Vaikea syöpä vei Hunks-tanssija Jani Kokin kuoleman partaalle. Sairaus sai hänet ottamaan yhteyden äitiin, ensimmäisen kerran vuosikymmeniin.

Näiden seinien sisällä mietin itsekseni, että kuolenkohan tähän tautiin, Jani Kokki, 34, sanoo ja kolisuttelee astioita keittiössään.

Syysaurinko paistaa ikkunasta kirkkaana mutta viileänä. Viime syksynä tästä viihtyisästä kaksiosta tuli Scandinavian Hunks -tanssijalle vankila. Silloin syöpä mursi Janin, lähes kolmen vuoden viivytystaistelun jälkeen.

– Olin eristysvankina omassa kodissani, ja elämänlaatuni oli riistetty. Jaksoin liikkua vain lähikauppaan sadan metrin päähän, se oli päivän kohokohta.

Jani laittaa sämpylänsä päälle juustoviipaleen ja haukkaa hyvällä ruokahalulla. Sekään ei ole itsestään selvää. Sairauden pahimmassa vaiheessa ruoka ei pysynyt sisällä.

Jani sairasti kolme vuotta peräsuolen syöpää. Heti diagnoosin jälkeen lääkärit suosittelivat Janille leikkausta, mutta hän päätti toisin. Nyt heinäkuussa syöpä leikattiin, viimein.

”Nytkö elämä päättyy tähän”

Kaikki alkoi ensimmäisistä oireista: ulosteen mukana tuli verta ja vessassa piti juosta jatkuvasti.

Sattui. Jani ravasi lääkäriltä toiselle, mutta syytä ei löydetty.

Olo vain paheni, mutta Jani painoi töitä. Tanssi tunnollisesti läpi Scandinavian Hunksien rankkoja tanssirutiineita ja jaksoi hymyillä yleisön naisille, jotka tuijottivat hänen vatsalihaksiaan.

Kului vuosi, ja lääkäri kehotti istumaan penkille: nyt oli vakavampaa asiaa. Diagnoosi: peräsuolensyöpä. Toimenpiteet: sädehoito, kemoterapialääkkeet ja leikkaus.

– Mikään ei ole aiemmin saanut palettia niin sekaisin. Että nytkö elämä päättyy tähän, Jani kertoo.

Hän mietti huolissaan, miten kertoa läheisille.

– Aivan ensimmäiseksi soitin iskälle. Hän on ollut minulle pienestä pitäen läheisin ihminen. Sellainen erämies, joka ei puhu hirveästi tunteistaan. Hän käsittelee vastoinkäymisiä niin, että pakkaa repun ja lähtee jahtaamaan jäniksiä metsään.

"Avanteet olivat iso syy, miksen mennyt heti leikkaukseen."

Jani sen sijaan lähti salille kolisuttamaan rautaa. Hän oli jo vuosia tanssinut Hunkseissa, ja siinä porukassa kropan täytyy näyttää hyvältä. Iso leikkaus taas tarkoittaisi, että Jani joutuisi elämään loppuelämänsä avanteiden kanssa. Koska leikkauksen jälkeen suolisto ei toimisi enää normaalisti, ulosteet ja virtsa pitäisi siirtää avanteiden kautta kehosta ulos pussiin.

– Aloin tutkia, olisiko keinoja, joilla pystyisin välttämään leikkauksen ja avanteet. Otin selvää vaihtoehtohoidoista ja tapasin ihmisiä, jotka tietävät niistä, Jani sanoo.

– Avanteet olivat iso syy, miksen mennyt heti leikkaukseen. Kuka niitä itselleen haluaa? Ne ovat pysyvä haitta. Jos leikkauksen seurauksena ei olisi tullut avannepusseja roikkumaan mihinkään, olisin voinut suostua hetikin.

Oma vaihtoehto

Jani teki ratkaisun: hän kieltäytyi lääketieteellisistä keinoista ja turvautuisi vaihtoehtohoitoihin. Sädehoidot hän aloitti mutta jätti kesken.

