Angelina Jolieta ruodittiin rajuin sanoin tuottajan ja tuotantoyhtiön johtajan sähköpostikirjeenvaihdossa. Kuva: Reuters
Angelina Jolieta ruodittiin rajuin sanoin tuottajan ja tuotantoyhtiön johtajan sähköpostikirjeenvaihdossa. Kuva: Reuters

Hakkeroidut sähköpostit paljastavat huipputuottajan mielipiteen Angelina Joliesta.

Parhaillaan ohjaajana siipiään kokeileva näyttelijä Angelina Jolie, 39, ei nauti Hollywoodissa ainakaan kaikkien arvostusta.

Hakkereiden julkisuuteen vuotamista Sony Pictures Entertainment -yhtiön sähköposteista paljastuu muun muassa The Social Network -elokuvan tuottaneen Scott Rudinin varsin karu suhtautuminen Angelinan ammattitaitoon.

Gawkerin julkaisemassa kirjeenvaihdossa Scott ja Sony Picturesin johtaja Amy Pascal käyvät varsin värikästä keskustelua koskien Angelinaa ja ohjaaja David Fincheriä. Sähköposteista ilmenee, että ilmeisesti sekä Angelina että Scott havittelivat Davidia samaan aikaan omien elokuviensa ohjaajaksi. Viestien mukaan Angelina olisi halunnut Davidin ohjaamaan Kleopatrasta kertovaa elokuvaa, jossa Angelina itse näyttelisi nimiosassa, kun taas Scott tahtoi käyttää Davidia Applen perustajasta Steve Jobsista kertovan elokuvansa ohjaajana.

– Sinun on paras hiljentää Angie ennen kuin hän tekee Jobsin ohjaamisen Davidille todella vaikeaksi, Scott Rudin kirjoittaa Amy Pascalille.

– En aio tuhota uraani jonkun vähälahjaisen, hemmotellun kakaran takia, Scott kirjoittaa myöhemmässä viestissään.

Scottin ja Amyn välinen sähköpostikeskustelu on aloitettu tämän vuoden helmikuussa. IMDb:n tietojen mukaan Scottin tuottama Jobs-elokuva on nyt esituotantovaiheessa, ja sen ohjaajaksi on nimetty Danny Boyle.

Lähde: US Weekly

Lue myös:

Me Naiset tapasi Angelina Jolien: ”Erossa kirjoitan Bradille rakkauskirjeitä”

Brad Pitt ja Angelina Jolie kuvaavat häämatkallaan elokuvaa – luvassa kuumia kohtauksia

Huumevideosta kohu: Muistatko nämä Angelina Jolien kummat tempaukset?