Eini haluaa näyttää hyvältä aina myös kotioloissa: "En käytä koskaan collareita. Kotonakin päälläni on farkut, trikoot tai nahkahousut. Haluan aina pukeutua näyttävästi ja naisellisen tyylikkäästi." Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki / IS
Eini haluaa näyttää hyvältä aina myös kotioloissa: "En käytä koskaan collareita. Kotonakin päälläni on farkut, trikoot tai nahkahousut. Haluan aina pukeutua näyttävästi ja naisellisen tyylikkäästi." Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki / IS

Einin melkein 40-vuotiseen uraan on mahtunut paljon iloa sekä surua. Sunnuntaina hän tavoittelee Suomen euroviisuedustajan paikkaa Uuden musiikin kilpailussa.

– Odotan finaalia levollisena. Toivottavasti siellä on sama iloinen tunnelma kuin karsinnoissa. Meillä oli silloin hyvät bileet! Eini Pajumäki, 55, nauraa.

Eini, jos joku, tietää mitä tarkoittaa puhuessaan hyvistä bailuista. Hän on ollut Suomen musiikkitaivaan kiistaton diskokuningatar jo 70-luvulta saakka. Vaikka Einin nuorekkaasta ulkonäöstä ei ehkä ihan heti uskoisi, hän on tehnyt musiikkia jo viidellä vuosikymmenellä.

”55-vuotias on minun mielestäni edelleen nuori.”

Eikä tahti näytä alkuvuosista hidastuvan. Sunnuntaina Eini skabailee Uuden musiikin kilpailun finaalissa kappaleella Draamaa. Voitto tarkoittaisi hänen singahtamistaan Suomen edustajana toukokuussa järjestettäviin euroviisuihin. Kävi kilpailussa miten kävi, kesällä tiedossa on pitkä keikkakiertue.

– Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta kyllä minä aion jatkaa samalla tavalla niin kauan kuin pysyn kunnossa. 55-vuotias on minun mielestäni edelleen nuori. Joku sanoi minulle, että tulen varmaan vielä rollattorinkin kanssa keikoille. Hän taitaa olla oikeassa, Eini nauraa.

Syntymää ja kuolemaa

Eini juhlii ensi vuonna 40-vuotista laulajanuraansa. Vuosien varrelle on mahtunut sekä hyviä että huonoja aikoja niin henkilökohtaisessa elämässä kuin urallakin. Yksi vaikeimmista hetkistä elämässä tuli eteen 16 vuotta sitten.

Einin toinen lapsi syntyi eräänä heinäkuun aamuyönä vuonna 1999. 12 tuntia myöhemmin Einin sai kuulla äitinsä nukkuneen pois.

– Tilanne oli todella järisyttävä. Olin varmaankin jollain tavalla sokissa enkä tiennyt, miten minun pitäisi tai mitä saisin tuntea. Saisinko olla onnellinen lapsesta vai pitäisikö minun itkeä? Se oli hirveän vaikea tilanne, Eini muistelee.

– Poikani syntymä oli todella odotettu asia, ja olin siitä valtavan onnellinen. Samaan aikaan hormonini heittivät miten sattuu synnytyksen takia. Kun sain kuulla äidin kuolemasta, en osannut reagoida muuten kuin sanomalla hiljaa aijaa.

”Suuri suru olisi voinut vaikuttaa siten, että maito olisi lakannut tulemasta.”

Einin äiti oli sairastellut jo pitkään, mutta silti tytär ei ollut osannut varautua hänen poismenonsa. Asian käsitteleminen jäi lopulta puolitiehen, koska hänen mielessään pyöri kainaloon kapaloitu pienokainen.

– Suuri suru olisi voinut vaikuttaa siten, että maito olisi lakannut tulemasta. Päätin, että minun on pakko yrittää pitää itseni kasassa, ettei mitään sellaista tapahdu.

Myöhemmin sairaalassa kyyneleet kohosivat Einin silmiin. Eini ei kyennyt kylvettämään vastasyntynyttä vauvaansa tai vaihtamaan hänen vaippaansa. Jonkun piti olla jatkuvasti vieressä auttamassa. Eini tunsi voimakasta pelkoa siitä, että pudottaisi lapsensa lattialle ja tärisi kauttaaltaan.

– Olin varmasti sokissa. Kehoni reagoi siihen, mutta en saanut tunteita ulos itsestäni.

Musertavaa surun hyökyaaltoa Eini ei koskaan kokenut. Äidin hautajaisissa Eini imetti vauvaansa ja järjesti asioita tavalliseen tapaan. Hän ei missään vaiheessa puhunut menetyksen aiheuttamasta surusta läheisilleen. Aina jonkun kysyessä hän vakuutteli kaiken olevan hyvin.

– Toimin kuin robotti. Puhdistavaa itkua ei tullut.

Surun hyökyaalto

Seitsemän vuotta myöhemmin myös Einin isä siirtyi ajasta iäisyyteen. Kuullessaan suru-uutisen Eini oli juuri astumassa keikkalavalle. Hän päätti hoitaa keikan kunnialla, mutta sillä kertaa lavalla ei kuultu ainoatakaan rakkauslaulua. Vauhdikkaita kappaleitaan esittäessä itku oli helpompaa pitää loitolla.

”Käsittelin isän kuoleman kohdalla myös äidin poismenoa.”

 – Kun isä kuoli, tunnemyrsky oli todella voimakas. Olin kuin vapiseva haavanlehti. Se sai minut miettimään, oliko isä todellisuudessa minulle tärkeämpi kuin äiti, vaikka aiemmin olin ajatellut toisin, Eini kertoo.

– Jossain vaiheessa ymmärsin, että käsittelin isän kuoleman kohdalla myös äidin poismenoa. Silloin se kaikki tuli vihdoin ulos, ja sain tilaisuuden surra kunnolla.

Kun isän hautajaispäivä koitti, Eini tunsi olonsa vapautuneeksi.

– Lukot sisälläni alkoivat vihdoin purkautua. Suru sai luvan tulla ulos, ja itkin vähän väliä.

– Samaan aikaan, kun olin isän kuolemasta surullinen, tunsin itseni onnelliseksi siitä, että pääsin eroon äidin kuolemasta aiheutuneesta tunnelukosta.

Neljänkympin opetus

Nyt Einin isänkin kuolemasta on kulunut jo kymmenen vuotta, ja Eini on oppinut elämään asian kanssa.

– Edelleen esimerkiksi äitienpäivänä ja poikani syntymäpäivänä äidin kuolema liikuttaa minua. Totta kai isä oli minulle myös rakas, mutta äiti oli vielä lähempänä minua, Eini kertoo.

”Uskon sairauden syntyneen suremattoman surun takia.”

Vanhempien poismeno toi Einin elämään sekä hyvää että pahaa. Isän kuolemasta seurannut voimakas tunneaalto sai hänen kehonsa voimaan huonosti.

– Minua alkoi vaivata refluksitauti, joka poltti äänihuuliani. Uskon sen syntyneen suremattoman surun takia. Joudun syömään vaivaan edelleen lääkkeitä koko ajan.

Vaikeudet kuitenkin vahvistivat Einin itsetuntoa. Aiemmin kiltin tytön syndroomasta kärsinyt Eini ymmärsi äitinsä poismenon jälkeen, että hänestä löytyy vahvuutta.

– Minulla oli silloin kova vastuu pienestä lapsesta, kouluikäisestä tytöstä ja työstäni. Ajattelin, että nyt on pakko mennä eteenpäin ja jaksaa. En päästänyt itseäni murtumaan.

”Aiemmin kiltteyteni oli uralleni hidaste.”

Oma vahvuus vaikeassa paikassa näytti Einille, että hän pystyy mihin vain. Se auttoi häntä myös satsaamaan kovemmin omaan musiikkiuraan.

– Aiemmin en osannut taistella omasta puolestani. Minulla oli huono itsetunto ja vähättelin itseäni. En osannut olla tarpeeksi päättäväinen esimerkiksi levyjen tekemisessä. Kiltteyteni oli uralleni hidaste.

– Nelikymppisenä ja äidin kuoleman läpikäyneenä ymmärsin vihdoin, että minä pystyn vastaamaan itse itsestäni. Siinä vaiheessa kasvoin suoraselkäiseksi naiseksi ja hylkäsin ikuisen miellyttäjän roolini. Nykyään minun ei tarvitse enää miellyttää kaikkia ja voin sanoa mielipiteeni suoraan, Eini hymyilee.

Ylpeä viisikymppinen

Pitkän uransa varrelta Eini katuu ainoastaan yhtä asiaa: 80- ja 90-luvun taitteen konservatiivista jakkupukuaikaa.

 – Se oli sellaista aikaa, että kaikilla vakavasti otettavilla piti olla jakku- tai housupuku päällä eikä saanut näyttää mitään. Enää en sellaista päälleni ottaisi. Nyt, kun on vahva itsetunto, voin laittaa päälleni hyvin sähäkkää vaatetta ja kantaa tyylini ylpeydellä, Eini sanoo.

Einin päällä ei tosiaan jakkupukuja nähdä. Lavalla hänellä on usein jalassaan mikromittaista shortsia ja paljon koruja. Seksikkyys ja näyttävyys ovat osa hänen esiintymistyyliään.

”Haluan välittää viestiä, ettei ikätovereideni tarvitse välittää muiden mielipiteistä.”

– Tiedän, että olen jo ikääntynyt nainen. Haluan välittää pukeutumisellani viestiä ikätovereilleni, ettei heidän tarvitse välittää muiden mielipiteistä valitessaan itselleen mieluisia asusteita. Jokainen saa olla sitä, mitä itsestä tuntuu. Kannan ikäni ylväästi ja haluan näyttää, mitä olen sisimmässäni, hän sanoo.

Vanhenemista Eini ei stressaa ensinkään. Hän pitää huolta terveydestään kuntosaliliikunnalla ja syömällä terveellisesti. Kevyt ruokavalio ja punaisen lihan karttaminen toimivat hänelle parhaiten.

– Tietenkin maan vetovoima alkaa jo vaikuttaa – sitä vastustan hyvällä ryppyvoiteella. Terve itsevarmuus ja hymy ovat kuitenkin ihmisessä kaikkein kauneinta.

Eini

  • Laulaja syntyi 29.9.1960 Pellossa.
  • Tuli tunnetuksi vuoden kappaleellaan Yes Sir, alkaa polttaa.
  • Sai vuonna 2002 Eini ensimmäisen kultalevynsä kokoelmastaan Hitit. Vuonna 2012 sama kokoelma oli myynyt platinaa.
  • Kilpailee UMK:ssa kappaleella Draamaa.

Putous-tähti Kiti Kokkonen ja 10 vuotta nuorempi sisko Pauliina Virta ovat kummakin bonusäitejä, eikä heillä kummallakaan ole biologisia lapsia. – Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Se ei ollut mikään onnenpäivä. Kun näyttelijä Titta Jokinen otti hieman alle kymmenvuotiasta Kiti Kokkosta kädestä ja asetti tämän kämmenen vatsakummulleen kertoakseen, että Kitistä tulee isosisko, Kiti ryntäsi vessaan lukkojen taakse itkemään. Ainakin näin Kitille on kerrottu, totuutta hän ei itse tarkalleen muista.

Sen Kiti kuitenkin muistaa, että tieto pikkusiskon syntymästä tavoitti hänet tanhuharjoituksissa. Kiti lähti treeneistä hymyssä suin ja kirjoitti kotonaan päiväkirjaansa sanat: ”Olen saanut pikkusiskon.” Se jäi lopulta kirjan ainoaksi lauseeksi.

Nyt Kiti, 43, ja Pauliina Virta, 33, hassuttelevat ja repeilevät tuon tuosta kovaääniseen nauruun, Kiti vielä aavistuksen Pauliinaa kovempaan. Siskosten olemuksessa on jotain ihan samaa ja jotain täysin erilaista. Pauliina on hillitty, hallittu, pitkä blondi, Kiti puolestaan rönsyilevä, riehakas, 150-senttinen punapää.

”Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi.”

Myös naisten vierekkäiset työhuoneet Suomen Komediateatterin toimistolla kuvastavat sisarusten eroja. Taiteellisen johtajan Kitin työhuoneen matto on kulunut ja mytyssä, papereita lojuu ympäriinsä vinksin vonksin. Pahvikuva Titta-äidistä Tarja Halosena vahtii Kitin huonetta. Lipunmyynnistä vastaavan Pauliinan työhuoneessa taas jokainen tavara on aseteltu niin jämptisti paikalleen, että niiden välit voisi tarkistaa viivaimella.

– Minä olen meistä dramaattisempi, Pauliina aavistuksen totisempi. Pauliina rakastaa Excel-taulukoita, minä askartelua. Olemme aikaansaavia, mutta eri osa-alueilla: Pauliina tykkää urheilusta, minä virkkaan, Kiti kuvailee.

– Minä rentoudun liikkumalla, Kiti askartelemalla ja hoitamalla puutarhaa. Hänellä on jäätävän hyvät kädentaidot. En ymmärrä, miten hän jaksaa puuhata käsillään illasta toiseen, Pauliina jatkaa.

Nämä erot sisarusten välillä ovat kuitenkin vain ulkokuorta. Henkisesti he ovat samalla viivalla.

– Kiti on sielunsisareni. Hänelle voin puhua aina kaikesta, Pauliina kehaisee.

– Pauliinan kanssa voin olla täysin oma itseni. Hän on yksi harvoista, joille voin kertoa ihan rehellisesti, miltä minusta tuntuu, Kiti peesaa.

Viime aikoina Pauliina on sparrannut Kitiä myös Komediateatterin ulkopuolella, sillä Kiti on uusi Putous-näyttelijä. Pauliinalla on vahva luotto siihen, että Kiti tulee olemaan suorissa lähetyksissä tosi hyvä.

– Minun silmissäni Kiti oli luonnollinen valinta ohjelmaan. Ihailen hänen itseironiakykyään, siitä syntyy hauskin huumori.

Sama äiti, eri isät

Kitillä ja Pauliinalla on sama äiti mutta eri isät. He eivät kasvaneet lapsena samassa kodissa.

Kun Kiti oli 3,5-vuotias, äiti Titta ja leffaohjaaja-isä Ere Kokkonen erosivat. Kiti jäi asumaan isänsä kanssa. Silloin ratkaisua pidettiin erikoisena.

– Minusta tuntui tosi luonnolliselta, että jäin isälleni. Uskon, että asiat ovat menneet aikanaan ihan oikein, Kiti huomauttaa.

Pauliina syntyi Titalle ja muusikko Pauli Virralle, laulaja-näyttelijä Olavi Virran pojalle. Titta ja Pauli erosivat, kun Pauliina oli 3,5-vuotias, saman ikäinen kuin Kiti vanhempien erotessa. Pauliina jäi erossa asumaan äitinsä kanssa.

– En ole koskaan osannut tuntea kateutta siitä, että Pauliina on asunut äidin kanssa ja minä en. Meitä on aina kohdeltu samanarvoisesti. Äiti on ollut siinä jopa hysteerisen tarkka: kaupassa tavaroita tutkiessa hän selitti jo etukäteen, että tämän ostan sitten myös siskollesi, Kiti kertoo.

Lapsuudessaan Kiti muistaa hoivanneensa Pauliinaa ja vahtineensa tämän leikkejä Kaivopuiston rannassa. Yksi erityisen pelästyttävä muisto ahdistaa vieläkin. Pauliina oli vain muutaman kuukauden ikäinen, kun hän sai vahingossa jalalleen kiehuvaa vettä niin, että iho lähti.

– Se oli minulle hirveä tragedia. Hän joutui sen vuoksi sairaalaankin, Kiti kertoo.

– Hei, mä en muista, Pauliina kuittaa.

"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.
"Pauliina on luotettavampi kuin minä. Olen vähän liian lörppö, höpötän hänenkin kuulumisensa muille", Kiti myöntää.

Rakkautta Kitin ja Pauliinan perheessä on aina osoitettu avoimesti pussailemalla, halailemalla ja kannustamalla. Toistensa isien kanssa he eivät juurikaan viettäneet aikaa, mutta äidin kanssa kolmistaan sitäkin enemmän.

– Kasvattajana äiti oli aika erikoinen ja spontaani. Saatoimme herätä keskellä yötä leipomaan kakun tai tekemään tonnikalapastaa. Ja jos ei aamulla jaksanut mennä kouluun, ei ollut aina ihan pakko, Kiti muistelee.

– Äidissä parasta on se, että hän ottaa kiinni, niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja kun äiti alkaa heittää läppää, se on parasta ikinä. Meillä lähtee kikatus helposti laukalle: ensin sen aloittaa äiti, sitten Kiti, sitten minä alan nauraa heille, eikä siitä tule loppua, Pauliina virnistää.

Se, että suku on täynnä taiteilijoita, tuntuu Pauliinasta ihan normaalilta. Kitiä ihmisten kiinnostus perhettä kohtaan on sen sijaan välillä häirinnyt.

– Kiti on tarkempi yksityisestä tilastaan. Minusta taas tuntuu luonnolliselta, että äiti, isä ja koko suku ovat esillä, koska olen tottunut siihen pienestä pitäen. En koskaan mieti, katsooko joku meitä kadulla, Pauliina sanoo.

Etäisistä läheisiksi

Nuorempana Kiti ja Pauliina eivät olleet yhtä läheisiä kuin nykyään. Pauliina hurahti jo seitsemänvuotiaana täysillä hevosiin. Hänestä kasvoi kilpaesteratsastaja, joka kiersi kisoissa ympäri maailmaa.

– Olimme kyllä siskoksia, mutta emme sielunsiskoja. Yritin olla osa Pauliinan elämää, mutta ratsastuksen vuoksi hänellä oli omat menonsa ja kuvionsa. Toivoin, että olisit ollut avoimempi, sillä olisin halunnut kuulla sinusta enemmän ja päästä lähemmäs, Kiti sanoo Pauliinalle.

– Myös kymmenen vuoden ikäeromme varmaan vaikutti siihen, ettemme olleet kovin intensiivisesti tekemisissä. Elimme omaa elämäämme, emme yhteistä elämää. Kunnolla lähennyimme vasta aikuisina, Pauliina pohtii.

”Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli.”

Kun Pauliina lopetti 25-vuotiaana kilpaesteratsastuksen, siskosten välit alkoivat hiljalleen lämmetä. Erityisesti he tukeutuivat toisiinsa, kun molemmat menettivät isänsä. Ere menehtyi pitkän sairastelun päätteeksi vuonna 2008, Pauli vuonna 2011.

– Olin tietysti hirvittävän surullinen Kitin puolesta, kun Ere kuoli. Silloin tajusin, että ihan sama mitä hänelle sanon, en pysty täysin ymmärtämään, miltä hänestä tuntuu, Pauliina myöntää.

– Mutta ei toista voi myöskään vaatia ymmärtämään. Meillä oli omanlaiset isäsuhteemme ja omat tapamme surra, Kiti sanoo.

Syvempi yhteys siskosten välille kehittyikin Pauliinan isän menehtymisen jälkeen.

– Kun isämme kuolivat, välillemme syntyi sanaton ymmärrys. Tiedämme ihan tasan tarkkaan, miltä tilanteeseen liittyvät tunteet tuntuvat ilman, että sitä tarvitsee sanoittaa toiselle, Pauliina miettii.

– On lohdullista jakaa kokemus siitä, miltä lopullisuus tuntuu, Kiti sanoo.

Uusperheen ilot ja haasteet

Kaikista eniten Kitiä ja Pauliinaa on lähentänyt nykyinen elämäntilanne uusperheessä, sillä he ovat molemmat bonusäitejä. Kiti on ollut kumppaninsa, muusikko Olavi Tikan tyttären Sofian elämässä seitsemän vuotta. Pauliina puolestaan on seurustellut puolitoista vuotta 6- ja 8-vuotiaiden lasten isän kanssa, ja he asuvat yhdessä.

– Viime aikoina olemme puhuneet Kitin kanssa enemmän kuin koskaan. Hän on ollut tässä elämäntilanteessa minulle korvaamaton tuki. Jos ennen avauduin elämästäni 10 prosenttia, nyt puhun siitä Kitille 100-prosenttisesti, Pauliina iloitsee.

– Bonusäitiys on ihanaa, mutta ei helppoa. Onneksi minulla on ollut Kiti, joka on näyttänyt, millaista se on. Kitin antaman esimerkin vuoksi olen pystynyt olemaan suhteessani järkevä aikuinen.

Kiti suoristaa ryhtinsä ja köhäisee tyytyväisyyden merkiksi.

– Uskon, että Pauliina on nopeammin löytänyt paikkansa bonusäitinä, koska hän on osannut olla itsekkäämpi. Itse mielistelin sekä kumppaniani, lapsen äitiä että lasta, koska halusin, että minut hyväksytään. Pelkäsin konflikteja ja tunsin oloni ulkopuoliseksi, vaikka en sitä oikeastaan edes ollut.

"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.
"Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme", Kiti sanoo.

Erityisesti Kiti kipuili pohtiessaan, voiko hän sanoa olevansa Sofian vanhempi. Kiti tunsi olevansa aina vähän sivussa: vaikka hän oli mukana neuvolatapaamisissa, terveydenhoitaja ei katsonut silmiin.

– Vaikeinta uusperheydessä on ollut tuntea itsensä tasavertaiseksi vanhempana. Aikanaan mietin, pitäisikö minun kokonaan lakata yrittämästä olla vanhempi ja vetäytyä taka-alalle, Kiti sanoo.

– Minäkin huomasin heti suhteeni alussa, että minulla oli kaksi vaihtoehtoa: olla joko isän tyttöystävä ja lasten kaveri tai sitten kunnolla vanhempi. Päätin, että haluan rakastaa lapsia täysillä. En olisi osannut olla vähempää, Pauliina kuvailee.

Kiti näyttää työhuoneensa seinällä roikkuvaa Sofian tekemää piirustusta. Siinä on meri, vihreä lisko ja teksti: ”Mä oon valmis rakastamaan sua.” Sitä katsellessa Kitin silmäkulma kostuu ja Pauliinakin herkistyy.

– Minulle isoin työ on ollut ymmärtää se, että vaikkeivät lapset ole biologisia, he ovat silti minun lapsiani. Rakastan heitä tosi paljon, Pauliina sanoo.

Lapsettomuus kirpaisi

Kiti olisi halunnut omia biologisia lapsia, mutta ei ole niitä koskaan saanut. Enää se ei ole mahdollistakaan, sillä hiljattain häneltä poistettiin kohtu terveydellisten syiden vuoksi.

– Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi. Se asia minun on pitänyt sisimmässäni työstää. Lapsettomuuden hyväksyminen on ollut pitkä prosessi, Kiti myöntää.

Erityisesti lapsettomuus kirpaisi Kitin edellisessä parisuhteessa, sillä kummatkin olisivat halunneet yhteisen lapsen.

”Nyt mahdollisuus biologisiin lapsiin on lopullisesti ohi.” 

– Se oli tosi kova paikka. Mutta jos ihan rehellinen olen, en lopulta ole varma, onko minulla koskaan ollut kunnolla vauvakuumetta. Olenkin asian kanssa nykyään sinut. Ja onhan minulla lapsi, Sofia, hän on rikkaus, Kiti kiittelee.

– Aika näyttää, miten minun kohdallani käy. Mutta onneksi minullakin on ihan mielettömät bonuslapset, Pauliina sanoo.

Jos Kitin ja Pauliinan suhde lapsuudessa olikin äidillinen, tätä nykyä tilit ovat tasan. Tai no, edelleen Kitiä kyllä vaivaa jatkuvasti pieni huoli Pauliinasta. Eihän siskolle vain satu mitään pahaa?

– Aikuisuus ja samankaltaiset elämänkokemukset ovat tasoittaneet ikäeroamme. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut hyväksyä, että Pauliina on aikuinen ihminen, joka pärjää kyllä, Kiti sanoo.

Ja vaikka sisarukset ovat biologisesti puolikkaita, sillä ei ole heille merkitystä.

– Emme ajattele olevamme puolikkaita siskoksia. Tilanne on vähän sama kuin bonusäitiydessä: kun sisko tai lapset ovat siinä, he ovat siinä sataprosenttisesti. Henkisellä tasolla olemme yhtä.

Kiti Kokkonen

Syntyi 4.10.1974 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa, muusikko Olavi Tikan kanssa.

Äiti näyttelijä Titta Jokinen ja isä Uuno Turhapuro -elokuvien ohjaaja Ere Kokkonen.

Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja. Näytellyt mm. revyissä sekä Onneli ja Anneli -elokuvissa.

Uusi Putous-näyttelijä. Ohjelma alkaa MTV3:lla 20.1.

Pauliina Virta

Syntyi 23.10.1984 Helsingissä. Asuu Espoossa avopuolisonsa kanssa.

Äiti Titta Jokinen ja isä muusikko Pauli Virta, isoisä laulaja Olavi Virta.

Entinen kilpaesteratsastaja, työskentelee Suomen Komediateatterin lipunmyyntivastaavana ja ääninäyttelijänä.

Tunnesyöminen ja oman vartalon häpeily estivät radiotoimittaja Hanna Kinnusta olemasta se urheilullinen ja sisukas tyyppi, joka hän todellisuudessa on.

Kaksi vuotta sitten seisoin alasti peilin edessä ja mietin, kuka on vienyt minun kehoni. Raskausarvet ja kilot eivät olleet minun kroppaani, Radio Aallon Dynastiasta tuttu aamujuontaja Hanna Kinnunen muistelee.

Hanna oli juuri aloittanut kehosuhdekurssin, josta etsi apua tunnesyömiseen ja epämukavaan oloon. Kurssilla tehtiin harjoituksia, jotka opettivat kuuntelemaan kehon viestejä.

– Huomasin, etten pystynyt seisomaan peilin edessä minuuttia kauempaa. Tein harjoituksen vielä muutaman kerran, ja pystyin viimein hengittämään. Sitten aloin kiittää vatsaani ja rintojani, jotka ovat jaksaneet kantaa ja imettää kaksi lasta. Aloin keskittyä myönteisiin tunteisiin ja löytää viimein iloisen itseni.

Liian iso liikkumaan?

Hanna on aina ollut liikunnallinen. Hän aloitti tanssin kolmevuotiaana ja jatkoi kilpatanssia 14-vuotiaaksi SM-tasolle asti. Sitten nivelsiteet katkesivat ja tanssi jäi harrastukseksi. Pitkästä liikuntataustastaan huolimatta Hanna ei ole koskaan pitänyt itseään urheilullisena.

– Laihdutin ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Koulussa jotkut kiusasivat pyöreydestä. Ajattelin, että hoidan asian ja lenkkeilin salaa koko kesän. Laihdutus loppui, kun äitini havahtui muutokseen kesän lopussa. Olin hetken aikaa aivan liian taitava salaamaan ensin surun kiusatuksi tulemisesta ja sen jälkeen laihduttamiseni, Hanna kertoo.

Teini-iässä tanssivalmentaja haastoi Hannan kanssaan painonpudotuskisaan.

Toisen kerran Hanna kohtasi paineita laihduttaa, kun teini-iässä tanssivalmentaja haastoi hänet kanssaan painonpudotuskisaan.

