Musiikki yhdistää äitiä ja poikaa. Mikael opetteli aikoinaan soittamaan äidin kitaralla. Myös toinen poika Markus on musikaalinen.
Musiikki yhdistää äitiä ja poikaa. Mikael opetteli aikoinaan soittamaan äidin kitaralla. Myös toinen poika Markus on musikaalinen.

Laulaja Mikael Saaren äiti Päivä Kallas-Saari sai dementiadiagnoosin viisikymppisenä. Molempien arki helpottuu, kun Päivi muuttaa pian Mikaelin naapuriin. Mutta omaishoitajaa Päivi ei koskaan pojastaan halua.

Joulukuussa geriatri suositteli Päivi Kallas-Saarelle autosta luopumista. Ilman autoa hänen olisi vaikea jäädä asumaan yksin Hyvinkäälle, joten muutamaa päivää myöhemmin poika Mikael oli jo löytänyt Lahdesta äidilleen kivan asunnon.

Muutto siintää enää parin viikon päässä. Äidin auttamisesta tulee helppoa, kun Päivi muuttaa puolen kilometrin päähän Mikaelista. Myös toinen poika, Markus, asuu Lahdessa.

– Äiti ei ole saanut aikaiseksi käydä kaupassa, vaikka se on ollut ihan vieressä, Mikael naurahtaa.

Mikael ei ole voinut ajaa 45 minuutin matkaa Lahdesta Hyvinkäälle vain varmistaakseen, että äidillä on ruokaa kaapissaan. Viimeksi Päivi poistui asunnostaan kaksi viikkoa sitten Mikaelin pojan kastejuhlaan.

"Roskapussinkin olen työntänyt vain ovesta parvekkeelle."

– Sen jälkeen en ole edes pihalla käynyt, roskapussinkin olen työntänyt vain ovesta parvekkeelle, Päivi myöntää.

Kun Päivi kolmisen vuotta sitten sairastui, juuri aloitekyvyttömyys oli ensimmäisiä oireita. Nyt Päivin kerrostaloyksiö on täyttynyt pahvilaatikoista ja muista nyssyköistä. Mikael on jo alkanut auttaa äitiään pakkaamisessa.

Mikael on muusikko ja näyttelijä, joka on tullut tunnetuksi Uuden musiikin kilpailuista. Ensimmäisen kerran Mikael osallistui kilpailuun vuonna 2013 itse säveltämällään ja sanoittamallaan kappaleella We Should Be Through. Krista Siegfrids vei silloin euroviisupaikan, mutta Mikael sijoittui toiseksi ja sai euroviisufanien yhteisön, Viisukuppilan, palkinnon. Nyt Mikael yrittää viisuihin toistamiseen kappaleellaan On It Goes.

Kuluneen kolmen vuoden aikana Mikael on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla, näytellyt muun muassa pääosaa Oulun kaupunginteatterin Poika Mancini -näytelmässä ja hänestä on tullut isä. Poikavauva on nyt kymmenviikkoinen. Ja sitten äiti on sairastunut vakavasti.

Synkkyyttä ja unohtelua

Se oli kesäloma, kun uskonnon ja psykologian lehtorina työskennellyt Päivi huomasi, ettei kaikki ollut kunnossa. Hän ei saanut asioita aikaiseksi, vaikka olisi halunnut. Päivä ehti monesti loppua, ennen kuin hän oli saanut vaatteet ylleen. Kun Päivi palasi syksyllä kouluun, opettaminen tuntui hankalalta, vaikka hän oli aina rakastanut työtään. Mieli oli koko ajan musta. Päivi näki ympärillään jatkuvasti epäkohtia ja soimasi itseään, jos ei voinut tehdä niille mitään.

– Se oli sellaista kohtuutonta itsensä ruoskimista.

Lääkäri kirjoitti Päiville ensiksi sairauslomaa työuupumukseen, sitten vakavaan masennukseen. Päivi alkoi myös unohdella asioita. Aina hän oli ollut hajamielinen, mutta nyt se muuttui häiritseväksi.

Tutkimuksissa selvisi, että Päivi oli muistisairas. Diagnoosi kuului: frontotemporaalinen degenaraatio eli aivojen otsa- ja ohimolohkojen rappeuma. Päivi oli 54-vuotias.

Päivin sairastama dementian muoto alkaa usein masennuksella. Myös lähimuisti kärsii. Arkiset asiat muuttuvat hankaliksi: tiskit kasaantuvat pöydälle, lakanat jäävät vaihtamatta. Myöhemmässä vaiheessa sairaus vaikuttaa niin käytökseen kuin sosiaalisiin taitoihin. Läheisistä voi tuntua, että sairastuneen persoonallisuus muuttuu.

– Diagnoosi oli kuitenkin helpotus, koska sen jälkeen moni asia sai selityksen, Mikael sanoo.

"Kyllä minä edelleen menen poikieni puolesta vaikka kaivoon."

Ihan ensimmäiset oireet menivät kuitenkin Mikaelilta ohi, koska hänellä itselläänkin oli vaikeaa. Hän oli telonut armeijassa polvensa ja joutunut pitkälle sairauslomalle. Tervehdyttyään Mikael oli palannut innoissaan teatteriopintojen pariin, mutta loukannut melkein saman tien toisen jalkansa ja joutunut uudestaan sairauslomalle. Musikaalirooleja meni sivu suun, aika tuli kotona pitkäksi, masensi.

– Tuolloin äidissä oli kuitenkin vielä puhtia passittaa minut hankkimaan itselleni apua, Mikael kertoo.

– Kyllä minä edelleen menen poikieni puolesta vaikka kaivoon, Päivi sanoo.

Jossain vaiheessa Mikael pani merkille, että iloisesta ja elämänmyönteisestä äidistä oli tullut jatkuvasti surullinen. Hän myös pahoitti mielensä helposti, saattoi jopa suuttua kohtuuttomasti pikkujutuista. Siitäkin äiti alkoi motkottaa, kun Uuden musiikin kilpailun finaalin jälkeen Mikaelin puhelin piippasi jatkuvasti onnitteluita, eikä hän ehtinyt muuta kuin vastailla niihin.

– Silloin muistan ajatelleeni ensimmäisen kerran, että äiti ei ole oma itsensä, Mikael muistelee vuotta 2013.

– Ei suuttuminen kyllä sairaudestani johtunut, vaan siitä, etten ole vieläkään tottunut siihen, että ihmiset seurustelevat kännyköidensä yli, Päivi napauttaa.

Enemmänkin ystävät

– Kas kuusen latvassa oksien alla... Pieni poika laulaa ja keikkuu puisen keinuhevosensa selässä. Päivi painaa kasettinauhurin äänitysnappulaa ja on taas kerran ihmeissään: Mikael on vasta kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta, mutta laulaa niin kirkkaasti ja puhtaasti! Poika paukuttaa läpi kaikki osaamansa lastenlaulut, niitä kertyy koko kasetillinen. Mutta ei kai se ole ihmekään, sillä Saarten perheessä musisoidaan paljon.

– Kun tutustuin Mikaelin isään, minä olin tyttö ja kitara, hän poika ja kitara. Meidän tarvitsi vain kuulla toistemme laulavan, ja se oli siinä, Päivi kertoo.

Sittemmin Päivi on eronnut poikiensa isästä. Mutta Mikaelin ensimmäinen äänitys, se on yhä tallessa, jossakin täällä Päivin yksiössä. Vuoteella lojuu Päivin kitara. Sillä Mikael opetteli aikoinaan soittamaan. Päivi soittelee toisinaan yhä, joskin viime aikoina aikoina kielet ovat alkaneet tuntua hänestä raskailta.

– Mun täytyy vaihtaa sulle kevyemmät nylonkielet, Mikael tuumii.

Äidillä ja pojalla on läheiset ja mutkattomat välit. He ovat tekemisissä päivittäin. Jos eivät soittele, vähintäänkin kirjoittelevat Facebookissa.

– Olen aina voinut kertoa asioistani äidille suoraan ja rehellisesti. Ehkä me olemme nykyään pikemminkin jo ystäviä kuin äiti ja poika, Mikael miettii.

Toistaiseksi Päivin sairautta ei välttämättä huomaa, etenkin jos häntä ei tunne. Sairaus vaikuttaa kuitenkin puheen tuottamiseen. Se näkyy niin, että vaikka Päivi on aina ollut puhelias, nykyään juttua tulee entistäkin enemmän ja rönsyilevämmin.

"Olemme sopineet, että pikkutörmäyksiä ei pyydellä anteeksi."

– Äidin assosiaatioketjut menevät välillä niin vauhdikkaasti, että kuulija ei meinaa aina pysyä perässä, Mikael kuvailee.

Se johtaa väistämättä joskus väärinkäsityksiin ja yhteentörmäyksiin, mutta tiiviit välit kestävät kyllä ne.

– Olemme sopineet, että pikkutörmäyksiä ei enää edes pyydellä anteeksi. Se on aivan turhaa, Mikael sanoo.

Inhorealistisen rehellinen

Saatuaan diagnoosin Päivi halusi tietää sairaudestaan kaiken. Sairaus on parantumaton, eikä sen etenemistä voi estää, oireita voi ainoastaan helpottaa lääkkeillä. Kukaan ei voi ennustaa, kuinka se etenee. Jossain vaiheessa sairastunut ei todennäköisesti enää ymmärrä omaa tilaansa.

– On hyvin mahdollista, etten elä enää kymmentä vuotta tai näe lastenlasteni kasvamista. On mahdollista, että muutun tosi ikäväksi ihmiseksi. Olen vannottanut poikiani kertomaan heti, jos alan loukata ihmisiä itse sitä tajuamatta. Mutta sekin on mahdollista, että minusta tulee kaikkien helpotukseksi vihdoin täysin särmätön ja kiltti!

Päivi on halunnut olla pojilleen rehellinen sairautensa suhteen aina sen kaikkein inhorealistisimpia puolia myöten.

"Äidin sairaudesta saa myös laskea leikkiä."

– Äidin sairauden suhteen meillä ei ole tabuja. Siitä saa myös laskea leikkiä. Jos meillä aiemmin oli rankkaa huumoria, nyt se on muuttunut entistäkin mustemmaksi, Mikael sanoo.

Kaikesta huolimatta diagnoosi oli Päiville itselleenkin helpotus. Hänestä oli huojentavaa ymmärtää, että masennus ja paha olo eivät jatkukaan ikuisesti. Kuukausi diagnoosista Päivi sai eläkepäätöksen.

– Sekin helpotti. Enää ei tarvinnut jännittää, täytyykö palata töihin, vaikka tuntuu, ettei pysty. Sairaus opettaa luopumaan rakkaastakin työstä, Päivi sanoo.

Kirjoittamisesta on tullut Päiville sairastumisen jälkeen erittäin tärkeää, sillä kirjoittaessaan hän tuntee pystyvänsä yhä ilmaisemaan itseään täsmällisesti. Kirjoittamisesta saa myös sisältöä päiviin. Päivi viettää paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, jossa hän osallistuu yhä ahkerasti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viime aikoina Päivi on kommentoinut ahkerasti muun muassa maahanmuuttoasioita: häntä huolestuttaa erityisesti rasismi ja vihapuhe. Mikael jakaa huolen. Siksi hän käy kerran viikossa pitämässä musiikkileikkikoulua vastaanottokeskuksessa Lahdessa.

– Meillä on äidin kanssa samanlaiset arvot. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä ei ole ikinä tarvinnut kysyä toiselta, mitä mieltä hän on jostakin, vaan on voinut olettaa, että samalla asialla ollaan.

 


 

Hoitotahto valmiina

Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaa pojille, Päivi sanoo. Koska hän tietää, että tulee ehkä sekin päivä, ettei hän pysty enää kirjoittamaan. Sitä mahdollisuutta hän suree jo nyt. Päivi kirjoittaa pojilleen elämästään, ajatuksistaan, toiveistaan.

– Sellaista laajennettua hoitotahtoa.

Päivin hoitotahtoon on kirjattu sekin, että lapset eivät saa ryhtyä hänen omaishoitajikseen, kun hän ei enää itsekseen pärjää. Ei, vaikka jompikumpi heistä itse haluaisi.

"Tämä on minun sairauteni, en halua siitä heidänkin sairauttaan."

– Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhempien tulee olla lapsiaan varten. Minä haluan olla heille äiti niin kauan kuin vain pystyn, jos he vain antavat siihen luvan. Poikani voivat olla tukenani, mutta tämä on minun sairauteni, en halua siitä heidänkin sairauttaan. Onneksi yhteiskuntakin järjestää vielä koti- ja laitoshoitoa, mutta katsotaan, miten kauan, Päivi sanoo.

Mikaelia äidin tahto hämmentää, eikä hän ole vielä päättänyt, mitä hänen pitäisi siitä ajatella.

– En halua vielä ajatella niin pitkälle. Yritän olla murehtimatta etukäteen, koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Sairauden hyväksymisessä Päiviä on auttanut uskonnollinen vakaumus. Luottamus siihen, että asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu ja että kuoleman jälkeen helpottaa. Myös Mikael on omaksunut kotoa saman luottamuksen korkeampaan voimaan, vaikkei hänellä ole ollut tapana huudella uskostaan. Asiat menevät niin kuin menevät.

Missään vaiheessa Päivi ei ole kysynyt, miksi juuri hänelle kävi näin.

– Uskon, että sairaus oli kirjoitettu minuun jo syntymässäni. Perinnöllisenä en olisi sille itse voinut mitään.

Silti Päiviä sapettaa, että saatuaan aivosairausdiagnoosin hän lakkasi olemasta masennuspotilas, eikä siksi ole enää oikeutettu yhteiskunnan tukemaan psyykkiseen hoitoon.

"Pelkään, etten pysty välittämään lapsilleni sitä rakkautta, joka varmasti on sisälläni."

– En, vaikka masennuksen lisäksi minun täytyy nyt käsitellä se, että olen kuolemansairas. Vakavaan sairauteen totuttelevan pitäisi päästä myös puhumaan ammattilaisen kanssa.

Pahin masennus on kuitenkin hellittänyt. Lisäksi hän iloitsee lähestyvästä muutostaan ja siitä, että saa pian olla lähellä ”nuorisoaan” ja ”mamma” pienelle pojanpojalleen. Päivi pystyy yhä asumaan yksin, muistaa ottaa itse lääkkeensä.

– Eniten pelkään sitä, että jään itseni vangiksi. Että olen yhä oma itseni, mutta en vain osaa enää ilmaista itseäni. Tai etten pysty välittämään lapsilleni ja heidän perheilleen sitä rakkautta, joka varmasti tulee olemaan aina sisälläni, kävi miten kävi.

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.

 

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.