”Sukupuoliroolit ovat minulle yhdentekeviä. Voisin ihan hyvin kulkea vaikka hame päällä”, Touko Aalto sanoo Jyväskylän yliopiston kampuksella. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen
”Sukupuoliroolit ovat minulle yhdentekeviä. Voisin ihan hyvin kulkea vaikka hame päällä”, Touko Aalto sanoo Jyväskylän yliopiston kampuksella. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Yllättävä avioero, raju koulukiusaus ja burn outin partaalla käyminen ovat jättäneet vihreiden puheenjohtajaan Touko Aaltoon pysyvät jäljet.

Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto, 33, huokaa syvään, kun keskustelu kääntyy hänen parisuhdetilanteeseensa. Siitä puhuminen ei ole hänelle helppoa.

Touko valittiin puheenjohtajaksi viime kesäkuussa, ja elokuussa hänen vaimonsa Johanna Pietiläinen jätti avioeroanomuksen käräjäoikeuteen kahden avioliittovuoden jälkeen. Heti perään Touko paljasti Facebookissa, että hänellä on suhde 24-vuotiaaseen graafikkoon, puolueen nuorisojärjestössä työskennelleeseen Iris Flinkkilään.

– Avioeromme on hirveä tragedia. Tuntuu käsittämättömän pahalta, mitä tuleva ex-vaimoni on vuokseni joutunut kokemaan. En pysty koskaan hyvittämään tai tarpeeksi pyytämään anteeksi, mitä olen tehnyt. Haluankin pyytää häneltä julkisesti anteeksi. Olen hirveän pahoillani kaikesta, Touko sanoo.

Touko ja Johanna ehtivät seurustella vuosia ennen avioliittoaan. Toukon mukaan Johanna tuki häntä läpi kuntavaalien, eurovaaliehdokkuuden ja puheenjohtajuuskisan.

– Kaikki se, mitä olemme käyneet yhdessä läpi… Tuleva ex-vaimoni piti minua vuosia pystyssä, teki kaikkensa ja auttoi minua. Olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen.

Ero on vielä sen verran tuore, ettei Touko usko itsekään käyneensä sitä läpi kunnolla.

– Kaiken tapahtuneen käsittelyyn tulee menemään vuosia. Mutta näiden asioiden kanssa on vain pystyttävä elämään. Eikä siihen ole kuin yksi tie: on pyrittävä eteenpäin.

”Työn vastapainoksi pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon. Jos minulla olisi aikaa, lukisin myös enemmän kirjoja.”
”Työn vastapainoksi pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon. Jos minulla olisi aikaa, lukisin myös enemmän kirjoja.”

Koko koulun pilkan kohde

”Ensimmäisen kerran minua uhkailtiin, kun olin viisivuotias. Olin leikkimässä ulkona, kun minua isommat pojat alkoivat pelotella ja yrittivät lyödä. Juoksin kotiin, en puhunut mitään, tärisin vain kuin haavanlehti. Aiemmin olin ollut aurinkoinen, luottavainen ja auki elämälle, mutta tapahtuma vaikutti psyykeeni niin, että minusta tuli arempi.

Yläasteella minusta tuli heittopussi. En ollut millään tapaa cool, vaan tavattoman kiltti, säheltävä koiranpentu, joka ei ollut vielä sopeutunut teiniaikaan. Ystävät, joiden kanssa olimme ennen pelanneet kaiken vapaa-aikamme lätkää, kiinnostuivatkin merkkivaatteista, tytöistä ja iltadiskoista. Minä jäin ulkopuoliseksi ja ihmettelin, että jätkät, eikö me mennäkään enää pelaamaan?

Coolit ysiluokkalaiset ottivat minut silmätikukseen. Olin pitkä ja hontelo, muiden silmissä nolo. Vaatteitani haukuttiin ja reppuani heiteltiin seiniin niin, että sen sisältö meni rikki. Pyöräni nostettiin jatkuvasti kinosten päälle ylösalaisin. Kun kiipesin hakemaan sitä, muut ilkkuivat ympärillä.

