Sanna Wikströmin ja Pekka Niemisen vastoinkäymisistä käynnistyi suuri elämänmuutos.

Kuva Kimmo Räisänen

Vuoden 2010 syksyllä esimies ilmoitti Sanna Wikströmille, 32, ilouutisen. Äitiyslomaltaan töihin palanneelle päätoimittajalle tarjottiin ylennystä. Luvassa oli palkankorotus ja houkutteleva haaste lehtikustantamon liiketoimintajohtajana.

Sannaa tarjous ahdisti. Hänellä oli takanaan kahden vuoden univelka Aana-tyttären kanssa, koska tämä oli kärsinyt syntymästään saakka vatsavaivoja aiheuttavasta refluksitaudista.

– Minua kohdeltiin töissä samana ihmisenä kuin ennen vauvan syntymää. Se on ajatuksena hieno, mutta ei aina toimi käytännössä, sillä aikaa on riitettävä perheellekin, Sanna pohtii nyt.

Oikeastaan hän huomasi muutoksen itsessään jo raskausaikana. Kahdeksantoista lehden johtaminen tarkoitti loputtoman pitkiä päiviä, palaverista toiseen juoksemista ja lounastauoista luopumista. Iltaisin päässä pyöri sellainen karuselli, että nukahtamisestakin tuli oma stressinaiheensa.

– Tunteet olivat hirveän ristiriitaisia, sillä minä nautin työstäni ja siitä, että pärjäsin esimiestehtävissä. Olen aina ollut helposti innostuvaa sorttia ja paahtanut duunia kädet savessa. Minulle käyntikortin hieno titteli ei ole koskaan tuonut onnea.

Aviopuoliso Pekka "Pequ" Nieminen, 43, seurasi Sannan oireilua huolestuneena. Vuodesta 1997 saakka levy-yhtiöissä työskennellyt Pekka muistaa itsekin, minkälaista oli nuorempana tasapainotella aikataulujen, budjettien ja yöhön asti venyvien levynjulkaisujuhlien välillä. Musiikkibisneksen ohessa mies pyöritti vuonna 1996 perustamaansa, Suomen ensimmäistä deittisivustoa Sinkut.nettiä.

– Toisaalta kaikki oli silloin yksinkertaisempaa, koska minulla ei vielä ollut perhettä, enkä edes seurustellut. Pystyin omistautumaan vain työlle, hän vertaa.

Vauva itki tauotta

Pekalle ensimmäinen konkreettinen pysähdys tuli jo vuonna 1998, paljon ennen kuin hän edes tunsi nykyistä vaimoaan. Tuolloin kolmekymppinen mies sairastui kivessyöpään.

– Se oli järkytys, mutta hoidot onnistuivat hyvin ja toivuin nopeasti. Palasin pian takaisin töihin, mutta kuulostelin kehoani eri tavalla ja etsin kropan ja mielen tasapainoa joogaamalla.

Kun Pekka oli selvinnyt viiden vuoden syöpäkontrolleista puhtain paperein, hän hyvästeli syövän lopullisesti. Vuoden 2008 Emma-gaalassa elämään tuli uusi ilonaihe, kun hän tapasi energiaa pursuavan Sannan. Kaksikko löysi heti monia yhdistäviä tekijöitä: molemmilla oli kaksi kissaa, vauhdikas sosiaalinen elämä sekä samanlaiset elämänarvot.

– Aloimme tavata toisiamme myös työn puolesta, sillä Sanna toimitti tuolloin Iskelmä-lehteä ja minä puolestaan vastasin samasta musiikkilajista levy-yhtiön edustajana, Pekka kertoo.

– Koko suhteemme eteni mielettömässä flowssa. Emme ruvenneet järkeilemään tai arkailemaan, annoimme vain tunteiden viedä. Minusta tuntui heti siltä, että kuulumme yhteen, Sanna muistaa.

Puolen vuoden päästä tapaamisesta pariskunta meni maistraatissa naimisiin ja muutti Helsingin puutaloidylliin Käpylään. Samoihin aikoihin raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa.

– Meille se oli elämän onnellisin uutinen, sillä lapsen saaminen kivessyövän jälkeen ei ole mitenkään itsestään selvää.

Kun Aana syntyi kesäkuussa 2009, onneen sekoittui myös huolta, sillä vauvan kaulasta löytyi imusuonen epämuodostumaksi osoittautunut patti. Kahden viikon ikäisenä tyttö sairastui refluksitautiin, joka käynnisti rajut vatsakivut ja unettomat yöt.

– Seurasin kateellisena Facebookista, kun muut kaveriäidit seikkailivat vauvojensa kanssa kaupungilla. Minä en voinut lähteä Aanan kanssa mihinkään, sillä hän itki tauotta. Yöt valvoimme Pekan kanssa vuorotellen, Sanna kertoo.

