Treenaatko sinä terveyden vai täydellisen kropan takia? Emma, Tanja ja Heidi käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa upean ulkomuodon tavoitteluun eivätkä häpeile myöntää sitä.

V****, kun sattuu reisiin, ulvahtaa Emma, 19, jalkaprässissä.

Emma aloitti kuntosalitreenaamisen viime vuoden tammikuussa. Sitä ennen hän ei oikeastaan koskaan ollut tehnyt yhtään mitään. Ei ollut tarvinnut, koska Emma on aina ollut pieni, hoikka ja söpö.

Nyt Emma käy salilla kuusi kertaa viikossa ja lenkkeilee ahkerasti. Kymmenessä kuukaudessa 45-kiloinen tyttö sai kymmenen kiloa lisää massaa. Silti hän on kadehdittavan siro. Viereisessä laitteessa jalkojaan treenaavien hupparikaappien kämmenet puristuisivat helposti hänen vyötärönsä ympärille. Emma kävelee laitteelta toiselle ryhdikkäästi, rintakehä ulkona ja hartiat lihaksikkaina.

Emma on siro ja lihaksikas, aivan kuin ihailemansa ihmiset.

Tässä kohtaa moni kiirehtisi mainitsemaan, että salille vetävät terveydelliset syyt, mutta Emma hikoilee ensisijaisesti ulkonäön takia. Ulkomuoto on hänelle tärkeä asia.

– Kun näyttää hyvältä, kaikki sujuu paljon paremmin. Olen saanut tosi paljon lisää itseluottamusta. Tunnen, että pystyn ihan mihin tahansa, Emma hehkuttaa.

Emma tosiaan on kaunis. Mustat, istuvat fitnesshousut korostavat jalkojen lihaksia. Hihaton, niukka toppi tuo esille ihanteet täyttävän yläkropan. Mutta on treenaamisesta ollut ulkonäölle haittaakin. Emman rintojen kuppikoko pieneni yhdellä.

Hän vilkaisee itseään peilistä.Tänään Emma ei voi vielä tehdä täyttä ylävartalotreeniä, sillä hän on ollut muutama viikko sitten rintojensuurennusleikkauksessa.

Palkinnoksi rinnat

Emman uudet rinnat ovat pari kuppikokoa vanhoja suuremmat. Ne sai klinikalta pienellä käsirahalla ja parin vuoden rahoitus­sopimuksella.

– Olin haaveillut rintaleikkauksesta pitkään. Kun lopetin tupakanpolton pari kuukautta sitten, lupasin rinnat itselleni palkinnoksi.

Eikä siinä ollut Emmalle mitään sen ihmeellisempää. Jotkut tosin ovat kyselleet vähän negatiiviseen sävyyn, kannattiko.

– Kaikkia ei voi miellyttää. Vastaan, että tätä mä haluan, joten tätä mä teen.

Vielä muutama vuosi sitten kauneus­ihanne oli Kate Mossin kaltainen huippulaiha supermalli. Nyt on oltava muotoja, toisin sanoen lihaksia ja rinnat. Kauneus­ihanteet muuttuvat, ja naiset niiden mukana.

– Ihailen siroja ihmisiä, joiden lihakset erottuvat, Emma sanoo, ja on itse juuri sellainen.

Vajaassa vuodessa vastukset tuplaantuivat ja massaa tuli 10 kiloa lisää.

– Ymmärrän olevani todella onnekas. Minulla on hyvät geenit, sillä perheessäni kaikki ovat hoikkia. Sirojen on yleensä vaikeaa saada massaa, mutta lihakseni kehittyvät nopeasti.

Kun Emma vuosi sitten teki jalkaprässillä neljä kertaa kahdentoista sarjan 40 kilolla, nyt hän latoo tankoon kiekkoja 109 kilon edestä.

Entinen valittava plösö

Viitisen vuotta sitten Tanja Traore, 32, sai tarpeekseen. Kahden raskauden ja imetyksen jäljiltä hän tunsi olevansa ”klassisesti perheenäitiytymässä”.

– Olin ylipainoinen ja väsynyt. Koko ajan oli vähän huono fiilis. Olin kyllästynyt näyttämään plösöltä. Ajattelin, etten voi jatkaa valittamista.

Tanja ryhtyi omin päin laskemaan Painonvartijoiden pisteitä ja käymään salilla.

– Ohjaaja näytti kerran, miten laitteet toimivat. Sen jälkeen treenasin itsekseni. Tulokset alkoivat näkyä nopeasti.

Tanja Traoren tavoite on olla kiinteä ja muodokas.

Enää Cafe Fondassa Helsingissä ei laten äärellä istu valittava plösö vaan hyvin hoikka, nyt kolmen lapsen äiti, jolla on valoisa ja valkoinen hymy. Korvissa roikkuvat suuret, kullanväriset Guessin pyörylät. Myös blingi rannekello on Tanjan lempimerkkiä. Olkavarren tatuoinnissa lukee Only God Can Judge Me.

Vieressä vaaleanpunaisissa vaunuissa jokeltelee kahdeksankuinen Kadi – yksi syy siihen, miksi äitiyslomalainen ei ole voinut viime kuukausina käydä salilla niin ahkerasti kuin olisi tehnyt mieli.

Tanja huokaisee. Farkut eivät istu niin hyvin kuin voisivat.

– En ole tällä hetkellä tyytyväinen itseeni. Olen vain istuskellut viime aikoina, eivätkä paikat ole timmissä kunnossa.

Tanja tuntuu olevan itsensä kovin kriitikko.

– Monet sanovat, että eihän sulla ole ongelmaa. Minulle kriittisyyteni on eteenpäin vievä voima. En voi lopettaa treenaamista, sillä kun tavoite on saavutettu, alan aina katsoa uusia paikkoja arvioiden, Tanja sanoo.

Terveellä on pyöreä peppu

Tanja sujahtaa sisälle Helsingin Itäkeskuksen New Yorkerin ovesta ja kävelee määrätietoisesti kaupan perälle kuin kotiin. 

Hän sovittaa vaaleansinisiksi pestyjä slim-farkkuja. Housut nuolevat Tanjan hoikkia jalkoja, ja ulkopuolisen on hyvin vaikea nähdä, mistä kohtaa ne eivät istuisi täydellisesti.

Tanjaa harmittaa, etteivät farkut istu niin hyvin kuin voisivat.

Tanjan kriittisyys omaa ulkonäköään kohtaan tuntuu hassulta – hänhän näyttää ikäistään kymmenen vuotta nuoremmalta. Monelle se riittäisi palkinnoksi kaikesta nähdystä vaivasta.

Johtuuko Tanjan itsekriittisyys erosta, jonka takia hän jäi hiljattain yksinhuoltajaksi? Tanjan mielestä naiset eivät laittaudu miellyttääkseen miehen silmää.

– Ennemminkin naiset tälläytyvät toisilleen. Jos vaihdan kynsilakan siksi, ettei se sovi kenkiin ja käsilaukkuun, niin ei sitä yksikään mies huomaa! Mutta en kiellä, ettenkö nauti miesten huomiosta.

Kauppakeskuksen käytävillä Tanja kyllä kääntää miesten päät, mutta sehän ei ollut homman pointti. Tanjan tavoite on olla itse tyytyväinen itseensä. Hän haluaa pysyä hoikkana, mutta olla myös kiinteä – ja samalla muodokas. Terveen näköinen on sanapari, jolla Tanja kuvailee kapeauumaista mutta pyöreäpeppuista naista. Sen eteen hän ponnistelee.

– En tykkää langanlaihuudesta, mutta olisi kiva kokeilla jotain selluliittihoitoa, Tanja sanoo taputtaen takareisiään.

– Minulla on aika piiskaava asenne itseäni kohtaan. Olen valmis ravaamaan salilla  ihan loputtomasti, koska haluan olla naisellinen, näyttää hyvältä ja nauttia elämästä. Jaksan silloin paljon paremmin äitinäkin.

– Äitiydessä ja yksinhuoltajuudessa on niin paljon rutiineja, että kaikki omat kivat asiat liukuvat helposti pois. Jos en pääse liikkumaan tai saa kivoja juttuja, tunnen oloni väsyneeksi.

Mesolangassa joogaohjaajan salaisuus

Ihana ulkonäkö vaatii jatkuvaa työtä. Tulokset näkyvät Heidi Hakkaraisen, 42, tyylissä. Tiukka pipo on pinkki ja kevytuntuvatakki myös. Niihin hän on yhdistänyt kirjavat printtileggingsit ja mustan paidan, jonka rintamuksessa hohtaa strassikirjailu.

Myös huulet ovat täyteläiset. Heidi onkin konkari itsensä muokkaamisessa.

– Kävin täyttämässä huuliani ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Näin aiheesta  lehtijutun ja päätin haluta ylähuulen, Heidi sanoo.

Joogapiireissä katseltaisiin mieluummin hippiä, Heidi Hakkarainen tietää.

Kun omaa kuvajaistaan tarkkailee ahkerasti, löytää aina paranneltavaa.

– Heidi kyllä viihtyy peilin ääressä, nauraa Heidin pomo Riitta Randström The Look -kauneusklinikan Helsingin-toimistosta, jossa Heidi työskentelee meikkaajana.

Ja peilejä The Lookissa riittää, kuten Heidin muissakin työpaikoissa. Heidi on hurahtanut joogaan ja ohjaa sitä kuntokeskuksissa ja yksityistunneilla.

– Kun omaan työhön kuuluu seisoa päivät pitkät peilin edessä, niin se vaikuttaa siihen, mihin panostan.

Ihan heti ei tulisi mieleen, että joogaohjaajalle pistetään kasvoihin kohottavaa mesolankaa. Sellaista Riitta kuitenkin kokenein ottein tuikkaa Heidin leukaan.

– Katso nyt, tällä puolella kasvojen muoto on tullut esiin, toisella puolella on vielä läskiposki, Riitta näyttää peilistä.

Heidi nauraa. Hän tykkää räväkästä meiningistä. Toisinaan hänen suoraviivainen suhtautumisensa ulkonäköön aiheuttaa muissa kakomista. Hän haluaakin korostaa, että vaikka ulkonäkö on tärkeä osa häntä, se ei ole hänen elämänsä. Hän vain ilahduttaa itseään "ulkonäköhömpällä".

Oma 12-vuotias poika ei ole innoissaan, kun äidille tehdään kauneusoperaatioita. Heidi arvelee pojan pelkäävän, että äidille sattuu jotain.

Eivätkä joogapiiritkään Heidiä ihan tyynesti niele.

– Ympäristölle tuntuu olevan ongelma, että joogaohjaaja ei ole hamppuvaatteissa ja tukka likaisena kuljeskeleva hippi. En vain ymmärrä, miten ulkonäöstä huolehtiminen heikentäisi henkisyyttäni. Ja monet joogaajat ovat vaivihkaa kiinnostuneita hoidoistani.

Heidiin on pistetty piikkejä niin monesti, ettei hän enää muista kertoja. Hän on käynyt myös rasvaimussa.

Vaikka ulkonäön korjailu vaatii aikaa ja rahaa, kauneuden ehdoilla eläminen on Heidillä niin selkäytimessä, ettei hän koe joutuvansa luopumaan sen vuoksi mistään. Päinvastoin. Satsaamalla siihen, saa itselleen jotain: kohonneen ilmeen, ainakin hetkeksi. 

Heidiä ajaa pieni huomiohakuisuus – ei tosin enää niin paljon kuin ennen. Nyt hän kokee levittävänsä kaunistautumisen ilo­sanomaa.

– Muut ajattelevat minun näyttävän freesiltä ja kiinnostuvat siitä, mitä olen tehnyt.

Hemmotteluksi kyykkyjä

– On paskanjauhamista väittää, että käy  kuntosalilla terveydellisistä syistä, ellei lääkäri ole pakottanut. Salille mennään muokkaamaan kehoa tai laihduttamaan, täräyttää  Heidi. Samalla hän tulee kiteyttäneeksi Emman ja Tanjankin treenifilosofian.

Heidi kokee levittävänsä kaunistautumisen ilosanomaa.

Emmalle terveellinen elämä on seurausta voimaharjoittelun aloittamisesta. Kun päivän salitreeni sekä työvuoro McDonald'sissa on tehty, Emma puhuu iltaisin kämppiksen kanssa kehonmuok­kauksesta.