Minulla on puhevika, ja äännän L-kirjaimen poikkeavasti. Tunnilla muut oppilaat odottivat, että alan puhua, jolloin he alkoivat nauraa. Olin koko koulun yhteinen pilkan kohde.

Kasiluokalla isäni osti minulle Adidaksen kolmiraitanappiverkkarit. Olin ylpeä ja helpottunut: nyt minullakin oli merkkivaatteet, nyt kiusaaminen loppuisi. Mutta välitunnilla minua tultiin jälleen tuuppimaan, tönimään ja minut kaadettiin maahan. Uudet housuni repeytyivät.

”Itsetuntoni meni kiusaamisen takia aivan atomeiksi.”

Tuo hetki on määrittänyt minua vahvasti ihmisenä. Sen jälkeen istuin pienessä syvennyksessä selkä punaista tiiliseinää vasten ja toivoin, ettei kukaan huomaa minua. Itsetuntoni meni kiusaamisen takia aivan atomeiksi. Tunsin olevani täysin arvoton.

Oloni helpotti, kun pääsin lukioon. Menin eri kouluun kuin kiusaajani ja löysin uusia fiksuja, minusta välittäviä ystäviä. Heidän avullaan tajusin, että olenkin persoona. Olen ikuisesti kiitollinen, että he näkivät ja ottivat vastaan minut, haavoittuneen linnun.”

Melkein letkuruokintaan

”Olin lapsena aika hauras, sillä söin hyvin vähän. Vanhempani olivat niin huolissaan, että minulle harkittiin jopa letkuruokintaa. He eivät ymmärtäneet, että syömättömyydelleni oli syy: tunsin voimakasta empatiaa eläimiä kohtaan. Ajattelin, että ne aistivat, että olen niiden kaveri.

Meillä oli bichon frisé -koira Pepi, joka oli minulle rakas. Ihmettelin, minkä takia ihmiset syövät eläimiä, emmehän me syöneet koiraakaan. Jäin ristiriitaisten ajatusteni kanssa yksin.

”Tuntui, että syömättömyydelläni loukkasin vanhempiani.”

Tuntui, että syömättömyydelläni loukkasin vanhempiani. Luulin, että minussa on jotain vialla. Kerran äiti oli tehnyt lihamakaronilaatikkoa, jota yllättäen pystyinkin syömään. Äitini ilahtui valtavasti. Minä ajattelin, että eheydyin, että olin vihdoin kunnon poika.

Edelleen pyrin miellyttämään muita: haluan olla hyvä, huomaavainen ja kiltti.

Noina aikoina elämäni suurin esikuva oli brontosaurus. Se oli valtava, kiltti kasvissyöjä, joka pitkällä kaulallaan söi lehtiä puista ja piti huolta muista, pienemmistä dinosauruksista. Lapsuudenkotini seinällä Joensuussa roikkuu vieläkin brontosauruksesta tekemäni öljyvärimaalaus.”

Touko kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta vuonna 2003.
Touko kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta vuonna 2003.

Kaikki alkoi kommunismista

”Lukioikäisenä koin vahvaa nuoren miehen maailmantuskaa. Noihin aikoihin muutama ihminen kommunistisesta nuorisoliitosta tuli juttelemaan minulle. He halusivat sanoa rahan vallalle vastaan. Minun silmissäni he olivat nuoria, aktiivisia ja vaativat oikeudenmukaisuutta. Se tuntui valolta pimeydessä, ja lähdin innolla mukaan. En vielä silloin tajunnut aatteiden erilaisista historioista, ei niitä ollut koulussa opetettu.

Kun aloin ymmärtää, mistä totalitarismissa on kyse, järkytyin, sillä ymmärsin, miten mustavalkoinen ajatusmaailma se oli. Minulle tuli trauma: en halunnut olla hyödyllinen tyhmyri.

Kun minulle lukiossa selvisi, että on olemassa aine nimeltä valtio-oppi, maailmani kirkastui ja suuntani oli selvä. Jyväskylän yliopistoon pääseminen olikin elämäni tärkein juttu. Siellä löysin myös poliittisen ääneni. Alun perin minua kosiskeltiin SDP:n riveihin, mutta vihreiden kanssa kaikki lopulta loksahti kohdalleen.”

120 kiloa lihasta

”Armeijassa aloin nostaa painoja. Käytin kaiken vapaa-aikani punttisalilla ja syömällä valtavasti. Kerrytin alle vuoden aikana kehooni yli 30 kiloa massaa.

Painonnosto oli suojautumiskeinoni, sillä minua kiusattiin myös armeijassa. Olin 193-senttinen ja painoin alle 70 kiloa. Kävin todella miehisen sotilaspoliisikoulutuksen. Punkkaani käännettiin ympäri ja tavaroitani piiloteltiin. Uuden ulkomuotoni avulla sain porukan hiljaisen hyväksynnän.

”Halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.”

Punttiharrastus jatkui monta vuotta. Parhaimmillani painoin yli 120 kiloa ja nostin penkistä 150 kiloa. Olin ulkoisesti kuin jääkaappi-pakastin. Se antoi turvaa: halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.

Oloni oli silti ristiriitainen. Olin niin iso, etten pystynyt esimerkiksi pelaamaan minulle rakasta salibandya. Opiskelin yliopistossa, mutta ei akateemisessa maailmassa kuulunut olla lihaksikas. Urheilupiireissä minua pidettiin hikarina, opiskelijapiireissä taas outona, koska urheilin niin paljon. Jälleen olin kummajainen enkä sopinut joukkoon.

En kuitenkaan antanut ennakkoluulojen pysäyttää itseäni. Olen perheeni ensimmäinen yliopisto-opiskelija. Olen aina ollut innostunut koulusta. Jo ala-asteella olin aamuseitsemältä oven takana reppu selässä odottamassa, milloin saa lähteä.”

Toukon kuntavaalikuva vuodelta 2008.
Toukon kuntavaalikuva vuodelta 2008.

Uran isoin virhe

”Minulla ei ollut yhtään omaa rahaa, kun ensimmäisen kerran osallistuin kuntavaaleihin vuonna 2008. Sain luvan käydä poimimassa omenoita muiden ehdokkaiden pihapuista ja tarjosin niitä ihmisille kadulla.

Jo aiemmin olimme saaneet Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntavaaleissa nostettua vihreiden paikat neljästä kahdeksaan. Se oli valtava juttu. Uskon menestyksen johtuvan siitä, että teimme kaiken yhdessä ja kaikki olivat kavereita. Ketään ei syrjitty tai jätetty ulkopuolelle.

Innokkuuteni huomattiin puolueessa, ja minusta tehtiin eurovaaliehdokas. Siinä kohtaa tapahtui urani isoin virhe. Jouduin liian isoihin saappaisiin. Olin samaan aikaan ylioppilaskunnan hallituksessa, Vihreiden nuorten hallituksen jäsen ja juuri päässyt kaupunginvaltuustoon. Eurovaaliehdokkuus oli siinä paketissa aivan liian iso palanen. Minun ei olisi ikinä pitänyt lähteä siihen.

”Eurovaaliehdokkuus oli aivan liian iso palanen.”

Aloin oirehtia niin pahasti, että ajauduin burn outin partaalle. Parisuhteeseeni tuli paljon ongelmia. Puolueessakaan minua ei katsottu hyvällä, koska olin tullut kovalla innolla sisään, mutten pystynytkään hoitamaan kaikkia asioita sovitulla tavalla. Olin vähällä menettää kaiken, mikä oli minulle merkityksellistä.

Tilanne laukesi eduskuntavaaleissa vuonna 2011. Olin jo menossa läpi, kuvanikin pyöri televisiossa, mutta tipuin viimeisenä ehdokkaana pois. Se oli hirveä pettymys. Pääsin kuitenkin Jani Toivolan eduskunta-avustajaksi, ja tein sitä työtä neljä vuotta.

Vuonna 2013 minut valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi, minkä kautta pääsin mukaan vihreiden ministeriryhmän jäseneksi. Suhasin Helsingin ja Jyväskylän väliä hirveällä vauhdilla ja olin vetää itseni piippuun. Minulla oli vahva riittämättömyyden tunne.

Lopulta työni kuitenkin palkittiin. Vuonna 2015 olin ensimmäinen vihreiden kansanedustaja, joka pääsi läpi Keski-Suomen vaalipiiristä. Se oli mieletön voitto. Mutta se vaati veronsa. Olisin tarvinnut vuoden vapaat, että olisin palautunut kaikesta.”

"En halua ottaa itseäni liian vakavasti", Touko sanoo. Siksi hän ratsastaa tarvittaessa vaikka keppihevosella.
"En halua ottaa itseäni liian vakavasti", Touko sanoo. Siksi hän ratsastaa tarvittaessa vaikka keppihevosella.

Huipulla on yksinäistä

”Puolueen puheenjohtajan paikka on aika yksinäinen. Minulta vaaditaan paljon asioita, ja aina joku pahoittaa mielensä. Paras lopputulos, mihin voin päästä, on se, että kaikki ovat jonkin verran tyytymättömiä.

On ironista, että olen koko elämäni tuntenut ulkopuolisuutta, ja nyt tunnen sitä taas. Tähänkö kaikki kokemani huipentuu? Silti tiedän, että lopulta taustani on tehnyt minusta vahvan.

Olen aina ollut altavastaaja, johon kukaan ei ole uskonut, mutta silti olen tässä. Minut on murrettu ja lyöty vaikka miten monta kertaa kanveesiin, mutta olen silti edelleen ihminen. Mitä enemmän minua lyödään, sitä enemmän saan voimaa jatkaa.

”Mitä enemmän minua lyödään, sitä enemmän saan voimaa jatkaa.”

Kiusatuksi tuleminen on opettanut sen, että tahdon mahdollisimman voimakkaasti ymmärtää muita. Minulla on niin vahva kokemus ääneni hiljentämisestä, että pyrin tekemään kaikkeni, ettei muiden tarvitsisi kokea samaa. Tunnistan edelleen sisälläni sen punatiiliseinään nojaavan, pienen ja murretun pojan. Olen tehnyt itselleni lupauksen, etten aio ikinä pettää sitä poikaa.

En pidä konflikteista, minulla on kova tarve ratkaista ja rauhoittaa tilanne. Sanon silti vahvasti mielipiteeni. On asioita, joista en neuvottele, kuten perus- ja ihmisoikeudet, tasa-arvoinen koulutus, ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin perusteet.

Työssäni saan voimani siitä, että autan ihmisiä eteenpäin. Kaikista täytyy pitää huolta, myös heistä, jotka epäonnistuvat. Se on minun missioni, sen avulla jaksan vaikeatkin hetket. Tärkein tehtäväni on maailmanparantaminen. Jos en voi tehdä sitä täysillä, en pysty elämään.”

EDIT 26.11. klo 19.32 Vaihdettu otsikon sana 'lihasta' sanaan 'massaa'. EDIT 27.11. klo 15.45 Vaihdettu jutun sana lihas sanaan massaa.

Touko Aalto

Syntyi 1.4.1984 Savonlinnassa, kasvoi Joensuussa. Asuu Jyväskylässä ja Helsingissä.

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

Työskennellyt muun muassa puhelinmyyjänä ja siivoojana.

Motto: ”Jos voit tehdä asialle jotain, tee, mutta jos et, älä murehdi.”

Touko HuuHaa Aalto

Touko Aalto treenasi vuodessa 30 kiloa lisää massaa: ”Painonnosto oli suojautumiskeinoni”

Alle vuodessa 30kg lisää lihasta. Eihän tommoista bullshittiä voi kukaan heittää vakavalla naamalla edes naisten lehdessä tai sitten on toimittajalla tullut vahingossa laitettua 0 kolmosen jälkeen. 3 kg tiukkaa lihasta on jo ihan kova suoritus. Tosin kun katsoo vuoden 2008 kuntavaalikuvaa, niin ei näy kyllä merkkiäkään lihaksista tai siitä että olis joskus treenattu kovaa. Eikä siinä mitään muuten olisi, baarit on täynnä näitä kolkyt-kiloo-lihasta-alle-vuodessa miehiä, mutta puolueen...
Lue kommentti

”Onhan tämä ihan hullua, mutta mahtavaa. Elämän hienous on, että kaikenlaista voi tapahtua”, Saara sanoo nyt, vain muutama kuukausi veljen löytymisestä.

Miten yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon?

Etteikö siinä jo olisi tarpeeksi draaman kaarta, miten Saara Aalto, 30, on sinnikkyydellään puskenut laulajana pienistä keikkasaleista suurille kansainvälisille areenoille. Tai siinä, miten teinivuosien rakkaussuhde päättyi ja uusi onni löytyikin naisystävän rinnalta. Tai että Saara kihlattunsa päähänpistosta osallistui brittien X Factoriin, kipusi siinä toiseksi, tavoitti miljoonayleisön ja muutti Lontooseen.

Sitten, X Factor -huuman keskellä, Saaralle löytyy vielä velipuoli, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan.

– Onhan tämä ihan hullua, mutta mahtavaa. Elämän hienous on, että kaikenlaista voi tapahtua, Saara sanoo nyt, vain muutama kuukausi veljen löytymisestä.

– Kyllä tästä jokin Aalto-musikaali pitäisi kirjoittaa!

”Olen miettinyt paljon vanhempieni tapaa käsitellä asiaa. He saavat minulta täydet pisteet suhtautumisestaan.”

Pointsit vanhemmille

Vyyhti lähti purkautumaan yhdestä ohimennen heitetystä sivulauseesta noin vuosi sitten. Saara kertoo, miten hänen velipuolensa oli katsomassa X Factor -ohjelmaa, kun tämän äiti kulki television ohi ja mainitsi viettäneensä hetken Saaran Aallon isän kanssa kauan aikaa sitten.

– Pian sen jälkeen hänen äitinsä oli tavannut toisen miehen ja huomannut samaan aikaan olevansa raskaana, Saara kertoo.

Pari erosi myöhemmin, mutta arki jatkui siinä uskossa, että ex-puoliso oli pojan biologinen isä. Kellään ei ollut syytä epäillä tai arvuutella isän henkilöllisyyttä.

– Kuitenkin siinä television äärellä velipuolessani oli herännyt vahva tunne, että minun isäni voisi olla myös hänen isänsä. Se oli ollut täysin intuition sanelema juttu.

Mies oli googlettanut kuvia Saaran isästä ja tunnistanut vahvan yhdennäköisyyden. Voisiko aavistus olla totta?

Tammikuussa 2017, juuri keskellä kovinta X Factor -hypeä, mies lähetti viestin Saaran isälle ja kertoi epäilystään. Yhteydenottoja sateli Aalloille tuolloin muutenkin, eivätkä ne kaikki olleet ihan tolkun viestejä.

– Isä oli tyrmännyt velipuoleni yhteydenoton ja epäillyt, ettei juttu voinut olla totta. Siinä tilanteessa oli luonnollista suhtautua epäillen vieraiden tarkoitusperiin.

Mies oli kuitenkin sinnikäs, ja hänen asiallinen tyylinsä herätti lopulta luottamuksen. Tutustuminen johti dna-testeihin, ja siinä vaiheessa sukulaisuusselvityksestä kerrottiin Saaralle sekä tämän siskolle ja veljelle.

– Sain kuulla mahdollisesta velipuolesta syksyllä ennen kuin testitulokset olivat tulleet eikä sukulaisuus ollut vielä varmaa. Omaan suhtautumiseeni vaikutti eniten äitini positiivinen asenne ja se, miten hän esitti asian minulle puhelimessa.

”Tutustuminen sujui hirmu luonnollisesti, ihan kuin olisimme tunteneet aina.”

Marraskuussa asialle saatiin varmuus: mies todella oli Saaran velipuoli.

– Olen miettinyt paljon vanhempieni tapaa käsitellä asiaa. He saavat minulta täydet pisteet suhtautumisestaan. Olen ylpeä, miten avoimin sydämin velipuoleni otettiin vastaan. Tämän uutisen jälkeen olen kuullut monista vastaavista tapauksista, joita ei todellakaan ole hoidettu samoin, Saara kertoo.

– Meillä ei ole tunnettu häpeää tai mustasukkaisuutta, päinvastoin. Ajatus oli heti, että siistiä saada uusi ihminen meidän jengiin!

Myös muu suku on reagoinut samoin.

– Meitä on onniteltu uudesta perheenjäsenestä, ja mummikin harmitteli vain sitä, että vasta nyt löysimme toisemme. Velipuoleni sai kertaheitolla ison suvun taakseen.

Samoissa porukoissa

Saara muistaa hyvin ensimmäisen kohtaamisen uuden velipuolensa kanssa. Nuorimies näytti niin tutulta, ettei yhteyttä tarvinnut kyseenalaistaa.

– Tutustuminen sujui hirmu luonnollisesti, ihan kuin olisimme tunteneet aina.

Ja hilkulla se on ollutkin. Velipuoli on kasvanut viidentoista kilometrin päässä Aalloista, harrastanut musiikkia, tuntenut yhteisiä ystäviä.

– Olemme tietämättämme kasvaneet toistemme lähellä. Kyllä tässä on siunailtu, miten pieni maailma on.

Saara miettii, että todellisten juurien löytyminen on varmaankin ollut merkittävä kokemus hänen velipuolelleen.

”Meillä on rento ja avoin yhteys, koemme yhteenkuuluvuutta ja meissä on samanlaista energiaa.”

– Esimerkiksi hänen musikaalisuutensa on poikennut hänen muusta perheestään. Hänelle on varmasti ollut mielenkiintoista tietää, mistä se on peräisin, Saara kertoo.

Hyvä kielipää on myös yhdistävä ominaisuus. Siinä missä Saara esimerkiksi fanittaa Japania ja on levyttänyt kiinaksi, velipuoli on kiinnostunut aasialaisista kulttuureista.

– Kyllä meillä on naurettu, että periytyykö isän geeneissä jokin Japani-ystävyys. Meidän tapauksessa kun samanlainen kasvatus ei selitä yhteneviä ominaisuuksia.

Saaran mukaan yhdessäolo ja yhteydenpito velipuolen kanssa on luontevaa. Mies vietti jouluna kolme päivää Aaltojen luona, ja kuulumisia vaihdetaan Whatsappissa. Nyt perhe miettii, ehtivätkö kaikki toukokuussa mukaan Portugaliin seuraamaan Saaran esiintymistä euroviisuissa.

– Meillä on rento ja avoin yhteys, koemme yhteenkuuluvuutta ja meissä on samanlaista energiaa. Emme ole kyselleet yksityiskohtaisesti toistemme lapsuudesta, se ei tunnu tarpeelliselta. Tuntuu vain hirveän luonnolliselta jatkaa tästä.

Syyllisyyttä unelmista

Saaralla on takanaan vuosi, jota hän kuvailee hienoksi mutta oudoksi. X Factor -menestys mullisti käytännössä kaiken, ja velipuolen löytyminen oli siinä vielä odottamaton lisäjuonne.

– Olen huono katsomaan taakseni, enkä ole juuri juhlinut kulunutta vuotta. Sen saavutuksia voisi tuulettaa enemmänkin, mutta minulla on tapana painaa vain menemään kohti seuraavaa, Saara sanoo.

– Sama teema on noussut myös keskusteluissa life coachieni kanssa. He ovat kannustaneet juhlistamaan toteutuneita unelmia, mutta se on minulle vaikeaa. Teen mieluusti itsestäni numeron lavalla, mutta en muussa elämässä.

”Hullu vuosi vaati Meriltäkin rajuja muutoksia ja ympärivuorokautisia työpäiviä. Ne laukaisivat hänessä uudestaan nuoruudessa koetun paniikkihäiriön, Saara kertoo.”

Saara on tukeutunut life coachingiin, elämäntapavalmennukseen, vuodesta 2014, ja nyt hänellä on valmentajat sekä Britanniassa että Suomessa.

– Olen kokeillut terapiaakin, mutta elämäntapavalmennus toimii minulle paremmin. Se auttaa minua itse etsimään vastauksia haastaviin tilanteisiin. Sen avulla tunnen pitäväni pääni ja visioni kasassa, pysyn linjassa itseni kanssa enkä taivu kaikkien ympärillä olevien erilaisiin mielipiteisiin, Saara kuvailee.

– Itsetutkiskelu kehittää minua, ja olen onnellisin, kun voin elää ilman sisäisiä ristiriitoja.

Sitten on vielä Meri Sopanen, Saaran kihlattu, luotettu, manageri ja tukija arjessa. Kiireinen vuosi ravisteli myös tuttua asetelmaa Saaran ja Merin suhteessa. Siinä missä Meri on ollut Saaran tuki, tolkku ja käytännön kysymysten ratkaisija, nyt vuorostaan Saara on opetellut olemaan Merin tukena.

– Hullu vuosi vaati Meriltäkin rajuja muutoksia ja ympärivuorokautisia työpäiviä. Ne laukaisivat hänessä uudestaan nuoruudessa koetun paniikkihäiriön, Saara kertoo.

– Minun vuoksenihan tässä rumbassa ollaan. Olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että samalla, kun toteutan unelmiani ja elämäntehtävääni, ajan läheiseni valtavien paineiden alle. Se on ristiriitainen tunne.

Nykyinen työ ja elämäntapa ovat kuitenkin myös Merin intohimo. Nuoruuden kokemuksistaan oppineena hän tiesi, miten alkaa hoitaa oireitaan.

– Tärkeintä oli löytää elämään tasapaino työn ja levon välillä, ja kuunnella kehon viestejä.

Välillä se tarkoitti, että Saaran matkustaessa Meri jäi tekemään toimistotöitä kotiin.

– Toisen paha olo tuntui aluksi pelottavalta, mutta opin nopeasti, miten rauhoitella parhaiten enkä hätäänny vieressä. Tämä tilanne on kasvattanut meitä paljon. Jos elämä pyörii vain töiden ympärillä, jokainen alkaa oireilla jollain tavalla. Merillä on onneksi herkkä kroppa, joka pysäytti meidät ajoissa. Nyt elämämme on paljon tasapainoisempaa ja voimme molemmat hyvin.

”Sen Saara lupaa jo nyt, että hänen euroviisunumeronsa poikkeaa täysin Suomen aiemmista edustajista.”

Viisuilijan sielu

Saaran seuraava rutistus on Uuden Musiikin Kilpailussa. Siinä Saara esittelee viikon välein kolme uutta kappalettaan, joista yksi äänestetään Suomen edustajaksi euroviisuihin. Kaikki kolme biisiä päätyvät myös Saaran tulevalle albumille – sille, jota on odotettu X Factor -huipennuksesta asti.

– Levy oli tarkoitus julkaista jo aiemmin, mutta kun viisuedustus varmistui, päätimme odottaa sen kanssa. Kilpailu on verraton paikka esitellä ensimmäiset sinkut.

Euroviisuissa esiintyminen on ollut Saaran haave lapsuudesta lähtien.

– Spice Girls -yhtyeen lisäksi euroviisut olivat välähdys maailmasta, johon tunsin kuuluvani. Värikäs showmeininki resonoi minun sieluni kanssa, Saara innostuu.

– Jotkut artistit ovat kuvailleet kisaa uuvuttavaksi pätkäksi, mutta minusta on vain ihanaa päästä osalliseksi siihen humuun. Koen, että tuoreet kokemukset ovat valmistelleet minua siihen rumbaan.

Sen Saara lupaa jo nyt, että hänen euroviisunumeronsa poikkeaa täysin Suomen aiemmista edustajista. Sen on suunnitellut Brian Freedman, sama creative director eli luova ohjaaja, joka ideoi Saaran show’t X Factorissa.

– Hän on luova ja kreisi, ja meidän tyylimme ja kunnianhimomme mätsäävät täydellisesti. Vähän mietin, ehtiikö Brian oikeasti osallistua esitystemme suunnitteluun, mutta hän on ollut mukana pienimpiä yksityiskohtia myöten. Brian on soittanut milloin Los Angelesista tai Kiinasta, minä vastannut kotisohvalla Järvenpäässä, studiolla Ruotsissa tai videon kuvauksissa Norjassa.

Saaralla ja Merillä on kodit Lontoossa ja Järvenpäässä, sillä työt jakaantuvat kumpaankin maahan.

– Todellinen kotiutuminen Lontooseen on kesken, koska en ole vielä ehtinyt viettää perusarkea siellä. Alkusyksystä löysin sentään jo mieluisat tanssitunnit ja joogasalin.

Naiset ovat muuttaneet kotia Lontoossa jo kertaalleen, mutta Saara miettii, pitäisikö muuttolaatikot pakata vielä uudelleen.

– Asumme kivalla alueella, mutta matka lentokentälle kestää sieltä yli tunnin. Haaveilen, että löydämme kodin vielä kätevämmän kenttämatkan päästä.

Riku ja Annika ovat pitäneet yhtä jo vuodesta 2005.

Näyttelijä Riku Nieminen julkaisi tänään Instagram-tilillään harvinaisen yhteiskuvan vaimonsa Annika Poijärven kanssa. Pariskunta on kuvan mukaan lomailemassa Italiassa, ja otoksen taustalla siintää Rooman tunnetuin maamerkki eli Colosseum.

– Lahja, josta olen niin kiitollinen: matkustaminen maailmalla suurimman rakkauteni kanssa. Kullan kanssa reissussa, Riku kirjoittaa kuvan alla.

Riku ja Annika on nähty melko harvoin julkisuudessa yhdessä, eivätkä he ole erityisemmin puhuneet suhteestaan. Pari asuu Helsingissä ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Myös Annika on näyttelijä, ja hänet on viime vuosina nähty esimerkiksi Downshiftaajat-ohjelmassa.

Vuonna 2015 Riku kertoi Me Naisille, että on harkinnut koti-isäksi jäämistä. Tuolloin parin esikoinen oli 2-vuotias ja nuorimmainen alle vuodenikäinen.

– Pikkulapsiarki väsyttää, eikä aikaa tunnu olevan mihinkään. Voisin silti jäädä lasten kanssa koti-isäksi, se olisi varmaan mahtavaa. Tällä hetkellä haluan kuitenkin keskittyä töihin. Se on tässä elämäntilanteessa perheen elannon takia välttämättömyys, Riku totesi.

Riku ja Annika ovat pitäneet yhtä jo vuodesta 2005. Ennen kuin Rikun näyttelijänura lähti nousukiitoon, Annika tienasi häntä enemmän.

– Kyllä minä kestin, kun vaimoni aikanaan tienasi minua enemmän. Silloin hän oli kyllä vielä tyttöystäväni. Yhteistaloudessa on ihan sama, kumpi tienaa ja kumpi rahaa käyttää, Riku kertoi vuonna 2015.

Taannoin Annika julkaisi Instagramissaan kuvan miehestään, kun pariskunta oli matkalla Tukholmassa.

– Oli tarkoitus ottaa omaa lomaa, mutta tämä änkesi mukaan, Annika kirjoitti kuvan alla.

 

Oli tarkotus ottaa omaa lomaa, mutta tää änkes mukaan💜💜💜 #miniloma

A post shared by Annika Poijärvi (@annika.poijarvi) on