Laatua elämään

Kahden vuoden uuvuttavan taistelun jälkeen Sannan oli lopulta helppo vastata esimiehen työtarjoukseen. Vuonna 2010 hän kieltäytyi ylennyksestä.

– Yhden yön miettimisen jälkeen minulle selvisi, että haluan ryhtyä yrittäjäksi. Halusin keskittyä siihen, mitä todella rakastan eli kirjoittamiseen.

Samalla Sanna ja Pekka kiinnostuivat yhä enemmän henkisen hyvinvoinnin kirjallisuudesta, vuorovaikutustaidoista ja slow life -ajattelusta.

– Minua elämäntahdin hidastaminen oli kiehtonut jo pitkään. Olin perustanut jo vuonna 2007 Facebookiin testimielessä Hidasta elämää -ryhmän, jolla halusin herätellä ihmisiä keskustelemaan aiheesta, Pekka kertoo.

Työn uuvuttamiin puurtajiin ryhmä upposi kuin veitsi voihin. Syntyi Hidasta elämää -nettisivusto, ja nyt sen blogeja ja käytännön vinkkejä seuraa viikoittain yli 70 000 suomalaista.

– Monet ovat jo tajunneet, ettei ole mitään järkeä puskea hulluna töitä eläkeikään asti ja kuukahtaa sitten kalkkiviivoille, Sanna sanoo ja peräänkuuluttaa joustamista myös työnantajilta.

– Jos työpaikoilla keskusteltaisiin avoimesti esimerkiksi nelipäiväisen työviikon ja etätyön mahdollisuudesta, ihmiset pysyisivät varmasti terveempinä, motivoituneempina ja tehokkaampina.

Pekka ja Sanna tietävät, että hidastamisesta puhuminen saa monen johtajan sapen kiehumaan. Julkisesti aiheesta on meuhkannut muun muassa valmennusyrittäjä Jari Sarasvuo, jonka mielestä suomalaiset ovat jo nyt liian laiskoja.

– Jos elämänarvot perustuvat vain työnteon määrään ja nopeisiin tuottoihin, hidastaminen voi tuntua pelottavalta. Minä kannatan mieluummin työn laatua sekä tuloksellista ja ihmiselämän kestävää kehitystä, Sanna huomauttaa.

Pekka uskoo silti, että slow life -ideologiasta voisi olla Suomelle jopa kansantaloudellista hyötyä.

– Terveydenhuollon kustannukset pienenisivät varmasti ja ihmiset jaksaisivat jatkaa työelämässä vielä eläkeiän jälkeenkin. Ei hidastaminen tarkoita työnteon lopettamista. Pienikin ajankäytön fiksaus voi jo auttaa.

Flunssa olikin syöpä

Sanna huomasi, että elämä muuttui heti, kun hän jättäytyi yrittäjäksi. Päivään tuli yhtäkkiä monta tuntia lisää, kun hänen ei tarvinnut taittaa työmatkoja ruuhkissa tai istua jatkuvasti palavereissa.

Nuoren perheen elämää helpotti myös Aanan voinnin paraneminen: pullistunut imusuoni katosi tulehduksen myötä, ja refluksivaivakin helpottui ruokavaliolla ja antibioottikiellolla.

Ainoan särön leppoisaan kotoiluun toivat Pekan jatkuvat flunssakierteet ja omituiset huimaukset.

– Lääkärit lohduttelivat, että vastustuskyvyn heikkeneminen on tyypillisiä pienten lasten vanhemmille, hän muistaa.

Kyse ei kuitenkaan ollut tavallisesta flunssasta. Helmikuussa vuonna 2011 Pekalla todettiin ärhäkkä nielurisasyöpä.

– Ensin ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Toki yhden syövän jo sairastaneena tiesin, että tauti voi aina uusiutua, mutta nielurisasyövällä ei pitäisi olla yhteyttä kivessyöpään.

Myös Sannalle Pekan sairastuminen oli pommi.

– Syöpä oli meille ensin järkytys – kuin jatkumo kahden vuoden univelan ja Aanan sairastelun jälkeen.

Jostain itkun, surun ja alkujärkytyksen keskeltä nousi yhteinen sisuuntuminen: tästähän selvittäisiin. Pekka ja Sanna kiinnittivät keittiön seinään suuren kirkkaankeltaisen selviytymiskalenterin, johon oli merkitty 35 sädehoitokerran ja sytostaattipäivän ohjelma. Aina kun yksi hoitoviikko oli takana, se leikattiin pois myös kalenterista ja heitettiin roskikseen.