– Hänen mukaansa parin kilon pudotus olisi auttanut lajissa pärjäämisessä. Tanssissa kilpailu oli kovaa, ja tunsin tanssijoita, joilla oli anoreksia tai bulimia. Lajista puuttui lapsen näkökulmasta tervettä suhtautumista urheiluun. En ryhtynyt laihdutuskisaan.

Tanssi pysyi säännöllisenä osana Hannan elämää aina kolmekymppiseksi asti. Hän tanssi kuubalaista salsaa, streetiä ja discoa ja myös opetti tanssimista.

– Rakastan tanssia ja olen ollut lahjakas oppimaan koreografioita. Silti mielessäni on kytenyt ajatus siitä, että en voi harrastaa lajia, jos olen tietyn kokoinen.

Suklaasieposta salikissaksi

Ruuhkavuosien myötä tanssiharrastus jäi lähes kokonaan, ja Hannan urheilut koostuivat satunnaisista kuntosalipyrähdyksistä.

– Vuosina 2006–2009 näyttelin Salatut Elämät -sarjassa ja olin reilusti ylipainoinen. Taustalla oli vaikea ero, jota hoidin tunnesyömällä. Myös raskauteni vaikuttivat suhteeseeni liikuntaan ja ruokaan, Hanna pohtii.

– Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2010. Synnytys oli raju ja päättyi sektioon. Kun pääsin kotiin, kävelin 3,5 tuntia päivässä, koska halusin palavasti olla hyvinvoiva tuore äiti.

Vuonna 2012 syntyi toinen lapsi, ja jälleen Hanna hoiti väsymystä tunnesyömällä. Vasta muutaman vuoden kuluttua kehosuhdekurssille lähdettyään hän oivalsi, millaista liikuntaa ja ruokaa hänen vartalonsa kaipaa.

– Olin ollut monta vuotta surullinen, en oma iloinen itseni. Tajusin, että liikunnan tärkein tehtävä on tuottaa hyvää oloa ja energiaa ja ettei minun tarvitse mennä suklaakaapille, jos on paha tai väsynyt olo.

”Haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni.”

Tänä syksynä Hanna on treenannut salilla personal trainer Mikko Silvennoisen ohjauksessa. Liikuntarutiinin löytymiseen vaikutti se, että Hannan kilpirauhasesta löydettiin loppukesästä kasvain.

– Se oli hyvänlaatuinen, mutta se säikäytti, ja koin tarvetta laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Olen 37-vuotias ja jemmannut paljon suklaata ja karkkia itseeni. Nyt on aika pitää itsestä huolta, Hanna sanoo.

– Jotkut sanovat, että on luksusta maksaa pt:stä, mutta ei se ole. Tarvitsin jonkun, joka ymmärtää jahkailujani ja ruuhkavuosiani. Mikon laatima treeniohjelma ja ruokavalio tuntuvat luonnollisilta.

Hannalle tärkeintä treenaamisessa eivät ole pudotetut kilot. Siksi hän ei ole asettanut itselleen painotavoitteita. Tärkeintä on tehdä liikunnasta pysyvä elämäntapa.

Nykyään Hanna ei mieti, tarvitsisiko olla tietyn muotoinen voidakseen urheilla. Hän käy tanssimassa streetiä aina kun ehtii.

– Suhtaudun peilikuvaani rehellisesti, se on tällä hetkellä sellainen kuin on. Uskon ennen kaikkea hyvinvoivaan kehoon ja haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni. Nyt ajattelen, etteivät kilot määrittele kuntoani.

Oulusta kotoisin oleva 37-vuotias Radio Aallon Dynastia-ohjelman aamujuontaja asuu Klaukkalassa miehensä ja 5- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa.

Työskennellyt näyttelijänä esimerkiksi Salatut Elämät -sarjassa ja Levottomat 3 -elokuvassa sekä toimittajana Yleisradiossa.

Kirjoittanut kehopositiivisuuteen kannustavan kirjan Valtavan ihana yhdessä Aino-Kuutamo Uusitorpan kanssa.