Anita Korhonen (oik.) on kirjoittanut tyttärensä Tiina Korhosen (vas.) tarinasta kolme kirjaa. Molempien viesti päihderiippuvaisille ja heidän läheisilleen on selvä: aina on toivoa. Kuva Panu Pälviä
Anita Korhonen (oik.) on kirjoittanut tyttärensä Tiina Korhosen (vas.) tarinasta kolme kirjaa. Molempien viesti päihderiippuvaisille ja heidän läheisilleen on selvä: aina on toivoa. Kuva Panu Pälviä

Äiti Anita Korhonen ja tytär Tiina Korhonen kertovat torstaina 20. helmikuuta ilmestyvässä Me Naisissa Tiinan yli 20 vuotta kestäneestä huumehelvetistä.

Tiina Korhonen oli 16-vuotias, kun hän kokeili huumeita ensimmäisen kerran. Tavallinen, opiskelusta innostunut teinityttö oli alkanut seurustella huumediilerin kanssa.

– Tapasin hurmaaman pojan, joka oli hyvännäköinen. Hän käytti huumeita, joten minäkin aloitin, Tiina kertoo.

Tiinan äiti Anita Korhonen ja Tiina asuivat tuolloin Yhdysvalloissa Anitan töiden vuoksi. Biologinen isä ei ole koskaan kuulunut Tiinan elämään. Anita kasvatti tyttärensä yksinhuoltajana, kunnes nykyinen aviomies, ex-ministeri ja professori Keijo Korhonen astui kuvioon.

Teininä alkaneet kokeilut johtivat 22 vuotta kestäneeseen huumehelvettiin.Tiina yritti irrottautua koukusta ja oli Yhdysvalloissa viidesti vieroituksessa. Mutta joka kerta hän sortui huumeisiin uudestaan. Pahimpina hetkiä Tiina eli kadulla ja Amsterdamissa hän joutui vankilaan. Pisimmillään meni  kaksi vuotta niin, ettei Anita kuullut tyttärestään mitään.

– Olen käynyt läpi pelkoa, epäluuloa, kiukkua ja ääretöntä kärsimystä. Päätin silti, että tapahtukoon mitä tahansa, yritän pysyä Tiinan taistelussa mukana, Anita sanoo.

Nyt Tiina on viimein kuivilla ja valmistunut psykologian maisteriksi. Silti äiti ja tytär tietävät, että taistelu huumeita vastaa jatkuu aina.

Lue äidin ja tyttären yhteishaastattelu Me Naisten numerosta 8/2014, joka ilmestyy torstaina 20.2. Voit myös ostaa digilehden huomisesta alkaen täältä.

Reilu vuosi sitten Sauli Koskinen opiskeli itsensä personal traineriksi.

Sauli Koskinen, 32, tuli alun perin tunnetuksi Big Brother -voittajana, sittemmin juontajana. Reilu vuosi sitten Sauli opiskeli itsensä personal traineriksi. 

– Olen pidemmän aikaa treenannut aktiivisesti. Kun aloin harjoitella personal trainerini Jari Sorsan kanssa, ymmärsin, että pt:n homma kiinnostaisi minuakin. Lopulta kävin koulun ja tykkäsin kovasti.

Nuorena Sauli kokeili kaikkea jalkapallosta mäkihyppyyn ja lumilautailuun. Omaa lajia ei silti löytynyt.  Aktiivisemmasta treenaamisesta hän innostui vuonna 2010, kun hän muutti Los Angelesiin, jossa asui hänen silloinen miesystävänsä poptähti Adam Lambert.

– Siellä tuli pieni muutos myös ruokavalioon. Losissa on trendikästä olla hyvässä kunnossa, ja minun aikana siellä yleistyivät vihersmoothiet. Oma ruokavaliokin muuttui siihen suuntaan.

”Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään.”

Losissa Sauli treenasi salilla, patikoi kukkuloilla ja kävin ohjatuilla tunneilla. Kun hän muutti neljän Kalifornian vuoden jälkeen Suomeen, treenaaminen jatkui. Amerikka-vuosien jälkeen Sauli kotiutui Suomeen hyvin.

– Vaikka onhan se ilmasto kiva, niin arvostan sitä, että Suomessa asiat on helppo järjestää. Ja olen käynyt Kaliforniassa kuitenkin aika usein.

Välit Adamiin ovat pysyneet hyvinä eron jälkeenkin.

– Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään, mutta hän on minulle yhä tärkeä ihminen, Sauli kertoo XS Sports Nutrition –ravinnesarjan lanseerauksessa.

Näyttelijäpari Minka Kuustosen ja Aku Sipolan lapsen laskettu aika on helmikuussa.

Näyttelijäpariskunta Minka Kuustonen, 32, ja Aku Sipola, 27, saavat lapsen. Minka kertoi asiasta Ilta-Sanomille.

– Lapsi on odotettu ja toivottu, ja tämä on ihana asia, Kuustonen kertoo IS:lle.

Minka aikoo jäädä äitiyslomalle vuodenvaihteen jälkeen.

– Vauvan laskettu aika on helmikuussa.

Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Minka ja Aku ovat olleet yhdessä 3,5 vuotta. Minka tunnetaan muun muassa Putous- ja Tellus-sarjoista. Lisäksi hän on näytellyt Onnenonkijat- ja Kesäkaverit-elokuvissa. Aku on näytellyt esimerkiksi Uusi päivä -sarjassa.