Riina ja Kalle Palanderin suhdetta eivät ole hetkauttaneet edes loppuunpalaminen, kaksosten keskenmeno tai uskottomuus. Suurperhe pysyy kasassa Riinan opeilla: lapsilla ei ole asiaa makuuhuoneeseen ja naisen saalistus on miehen hommaa. –Kalle palvoo maata jalkojeni alla, Riina sanoo.

Riina-Maija Palanderin, 38, seksielämästä on viime viikkoina raportoitu televisiossa niin tiuhaan, että moni hermostuisi. Varsinkin, kun tietolähteenä on oma aviomies, entinen alppihiihtäjä Kalle Palander, 38.

Riinaa Kallen lausunnot vähäisestä aamuseksistä tai väsymyksestä naisten tekosyynä eivät kuitenkaan hetkauta. Hän pyörittää kuuden hengen, muutaman koiran ja 12 hevosen huushollia Espanjan Aurinkorannikolla, eikä hänellä ole aikaa seurata, mitä kaikkea puoliso tekee.

"Monet naiset haluavat pitää miehensä näpeissään. Minä olen ihan toisenlainen."

– Monet naiset haluavat pitää miehensä voimakkaasti näpeissään, mutta minä olen ihan toisenlainen. Kalle saa kalastella minua eikä hänen tarvitse aina tietää, missä minä menen, Riina kertoo.

– Touhuan omia juttujani ja yritän olla takertumatta pieniin asioihin. Tiedämme suurin kaartein, missä olemme tänä vuonna. Ensi vuodesta ei ole vielä mitään tietoa. Pääasia, että lapset saavat käydä koulua ja kaikki ovat terveitä.

Edellispäivän aamuna Riina on kuskannut pariskunnan kolmivuotiaat kaksoset päiväkotiin, vienyt kaksi vanhinta lasta kouluun ja kaahannut sen jälkeen Málagan lentokentälle. Riina ja Kalle ovat asuneet Fuengirolassa pian puolitoista vuotta ja suhaavat Suomen ja nykyisen kotimaansa väliä monta kertaa kuukaudessa.

– Olen aina myöhässä ja etuilen turvatarkastuksessa, Riina kuvailee elämäänsä.

Tällä Suomen-keikallaan hän on aikonut käydä ihastelemassa Helsinki International Horse Show’ta.

Helsinki–Vantaalla Riinaa vastassa oli ollut Kalle, joka oli lentänyt Suomeen työasioissa kaksi päivää aiemmin. Pariskunta ehti piipahtaa yhdessä cocktail-tilaisuudessa, ennen kuin Kalle palasi Espanjaan lasten luo.

Riina käy Suomessa mielellään, mutta hän ei voisi enää kuvitella asuvansa täällä vakituisesti. Hän on asunut melkein puolet elämästään ulkomailla ja tottunut vaihtamaan maisemaa vauhdissa.

Kallella ja Riinalla on neljä kotia: Yksi nousi Tornionjoen rannalle kaupungin lahjoittamalle tontille hitaasti ”kuin Iisakin kirkko”, toinen on kartano Virossa, joka toimii kesäisin majatalona. Lisäksi Palanderit omistavat huvilan Nizzan lähellä Ranskassa ja vuokraavat nykyistä asuntoaan Espanjassa.

– Olen kotona siellä, missä kulloinkin olemme enkä paljon mieti tulevaa. Luultavasti saan taas jonkun päähänpiston ja muutamme Bahamalle, Riina kertoo.

Lapsuuden loppu

Liikkuvaiseen elämään Riina tottui jo lapsena.

Kun nelilapsisen perheen lääkäri-isä erikoistui ortopediksi, perhe kuskasi muuttokuormansa sinne, mistä harjoittelupaikka milloinkin löytyi.

– Menimme kuin mustalaiset perässä: äiti, neljä lasta ja kolme koiraa. Olen syntynyt Muoniossa, mutta asunut muun muassa Oulussa, Turussa ja Kuusamossa, josta koen olevani kotoisin, Riina kertoo.

Lapsuus loppui kuitenkin yllättäen, kun Riinan vanhemmat erosivat. Riina oli 14-vuotias, perheensä vanhin tytär, ja joutui tasapainoilemaan riitelevien vanhempiensa välissä.

"Minulla ei ollut aikaa olla murrosikäinen, koska jouduin kannattelemaan äitiä."

– Ero oli hirveän vaikea, ja se kävi minulle raskaaksi. Minulla ei ollut aikaa olla murrosikäinen, koska jouduin kannattelemaan äitiä. Kun ero on päällä, vanhemmat eivät näe, miten lapsi sekoaa siinä välissä, koska hän rakastaa molempia, Riina kertoo.

– Oli pelastus, että tuttavamme näkivät, että alan brakata. Minut lähettiin lukion tokalla Sveitsiin, eikä minulla ollut hetkeen mitään tarttumapintaa vanhempiini.

Isän lähtö merkitsi perheelle myös taloudellista ahdinkoa. Äiti ja lapset muuttivat kuusamolaisesta omakotitalosta Oulun sairaalan työsuhdekaksioon.

– Olimme tosi köyhiä. Muistan ikuisesti sen päivän, kun jouduin koulussa sanomaan, ettei meillä ole puhelinta. Meillä oli vain äidin laborantin palkka ja meitä oli kuitenkin aika monta, Riina muistelee.

Riina tottui paiskimaan töitä jo lukiolaisena. Hän teki mallintöitä ja blokkarin hommia Pizza Raxissa.

– Pesin oksennuksia vessasta, kun ihmiset olivat syöneet liikaa ja antoivat ylen. Illan päätteeksi sain kerätä ylijääneet pizzat ja lasagnet tiskistä. Pyöräilin kotiin ne mukanani, ja kaikki odottivat, että nyt se tuo ruokaa.

– Pidin vihaa isää kohtaan tosi pitkään. Edelleen olen sitä mieltä, että eihän se mennyt niin kuin Strömsössä.

Se ainoa oikea

Parikymppisenä Riina tuli äidiksi vahingossa ja päätti, ettei äitiys estä häntä tekemästä mitään. Riina pakkasi pienen perheensä matkaan ja lähti opiskelemaan ensin Norjaan, Australiaan ja Ranskaan.

– Opiskelin kaupallista alaa ja hain vaihtoon Norjaan, koska siellä yksinhuoltaja saa paljon enemmän tukea kuin Suomessa. Kun täällä nuoret tytöt joutuvat synnyttämään jollekin urpolle lapsen ja se urpo häipyy, he eivät saa mitään ekstraa, jos haluaisivat opiskella, Riina arvostelee.

"Kyllä minua v***tti saada skidi silloin nuorena."

Riina uskookin, että kaikki on lopulta itsestä kiinni. Jos haluaa opiskella ja luoda uraa, lapsi ei sitä estä.

– Kyllä minua vitutti saada skidi silloin nuorena. Olin party girl enkä ollut ikinä nähnytkään yhtään vauvaa. Mutta en missään vaiheessa ajatellut, että minun pitäisi jäädä roikkumaan skidin isässä kiinni. Päätin, että teen itselleni ja tälle lapselle elämän.

Kun Riina tapasi Kallen, hän oli 27-vuotias yksinhuoltaja, joka teki Rukalla loppuharjoitteluaan. Rakkaus iski kovaa ja eri lailla kuin koskaan aiemmin.

– En helposti tunne suuria tunteita. Nyt kaikki oli toisin. Kerroin rakkaalle tädilleni tavanneeni ihmisen, joka ei ole vapaa, mutta jonka kanssa voisin ajatella meneväni naimisiin, vaikken ollut koskaan ajatellutkaan avioliittoa.

Riina luuli, ettei tapaisi Kallea enää koskaan, mutta tunsi kiitollisuutta pelkästään heidän kohtaamisestaan.

– Sain hypetyksen siitä, että on oikeasti mahdollista tavata joku ihminen, joka vain on se oikea. Ja vaikkei häntä saisi omakseen, riittää, että hän on olemassa.

Ensi tapaamisesta Rukalla oli kulunut vuosi, kun Kalle otti yhteyttä Riinaan. Hän oli nyt vapaa, ja he sopivat treffit Helsinkiin, jossa sattuivat olemaan samaan aikaan. Riina tiesi jo etukäteen, ettei paluuta entiseen elämään enää olisi.

– Oli hyytävä syyssää, mutta Kalle paukkasi irkkubaariin sisään bahamasortseissa ja flipflopeissa. Hän ihmetteli, kun vedin miehekkäästi iso tuoppia, mutta olin aika hermostunut ja tykkään bissestä, Riina muistelee.

– Siitä illasta lähtien emme olleet yhtään yötä erossa. Irtisanouduin töistäni Norjassa ja muutimme saman tien yhteen Helsingissä.

 


 

Mies saalistaa

Nuori Riina sai mummiltaan yhden elämänohjeen: miehen pitää haluta naista enemmän kuin naisen miestä. Sitä neuvoa Riina on yrittänyt noudattaa.

Kahdeksan avioliittovuoden ja kolmen yhteisen lapsen jälkeen Riinan ja Kallen kipinä on edelleen tallella. Riinan mukaan pitkä suhde toimii, jos molemmat ovat vahvoja ja itsenäisiä. Pitää myös osata nauraa yhdessä ja välillä itselleenkin.

"Miksi ihmeessä olisin lähtenyt pyörimään Kallen töihin kuin joku idiootti?"

Riina kertoo, ettei ole ikinä seisoskellut kisamontussa jännittämässä. Urheilu on ollut Kallen oma maailma.

– Miksi ihmeessä minä olisin lähtenyt pyörimään Kallen töihin kuin joku idiootti jalkoihin? Että mitäs teille täällä kuuluu ja mahtava meininki ja tsemppiä teidän työpäivään. Kuinka moni oikeasti menee mukaan miehensä työpaikalle? Kai mulla muutakin tekemistä on.

– En ole yhtään sellainen jalkavaimo, joka lähtee palvomaan äijäänsä, että ”voi, kun sä laskit ihanasti kulta”. Se ei voisi vähempää kiinnostaa.

Riinan mukaan monet naiset haluavat pitää miehen näpeissään, vaikka suhde pitäisi yrittää pitää yhtä salaperäisenä kuin se oli seurusteluaikana.

– Mies on eläin, joka saalistaa. Leijona, joka köllii tasangolla, miettii välillä, että nyt tekee mieli ja lähtee metsästämään. Jos naista ei tarvitse metsästää, mies menettää mielenkiintonsa. Ei leijona halua kuollutta saalista. Sen pitää saada juosta ja tehdä töitä saaliin eteen.

Riina on miehensä tavoittamattomissa päivittäin, sillä tallilla hänellä kuluu aikaa 10–12 tuntia. Silloin häntä ei saa kiinni edes Kalle, jonka kontolle onkin jäänyt yhteydenpito yhteisiin ystäviin.

– Kalle soittaa aina minulle, minä en soittele, ja niin sen pitää ollakin. Kallea ärsyttää välillä, etten ole hän hallinnassaan. Molemmilla on omat tonttinsa, ja hän joutuu koko ajan vetämään minua ongella mukaansa.

– Jos olen hevosen selässä, ei minulla ole puhelinta mukana. Usein Kallelta on sillä aikaa tullut viesti, jossa hän ehdottaa dinneriä illalla. Kuittaan sen lyhyesti: ok, hän nauraa.

– Olen myös luontaisesti sellainen, etten kyttää, hoida, ryhdy hänen äidikseen tai silitä hänen paitojaan. Silittäköön itse! Jos ei onnistu, niin ei ole minun ongelmani. Minulle tulee ahdistus, jos kaikki pitää tehdä yhdessä.

Burn outin partaalla

Mutta ei Riinan elämä aikuisenakaan ole ollut pelkkää dinneriä ilta-auringossa.

Kun Riina asui pienen poikansa kanssa yksin Australian Melbournessa, häneltä löydettiin sattumalta kohdunkaulansyöpä. Syöpä leikattiin onnistuneesti, mutta Riinalle kerrottiin, ettei hän välttämättä enää saa lapsia.

– Leikkauksen jälkeen kohtuni oli kuulemma kuin pullo ilman kaulaa. En ehtinyt säikähtää koko asiaa ja ihmettelin, miksi minua varten paikalla oli tukihenkilöitä kyselemässä tunteistani, Riina muistelee.

Lääkäreiden arvio kävi surullisesti toteen vuosia myöhemmin: ennen nykyään kolmivuotiaita kaksosia Riina koki kaksosraskauden, joka meni kesken.

"Kaavinnan jälkeen halusin vain mennä syömään sushia ja jatkaa elämää."

Silloinkaan Riina ei romahtanut tai kokenut suurta menetyksen tunnetta.

– Ihmettelen itsekin joskus tunteettomuuttani. Kaavinnan jälkeen halusin vain mennä syömään Kallen kanssa sushia ja jatkaa elämää, hän kertoo.

Toissa kesänä koettu burn out sentään vähän hillitsi Riinan tahtia.

Riinan ja Kallen yksi unelma oli toteutunut, kun heidän Itä-Virossa sijaitsevan Ontikan kartanonsa ovet avattiin. Riina oli päättänyt pyörittää hotellia yksin. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – tiluksilla pyöri 45 hengen leffaryhmä. Lisäksi Riina hoiti 12 hevosta ja omat lapsensa, joista nuorimmaiset olivat vasta taaperoita.

– Nukuin samat vaatteet päällä kolme neljä päivää. Tipahdin sänkyyn yöllä kengät jalassa ja rupesin hommiin parin tunnin päästä. Poltin kynttilän molemmista päistä täysin loppuun, Riina muistelee.

Riina myöntääkin suoraan olevansa työnarkomaani, joka ei osaa sanoa millekään ei. Tilannetta ei helpottanut, että perhe asui työpaikallaan.

