”Sukupuoliroolit ovat minulle yhdentekeviä. Voisin ihan hyvin kulkea vaikka hame päällä”, Touko Aalto sanoo Jyväskylän yliopiston kampuksella. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen
”Sukupuoliroolit ovat minulle yhdentekeviä. Voisin ihan hyvin kulkea vaikka hame päällä”, Touko Aalto sanoo Jyväskylän yliopiston kampuksella. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Yllättävä avioero, raju koulukiusaus ja burn outin partaalla käyminen ovat jättäneet vihreiden puheenjohtajaan Touko Aaltoon pysyvät jäljet.

Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto, 33, huokaa syvään, kun keskustelu kääntyy hänen parisuhdetilanteeseensa. Siitä puhuminen ei ole hänelle helppoa.

Touko valittiin puheenjohtajaksi viime kesäkuussa, ja elokuussa hänen vaimonsa Johanna Pietiläinen jätti avioeroanomuksen käräjäoikeuteen kahden avioliittovuoden jälkeen. Heti perään Touko paljasti Facebookissa, että hänellä on suhde 24-vuotiaaseen graafikkoon, puolueen nuorisojärjestössä työskennelleeseen Iris Flinkkilään.

– Avioeromme on hirveä tragedia. Tuntuu käsittämättömän pahalta, mitä tuleva ex-vaimoni on vuokseni joutunut kokemaan. En pysty koskaan hyvittämään tai tarpeeksi pyytämään anteeksi, mitä olen tehnyt. Haluankin pyytää häneltä julkisesti anteeksi. Olen hirveän pahoillani kaikesta, Touko sanoo.

Touko ja Johanna ehtivät seurustella vuosia ennen avioliittoaan. Toukon mukaan Johanna tuki häntä läpi kuntavaalien, eurovaaliehdokkuuden ja puheenjohtajuuskisan.

– Kaikki se, mitä olemme käyneet yhdessä läpi… Tuleva ex-vaimoni piti minua vuosia pystyssä, teki kaikkensa ja auttoi minua. Olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen.

Ero on vielä sen verran tuore, ettei Touko usko itsekään käyneensä sitä läpi kunnolla.

– Kaiken tapahtuneen käsittelyyn tulee menemään vuosia. Mutta näiden asioiden kanssa on vain pystyttävä elämään. Eikä siihen ole kuin yksi tie: on pyrittävä eteenpäin.

”Työn vastapainoksi pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon. Jos minulla olisi aikaa, lukisin myös enemmän kirjoja.”
”Työn vastapainoksi pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon. Jos minulla olisi aikaa, lukisin myös enemmän kirjoja.”

Koko koulun pilkan kohde

”Ensimmäisen kerran minua uhkailtiin, kun olin viisivuotias. Olin leikkimässä ulkona, kun minua isommat pojat alkoivat pelotella ja yrittivät lyödä. Juoksin kotiin, en puhunut mitään, tärisin vain kuin haavanlehti. Aiemmin olin ollut aurinkoinen, luottavainen ja auki elämälle, mutta tapahtuma vaikutti psyykeeni niin, että minusta tuli arempi.

Yläasteella minusta tuli heittopussi. En ollut millään tapaa cool, vaan tavattoman kiltti, säheltävä koiranpentu, joka ei ollut vielä sopeutunut teiniaikaan. Ystävät, joiden kanssa olimme ennen pelanneet kaiken vapaa-aikamme lätkää, kiinnostuivatkin merkkivaatteista, tytöistä ja iltadiskoista. Minä jäin ulkopuoliseksi ja ihmettelin, että jätkät, eikö me mennäkään enää pelaamaan?

Coolit ysiluokkalaiset ottivat minut silmätikukseen. Olin pitkä ja hontelo, muiden silmissä nolo. Vaatteitani haukuttiin ja reppuani heiteltiin seiniin niin, että sen sisältö meni rikki. Pyöräni nostettiin jatkuvasti kinosten päälle ylösalaisin. Kun kiipesin hakemaan sitä, muut ilkkuivat ympärillä.