Työpaikan ruuat eivät enää sovi Emman lautaselle, joka täyttyy esimerkiksi kanasta ja raejuustosta. Pomo hänet alun perin kuntosalille houkuttelikin.

– En syö enää mitään herkkuja, pizzaa, pullaa tai karkkia, koska pelkään, että jos otan vähän, alankin syödä niitä paljon.

Herkuista luopuminen ei kuitenkaan ollut edes vaikeaa, Emma väittää päättäväisenä.

– Kun selvisin ensimmäisestä kolmesta viikosta, minusta alkoi tuntua, että näinhän olen aina elänyt.

Hemmottelu tarkoittaa Emmalle nykyään ihan muuta kuin ennen: rääkättyjen reisien tärinää jalkaprässissä, ei irtokarkkien syömistä sohvalla. Shoppailukin on keskittynyt treenivaatteisiin.

19-vuotias pystyy vielä tyystin omistautumaan itsensä vaalimiselle, mutta miten se onnistuu 32-vuotiaalta kolmen lapsen yksinhuoltajalta? Tanjakin ehtii käydä salilla, meikata ja valita kivat vaatteet.

– Enemmän käyttäisin aikaa itseeni, jos olisin perheetön, Tanja Traore myöntää.

Kysymys on myös rahasta. Kun lapsien menoista on jäänyt yli, Tanja on satsannut hampaiden valkaisuun, käynyt hedelmähappohoidossa ja ostanut apteekista kosmetiikkaa.

42-vuotias Heidi taas palkitsee itsensä kolme kertaa vuodessa kasvojen happokuorinnalla ja käy myös kerran viikossa leivottamassa vartaloaan vaihtoehtoishoidossa kinesiologilla.

– Monet ihmettelevät, miksi niin usein. Se on minun tapani hemmotella itseäni.

Iloa kuin uusista kengistä

Jos tuntuu, että Emma, Tanja ja Heidi ajattelevat ulkonäköään liki kokopäiväisesti, on varmaankin oikeassa. Heille se ei silti ole riesa. Kehonsa parantelu on kivaa.

Emmalla ei ole koskaan ollut itsetunto-ongelmia – mikä on helppo uskoa. Hän on aina ollut kaunis, nyt hän on omasta mielestään vain vieläkin paremman näköinen.

Heidi Hakkaraisella on kyselijöille rutiinivastaus.

– Sanon aina, että eivät kauneustoimen­piteet minua onnelliseksi tee. Silti ne tuottavat iloa kuin uudet kengät tai uusi paita.

Aina on tietysti niitä, jotka töräyttelevät toisenlaisia mielipiteitä.

– Ne, jotka tuomitsevat muiden ulko­näön, ovat elämän katkeroittamia. Eivät siis kateellisia, vaan katkeria. Silloin tuomitaan asioita, jotka eivät edes liity ulkonäköön vaan siihen, että joku tekee asiat toisin, Heidi sanoo.

Heidi, Tanja ja Emma eivät paheksu suomalaista naisstereotypiaa, sitä ponnarille sutaistussa tukassa meikittä tallustavaa arkinaista.

Emmaa koko ajatus muiden ulkonäön arvostelemisesta naurattaa.

– Ei minusta suomalaisessa naisessa ole mitään vikaa. Jos joku ei ole kiinnostunut ulkonäöstään, hän on varmaan kiinnostunut jostakin sellaisesta, mikä itseäni ei kiinnosta.

Mitä lopulta voi saada palkinnoksi siitä, että satsaa aikansa, energiansa ja rahansa oman ulkomuotonsa vaalimiseen ­– kisaan, jota on vaikea voittaa? Ainahan tulee joku nuorempi ja nätimpi. Pyllynmuodon ihanteet muuttuvat, eikä niiden tavoittelua aika ainakaan helpota.

Tanja pohtii vastausta:

– Jokainen tyttö tietää sen tunteen, kun on lähdössä illalla ulos eikä mikään vaate tunnu hyvältä. Muut kehuvat ja kannustavat, mutta ilta on pilalla, jos itsellä on se fiilis.

Siitä tunteesta on päästävä eroon.

Juttua muokattu 9.4.2018: Poistettu Emman sukunimi.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.