Sen sijaan Jani koetti hoitaa syöpää ruokavaliolla. Hän jätti pois ravintoaineet, jotka aiheuttaisivat elimistöön tulehdustilaa, happamoittaisivat sitä ja vaikuttaisivat siten syöpään. Tätä teoriaa ei ole lääketieteellisesti todistettu.

– Tuli fiilis, että näköjään tämä toimiikin, koska oloni parani hetkellisesti. Halusin katsoa aivan päätyyn asti, onko leikkauksen välttäminen mahdollista.

Uskomushoidoiksikin kutsutut menetelmät ovat tyypillisesti sellaisia, ettei niiden tehoa ole todistettu tutkimuksissa eikä hoidontarjoajia välttämättä valvota.

– Lääkärit yrittivät monta kertaa puhua minua ympäri ja selittää tilanteen vakavuutta. Syöpä voi ilman leikkausta ja hoitoja levitä nopeastikin muihin sisäelimiin. He sanoivat, että päätyisin ennemmin tai myöhemmin mullan alle.

Lopulta sairaalahenkilökunta joutui kunnioittamaan Janin päätöstä.

Ystävät kauhuissaan

Lähipiiri oli järkyttynyt Janin ratkaisusta mutta halusi silti auttaa kaikin tavoin.

– Suurin osa ystävistä ei ollut kanssani samaa mieltä. Yhdeksän kymmenestä sanoi, että ei ole kovin viisasta kieltäytyä lääkäreiden hoidosta. Mutta jos minusta jokin tuntuu oikealta, kuuntelen itseäni. En, mitä kaveri sanoo tai mitä joku on kirjasta lukenut.

Keväällä 2014 Janin kunto huononi taas. Hän lähti vaihtoehtohoitoihin ulkomaille, Kroatiaan Visin saarelle. Nyt siihen oli varaa: ystävät olivat keränneet rahaa tukikonsertilla ja nettikeräyksellä.

Raakavegaaniruokavalion nimeen vannova hoitolaitos veloitti kuukaudesta noin 7 000 euroa. Firma oli huomannut Janin nettikeräyksen ja ehdottanut itse hoitojaksoa hänelle.

Välimeren auringon alla Jani joi smoot­hieita, söi salaatteja ja raakakakkuja. Hoitoryhmä vieraili talolla päivittäin: oli lääkäri, ravintovalmentaja ja meditaatiovalmentaja. Oli akupunktiota, luentoja, joogaa. Verta kierrätettiin otsonihoidoissa.

– Siellä käytiin läpi, miten mielellä voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Piti löytää tasapaino, jonka tukena oli raakavegaaniravinto. Kaikki ravinto syötiin siinä muodossa, missä se kasvoi maassa, Jani selittää.

Jani keskeyttää tarinan hetkeksi. Hän ottaa ison haukun korvapuustista ja korjaa asentoaan keittiön baarijakkaralla.

– Eivät hoitojakson vetäjätkään olettaneet, että syöpä siinä ajassa paranee, vaan tarkoitus oli opettaa uutta elämäntapaa, Jani sanoo näin jälkikäteen.

Oman asuntonsa vankina

Reissun jälkeen olo tuntui tovin paremmalta. Kalenteri täyttyi taas töistä ja tapaamisista. Syksyllä Jani muutti nykyiseen asuntoonsa Kaivopuistoon.

Päivääkään hän ei pystynyt uudesta kodista nauttimaan. Elimistö petti täysin.

– Kaikki tuli vain läpi. Ravasin vessassa 50 kertaa päivässä oksentamassa ja paskomassa. Paino putosi 20 kiloa. En ole koskaan ollut ylipainoinen, joten se ei näyttänyt enää kovin terveeltä. Ei siinä paljon lähdetä kaupungille tai elokuviin ystävien kanssa, Jani kertoo.

Kunto romahti. Luut paistoivat ihon läpi, peilistä katsoi vieras mies. Läpi syksyn ja talven ystävät kävivät Janin luona. Elinpiiri oli kavennut 42 neliön sisään.

"Se oli viimeinen iltani kokonaisena."

Lopulta Jani ei enää kestänyt: oli pakko mennä pelottavaan leikkaukseen, jossa kasvain poistetaan.

– Päätös jättää vaihtoehtohoidot kiteytyi, kun kärsin kotonani yli puoli vuotta.

Viimeisenä kesäyönä ennen leikkausta ei uni tullut. Jani ajatteli, kuinka yhdeksän tunnin syöpäleikkauksessa häneltä poistettaisiin koko peräsuoli, eturauhanen, virtsarakko, lantionpohjanlihaksia, umpisuoli ja vähän sisäreittä.

– Se oli viimeinen iltani kokonaisena. Koko pitkän ja kamalan yön mietin, pystyvätkö kirurgit vielä saamaan minut kuntoon.

Leikkaus onnistui, vaikka Jani oli pantannut hoitoja pari vuotta. Nyt hän sanoo olevansa terve, vaikka käykin vielä vuosia kontrollikäynneillä.

– Minua eivät kaduta vaihtoehtohoidot ollenkaan. Tein itse kaikkeni, se ei auttanut. Olin valmis kantamaan vastuun seurauksista ja suostumaan leikkaukseen, jos tarve vaatii. Ja niinhän siinä sitten kävi.

Vaihtoehtohoitojen puolestapuhuja hän ei silti ole.

– Eivät ne ainakaan minua saaneet parannettua. En suosittele ketään jättämään lääketieteellisiä hoitoja väliin ja keskittymään pelkästään vaihtoehtohoitoihin kuten minä, Jani sanoo hiljaa.

– Sellaista vastuuta en halua kantaa. Mutta asiat menivät juuri niin kuin pitkin. Peilistä katsoo tyyppi, jolle ei jäänyt mitään hampaankoloon.

 

 

 


 

Kyyneleitä keikalla

Nyt olo on aivan loistava, sanoo Jani. Painoa on tullut leikkauksen jälkeen takaisin 12 kiloa, ja kuntosalilla voi treenata taas joka päivä.

– Pystyn tekemään asioita, iloitsemaan elämästä ja arvostamaan juttuja. Käymään ulkona kavereiden kanssa rantakahvilassa. Kaikki on mahdollista, kun on saanut uuden mahdollisuuden elää. Olen siitä kiitollinen.

Kokemus sai Janin miettimään omaa tulevaisuutta. Hän harkitsi jopa lähtevänsä Scandinavian Hunkseista pitkän taipaleen jälkeen. Jani on tanssinut Hunkseissa alusta asti.

– Mietin, olinko jo elänyt sen vaiheen yli.

Mieli muuttui, kun Jani syyskuun lopussa kiipesi Hunksien kanssa lavalle, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

– Tiesin, että keikka tulee olemaan herkkä hetki, mutta en olisi arvannut, että niin herkkä. Poskelle tuli muutama kyynel. Tajusin, etten aio lopettaa. Oli mahtavaa päästä ystäviensä kanssa tekemään rakastamaansa asiaa, esiintymään.

"Takaraivossa kolkuttaa ajatus, että mitä nuo muut ajattelevat minusta."

Syövästä muistuttavat lähinnä ne kaksi avannetta.

– Totta kai suhteeni ulkonäkööni on muuttunut. Takaraivossa kolkuttaa ajatus, että mitä nuo muut ajattelevat minusta. En ole välttämättä täysin vielä hyväksynyt, että pussit roikkuvat tuossa loppuelämän. Mutta ne ovat pieni hinta siitä, että pysyn jatkamaan elämää.

Uusi elämä, uusi rakkaus

Ja mikä parasta – muutama kuukausi sitten elämään tuli uusi rakkaus. Todella upea ja ihana ihminen, Jani kuvailee.

Ensikohtaaminen kävi jo kymmenen vuotta sitten, kun Jani lounasti hyvän ystävänsä, Hunks-kollega Esko Eerikäisen kanssa eräässä kahvilassa.

Siellä kahvilassa työskenteli eräs tyttö, silloin 17-vuotias. Ei, ei hän lähtenyt ulos, vaikka Jani pyysi.

Hiljan pari törmäsi uudelleen, ja siihen päättyi Janin viiden vuoden sinkkukausi.