– Olin ihan tutkalla koko kevään. Makasin sängyssä, voin pahoin ja nukuin. Ruokaa en pystynyt syömään ollenkaan, joten ravintoa johdettiin letkulla suoraan mahaani. Voimia ei ollut paljon, mutta päätin heti, että ne vähäisetkin suuntaan positiivisiin ajatuksiin, Pekka kertoo.

Sanna keskittyi täysipäiväisesti Aanan ja miehensä hoitamiseen sukulaisten ja ystävien tuella.

– Välillä tuntui siltä, että jos astun ulos kotiovesta, menetän lopullisesti tilanteen hallinnan. Siksi kutistimme elinpiirin tiukasti kodin seinien sisäpuolelle ja yritimme selviytyä päivä kerrallaan.

Muutto ja pienempi laina

Useimmille potilaille syöpädiagnoosi merkitsee pahimpaan varautumista. Sanna ja Pekka eivät halunneet jäädä odottelemaan, miten taudille käy. He panivat hetken mielijohteesta Käpylän-kotinsa myyntiin ja päätyivät ostamaan vanhan hirsitalon Riihimäeltä.

– Kirjoitimme kauppakirjat uudesta kodista päivää ennen syöpähoitojeni alkamista. Myyjille tilanne oli selvästi hämmentävä. He miettivät todennäköisesti, että onkohan tuo äijä enää edes elossa muuttopäivänä, Pekka naurahtaa.

Riihimäelle päätyminen oli pariskunnalle lopulta täysin sattumankauppaa. Kummallakaan ei ole siteitä Kanta-Hämeen suuntaan.

– Meillä oli alkuhetkestä saakka sellainen olo, että tämän talon on tarkoitus tulla osaksi perhettämme, Sanna kehuu Rosalaksi nimettyä tilaa.

Uuteen elämäntilanteeseen talo sopi myös hintansa puolesta: Sannan ja Pekan asuntolaina pieneni huomattavasti, kun he luopuivat Helsingin kalliista neliöistä.

– Uuden kodin mittavin investointi on ollut maalämpöjärjestelmän hankkiminen, mutta sekin maksaa itsensä takaisin seitsemässä vuodessa.

Myös sisustuksessa perhe on suosinut ekologisuutta. Sannan suurin intohimo on bongata netistä vanhoja huonekaluja ja kunnostaa niitä talon tyyliin sopiviksi.

Tänä kesänä pieni perhe on ollut hukkua luomusyötävään, sillä vanha piha on täynnä marjapensaita, hedelmäpuita ja kasvimaan herkkuja.

– On hauskaa seurata, miten Aana apinoi meitä. Kun minä syön pihalta apiloita ja lehtiä, niin Aana kulkee perässä ja tekee ihan samaa, Pekka kertoo.

Syöpä on muuttanut radikaalisti koko perheen tapaa olla ja elää. Muuton yhteydessä Sanna ja Pekka luopuivat turhasta tavarasta, kaupungissa olleista sosiaalisista ympyröistä ja tulevaisuuden liiallisesta suunnittelusta.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Pekan syöpä on nitistetty. Hän on palannut Warner Music -levy-yhtiön tuotantopäälliköksi mutta tekee nykyään osan työviikosta etätöinä.

– Työkaverit suhtautuivat todella hyvin, kun kerroin, että aion keskittyä jatkossa vain ydinalueeseeni: suunnittelemaan nykyisten artistiemme uraa ja etsimään helmiä uuden musiikin joukosta. Minulla on yhä konttoripäiviä Helsingissäkin, mutta enemmän saan aikaiseksi kotona työskennellessäni.

Onnellisempi rytmi

Parhaillaan Pekka työstää kirjaa, jossa hän avaa omat kokemuksensa syövästä ja hoidoista selviytymisestä.

– Jokainen syöpäpotilas tietää, että hoidoissa käytettävien vahvojen myrkkyjen mukana menee myös elämänvoima. Sitä on henkisesti ihan riekaleina. Haluan kertoa käytännön vinkein, miten sain parhaan mahdollisen tuen ja avun sairaalasta, minkälaiset asiat kantoivat minua hoitojen yli ja minkälaiseksi olen muuttanut ruokavalioni, Pequ paljastaa.

Hänen suhtautumisensa syöpään on selvästi muuttunut.

– En ajattele, että syöpä on jokin vihollinen, jota vastaan minun on taisteltava. Se on osa minua. Viesti, joka liittyy minulla johonkin suurempaan elämäntehtävään.

Sanna työskentelee yhä toimittajana, mutta hän käy myös luennoimassa yrityksille työhyvinvoinnista, hidastamisesta ja tiedostavasta kirjoittamisesta.

Vaikka aviopari rohkaisee mielellään muitakin luopumaan turhasta kiireestä ja materiasta, kumpikaan ei halua saarnaajaan leimaa.

– Jokaisella on oikeus valita oma polkunsa. Meille tämä rytmi on tuonut onnen.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla