsä uudesta käänteestä myös Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa, ja uutista seurasi valtava palautevyöry. Tuntemattomat tsemppasivat, kommentoivat olleensa itsekin joskus samassa tilanteessa ja kiittelivät Akia siitä, että hän avautui asiasta.

– Olen ylpeä, että pystyin nostamaan käteni ylös virheen merkiksi ja puhumaan tunteistani. Se ei ollut helppoa. Mutta ei miehekästä ole vain juoda tuppisuuna viinaa, käyttää mustaa t-paitaa ja kuunnella rokkia. Yhtä lailla miehekästä on pystyä myöntämään omat virheensä. En ole koskaan hävennyt sitä, että olen todella herkkä ja itken helposti.

Nuorena isän rooliin

Aki oli vasta 24-vuotias, kun hän yhtäkkiä huomasi olevansa kolmen pienen lapsen isä. Nykyisin 17-vuotias poika sekä 16- ja 12-vuotiaat tyttäret ovat vaimon edellisestä liitosta, ja yhdessä heillä on kahdeksanvuotias tytär. Perhe on aina ollut tiivis, eikä Aki ole koskaan erotellut sitä uusperheeksi.

– On paljon asioita, joissa olen huono, mutta isyys on ollut minulle aina todella luontevaa. Monet ihmettelivät, miten pystyin siihen, mutta lapset ovat aina olleet minulle samanarvoisia. 16-vuotias tyttäreni kutsuu minua isäkseen, ja se tuntuu todella hyvältä, Aki hymyilee.

Hienoimpia hetkiä ovat nyt ne, kun koko perhe ennättää saman päivällispöydän ympärille tai katsomaan televisiota yhdessä. Isänä Aki ei ole mikään vapaan kasvatuksen puolestapuhuja. Hän uskoo kotiintuloaikoihin ja siihen että katsotaan silmiin ja sanotaan päivää.

– Olen muuttunut isänä hirveän paljon ja tekisin monta asiaa eri lailla. Syyllistyn edelleenkin ”vain minä tiedän kaikesta kaiken” -ajatteluun, mutta voin kertoa, että se ajatusmalli oli tässä miehessä paljon vahvemmin vielä kymmenen vuotta sitten, Aki virnistää.

Vielä vuosi sitten Aki oli ”täysin kädetön” ruuanlaiton kanssa, mutta nykyään häneltä onnistuvat niin makaronilaatikot kuin siskonmakkarakeitotkin.

– Yksin asuminen pakotti minut opettelemaan ruuanlaittoa, sillä muuten lapset olisivat kuolleet nälkään. Osasin aluksi pistää vain nakit ja ranskalaiset uuniin, mutta nyt ruoka on jo usein pöydässä, kun muut tulevat kotiin. Ja minä olen alkanut jopa pitää kokkaamisesta! Ruuanlaitto kuvastaa hyvin myös sitä, miten uudella tavalla suhtaudun perhearkeemme. On niin helppoa heittäytyä muiden passattavaksi.

Mikä auttoi Akia selviytymään erosta?  Entä minkä pitkäaikaisen haaveen hän toteutti juuri yhdessä puolisonsa kanssa? Lue haastattelu kokonaisuudessaan Me Naisten numerosta 37/2013.

Aki Linnanahde

■ Juontaja-tuottaja syntyi 26.12.1978 Tampereella. Asuu Helsingissä puolisonsa, neljän lapsensa ja koiransa kanssa.

■ Juontaa Radio Novalla arkiaamuisin Enbuske & Linnanahde Crew'ta ja vetää Tuomas Enbusken kanssa samannimistä talk show'ta MTV3-kanavalla.

■ Juontaa Totuuden torvet -viihdeohjelmaa MTV3-kanavalla 20.9. alkaen.

■ Osatuottaja Selänne-elokuvassa, jonka ensi-ilta on 27.9.

Kun porilaiset tosi-tv-tähdet Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen innostuvat tuhlaamaan, kerralla menee tuhansia euroja.

Se oli 50 000 euron arvoinen puhelu. Italiasta tuotu kuohuviini poreilee Gladiaattoreista tuttujen tosi-tv-tähtien Aki Mannisen, 42, ja Rita Niemi-Mannisen, 38, laseissa. He kippistävät Akin juuri vastaanottamille uutisille: avioparin omistama tontti Leviltä on ostettu pyyntihinnalla.

Pari itse asuu Porissa 140-neliöisessä omakotitalossa. Sen pihalla on neljä autoa: Akin Hummer, juuri myyty Bemari, isoisältä peritty Mersu ja hyvinvointibussi, jota pari vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin. Viides auto, Akin Ritalle Italiasta ostama Mini Cooper, on tulossa Suomeen huomenna.

Palkkapussissa Akin ja Ritan vauraus ei kuitenkaan näy. Verotietojen mukaan Akin tulot viime vuodelta olivat 12 363 euroa ja Ritan 6 066 euroa. Kun asiasta kysyy, Aki ja Rita alkavat vitsailla.

– Autotallin taakse ei kannata mennä, siellä on kannabisviljelmä. Ja huumebisnesrahat on tietenkin siirretty Cayman-saarille, Aki sanoo.

Rita on huomannut, että parin ulospäinsuuntautuneisuus herättää kateutta. Porissa pariskunta erottuu katukuvasta niin selvästi, että heidät pysäytetään jatkuvasti. Jokainen tuntuu haluavan vaihtaa Turbon ja Laserin kanssa pari sanaa.

”Olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään.”

– Meistä puhutaan kaupungilla käsittämättömän hulluja juttuja. Ihmiset suhtautuvat meihin epäilevästi: olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään. Onneksi olemme niin vahvoja persoonia, ettei meitä todellakaan kiinnosta, mitä meistä ajatellaan, Rita näpäyttää.

Mutta mistä Akin ja Ritan rahat sitten tulevat? Ainakin sitä on kiinni useammassa tontissa, Akin käsin rakentamissa moottoripyörissä ja parin Ritaki Oy -yrityksessä. Kesällä Aki myös voitti Maltalla järjestetyissä EuroCasinon EM-kisoissa 15 000 euroa.

– Olen ollut aina aktiivinen tekemään kauppaa. Huono verovuosi ei tarkoita, että rahamme ovat loppu. Olisi ihmeellistä, jos minulla ei tähän ikään mennessä olisi mitään säästössä. Jos rahat uhkaavat loppua, taiomme sitä jostain lisää, Aki nauraa.

Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.
Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.

Maanantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaan Akilla ja Ritalla kuluu viikossa noin 300 euroa. Aina heidän rahatilanteensa ei ole ollut yhtä ruusuinen. Vuonna 2015 Akin firma osallistui taloprojektiin, jonka tarkoitus oli rakennuttaa Helsinkiin kahdeksan taloa. Projektia vetävä rakennusfirma meni kuitenkin konkurssiin. Sen seurauksena Aki menetti 500 000 euroa omaa rahaa.

– Kaikki silloiset säästöni menivät. Minut pelasti se, että oma nimeni säilyi puhtaana. Ehdin erota hallituksesta ja myydä ajoissa osuuteni firmasta, Aki kertoo.

Vaikka Akin tili tyhjeni kokonaan, hän sai silti pidettyä talonsa ja autonsa. Yhteiskunnalta hän ei edes yrittänyt saada rahallista apua.

– Luonteeni ei olisi antanut periksi. Sitä paitsi olisi ollut noloa ajaa sossun luukulle Hummerilla. Nehän olisivat sanoneet, että myy se pois. Mutta Hummer oli ollut jo pitkään unelmani, en todellakaan ollut valmis luopumaan siitä.

Aki menetti konkurssin takia myös monta ystävää.

– Ennen sulla oli se rooli, että maksoit aina kaiken, Rita huomauttaa.

”Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin.”

– En koskaan laskenut kuluja, vaan halusin, että kaikilla oli hauskaa. Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin. Raadollisuus löi vahvasti nokkaan, Aki muistelee.

Vaikeimpina hetkinä Aki istui hiljaisena autotallin lattialla, joi viskiä ja menetti elämänilonsa. Käänteentekevä hetki oli Ritan neuvo: Akin pitäisi antaa anteeksi ystävälleen, joka oli osasyyllinen konkurssiin.

– Lupasin Akille, että yhdessä hankimme kaikki menetetyt varat moninkertaisena takaisin.

Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.
Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.

Tiistai

Auto Italiasta 25 000 euroa

Autonrenkaat ja vanteet 1 900 euroa

Akin rahatilanteen pelasti lopulta onnekkaaseen aikaan sattunut julkisuus. Konkurssin aikoihin parista tuli tunnettu Temptation Island -ohjelman kautta. Sen myötä pari on päässyt vetämään muun muassa luentoja, nuorisoiltoja, työhyvinvointipäiviä, messuja, jumppia ja nettivalmennuksia. Yhden laihdutusvalmennuksen hinta on 19,90–49 euroa, ja vuoden aikana niihin on osallistunut tuhansia ihmisiä.

– Jos haluaisimme, voisimme molemmat helposti nostaa kolmen-neljän tonnin kuukausipalkkaa yrityksestämme. Mutta miksi? Keräämme mieluummin sinne varoja.

Rahaa pari tekee myös autokaupoilla, kuten nyt Italiasta ostetulla autolla. Aki käy siellä kerran vuodessa, koska Italiassa on Suomea edullisemmat autoverot.

– Tällä reissulla hankimme poikien kanssa yhteensä kymmenen autoa, mutta vain yksi niistä tuli minulle. Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla, Aki vinkkaa.

”Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla.”

Keskiviikko

Meksikon-matka 4 500 euroa

Aki ja Rita ovat olleet yhdessä neljä vuotta, joista kaksi ja puoli naimisissa. Nelivuotispäiväänsä he aikovat viettää pian Meksikossa. Matkaidea tuli ystäväpariskunnalta, joka lähetti linkin all inclusive -hotelliin Nuevo Vallartassa ja suostutteli Akin ja Ritan mukaan.

– Ostimme reissun ex tempore, mutta maksoimme sen heti. Emme elä luotolla, Aki sanoo.

Matka ei ole pelkkää lomailua varten, sillä pari aikoo ottaa siellä yritykselleen uudet promokuvat.

– Emme ole koskaan täysin lomalla, vaan puuhaamme aina jotain pientä työtä siinä ohessa. Lennämme esimerkiksi useita kertoja vuodessa Turkkiin, jossa vedämme tutussa hotellissa jumppia. Yrityksemme ala on esittävät taiteet, mikä taipuu monenlaiseen työhön.

Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.
Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.

Torstai

Bensaa Hummeriin 180 euroa

Kun Aki aikanaan osti Hummerinsa, hän maksoi siitä 53 000 euroa. Nyt hän arvioi sen arvoksi 35 000 euroa.

– On se velattomaksi autoksi varsin hyvä. Bensaa se kyllä syö paljon, 20 litraa satasella. Konkurssi tulee silti jostain muusta, Aki miettii.

– Raha ei ole minulle se juttu, vaan se, että olen voinut toteuttaa sen avulla unelmiani. Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä, sillä ei ole minulle arvoa.

”Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä.”

Yksi Akin unelma sijaitsee kotipihalla. Se on moottoripyöräverstas, tai pyhättö, kuten hän sitä kutsuu.

Aki arvioi, että verstaan sisältö on noin 100 000 euron arvoinen. Siellä hän esittelee tekeillä olevan pyörän osia: vanteet maksoivat 4 000 euroa, käsityönä tehty putkisto 2 000 euroa ja nahkaistuin 550 euroa. Pyörään on painettu kuva Akin kasvoista.

Yhden moottoripyörän valmistukseen menee vuosi, ja sen myyntihinta on 60 000–80 000 euroa.

– Jokainen pyörä on kuvitettu elämäntarinallani. Ne ovat taideteoksiani. Hiljattain myin Via Dolorosa- eli kärsimysten tie -pyöräni rahoittaakseni Ritaki Oy:n hyvinvointibussin. Se kirpaisi, mutta olen vannonut ostavani kaikki pyöräni takaisin.

Aki ja Rita ovat tehneet sopimuksen, että Aki saa laittaa pyöriinsä rahaa niin paljon kuin haluaa. Vastapainoksi Rita saa ostaa parin yhteiseen kotiin mitä tahansa, eikä kumpikaan marise toisen rahankäytöstä.

Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.
Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.

Perjantai

Meikkejä 100 euroa

Iso osa Ritan rahoista menee omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Kun Aki yrittää huomauttaa Ritalle naisen olevan kauneimmillaan luonnollisena, Rita purskahtaa nauruun.

– Koko yhdessäoloaikamme minulla on ollut hiuspidennykset, ripsipidennykset ja tekokynnet. Sellainen minä olen, se on luonnollista minua, Rita sanoo ja jatkaa:

– Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.

”Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.”

Merkittävä osa Ritan ulkonäköön liittyvistä asioista on kuitenkin saatu sponsoroituna. Rita pystyy tarjoamaan sponsoreilleen näkyvyyttä muun muassa Instagramissa, jossa hänellä on melkein 40 000 seuraajaa.

Akikin sai juuri sponsoriltaan 940 euron arvoisen vaatelähetyksen.

Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.
Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.

Lauantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaostoksilla Aki ja Rita satsaavat puhtaaseen lihaan, kanaan, kalaan ja tuoreisiin vihanneksiin.

Parilla on myös 3-vuotias amerikanbully Putin. Sen hoitoon kuluu joitakin kymppejä viikossa. Pian Putin saa seuraa, kun Aki ja Rita pääsevät kotiuttamaan Putinin biologisen pojan, pienen pentubullyn Bondin.

Lauantaisin pari katsoo televisiosta Gladiaattoreita. Kun he pääsivät ohjelmaan mukaan, alkoi tiukka treenaus. Rita on entinen kilpa-aerobikkaaja, ja hän halusi valmistautua tv-sarjaan yhtä pieteetillä kuin kilpailuihin.

– Koska esiinnyin telkkarissa pienissä bikineissä, halusin, että kroppa on kunnossa, Rita sanoo.

– Minä kyllä otin vähän viiniäkin, sillä olen sinut itseni kanssa. Mutta totta kai sitä haluaa olla kuosissa, kun heiluu televisiossa nelikymppisenä kireissä punaisissa housuissa, Aki jatkaa.

Gladiaattoreista saatu palkka ei parin mukaan ollut kummoinen. Suurempi arvo on ohjelman avulla saadusta julkisuudesta.

– Ei julkkikseksi kannata ryhtyä pelkän julkisuuden takia. Siinä vaiheessa, kun julkisuus ei enää tuota, lopetamme sen, Aki huomauttaa.

Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.
Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.

Sunnuntai

Kaksi kirjaa 50 euroa

Sunnuntaina Aki innostui ostamaan kaksi Tommy Hellstenin kirjaa, koska hän lukee vain elämäntaitokirjallisuutta. Akin ja Ritan sohvapöydällä onkin kesken Rhonda Byrnen Salaisuus-kirja. Olkkarin seinällä puolestaan koreilee kaunokirjaimilla kirjoitettu Akin keksimä mietelause eli akismi. Siinä lukee: ”Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie vähän enemmän aikaa.”

”Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto.”

– Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto. Olen menettänyt aikanani niin paljon, että en enää pelkää. En koskaan stressaa rahasta, Aki vakuuttaa.

Rita ei ole täysin samoilla linjoilla.

– Ovathan niukat ajat olleet ihan perseestä. Olisi minulla muutakin tekemistä kuin miettiä, mitä tehdä, kun talous on notkolla. Raha mahdollistaa sellaisen elämän, jota haluamme elää, joten kyllä raha on meille tärkeää.

Viikon menot yhteensä 32 020 euroa.

Mistä pihistätte?

Aki: ”Emme mistään. Minua ei kiinnosta huominen, elän vain tätä hetkeä.”

Rita: ”Aki on suurten linjojen mies, joka tykkää maalata isolla pensselillä. Mutta miten maalata, jos väriaine on loppu? Minä olenkin meistä raha-asioissa tarkempi.”

Asuntolaina

”Maksamme asuntolainaa 1500 euroa kuussa. Summa sisältää omakotitalomme lisäksi lainanlyhennykset juuri myydystä Levin-tontista ja Raumalla olevasta tontistamme, jonne rakennutamme kolme taloa golf-kentän viereen.”

Työkokemus

Rita: ”Kilpa-aerobicillä ei tienaa, se on intohimolaji. Olisi ennemmin kannattanut alkaa vaikka tennispelaajaksi.”

Aki: ”Olen pyörittänyt AMTY-moottoripyöräyritystäni vaikka miten pitkään. Siitä en luovu.”

Tulevaisuuden haave

Rita: ”Talo meren rannalla.”

Aki: ”Asua talvet lämpimässä.”

Aki ja Rita Manninen

Aki Manninen

42-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Pari meni naimisiin elokuussa 2015.

Nousi Ritan kanssa julkisuuteen Temptation Island -ohjelmasta vuonna 2014. Pari on tehnyt myös Akin ja Ritan rakkausdieetit -ohjelmaa.

 

Rita Niemi-Manninen

38-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Voittanut EM-kultaa ja MM-hopeaa kilpa-aerobicissa.

Gladiaattorit Nelosella lauantaisin.

Nanna Karalahti vietti viikonloppuna syntymäpäiviään naamiaisteemalla.

Fitness-tähti Nanna Karalahti juhli viikonloppuna kolmekymppisiään Helsingin hotelli Kämpissä.

Nyt Nannan puoliso, jääkiekkoilija Jere Karalahti, 42, on julkaissut Instagramissaan kuvan itsensä ja Nannasta naamiaisasuissa. Jere poseeraa kuvassa enkelinä. Nanna on sen sijaan pukeutunut paholaiseksi, jonka kasvotkin hohtavat punaisenaan.

 

Enkelin kosketus🙏 #original

A post shared by Jere Karalahti (@jerekaralahti) on

– Voi hyvä jumala, kuvan alla kommentoidaan kaksikon asua.

Myös Martina Aitolehti ja Mari Valosaari ovat tänään julkaisseet lennokkaita kuvia Nannan synttäreiltä. Martina oli pukeutunut juhlaan Kill Bill -henkiseen asuun. Mari oli puolestaan ehostautunut Kleopatraksi. 

 

Onnea @nanna.koo 30v #nannak30 #naamiaiset #synttärit @martinaaitolehtiofficial

A post shared by marivalosaari (@marivalosaari) on