– Hän on sellainen ihminen, että kaikki loksahti kohdalleen. Pitkästä aikaa näyttää valoisalta, sanoo rakastunut mies, ja silmiin syttyy jotain.

Hunks-mieheltä ei varmasti treffikutsuja ole koskaan puuttunut, mutta näissä jutuissa hän on tarkkana.

– Jos suhde ei tunnu oikealta, olen mieluummin itsekseni. En halua olla jonkun kanssa vain siksi, että pelkäisin olla yksin. Moni uskaltaa jättää toisen vasta, kun parempi on löytänyt.

Tämä suhde ei ole mikään parempi, vaan paras.

"Jos minulle tulee huono fiilis avanteista, tyttöystävä osaa tehdä asian tosi helpoksi."

Ajoittain kuitenkin välähtää olo. Sellainen, ettei Jani ole vielä valmis jakamaan kaikkea tapahtunutta ihmiselle, joka pääsee todella lähelle.

– Jos minulle tulee huono fiilis avanteista, tyttöystävä osaa tehdä asian tosi helpoksi. Hän on sanonut, että turha edes miettiä, että hän suhtautuisi tilanteeseen väärällä tavalla tai että minun tarvitsisi siitä stressata.

Häntä eivät kiinnosta Janin avannepussit, vaan Jani.

Syöpä yhdisti äitiin

Syöpä toi Janin elämään myös iloa: hän ryhtyi luomaan suhdetta äitiinsä Pirjoon ensimmäisen kerran pariinkymmeneen vuoteen.

Vanhemmat erosivat, kun Jani oli ihan pieni. Pojan kasvattivat Matti-isä ja tämän vanhemmat.

– Meillä ei ole äidin kanssa koskaan ollut mitään suhdetta. En tiedä, mikä siinä on ollut taustalla, ettei ole oikein nähty.

Äiti oli yrittänyt ottaa aiemmin poikaansa yhteyttä ja sopia tapaamista.

– En aiemmin ollut valmis. Ajattelin, että miksi alkaisin nyt luoda välejä ihmiseen, jota en ole koskaan edes tuntenut.

Syöpä sai Janin miettimään elämää eri tavalla.

– Kuitenkaan ilman äitiä minulla ei olisi tätä elämää. Aloin miettiä, että ehkä haluankin tavata hänet ja kuunnella, mitä siinä on tapahtunut aikaisemmin. Että olisi jonkinlaiset välit.

"Se, ettei välejä ollut, oli liian iso asia unohdettavaksi."

Jani tajusi, että hän haluaakin yhteyden äitiinsä ja selvittää asiat.

– Helpompihan olisi ollut vain unohtaa äiti, koska aikaa oli kulunut niin paljon. Mutta se, ettei ollut välejä, oli liian iso asia unohdettavaksi. Jos ihmisellä on katkeruutta, vihaa, isoja taakkoja tai salaisuuksia – käsittelemättömiä asioita– sisällään, ne totta kai vaikuttavat.

Viime vuonna Jani etsi äidin yhteystiedot käsiinsä.

– Se oli yksi isoimpia juttuja, mitä olen koskaan tehnyt, Jani sanoo.

Äiti tuli tapaamaan poikaansa Helsinkiin. Kohtaaminen oli ikimuistoinen ja hyvä mutta myös outo: Janille ei ollut äidistä päässään mitään ennakkomielikuvaa.

Nyt välit ovat erinomaiset. Vain pari viikkoa sitten äiti viimeksi piipahti pojallaan.

– Ilman syöpää minulla ei olisi elämässäni äitiäkään. Jos pystyy vaikeissakin asioissa näkemään myönteistä, vaikeuksien kanssa on huomattavasti helpompi elää.

Artikkelia muokattu 9.10.2015 klo 15.35.

Jani Kokki

  • Showmies ja personal trainer syntyi 23.10.1980.
  • Kotoisin Haminasta, muutti Helsinkiin vuonna 2003.
  • Asuu nykyään yksin Helsingin Kaivopuistossa. Seurustelee.
  • Ollut mukana Scandinavian Hunks -ryhmässä 12 vuotta.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla