Kalle Palanderilla oli ristiriitainen suhde valmentajaisäänsä Jouni Palanderiin. Kuva: Sanoma-arkisto / Anita Ristell
Kalle Palanderilla oli ristiriitainen suhde valmentajaisäänsä Jouni Palanderiin. Kuva: Sanoma-arkisto / Anita Ristell

Kalle Palander menetti valmentajaisänsä vuonna 2009, kun tämä kuoli keuhkosyöpään. Kallea on jäänyt harmittamaan, ettei hän koskaan päässyt kiittämään tätä kaikesta.

Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander, 39, kertoo Kalle – Suoraa puhetta -uutuuskirjassaan isänsä kuolemasta. Kallen isä ja valmentaja Jouni Palander kuoli vuonna 2009 keuhkosyöpään. Syöpä oli molemmissa keuhkoissa, eikä sitä voinut leikata.

Jouni sai lopullisen diagnoosin pitkään vaivanneisiin oireisiinsa ennen maaliskuun 2003 SM-kisoja. Elinaikaa oli vähän. 

Jouni oli tunnettu suorasanaisuudestaan ja päättäväisyydestään – ja tällainen hän oli Kallen mukaan myös loppuun asti. Kalle kertoo kirjassa yhden esimerkin.

Maaliskuussa 2003 Kallen piti laskea Sallassa järjestetyissä SM-kisoissa. Hän oli kuitenkin juuri saanut tietää isänsä sairaudesta ja halusi jättää kisat väliin.

”Miksei isä voisi olla joskus inhimillinen?”

– Sanoin, että vitut, pitäkää kisanne. Minä en laske. Kun isä kuuli tästä, hän ilmoitti, että sinä muuten lasket ja minä olen muuten jo tulossa Sallaan. Isän saavuttua mökille otimme yhteen laskemisestani. Olin todella vihainen isän sairaudesta, Kalle kertoo Timo Kangasluoman kirjoittamassa kirjassa.

Kalle totteli isäänsä ja laski kisassa. Mutta mielellään hän ei sitä tehnyt.

– Miksei isä voisi olla joskus inhimillinen? Miksi minun pitää laskea, vaikka sydän on haljeta surusta ja kiukusta? Kalle kertoo kirjassa miettineensä ennen starttia.

Enemmän valmentaja kuin isä

Kalle on aikaisemminkin puhunut julkisuudessa ristiriitaisesta suhteestaan isäänsä. Hänen mukaansa Jouni oli aina hänelle enemmän valmentaja kuin isä. Vaikeasta suhteesta huolimatta yksi asia on jäänyt vaivaamaan Kallea.

– Isä ei päästänyt minua sairaalaan sairautensa loppuvaiheessa. Hän halusi varmaan jotenkin suojella minua. Minun piti kuulemma treenata ja valmistautua tulevaan kauteen. Suomessa käynti olisi hänen mukaansa vain häirinnyt tärkeää valmistautumista. Minua on jäänyt kaivelemaan, etten päässyt koskaan edes kiittämään isää kaikesta siitä, mitä hän vuosien varrella eteeni teki, Kalle kuvailee kirjassa.

”Tietty osa minusta kaipaa tätä puuttunutta isää koko loppuelämäni.”

Vaikka Kallesta on jälkeenpäin tuntunut joskus pahalta, että suhde oli pitkälti ammatillinen, myöhemmin hän on ymmärtänyt, miten paljon isä teki hänen hyväkseen.

–  Tietty osa minusta kaipaa tätä puuttunutta isää koko loppuelämäni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna isä teki kuitenkin valtavasti uhrauksia vuokseni. Se taisi olla hänen tapansa osoittaa rakkautta.

Kalle – Suoraa puhetta (Docendo) ilmestyi 21.9.2016.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kohtuus kaikessa

Uutuuskirja: Isä ei päästänyt Kalle Palanderia kuolinvuoteelleen – hyvästit jäivät sanomatta

Mediatkin voisivat joskus olla inhimillisiä ja säästää meitä Palanderin yksityiselämältä. Moni suomalainen ei voi / ole voinut tavata vanhempiaan, koska asuvat eri paikkakunnilla, eikä esim. työttömyyden takia, ole ollut rahaa matkustaa hoitamaan, tai hyvästelemään vanhempia, tai muitakaan sukulaisia. Suurtyöttömyys koskettaa myös media-alaa, ei vain näy sisällössä yhteiskunnan tilanne. Luulisi tässä maassa ja tässä ajassa, olevan tärkeämpiäkin jutunaiheita, vai onko se edelleen uutinen...
Lue kommentti

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä:

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.