– Ihmiset tulivat kotiimme kysymään vessapaperia, kun keitin alushoususillani kahvia. Kun saunoimme perheen kanssa, ikkunaan koputeltiin ja kysyttiin vapaita huoneita.

– Sanoin silloin Kallelle, että tapan itseni näillä hommilla, ellemme tee jotain radikaalia. Eikä siinä ollut puolta sanaa kenelläkään: ilmoitin, että lähden takaisin Espanjaan, jossa olimme asuneet yhden kesän. He, jotka haluavat, lähtevät mukaan.

Lapsilta kielletty

Aurinkorannikolle Palanderit päätyivät kahdesta syystä. Fuengirolassa lapset voivat käydä suomalaista koulua, mutta valoisassa ja lämpimässä ilmanalassa, joka oli Riinan ehto.

– Minua ei todellakaan kiinnostanut muuttaa talveksi Suomeen. Tiesin, että Kalle on talvella paljon poissa ja istuisin siellä yksin pimeässä.

Elämä Espanjassa solahti nopeasti uomiinsa. Kaupungin suomalaisyhteisö on tiivis: rouvat pelaavat yhdessä paddlea, tennistä muistuttavaa hittilajia, ja päivän päättyessä illallistetaan yhdessä joko ravintolassa tai kotona ystävien kanssa.

Kalle matkustaa paljon, joten kodin- ja lastenhoito on jäänyt Riinalle. Neljän lapsen äidille jää kuitenkin omaa ja parisuhdeaikaa. Riina ei ole ikinä ajatellut, että lapset olisivat hänen elämänsä keskipiste.

– Lapsia on siunaantunut, ja se on ihana asia. Lapset eivät kuitenkaan ole muuttaneet minua, vaan tulleet lisäksi meidän elämäämme.

– Jotkut opettavat koirilleen, että ne eivät saa astua keittiöön. Meidän lapsemme on koulutettu niin, että he eivät saa tulla meidän makkariin. Minulla on siellä divaani, jossa luen lehteä ja lapset koputtavat, jos heillä on asiaa.

– Meidän makuuhuone, kylppäri ja vaatehuone ovat pyhiä. Eihän siitä tulisi saamari mitään, jos he pyörisivät koko ajan meidän sängyssä. Heitä on niin monta ja he saavat kämpän sekaisin hetkessä. Me ollaan siellä Kallen kanssa kahdestaan ja leikitään keskenämme, Riina kertoo.

Riina on varma, että hyvässäkin suhteessa tulee isoja kriisejä. Silloin auttaa yhteinen tahto: pitää hyväksyä, että meillä on ongelma, joka pitää selvittää ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin.

Palandereilla pohdinnan paikka tuli vastaan nelisen vuotta sitten, kun Kalle jäi kiinni pettämisestä. Asia ei häiritse Riinaa enää, mutta aikoinaan se kyllä loukkasi.

– Minun vähän naiivi kuvani Kallesta meni rikki, muttei se loppupeleissä ollut niin merkittävää. Humalapäissä tilaisuus tekee helposti varkaan. Kun tietää miehet, niin luuletko, että Kalle on siinä hirveästi ajatellut? Riina kysyy.

"Jos Kalle hyppää vieraissa, minkäs minä sille voin?"

– Täytyy nähdä kokonaiskuva. Kun tällainen droppi tulee mereen, värjääkö se koko meren vai ei? Meillä on kokonainen elämä yhdessä ja tykkäämme toisistamme paljon. Täytyy ehkä itsekin muuttua ja pystyä näkemään pidemmälle.

Luottoa vaaditaan suhteessa muutenkin silloin, kun toinen ehtii olla kotona korkeintaan viikon kerrallaan. Onneksi Riinalla on itsetunto kohdillaan.

– Jos menen baariin, saan sieltä halutessani pari miestä mukaani tuosta vain. En voi koko ajan miettiä, hyppääkö Kalle vieraissa. Ja jos hyppää, minkäs minä sille voin? Enhän minä häntä omista. Eikä se ole multa pois, vai onko?

Eikä Riina oikeasti sellaisella päätään vaivaa, sillä hän tietää, mikä on tärkeintä:

– Kalle on ihana mies, ja meillä on aina kivaa yhdessä. Kalle myös palvoo maata jalkojeni alla.

Riina-Maija Palander

  • Syntynyt 16.2.1977 Kuusamossa.
  • Opiskellut kauppatieteitä Norjassa, Australiassa, Virossa, Ranskassa ja Suomessa.
  • Naimisissa entisen alppihiihtäjän Kalle Palanderin kanssa vuodesta 2007.
  • Perheeseen kuuluu kolme yhteistä lasta ja Riinan poika aiemmasta suhteesta. Kallella on myös tytär Norjassa.
  • Perhe asuu tällä hetkellä Espanjassa.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.