Minulla on puhevika, ja äännän L-kirjaimen poikkeavasti. Tunnilla muut oppilaat odottivat, että alan puhua, jolloin he alkoivat nauraa. Olin koko koulun yhteinen pilkan kohde.

Kasiluokalla isäni osti minulle Adidaksen kolmiraitanappiverkkarit. Olin ylpeä ja helpottunut: nyt minullakin oli merkkivaatteet, nyt kiusaaminen loppuisi. Mutta välitunnilla minua tultiin jälleen tuuppimaan, tönimään ja minut kaadettiin maahan. Uudet housuni repeytyivät.

”Itsetuntoni meni kiusaamisen takia aivan atomeiksi.”

Tuo hetki on määrittänyt minua vahvasti ihmisenä. Sen jälkeen istuin pienessä syvennyksessä selkä punaista tiiliseinää vasten ja toivoin, ettei kukaan huomaa minua. Itsetuntoni meni kiusaamisen takia aivan atomeiksi. Tunsin olevani täysin arvoton.

Oloni helpotti, kun pääsin lukioon. Menin eri kouluun kuin kiusaajani ja löysin uusia fiksuja, minusta välittäviä ystäviä. Heidän avullaan tajusin, että olenkin persoona. Olen ikuisesti kiitollinen, että he näkivät ja ottivat vastaan minut, haavoittuneen linnun.”

Melkein letkuruokintaan

”Olin lapsena aika hauras, sillä söin hyvin vähän. Vanhempani olivat niin huolissaan, että minulle harkittiin jopa letkuruokintaa. He eivät ymmärtäneet, että syömättömyydelleni oli syy: tunsin voimakasta empatiaa eläimiä kohtaan. Ajattelin, että ne aistivat, että olen niiden kaveri.

Meillä oli bichon frisé -koira Pepi, joka oli minulle rakas. Ihmettelin, minkä takia ihmiset syövät eläimiä, emmehän me syöneet koiraakaan. Jäin ristiriitaisten ajatusteni kanssa yksin.

”Tuntui, että syömättömyydelläni loukkasin vanhempiani.”

Tuntui, että syömättömyydelläni loukkasin vanhempiani. Luulin, että minussa on jotain vialla. Kerran äiti oli tehnyt lihamakaronilaatikkoa, jota yllättäen pystyinkin syömään. Äitini ilahtui valtavasti. Minä ajattelin, että eheydyin, että olin vihdoin kunnon poika.

Edelleen pyrin miellyttämään muita: haluan olla hyvä, huomaavainen ja kiltti.

Noina aikoina elämäni suurin esikuva oli brontosaurus. Se oli valtava, kiltti kasvissyöjä, joka pitkällä kaulallaan söi lehtiä puista ja piti huolta muista, pienemmistä dinosauruksista. Lapsuudenkotini seinällä Joensuussa roikkuu vieläkin brontosauruksesta tekemäni öljyvärimaalaus.”

Touko kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta vuonna 2003.
Touko kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseon lukiosta vuonna 2003.

Kaikki alkoi kommunismista

”Lukioikäisenä koin vahvaa nuoren miehen maailmantuskaa. Noihin aikoihin muutama ihminen kommunistisesta nuorisoliitosta tuli juttelemaan minulle. He halusivat sanoa rahan vallalle vastaan. Minun silmissäni he olivat nuoria, aktiivisia ja vaativat oikeudenmukaisuutta. Se tuntui valolta pimeydessä, ja lähdin innolla mukaan. En vielä silloin tajunnut aatteiden erilaisista historioista, ei niitä ollut koulussa opetettu.

Kun aloin ymmärtää, mistä totalitarismissa on kyse, järkytyin, sillä ymmärsin, miten mustavalkoinen ajatusmaailma se oli. Minulle tuli trauma: en halunnut olla hyödyllinen tyhmyri.

Kun minulle lukiossa selvisi, että on olemassa aine nimeltä valtio-oppi, maailmani kirkastui ja suuntani oli selvä. Jyväskylän yliopistoon pääseminen olikin elämäni tärkein juttu. Siellä löysin myös poliittisen ääneni. Alun perin minua kosiskeltiin SDP:n riveihin, mutta vihreiden kanssa kaikki lopulta loksahti kohdalleen.”

120 kiloa lihasta

”Armeijassa aloin nostaa painoja. Käytin kaiken vapaa-aikani punttisalilla ja syömällä valtavasti. Kerrytin alle vuoden aikana kehooni yli 30 kiloa massaa.

Painonnosto oli suojautumiskeinoni, sillä minua kiusattiin myös armeijassa. Olin 193-senttinen ja painoin alle 70 kiloa. Kävin todella miehisen sotilaspoliisikoulutuksen. Punkkaani käännettiin ympäri ja tavaroitani piiloteltiin. Uuden ulkomuotoni avulla sain porukan hiljaisen hyväksynnän.

”Halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.”

Punttiharrastus jatkui monta vuotta. Parhaimmillani painoin yli 120 kiloa ja nostin penkistä 150 kiloa. Olin ulkoisesti kuin jääkaappi-pakastin. Se antoi turvaa: halusin näyttää maailmalle, ettei kukaan voi enää kiusata minua.

Oloni oli silti ristiriitainen. Olin niin iso, etten pystynyt esimerkiksi pelaamaan minulle rakasta salibandya. Opiskelin yliopistossa, mutta ei akateemisessa maailmassa kuulunut olla lihaksikas. Urheilupiireissä minua pidettiin hikarina, opiskelijapiireissä taas outona, koska urheilin niin paljon. Jälleen olin kummajainen enkä sopinut joukkoon.

En kuitenkaan antanut ennakkoluulojen pysäyttää itseäni. Olen perheeni ensimmäinen yliopisto-opiskelija. Olen aina ollut innostunut koulusta. Jo ala-asteella olin aamuseitsemältä oven takana reppu selässä odottamassa, milloin saa lähteä.”

Toukon kuntavaalikuva vuodelta 2008.
Toukon kuntavaalikuva vuodelta 2008.

Uran isoin virhe

”Minulla ei ollut yhtään omaa rahaa, kun ensimmäisen kerran osallistuin kuntavaaleihin vuonna 2008. Sain luvan käydä poimimassa omenoita muiden ehdokkaiden pihapuista ja tarjosin niitä ihmisille kadulla.

Jo aiemmin olimme saaneet Jyväskylän yliopiston ylioppilaskuntavaaleissa nostettua vihreiden paikat neljästä kahdeksaan. Se oli valtava juttu. Uskon menestyksen johtuvan siitä, että teimme kaiken yhdessä ja kaikki olivat kavereita. Ketään ei syrjitty tai jätetty ulkopuolelle.

Innokkuuteni huomattiin puolueessa, ja minusta tehtiin eurovaaliehdokas. Siinä kohtaa tapahtui urani isoin virhe. Jouduin liian isoihin saappaisiin. Olin samaan aikaan ylioppilaskunnan hallituksessa, Vihreiden nuorten hallituksen jäsen ja juuri päässyt kaupunginvaltuustoon. Eurovaaliehdokkuus oli siinä paketissa aivan liian iso palanen. Minun ei olisi ikinä pitänyt lähteä siihen.

”Eurovaaliehdokkuus oli aivan liian iso palanen.”

Aloin oirehtia niin pahasti, että ajauduin burn outin partaalle. Parisuhteeseeni tuli paljon ongelmia. Puolueessakaan minua ei katsottu hyvällä, koska olin tullut kovalla innolla sisään, mutten pystynytkään hoitamaan kaikkia asioita sovitulla tavalla. Olin vähällä menettää kaiken, mikä oli minulle merkityksellistä.

Tilanne laukesi eduskuntavaaleissa vuonna 2011. Olin jo menossa läpi, kuvanikin pyöri televisiossa, mutta tipuin viimeisenä ehdokkaana pois. Se oli hirveä pettymys. Pääsin kuitenkin Jani Toivolan eduskunta-avustajaksi, ja tein sitä työtä neljä vuotta.

Vuonna 2013 minut valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi, minkä kautta pääsin mukaan vihreiden ministeriryhmän jäseneksi. Suhasin Helsingin ja Jyväskylän väliä hirveällä vauhdilla ja olin vetää itseni piippuun. Minulla oli vahva riittämättömyyden tunne.

Lopulta työni kuitenkin palkittiin. Vuonna 2015 olin ensimmäinen vihreiden kansanedustaja, joka pääsi läpi Keski-Suomen vaalipiiristä. Se oli mieletön voitto. Mutta se vaati veronsa. Olisin tarvinnut vuoden vapaat, että olisin palautunut kaikesta.”

"En halua ottaa itseäni liian vakavasti", Touko sanoo. Siksi hän ratsastaa tarvittaessa vaikka keppihevosella.
"En halua ottaa itseäni liian vakavasti", Touko sanoo. Siksi hän ratsastaa tarvittaessa vaikka keppihevosella.

Huipulla on yksinäistä

”Puolueen puheenjohtajan paikka on aika yksinäinen. Minulta vaaditaan paljon asioita, ja aina joku pahoittaa mielensä. Paras lopputulos, mihin voin päästä, on se, että kaikki ovat jonkin verran tyytymättömiä.

On ironista, että olen koko elämäni tuntenut ulkopuolisuutta, ja nyt tunnen sitä taas. Tähänkö kaikki kokemani huipentuu? Silti tiedän, että lopulta taustani on tehnyt minusta vahvan.

Olen aina ollut altavastaaja, johon kukaan ei ole uskonut, mutta silti olen tässä. Minut on murrettu ja lyöty vaikka miten monta kertaa kanveesiin, mutta olen silti edelleen ihminen. Mitä enemmän minua lyödään, sitä enemmän saan voimaa jatkaa.

”Mitä enemmän minua lyödään, sitä enemmän saan voimaa jatkaa.”

Kiusatuksi tuleminen on opettanut sen, että tahdon mahdollisimman voimakkaasti ymmärtää muita. Minulla on niin vahva kokemus ääneni hiljentämisestä, että pyrin tekemään kaikkeni, ettei muiden tarvitsisi kokea samaa. Tunnistan edelleen sisälläni sen punatiiliseinään nojaavan, pienen ja murretun pojan. Olen tehnyt itselleni lupauksen, etten aio ikinä pettää sitä poikaa.

En pidä konflikteista, minulla on kova tarve ratkaista ja rauhoittaa tilanne. Sanon silti vahvasti mielipiteeni. On asioita, joista en neuvottele, kuten perus- ja ihmisoikeudet, tasa-arvoinen koulutus, ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin perusteet.

Työssäni saan voimani siitä, että autan ihmisiä eteenpäin. Kaikista täytyy pitää huolta, myös heistä, jotka epäonnistuvat. Se on minun missioni, sen avulla jaksan vaikeatkin hetket. Tärkein tehtäväni on maailmanparantaminen. Jos en voi tehdä sitä täysillä, en pysty elämään.”

EDIT 26.11. klo 19.32 Vaihdettu otsikon sana 'lihasta' sanaan 'massaa'. EDIT 27.11. klo 15.45 Vaihdettu jutun sana lihas sanaan massaa.

Touko Aalto

Syntyi 1.4.1984 Savonlinnassa, kasvoi Joensuussa. Asuu Jyväskylässä ja Helsingissä.

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

Työskennellyt muun muassa puhelinmyyjänä ja siivoojana.

Motto: ”Jos voit tehdä asialle jotain, tee, mutta jos et, älä murehdi.”

Touko HuuHaa Aalto

Touko Aalto treenasi vuodessa 30 kiloa lisää massaa: ”Painonnosto oli suojautumiskeinoni”

Alle vuodessa 30kg lisää lihasta. Eihän tommoista bullshittiä voi kukaan heittää vakavalla naamalla edes naisten lehdessä tai sitten on toimittajalla tullut vahingossa laitettua 0 kolmosen jälkeen. 3 kg tiukkaa lihasta on jo ihan kova suoritus. Tosin kun katsoo vuoden 2008 kuntavaalikuvaa, niin ei näy kyllä merkkiäkään lihaksista tai siitä että olis joskus treenattu kovaa. Eikä siinä mitään muuten olisi, baarit on täynnä näitä kolkyt-kiloo-lihasta-alle-vuodessa miehiä, mutta puolueen...
Lue kommentti

Syksyllä Vain elämää -ohjelmassa nähtävä Lauri Ylönen kertoi kieltäytyneensä ohjelmaan osallistumisesta useaan otteeseen.

The Rasmus -yhtyeen laulaja Lauri Ylönen oli vain 16–vuotias, kun yhtye löi läpi. Hypeen liittyi myös ikäviä lieveilmiöitä.

– Olimme teinibändi ja monien tyttöjen seinillä julisteissa. Se ärsytti jäbiä ja uran alkuaikona lavalle lensi pulloja ja muuta roinaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, Lauri sanoo.

Vakavin tilanne sattui, kun Lauri oli 25–vuotias. Salon keikalla yksi yleisöstä nousi lavalle ja iski leatherman-puukon lähelle laulajan kaulavaltimoa.

– Tilanne oli sekava. Pelästyin todella, sillä olisin voinut kuolla. Puukon kaikki terät olivat pystyssä.

– Lähdin lavalta ja Eero tuli huutamaan mikrofoniin, että kuka vittu se oli. Fanit ottivat tekijän kiinni, sen jälkeen paikalle tulivat poliisit, Lauri muisteli Vain elämää -ohjelman lehdistöpäivässä.

”Joskus olen miettinyt, miten suojaton olen, kun laulan vaikka silmät kiinni biisiä.”

Laulaja on yksi syyskuussa alkavan kauden artisteista. Kuvaukset nostivat vanhoja muistoja pintaan.

– Kyllä tapahtunut oli useasti mielessä. Kun astuin lavalle ja valot häikäisivät niin, että en näe yleisöä, mietin, että voiko tuolla olla taas joku sekopää, Lauri sanoo.

– Nykyään tapahtunut tulee mieleen harvemmin. Joskus olen miettinyt, miten suojaton olen, kun laulan vaikka silmät kiinni biisiä. Mutta tuollaisille ajatuksille ei saa antaa liikaa valtaa.

Kahden pojan isä

Yhtyeen menestys on vienyt Lauria ympäri maailmaa. Viime vuodet hän on asunut Kaliforniassa, jonne hän muutti ex-vaimonsa Paula Vesalan kanssa. Parilla on 10–vuotias Julius-poika.

”Toisen lapsen myötä kuolemanpelkoni on pahentunut.”

Lauri sai viime vuoden lopussa toisen pojan nykyisen avovaimonsa Katriina Mikkolan kanssa. 

– Siitä on tosiaan kymmenen vuotta, kun olen viimeksi vauvan kanssa säätänyt. Vähän on pitänyt muistella, että miten tämä nyt menikään. Käytännön asioissa osaan ottaa iisimmin, Lauri sanoo.

– Toisaalta toisen lapsen myötä kuolemanpelkoni on pahentunut. Se sai alkunsa kun ensimmäinen lapsi syntyi. Nyt pelkään jopa lentämistä. Toinen on niin pieni, eikä pärjää, jos minulle käy jotakin. 

Kiertueella vapaa vastuusta

Ihmisenä Lauri arvelee muuttuneensa 25 Rasmus-vuoden aikana vähän.

– Se ehkä johtuu siitä, että lyötiin hetkessä läpi, kupla sulkeutui ja jäimme sen sisään. Meillä on perheitä ja lapsia, mutta kun lähdetään keikkareissuille, kaikki on samanlaista, epätodellista. Siellä ei ole vastuita ja sääntöjä, Lauri sanoo.

– Sama pikkupoika näkyy välillä isän roolissa. Kun muut aikuiset vaikka juttelevat ja juovat lasten synttäreillä kahvia, niin tykkään riehua lasten kanssa.

”Vetäydyin kuvausten jälkeen joka ilta omaan rauhaani.”

Laurissa on myös introvertimpi puoli.

– Sen takia kieltäydyin monta kertaa Vain elämää -ohjelmasta. Se on niin intiimi, eikä siellä voi olla tuppisuuna. Nytkin vetäydyin kuvausten jälkeen joka ilta omaan rauhaani, mutta kuvaukset olivat mahtava kokemus.

The Rasmus julkaisee 14.9. uuden singlen, jonka Lauri on kirjoittanut yksinäisyydestä.

Jeppis

Toisen lapsen syntymä pahensi Lauri Ylösen kuolemanpelkoa: ”Nyt pelkään jopa lentämistä”

"Nyt pelkään jopa lentämistä. Toinen on niin pieni, eikä pärjää, jos minulle käy jotakin." Ymmärrän tunteen, en halua olla ilkeä vaan lohduttava, maailmassa ei ole koskaan ollut korvaamatonta ihmistä... elämä jatkuu vaikka kuka kuolisi. Ei kannata stressata turhaan vaan nauttia päivästä kerrallaan lapsen kanssa, elämä kyllä jatkaa kulkuaan kaikesta huolimatta tapahtui mitä tapahtui.
Lue kommentti

Susanna Mikkonen lopetti kuusi vuotta sitten Salatut elämät -sarjassa, ja sattumien kautta Susanna päätyi töihin rakennusalalle.

Jussi-palkittu näyttelijä Susanna Mikkonen, 50, palaa kuuden vuoden tauon jälkeen hetkeksi näyttelijän töihin. Susanna lopetti kuusi vuotta sitten Salatut elämät -sarjassa ja lopetti tuolloin samassa myös työskentelyn Takomo-teatterissa, jonka yksi perustajajäsenistä hän myös oli.

– Kaipasin tuolloin muutosta, olin tehnyt näyttelijän työtä kaksikymmentä vuotta ja koin teatterissa apurahojen jatkuvan hakemisen raskaana. Freelancerina halusin myös vakautta talouteeni.

Sattumien kautta Susanna päätyi töihin rakennusalalle.

– Minua ärsytti, kun en ymmärtänyt mitä rakennuskokouksissa ja työmaalla puhuttiin.

Susanna päätti opiskella työn ohella rakennuspiirtäjäksi. Tällä hetkellä hän opiskelee rakennusinsinööriksi.

– Onhan alan vaihdos herättänyt paljon ihmetystä. Nykyään opintoja voi kuitenkin tehdä työn ohessa. Muistin myös, että olin koulussa pitkän matikan lukija, joka loi uskoa, että kyllä selviäisin opinnoista.

Alan vaihtaminen ei ollut pelkästään helppo päätös.

”Näin unen. Siinä oli kangaspakka. Unessa avasin sen ja se oli piirretty täyteen kaavoja, jotka minun piti vain leikata ja ommella yhteen. Otin sen merkkinä.”

– Valinnat ovat aina myös kivuliaita, sillä jostain joutuu luopumaan. Minua ei pelottanut, sillä uskon, että asiat menevät luonnollisesti. Itsensä kuunteleminen on tärkeää. Uskon unityöskentelyyn ja unisymbolien kautta oman intuitiivisen äänen kuunteluun.

– Siinä vaiheessa, kun pohdin mihin asettuisin, näin unen. Siinä oli kangaspakka. Unessa avasin sen ja se oli piirretty täyteen kaavoja, jotka minun piti vain leikata ja ommella yhteen. Tavallaan otin sen merkkinä, että löytäisin vielä elämäntehtäväni.

Viisikymppisenä Susanna kokee, että alan vaihtaminen on helpompaa kuin ruuhkavuosina. Susanna asuu yksin kissojen kanssa, kun täysi-ikäinen poika on muuttanut kotoa pois.

– Ylimääräistä vapaa-aikaa on enemmän. Niin ihanaa kuin Netflix-sarjojen ja elokuvien katsominen olisi, olen käyttänyt aikani opiskeluun. Haluan tehdä elämässä merkityksellisiä asioita, Susanna kertoi Helsingin kaupunginteatterin syyskauden avajaisissa.